Jari Rankisen nettipäiväkirja

lauantaina, syyskuuta 30, 2006

Vaikeat välierät

Hyvä ystäväni, pappi Keski-Pohjanmaalta soitti ja kysyi, miltä tulevaisuus näyttää. Kerroin, että työ Vammalassa ainakin toistaiseksi jatkuu mutta en tiedä, miten loppupelissä käy. Hän sanoi tietävänsä sen: Raamattu kertoo, miten loppupelissä käy, mutta nämä välierät ovat joskus vaikeita.

Niin, loppupelin tulos on tiedossa: Kristus voittaa. Mutta välierät ovat toisinaan hankalia. Niitä välieriä tässä maailmassa käydään. Jumalan sana innostaa pysymään lähellä Kristusta, seuraamaan häntä ja kuuntelemaan häntä. Niin olemme Voittajan puolella ja hänen kanssaan voittajia.

perjantaina, syyskuuta 29, 2006

Demareiden raaka linjaus, osa 2

Kirjoitin muutama päivä sitten otsikolla "Demareiden raaka linjaus". Kerroin Vammalan sosiaalidemokraattien seurakuntavaalien työryhmän puheenjohtajan Unto Tupilan kirjoituksesta, jossa hän ilmoitti kaikkien sosiaalidemokraattien ehdokaslistan ehdokkaiden sitoutuneen kirkon ja piispainkokoukseen kantaan. Piispainkokouksen päätökseksi hän kertoi, ettei miespapilla ole enää oikeutta kieltäytyä yhteistyöstä vakaumukseensa vedoten. Tässä yhteydessä hän mainitsi alttaripalveluksen suorittamisen naispapin kanssa. Tämä kirjoitus julkaistiin Alueviestissä reilu viikko sitten. Kirjoitin hänen ilmoituksensa tarkoittavan, että kaikki demareiden ehdokkaat ovat sitoutuneet antamaan minulle ja Markus Malmivaaralle potkut, jos se on heistä kiinni. Kirjoitin epäileväni, ovatko todella kaikki ehdokkaat sitoutuneet tähän.

Tämän viikon torstain Tyrvään Sanomissa Unto Tupila kirjoitti samasta aiheesta. Aika yllättävää, ettei kirjoitus ollut sama kuin Alueviestissä julkaistu. Olisivatko jotkut pitäneet Alueviestin kirjoitusta liian kovana? Tai oliko siinä sellaista, mitä ei olekaan sovittu? Nyt Unto Tupila kirjoitti jonkin verran pehmeämmin. Hänen kirjoituksessaan oli erikoinen yksityiskohta: Hän kirjoittaa piispainkokouksen päättäneen syyskuussa, ettei vanhoillisilla ole enää oikeutta kieltäytyä yhteistyöstä vakaumukseensa vedoten. Sitten hän toteaa, että keväällä demareiden seurakuntavaalityöryhmä teki päätöksen sitoutumisesta evankelis-luterilaisen kirkon kantaan ja tätä on edellytetty kyseisen listan ehdokkailta. Käsittääkseni tämä tarkoittaa, etteivät ehdokkaat olekaan sitoutuneet siihen, että kaltaiseni papit on pakotettava yhteistyöhön - kuten Unto Tupila vielä viikko sitten kirjoitti. Eihän vielä keväällä tiedetty, mikä on piispainkokouksen lopputulos. Tuskin sentään siitä on kyse, että ehdokkailta on vaadittu avointa valtakirjaa - päättävät piispat tai jonkin muu kirkon taho mitä tahansa, siihen on sitouduttava. Mielelläni kuulisin, mihin demareiden ehdokkaat ovat todella sitoutuneet ja mihin eivät.

keskiviikkona, syyskuuta 27, 2006

Kokouksia

Tänään olen istunut kokouksissa. Ensiksi aamulla työntekijäkokous. Sitten laadittiin tulevien vuosien talousarvioita. Laskettiin yhteen eri työalojen loppusummat ja katsottiin, mahtuuko yhteenlaskettu summa kirkkoneuvoston määrittelemään raamiin. Mahtuihan se. Tämän jälkeen papit kävivät läpi vapaapäivä- ja työvuorolistan tammikuun loppuun asti. Listat tulivat valmiiksi. Tuntui hyvältä laulaa illalla seuroissa Roismalassa: "Suot suuriakin suruja, oi Herra, minun maistaa. Et silti ole kaukana, suot päivän uuden paistaa. Näin toivoni ja voimani uudistat armollasi. Siis riemuitsen ja kiitoksen tuo pelastuksestasi."

tiistaina, syyskuuta 26, 2006

Vähän aikaa jossakin muualla

Olin tänään kokouksessa Helsingissä. Olipa mukava olla hetki vähän kauempana, istua junassa, kirjoitella, lueskella, tuumiskella. Tällaista kaipaa kaiken tämän kohun keskellä, vaikka pikkukaupungin kaupoissa tai torilla kulkiessani olenkin kuullut lähinnä rohkaisua ja tukea. Ymmärrän hyvin vaimoani, joka varasi hotellin syysloman ajaksi ja miettii, minne ennen joulua tai heti joulun jälkeen tekisimme pienen matkan. Olisi mukava päästä täältä hetkeksi pois.

Mukava oli jutella tänään myös hyvän ystävän ja veljen kanssa. Huumori auttaa. Sovimme erään tapaamisen Helsinki-Vantaa -lentokentälle, kun yhdelle tapaamiseen osallistujalle tämä paikka sopii parhaiten. Olli - tämä hyvä ystävä ja veli - sanoi tämän olevan hyvä ratkaisu muutenkin - tilanne lokakuussa saattaa olla sellainen, että on viisainta astua koneeseen.

Miksi en voi?

Minulta on kysytty viime päivinä muutamaan kertaan, miksi et voi toimittaa jumalanpalvelusta yhdessä naispappien kanssa. Voithan siitä huolimatta pitää vakaumuksesi. Ethän sinä siinä oikestaan tee väärin - jos joku tekee väärin, sitten pappisvihkimyksen ottanut nainen.

Seurakuntamme nettipastorin sivulla (www.vammalanseurakunta.fi//vastaus.htm) perustelin toimintaani näin:

- Pappi, joka torjuu naispappeuden, ajattelee, ettei naispappeus ole Jumalan tahdon mukaista. Tätä hän perustelee tietyillä Raamatun kohdilla. En pidä hyvänä, että on mukana toteuttamassa sellaista, mikä kokee vääräksi. Ajattelen, että tämä koskee erityisesti jumalanpalvelusta. Juuri jumalanpalvelusta tulisi saada viettää ja toimittaa ilman kysymystä, teenkö tässä nyt oikein vai väärin. Minusta se ei ole hyvä ratkaisu, että joku pakotetaan tehtäviin vastoin perusteltua - tarkoitan nimenomaan Raamatulla perusteltua - omantunnon vakaumusta. Varsinkin kirkossa tämä olisi minusta erikoinen ratkaisu.

- En pyri vaikeuttamaan naispappien työtä. En yritä estää heitä toimittamasta jumalanpalveluksia. Olen valmis itse väistämään, jotta yhteentörmäyksiä ei tulisi. Toisaalta olen valmis toimittamaan messun vaikka yksin, ettei sanottaisi, että kartan työtehtäviä. Papiksi vihityillä naisilla on tilaa olla ja toimia seurakunnissamme. Toivon, että tilaa olisi niilläkin, joilla on se käsitys kirkon virasta kuin minulla. Se on kirkon perinteinen käsitys ja sitä edustaa edelleen valtaosa maailman kristityistä. Sotaa naispappien ja naispappeuden torjujien välille en tahdo. Paavali kehottaa seurakunnassa kunnioittamaan toinen toista.

- Voi olla, että tulevaisuudessa monikin pappi joutuu miettimään samantapaisia kysymyksiä kuin minä viime aikoina. On hyvin mahdollista, että kirkkoomme tulevat homoliittojen siunaamiset tai homoliittoon vihkimiset. Mitä silloin pappi tekee? Suorittaako toimituksen ja sanoo, ettei hän tee tässä väärin - vaikka pitääkin homoliittoa Jumalan tahdon vastaisena? Hän vain siunaa tai vihkii parin, joka on päätynyt tähän ratkaisuun. Vai katsooko hän, ettei hän voi olla mukana tässä toimituksessa, koska ei halua olla toteuttamassa sellaista, minkä kokee vääräksi? Itse pidän jälkimmäistä ratkaisua parempana sen papin kohdalla, joka pitää homoliittoa Jumalan tahdon vastaisena.

sunnuntaina, syyskuuta 24, 2006

Mitä pitäisi tehdä?

Monet ovat miettineet, mitä nykyisessä tilanteessa pitäisi tehdä. Joku on ehdottanut mielenosoitusta. Joku uuden vetoomuksen tekemistä ja nimien kokoamista - jotakin samantapaista kuin vetoomus Rakentavia ratkaisuja (www.rakentaviaratkaisuja.fi). Joku on kehottanut kirjoittamaan lehtien yleisönosastoille. Joku piispoille. Joku on esittänyt, että pappien, jotka aikovat edelleen kieltäytyä toimittamasta messua yhdessä naispappien kanssa, tulisi yhdessä ilmoittautua viranomaisille, jotta nähtäisiin, saako muutaman kymmenen tai sata pappia syytteen tasa-arvolain rikkomisesta.

Miksei näinkin voida toimia. Yksi toimintatapa on minusta selvästi muita parempi: Opetetaan Raamattua. Julistetaan Jumalan sanaa. Pidetään huoli, että saarnoissa evankeliumia ristiinnaulitusta, hyvästä Vapahtajasta on keskeisin asia. Tämä toiminta ruokkii Jumalan kansaa ja tuo siihen uusiakin ihmisiä. Tämä synnyttää uskoa ja vahvistaa sitä. Tämä innostaa seuraamaan Kristusta, sitoutumaan häneen ja kantamaan tarvittaessa ristiäkin. Me papit, jotka nyt olemme joutuneet jossain määrin ahtaalle, teemme suuren virheen, jos keskitymme johonkin muuhun.

Olen viime päivinä joutunut miettimään, mitä jos todella tapahtuu niin, että minut erotetaan nykyisestä virastani tai kokonaan pappisvirasta - siis että menetän pappisoikeudet Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Näitä miettiessäni on vahvistunut tämä tunne: Se on merkittävää, pitääkö piispa tai tuomiokapituli minua pappina. Toivon, että pitää jatkossakin. Paljon merkittävämpää on kuitenkin, pitääkö Jumalan kansa minua pappina. Olenko pappi niiden karitsoiden mielestä, jotka kuulevat paimenensa äänen - kuten Martti Luther määritteli kirkon? Sen rinnalla piispan tai tuomiokapitulin mielipiteellä on kovin vähän merkitystä. Ja kovin vähän on merkitystä sillä, että nimensä eteen voi laittaa hienon tittelin - pastori, kirkkoherra, rovasti - jos on menettänyt Jumalan kansan luottamuksen.

lauantaina, syyskuuta 23, 2006

Ei ne mitään jyrää

Viime viikkoina olen saanut useammalta viestin, jossa on lainattu Tuntematon sotilasta: "Ne jyrää meitin." Se on ollut näiden ystävien tunto - nyt meidät on pantu niin ahtaalle että meidät jyrätään. Tuntemattoman sotilaan kohdassa, josta lainaus on, näytti silti, että vihollinen murskaa suomalaisten puolustuksen ja voittaa. Se sai jonkun hätääntyneenä huutamaan: "Ne jyrää meitin." Koskela - komppanian päällikkö - vastasi huutoon: "Ei ne mitään jyrää." Hetkeä myöhemmin hän kaatui - tuhottuaan ensiksi vihollisen panssarivaunun. Hän oli oikeassa. Suomea ei jyrätty hirmuisesta hyökkäyksestä huolimatta. Alueita menetettiin, sotakorvauksia maksettiin, mutta maan itsenäisyys säilyi.

Tuntomme ei niinkään pitäisi olla "ne jyrää meitin". Ennemmin "ei ne mitään jyrää". Paavali kirjoittaa: "Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan." (Room 8).

perjantaina, syyskuuta 22, 2006

Mikäänkö ei muutukaan?

Lueskin juuri tämän viikon Kotimaata. Siellä on juttu otsikolla "Naispappeusselonteko on vain suositus". Jutussa haastatellaan piispainkokouksen sihteeriä Kalervo Saloa. Salo sanoo, että piispainkokouksen antama selonteko on luonteeltaan suositus ja sen tarkoitus on antaa tietoa seurakunnille. Hän toteaa, ettei naispappeutta vastustava työntekijä saa kieltäytyä yhteistyöstä eikä virkavelvollisuuksia saa laiminlyödä. Se, muuttuvatko niiden seurakuntien käytännöt, joissa virkakysymys aiheuttaa ongelmia, jäänee Salon mielestä kirkkoherrojen ja yksittäisten työntekijöiden päätettäväksi. Kirkkoherran pakosta tehdä työvuorolistat siten, että naispappeuden torjuja on toimittamassa messua yhdessä naispapin kanssa, Salo ei puhu mitään.

Kotimaan pääkirjoituksen alla päätoimittaja kirjoittaa samaan tapaan: "Piispainkokouksella olisi ollut mahdollisuus esittää kirkon kanta painavammin, mutta se valitsi selonteon. Se ei velvoita ketään mihinkään. Näin tilanne jatkuu ennallaan."

Näinkö asia nyt sitten onkin? Kaikki jatkuu niin kuin ennenkin. Kirkkoherra voikin tehdä työvuorolistat kuten ennen - jos vain niin haluaa. Omassa seurakunnassani kirkkoherra on kertonut useaan otteeseen halunsa tähän, jos se vain on mahdollista. Miksi ihmeessä piispat itse eivät selitä, mitä he tarkoittivat? Miksi he antavat jatkua keskustelun, mitä lopulta tarkoitettiin ja miten selontekoa aiotaan soveltaa käytäntöön - vai sovelletaanko käytäntöön ollenkaan? Onko tämä harkittua: pelästytetään kirkkoherroja, pappeja, muita seurakunnan työntekijöitä ja seurakuntalaisia ja katsotaan, mitä siitä seuraa - saadaanko joku luopumaan tähänastisesta kannastaan ja saadaanko jossakin seurakunnassa loppumaan käytäntö, joka on tehnyt mahdolliseksi molempien - naispappien ja naispappeuden torjujien - toimimisen? Jos tästä on kyse, peli on kovaa. Ja pelissä on hajotettu jo paljon.

Hyvällä omallatunnolla hyvä olla

Isälläni on rakennussuunnittelu- ja valvontatoimisto. Monet ovat vuosien varrella ehdottaneet, että hän ottaisi maksun rakennuksen suunnittelusta tai valvonnasta pimeänä. He voisivat maksaa vähän enemmän kuin käteen jäävä osuus, jos asia hoidetaan ohi verotuksen. Isä ei ole tarjouksiin suostunut. Tätä hän on perustellut sillä, että hän tykkää nukkua yönsä hyvin, hyvällä omallatunnolla.

Monet kysyvät, miten olen jaksanut ja miten perheemme on jaksanut tässä pyörityksessä. Isäni perustelu on ollut mielessä: paljon huonommin jaksaisin ja jaksaisimme, jos olisin tehnyt toisen ratkaisun ja olisin huonolla omallatunnolla. Eihän tällainen pyöritys mukavaa ole, mutta olosuhteisiin nähden hyvin jaksan ja jaksamme. Uskon, että tähän on juuri tämä syy: hyvällä omallatunnolla on sittenkin hyvä olla.

torstaina, syyskuuta 21, 2006

Demareiden raaka linjaus

Vammalan sosiaalidemokraattien seurakuntavaalien työryhmän puheenjohtaja Unto Tupila ilmoitti eilen Alueviestissä, että kaikki sosiaalidemokraattien ehdokaslistan ehdokkaat ovat sitoutuneet kirkon ja piispainkokoukseen kantaan. Piispainkokouksen päätökseksi hän kertoi, ettei miespapilla ole enää oikeutta kieltäytyä yhteistyöstä vakaumukseensa vedoten. Hän mainitsi nimenomaan alttaripalveluksen suorittamisen yhdessä naispapin kanssa.

Unto Tupilan ilmoitus tarkoittaa, että kaikki sosiaalidemokraattien ehdokkaat lupaavat antaa minulle ja Markus Malmivaaralle - seurakuntapastorille joka on aikonut toimia samalla tavalla kuin minä - potkut, mikäli se on heistä kiinni. Kova ratkaisu. Kaksi pappia, jotka ovat yrittäneet palvella seurakuntaa niin hyvin kuin taitavat, joutavat mennä. Muut asiat merkitsevät kovin vähän - vain tämä yksi ratkaisee.

Monet ovat epäilleet, onko todella kaikilta kyseisen listan ehdokkailta kysytty, ovatko he tämän kovan ratkaisun takana. Tunnen listalta monia ja olin hämmästynyt lukiessani Unto Tupilan kirjoitusta. Epäilen itsekin, onko todella jokainen, jonka nimi listalta löytyy, valmis siirtämään kaksi pappia vakaumuksensa puolesta kaatuneiden joukkoon - kuten Alueviestin päätoimittaja kirjoitti. Jos kaikilta ei ole kysytty asiaa niin, että he ovat todella ymmärtäneet, mitä heiltä on kysytty, demareiden työryhmän puheenjohtajan kirjoitus on uskomaton.

Työstä kieltäytyjä

Eilen paikallislehti Alueviesti julkaisi haastattelut Osmo Ojansivusta ja minusta (www.alueviesti.fi). Kirkkoherra toteaa haastattelussaan, että tuskin millään työpaikalla työntekijän sallitaan määrätä mitä hän tekee ja mitä ei ja että kieltäytyminen jumalanpalvelusvuorosta vedoten virkakysymykseen on työtehtävien laiminlyöntiä. Näitä ajatuksia hän on esitellyt muussakin mediassa. Eilen muuan työtoverini tuli juttelemaan ja sanoi tähän tapaan: Jos sinä saat syytteen työtehtävistä kieltäytymisestä, se tuntuu farssilta. Hän oli kokenut, että olen tehnyt ja teen määrällisesti työtä sen verran, että puheet työstä kieltäytymisestä tuntuvat naurettavilta.

Alueviestin pääkirjoitus käsitteli myös aihetta. Hyvä pääkirjoitus. Erkki Petman päätti sen toiveeseen: "Vastakkain jäävät näin laki ja vakaumus. Toivon sydämestäni, että asia ratkeaisi ilman että pidetty kappalainen siirtyisi jo entuudestaan suureen vakaumuksensa puolesta kaatuneittein joukkoon."

keskiviikkona, syyskuuta 20, 2006

Motivaatiota on ja ei ole

Veljeni koulukaveri osoitti suurta rohkeutta aliupseerikoulussa. Koulunjohtaja tarkasti maastoon lähteviä oppilaita ja kysyi, onko kaikilla kaikki, mitä sotaharjoituksessa tarvitaan, vai puuttuuko jotakin. Rohkea aliupseerioppilas ilmoitti: Herra majuri, minulta puuttuu motivaatio. Mistä sitä saisi?

Evankeliumin työhön minun ei ole tässäkään tilanteessa vaikea motivoitua. Mielelläni palvelen Jumalan kansaa. Mielelläni julistan evankeliumia ja kutsun taivaan tielle niitä, jotka kulkevat kadotuksen tiellä. Motivaatiota löytyy siihen, että mietin yksin ja yhdessä toisten kanssa, miten jatkossa aiomme hoitaa uskovaa kansaa. Sen sijaan huomaan jossain määrin vaikeuksia motivoitua työhön Vammalan seurakunnassa. Into miettiä seurakunnan rakenteita, kehittää niitä, laatia toimintasuunnitelmia, toimia työyhteisön hyväksi ei ole sama kuin joskus ennen. Tämä kai on aika ymmärrettävää - kun vahvistuu tunne että vuoden kuluttua en näissä rakenteissa ole mukana.

Ajankohtainen kakkonen ja MTV3

Viime viikon lopulla Ajankohtaisen kakkosen toimittaja Hannele Valkeeniemi soitti ja pyysi ohjelmaansa. Mietin päivän, menenkö. Suostuin - eipä tässä tilanteessa ole paljoa menetettävää ja on tärkeää, että vaikea tilanteemme saa julkisuutta. Ensiksi toimittaja ehdotti, että keskustelisin suorassa lähetyksessä hänen kanssaan. Näin sovimme. Suora lähetys olisi ollut sikäli parempi, ettei sitä leikata. Ohjelma-aikaa asiani sai kuitenkin niin vähän, ettei suora lähetys tullut kysymykseen. Niinpä toimittaja jututti minua tiistaina iltapäivän lopulla, keskustelu leikattiin ja lähetettiin samana iltana. Ohjelma oli ok. Olisikin kuitenkin toivonut, että muutamat teemat, joista keskustelimme, olisivat olleet mukana lähetyksessä. Pääasia tuli sanottua: Naispappeus ei ole tasa-arvoasia eikä kyse ole naisten syrjinnästä. Kyse on Raamatusta - otetaanko muutamat raamatunkohdat edelleen todesta. Papin on hyvä seurata, mitä Raamattu sanoo. Toimittaja Hannele Valkeeniemi oli hyvin asiallinen, ei asenteellinen. Lyhyt yhteistyö hänen kanssaan oli miellyttävää.

Tiistaina soitti myös MTV3:n toimittaja. Hän pyysi, että saisi jututtaa uutislähetystä varten. Suostuin siihenkin. Tapasimme toimittajan kanssa rakkaassa Tyrvään kirkossa. Hetkeä aiemmin hän oli haastatellut Osmo Ojansivua kirkkoherranvirastossa. Tämäkin toimittaja - valitettavasti nimeä en muista - oli hyvin asiallinen. Hän sanoi pyrkivänsä kertomaan asiasta ilman omia vahvoja näkemyksiä. Sellainen lähetys olikin. Se lähetettiin illan Kymmenen uutisissa (http://nettitv.mtv3.fi). Kerroin olevani vaikeassa tilanteessa. Piispat yrittävät kuin tehdä kauppaa: vakaumuksesi saat pitää mutta se ei saa näkyä toiminnassasi tai puheissasi, vaienna, minkä olet tajunnut Raamatun äärellä oikeaksi ja me palkitsemme sinut - virka ja palkka säilyvät. Sanoin, etten voi suostua tällaiseen kauppaan. Osmo Ojansivu puhui työntekijän velvollisuuksista ja ettei työpaikalla voi kieltäytyä työtehtävistä. Muuan hyvä ystävä lähetti viestin pian uutisten jälkeen: asetelma oli mielenkiintoinen - kirkkoherra istui papereineen virastossa, sinä olit kirkossa.

Eilisen illan ja tämän päivänä aikana on tullut paljon palautetta televisio-ohjelmista. Melkein kaikki palaute on ollut rohkaisevaa, tukevaa. Parikolme toisenlaista sähköpostia olen saanut.

maanantaina, syyskuuta 18, 2006

Tukea

Monet ovat soittaneet, lähettäneet sähköpostia, tulleet juttelemaan ja kysyneet, miten olen jaksanut ja miten perheemme on jaksanut. Monet ovat rohkaisseet jaksamaan. Ovat sanoneet muistavansa rukouksissa. Ovat olleet tärkeitä yhteydenottoja. Niistä lämmin kiitos.

Kalastus on jäänyt tänä kesänä liian vähälle. Monena vuonna olen tehnyt lapsuudenystäväni kanssa muutaman päivän kalaretken Suomen tai Norjan Lappiin. Olemme nauttineet hienoista hetkistä kymmenien kilometrien päässä lähimmistä teistä. Tänä kesänä retki jäi tekemättä. Tänään olimme hyvän ystävän kanssa Rautavedellä uistattamassa. Kaloja ei juuri tullut - yksi pieni hauki. Silti hieno, lämmin ilta. Hyvät keskustelut, joutsenpoikue, hanhia ja haukka. Kiitos Eki!

sunnuntaina, syyskuuta 17, 2006

Lehtikirjoituksia

Aamulehti teki keskiviikkona 13.9. liki puolensivun jutun piispainkokouksesta. Jutun yhteydessä oli minun ja kirkkoherra Osmo Ojansivun haastattelu. Haastattelu oli otsikoitu "En eroa, mutta en mahda mitään, jos minut erotetaan". Torstaina Iltasanomat haastatteli minua ja julkaisi näyttävän jutun otsikolla "Ei alttarille naispapin kanssa". Perjantaina oli vuorossa Tyrvään Sanomat. Paikallislehden kokosivun jutun otsikko oli "Rankinen taipumaton naispappeuden edessä" (www.tyrvaansanomat.fi).

Eihän tällainen julkisuus ole mukavaa. Siitä olen kuitenkin iloinen, että kaikki edellä mainitut kirjoitukset olivat hyviä, asiallisia. Sain kertoa ajatukseni ja koin tulleeni kuulluksi ja ymmärretyksi. Kiitos toimittajille. Tyrvään Sanomien päätoimittaja otti asiaan kantaa myös pääkirjoituksessaan. Tasapainoinen pääkirjoitus. Kirkko tarvitsee säännöstön, miten naispappeuden hyväksyneessä kirkossa toimitaan. Silti vakaumusta - tässä tapauksessa naispappeuden torjumista - tulisi kunnioittaa. Näin päätoimittaja.

Satakunnan Kansan pääkirjoitus käsitteli myös naispappeutta (www.satakunnankansa.fi/teema/paakirjoitus). Harvoin lukee niin asenteellista kirjoitusta, jossa kirjoittaja paljastaa syvän tietämättömyytensä tai haluttomuutensa tietää, mistä on kyse. Onkohan kyseisen lehden pääkirjoituksissa yhtä perusteellinen tietämättömyys kun ne ottavat kantaa talouspolitiikan tai ulkopolitiikan kysymyksiin?

Tyrvään Sanomien jutun perusteella edessä taitavat olla kovat ajat: kirkkoherra lupasi, että ennen joulua hän varmasti laittaa työvuorolistassa minut ja naispapit toimittamaan samaa messua ja jos kieltäydyn, hän tekee heti ilmoituksen tuomiokapitulille. Jutussa kirkkoherra pelkäsi saavansa itse syytteen syrjinnästä, ellei näin tee. Tätä ajatusta en oikein ymmärrä. Tähän saakka työvuorot on jaettu siten, että naispappeuden torjujat ja naispapit eivät ole olleet toimittamassa yhdessä messua. Tästä käytännöstä on sovittu pappien kesken ja tämä on sopinut kaikille. Miten tästä nyt olisi tullut laitonta, kun mitään uutta lakia ei ole laadittu? Eihän piispojen suositus voi tehdä käytännöstä laitonta - siis sellaista jonka yhteiskunnan laki tuomitsee - jos käytäntö ei ole ollut laitonta tähänkään asti. Jos kirkkoherra, joka laatii työvuorolistan niin, etteivät naispappeuden torjujat ja naispapit ole samassa messussa, voi nyt saada syytteen syrjinnästä, sitten hänen pitäisi saada syyte vuosia jatkuneesta rikoksesta. En usko ollenkaan, että yhteiskuntamme lait olisivat niin mielettömiä.

Vetoomuksen luovuttaminen arkkipiispalle

Maaliskuussa 2006 avasimme Rakentavia ratkaisuja -nettisivun (www.rakentaviaratkaisuja.fi). Sivulla on vetoomus, ettei piispan Mikko Heikan johtaman työryhmän toimenpide-ehdotuksia otettaisi kirkossamme käyttöön. Työryhmä ehdottaa kovia keinoja: pakottamista, kanteluja, rangaistuksia, jopa virasta erottamista. Työryhmän mielestä näitä tulisi soveltaa niihin pappeihin ja muihin seurakunnan työtekijöiden, jotka eivät esimerkiksi toimita jumalanpalvelusta yhdessä naispapin kanssa. Ja niihinkin jotka opettavat, ettei naispappeus ole Raamatun mukainen ratkaisu. Näiden ehdotusten sijaan vetoomuksessamme esitetään kirkkoa rakentavia ratkaisuja.

Vetoomuksella on nyt hieman yli 11.000 allekirjoittajaa. Se on mielestäni suuri määrä. Moni on haluton ottamaan kantaa tai antamaan nimeään vetoomukseen, jonka allekirjoittaminen ei tuo suosiota - vaikka pitkälti yhtyisikin vetoomukseen. Monen olen kuullut sanovan: Vetoomuksen sisältö on hyvä, mutta jätän sen allekirjoittamatta, koska ei kirkko voi ryhtyä sellaisiin toimiin, joita vetoomus vastustaa.

Perjantaina 8.9. luovutimme vetoomuksen arkkipiispa Jukka Paarmalle Turussa Katariinan pappilassa. Vetoomusta oli luovuttamassa kolmisenkymmentä seurakuntalaista, pastoria, lehtoria, teologian maisteria ja teologian opiskelijaa. Luovutustilaisuudessa oli vahva, rakentava henki. Tunnelma oli oikealla tavalla vakava. Tilaisuudessa käytetyt luovuttajien puheenvuorot ovat luettavissa Rakentavia ratkaisuja -nettisivulla (www.rakentaviaratkaisuja.fi/vetoomusluovutettu.html).

Arkkipiispa piti tilaisuudessa lyhyen puheen. Hän toivoi, että olimme kiinnittäneet huomiota siihen, että viime helmikuussa piispainkokouksessa piispat ottivat etäisyyttä piispan Heikan työryhmän raporttiin. Tämä herätti toiveita. Kun sitten keskiviikkona 13.9. piispat olivat pitäneet kokouksensa ja kertoivat kantansa Heikan työryhmän ehdotuksiin, saatoin vain ihmetellä. Piispat eivät ota mitään etäisyyttä työryhmän ehdotuksiin. He tarjoavat juuri niitä ratkaisuiksi naispappeuden tuomiin ongelmiin. En tiedä, mitä mieltä kukin piispa on ollut piispainkokouksessa. Voihan olla, että joku tai jotkut ovat olleet toisenlaisten ratkaisujen kannalla. Vain lopputuloksen tiedän. Ja sen, ettei arkkipiispa ole julkisuudessa mitenkään kritisoinut piispainkokouksen ratkaisua. Puhe etäisyyden otosta Heikan raporttiin tuntuu retoriikalta, jota minun on vaikea ymmärtää. Tai ehkä se oli heitto, joka siinä tilanteessa oli mukava heittää tarkoittamatta sen enempää.

Miksi tämä päiväkirja?

Papin erottaminen virasta ei ole tavallista Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. On sanottu, että kansankirkon katto on korkealla ja seinät leveällä. Voi olla, että lähikuukausina pappien virasta erottamisia tullaan näkemään Suomessa.

Kirkossa on kaltaisiani pappeja. Emme pysty pitämään papin viran avaamista naisille oikeana, Jumalan tahdon mukaisena ratkaisuna. Kyse ei ole siitä, että pitäisimme naisia miehiä alempiarvoisina. Kannatamme tasa-arvoa emmekä hyväksy naisten syrjintää. Kyse on Raamatusta. Raamatusta on vaikea löytää tukea naispappeudelle. Raamatussa on kohtia, jotka torjuvat naisten toimimisen seurakunnan paimenina. Muita arvokkaita tehtäviä seurakunnassa Raamattu naisille kyllä osoittaa. Tästä olemme tehneet johtopäätöksen, ettemme toimita jumalanpalvelusta yhdessä papiksi vihittyjen naisten kanssa. Tämä on käsittääksemme luonteva seuraus vakaumuksesta, jonka olemme muodostaneet Raamatun äärellä.

Kirkon johto on miettinyt, mitä tekisi kaltaisteni pastoreiden kanssa. Otteet ovat viime aikoina koventuneet. On alettu puhua tasa-arvolain rikkomisesta, syrjintään syyllistymisestä ja kurinpitotoimista. Kurinpitotoimilla tarkoitetaan prosessia, jonka lopputulos voi olla virasta erottaminen.

Tässä päiväkirjassa kerron tunnoista, joita minulla on tällaisessa tilanteessa. Kerron tapahtumista, jotka liittyvät kaltaisteni pappien kohteluun. Ehkä joku on kiinnostunut lukemaan niistä. Voi olla, ettei tiedotus ole aina tasapuolista. Nettipäiväkirja tarjoaa minulle mahdollisuuden kertoa omalta osaltani tunnoista ja tapahtumista.

Naispappeus tuskin mahtuu elämässäni 100 tärkeimmän asian listalle. Siellä ovat mm. usko hyvään Jumalaan ja hänen Poikaansa, perhe - rakas vaimo ja rakkaat pojat - papin työ, jolla haluan rakentaa seurakuntaa ja kirkkoa ja jossa keskityn muihin asioihin kuin naispappeuteen ja muutamat harrastukset - tennis, kalastus, kirjat, metsästys. Tässä päiväkirjassa keskityn kuitenkin asiaan, joka on vähemmän tärkeä. Toiset ovat tehneet siitä minulle paljon tärkeämmän kuin sen pitäisi olla. Tietysti naispappeus on sikäli tärkeä, että se liittyy tärkeään asiaan - Raamattuun, siihen että Raamattu on uskon ja elämän ylin ohje.