Eilen julkaistiin piispainkokouksen selvitys, joka ottaa kantaa homosuhteessa elävien parien siunaamiseen. Mediassa korostettiin voimakkaasti, ettei piispainkokous suosita siunaamista.
Vähemmälle huomiolle tai täysin huomiotta on jäänyt se, mikä puuttuu kokonaan piispainkokouksen selvityksestä. Siinä ei sanota, että homosuhde on Jumalan tahdon vastainen elämäntapa. Selvityksen lähtökohta ei ole ollenkaan se Raamatun opetus, että homoseksuaalinen suhde on synti. Näin opettaa sekä Vanha että Uusi testamentti. Piispainkokouksen selvitys ei ilmoita sanoutuvansa irti tästä Raamatun opetuksesta mutta kun lukee selvityksen, tulee selväksi, että tästä on kyse. Piispainkokouksen selvityksessä homosuhdetta ei pidetä syntinä.
Selvitys linjaa, että homosuhteen rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan voidaan rukoilla ja rukoushetki voidaan toteuttaa yksityisesti tai yhteisöllisesti. Tietenkään tällaista linjausta ei tehtäisi, jos pidettäisiin kiinni siitä, että homoseksuaalinen suhde on vastoin Jumalan tahtoa. Ei sen puolesta rukoilla, minkä Jumala kieltää. Kun piispainkokous katsoo, että rukoushetki voi olla yhteisöllinen, se antaa luvan järjestää varsin pitkälti häiden kaltaisia tilaisuuksia.
Tämä onkin ratkaiseva kysymys: pidetäänkö homosuhdetta syntinä vai ei. Jos ei pidetä - kuten nyt piispainkokous linjaa - avataan portti tielle, joka lopulta johtaa homoliittojen kirkolliseen vihkimiseen. Ensiksi suhteen puolesta rukoillaan. Sitten kysytään, eivätkö rukous ja siunaus ole pitkälti sama asia, ja ryhdytään siunaamaan. Sen jälkeen sanotaan, että kirkollisen vihkimisen keskeisin asia on liiton siunaaminen ja Jumalan siunauksen pyytäminen, ja koska homosuhde voidaan siunata, siihen voidaan myös vihkiä kirkossa.
Kirkkomme etääntyy siitä, mitä Raamattu selvästi opettaa, ja se tuntuu pahalta. Kirkko tekee ratkaisujaan pitkälti sen mukaan, että mahdollisimman suuri joukko olisi ratkaisuun tyytyväinen. Tai mitä ajan henki ja ihmisten käsitykset vaativat. Se yrittää luovia niin, että kaikki näkemykset otetaan mahdollisimman hyvin huomioon.
Kirkon pitäisi toimia toisin. Tulisi pitää kiinni siitä, mitä sen ylin ohje sanoo. Luterilaisissa tunnustuskirjoissa, joihin kirkkomme ainakin periaatteessa on sitoutunut, sanotaan: ”Vanhan ja Uuden testamentin kirjoitukset ovat ainoa sääntö ja ohje, jonka mukaan kaikki opit ja opettajat on koeteltava ja arvioitava.” Jos kirkko pitää kiinni Jumalan sanasta, Jumala siunaa kirkkoaan. Jumalan siunaus ei välttämättä tarkoita helppoa tietä. Kirkon tehtävä on kutsua parannukseen niitä, jotka elävät vastoin Jumalan tahtoa. Parannus tarkoittaa sen tunnustamista vääräksi, minkä Jumala sanoo vääräksi, katumusta, anteeksi pyytämistä, Jumalan anteeksiantamukseen luottamista ja voiman pyytämistä siihen, että voisi noudattaa paremmin Jumalan tahtoa. Kehotus parannukseen koskee meitä jokaista - meidän jokaisen elämässä on niitä asioita, jotka ovat Jumalan sanan mukaan väärin.
Piispainkokouksen selvityksessä on myös hyvää. Se puhuu kaikkien ihmisten arvosta ja siitä, että jokaista tulee kunnioittaa ja jokaiseen tulee suhtautua avoimesti. Nämä ovat hyvin tärkeitä asioita, myös suhtautumisessa heihin, jotka elävät homosuhteessa ja pitävät sitä oikeana elämäntapana.
