Viikon tärkein kokoontuminen

Viime vuosina messu, ehtoollisjumalanpalvelus, on tullut monille kristityille tärkeäksi, paljon tärkeämmäksi kuin mitä se joskus aiemmin oli. Voidaan jopa puhua jumalanpalvelusherätyksestä. Olen tästä hyvin iloinen. Ehtoollisjumalanpalvelus on seurakunnan elämän keskus. Se on viikon tärkein seurakunnan kokoontuminen. Siitä sykkii elämää muihinkin seurakunnan toimintoihin.

Näin on opetettu Suomessakin pitkään. Parikymmentä vuotta sitten, kun minut vihittiin papiksi, näin ei ollut. Nuorena pastorina ajattelin, että näin pitäisi olla mutta todellisuudessa ei ole. Monille herätysliikkeiden kristityille jumalanpalvelusta selvästi tärkeämpiä kokoontumisia olivat seurat, raamattupiirit, rukouskokoukset tai evankeliumijuhlat. Nyt monin paikoin tilanne on toinen. Halutaan tulla juuri messuun. Ehtoollinen on tullut välttämättömäksi. Messuun tullaan yhdessä lasten kanssa. Iloitsen tästä. Enkä usko, että tämän takia muut seurakunnan toiminnot hiipuvat tai kuolevat. Eivät ainakaan ne toiminnot, jotka eivät saa hiipua tai kuolla.

Sastamalan Karkussa evankelisella opistolla on pidetty jumalanpalveluksia – ne ovat melkein aina messuja – joka sunnuntai kohta kolme vuotta. Näyttää siltä, että näistä on tullut monille hyvin tärkeitä. Koolla on eri-ikäisiä. Pyhäkoulussa on melkoinen joukko lapsia. Monet haluavat kantaa jossakin tehtävässä vastuuta näissä jumalanpalveluksissa. Viime vuoden osalta tilastot kertovat seuraavaa: Jumalanpalveluksia on pidetty yhteensä 56. Näistä kaksi konfirmaatiomessua oli Sastamalan seurakunnan kirkossa. Osallistujia oli yhteensä 9921. Osallistujia oli siis keskimäärin 177 ja osallistujamäärien keskiluku oli 153.

Määrät eivät ole pääasia. Tärkeintä on, että Jumala palvelee ja hoitaa meitä sanallaan ja ehtoollisen sakramentilla. Uskomme, että niin tapahtuu huomennakin.

Katsoin torstai-iltana TV:stä keskustelun, jossa Hjallis Harkimo jututti Timo Soinia. He puhuivat myös uskonasioista. Timo Soini kertoi olevansa kristitty ja uskovansa niin kuin kristitty uskoo. Hän sanoi, ettei hän pelkää kuolemaa, koska uskoo, ettei tarina pääty kuolemaan. Hän uskoo pääsevänsä Jumalan luo. Hjallis Harkimo kysyi, mistä tuollaisen uskoo saa, ja sanoi itse pelkäävänsä kuolemaa. Olisipa Timo Soini puhunut siitä, että Jumala antaa ja vahvistaa uskoa siellä, missä ovat Jumalan sana ja sakramentit. Ja että tulee olla näiden vaikutuspiirissä, jotta saa uskon, pysyy uskossa ja usko saa kasvaa. Olisipa hän innostanut keskustelukaveriaan osallistumaan usein messuun.

Puhelinnumero vaihtui

Ostin muutama päivä sitten uuden kännykän. Aina ennen on ollut Nokia, nyt on HTC.

Puhelimen vaihdon myötä jouduin vaihtamaan puhelinnumeron. Operaattori, jonka kanssa minulla on ollut sopimus, on Sonera. Olin tehnyt mielestäni hyvän sopimuksen Soneran kanssa: siihen kuului sekin, että saan sunnuntaisin soittaa eurolla miten pitkän puhelun tahansa. Kun Sonera aikanaan tarjosi tätä etua, minulle kerrottiin kyllä, että sopimus on määräaikainen. Määräaikaista sopimusta on jatkettu vuosittain siten, että olen saanut noin kuukautta ennen määräajan loppumista testiviestin, johon on pyydetty vastaamaan, mikäli haluan lopettaa mainitun edun. Tietysti olen ajatellut, että etu kannattaa säilyttää.

Eipä tullut mieleeni, mitä tästä seuraa: niin kauan kuin määräaikainen sopimus euron sunnuntaiedusta on voimassa, en voi päättää sopimustani Soneran kanssa. En siis voi siirtää puhelinnumeroani toiselle operaattorille. Tai voin tehdä sen vasta lokakuussa, jolloin nykyinen määräaikainen sopimus päättyy. Ymmärrän kyllä, että määräaikainen sopimus on yleensä sellainen, ettei sitä voi purkaa ennen määräajan päättymistä. Olisin kyllä toivonut, että Soneralta tämä asia olisi kerrottu selvästi, kun sopimusta sunnuntaiedusta tarjottiin. Toki on ymmärrettävää, että operaattori mielellään tekee asiakkaiden kanssa tällaisia sopimuksia: näin asiakas sidotaan aika lujasti kyseiseen operaattoriin. Puhelinnumeron muuttamiseen on aika korkea kynnys.

Vanha numeroni on siis sidottu Soneran kanssa tehtyyn sopimukseen ja tämä sopimus päättyy vasta reilun puolen vuoden kuluttua. Koska uuteen puhelimeen minun oli selvästi edullisempaa ottaa toinen operaattori, jouduin vaihtamaan puhelinnumeron. Uusi numero on 045 3597772. Vanha numero on käytössä lokakuun loppuun asti, sitten se siirtyy jollekin toiselle. Puhelin, jossa on Soneran sim-kortti, ei aina ole mukanani.

Raamattuluentoja ja tuoleja saliin

Ylihuomenna tiistaina 18.1. Vammalan Luther-talolla alkaa tämän talven ja kevään Raamattu tutuksi -luentosarja. Illoissa puhutaan ajankohtaisista ja tärkeistä uskomme asioista. Ensimmäisellä kerralla selvitellään näitä kysymyksiä: Mitä tehdä, kun ystävä lankeaa? Voiko toista nuhdella? Miten se pitäisi tehdä? Kahden viikon kuluttua 1.2. ovat vuorossa tällaiset kysymykset: Miksi homoseksuaalisuudesta puhutaan kirkossa paljon? Mitä Raamattu opettaa siitä? Voiko pastori rukoilla homosuhteen puolesta?

Olet lämpimästi tervetullut iltoihin. Vammalan Luther-talon osoite on Valkamakatu 4. Illat alkavat klo 18.30. Sitä ennen on tarjolla kahvit. Opettajina ovat Erkki Koskenniemi ja tämä nettipäiväkirjan kirjoittaja. Iltoihin kuuluu opetus aiheesta sekä keskustelua.

* * *

Karkun evankelisen opiston salissa tehdään remontti helmikuussa. Salin ilme muuttuu melkoisesti ja sellaiseksi, että se on nykyistä vielä enemmän kirkkosalin kaltainen. Arkkitehti Erkki Pitkäranta on laatinut suunnitelman salin kunnostuksesta.

Tarkoitus on, että saliin hankitaan uudet tuolit. Ja salin vanhat tuolit siirretään opiston luokkiin. Uusia tuoleja tarvitaan 200 kappaletta. Voisitko ostaa saliin yhden uuden tuolin? Yksi tuoli maksaa 90 euroa. Tai ehkä voit hankkia tuolin yhdessä jonkun toisen kanssa. Maksun tuolista voi maksaa tilille Karkun Osuuspankki 511307-2523. Maksun viestiin tulisi kirjoittaa "Juhlasalin tuolit". Hankkeesta kerrotaan Karkun evankelisen opiston nettisivuilla.

Sunnuntaina 6.3. remontin pitäisi olla takana. Lämpimästi tervetuloa messuun silloin. Ja toki monta kertaa jo ennen tuota päivää. Ensi sunnuntaina 23.1. saamme vierailevaksi saarnaajaksi kirkkoherra Keijo Rainerman Kankaanpäästä.

Jumalanpalvelusyhteisöjä tarvitaan

Juttelin vasta hyvän ystäväni kanssa kahden herätysliikkeen asioista. Toinen liikkeistä on minulle hyvin tuttu, toinen ystävälleni.

Puhuimme jumalanpalvelusyhteisöjen tarpeellisuudesta. Totesimme, että molemmissa herätysliikkeissä niille on suuri tarve ja olimme iloisia niistä yhteisöistä, joita jo on.

Tarve on ainakin seuraavista syistä: Kirkkomme seurakunnissa on yhä enemmän naispastoreita. Ja yhä on huomattava joukko niitä luterilaisia kristittyjä, jotka eivät voi osallistua tai joiden on vaikea osallistua jumalanpalvelukseen, jonka toimittajana on naispastori. Paikallisseurakunnan jumalanpalveluksissa opetus voi olla sellaista, ettei se ruoki uskoa ja elämää kristittynä. Keskitytään asioihin, joista ei saa ravintoa. Tai opetus voi olla Raamatun ja luterilaisen uskon vastaista. Tällaisiin jumalanpalveluksiin ei mielellään osallistu eikä niihin mielellään ohjaa toisia. Jumalanpalvelusyhteisöille on tarvetta kirkossamme viime vuosina tehtyjen ratkaisujen takia. Kirkkomme seurakuntiin ei saada niitä pastoreita, joita osa seurakuntalaisista toivoisi pastoreikseen. Ei edes yhtä vaikka seurakunnassa olisi useita pastoreita. Heitä ei vihitä pastoreiksi, heille ei anneta vaalisijaa pastoreiden vaaleissa, heidät erotetaan viroistaan tai pakotetaan muuten lähtemään. Yksi syy jumalanpalvelusyhteisöjen tarpeellisuudelle on kiire. Työelämä ja perhe vaativat paljon eikä ehkä siksi ole aikaa osallistua moniin tilaisuuksiin viikossa. Sunnuntain messu voi olla ainoa tilaisuus, johon voi tai jaksaa lähteä. Sen tulisi olla tilaisuus, joka ruokkii ja antaa uskolle eväitä, joilla selviydytään läpi kiireisen elämänvaiheen.

Tarvitaan siis jumalanpalvelusyhteisöjä ja niihin tarvitaan pastoreita. Mistä heitä saadaan? Piispamme eivät suostu vihkimään pastoreiksi niitä teologian maistereita, jotka eivät toimita messua yhdessä naispastorin kanssa, eivätkä he saa virkoja kirkkomme seurakunnista.

Puhuimme ystäväni kanssa siitä, että kirkkomme herätysliikkeiden ja järjestöjen, jotka ovat yhtä mieltä jumalanpalvelusyhteisöjen välttämättömyydestä, pitäisi miettiä asioita yhdessä, tehdä suunnitelmia yhdessä ja toimiakin yhdessä. Voitaisiinko sopia, että jollakin paikkakunnalla yksi herätysliike, järjestö tai säätiö pitää luterilaisia jumalanpalveluksia, toisella paikkakunnalla sen tekee toinen herätysliike, järjestö tai säätiö. Resursseja ei ole liikaa ja siksi tuskin on viisasta, että pienehkössä kaupungissa on kaksi, kolme tai neljä pienehköä jumalanpalvelusyhteisöä, joiden teologia ja opetus, ehkä useimmat käytännötkin, ovat hyvin lähellä toisiaan. Eikö viisaampaa olisi, että varsin samankaltainen jumalanpalvelusyhteisö olisikin kahdella, kolmella tai neljällä eri paikkakunnalla? Suurempiin kaupunkeihin mahtuu varmasti useita samankaltaisia jumalanpalvelusyhteisöjä. Mutta olisiko niissä viisasta sopia siitä, että jumalanpalvelukset ovat eri puolilla kaupunkia tai ne ovat eri aikoina? Näin ne voisivat paremmin koota ihmisiä eri puolilta ja eri elämäntilanteista.

Puhuimme ystäväni kanssa myös siitä, että kirkkomme herätysliikkeiden ja järjestöjen olisi hyvä yhdessä miettiä ja etsiä ratkaisut siihen ongelmaan, miten saadaan pastoreita jumalanpalvelusyhteisöihin.

Voi olla, että se, mistä puhuimme, johtaisi varsin kiinteään yhteyteen herätysliikkeiden, järjestöjen ja säätiöiden kesken. Sitä emme ystäväni kanssa osanneet pitää huonona asiana. Usein suurempi joukko saa aikaa enemmän kuin monta pientä joukkoa. Niin voi olla tässäkin. En tarkoita, että herätysliikkeiden, järjestöjen ja säätiöiden pitäisi yhdistyä. Se lienee monista syistä mahdotonta ja tarpeetonta. Mutta yhteistyötä olisi syytä tiivistää. Ehkä voitaisiin luoda myös jonkin yhteinen organisaatio, joka palvelisi eri tahojen työtä Jumalan valtakunnan asialla.

Eikö siis pitäisi keskustella näistä asioista? Useiden kirkkomme herätysliikkeiden, järjestöjen ja säätiöiden kesken on varsin vahva teologinen yhteys. Se antaa pohjan keskustella, suunnitella ja edetä yhdessä konkreettisissa käytännön asioissa. Ehkä näitä keskusteluja on käytykin. Konkreettisiin tuloksiin pääseminen olisi hyvin tarpeellista. Ja tuntuu, että näillä tuloksilla on kiire.

Pyydämme hyvän Jumalan johdatusta. Hän avatkoon ovet, joista hän tahtoo meidän menevän, ja sulkekoon muut ovet.

Muutama Ilmestyskirjan keskeinen opetus

Joitakin päiviä sitten puhuin Ilmestyskirjan muutamista keskeisistä opetuksista:

Raamatun viimeinen kirja, Ilmestyskirja, on toisenlainen kuin muut Raamatun tai ainakin muut Uuden testamentin kirjat. Se on näkyjä, näkyjen kieltä, sen tapa kertoa on aivan toisenlainen kuin Ensimmäisen Samuelin kirjan, Matteuksen evankeliumin tai Roomalaiskirjeen. Siinä suhteessa Ilmestyskirja on samanlainen kuin kaikki muutkin Raamatun kirjat, että siinä, sen välityksellä, Jumala puhuu meille. Ajattele: taivaan ja maan Herra puhuu meille, puhuu juuri sinullekin.

Haluan muistuttaa muutamasta asiasta, joista Jumala puhuu Ilmestyskirjassa.

Tässä maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä, vain kahdenlaisia. Siis kaikki ihmiset voi-daan jakaa jompaankumpaan joukkoon. Ovat ne, jotka ovat Jumalan omia, ja ovat ne, jotka eivät ole Jumalan omia. Ovat ne, jotka uskovat elävään Jumalaan ja hänen Poikaansa, ja ovat ne, jotka eivät usko. On Jumalan kansa ja ovat ne, jotka ovat tämän kansan ulkopuolella.

Ilmestyskirja puhuu tästä tällaisella kuvalla: Jumalan enkeli kulkee ja painaa tiettyihin ihmisiin Jumalan sinetin. Jumalan sinetti, Jumalan merkki, kertoo, ketkä ovat Jumalan omia. Ne, joissa tätä merkkiä ei ole, eivät ole Jumalan omia. Toisessa kohdassa Ilmestyskirja puhuu siitä, että niissä, jotka eivät ole Jumalan omia, on toinen merkki - Jumalan vastustajan, pedon, merkki.

Ehkä haluaisimme ajatella toisin ja on niitä, jotka opettavat toisin: Että tämä on liian mustavalkoista ajattelua. Että ei ihmisiä voi tällä tavalla jakaa kahtia. Täytyy olla muitakin vaihtoehtoja kuin että on Jumala oma tai ei ole Jumalan oma. Tai sanotaan, että kaikki ovat lopulta Jumalan omia. Tuntuu pahalta ajatella siitä ystävästä tai vielä paljon läheisemmästä ihmisestä, joka torjuu Jumalan ja hänen puheensa Raamatussa, ettei hän olisi Jumalan oma. Kuitenkin näin Ilmestyskirja opettaa, ja Raamattua muuallakin. Siis Jumala sanoo, että on vain kahdenlaisia ihmisiä – Jumala omia ja niitä, jotka eivät ole Jumalan omia. Sinäkin olet jommassakummassa joukossa. Ja minä. Kummassa olemme?

En tarkoita, että me tiedämme, missä rajat kulkevat. Että osaamme sanoa jokaisesta, onko tämä Jumala oma ja onko tuo. Kun Ilmestyskirja puhuu Jumala sinetistä, jolla Jumalan enkeli merkitsee Jumalan omat, se tuskin tarkoittaa mitään sellaista, minkä me voimme nähdä. Mutta Jumala näkee sinettinsä ja tunnistaa omansa.

Voimme olla suuressa vaarassa, jos ajattelemme, ettei tämä asia ole näin yksinkertainen – että ovat Jumalan omat ja sitten ne, jotka eivät ole Jumalan omia. Jos ajatellemme, että näin ole, luultavasti ja aika nopeasti alamme ajatella yhdestä ja toisesta asiasta samalla tavalla kuin muutkin. Alamme uskoa samalla tavalla kuin monet muut. Alamme toimia samaan tapaan kuin ne, jotka eivät ole Jumalan omia. Jos näin tapahtuu, olemme suuressa vaarassa luopua uskosta, siirtyä pois Jumalan omien joukosta.

En tarkoita, että Jumalan oman täytyy ajatella liki kaikesta eri tavalla kuin muut. Tai pitäisi aina toimia eri tavalla kuin muut. Tai pitäisi olla aivan toisenlainen kuin muut. Monesta asiasta voi olla samaa mieltä ja voi tehdä paljon samaa kuin muutkin. Mutta on myös asioita, joissa täytyy ajatella ja toimia eri tavoin. Jumalan oma kuuntelee, mitä Jumala sanoo – mitä hän puhuu Raamatussa. Miten hän käskee toimia, mitä hän kieltää tekemästä, mitä hän kertoo itsestään, miten hän opettaa uskomaan. Ne, jotka eivät ole Jumalan omia, eivät kuuntele Jumalan puhetta.

Ilmestyskirja puhuu usein siitä, että Jumalan omat ovat tässä maailmassa vähemmistö, pieni vähemmistö. Voi joskus olla toisin. Sain itse olla aivan tavallisessa lukiossa sellaisella luokalla, jolla Jeesukseen uskovat eivät tainneet olla aivan enemmistö mutta suuri joukko kuitenkin. Yleensä kristityt ovat pieni vähemmistö. Siksi siihen, mistä hetki sitten puhuin, on kova paine: alamme ajatella, uskoa ja toimia kuten muutkin, koska emme halua olla erilaisia kuin monet muut. Näin kristitty ei voi tehdä. On kuunneltava Jumalan puhetta Raamatussa ja oltava tarvittaessa, toisinaan, joissakin asioissa erilaisia. Ellemme näin tee, olemme vaarassa luopua uskosta.

Ketkä ovat Jumalan omia? Ilmestyskirja vastaa: Ne, jotka pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Ilmestyskirja ei sano, että Jumalan omat ovat ne huipputyypit – rohkeimmat, viisaimmat, voimakkaimmat, ne, jotka onnistuvat. Jumalan omia ovat tavalliset, syntiset ihmiset. Ne, jotka eivät aina onnistu. Jotka eivät ole onnistuneet elämään hienosti ja aina Jumalan käskyjen mukaan ja jotka juuri siksi tarvitsevat sitä, että heidät on pesty puhtaiksi Jeesuksen veressä. Jumalan omia ovat ne, joilla on turvana syntien anteeksiantamus – se jonka Jeesus hankki kuolemalla ristillä. Se on sen turvana, joka on kastettu Jeesuksen omaksi ja uskoo häneen. Se on sinunkin turvanasi, joka olet kastettu ja uskot Jeesukseen. Olet Jumalan oma.

Monia Ilmestyskirja pelottaa. Ja on niitä, jotka opettavat Ilmestyskirjaa niin, että he saavat opetuksillaan toisia pelkäämään. Varmasti Ilmestyskirjassa on sellaista, mikä pelottaa. Se kuvaa tätä maailmaa, mitä täällä tapahtuu, ja tässä maailmassa on pelottavia asioita. Mutta Ilmestyskirjaa ymmärretään aivan väärin, jos se ensisijaisesti pelottaa. Sitä opetetaan väärin, jos sen avulla lähinnä pelotellaan. Ilmestyskirjan tehtävä on aivan toinen. Sen tehtävä on rohkaista, lohduttaa ja tukea. Muista Ilmestyskirjasta juuri tämä: se rohkaisee.

Se rohkaisee opettamalla tätä: Tämä maailma on Jumalan käsissä. Jumalalla on suunnitelma tätä maailmaa varten. Hän johtaa tätä maailmaa niin, että hänen hyvä suunnitelmansa toteutuu. Minkä Jumala estää, se ei tapahdu. Minkä hän tahtoo tapahtuvan tai minkä hän sallii, se tapahtuu.

Mietimme tulevaa ja ehkä pelottaa – mitä tapahtuu, tälle maailmalle, minulle, rakkailleni? Miten turvallista on sanoa: Tämä maailma on Jumalan käsissä. Minun elä-mäni on hänen käsissään. Ja hänen käsiinsä saan jättää rakkaat ihmiset.

Tämä ei tarkoita, että emme tee mitään tässä maailmassa tai omassa elämässä asioiden hyväksi. Sanomme vain, että asiat ovat Jumalan käsissä ja tapahtuu Jumalan tahto. Juuri se, että asiat ovat hyvän Jumalan käsissä ja hän toteuttaa tässä maailmassa hyvää suunnitelmaansa, innostaa meitä toimimaan. Se innostaa ja sen tuleekin innostaa toimimaan hyvän puolesta pahaa vastaan.

Vielä yksi asia. Ilmestyskirjassa on monta näkyä, jotka haluavat opettaa: Lopputulos on tärkein. Ei niinkään se, mitä tapahtuu tai koetaan tai joudutaan kokemaan jossakin vaiheessa ennen loppua. Lopputulos on se, että Jumala voittaa. Hän tekee lopun kaikesta pahasta. Lopputulosta on se, että hänen omansa pääsevät ikuiseen elämään, jossa ei ole mitään pahaa. Ja ne, jotka torjuivat hänet, joutuvat kadotukseen. Lopputulos on tärkein ja lopputuloksesta käsin meidän tulee arvioida, mikä on tärkeää, mikä on tärkeintä ja mikä on vähemmän tärkeää.