Vain sitä millä yhteys messuun

Olen kotoisin Kemijärveltä. Aika siellä seurakunnassa ja sen nuorten toiminnassa oli minulle hyvin merkittävä - vaikka se oli vain muutama vuosi, rippikoulusta ylioppilaskirjoituksiin. Kemijärvi taitaa edelleen olla poikkeuksellinen seurakunta: sunnuntaina jumalanpalveluksessa on parikymmentä, joskus enemmänkin, nuorta ja nämä eivät ole hakemassa osallistumismerkintää rippikoulua varten. Niin oli silloinkin, kun olin nuori, kolmisenkymmentä vuotta sitten.

Muistan, että joskus meille nuorille sanottiin, että ne, jotka osallistuvat säännöllisesti jumalanpalvelukseen, pysyvät siinä uskossa, jota kristityt ovat tunnustaneet ja tunnustavat. Jotka eivät osallistu, jäävät pois seurakunnan elämästä ja usko sammuu.

Tämä voi tuntua liian suoraviivaiselta, ja enkä joskus onkin. Joskus on poikkeuksia. Kuitenkin ajattelen, että noin pitkälti on. Ne kokemukset, joita minulla on, puhuvat väitteen puolesta.

Olen aikalailla vakuuttunut, että tulevaisuutta on vain sellaisella kristillisyydellä, uskolla, hengellisellä elämällä ja toiminnalla, jolla on vahva yhteys messuun - siihen että sunnuntaisin kokoonnutaan viettämään ehtoollista, kuullaan Jumalan suurista teoista, joita hän Raamatun mukaan on tehnyt ja tekee, saadaan olla Jumalan tekojen kohde, rukoillaan yhdessä, tunnustetaan synnit ja kuullaan synninpäästö. Ehkä vähän kärjistän mutta vain vähän: kaikki muu kristillisyys, hengellinen elämä ja toiminta tulee hiipumaan ja vähitellen lakkaa. Näin uskon. Ja tästä on nähtävissä osoituksia. Ellei ole yhteyttä messuun, tuskin on niitä, jotka lukevat Raamattua ja haluavat uskoa ja elää sen mukaan. Tuskin niitä, joille lähetystyö on niin tärkeää, että he tekevät paljon sen hyväksi. Eikä niitä, jotka kokoontuvat sen takia, että usko vahvistuisi, ja niitä, jotka kutsuvat toisiakin Jumalan luo. Luulen, että tulevaisuudessa on aika vähän niitäkään, jotka tarvitsevat kirkon toimituksia - kastetta, avioliittoon vihkimistä ja hautaan siunaamista - ellei ole niitä, joilla on vahva yhteys messuun.

En niinkään ajattele, että tullaan joskus jumalanpalvelukseen. Tietysti sekin on ihan hyvä asia. Tarkoitan säännöllistä osallistumista, johon liittyvät tämänkaltaiset ajatukset: Kuulun tähän joukkoon. Tämän joukon kanssa tulen Jumalan eteen ja saan olla Jumalan palveltavana. Tässä on veljiäni ja sisariani, joiden kanssa polvistun Herran pöytään. Haluan rakentaa seurakuntaa, joka on Kristuksen ruumis. Mitä voimme ja pitäisi tehdä, että on näitä, joilla on vahva yhteys messuun ja jotka ajattelevat tähän tapaan?

Tulee ottaa toiset huomioon

Luin eilen Ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille luvut 8, 9 ja 10. Paavali kirjoittaa niissä aika vieraasta asiasta meille - sellaisen lihan syömisestä, joka tavalla tai toisella liittyy epäjumalien palvelemiseen. Asia oli tuon ajan kristityille todellinen ja hankala. Jotkut olivat sitä mieltä, ettei tuollaista lihaa voi syödä, toiset taas söivät ja sanoivat, että tietysti niin voi tehdä. Ja sitten riideltiin.

Paavali opettaa mainituissa luvuissa varsinkin kolme asiaa:

- Epäjumalia ei oikeasti ole. Ne ovat ihmisten ajatusten tulosta. Niiden asema perustuu siihen, että niihin uskotaan ja niitä palvellaan. On vain yksi todellinen Jumala, tämän maailman Luoja. Hän on riippumatta siitä, uskovatko ihmiset häneen.

- Kristityn tulee ottaa huomioon toiset, ja varsinkin toiset kristityt. Mitä voi ja on lupa tehdä, täytyy joskus jättää tekemättä. Näin täytyy tehdä, jos se, mitä teemme, loukkaa syvästi toisia tai painostaa toista tekemään vastoin hänen omaatuntoaan. Joskus tulee luopua oikeuksista toisten takia. Kristitty ei elä yksin vaan yhdessä toisten kristittyjen kanssa, ja toiset tulee ottaa huomioon.

- Epäjumalan palvelemiseen - että rukoillaan epäjumalia, uhrataan niille, kumarretaan niitä - ei tule osallistua. Paavalin mukaan epäjumalien palvominen on osallistumista Jumalan vihollisen, Paholaisen, palvomiseen eikä se, joka uskoo Jumalaan, voi olla mukana siinä.

Nämä eivät ole kaukaisia ja vieraita asioita. Voimme soveltaa Paavalin opetuksia aika moniin tilanteisiin elämässämme.

Tänään perjantaina alkaa Rauman Lapissa seurakuntakodissa Pieni Suuri Raamattukurssi. Kurssilla luetaan Ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille myös nuo luvut 8-10. Olet lämpimästi tervetullut mukaan. Tänään aloitamme klo 18, huomenna lauantaina klo 12 ja sunnuntaina messulla Lapin kirkossa klo 10. Jos asut kauempana etkä pääse Lappiin, lue Raamatustasi nuo luvut.

Ehkä jollekin hyötyä

Ennen joulua tapahtui muutama ikävä asia. Kerron niistä tässä, jollekin voi hyötyä.

Kerroin aiemmin, että koiramme Rolle menehtyi metsästysretkellä viikkoa ennen joulua. On ollut vaikea tottua olemaan ilman tätä hyvää kaveria. Kun kiirehdin hakemaan joesta koiraa - ajattelin että se saattaisi olla vielä hengissä - en huomannut tyhjentää taskujani. Toisessa oli vasta hankittu kamera ja toisessa vasta hankittu kännykkä. Molemmat kastuivat joessa ja olivat entisiä. Uutta puhelinta ostaessani minulle kerrottiin, että mikäli vuoden aikana tapahtuu melkein mitä tahansa, mikä hajottaa puhelimen, saa tilalle uuden. Sainkin ja melko nopeasti. Kaupasta, josta hankin puhelimen, sitä ei voitu antaa mutta Matkahuolto toi uuden puhelimen kotiini muutama päivä sen jälkeen, kun olin vienyt kastuneen puhelimen kauppaan.

Kävin vakuutusyhtiössä kysymässä, korvaako kotivakuutus kamerani. Vakuutusyhtiön työntekijä kertoi, että korvaa. Kerroin hänelle, että kamera kastui hakiessani joesta koiraa. Hän pahoitteli koiran menetystä ja kertoi, että kotivakuutus voi korvata myös koiran hinnan - koira katsotaan tässä tapauksessa esineeksi. Hän pyysi tekemään myös koirasta vahinkoilmoituksen ja eilen postissa tuli kirje, jossa kerrottiin, että tililleni maksetaan korvaus kamerasta ja mäyräkoiran pennun hinta. Raha on tietysti pieni asia, kun on kyse hyvästä kaverista.

Vakuutuksessa on omavastuuosuus. Se on meidän kotivakuutuksessamme 150 euroa. Vakuutusyhtiön työntekijä kysyi, maksoinko kameran pankkikortilla vai visalla. Muistan kameraa ostaessani miettineeni, kumman puolen kortista valitsen, ja painoin pankkikortin puolta. Valitsin väärin. Mikäli olisin maksanut kameran visalla, omavastuuosuus olisi ollut 40 euroa. Koska maksoin pankkikortilla, maksan itse 150 euroa. En ennen tiennyt tätä. Tästä eteenpäin ostan visalla kaikki tavarat, jotka voivat mennä rikki.

Minnan kanssa meillä on ollut yhteensä yhdeksän eri autoa - kolme Toyota Corollaa, kaksi Toyota Carinaa, yksi Peugeot 406 ja kolme C-sarjan Mercedestä. Vain kaksi jälkimmäistä on jättänyt autoilijan tienvarteen. Ei kovin hyvää mainosta Mercedekselle.

Nykyinen automme sammui päivää ennen jouluaattoa. Autosta oli hajonnut sähköinen virtalukko ja koska se ei toiminut, mikään muukaan autossa ei toiminut. Auto hinattiin korjaamolle ja sieltä sain sen pian loppiaisen jälkeen. Hajonnut osa piti tilata Saksasta ja joulu ja uusivuosi hidastivat osan saamista. Onneksi on ystäväpariskunta, jolla on kaksi autoa, ja saimme heiltä auton lainaan.

Luulin, että saan auton seisontapäivistä jonkin verran hyvitystä - autovakuutuksessamme puhutaan korvauksesta seisontapäiviltä. Mutta en saa - vakuutusehtojen mukaan seisontapäiväkorvaus maksetaan, jos kyse on kolarista, mutta ei makseta, jos kyse on teknisestä viasta. Nyt auto taas toimii mutta aika monta kertaa ehdin miettiä, pitäisikö auto olla luotettavampaa merkkiä.

Hyvin tärkeä tehtävä

Aika usein vähätellään kahvin kaatamista. Puhutaan maallikoiden tehtävistä seurakunnassa, pidetään tärkeänä, että heillä on tehtäviä ja vastuuta, kehotetaan seurakunnan paimenia ja muita palkattuja käyttämään maallikoita, ja saatetaan vähätellä kahvin kaatamista - maallikoille täytyy olla tärkeämpiä ja vaativampia tehtäviä.

Varmasti maallikoita tarvitaan monissa tehtävissä seurakunnassa. Ja tulevaisuudessa vielä enemmän kuin nyt - seurakunnilla, kristillisillä järjestöillä ja herätysliikkeillä on yhä vähemmän mahdollisuuksia palkata työntekijöitä. Maallikoilla on paljon osaamista, jota palkatuilla työntekijöillä ei ehkä ole. Maallikoita on paljon ja kun he rakentavat seurakuntaa, rakentajia on suuri joukko. Raamatun mukaan seurakunta on Kristuksen ruumis, jossa on erilaisia jäseniä ja näillä eri tehtäviä. Jäsenet yhdessä toteuttavat seurakunnan tehtävää - sitä että mahdollisimman moni kuulisi hyvän sanoman hyvästä Vapahtajasta ja monia rakastettaisiin. Jäsenten ei Raamatun mukaan tule taistella toisiaan vastaan eikä vähätellä toisiaan. Kaikkia tarvitaan.

Minusta kahvin kaataminen on hyvin tärkeä tehtävä seurakunnassa. Osallistun messuun melkein joka sunnuntai Karkun evankelisella opistolla. Näistä seurakunnan kokoontumisista puuttuisi hyvin paljon, jos ajateltaisiin, että kahvin kaataminen on vähäpätöistä eikä kukaan tekisi sitä messun jälkeen. Tärkeää on, että on syy jäädä istumaan hetkeksi jumalanpalveluksen jälkeen, kertoa, mitä kuuluu, ja kuulla, mitä kuuluu toiselle. Joskus puhutaan suuristakin asioista. Kirkkokahvit tarjoavat mahdollisuuden tähän. Yleensä kaipaamme yhteyttä toisiin ihmisiin. Hetki toisten kanssa varmasti rakentaa seurakuntaa - ja hetki voi olla vähän pidempikin.

Ne, jotka kaatavat kahvia - tai tarkemmin järjestävät kirkkokahvin - mahdollistavat myös, että Keniassa voidaan opiskella pastoriksi tai opettaa Jumalan sanaa radion välityksellä. Menneen viiden ja puolen vuoden aikana Karkun evankelisen opiston messujen kirkonkahvien tuotolla on koulutettu - jos muistan oikein - neljä pastoria Afrikkaan, siis maksettu heidän opiskelunsa, ja nyt sillä maksetaan Kenian luterilaisen kirkon radiotyöntekijän palkka. On kummallista, jos tällaista vähätellään.

Jos tahtoo, kaikkia tehtäviä seurakunnassa voi vähätellä. Jumalanpalveluksen liturgi lukee, mitä Jumalanpalvelusten kirjaan ja Evankeliumikirjaan on kirjoitettu. Jonkun mielestä siinä ei ole mitään hienoa. Tai kanttori soittaa, mitä nuotteihin on piirretty. Eikä sekään jonkun mielestä ole hienoa. Tai sitten voi arvostaa kaikkia tehtäviä, jotka rakentavat seurakuntaa ja mahdollistavat, että seurakunta toteuttaa tehtäväänsä. Joskus joku sanoi, että hänelle suuri kunnia on päästä lukemaan Raamatun kohta seurakunnan kokoontumisessa. Hän arvosti todella, että saa lukea ääneen Jumalan ilmoitusta ja puhetta seurakunnalle sen kokoontuessa. Totta - tärkeä tehtävä tämäkin, kuten monet muut.

Kummallista

Viime kesänä ministeri pohti periaatteellisella tasolla sitä mahdollisuutta, että joutuu toimimaan vastoin lakia. Ihmisen vakaumus - tässä tapauksessa sitoutuminen siihen, mitä Raamattu käskee tai kieltää - vaatii tekemään toisin kuin laki sanoo. Tästä syntyi suuri kohu. Vaadittiin ministerin eroa, kansanedustajat halukkaasti pyrkivät ojentamaan ministeriä, lehdissä kirjoitettiin rajuja kirjoituksia, erottiin kirkosta ja taisi pääministerikin kertoa keskustelevansa ministerin kanssa asiasta. Varmaan moni oli sitä mieltä, ettei ministeri jatka tai voi jatkaa tehtävässään.

Muutama päivä sitten toinen ministeri otti kantaa siihen, että lakia rikottiin, ja selvästi tuki näin toimimista. Minusta on selvää, että lakia rikotaan, jos muut kuin esivallan edustajat tunkeutuvat ilman lupaa paikkaan, joka on toisen omistuksessa. Mutta tästä ei syntynyt kohua. Ministerin eroa ei vaadita, kansanedustajat eivät anna lausuntojaan lehdissä, ei ole rajuja kirjoituksia, pääministeri ei kutsu puhutteluun eikä olla sitä mieltä, että ministeri vaihtuu.

On tämä erikoista.