Viime viikolla kaksi kirkkomme piispoista - Seppo Häkkinen ja Simo Peura - ottivat kantaa paljon puhuttuun Älä alistu! -kampanjaan ja varsinkin siitä käytyyn keskusteluun. Heidän ajatuksiaan voi lukea Kotimaan verkkolehdestä:
www.kotimaa.fi/Häkkinen ihmettelee ja
www.kotimaa.fi/Simo Peura: Nyt jäitä hattuun.
Näiden piispojen puheet ovat toisenlaisia kuin arkkipiispa Kari Mäkisen. Ne ovat sovittelevia ja antavat tunnustusta työlle, jota kampanjassa mukana olleissa järjestöissä ja herätysliikkeissä tehdään ja on tehty. Tuntui hyvältä lukea nämä puheenvuorot. Kari Mäkinen puolestaan arvosteli kampanjaa erittäin voimakkaasti. Mitään hyvää sanottavaa siitä hänellä ei ollut. Hän sanoutui kampanjasta irti. Hän puhui useampaan otteeseen siitä mahdollisuudesta, että kirkko tai sen paikallisseurakunnat lakkaavat antamasta taloudellisesta tukea kampanjassa mukana olleille järjestöille. Monet ymmärsivät tämän kehotuksena tai innostamisena toimia näin.
Monista tuntui siltä, että kun monet median edustajat, julkisuuden henkilöt ja huomattava osa kansasta vaativat kampanjan järjestäjien lyömistä, arkkipiispa oli valmis lyömään. Täytyi pyrkiä osoittamaan, ettei kirkon johto tue kampanjaa, jota valtavirta vastustaa. Täytyi kertoa, että kirkon johto on samaa mieltä valtavirran kanssa, jotta jälleen ei lähtisi liikkeelle suuri eroaalto kirkosta.
Arkkipiispan toiminta näyttää varmaan monista siis taktiikalta pyrkiä säilyttämään kirkon asema ja tulot. Tai halpamaiselta yritykseltä nostaa kirkon suosiota. Itse ajattelen, ettei kyse ensisijaisesti ole tästä. Uskon, että kirkkomme arkkipiispa on aidosti niiden ajatusten takana, joita hän on esittänyt arvostellessaan mainittua kampanjaa. Minusta tuntuu, että se uskonkäsitys, joka on esimerkiksi kampanjassa mukana olleissa herätysliikkeissä, on arkkipiispalle vieras, tai jopa vastenmielinen. Hänen uskonkäsityksensä on kovin toisenlainen. Raamattu ei ole hänelle sellainen auktoriteetti, jollaisena sitä halutaan pitää näissä herätysliikkeissä. Monet kirkkomme johtajat ovat viime vuosikymmenten aikana sanoneet, että herätysliikkeet ovat kirkkomme rikkaus ja siunaus. Uskon, ettei nykyinen arkkipiispa ole tätä mieltä - ei ainakaan niistä herätysliikkeistä, jotka lähtevät mukaan tällaisiin kampanjoihin. Luulen, että hän pitää näitä herätysliikkeitä kirkon ongelmina, suhtautuu niihin kuten ongelmiin suhtaudutaan, siksi lausuu sellaista, mitä olemme voineet lukea viime päivinä, ja jättää sanomatta, mitä kaksi muuta piispaa sanoi. Toivon, että olen väärässä.
En nyt ajattele vain tätä kampanjaa, sen toteutustapaa tai tavoitteita, jotka julkisessa keskustelussa pitkälti unohdettiin ja haluttiin unohtaa. Ajattelen laajemmin, miten kampanjassa mukana olleissa herätysliikkeissä ja järjestöissä uskotaan, toimitaan ja tehdään työtä. Jos arkkipiispa arvostaisi sitä, nyt olisi ollut hyvä tilaisuus sanoa se. Ja olisi vieläkin. Ymmärrän kyllä, että tätä kampanjaa myös arvosteltiin, koska siinä oli myös arvosteltavaa. En tarkoita, että kampanjan kritisoiminen tarkoittaa luterilaisen uskon kritisoimista.
Tunnen kirkkomme herätysliikkeistä parhaiten evankelisuuden. Olen sen keskusorganisaation Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen palkkalistoilla. Evankelisuudessa on ollut tapana sanoa, ettei meillä ole erityisoppeja, jotka ovat tunnusomaisia juuri tälle herätysliikkeelle. Haluamme uskoa luterilaisen uskon mukaan. Ajattelemme, että Raamattu ja sitä selittävät luterilaiset tunnustuskirjat määrittelevät, mitä on luterilainen usko. Näin myös kirkkomme määrittelee, mihin sen oppi ja opetus perustuvat. Jos osoitetaan, että tässä tai tuossa asiassa uskomme, opetamme ja toimimme vastoin luterilaista uskoa, meidän, jotka olemme evankelisen herätysliikkeen piirissä, tulee korjata uskoamme, opetustamme tai toimintaamme. Uskon, että näin ajatellaan pitkälti myös muissa herätysliikkeissämme. Onko siis niin, että ottaessaan etäisyyttä tällaisiin liikkeisiin ja vierastaessaan niitä arkkipiispa ottaa etäisyyttä luterilaiseen uskoon ja vierastaa sitä?
En tarkoita, että evankeliset tai minkään muun herätysliikkeen kristityt hallitsevat luterilaisen uskon, ymmärtävät siitä kaiken, uskovat, elävät ja toimivat aina sen mukaan. Meillä kaikilla on paljon oppimista. Ja kannattaa oppia, opiskella ja syventyä. Luterilainen usko on suuri aarre.
