Jari Rankisen nettipäiväkirja

perjantaina, syyskuuta 23, 2011

Ajatuksia Kemijärven metsistä

Olen ollut menneen viikon kesälomalla ja kulkenut paljon metsässä. Joka aamu kello on soinut viiden paikkeilla, olen syönyt aamupalan, laittanut useimpina aamuina eväät reppuun ja pyrkinyt siihen, että olen metsän reunassa valmiina lähtemään metsään, kun on sen verran valoa, että metsässä näkee kulkea ja havaitsee lentoon lähtevät linnut. Olen ollut Kemijärvellä ja täällä saa metsästää metsäkanalintuja. Rolle - mäyräkoiramme - on ollut touhussa mukana. Tänään se jäi sateen takia vanhempieni luokse. Jos pieni koira on monta tuntia sateessa, sen tulee kylmä. Tosin tänään satoi vain hetken siellä, missä olin metsällä, vaikka säätiedotus lupasi Kemijärvelle jatkuvaa ja melko runsasta sadetta.

Suomalainen metsä ja luonto ovat hienoja. Metsässä liikkuessa voi nähdä yhtä ja toista. Tällä viikolla näin ketun aivan läheltä - en ole ennen ollut metsässä niin lähellä kettua. Ketulla on todella upea häntä. Muutaman päivä sitten Rollen ja minun yläpuolella liiteli kotka. Kotka on upea näky. En tiedä, oliko se kiinnostunut pienestä koirasta. Tänään katselimme oravan kanssa toisiamme aika pitkään muutaman metrin päästä silmästä silmään. On hyvä, ettei valtio ole ottanut kaikkia metsiään tehokkaan metsänhoidon piiriin. Metsät, joissa on hyvin vanhoja puita, ovat todella hienoja, niissä kulkeminen on erityinen kokemus ja metsäkanalinnutkin viihtyvät niissä. Näitä metsiä Kemijärvelläkin on aika paljon.

Olemme saaneet paljon, kun olemme saaneet tällaisen luonnon. Se on suuri Jumalan lahja. Saamme käyttää lahjaa ja hyötyä siitä, toisaalta meidän tulee pitää siitä huolta ja varjella sitä. Tulevillakin polvilla on oikeus halutessaan kulkea metsässä ja nauttia syksyn luonnosta. Varastamme heiltä, jos emme jätä heille lahjaa, jonka Jumala on tarkoittunut meille ja heille.

Luonto muistuttaa - ainakin minua - Jumalan suuruudesta. Me ihmiset emme kykene sellaiseen, mihin Luoja on kyennyt. Me olemme pieniä, Jumala on suuri. Luonnon keskellä en mitenkään pysty ajattelemaan, että tämä kaikki on sattuman tulosta. Suuren Jumalan täytyy olla olemassa, ilman häntä ei olisi näin hienoa, tarkoituksenmukaista ja kaunista luontoa.

Raamatun luomiskertomuksessa kerrotaan, että Jumala loi ihmisen kuvakseen. Se kertoo meidän suuresta arvosta. Jokainen ihminen on valtavan arvokas, koska jokaisen Jumala on luonut kuvakseen. Että olemme Jumalan kuvia, se muistuttaa myös siitä, että meillä on tehtävä. Tehtävämme on palvella Jumalaa - tehdä, mitä hän tahtoo, että teemme. Meillä on myös vastuu. Olemme Luojallemme vastuussa, mitä teemme ja miten käytämme elämämme. Kerran olemme Jumalan edessä ja vastaamme, mitä olemme tehneet ja mitä jättäneet tekemättä. Se, että olemme Jumalan kuvia, tarkoittaa myös, että meidät on tarkoitettu elämään yhteydessä Luojaamme. Jos elämme toisin kuin miten meidän on tarkoitettu, siitä seuraa pahaa itsellemme ja toisille.

Metsästyksessä pääasia ei ole saalis. Sitä tärkeämpää yleensä metsästäjille on luonnossa kulkeminen, luonnon tarkkailu, tulilla rauhassa istuminen ja pienempien tai suurempien asioiden mielessä puntarointi. Toki saalistakin on mukava saada. Tänä vuonna metsäkanalintuja näyttää Pohjois-Suomessa olevan enemmän kuin yleensä. Minuakin on onnistanut - olen saanut muutaman linnun.

keskiviikkona, syyskuuta 14, 2011

Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu

Olihan se melkoinen uutinen, josta kuultiin viime sunnuntaina. Markku Koivisto - Nokia Mission johtaja, tai entinen johtaja - kertoi tehneensä, mikä on vastoin Jumalan tahtoa. Hän kertoi mm. olleensa uskoton puolisolleen. Hän oli rikkonut kuudetta käskyä toisen miehen kanssa.

En ole koskaan osallistunut Nokia Mission tilaisuuksiin. Toki olen seurannut jonkin verran liikettä, sen julistusta ja toimintaa. Tällaisenkin - liikkeestä etäällä olevan - uutinen hämmensi, teki hiljaiseksi ja laittoi miettimään.

Moni on arvostellut Markku Koiviston tapaa kertoa lankeemuksestaan tai lankeemuksista. On kysytty, pitikö tulla tunnustamaan synnit muutaman sadan ihmisen eteen. On sanottu, että Nokia Missio järjesti tapahtuneesta näytöksen. Markku Koivistolle julistettiin tässä näytöksessä synnit anteeksi. Itsekin aika tavalla vierastan tällaista. Eikö olisi voitu toimia vähemmän julkisesti? Eikö ripittäytyminen olisi hyvä tehdä tiedotusvälineistä kaukana? Olihan jokaisen tiedossa, että tilaisuudessa, jossa Markku Koivisto esiintyy suuren kohun jälkeen, on varmasti paljon toimittajia ja kameroita.

Toisaalta täytyy sanoa, että kyseisessä tilaisuudessa oli paljon hyvää ja esimerkillistä. Rumatkin synnit saa anteeksi. Jeesus on sovittanut kaikkien kaikki synnit eikä anteeksiantamus koske vain syntejä, jotka meistä tuntuvat pieniltä ja tavallisilta. Katuva saa omistaa anteeksiantamuksen kaikkeen mahdolliseen. Jumalan anteeksiantamus on lahja, jota meidän ei tarvitse ansaita mitenkään, koska Jeesus on kuolemallaan ansainnut sen meille. Tätä Nokia Mission tilaisuus opetti. Hienoa oli myös, ettei Markku Koivisto selitellyt ja puolustellut tekojaan. Tai sanonut, etteivät Raamatun opetukset homosuhteista koske sitä, mitä hän on tehnyt. Hän luki Roomalaiskirjeestä kohdan, jossa sanotaan selvästi, että kahden miehen tai kahden naisen seksisuhde on vastoin Jumalan tahtoa. On esimerkillistä, että tunnustaa Jumalan tahdoksi, mikä Raamattu kertoo Jumalan tahdoksi, ja tunnustaa rikkoneensa sitä vastaan, jos niin on tehnyt.

Jotkut ovat sanoneet, että nämä tapahtumat merkitsevät Nokia Mission loppua. En usko. Jos Markku Koivisto olisi toiminut toisin - jos hän ei olisikaan tunnustanut tekojaan vääräksi - se olisi ollut kova isku Nokia Missiolle. Mutta hän tunnusti. Tai jos Nokia Mission johto ei olisi puuttunut Markku Koiviston toimintaan - se olisi yrittänyt vaieta asiasta ja sitten kun se lopulta olisi paljastanut, johto olisi sanonut, että asia on Markku Koiviston käsissä, ja hän tekee halutessaan johtopäätökset - se olisi ollut kova isku Nokia Mission elämälle ja tulevaisuudelle. Mutta liikkeen johto toimi toisin.

Tällaiset tapahtumat muistuttavat monista Raamatun opetuksista. Minua ne ovat muistuttaneet näistä Jeesuksen sanoista: "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven." Ja näistä apostoli Paavalin sanoista: "Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu."

maanantaina, syyskuuta 05, 2011

Jumala pitää lupauksensa

Viime viikonvaihteessa evankelisella opistolla Karkussa on isien ja poikien leiri. Nyt taisi olla neljäs kerta, kun syyskuun alussa opistolla on järjestetty tämä leiri. Mukana oli vähän yli 70 isää ja poikaa. On ilo vetää leiriä yhdessä hyvän ystävän ja erinomaisen työtoverin Ari Kuuselan kanssa.

Ilman muuta tällaisia leirejä tarvitaan. Hienoa että niitä järjestään eri puolilla Suomea. Useamman isän kanssa puhuttiin, että tällainen leiri tarjoaa hyvän mahdollisuuden siihen, mitä pitäisi olla enemmän: isä on pojan tai poikien kanssa, antaa aikaa ja tehdään yhdessä, mikä on mukavaa.

Tällainen leiri voi palvella myös sitä hyvin tärkeää tarkoitus, että pojat saavat eväitä elää kristittynä miehenä. Kristityn malli voi olla aika naismainen. Tällä en tarkoita mitään naisia halventavaa. Mutta miehet ja naiset, pojat ja tytöt ovat erilaisia. Teemme suuren virheen, jos yritämme tehdä miehistä naisia tai tytöistä poikia. On hyvin huono asia, jos puheistamme, toiminnastamme tai tavoistamme saa käsityksen, että kristityn miehen ollakseen kristitty pitää luopua siitä, mikä miehelle on ominaista. Isien ja poikien leiri on onnistunut, jos se rikkoo tällaista käsitystä. Väärää käsitystä voidaan murtaa sillä, että tehdään sellaista, mistä miehet yleensä pitävät, ollaan reilusti miehiä ja poikia ja ollaan miehinä ja poikina Jumalan edessä ja turvaudutaan häneen.

Soitin hetki sitten opistolle Karkkuun ja varasin sieltä tilat ensi vuoden isien ja poikien leiriä varten. Leiri on vuoden kuluttua - jos Jumala suo - lauantaina 1. ja sunnuntaina 2.9. Opistolle voi ilmoittautua (puh. 03 513 4151). Lämpimästi tervetuloa!

Saarnasin messussa, johon isien ja poikien leiri osallistui. Pojat tosin olivat saarnan aikana pyhäkoulussa. Siellä olikin komea joukkoa: opettajat kertoivat, että pyhäkoulussa oli noin 70 lasta - leiriläisiä nelisenkymmentä, muita lapsia melkein kolmekymmentä ja muutamia lasten vanhempia. Sunnuntain evankeliumi oli Jeesuksen kertomus kahdesta pojasta, joista toinen lupasi ja toinen ei luvannut (Matt 21:28-32). Sanoin mm. seuraavaa:

- Ystäväni oli vuosia töissä toisessa maassa. Yritys, jonka palveluksessa hän oli, rakensi maan pääkaupunkiin taloja. Oli neuvottelu pääkaupungin korkean virkamiehen kanssa. Virkamies kertoi, mitä kaikkea kaupunki tekee sen hyväksi, että rakennusyhtiö voi toteuttaa kaupunkia hyödyttävät projektit. Kuultiin monta lupausta. Tämän hän hoitaa, tuon kaupunki tekee ja vielä tuon ja tuonkin. Kun tapaaminen päättyi ja virkamies poistui, yrityksen edustajat joutuivat toteamaan: tuon miehen lupauksista 120 % ei tule toteutumaan. Ystäväni kertoi, miten vaikea tuollaisessa maassa oli toimia.

Toivottavasti meidän maamme ei ole koskaan tuollainen. Suomalaisia on pidetty ja pidetään maailmalla luotettavina. Joskus suomalaisille hymyillään pilkallisesti: lupaatte ja teette, vaikka toiset eivät tee. Hienoa, jos suomalaiset tulevaisuudessakin tunnetaan tällaisina, vaikka se joidenkin mielestä olisi tyhmyyttä. Ollaan itse luotettavia. Ja opetetaan lapsillemme, että hienoimpia piirteitä ihmisessä, että hän pitää, mitä lupaa.

- Jeesuksen kertomus lupaamisesta ja mitä pojat sitten tekivät, muistuttaa myös tästä: Jumala pitää, mitä hän on luvannut. On mahdotonta, että hän tekisi toisin. Se ei olisi vastoin hänen olemustaan, eikä se ole mahdollista. Hän on luotettava tai hän on luotettavuus.

Hän ei ole luvannut, että hänen omillaan on aina helppoa, menee hyvin eikä ainakaan suuria vaikeuksia ole. Voi olla niin suuria vaikeuksia. Mutta sen Jumala on luvannut, että hän on omiensa kanssa. Hän on kanssasi niissä vaikeuksissakin, joita on tai tulee. Se on valtava lupaus. Hän on luvannut viedä taivaaseen jokaisen, joka uskoo Jeesukseen. Senkin lupauksen Jumala pitää. Sinutkin hän vie taivaaseen – sinut joka olet Jeesuksen turvissa. Se on kaikkein valtavin lupaus.

- Tapahtuu meidän aikanamme myös sitä, mistä Jeesus myös puhui. On niitä, jotka eivät lupaa - joita uskonasiat eivät kiinnosta. Ne eivät merkitse mitään. Ehkä se ei kiinnosta, millaisia käsityksiä Jumalasta ihmiset ovat luoneet. Tai tuntuu, että uskonasiat eivät kuulu minulle – ne kuuluvat paremmille. Sitten ihminen kohtaa hänet, jossa elävä Jumala on ja jossa hän puhuu. Ja Jeesus koskettaa, pysäyttää. Hänen pyhyytensä koskettaa. Hänen ehdottomuutensa. Ja hänen rakkautensa, hänen anteeksiantamuksensa. Nämä vetävät puoleensa, nämä saavat kiinnostumaan siitä, mikä ennen ei kiinnostanut, nämä synnyttävät uskon.

Puhutaan Jeesuksesta, siitä Jeesuksesta, josta Raamattu puhuu. Opetellaan tuntemaan häntä. Kerrotaan hänestä muillekin. Kerrotaan evankeliumia, hyvää uutista, joka puhuu hänestä. Ja siinä evankeliumissa hän tulee keskellemme. Hän koskettaa, synnyttää uskoa häneen ja vahvistaa sitä. Hän tekee sen, mihin meidän tai muiden käsitykset Jumalasta – meidän tai muiden omat jumalat – eivät pysty.

- Mitä on ollut, se ei ole niin merkittävää. Se ei ole niin merkittävää, olemmeko luvanneet tai olleet lupaamatta. Se ei ole ratkaisevaa, miten olemme aiemmin suhtautuneet Jeesukseen tai Jumalan sanaan. Ratkaisevaa on nyt. Uskommeko nyt häneen, jossa Jumala tuli ihmisten keskelle? Turvaudummeko nyt häneen? Lähdemmekö nyt työhön hänen viinitarhaansa?