Kalliimpi kuin meren helmet

Juhlimme eilen Minnan - vaimoni - syntymäpäivää. Varsinainen päivä oli pari viikkoa sitten. Tuntui paremmalta kutsua ystäviä kotiin joulun jälkeen. Oli hyvä jutella, kuulla kuulumisia, vaihtaa ajatuksia ja laulaa joululauluja hyvien ystävien kanssa.

Olen onnellinen ja kiitollinen, että vierelläni on Minnan kaltainen puoliso. Minnassa on paljon hienoja piirteitä. Koti on hänelle tärkeä, lapset rakkaita. Vastuullisen työnsä hän hoitaa tunnollisesti. En lakkaa ihmettelemästä, miten hän muistaa ja huomioi monien ystävien ja sukulaisten merkkipäivät. Hänen iloisen naurunsa kuulemme usein. Uskomme samaan hyvään Vapahtajaan. Viime kuukausina - kun olen ollut paineessa, josta olen kirjoittanut tässä päiväkirjassa - Minna on tukenut upeasti. Hän jakaa kanssani käsityksen papinvirasta eikä ole koskaan sanonut, että minun kannattaisi tai pitäisi valita toinen tapa toimia kuin minkä olen valinnut. Päinvastoin - Minna on rohkaissut seuraamaan Jumalan sanan viitoittamaa tietä. Joku on sanonut: Jos on Jumalan ja vaimon tuki, jaksaa paljon.

On helppo yhtyä Sananlaskujen kirjan viisauteen: "Jos hyvän vaimon löydät, löydät aarteen, kalliimman kuin meren helmet" (Snl 31:10).

Kuinka suuri onkaan hyvyytesi

Toivotan kaikille hyvää, siunattua joulua. Teen sen perheemme joulukirjeen myötä.

Hyvät ystävät ja sukulaiset

”Kuinka suuri onkaan sinun hyvyytesi! Se on ehtymätön aarre niille, jotka sinua pelkäävät. Kaikkien nähden sinä annat apusi niille, jotka turvautuvat sinuun. Sinä suljet heidät armosi suojiin, otat heidät turvaan majaasi. Sinne eivät ulotu ihmisten juonet, eivät syyttävät puheet.” Ps 31:20-21

Kynttilöiden ja jouluvalojen sytyttäminen tuntuu tänä vuonna erityisen hyvältä. Lumeton märkä maa ja vesisateet tekevät päivistäkin pimeitä. Marraskuussa sairastimme koko perhe. Ensin Minnalla oli keuhkoputkentulehdus, sen jälkeen Juho ja Jari saivat saman taudin ja lopuksi hoidettiin Martin angiina antibioottikuurilla. Nyt osaamme paremmin arvostaa terveyttä ja tavallista arkea. Tavallinen arki on tänä vuonna tuntunut juhlalta muutenkin. Jariin liittyvä julkisuus on ollut melko raskasta. Kotona kuitenkin olemme olleet rauhassa. Kiitos tuestanne ja rukouksistanne. Ne ovat kantaneet tämän kaiken keskellä. Sittenkin olemme jaksaneet hyvin. Emme tiedä, mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Sen kuitenkin tiedämme, että Jumalan lupaukset ovat voimassa myös tulevana vuonna – sekin joka on tämän kirjeen alun psalmissa.

Kuten aina ennenkin pojat odottavat talvea ja jääkiekkokaukalon jäädyttämistä. Luistimien sopivuutta on kokeiltu jo alkusyksystä ja uusissa jääkiekkomailoissa on erkat valmiina. Martti odottaa myös laskettelemaan pääsemistä. Juho on jatkanut sählyn pelaamista. Syksyllä Juho aloitti lukion ja Martti yläasteen.

Myös Jari on alkanut opiskella. Hän suorittaa kasvatustieteiden perusopintoja. Tarkoitus on saada lähivuosina uskonnon – ehkä jonkin muunkin aineen – opettajan pätevyys. Papinvirassa jatkaminen kun on epävarmaa. Toki Jari toivoo saavansa jatkaa papin työtä.

Minnan työpaikka on edelleen Tampereen Hervannassa. Kannettavan tietokoneen mukana työt kulkevat mukana kotitoimistoonkin. Tammikuun alussa voimaan tuleva uusi organisaatio tuo muutoksia, vaikka työ samassa projektissa jatkuukin vielä jonkin aikaa.

Jumala syntyi ihmiseksi, jotta me ihmiset voisimme tuntea Jumalan, elää yhteydessä häneen ja päästä kerran hänen luokseen taivaaseen. Siinä on joulun sanoma. Kumarrumme Betlehemin seimen ääreen, ihmettelemme joulun ihmettä ja kiitämme siitä Jumalaa.

Hyvää, siunattua adventin ja joulun aikaa. Lämpimästi tervetuloa käymään Vammalassa Tampereentiellä.

Minna, Jari, Juho ja Martti

Saanko koko palkan?

Silloin tällöin kuulen kysymyksen, maksetaanko minulle täyttä palkkaa - kun en tee kaikkia työtehtäviä, joita pitäisi. Kun en toimita messua yhdessä naispappin kanssa. Maksetaanko sijaisen palkka minun palkastani? Jotkut esittävät kysymyksen kiusalla. Ehkä joukossa on joku, joka aidosti miettii asiaa.

Saan täyden palkan. Enkä tunne tästä huonoa omaatuntoa. Mielestäni teen riittävästi työtä. Onpa joku joskus sanonut ahkeraksi. Olen sanonut, että mielelläni toimitan messun yksin, jos toiseksi papiksi messuun tarjotaan papiksi vihittyä naista. Tai menen mielelläni tällaisena sunnuntaina toimittamaan messun jonnekin toiseen seurakuntamme kirkkoon. Tilanteita, joissa joudutaan harkitsemaan näitä vaihtoehtoja, seurakunnassamme tulee ehkä parikolme puolessa vuodessa, mikäli jumalanpalvelusvuoroja ei haluta tai voida tehdä kuten tähän asti.

Toivoisi, etteivät kirkkomme johtajat käyttäisi kaltaisistani papeista sanaa työrajoitteinen. Tai siitä, että pitäytyy kirkon perinteen mukaiseen käsitykseen papinvirasta, ei käytettäisi sanoja työtehtävistä kieltäytyminen tai työtehtävien laiminlyönti. Näitä sanoja olen kuullut. Ne synnyttävät vääriä käsityksiä tai tarjovat niille, jotka haluavat kiusata, mahdollisuuden lyödä tai ainakin tönäistä. Joskus tuntuu, että sanoja työrajoitteinen tai työtehtävien laiminlyönti halutaan käyttää, vaikka tiedetään, että sanat sopivat huonosti tähän yhteyteen. Niin saadaan synnytettyä kysymyksiä tai mielikuvia, jotka lisäävät kaltaisteni painetta.

Missio

Adventti ja joulu ovat seurakunnissamme kuin suuri missio. Paljon väkeä on liikkeellä, tavoitetaan niitä, jotka muuten osallistuvat harvoin seurakunnan tapahtumiin, on mahdollisuus julistaa evankeliumia. Tämä saattaa tuntua meistä itsestäänselvyydeltä. Näinhän jouluna on aina. Itsestäänselvyys tämä ei ole. Eikä ole mitenkään varmaa, että näin on aina. Että ihmisiä kokoontuu suurin joukoin ja saa julistaa Jumalan sanaa, se on Jumalan suurta hyvyyttä ja häneltä saatu mahdollisuus. Osaammeko käyttää tämän mahdollisuuden?

Eilen Vammalan seurakunnassa laulettiin joululauluja. Oli kuusi Kauneimmat joululaulut -tilaisuutta. Itse olin mukana Tyrvään kirkon jälkimmäisessä tilaisuudessa. Suuri kirkko oli melkein täysi. Laulu oli voimakasta, kanttori soitti hienosti, kirkkokuoroa oli ilo kuulla. Iloitsin myös siitä, että aamulla messussa oli väkeä. Olisiko ollut pari sataa tai jopa vähän yli. Myös se tuntui hyvältä, että messussa kuultiin lasten kiljahduksia ja muutama lapsi juoksi pitkin kirkon käytävää. Elämän merkki! Noin kerran kuukaudessa Tyrvään kirkon messun yhteydessä on kirkkopyhäkoulu. Pyhäkouluun mennään päivän virren aikana ja sieltä palataan kolehtivirren aikana. Pyhäkoulu oli myös eilen. Perheellisten nuorten aikuisten joukko hoitaa tätä tehtävää hyvin omatoimisesti. Suuri kiitos heille.

Kauneimmissa joululauluissa pidin seuraavan puheen:

Moni palaa jouluksi. Palaa sinne, missä on kasvanut, missä vanhemmat ovat, missä on vietetty lapsuuden joulut. Moni palaa myös tuttuun kirkkoon, pitkästä aikaa. Hienoa että palataan ja saadaan viettää joulua yhdessä. Se on vanhemmille ja isovanhemmille vielä suurempia asia kuin palaajat ehkä tulevat ajatelleeksi. Hienoa on myös, että tullaan kirkkoon, tuttuun kirkkoon, ehkä pitkästä aikaa.

Voisiko palata muutenkin? On sitä, mihin ei voi palata. Haluaisi palata menneisiin jouluihin – niihin joita vietettiin yhdessä rakkaan puolison kanssa tai joissa lapset olivat pieniä, oli kirkkaita silmiä ja aitoa iloa. Mutta niitä ei saa takaisin. Tai on muuta, mihin tahtoisi palata mutta se ei ole mahdollista. Sitä elämä on. On sitä, mitä ei saa takaisin.

Mutta voisiko palata siihen, mihin voi palata? Oli joskus läheinen, hyvä suhde toiseen ihmiseen, saattoi sanoa: Hän on tosi ystävä. Mutta nyt suhde on rikki, ja se tuntuu pahalta, vaivaa, kuluttaa voimia. Tai niin on kodissa puolisoiden kesken. Ehkä suhde ei ole kokonaan rikki mutta se on niin kylmennyt siitä, mitä se joskus oli. Voisiko palata menneeseen? Tahdon rohkaista: Voi palata. Voisiko palaaminen alkaa tänään? Voisiko se alkaa siitä, että sanoo: Anna anteeksi, olen tehnyt väärin. Tai siitä että sanoo puolisolle: Olet tärkeä minulle, rakastan sinua. Ehkä palaaminen on pitkä tie, mutta sille tielle kannattaa lähteä. Tai se voi olla hyvinkin lyhyt tie. Sana anteeksi on ihmeellinen sana. Se korjaa joskus nopeasti särkynyttä, sellaistakin mikä tuntuu menneen peruuttamattomasti rikki.

Tällaista palaamista Jumala tahtoo. Tällaista palaamista hän siunaa. Hän siunaa sitä, joka lähtee tälle tielle. Lähdethän, jos tunnet, että pitäisi palata.

Voisiko palata siihen, mihin voi palata? Ehkä olet kulkenut Jumalasta kauaksi ja jotenkin tunnet sen. Tavarat, joulun puitteet, vaikka ne olisivat miten hienoja, eivät anna, mitä kaipaat. Eivätkä ne anna. Meissä on kaipuu siihen, mikä on enemmän. Meissä on kaipuu Jumalan luo. Jumala on luonut meidät niin, että meissä on tämä kaipuu ja vain Jumala voi täyttää sen. Tai ehkä et ole kulkenut niin kauas Jumalasta, mutta tuntuu, että suhde häneen on hiipunut. Se on jäänyt sen kiireen alle.

Jumala kutsuu palaamaan hänen luokseen. Eikä hän kutsu johonkin, mikä on niin kummallista, että se pelottaa meitä. Hän sanoo: Teille on syntynyt Vapahtaja. Millainen Vapahtaja? Sellainen joka armahtaa. Joka ei torju ketään. Sellainen joka sanoo: Vaikka kukaan ei välittäisi sinusta, minä välitän. Sellainen Vapahtaja joka ottaa vastaan sen, joka on elänyt kaukana Jumalasta. Tai jonka suhde Jumalaan on kylmennyt siinä kiireessä. Sellainen Vapahtaja, joka kantaa siellä arjessa, kaiken sen keskellä mitä on. Joka kantaa taivaaseen, ikuiseen elämään. Vapahtaja joka on kuollut puolestamme. Tämän Vapahtajan luo Jumala kutsuu.

Jälleen kirjoituksia

Muutamaan viikkoon Tyrvään Sanomien mielipidepalstalla ei ole kirjoitettu minusta. Näitä viikkoja olisin toivonut lisää. Toiveet eivät aina toteudu. Eilen jaetussa lehdessä oli kaksi kirjoitusta, joissa käsiteltiin minua, vakaumustani ja naispappeutta. Seppo Kulju kysyi kirjoituksessaan, "entä jos Rankinen onkin oikeassa". Hän kertoi minun vetoavan Raamattuun ja omaantuntoon. Hän tuntui pelkäävän, että ajan henki ja yleinen mielipide painavat kirkon ratkaisuissa enemmän kuin iankaikkisesti samana pysyvä Jumalan sana.

Toisen kirjoituksen olivat kirjoittaneet Kaija Pispa ja Jaakko Löytty. Heidän aiempaa kirjoitustaan olen kommentoinut nettipäiväkirjassani 9. marraskuuta. Erkki Koskenniemi vastasi tähän kirjoitukseen Tyrvään Sanomissa pian kirjoituksen ilmestymisen jälkeen. Pispa ja Löytty palasivat nyt aiheeseen - olivat olleet muutaman viikon ulkomailla. Lähetin tänään Tyrvään Sanomiin kirjoituksen, jossa vastaan Pispalle ja Löytylle. Kirjoitukseni on tässä alla, huomenna sen pitäisi olla lehdessä. Joku neuvoi, että Pispan ja Löytyn kirjoitus kannattaisi jättää omaan arvoonsa ja olla vastaamatta. Ehkä niin olisi ollut viisasta toimia.

VIELÄ KERRAN: EN VASTUSTA TASA-ARVOA

Kaija Pispa ja Jaakko Löytty kirjoittivat ”Naispappeuden puolesta vielä kerran” (TS 14.12.). Heidän – kuten monien – on vaikea ymmärtää, ettei naispappeuden torjuminen ole tasa-arvon vastustamista ja naisen syrjintää. Koko asiaa katsotaan väärästä näkökulmasta, jos näkökulma on naisen ja miehen tasa-arvo. Kyse on tietyistä Raamatun kohdista ja niiden ymmärtämisestä – tai pidetäänkö näitä kohtia edelleen ohjeellisina vai ei. Moni ajattelee, että tasa-arvo vaatii samanlaisuutta ja samoissa tehtävissä toimimista. Minusta se on outo käsitys. En ole eikä minusta tule Nokian pääjohtajaa tai äitiä. Silti olen yhtä arvokas kuin Olli-Pekka Kallasvuo tai puolisoni. Erilaiset ja eri tehtävissä toimivat ovat samanarvoisia. Mies ja nainen ovat erilaisia ja erilaisina yhtä arvokkaita. Ollakseen yhtä arvokas kuin mies naisen ei tarvitse olla seurakunnan paimen.

Pispa ja Löytty kirjoittavat minun kannattavan naista alistavaa arvomaailmaa ja ajatusteni olevan ristiriidassa Raamatun ja kristinuskosta nousevan tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden ajatuksen kanssa. Pääsen hyvään seuraan: Pispan ja Löytyn mukaan myös Paavali – ”aikansa lapsi” – oli alistaja ja ristiriidassa kristinuskon suurten ajatusten kanssa. Kuuluuko samaan joukkoon myös Jeesus – hän kun valitsi apostoleiksi vain miehiä ja antoi ilmeisesti käskyn, ettei naisen tule opettaa seurakunnan jumalanpalveluksessa? Tähän käskyyn Paavali viittaa Ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä. Jos oma kristinuskon tulkinta alkaa tuntua niin hyvältä, että osa Paavalin, Jumalan ilmoituksen välittäjän – ja jopa Jeesuksen – opetuksista tuntuu väärältä, olisiko syytä hiljentää vauhtia, pysähtyä ja kysyä, olenko korottanut itseni asemaan, jonne en kuulu. Tai ovatko sinne päässeet jotkut ihmiset, joiden paikka se ei ole.

Tämä on ollut melkoinen syksy. Varmaan olen tarvinnut tällaista. Tämän kokemuksen jälkeen tuntuisi hienolta saada keskittyä pastorin ykköstehtävään – kertomaan Vapahtajasta, joka tuli kaikkia varten.

Kuin ennen

Tänään oli seurakuntamme pappien kokous. Käytiin läpi jouluajan kalenteri ja tapahtumat. Muutamat tilaisuudet jaettiin uudestaan, koska kaikki seurakuntamme papit eivät ole jouluna työssä. Keskusteltiin ja sovittiin joidenkin tehtävien hoitamisesta vuodenvaihteen jälkeen. Hannu Heikkilän - seurakuntaa pitkään ja hyvin palvelleen kappalaisen - neljän kuukauden virkavapaus pian vuodenvaihteen jälkeen merkitsee seurakunnassamme suurta aukkoa. Tätä aukkoa yritimme täyttää.

Ilmapiiri kokouksessa oli kuin ennen. Asiat saatiin helposti sovittua ja tehtävät jaettua. Keskusteltiin rakentavasti. Oli hyvä henki ja yhdessä tekemisen tuntu. Kunpa näin olisi myös jatkossa.

Jumalanpalvelusvuoroista tammikuun lopun jälkeen ei puhuttu. Tai puhuttiin vain sen verran, että asiaan palataan myöhemmin.

Mitä seuraavaksi?

Eilen Aamulehdessä toimittaja Armi Niemelä kysyi luterilaisen kirkon tiedottaja Katriina Harvaiselta, milloin Suomen kirkoissa voidaan siunata samaa sukupuolta olevia pareja. Harvainen vastasi, ettei lähivuosina. Hän kertoi, että parisuhdetyöryhmä tekee laajaa selvitystä, miten kirkon tulisi suhtautua samaa sukupuolta olevien liittoihin. Saman lehden Valo-liitteessä oli juttu Tampereen kirkkovaltuustoon ja Kalevan seurakuntaneuvostoon valitusta lesbosta. Hän toivoi Tampereelle sateenkaarimessuja - siis homoseksuaaleille tarkoitettuja jumalanpalveluksia. Hän sanoi Raamatun olevan "hirveän ristiriitainen" ja että häntä pistää vihaksi, kun aina puhutaan tietyistä Raamatun kohdista. Ilmeisesti hän tarkoitti kohtia, joissa torjutaan homosuhteet. Hän kertoi halustaan olla lähetyssaarnaaja. Missio on rohkaista homoseksuaaleja tulemaan ulos kaapeista. Varmaankin missio on myös muuttaa kirkko sellaiseksi, ettei homosuhteita pidettäisi vääränä. Ja että näitä suhteita siunattaisiin.

Aamulehden jutut ovat vain yksi esimerkki. Tuntuu, että paine muuttaa kirkon kanta homosuhteisiin on kova. Tämän tästä mediassa esittellään tutkimuksia, joiden mukaan homosuhteet eivät olekaan Raamatun vastaisia. Kerrotaan, miten suuri prosentti kansasta tai seurakuntien työntekijöistä hyväksyy homosuhteet. Vedotaan tunteisiin: haastatellaan homoseksuaaleja, jotka kertovat elävänsä onnellista, tasapainoista elämää. He saattavat kertoa olevansa kristittyjä, jotka toivovat kirkolta hyväksyntää elämäntavalleen. Tai miten tavallista on, että TV-sarjoissa on homopari. Tarkoitus lienee opettaa tällaisen suhteen luonnollisuutta.

En tarkoita, että kauhistelisimme tai päivittelisimme homosuhteita - kun ne tuntuvat niin oudoilta. Vielä vähemmän tarkoitan, että homosuhteissa eläviin tulisi suhtautua aggressiivisesti. Tarkoitan, että tässäkin asiassa tulisi pitää kiinni Raamatun opetuksesta. Se on käsittääkseni hyvin selvä: Niin Vanha kuin Uusi testamentti torjuu homosuhteet. Raamattu ei sano, ettei taipumusta homoseksuaalisuuteen saa olla. Mutta kieltää taipumuksen toteuttamisen. Esimerkiksi Paavalin sanoja siitä, että miesten kanssa makaavat miehet eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaan (1 Kor 6:9), on vaikea ymmärtää kahdellakaan eri tavalla. Tai sitä mitä Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeen 1. luvussa. Ehkä emme osaa vastata, miksi Raamattu kieltää homosuhteet. Jostakin syystä Jumala kieltää ne. Oikea asenne Jumalan sanaan ei ole, että se on voimassa siltä osin kuin me ymmärrämme ja voimme hyväksyä, mitä Jumalan sana sanoo.

Kun aikanaan keskusteltiin naispappeudesta ja vaadittiin sen hyväksymistä, jotkut rohkenivat sanoa, että naispappeuden hyväksyminen avaa portin myös homosuhteiden hyväksymiselle. Monet pitivät väitettä karkeana yliammuntana tai mahdottomana. Näyttää siltä, ettei väite ollutkaan yliammuntaa. En tarkoita, että kaikki, jotka hyväksyvät naispappeuden, hyväksyvät myös homoliitot. En kuitenkaan voi olla näkemättä yhteyttä näiden välillä. Hyvin samankaltaisia perusteluja esitetään niin naispappeuden kuin homosuhteiden puolesta: Tietyt Raamatun kohdat ovat aikaansa sidottuja. Nyt ymmärrämme paremmin kuin ymmärrettiin Raamatun kirjoittamisen aikoihin. On naisten syrjintää torjua naispappeus, on homoseksuaalien syrjintää pitää homosuhdetta vääränä elämäntapana.

Entä mikä on seuraava asia, jota vaaditaan yhtä kovalla äänellä kuin ainakaan naispappeutta ja nyt kirkon kannan muuttamista homosuhteisiin? Luulen, että se on vaatimus luopua Kristuksen ainutlaatuisuudesta. Siis vaatimus luopua käsityksestä, että Jeesus on ainoa tie taivaaseen, kristinusko ja muut uskonnot eivät ole samanarvoisia ja että muiden uskontojen kannattajien tulisi kääntyä kristityiksi. Jo nyt näitä ajatuksia esitetään muttei vielä sellaisella volyymilla kuin uskon, että niitä tullaan tulevaisuudessa esittämään. Perustelut lienevät tuttuja: Tietyt Raamatun kohdat ovat aikasidonnaisia. Jos ennen voitiin opettaa, että on vain yksi tie taivaaseen, globaalissa maailmassa ei voi opettaa niin. On suvaitsematonta ja muiden uskontojen kannattajien syrjintää vaatia, että muista uskonnoista tulisi kääntyä kristinuskoon.

Jos ei ole luottamusta Raamattuun, pelkään, että myös viimeksi mainitussa asiassa tullaan taipumaan vaatimukseen, johon paine kasvaa. Kovassa paineessa kestävät vain perustelut, joiden tukena on Jumalan sana. Kovassa paineessa kestää vain se, joka rohkenee sanoa: Näin sanoo Herra.

Nuoria, fiksuja, kutsumustietoisia

Viime päivinä olen saanut laulaa monta kertaa: "Hoosianna, Daavidin Poika, kiitetty olkoon hän ..." Niin lauloimme ensimmäisen adventtisunnuntain messussa Suodenniemen kirkossa ja perhekirkossa Tyrvään kirkossa. Koulujen adventtikirkkoja on ollut useita ja niissä on laulettu tutuinta adventtivirttä. On hyvä rukoilla: "Herra, auta, pelasta." On ollut ilo julistaa: Jeesus saapui Jerusalemiin aasilla ratsastaen. Hän ei ole korkealla ja meistä kaukana. Hän on matalalla ja lähellä meitä. Niin lähellä että Vapahtajaan voi syntinen ihminen tarttua, turvautua ja luottaa.

Mielessäni ovat olleet ne, joiden tilanne on vielä hankalampi kuin minun. On teologian maistereita ja opiskelijoita, jotka haluaisivat palvella kirkkoamme mutta joita kirkko ei näytä tarvitsevan. Tarkoitan maistereita ja opiskelijoita, joilla on kirkon perinteen mukainen käsitys papinvirasta ja jotka toimivat tämän käsityksen mukaan. Heistä miespuoliset toivovat, että he saisivat pappisvihkimyksen siten, ettei samassa vihkimyksessä vihittäisi papeiksi naisia ja ettei vihkimyksen ja siihen liittyvän messun toimittamiseen osallistuisi papiksi vihittyjä naisia. Nämä teologian maisterit eivät saa pappisvihkimystä. Naispuoliset toivovat, että seurakunnissamme olisi edelleen lehtorin virkoja, joissa he voisivat palvella seurakuntaa ja toteuttaa kutsumustaan. Lehtorin virkoja ei enää juuri ole - liki kaikki on muutettu papin viroiksi.

Nämä teologian maisterit ja opiskelijat ovat yleensä nuoria, fiksuja, kutsumustietoisia, ahkeria miehiä ja naisia. He ovat opiskelleet vuosia ja heillä olisi paljon hyvää annettavaa seurakuntiimme. Heillä on halu julistaa evankeliumia, kutsua ihmisiä seuraamaan Kristusta, opettaa klassista kristinuskoa ja rakentaa kirkkoamme. Monet heistä ovat nyt muissa tehtävissä - joku opettaa koulussa, toinen jakaa lehtiä, joku ajaa linja-autoa, joku on työssä kirkollisessa järjestössä - kirkon virkaan kun ei ole päässyt.

Jollakin tavalla tämä ongelma ratkeaa. Toivoisi, että ratkaisu löytyisi kirkkomme rakenteiden puitteissa. Siis esimerkiksi niin että pappisvihkimyksen saa kirkomme piispan toimittamassa pappisvihkimyksessä. Löytyykö ratkaisu kirkkomme rakenteiden puitteissa vai niiden ulkopuolelta, riippuu paljon piispoistamme ja heidän ratkaisuistaan.

Pyrinkö marttyyriksi?

Eilen ilmestyneessä Kotimaassa lehden toimittaja Kimmo Saares kirjoitti Vesa Pöyhtärin - Oulun Karjasillan kappalaisen - ja minun hakevan marttyyrikruunua. Ajatus on erikoinen. Me toimimme niin kuin olemme toimineet koko pappisuramme ajan. Pyydämme, että tämä olisi mahdollista jatkossakin. Toivomme, että tilanne niin Oulussa kuin Vammalassa rauhoittuisi, saisimme keskittyä papin varsinaiseen työhön ja tehdä tätä arvokasta työtä hyvällä omallatunnolla. Meitä uhataan kurinpitotoimilla, jopa virasta erottamiselle. Uhkauksen esittävät ne, joilla on paljon valtaa - sitäkin valtaa, kuka jatkaa kirkon virassa, kuka saa lähteä. Ja me tässä tavoittelemme marttyyrikruunua. Vaikea ymmärtää tällaista ajatuksenjuoksua.

Saares kertoo jutussaan Vesan ja minun kirjoittavan nettipäiväkirjaa. Ehkä hän pitää marttyyrikruunun tavoitteluna, että kerromme julkisesti tapahtumista ja tunnoistamme näissä kamppailuissa tai perustelemme, miksi uskomme ja toimimme niin kuin toimimme. Onko Saares sitä mieltä, että meidän pitäisi olla hiljaa? Meidän pitäisi vain odottaa, mitä tapahtuu. Kurinpitotoimet pitäisi saada tehdä kaikessa hiljaisuudessa. Tai niin että niistä pääsevät julkisesti kertomaan vain lehtien toimittajat. Ja me saisimme sanoa julkisuudessa vain, mitä lehtien toimittajat suostuvat sanomisistamme kirjoittamaan. Kun emme suostu tähän, pyrimme marttyyreiksi. Tällaistakaan ajatuksenjuoksua - jos tästä on kyse - en ymmärrä.

Hienoa että netti tarjoaa mahdollisuuden kertoa tapahtumista ja tunnoista omin sanoin, ilman toimittajien sensuuria. Hienoa että voi kertoa asioista omasta näkökulmasta ja esittää perusteluja ilman sitä vääntöä, mitä lehti suostuu sivuilleen ottamaan. Siinä tulee kilvoitella, että kerromme tapahtumista totuudenmukaisesti.

Joku sanoi, että joidenkin lehtien ja toimittajien on vaikea hyväksyä, että tiedotusmonopoli on netin myötä lopullisesti murtunut. Eihän monopolia ole ollut enää pitkään aikaan siinä mielessä, että olisi vain yksi tai muutama lehti, jota ihmiset lukevat. Silti jopa monopolista on voinut puhua: tietyn paikkakunnan tapahtumista on kertonut lähinnä yksi lehti tai jotakin elämänaluetta - esimerkiksi kirkollisia tapahtumia - on hallinnut suurelta osin yksi tiedotusväline. Suuremmalle yleisölle on kerrottu pitkälti se, mitä näissä tiedotusvälineissä on kerrottu. Nyt ei enää näin ole. Ja se on hyvä.

Vesa Pöyhtärin nettipäiväkirjan osoite on www.vpoyhtari.blogspot.com.