Arkkipiispan voimakas hyökkäys

Arkkipiispa Jukka Paarma lähetti tänään STT:lle kirjoituksen, jossa hän otti kantaa viime sunnuntain tapahtumiin Vammalassa ja mahdollisesti tuleviin vastaaviin. Hän hyökkäsi voimakkaasti niitä pastoreita vastaan, jotka eivät toimita messua yhdessä papiksi vihittyjen naisten kanssa. Hän kirjoittaa, että nämä pastorit "ovat tietoisesti kärjistäneet tilanteen joissakin seurakunnissa äärimmilleen". Hän kertoo pitävänsä "tilannetta valitettavana erityisesti sen vuoksi, että piispainkokouksen antama selväsanainen ohje tällaisia tapauksia varten kutsui osapuolia ensisijaisesti neuvotteluun ja etsimään yhdessä sovintoratkaisua". Hän tietää, keissä on vika: "Naispappeuden torjujat eivät ole osoittaneet valmiutta sovintoratkaisuihin muutoin kuin itse sanelemillaan ehdoilla." Arkkipiispa kirjoittaa olevansa "syvästi pettynyt siihen, että joukko pappeja ei ole vastannut siihen yhteistyötarjoukseen, jota esimerkiksi kirkolliskokouksen ponsi naispappeuden hyväksymisen yhteydessä merkitsi. Se on tahtonut etsiä muuta kuin pastoraalista ja sovittelevaa ratkaisua."

Nettipäiväkirjani edellisessä kirjoituksessa kerroin niistä neuvotteluista, joita hiippakunnan ja seurakunnan johto on kanssani käynyt. Neuvotteluista en puhuisi. Minulle on esitetty se vaatimus, että messu on tultava toimittamaan naispastorin kanssa. Tästä vaatimuksesta ei ole vähääkään tingitty. Ehdotukset, jotka saattaisivat merkitä sitä, etten toimittaisi messua yhdessä naispastorin kanssa, on torjuttu. Se ei ole käynyt, että minut siirrettäisiin Sammaljoen kirkon - yhden seurakuntamme kyläkirkon - pastoriksi. Siellä jumalanpalveluksen toimittaa aina yksi pastori eikä tulisi sitä tilannetta, että joutuisin toimittamaan messun yhdessä naispapin kanssa. Sekin ehdotus on torjuttu, että minut siirrettäisiin työalalle, jonka työtehtäviin vain harvoin kuuluu jumalanpalvelus Tyrvään kirkossa. Palkatonta virkavapautta siihen sunnuntaihin, jona minulla olisi jumalanpalvelusvuoro yhdessä naispastorin kanssa, ei myönnetty. Eikä siihen tartuttu, että Tyrvään kirkossa voisi useammin olla jumalanpalvelus, jonka toimittaa yksi pastori avustajinaan diakoniatyötekijä tai maallikkoja. Toisaalta mitään muuta minulta ei ole vaadittu. Vain sitä, että messu on toimitettava naispastorin kanssa. Vaatimuksen tueksi on muistutettu kurinpitotoimista, jotka voidaan käynnistää, ellen suostu vaatimukseen.

Mielestäni tällainen ei ole neuvottelua tai sovintoratkaisun etsimistä. Minun pyyntöni on ollut, että jatkaisimme kuten tähän asti. Vakaumustani kunnioitettaisiin ja minäkin pyrin kunnioittamaan toisten vakaumusta. Kirjoitan tarkoituksella "pyyntöni", vaikka tiedän sen ärsyttävän joitakin. Vaatimuksia en voi esittää. Valta on toisilla. He voivat ryhtyä toimii ja erottaa. Minulla sitä valtaa ei ole, ja siksi en voi vaatia, että toiveeni otetaan huomioon.

En pysty ajattelemaan, että juuri me - kaltaiseni papit - olemme nyt tuoneet seurakuntiin suuren ongelman. Haluamme jatkaa kuten tähän asti. Emme halua tehdä kannastamme naispappeuteen suurta numeroa. Emme halua riidellä. Toivomme, että kirkko ei hajaantuisi ja että meillekin olisi kirkossa tilaa. Haluamme keskittyä seurakunnan varsinaiseen tehtävään. Toiset ovat nyt tuoneet seurakuntiin uudet toimintaohjeet ja tämän satoa korjataan. Kunpa etsittäisiin ja löydettäisiin sovintoratkaisu. Sellainen olisi löydettävissä, jos siihen on halua.

Ainoa vastaantulo hiippakunnan tai seurakunnan johdon taholta on ollut se, ettei naispappeuden torjumista pidetä harhaoppina. Meitä ei siis vaadita ajattelemaan toisin kuin ajattelemme. Vaikea olisikin tehdä naispappeuden torjumisesta harhaoppi. Se merkitsisi väitettä, että oma kirkkomme on ollut harhassa - ainakin tässä asiassa - vuoteen 1986 asti. Ja että edelleen valtaosaa kristikuntaa jäytää tämä harha. Tämä vastaantulo tuntuu sikäli hyvin näennäiseltä, että meitä, jotka torjumme naispappeuden ja teemme tästä johtopäätöksiä toimintaamme, käsitellään kuin pahimpia harhaopettajia. Voi kieltää melkein minkä tahansa uskomme kohdan tai elää melkein miten tahansa joutumatta sellaiseen kohteluun, johon me olemme joutuneet.

Tällaisessa tilanteessa arkkipiispan kirjoitus tuntuu kohtuuttomalta. Me olemme tietoisesti kärjistäneet tilanteen äärimmilleen. Meillä ei ole valmiutta sovintoratkaisuihin muutoin kuin itse sanelemillamme ehdoilla. Me emme ole vastanneet yhteistyötarjoukseen. Me olemme tahtoneet etsiä muuta kuin sovittelevaa ratkaisua.

Ymmärrän toki, että katsomme asioita kukin omasta näkökulmastamme. Silti arkkipiispan kirjoitus tuntui kohtuuttomalta. Vielä muutama viikko sitten arkkipiispa puhui viisaasta kirkkoherrasta, joka järjestelee asioita, ettei yhteentörmäyksiä tulisi ja olisi tilaa niillekin, jotka edustavat kirkon perinteen mukaista näkemystä papinvirasta. Puheet ovat nyt toisenlaisia.

Kaitsentaa

Piispainkokous viime syyskuussa painotti, että senkaltaista tilannetta, joka nyt on Vammalassa, tulee hoitaa kaitsennalla - kuunnella, neuvotella, sovitella ja etsiä ratkaisua. Tämän päivän Iltasanomissa piispa Wille Riekkisen kerrotaan korostaneen, että sopuun tulee pyrkiä kaitsennallisin keinoin. Tänään jaetussa Alueviestissä Vammalan vs. kirkkoherra Hannu Kilpeläinen kertoo, että työyhteisökokouksissa ja pappien kokouksissa tätä asiaa - etten toimita messua yhdessä papiksi vihityn naisen kanssa - on käsitelty ja yritetty sovitella sekä löytää ratkaisuja.

Saattaa saada käsityksen, että minulle on tarjottu useita eri vaihtoehtoja, joista mikään ei ole käynyt. Niin ei ole. Kanssani on kyllä keskusteltu ja yritetty taivutella toiseen käsitykseen kuin minulla on. Vain tämä vaihtoehto on tarjottu: messu on toimitettava yhdessä papiksi vihityn naisen kanssa. Toisaalta mitään muuta minulta ei ole vaadittu.

Joku jossakin kokouksessa esitti sitä mahdollisuutta, että minut siirrettäisiin Sammaljoen kirkon pastoriksi - siellä kun messun toimittaa aina yksi pastori. Näin vaikea tilanne voitaisiin ratkaista. Ehdotukseen vastattiin, että tämä olisi töiden järjestelyä sukupuolen perusteella ja siten syrjintää. Samassa kokouksessa ehdotettiin, että minulle osoitettaisiin työala, jossa vain hyvin harvoin on jumalanpalvelusvuoro Tyrvään kirkossa - ja nämä harvat jumalanpalvelukset voitaisiin hoitaa siten, ettei yhteentörmäystä tulisi. Vastaus oli sama kuin edelliseen ehdotukseen. Anoin palkatonta virkavapautta sille sunnuntaille, jona minut oli laitettu toimittamaan messu yhdessä naispastorin kanssa. Tähän anomukseen ei suostuttu. Jossakin kokouksessa ehdotin, että messun Tyrvään kirkossa toimittaisi yhä useammin vain yksi pastori avustajinaan diakoniatyöntekijä ja tarvittava määrä maallikkoja. Tähän ehdotukseen ei tartuttu.

Jos on vain yksi vaihtoehto ja mitään muita vaihtoehtoja ei ole, neuvottelusta tai sopimisesta ei kannattaisi puhua.

Tämän päivän Alueviestin pääkirjoitus oli suoraviivainen: Vammala on saanut jo tarpeeksi kielteistä mainosta yhden miehen vuoksi. Asiassa on edettävä nopeasti. Minusta on päästävä. Lehden päätoimittaja Erkki Petman varoitti myös hoitovapaalla olevaa seurakuntapastori Markus Malmivaaraa: hänelläkin on vain kaksi vaihtoehtoa - tehdä yhteistyötä naispapin kanssa tai vaihtaa maisemaa. Kovaa tekstiä. Ongelmia ovat ne, jotka toimivat samalla tavalla kuin ovat toimineet ja joiden toimintatapa on ollut tiedossa ja hyväksytty, kun heidät on valittu tehtäviinsä. Ongelma ei ole se, että nyt seurakuntaan on uusilla ohjeilla synnytetty ongelma - tai ongelman vakavuus on moninkertaistettu - ja kahta seurakunnan pastoria painostetaan erottamisen uhalla vaihtamaan vakaumustaan, tai ainakin toimimaan sitä vastaan.

Tämän päivän Iltasanomissa Riekkinen myös osoittaa ovea kaltaisilleni pastoreille: pitäisi lähteä ja perustaa oma kirkko. Ilmeisesti piispa osoittaa ovea myös niille seurakuntalaisille, jotka eivät pidä naispappeutta oikea ratkaisuna. Ehkä niillekin, jotka eivät voi pitää oikeana sitä, että naispappeuden torjujat ajetaan kirkosta pois. Enpä ole kuullut kirkkomme piispan kehottaneen ketään muita lähtemään kirkosta. Voi uskoa, opettaa tai elää miten tahansa, mutta se ei anna aihetta moisiin puheisiin. Naispappeuden torjuminen on ainoa synti, jonka takia kirkosta on syytä lähteä.

Hetki sitten piispa Riekkistä haasteltiin Radio Novassa. Hän kertoi naispappeuden olevan Raamatun mukaista. Itse ajattelen Raamatun opettavan toisin. Aiheesta löytyy mielestäni oikein hyvä artikkeli seuraavassa osoitteessa www.sley.fi/luennot/ESITYS/NaispargumEK96.htm.

Paneeli

Eilen illalla Vammalan kirjastossa järjestettiin paneeli "Sopiiko nainen papiksi?" Keskustelijoina olivat TM Riikka Korpinen, TT Liisa Lampela-Kivistö, lastentarhanopettaja ja kirkkovaltuutettu Satu Rantala ja minä. Keskustelun seuraajia ja keskusteluun osallistujia oli noin 120. Puheenjohtajana toimia rehtori ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jari Andersson.

Paneeli sujui hyvässä hengessä. Suurempia ylilyöntejä ei tapahtunut. Yleisön kysymykset tai kommentit olivat varsin asiallista. Mielestäni saimme Riikan kanssa sanottua ja perusteltua, miksi edelleen pitäydymme siinä käsityksessä, että seurakunnan paimenen virka on miehen virka. Emme kokeneet olevamme mitenkään altavastaajia. Että nuori teologinainen kertoo torjuvansa naispappeuden ja tekee sen fiksusti, jo se välittää tärkeän viestin: kyse ei ole naisten aliarvioimisesta tai syrjimisestä, kyse on Raamatun opetuksesta, johon haluamme sitoutua.

Käytin paneelin alussa seuraavan puheenvuoron:

Miten oppii tuntemaan Jumalaa? Miten saa tietoa Jumalasta? Millainen Jumala on? Mitä hän tahtoo – mikä on Jumalan mielestä oikein, mikä väärin? Mikä on tie hänen luokseen? Miten ihminen pelastuu? Onko taivasta, onko kadotusta?

Oppiiko Jumalan tuntemaan niin, että järkeilee? Kuuntelee, mitä järki sanoo? Se ei ole tie Jumalan luo. Saako tietoa Jumalasta niin, että etsii Jumalaa ihmisen sisimmästä, miettii uskonasioita syvästi? Sekään ei ole tie Jumalan luo. Onko se, että mietitään joukolla Jumalaa, perustetaan viisasten kerho ja tarvittaessa äänestetään? Ei sekään. Jos yritetään tavoittaa Jumala näin, seuraus on, että on miljoonia erilaisia totuuksia Jumalasta, Jumalan tahdosta ja pelastumisesta. Jokaisella on oma totuutensa. Että jokaisella on oma jumalansa ja saakin olla, se ei ole kristittyjen uskoa.

Joku on sitä mieltä, ettei Jumalaa voikaan oppia tuntemaan. Ei näin suurista asioista voi tietää. On mieletöntä kysyä, mikä on Jumalan mielestä oikein tai väärin. Tämäkään ei ole kristittyjen uskoa.

Mutta tämä on: Jumalaa opitaan tuntemaan niin, että Jumala ilmoittaa meille itsensä. Me emme tavoita Jumalaa, mutta hän tavoittaa meidät. Hän kertoo meille itsestään, tahdostaan, tiestä hänen luokseen, miten ihminen pelastuu ja onko kadotusta, onko taivasta. Jumalan ilmoitus on hänen Pojassaan, Jeesuksessa. Ja se on hänen sanassaan, Raamatussa. Raamatun äärellä pitäisi ajatella: Nyt Jumala puhuu. Silloin kun Jumala puhuu, ihmisen tehtävä on kuunnella ja ottaa todesta. Jumala on Jumala ja ihminen vain ihminen.

Ratkaiseva kysymys asiassa, jota tänään mietimme - kuten monissa muissa - on, miten suhtaudumme Raamattuun. Haluan ajatella kuten kristityt aina ja juuri luterilaiset kristityt: Jumala puhuu Raamatussa. Hän ilmoittaa siinä itsensä. Hän kertoo Raamatussa, mistä muuten emme tietäisi.

En tarkoita, että tiedämme Jumalasta kaiken. Tai Jumalan tahdosta kaiken. Emme tiedä kaikkea, edes melkein. Jumala on vielä suurempi kuin koskaan meidän ymmärryksemme. Mutta sen voi tietää, mitä Jumala on ilmoittanut.

Raamatun pääasia ei ole naispappeus. Pääasia on sanoma Kristuksen rististä ja ylösnousemuksesta. Sanoma siitä, miten syntinen, kadotuksen ansainnut pelastuu. Saa luottaa Jeesukseen, hyvään Vapahtajaan, ja niin pelastuu taivaaseen. En ole käsitellyt naispappeutta saarnoissani. Kohua, joka nyt on, en olisi toivonut. Olen miettinyt: Miten paljon tämä asia on saanut tilaa mediassa – lehdissä, etusivuilla, TV:ssä, radiossa. Saisipa joskus näin paljon tilaa Raamatun pääasia.

Se, että naispappeus ei ole pääasia, ei kuitenkaan tarkoita, että se on merkityksetön, yhdentekevä asia. Ei Raamatun pääasia ole sekään, ettei saa varastaa. Emme kuitenkaan tee johtopäätöstä, että on samantekevää, varastammeko vai emme. Minun ymmärrykseni mukaan Raamattu - Jumalan ilmoitus - torjuu sen, että nainen toimisi seurakunnan paimenena. Jumala puhuu ja ihminen kuuntelee. Siksi en rohkene ajatella toisin. En rohkene toimia toisin kuin niin, että otan todesta tämän, minkä olen ymmärtänyt Raamatun opetukseksi. Haluan sitoutua siihen, mitä Raamattu opettaa. Siihen on hyvä sitoutua. Koen, että se on vapautta, rauhaa ja lepoa – myrskynkin keskellä. Erityisesti viime aikoina olen kokenut, että Raamattuun sitoutuminen antaa rauhaa ja lepoa.

Marian ilmestyspäivä

Onpa tänään ollut melkoinen päivä. Ilo on ollut palvella seurakuntaa: Sain toimittaa kasteen ja siinä Jumala teki pienestä Janitasta rakkaan lapsensa. Marianpäivänjuhlassa Karkun evankelisella opistolla puhuin siitä, miten siunattua on saada olla Jumalan käytössä - vaikka Jumalan palveleminen merkitsisi suuria vaikeuksia. Kinkereillä puhuimme seitsemännestä käskystä. Illalla seuroissa lauloimme virsikirjaa ja Siionin kannelta.

Kunpa päivässä olisikin ollut vain nämä tehtävät. Aamulla kotonamme poikkesi Nelosen (www.nelonen.fi) toimittaja ja kuvaaja. Sen jälkeen TV1:n (www.yle.fi) kuvaajatoimittaja. Pian puolenpäivän jälkeen tapasin Vammalan torilla Iltalehden toimittajan ja kuvaajan. Myöhemmin iltapäivällä Satakunnan Kansan toimittaja jututti minua Tyrvään kirkon portilla. Iltapäivän lopulla seuroihin ajaessani juttelin puhelimessa Aamulehden toimittajan kanssa.

Tiedotusvälineet olivat siis kiinnostuneita, etten tänään ollut toimittamassa messua Tyrvään kirkossa. Yritin sanoa toimittajille näitä asioita:

- Tuntuu pahalta, että kirkon johto painostaa pastoreita toimimaan vastoin sitä, minkä he kokevat omassatunnossaan oikeaksi ja minkä he ovat oppineet Raamatusta Jumalan tahdoksi. Näyttää, että kirkko loittonee monissa asioissa siitä, mitä Raamattu opettaa. Painostusta tai Raamatun opetuksista etääntymistä en tahdo tukea. Siksi en ole tänään Tyrvään kirkossa toimittamassa messua.

- Toivon, että Suomen ev.lut. kirkossa ja sen seurakunnissa olisi tilaa myös kaltaisille pastoreille ja seurakuntalaisille. Tuntuu oudolta, ellei ole - kirkossa kun on tilaa liki kaikelle muulle. Kirkkoa ei hajota, että jotkut kirkon jäsenet ottavat kirkon peruskirjan - Raamatun - hyvin todesta. Se hajottaa, että kirkon peruskirjaa ei oteta todesta.

- Saako jatkaa virassani vai tulenko erotetuksi, se riippuu pitkälti kirkkoherran ja piispan ratkaisuista. Pallo on heillä.

- On erittäin ikävää, että tilanne on päässyt näin pitkälle. Toivon vielä sovinnollista, seurakuntaa rakentavaa ratkaisua. Se vaatii, että kunnioitamme toistemme vakaumusta. Hankala tilanne voitaisiin ratkaista esimerkiksi sillä, että seurakunnassamme järjestettäisiin nykyistä enemmän messuja, joissa toimittajana on yksi pappi ja avustajana diakoniatyöntekijä tai maallikko.

- Naispappeuden torjuminen ei ole tasa-arvon vastustamista. Nainen ja mies ovat samanarvoisia. Torjun naispappeuden siksi, että ymmärrykseni mukaan Raamattu torjuu sen.

Ensi sunnuntai

Tulevana sunnuntaina - Marian ilmestyspäivänä - minun pitäisi avustaa Tyrvään kirkon messussa, jossa johtajana toimii papiksi vihitty nainen, ystäväni Mirja Tenkanen. Vs. kirkkoherra Hannu Kilpeläinen ei suostunut pyynnöistä huolimatta muuttamaan tältä osin työvuorolistaa. Eikä tuomiokapituli myöntänyt tuohon päivään palkatonta virkavapautta. Tuntuu, että tämä asia halutaan nyt ratkaista tavalla, joka on valittu.

Lähetin Tyrvään Sanomiin alla olevan kirjoituksen. Se julkaistiin hetki sitten jaetussa lehdessä.

MIKSI EN VOI

Olen siis ilmoittanut, etten voi olla toimittamassa messua Tyrvään kirkossa ensi sunnuntaina.

Harvoja asioita olen miettinyt niin paljon kuin tätä. Olen rukoillen kysynyt, miten minun tulisi toimia. Kärsin tästä tilanteesta, kuten niin moni muukin. Ymmärrän, että tilanne on seurakunnallemme hyvin vaikea. En kuitenkaan ole päässyt eroon niistä Raamatun kohdista, jotka ymmärtääkseni eivät pidä naispappeutta oikeana ratkaisuna. Ei ole hyvä toimia vastoin omaatuntoa.

En vaadi, että jumalanpalvelusvuoroja on muutettava minun takiani. Jättäydyn pois, ettei tulisi yhteentörmäystä. Olen valmis suorittamaan tämän tai jatkossa vastaavien jumalanpalvelusten sijasta mitä tahansa muita minulle osoitettuja tehtäviä seurakunnassa.

En usko sen rakentavan seurakuntaa, että toimittaisin jumalanpalveluksen vastoin vakaumustani. Kokisivatko seurakuntalaiset hoitavana jumalanpalveluksen, johon yksi toimittajista on painostettu vastoin sitä, minkä hän ymmärtää oikeaksi?

En halua riidellä. Toivon, että saisimme taas keskittyä seurakunnan varsinaiseen tehtävään – Jumalan sanan opettamiseen, evankeliumin julistamiseen ja ihmisten palvelemiseen. En toivo kirkkoon tai sakastiin mitään draamaa. Jumalanpalvelus on liian arvokas asia sellaiseen. Siksi olen ilmoittanut etukäteen, etten ole toimittamassa kyseistä messua.

Toivon, että minulle ja kaltaisilleni olisi tilaa Vammalan seurakunnassa ja sen työyhteisössä. Koen Vammalan seurakunnan myös minun kodikseni.

Jari Rankinen

Vetoomus

Aamulehti (www.aamulehti.fi) kertoi tänään vetoomuksesta, joka on laadittu Vesa Pöyhtärin ja minun tueksi. Vetoomuksesta kerrottiin myös illan Kymmenen uutisissa (www.mtv3.fi).

Vetoomuksessa noin 90 Suomen ev.lut. kirkon pastoria ilmoittaa, että he toimisivat samalla tavalla kuin Vesa ja minä, jos olisivat samassa tilanteessa. He sanovat kokevansa, että heidätkin halutaan erottaa, mikäli Suomen ev.lut. kirkko erottaa Vesan ja minut. Kirkkoherra Keijo Rainerma luonnehti Aamulehdessä hienosti vetoomusta: - Tämä ei ole sodanjulistus vaan rauhanvetoomus.

Kuten aiemmin nettipäiväkirjassani kirjoitin, olen tästä vetoomuksesta hyvin iloinen. Tuntuu hyvältä, että toisia pastoreita tulee rinnalle ja tahtoo tukea. Huomattava on ollut niiden pastoreiden joukko, jotka ovat ottaneet yhteyttä ja sanoneet, että toimisivat tilanteessani samalla tavalla, mutta eivät kuitenkaan allekirjoita vetoomusta. Joidenkin periaate on, että he eivät koskaan anna nimeään vetoomuksiin. Jotkut eivät enää usko tällaisten vetoomusten vaikuttavan. Jotkut ovat halunneet pysytellä sivussa julkisuudesta. Ymmärrän hyvin näitä - varsinkin niitä, jotka eivät halua tässä asiassa julkisuuteen. Herkkua tämä ei ole ollut. Aika näyttää, ryhdytäänkö toimiin niitä pastoreita vastaan, jotka ovat allekirjoittaneet vetoomuksen. Se olisi melkoinen urakka.

Vetoomuksen teksti on tässä ja alla sen allekirjoittajat:

JOS YKSI JÄSEN KÄRSII, KÄRSIVÄT KAIKKI MUUTKIN

Kirkkomme kahta pastoria - Vammalan seurakunnan kappalaista Jari Rankista ja Oulun Karjasillan kappalaista Vesa Pöyhtäriä - uhataan kurinpitotoimilla, koska he edustavat kirkon perinteistä näkemystä papinvirasta ja toimivat sen mukaan. Kurinpitotoimet voivat johtaa virasta erottamiseen.

Me allekirjoittaneet Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pastorit olemme uskomme mukaisesti sitoutuneet noudattamaan Kirkkojärjestyksen alkuun kirjattua periaatetta: "Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa: Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan." (Kirkkojärjestys 1. luku 1 §).

Jari Rankisen ja Vesa Pöyhtärin tilanteessa toimisimme samalla tavalla kuin he. Emme – kuten eivät hekään – tahdo kieltäytyä virkatehtävistä emmekä syrji naisia, vaan pitäydymme siihen, minkä olemme oppineet Raamatusta oikeaksi. Uskomme – kuten valtaosa maailman kristikunnasta – että seurakunnan paimenen tulee olla mies. Jos Suomen evankelis-luterilainen kirkko erottaa Jari Rankisen tai Vesa Pöyhtärin virastaan, koemme, että myös meidät halutaan erottaa.

Hannu Anttoora, kirkkoherra, Pomarkku; Martti Arkkila, kappalainen, Pulkkila; Reijo Arkkila, TT, Helsinki; Risto Auerma, kappalainen, Pori; Ville Auvinen, TT, Turku; Sven-Olav Back, TD, Pargas; Tom M. Broberg, kirkkoherra, Merikarvia; Tord Carlström, vt. kirkkoherra, Loviisa; Patrick Dickson, seurakuntapastori, Oulu; Mika Ebeling, pastori, Helsinki; Ulf Emeleus, pastor, Helsingfors; Leif Erikson, docent, Vasa; Stig-Olof Fernström, prost, Helsingfors; Kjell Granström, kyrkoherde, Nagu; Yrjö Haapala, kirkkoherra, Keminmaa; Heikki Haataja, sisälähetysjohtaja, Nurmijärvi; Osmo Harjula, lähetystyöntekijä, Kenia; Paavo Heikkinen, lähetystyöntekijä, Japani; Johan Helkkula, seurakuntapastori, Keminmaa; Petri Hiltunen, TT, Valkeala; Heikki Holma, kirkkoherra, Tervola; Lauri Huhtinen, seurakuntapastori, Perho; Martti Huhtinen, rovasti, Klaukkala; Pauli Huhtinen, rovasti, Sydney; Pekka Huhtinen, lähetysjohtaja, Helsinki; Teuvo Huhtinen, kirkkoherra, Kiukainen; Pasi Hujanen, lähetystyöntekijä, Venäjä; Albert Häggblom, lähetystyöntekijä, Kenia; Hannu Häkämies, pastori, Tampere; Ahti Iivonen, kappalainen, Kankaanpää; Reima Jokinen, pastori, Turku; Ari Juupaluoma, kappalainen, Kannus; Heikki Jyväs, kappalainen, Mynämäki; Timo Keskitalo, pastori, Helsinki; Vesa Kiertokari, seurakuntapastori, Kalanti; Lauri Kiviranta, pastori, Hausjärvi; Tapio Kiviranta, pastori, Espoo; Ingemar Klemets, tf. kaplan, Vörå; Juhani Koivisto, pastori, Hausjärvi; Tenho Korhonen, kappalainen, Hämeenkyrö; Sakari Korpinen, TL, Helsinki; Erkki Koskenniemi, dosentti, Vammala; Heikki Koskenniemi, professori, Turku; Olli Koskenniemi, pastori, Turku; Timo Laato, TT, Nakkila; Max-Olav Lassila, kyrkoherde, Larsmo; Aki Lautamo, kappalainen, Kemijärvi; Heikki Lehtimäki, pastori, Jyväskylä; Jaakko Lehtimäki, pastori, Huittinen; Eino Lehtisaari, rovasti, Huittinen; Hannu Lehtonen, pastori, Soini; Lauri Lempinen, kirkkoherra, Soini; Mikko Lempinen, vt. kirkkoherra, Honkajoki; Pekka Lindqvist, TT, Turku; Esa Luomaranta, piirijohtaja, Kuortane; Raimo Lähteenmaa, pastori, Ilmajoki; Lasse Marjokorpi, kirkkoherra, Kemijärvi; Pentti Marttila, lähetyssihteeri, Vantaa; Juha Muukkonen, seurakuntapastori, Tervola; Markku Niemelä, rovasti, Lahti; Miika Nieminen, seurakuntapastori, Kankaanpää; Lasse Nikkarikoski, toiminnanjohtaja, Kokkola; Kristian Norrback, kaplan, Malax; Ari Norro, piirijohtaja, Mäntsälä; Jan Nygård, kaplan, Karleby; Valtteri Olli, kappalainen, Nivala; Pasi Palmu, kappalainen, Kälviä; Lauri Parvio, piirijohtaja, Vammala; Henrik Perret, pääsihteeri, Helsinki; Ilkka Perttula, rovasti, Lavia; Juhana Pohjola, pastori, Helsinki; Tapio Pokka, pastori, Oulu; Keijo Rainerma, kirkkoherra, Kankaanpää; Ilkka Rytilahti, aluejohtaja, Hyvinkää; Lasse Räty, pastori, Nokia; Timo Saitajoki, kirkkoherra, Teerijärvi; Boris Sandberg, rovasti, Helsinki; Halvar Sandell, kaplan, Helsingfors; Arto Seppänen, kirkkoherra, Utsjoki; Peter Silfverberg, piirisihteeri, Kokkola; Iikka Silvola, rovasti, Naantali; Anssi Simojoki, TT, Kenia; Ilpo Sinkko, kappalainen, Kokemäki; Risto Soramies, lähetystyöntekijä, Etu-Aasia; Jarmo Sormunen, pastori, Jyväskylä; Markku Sumiala, kappalainen, Pori; Martti Toivanen, kirkkoherra, Kristiinankaupunki; Reino Toikka, lähetystyöntekijä, Kenia; Martti Vaahtoranta, TT, Saksa; Teuvo Veikkola, rovasti, Alajärvi; Miika Vuola, kirkkoherra, Kaskinen; Sakari Vuola, kirkkoherra, Köyliö; Matti Väisänen, rovasti, Hausjärvi; Henrik Östman, tf. kaplan, Nykarleby

Neljä hyvää kirjoitusta

Lehdissä on kirjoitettu ongelmasta, joka joidenkin mielestä olen. Nämä kirjoitukset ovat tietysti tuntuneet pahalta. Viime keskiviikkona jaetussa Tyrvään Sanomissa oli kirjoitus, joka rohkaisi:

Pastori Jari Rankinenko seurakunnan ongelma?

Tyrvään Sanomien 13.3. ilmestyneessä numerossa oli peräti kolme kirjoitusta, joissa haluttiin osoittaa, että Jari Rankinen on nyt seurakunnan ongelma. Hänen syykseen vieritettiin myös pastori Johanna Ylärannan lähtö pois seurakunnasta, vaikka ainoa Ylärannan kommentti, joka lehdessä mainitaan, on niin ympäripyöreä, että se voisi tarkoittaa lähes millaista työyhteisössä koettua ongelmaa tahansa. Kun esitetään rajusti leimaavia julkisia väitteitä toisesta ihmisestä, pitäisi kyetä esittämään niille myös kestävät perustelut.

Asiat eivät ole aina sitä, miltä ne näyttävät. Usein emme tiedosta edes itse kaikkia käyttäytymisemme syitä, ja mitä kauempaa asioita katsellaan, sitä vaikeampaa on luoda niistä varmaa kuvaa. Jos Rankinen on ollut Ylärannan ainoa ongelma Vammalan seurakunnassa, miksi ihmeessä hän on sitten lähdössä pois juuri nyt, kun tämä asia on ratkeamassa?

Tyrvään Sanomien uutisoinnin äärellä tuli väkisinkin mieleen, että ihminen löytää sitä, mitä hän etsii. Naispappien poislähdöt kyllä huomataan panna merkille, muttei esim. sitä, että seurakunnasta on parin viime vuoden aikana poistunut myös kaksi miespappia, joilla voisi myös olla oma tarinansa kerrottavana. Itse olen näistä papeista toinen, ja kokemukseni perusteella olen kyllä sillä kannalla, että Vammalan seurakunnan ongelmat eivät lopu vielä likimainkaan siihen, että Rankiselle annetaan lopputili. En tarkoita tällä sitä, että seurakunta olisi poikkeuksellisen huono työyhteisö, vaan sitä, että työyhteisön ilmapiiriin on vaikuttanut moni muukin asia kuin virkakysymys. Paljon hyvääkin seurakunnassa työyhteisönä toki on.

Oma kokemukseni Rankisesta työtoverina oli varsin myönteinen. Vastaani ei kahden vuoden aikana tullut ainuttakaan tilannetta, jossa olisin huomannut Jarin kohtelevan naispastoria epäystävällisesti. Opin päinvastoin tuntemaan Jarin reiluna ja huomaavaisena työtoverina, joka antoi mielellänsä toisille apua – riippumatta siitä, mikä oli kunkin kanta virkakysymyksessä. Jarin panos oli seurakunnan ilmapiirin kannalta muutenkin rakentava. Ennen piispainkokouksen viimekeväistä virkakysymykseen liittyvää kannanottoa hän oli myös naispappeutta kannattavan kirkkoherramme erityinen luottomies.

Rankista näyttää olevan nyt helppo ”heittää kivellä”, mutta kuinkahan moni hänen vastustajistaan olisi valmis panemaan peliin yhtä paljon vakaumuksensa tähden kuin hän? Omantunnon ihmisetkö nyt todella ovat kirkon suurin ongelma? Suuri joukko sanankuulossa käyvää väkeä, joka on oppinut Jariin luottamaan, on seurannut todella murheellisella mielellä viimeaikaisia tapahtumia seurakunnassamme, joita ei tulla noin vain hautaamaan menneisyyteen.

Tom Nyman
pastori

Eilen jaetussa Tyrvään Sanomissa oli minua tukeva muutamien työtovereideni kirjoitus. Tämäkin ilahdutti kovin:

Kaksi Rankista

On se raakalaismainen ja sivistymätön Rankinen, joka seikkailee julkisuudessa ilman myötätuntoa aiheuttaen työpaikallaan sekasortoa. Monet myös tuntevat hänet, koska ovat kuulleet hänen hirmuteoistaan. Työpaikan ulkopuolelta se on myös helppo arvioida.

Sitten on se Rankinen, jonka me työtoverit sekä monet seurakuntalaiset tunnemme: Lämmin ja kohtelias, toisia huomioonottava ja auttavainen, todella ahkera ja seurakuntaa hyvällä rakentava. "Toinen toistenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne." Tässäkin Jari on esimerkillinen.

Rankinen saakoon lähteä. Olemme samaa mieltä; tämä ensimmäinen Rankinen voi lähteä. Jälkimmäisestä olisi vaikea luopua, hän on tärkeä ja rakas työtoveri. Samaksi henkilöksi heitä on mahdoton tunnistaa.

Ennen oli kirkossakin käytössä häpeärangaistus, julkinen nöyryytys. Näin ei pitäisi enää olla. Tämä oikea Jari Rankinen kun ei ole mitään lakia rikkonut. Jos hän joutuisi lähtemään, ongelmat eivät poistu, vaan ehkä lisääntyisivät.

Tuomo Taipalus
Marja-Liisa Pitkäranta
Matti Hautamäki
Liisa Ketola
Riikka Lindroos
Keijo Vättö
Maria Nurminen

Eilen jaetussa Tyrvään Sanomissa oli toinenkin hyvä kirjoitus. Aiemmin Satakunnan Kansassa ja viime viikolla Tyrvään Sanomissa vs. kirkkoherra Hannu Kilpeläinen kertoi Johanna Ylärannan kokeneen Vammalan seurakunnassa nöyryytystä.

Kuka on nöyryyttänyt?

Tyrvään Sanomissa (TS 15.3.) kerrottiin, että vs. kirkkoherra Hannu Kilpeläisen mukaan pastori Johanna Yläranta on kokenut työpaikallaan Vammalan seurakunnassa nöyryytystä. Varmasti moni lehden lukija koki syytöksen kohdistuvan Jari Rankiseen ja samalla työnantajan edustajana Osmo Ojansivuun. Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajaa ryhtymään toimenpiteisiin, jos työssä esiintyy työntekijään kohdistuvaa epäasiallistakohtelua.

Kiusaamisena voidaan pitää sitä, että kiusatun uskonnollinenvakaumus tehdään naurunalaiseksi, mitätöidään. Jos tästä on kysymys, on kiusaamisongelma todellinen. Kiusatun nimi saattaa vain olla toinen.

Koska vakava syytös on ilman perusteluja nostettu julkisuuteen, pyydän Hannu Kilpeläistä vastaamaan, mitä asiassa on tapahtunut.

Marjo Anttoora
kirkkovaltuutettu

Mielenkiinnolla odotan Hannu Kilpeläisen vastausta. On hyvin outoa, mikäli hän ei vastaa kysymykseen. Todellakin niin vakavasta syytöksestä on kyse.

Viime keskiviikkona jaetussa Tyrvään Sanomissa Vammalan seurakunnan työsuojeluvaltuutetut ottivat kantaa lehtien kirjoitteluun. Kannanotto oli oikein hyvä ja tarpeellinen.

Työrauhaa

Vammalan seurakunnan työntekijät muodostavat aivan tavallisen työyhteisön, jolla on iloja / onnistumisia ja monen tason suruja / vaikeita asioita selvitettävänään.

Tässä vaikeiden asioiden selvitystyössä tarvitsemme kaikkia työyhteisömme jäseniä. Mielestämme meillä on työyhteisö, jolla on mahdollisuus ja kyky selvittää eritasoisia vaikeuksiaan. Emme saa syyttää vain yhtä työntekijäämme tai tehdä yhdestä työntekijästämme syyllistä kaikkeen mahdolliseen vaikeuteen - vastuullisia olemme me kaikki.

Arvostamme esimiehiämme ja kaikkia työtovereitamme. Toivomme medialta asiallista, ei-provosoivaa asioidemme käsittelyä. Toivomme työrauhaa. Kiitos!

Eija Kuusisto, työsuojeluvaltuutettu
Arja Myllyniemi, 1. varatyösuojeluvaltuutettu
Maija-Liisa Halme, 2. varatyösuojeluvaltuutettu

On tultava

Ystäväni vertasi tilannettani kuviteltuun sairaalaan: Sairaassa on lääkäri, joka hoitaa työnsä hyvin - kuten monet muut sairaalan lääkärit. Hän tekee määrällisesti työtä kuten lääkärin tulee tehdä. Hän on kertonut lääkärin virkaa hakiessaan, ettei hän voi tehdä tai osallistua aborttien tekemiseen. Se sotii hänen omaatuntoaan ja lääkärinetiikkaansa vastaan. Tästä rajoituksesta huolimatta hänet valittiin tämän sairaalan lääkäriksi. Lääkäri ei ole pitänyt vakaumuksestaan suurta meteliä. Useimmat hänen kollegoistaan ovat hyväksyneet, että lääkärillä on tämä eettinen vakaumus. Ja hän on saanut toimia vakaumuksensa mukaisesti.

Sitten sairaala saa uudet ohjeet. Tai suositukset miten toimia. Kyseinen lääkäri on tuotava vähintään kerran puolessa vuodessa operaatiohuoneeseen, jossa suoritetaan abortti. Hänen on osallistuttava toimenpiteeseen vähintään siten, että hän ojentaa toimenpiteen suorittavalle lääkärille jonkin abortissa tarvittavan instrumentin. Suosituksissa sanotaan, että ellei hän tätä tee, hän loukkaa toisia lääkäreitä. Puhumattakaan miten hän loukkaa niitä naisia, jotka ovat päätyneet aborttiin. Asiasta tehdään julkinen. Lääkäri saa lukea lehdistä, millainen ongelma sairaalassa hän on. Miten suvaitsematon hän on. Joku kirjoittaa, että tehtäviä sairaalassa ei saada hoidettua, ellei tämä lääkäri suostu ojentamaan abortissa tarvittavaa instrumenttia toiselle lääkärille. Häntä uhataan virasta erottamiselle. Hänelle sanotaan, että hän saa pitää vakaumuksensa, mutta toimenpidehuoneeseen vähintään avustamaan abortin teossa on tultava.

Vertaukset ovat sikäli huonoja, että aina jokin vertauksen yksityiskohta - tai useampi - on altis väärinymmärryksille. Silti koen, että tilanteeni vertaaminen kuviteltuun sairaalaan on hyvinkin osuva. Vakaumuksestani ei tarvitsisi tehdä suurta ongelmaa, ellei sitä haluta. Asiat voitaisiin hoitaa sovussa ja rauhassa, jos niin halutaan.

Eilen oli tiivis työpäivä: kahdet kinkerit, kummikirkko ja aamulla messu Tyrvään kirkossa. Messu rohkaisi kovin. Lauluryhmä Saven laulu lauloi hienosti. Virren veisuu kanttorin johdolla oli voimakasta. Polvistuimme Herran pöytään. Sain johtaa messun. Seurakuntaa messussa oli ilahduttavan paljon - jonkin verran yli kolme sataa. Lapsiperheitä oli paljon mukana. Lapset kokoontuivat saarnan ajaksi pyhäkouluun kirkon toimitushuoneeseen. Sekin tuntui hyvältä, että monta isää oli saattamassa lapsia pyhäkouluun.

Sanoin saarnassani: - Jumala pitää huolta uskostamme, hengellisestä elämästä. Hän tekee sen sanalla ja sakramenteilla. Sillä että kastetaan, vietetään ehtoollista. Sillä että luetaan Raamattua, opetetaan sitä. Tunnustetaan synnit ja kuullaan synninpäästö. Ehkä nämä eivät tunnu mitenkään valtavilta. Mutta näin valtavaa nämä ovat: Jumala itse tulee näissä keskellemme. Näissä taivas koskettaa maata. Näissä Jumala ruokkii uskoamme. Kasteessa, ehtoollisessa, synninpäästössä, Raamatun sanoissa. Siksi ole siellä, missä Jumalan sana ja sakramentit ovat. Ja Jumala saa pitää huolta uskostasi. Jumalan omat eivät voi olla ilman Jumalan sanaa ja sakramentteja. Eikä niinkään voi olla, että vain joskus päästään sanan ja sakramenttien hoitoon.

"Miksi ette anna kuolla aatteen vuoksi?"

Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -kirjan yksi hahmoista on räätäli Aadolf Halme. Hän on Pentinkulman työväenyhdistyksen perustaja ja puheenjohtaja. Hän uskoi sosialismin muuttavan yhteiskunnan paremmaksi ilman aseita ja väkivaltaa. Kun ryhdyttiin perustamaan punakaarteja ja tekemään vallankumousta asein, hän jättäytyi pois hankkeista. Myöhemmin hän kuitenkin tuli mukaan hoitamaan ei-sotilaallisia, siviililuontoisia asioita. Kun sitten valkoiset valloittivat Pentinkulman, Halmekin vangittiin. Häntä syytettiin kylässä tapahtuneesta paronin murhasta, ryöstöistä ja kapinasta hallitusta vastaan. Näiden perusteella hänet tuomittiin kuolemaan. Hän piti tuomareilleen vaikuttavan puheen. Siinä hän mm. sanoo: - Hyvät herrat. Miksi te ette anna minun kuolla aatteeni vuoksi? Miksi teidän on häpäistävä minua murhaajan nimellä, minkä syytöksen järjettömyyden te itsekin hyvin ymmärrätte.

Tämä Täällä Pohjantähden alla -kirjan yksintyiskohta on tullut mieleeni, kun on lukenut kirjoittelua viime päivien lehdissä. Tämän päivän Aamulehdessä (www.aamulehti.fi) kerrottiin, että yhden henkilön äärimmäinen suhtautuminen naispappeuden kaltaiseen keskeiseen kysymykseen voi halvaannuttaa koko työyhteisön. Edelleen todettiin, että Vammalan seurakunnassa eletään vaikeita aikoja, kun kappalainen Jari Rankisen vakaumus virkakysymyksessä on johtamassa avoimeen konfliktiin. Jutussa haastateltiin Kirkon tutkimuskeskuksen vs. tutkija Harri Palmua. Hän totesi mm., että elleivät kaikki papit noudata kirkon pelisääntöjä, tilanne voi olla äärimmäisen traumatisoiva kokemus itsensä heikommaksi tuntevalle työntekijälle.

Sunnuntain Satakunnan Kansassa kerrottiin yhden pastorin lähteneen seurakunnastamme vakaumukseni takia. Vs. kirkkoherra Hannu Kilpeläinen kertoi tämän pastorin kokeneen työpaikallaan jopa nöyryytystä. Tämä toistettiin eilen jaetussa Tyrvään Sanomissa. Hannu Kilpeläinen ei halunnut kommentoida Satakunnan Kansassa esittämäänsä väitettä mutta kertoi saaneensa tiedon - siis nöyryyttämisestä - luotettavalta taholta. Tyrvään Sanomien jutussa lainattiin kahden naispastorin tulohaastatteluja, joissa he kertoivat tulleensa hyvin toiveikkaina Vammalaan. Tyrvään Sanomat kertoivat kummankin lähteneen Vammalasta lyhyen työskentelyn jälkeen. Jutun tarkoitus lienee vahvistaa käsitystä, jota nyt on luotu: Vammalan seurakunnan työyhteisö on hyvin ongelmallinen, nuoret innokkaat työtekijätkään eivät pysty työskentelemään siinä ja ongelma työyhteisössä olen minä käsityksineni. Monilla lienee se käsitys, että olen kiusaaja työpaikalla. Terrorisoin toisia työntekijöitä ja työilmapiiriä. Luultavasti tämän käsityksen syntymiseen on pyrittykin. Ehkä sen ajatellaan helpottavan ratkaisujen tekemistä, siis sitä että minut irtisanotaan.

Tekee mieli muokata vain hieman räätäli Halmeen puhetta: - Miksi ette tuomitse minua siitä, että minulla on se käsitys Raamatusta kuin on? Pidän sitä Jumalan sanana, myös niitä Raamatun ohjeita, jotka puhunut seurakunnan paimenen virasta. Tai miksi että tuomitse minua siitä, että torjun naispappeuden - vaikka se ei olekaan asian ydin, suhtautuminen Raamattuun on? Miksi teidän on häpäistävä minua työpaikkakiusaajan nimellä, minkä syytöksen perättömyydestä te voitte itsekin halutessanne ottaa selvää.

Ehkä tämä tuntuu liian dramaattiselta. Toki se sitä onkin. Eihän nyt puhuta kuolemantuomiosta. Vain yhden pastorin virkasta, urasta, ehkä elämäntyöstä. Sen tämä prosessi on opettanut, että ennen kuin ryhdytään koviin toimiin, ihmiseltä pyritään viemään maine.

Eilen työyhteisömme työkokouksessa keskustelimme virkakysymykseen liittyneestä julkisesta keskustelusta. Käytiin avoin ja pitkä keskustelu. Kukaan työtovereistani ei moittinut minua työilmapiirin pilaamisesta, kiusaamisesta tai epäasiallisesta käyttäytymisestä, nöyryyttämisestä puhumattakaan. Sen sijaan kuulin monia puheenvuoroja, jotka rohkaisivat kovin. Puheenvuorojen käyttäjät olivat kokeneet minut hyväksi työtoveriksi.

Toisia pastoreita tulee rinnalle

Pastori, TT Martti Vaahtorannan aloitteesta on laadittu vetoomus Vesa Pöyhtärin ja minun tueksi. Olen tästä vetoomuksesta hyvin iloinen. Tuntuu hyvältä, että toisia pastoreita tulee rinnalle ja tahtoo tukea taistelussa, johon Vesan kanssa olemme joutuneet. Tukea näissä ikävissä vaiheissa tarvitsee. Vesan tilanne Oulussa Karjasillan seurakunnassa on hyvin samanlainen kuin minun Vammalassa.

Vetoomuksen allekirjoittajia on jo huomattava joukko. Jos haluat allekirjoittaa vetoomuksen, voit tehdä sen ilmoittamalla allekirjoituksen sähköpostitse Martti Vaahtorannalle tai minulle. Martin osoite on mvaahtoranta@aol.com ja minun jari.rankinen@kopteri.net. Allekirjoituksia kootaan ensi sunnuntai-iltaan 18.3. asti. Tämä pyyntö koskee siis vain pastoreita. Älköön kukaan kokeko vetoomuksen allekirjoittamista vaatimuksena. Jokainen toimikoon tässä asiassa niin kuin hyväksi ja oikeaksi kokee. Hienoa jos joku innostuu kertomaan tästä vetoomuksesta toisillekin pastoreille.

Vetoomuksen teksti on seuraava:

JOS YKSI JÄSEN KÄRSII, KÄRSIVÄT KAIKKI MUUTKIN

Kirkkomme kahta pastoria - Vammalan seurakunnan kappalaista Jari Rankista ja Oulun Karjasillan kappalaista Vesa Pöyhtäriä - uhataan kurinpitotoimilla, koska he edustavat kirkon perinteistä näkemystä papinvirasta ja toimivat sen mukaan. Kurinpitotoimet voivat johtaa virasta erottamiseen.

Me allekirjoittaneet Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pastorit olemme uskomme mukaisesti sitoutuneet noudattamaan Kirkkojärjestyksen alkuun kirjattua periaatetta: "Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa: Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan." (Kirkkojärjestys 1. luku 1 §).

Jari Rankisen ja Vesa Pöyhtärin tilanteessa toimisimme samalla tavalla kuin he. Emme – kuten eivät hekään – kieltäydy virkatehtävistä emmekä syrji naisia, vaan pitäydymme siihen, minkä olemme oppineet Raamatusta oikeaksi. Uskomme – kuten valtaosa maailman kristikunnasta – että seurakunnan paimenen tulee olla mies. Jos Suomen evankelis-luterilainen kirkko erottaa Jari Rankisen tai Vesa Pöyhtärin virastaan, koemme, että myös meidät halutaan erottaa.

Rankinen saakoon lähteä

Tänään mennessäni pitämään paikallisradion aamuhartautta sain käteeni eilen Satakunnan Kansassa (www.satakunnankansa.fi) olleen jutun. Juttu oli otsikoitu "Yhden miehen vakaumus ajaa Vammalan pappispulaan". Lehtijutussa kerrotiin, että seurakuntapastori Johanna Yläranta on irtisanoutunut virastaan. Vs. kirkkoherra Hannu Kilpeläinen kertoi Ylärannan kokeneen seurakunnassa sellaista, mitä ei olisi halunnut kokea, jopa nöyryytystä. Eron syyksi jutussa kerrottiin, ettei kappalainen Jari Rankinen hyväksy naispappeja eikä suostu tekemään heidän kanssaan yhteistyötä. Jutussa sanotaan tiukan linjani johtaneen myös kirkkoherra Osmo Ojansivun sairastumiseen.

Samaa ryöpytystä on tänään jaettavan Tyrvään Sanomien (www.tyrvaansanomat.fi) pääkirjoituksessa. Pääkirjoitus on otsikoitu "Rankinen saakoon lähteä". Kirjoituksessa kerrotaan naispappeuskysymyksen vaikuttaneen koko työyhteisöön. Tilanteen sanotaan olevan kestämätön, koska työyhteisö horjuu yhden ihmisen omantunnon takia. Ratkaisuksi tarjotaan kurinpitotoimia ja erottamistani.

Minä siis olen ongelma työyhteisössä. Minun takiani monet kärsivät. Ongelmaan täytyy tarttua poistamalla se.

En ole oikea henkilö arvioimaan, miten työtoverini kokevat minut. Yhden aikaisemman työtoverini - Tom Nymanin - arvio minusta on nettipäiväkirjani kirjoituksen "Syy ongelmiin?" kommenteissa. Sen kuitenkin pystyn sanomaan, etten ole riidellyt Johanna Ylärannan tai Osmo Ojansivun kanssa. En ole painostanut, kiusannut tai ahdistanut heitä. En ole puhunut tai kirjoittanut heille sopimattomia. En tietenkään ole kieltäytynyt naispastorin kanssa kaikesta yhteistyöstä. Kyse on nimenomaan messun toimittamisesta. Olen pyrkinyt olemaan niin hyvä työtoveri kuin pystyn. Parhaani mukaan olen yrittänyt hoitaa työni. Vakaumuksestani en kuitenkaan ole voinut luopua. Toisen teologinen näkemys, joka perustuu Raamattuun ja omankin kirkkomme pitkään perinteeseen, ei pitäisi ottaa niin lujille, että sen takia täytyy lähteä seurakunnasta tai jäädä sairauslomalle.

Osmo Ojansivun sairastumisen laittaminen minun syykseni on sikälikin erikoista, että Osmo on ollut virkavapailla vuosittain monen vuoden ajan. Ovatko nämäkin vapaudet olleet minun syytäni? Jos niin olisi, se olisi pitänyt kertoa jo vuosia sitten. Ymmärrän kyllä, että hankala tilanne ahdistaa seurakunnan kirkkoherraa. Kuten se ahdistaa minua. Hankalaan tilanteeseen pitäisi löytää ratkaisu. Minusta se löytyisi neljän kohdan ohjelmasta, josta kirjoitin edellisessä blogini kirjoituksessa.

Nimimerkki Helena K. kritisoi kommentissaan ohjelmaani siitä, etten sovella sitä esimerkiksi niihin pastoreihin, jotka siunaavat homopareja. Totta - ei ohjelmaa voi soveltaa mihin tapaukseen hyvänsä. Jos joku pastori ilmoittaa pitävänsä shintolaisuutta yhtä hyvänä tai parempana kuin kristinuskoa, en ole valmis sanomaan, että jokainen saa pitää kantansa ja tärkeintä, että kunnioitamme toisiamme. Soveltaisin ohjelmaa niihin tapauksiin, joissa on kyse Raamatuun ja kirkon pitkään perinteeseen perustuvasta vakaumuksesta.

Vammalassa on työtön pastori, joka on hoitanut sijaisuuksia seurakunnassamme yli kaksi vuotta. Hän on hoitanut työnsä hyvin ja tulisi mielellään ja heti työhön, jos kutsuttaisiin. Arkkihiippakunnan tuomiokapituli ei vain anna hänelle virkamääräystä Vammalan seurakuntaan. Useimpien seurakuntalaisten mielestä hän olisi mies paikallaan, tuomiokapitulin mielestä ei. Kovin paha pappispula ei ole niin kauan kuin paikkakunnalla hyvän pastorin annetaan olla työttömänä.

Tottakai koen, että nyt on aloitettu kunnon loanheitto: olet ongelma ja koko työyhteisö kärsii takiasi. Varmaankin tällä pyritään tekemään helpommaksi erottamistani. Tai ehkä pyritään siihen, että väsyn, en jaksa ja irtisanon itseni. Se olisi joillekin mieluisin ja helpoin ratkaisu.

Syy ongelmiin?

Tänään päivitetyssä Tyrvään Sanomien verkkolehdessä (www.tyrvaansanomat.fi) kerrotaan, että seurakuntapastori Johanna Yläranta irtisanoutui virastaan Vammalan seurakunnassa. Syyksi seurakunnan vs. kirkkoherra Hannu Kilpeläinen kertoo huonon työntekijätilanteen. Hän sanoo, ettei seurakunnan ongelmia voi enää lakaista maton alle eikä elää kuin ongelmia ei olisi. Seurakunnan ongelmaksi todetaan minun vakaumukseni.

Hannu Kilpeläinen kertoo pyytävänsä minua perääntymään kannastani olla toimittamatta messua papiksi vihityn naisen kanssa. Hän sanoo, että ellen tule toimittamaan messua sunnuntaina 25.3., jolloin työparikseni messuun on laitettu pastori Mirja Tenkanen, kieltäydyn työtehtävän suorittamisesta. Tämä merkitsee mahdollisuutta syyttää työtehtävien laiminlyönnistä. Luultavasti ensiksi varoitetaan, sitten pidätetään virasta määräajaksi ja sen jälkeen erotetaan virasta. Ilmeisesti minua ei tulla syyttämään syrjinnästä. Olisi epävarmaa, saataisiinko sillä perusteella minut erotettua. Helpommin tavoitteeseen päästään syyttämällä työtehtävien laiminlyönnistä.

Tyrvään Sanomien jutussa minusta siis tehdään syyllinen seurakunnan työyhteisön ongelmiin. Ja ratkaisu on yksinkertainen: kun minut poistetaan, ongelmat poistuvat.

Varmasti kysymys naispappeudesta tuottaa kipua työyhteisössämme. Onko kuitenkaan oikea ratkaisu, ettei tilaa enää anneta niille, jotka uskovat papinvirasta kirkon perinteen mukaisesti ja vetoavat Raamattuun? Eikö parempi olisi toimia neljän kohdan ohjelmalla: 1. Myönnämme, että ajattelemme papinvirasta eri tavoin. 2. Emme painosta toista muutamaan kantaansa tai tapaansa toimia. 3. Ongelmatilanteissa se, joka ei hyväksy naispappeutta, väistyy sivuun, jotta yhteentörmäykset vältetään. 4. Pyrimme Raamatun kehotuksen mukaan kilpailemaan toinen toistemme kunnioittamisessa.

On asioiden yksinkertaistamista ajatella kaikkien tai melkein kaikkien ongelmien työyhteisössämme johtuvan naispappeuskysymyksestä. On ongelmia, jotka eivät liity mitenkään siihen, mitä ajatellaan papinvirasta. On paljon muitakin syitä ongelmiin kuin yhden pastorin vakaumus.

En tietenkään ole kehottanut Johanna Ylärantaa lähtemään seurakunnasta. En ole arvostellut hänen viranhoitoaan tai riidellyt hänen kanssaan. Olen yrittänyt olla niin hyvä työtoveri kuin pystyn. Vakaumuksestani en kuitenkaan ole voinut luopua.

Hieman yli vuosi sitten tilanne seurakunnassamme oli hyvin toisenlainen kuin nyt. Sitten julkaistiin piispa Heikan työryhmän raportti, joka pyrkii tekemään lopun naispappeuden torjumisesta kirkkomme seurakunnissa. Kirkkoherra Osmo Ojansivu piispa Kari Mäkisen tukemana kiirehti ilmoittamaan, että raportin toimenpide-ehdotukset otetaan seurakunnassamme käyttöön. Tämän jälkeen tilanne on ollut hyvin toisenlainen. Nyt olemme erikoisessa tilanteessa: kirkkoherra, jolla on vastuu seurakunnan johtamisesta ja seurakunnassa tehtävistä suurista ratkaisuista, on sivussa - virkavapaalla - ja kovia ratkaisuja on tekemässä sijainen. En tiedä, onko tämä suunniteltua.

Virkavapautta ei myönnetty

Minut on siis laitettu Osmo Ojansivun laatimassa työvuorolistassa toimittamaan messu yhdessä naispastorin kanssa sunnuntaina 25.3. , Marian ilmestyspäivänä. Anoin kolme viikkoa sitten tuolle päivälle palkatonta virkavapautta. Ajattelin, että mahdollinen yhteentörmäys voidaan välttää sillä, että minä menen sivuun - palkattomalle virkavapaalle. Tein anomuksen silloiselle kirkkoherran sijaiselle Arto Jaatiselle. Tämä mietti asiaa mutta ei halunnut tehdä päästöstä. Hänellä olisi ollut oikeus myöntää virkavapaus. Hän siirsi asian arkkihiippakunnan tuomiokapitulin ratkaistavaksi, mihin hänellä myös oli oikeus. Syyksi virkavapauteen olin laittanut henkilökohtaisen syyn.

Arkkihiippakunnan vs. lakimiesasessori Matleena Engblom pyysi minulta selvitystä, mikä on virkavapaushakemuksessani mainittu henkilökohtainen syy. Muutamat minua viisaammat neuvoivat, ettei syytä kannata kertoa - henkilökohtainen syy on henkilökohtainen. Ajattelin kuitenkin pelata avoimilla korteilla. Vanhempani ovat neuvoneet toimimaan venkuilematta. Lähetin tuomiokapitulille seuraavan selvityksen:

Vs. lakimiesasessori Matleena Engblom pyysi minulta kirjeellään 26.2.2007 kirjallista ilmoitusta, minkä henkilökohtaisen syyn perusteella anon palkatonta virkavapautta sunnuntaiksi 25.3.2007. Totean seuraavaa:

- Henkilökohtainen syy on henkilökohtainen vakaumukseni. En pidä hyvänä toimia vastoin omaatuntoa. Varsinkin messun toimittaminen on niin tärkeä ja vakava tehtävä, etten siinä tahdo toimia toisin kuin mitä omatuntoni sanoo. Näin kokisin tekeväni, jos toimittaisin messun yhdessä papiksi vihityn naisen kanssa. Vakaumukseni perustuu siihen, minkä ymmärrän Raamatun opetukseksi. Vakaumukseni edustaa kirkkomme perinteistä ja kristikunnan enemmistön käsitystä papinvirasta. Vakaumukseni ei ole syrjintää. On kyse teologisesta ratkaisusta. Sunnuntaina 25.3.2007 saattaisin joutua tilanteeseen, jonka koen vakaumukseni vastaiseksi.

- Seurakuntaa tuskin rakentaa se, että joutuisin toimittamaan jumalanpalveluksen vastoin omaatuntoani. Miltä seurakuntalaisista tuntuisi olla jumalanpalveluksessa tietäen, että yksi toimittajista on pakotettu tehtävään ja hän toimittaa messun vastoin sitä, minkä hän ymmärtää oikeaksi?

- Teologisilla opintopäivillä Suomen Raamattuopistossa 9.1.2007 arkkipiispa Jukka Paarma puhui keskinäisten neuvottelujen ja sopimisten tiestä. Helsingin Sanomissa 20.1.2007 hän kirjoitti sen tutkimisesta, onko työjärjestelyillä löydettävissä kaikkien osapuolten hyväksymä yhteistyön mahdollisuus. Käsittääkseni näillä hän on tarkoittanut sellaisen ratkaisun etsimistä, jolla perinteistä virkakäsitystä edustava pastori voisi jatkaa seurakunnan virassa ja irtisanominen voitaisiin välttää. Mielestäni siinä voisi olla ”pienen polun” pää, että minulle myönnetään palkaton virkavapaus 25.3.2007. Ainakin tämä antaisi aikaa vielä etsiä ratkaisua.

- Olen vakuuttunut, että tehtävät, jotka ovat työtehtäviäni kyseisenä sunnuntaina, tulevat hoidetuiksi siinäkin tapauksessa, että minulle myönnetään virkavapaus. Lupaan hoitaa – jos niin sovitaan – kinkerit ja seurat, jotka ovat työtehtäviäni kyseisenä päivänä, palkattomasta virkavapaudesta huolimatta.

- Käsittääkseni palkattomia virkavapauksia on myönnetty seurakuntien pastoreille sillä edellytyksellä, että työtehtävät on saatu hoidettua. Toivon, että palkaton virkavapaus myönnetään myös minulle. Olen toiminut Vammalan seurakunnassa pastorina kohta yhdeksän vuotta. Kerran aiemmin – vuonna 1998 – olen anonut virkavapautta voidakseni hoitaa tehtävän, jonka olin luvannut tehdä edelliselle työnantajalleni.

Tänään sain kirjeen arkkihiippakunnan tuomiokapitulilta: tuomiokapituli on päättänyt hylätä virkavapausanomuksenne. Käsittääkseni Matleena Engblomin kirjoittamissa perusteluissa sanotaan, että mikäli tuomiokapituli myöntäisi virkavapauden, se menettelisi tasa-arvolain vastaisesti. Perustelu tuntuu sikäli oudolta, että tasa-arvolaissa nimenomaan todetaan, ettei kyseistä lakia sovelleta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uskonnonharjoitukseen. Messu jos mikä on uskonnonharjoitusta.

Virkavapautta ei siis myönnetty. Ei vaikka työtehtävät olisivat varmasti tulleet hoidetuiksi. Messuun olisi löytynyt toinen pastori - tai onhan messuja toimittaneet papin myös yksin - ja itse lupasin palkattomasta virkavapaudesta huolimatta pitää tuona sunnuntaina kinkerit ja seurat.

Naispappia ei ajettu kirkosta

Naispappi ajettiin kirkosta. Niin luki etusivulla tämän päivän Iltalehdessä. Itse jutussa kerrottiin, että Hyvinkään seurakunnan naispappia ei päästetty jumalanpalvelukseen töihin. Hän joutui syrjinnän vuoksi poistumaan työpaikaltaan. Naispapin sanomana todetaan, ettei hänen mieleensäkään tullut, että tällaista voisi käydä. Hyvinkään seurakunnan jumalanpalvelukseen oli kutsuttu saarnaajaksi Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen pastori. Iltalehden mukaan tämä oli ilmoittanut naispapille, ettei hän ole tervetullut töihin. Lehti kuvaa tapahtunuttu: naispastori oli yrittänyt neuvotella Sleyn pastorin kanssa yhteistyöstä mutta vieraileva pastori oli vastannut tähän uhkaamalla poistua kirkosta, mikäli naispappi jäisi jakamaan messussa ehtoollista. Naispappi oli yrittänyt toimia mahdollisimman viisaasti: hän oli päättänyt poistua jumalanpalveluksesta, ettei messu jäisi pitämättä ja ettei seurakunta joutuisi kärsimään tilanteesta.

Kovin toisenlaisen kuvan sain, kun luin kyseisen Sleyn pastorin ja paikallisen seurakuntalaisen selvityksen tapahtuneesta: Kyseisestä jumalanpalveluksesta oli sovittu seurakunnan vs. kirkkoherran kanssa noin puoli vuotta sitten. Hyvinkäällä on sovittu, että jumalanpalveluksissa, joihin kutsutaan vierailevaksi saarnaajaksi Sleyn pastori, jumalanpalveluksen toimittajina eivät toimi papiksi vihityt naiset. Tämä toive on esitetty ja toiveen mukaisesti on toimittu. Seurakuntalainen, joka oli järjestämässä jumalanpalvelusta ja siihen liittyvää lähetysjuhlaa, oli varmistanut vielä kuukausi sitten, ketkä ovat toimittamassa jumalanpalveluksen sunnuntaina 4.3., ettei yhteentörmäystä tulisi. Hänelle oli kerrottu, että liturgi ja kaksi ehtoollisenjaossa avustavaa pappia ovat miehiä.

Jonkin verran ennen jumalanpalveluksen alkua kirkon sakastiin oli saapunut seurakunnan naispuolinen pastori ja kertonut tulevansa avustamaan ehtoollisenjaossa. Hänet oli määrätty tähän tehtävään vs. kirkkoherran tekemässä työvuorolistassa.

Vieraileva pastori oli kertonut vakaumuksensa: hän on niin yksinkertainen, että häntä sitovat ne raamatunkohdat, jotka torjuvat naispappeuden. Hän oli sanonut, ettei hän voi sanella tai määrätä seurakunnan asioita - hän on vain vierailija. Ja että hän on valmis väistämään - siis jäämään pois jumalanpalveluksen toimittamisesta. Hän kertoo, ettei hän missään vaiheessa vaatinut tai pyytänyt naispappia jäämään pois ehtoollisen avustajan tehtävästä. Kun paikallinen pastori ja vieraileva pastori olivat keskustelleet jonkin aikaa, edellinen oli päättänyt lähteä kirkosta. Seurakunnan vs. kirkkoherra oli ollut paikalla mutta ei ollut juurikaan osallistunut keskusteluun. Kirkkoherra ei ollut kehottanut naispastoria lähtemään, toisaalta hän ei ollut kehottanut häntä jäämään toimittamaan jumalanpalvelusta.

Uskon, että pastorin ja Hyvinkään seurakuntalaisen kuvaus antaa tapahtuneesta huomattavasti totuudenmukaisemman kuvan kuin Iltalehden kuvaus. Naispastoria ei ajattelu kirkosta pois.

On valtavan ikävää, että tällaista tapahtuu. Voitaisiinhan nämä tilanteet välttää. Ja helposti. Käsittääkseni seurakuntalaiset - jumalanpalveluksen ja siihen liittyvän lähetysjuhlan järjestelijät - olivat pyrkineet toimimaan niin, ettei tällaista tilannetta syntyisi. Asioista oli sovittu ja hyvissä ajoin. Joutuu kysymään, miksei sovitusta pidetty kiinni. Oliko ehkä halu kokeilla, saadaanko vieraileva pastori toimimaan vakaumuksensa vastaisesti? Päästäänkö sanomaan, että hän taipui, kun hänet laitettiin tiukkaan tilanteeseen? Pyrittiinkö siihen, että muutkin saadaan taipumaan? Jos tästä on kyse, on vaikea hyväksyä toimintaa. Eikö Raamattu kehota kunnioittamaan toista? Ja toista kristittyä varsinkin. Etenkään jumalanpalvelus ei saisi olla tilanne, jossa pyritään saamaan toinen toimimaan vastoin omaatuntoaan. Jos siihen pyritään, tuntuu, ettei ole ymmärretty, miten suuresta ja vakavasta - sanan hyvässä merkityksessä - asiasta jumalanpalveluksessa on kyse.

Loppusuora?

Tänään jaetussa Tyrvään Sanomissa on eilen työnsä aloittaneen seurakuntamme vs. kirkkoherran haastattelu (www.tyrvaansanomat.fi). Siitä, etten toimita messua yhdessä naispapin kanssa, Hannu Kilpeläinen toteaa: "Ainoa ohjenuorani tässä asiassa ovat piispainkokouksen ja tuomiokapitulin päätökset, joita pitää noudattaa." Hän kertoo aikovansa keskustella kanssani - kun palaan ensi viikolla lomalta työhön - mutta epäilee, auttaako keskustelu enää mitään.

Tapasimme tänään Hannun kanssa. Samalla kun asensimme hänelle käyttöoikeudet kirkkoherranviraston verkoon ja sähköpostin, juttelimme muutaman sanan tilanteestani.

Tuntuu siltä, että loppusuora Vammalan seurakunnan pastorina on minun kohdallani alkanut. Toivon, että olen väärässä. Itse en aio lähteä virastani. Ajattelen, että Työnantaja on kutsunut minut tähän virkaan ja tehtäväni on hoitaa sitä mahdollisimman hyvin niin kauan kuin saan sitä hoitaa. Minulla on vastuu tästä. Toisilla on vastuu niistä ratkaisuista, joita tekevät.

Työtoverini soitti hetki sitten ja sanoi arvionaan, ettei hankalaa tilannetta seurakunnassamme saada ratkaistua sillä, että minut ja hetkeä myöhemmin mahdollisesti Markus Malmivaara irtisanottaisiin. Hän arvioi, että tilanne pahenisi sillä. Vaikea sanoa, osuuko arvio oikeaan.

Hankala tilanne voitaisiin ratkaista

Seurakuntamme kirkkoherran virkavapaus jatkuu. En tiedä, mihin asti - voi olla, että pitkään. Kirkkoherran sijaisen arkkihiippakunnan tuomiokapituli on määrännyt seurakunnan oman papiston ulkopuolelta. Sijaisena aloitti tänään Hannu Kilpeläinen Tampereelta. Ehkä näihin on muitakin syitä. Varmaankin syy on myös se hankala tilanne, joka seurakunnassamme on.

Ennenkin olen kirjoittanut: Kunpa päästäisiin tästä vaikeasta tilanteessta ja saataisiin taas keskittyä niihin tehtäviin, joihin haluaisi keskittyä ja jotka ovat seurakunnan varsinaisia tehtäviä. Voimia on kulunut paljon sellaiseen, mihin niitä ei kannattaisi kuluttaa. Olemme rakentaneet Vammalassa seurakuntaa vuosia ilman suuria hankaluuksia erilaisista näkemyksistämme huolimatta. Eikö näin voitaisi jatkaa. Minulle ongelma ei ole, jos joudun tekemään yksin vähän enemmän töitä. Sekin sopii hyvin, että minun on jäätävä jostakin pois, jos sillä voidaan välttää yhteentörmäys. Sekin käy, että pidän virkavapaata enkä saa palkkaa niinä päivinä, joina minut on laitettu toimittamaan messu yhdessä naispapin kanssa.

Voitaisiinko jollakin näistä ratkaista hankala tilanne, johon on jouduttu? Minun mielestäni voitaisiin.