Valvokaa siis

Saarnasin viime sunnuntaina Helsingissä Pyhän Sydämen kappelissa. Oli valvomisen sunnuntai ja sunnuntain evankeliumitekstissä (Matt 24:36-44) Jeesus puhui valvomisesta. Eilen pidin raamattuluennon Vammalan Luther-talossa. Puhuin Jeesuksen paluusta ja valvomisesta. Sanoin näissä valvomisesta seuraavaa:

- Valvominen on sitä, että tietää Jeesuksen palaavan kerran takasin. Ja tekee tästä johtopäätöksiä. Tekee tämän johtopäätöksen: Kun Jeesus palaa takaisin, olen Jumalan edessä tuomiolla. Kestän siinä vain niin, että turvanani on syntien Sovittaja. Jeesus on luvannut olla sen turvana, joka on kastettu hänen omakseen ja uskoo häneen. Siksi en luovu uskosta häneen.

- Valvominen on tämän johtopäätöksen tekemistä: Valvon elämääni. En voi hyväksyä elämääni sellaista, mistä Jumala sanassaan neuvoo luopumaan. Jos hyväksyn, kuljen kuin heikoilla, enkä tiedä, milloin tipahdan. Milloin ajaudun niin kauaksi Jeesuksesta, että joudun eroon hänestä? Ja sitten olisin ilman häntä, jota ilman en kestä Jumalan edessä viimeisenä päivänä. Tällä en tarkoita lankeamista johonkin syntiin. Se tapahtuu kristityn elämässä usein. Tarkoitan sen hyväksymistä, mistä Raamattu neuvoo luopumaan.

- Valvominen on asioiden arvioimista tästä näkökulmasta: Se on todella tärkeää, mikä on tärkeää silloin, kun Jeesus saapuu. Millä ei ole suurta merkitystä silloin, ei ole kovin merkittävää nytkään.

- Valvominen ei ole elämää, joka ei ole ihmisen elämää. Voi valvoa ja elää tavallista elämää - tehdä työtä, olla eläkkeellä, opiskella, kasvattaa lapsia, iloita lapsenlapsista, harrastaa. Se, joka valvoo, tekee tavallisessa elämässä näitä johtopäätöksiä: En luovu uskosta. En voi hyväksyä elämääni sitä, mistä Raamattu käskee luopua. Se on tärkeintä, mikä on tärkeää Jeesuksen palatessa.

- "Toinen otetaan, toinen jätetään." Niinkin Jeesus sanoi. Se on vakava sana. Toinen pelastuu, toinen jää taivaan ulkopuolelle, kun Jeesus saapuu. Kummassa joukossa olemme? Se, joka valvoo, pelastuu. Joka ei valvo, jää ulkopuolelle.

Maata näkyvissä ja sikainfluenssa

Tänään uutisissa kerrottiin Turun kaupungin tartuntataudeista vastaavan lääkärin Jane Marttilan kehottaneen harkitsemaan Maata näkyvissä -festareiden peruuttamista. Syy kehotukselle on sikainfluenssaepidemia.

Kun kuulin kehotuksesta, vähän ihmettelin, miksi juuri tämän tapahtuman peruuttamista kehotetaan harkitsemaan. Miksei vastaavaa kehotusta lääkäri ole antanut Turun palloseuran jääkiekko-otteluista tai Turun ja Tukholman välillä seilaavien laivojen risteilyistä? Niissäkin on tuhansia ihmisiä ja ainakin jälkimmäisiin tulee väkeä eri puolilta Suomea. Viranomaiset Suomessa eivät ole antaneet ohjetta olla järjestämättä tai peruuttaa suuremmat tapahtumat. Aika yllättävää oli se, että kirkollinen Kotimaa-lehti tänään juuri ennen festareiden alkua nosti näyttävästi esiin tartuntataudeista vastaavan lääkärin kehotuksen. Monien muiden lehtien verkkolehdet lainasivat sitten Kotimaata. Toivottavasti Kotimaan juttu ei liity siihen, mitä on ollut monena vuotena ennen Maata näkyvissä -tapahtumaa: on heitetty milloin mitäkin varjoa tämän tapahtuman ylle ja pyritty siihen, etteivät nuoret lähtisi tapahtumaan. Tämä on ollut usein hyvin alhaista. Varjojen heittäjinä ovat olleet jotkut kirkon piirissä toimivat henkilöt.

Se on tärkeää, että Maata näkyvissä -tapahtuman järjestäjät suhtautuvat hyvin vakavasti sikainfluenssaan ja muihin tartuntatauteihin. Kaikki, mikä voidaan tehdä tautien leviämisen välttämiseksi, tehdään. Myös lääkäri Jane Marttila totesi, että tapahtuman järjestäjillä on erittäin hyvä varautumissuunnitelma tautien varalta. Tärkeää on myös, että monet ympäri Suomea rukoilevat tapahtuman puolesta.

Maata näkyvissä -festarit alkavat, jos Jumala suo, Turussa huomenna. Festareiden nettisivujen osoite on www.maatanakyvissa.fi. Olet lämpimästi tervetullut Pohjoismaiden suurimpaan kristilliseen nuorisotapahtumaan! Tapahtumaan odotetaan yli 10.000 osallistujaa.

Ellet ole Turussa ensi sunnuntaina ja olet lähellä Sastamalaa, tervetuloa Karkkuun evankeliselle opistolle messuun. Sen toimittavat Heikki Lehtimäki ja Markus Malmivaara. Messu alkaa, kuten opistolla aina, klo 11. Tai jos olet sunnuntaina Helsingissä, tervetuloa Pyhän Sydämen kappeliin Kallioon. Olen siellä toimittamassa messua yhdessä Teemu Haatajan kanssa. Sielläkin jumalanpalvelus alkaa klo 11.

Otteet vain kiristyvät

Kankaanpään seurakuntaan on haettu kappalaista. Virkaa on hakenut myös hyvä ystäväni. Kuulin eilen, että arkkihiippakunnan tuomiokapituli on todennut hänet kelvottomaksi tuohon virkaan. En ole nähnyt tuomiokapitulin päätöstä enkä lukenut sen perusteluja. Eiköhän kyse ole siitä, ettei tämä pastori toimita jumalanpalvelusta naispastorin kanssa. Tätä hän perustelee sillä, ettei ole hyvä toimia Raamattuun sidottua omaatuntoa vastaan.

Liki kymmenen vuotta sitten ne teologian maisterit, jotka pitäytyvät kirkkomme perinteisessä käsityksessä papinvirasta - siis pitävät naispappeutta Raamatun vastaisena - ja toimivat käsityksensä mukaisesti, eivät enää saaneet pappisvihkimystä kirkossamme. Samoihin aikoihin naispappeuden torjuville pastoreille ei enää annettu vaalisijaa suurempien seurakuntien kirkkoherranvaalissa. Naispappeuteen torjuvasti suhtautuva ei viime aikoina ole saanut vaalisijaa pienenkään, ei edes yksipappisen, seurakunnan kirkkoherranvaalissa. Niistä seurakunnista, joissa on viroissa naispastoreita, naispappeuden torjuvia pastoreita on painostettu ja pakotettu lähtemään. Nyt arkkihiippakunnan tuomiokapituli eteni seuraavaan vaiheeseen: naispappeuden torjujan pääsy täytyy estää myös kappalaisen virkaan ja sellaiseen seurakuntaan, jossa ei ole naispastoreita. Näyttää siltä, että kirkko on kertakaikkiaan päätetty puhdistaa pastoreista, joilla tässä asiassa on kirkon perinteen mukainen kanta. Milloin siirrytään seuraavaan vaiheeseen ja alkavat toimet niitä vastaan, jotka vielä saavat rauhassa tehdä työtä seurakunnissa? Näitäkin perinteisellä kannalla olevia pastoreita on.

Tässä asiassa kirkon johto on hyvin suvaitsematon, kova ja jäykkä. Siihen suhtaudutaan pehmeästi ja se sallitaan, että kirkon pastori kieltää keskeisetkin uskomme totuudet. Tai että hän hoitaa tehtävänsä huonosti. Ilmeisesti ainakin jotkut uskovat kansankirkon olevan pelastettavissa sillä, että kirkosta ajetaan pois naispappeuden torjujat. Ehkä tulevaisuudessa ajatellaan kansankirkon pelastamisen vaativan myös muiden häätämistä - niiden joiden käsitykset ja toimintatavat ovat vastoin kansan valtavirran käsityksiä.

Näillä ratkaisuilla, joita arkkihiippakunnan vasta tekemä päätös edustaa, on tietysti seurauksia. Ne luterilaiset kristityt, jotka eivät pidä naispappeutta Jumalan tahdon mukaisena, etääntyvät kirkkomme paikallisseurakunnista. Luultavasti etääntyy myös suuri joukko niitä, joille naispappeus ei ole ongelma mutta jotka eivät hyväksy sitä, miten naispappeuden torjujia kohdellaan. Heidän mielestään myös kirkon perinteen mukaiselle käsitykselle papinvirasta tulisi olla seurakunnissa tilaa. Kirkkomme paikallisseurakunnista etääntyy moni, joka toivoisi, että seurakunnissa olisi esimerkiksi sellaisia pastoreita kuin nyt kelvottomaksi kappalaisen virkaan todettu ystäväni. Yhä enemmän luterilaista kristillisyyttä ohjautuu paikallisseurakuntien rakenteiden ulkopuolelle. Syntyy tarvetta jumalanpalveluksille ja muulle hengelliselle toiminnalle paikallisseurakunnan ulkopuolella ja niitä ratkaisuja, joilla vastataan tähän tarpeeseen.

Tällainen kehitys on valitettavaa. Itse olen kasvanut nimenomaan luterilaisessa paikallisseurakunnassa ja ehkä juuri siksi tämä kehitys tuntuu niin valitettavalta. Luulisi, että kirkkomme johto olisi huolissaan tästä ja etsisi keinoja, joilla luterilaisessa uskossa lujasti kiinni olevat seurakunnan jäsenet pidetään mukana paikallisseurakuntien elämässä. Tuntuu, ettei tästä kanneta huolta eikä sopuisia keinoja, joita olisi löydettävissä, etsitä.

Kun kuulin ystävääni koskevasta ratkaisusta, tuntui voimakkaasti siltä, ettei kovin kaukana ole se päivä, jona Suomessa vihitään luterilaisia pastoreita mutta toimitusta eivät ole toimittamassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat. Tämäkin on valitettavaa ja aiheuttaa Suomessa melkoista hämmennystä. Syyllisinä tähän tilanteeseen en kuitenkaan osaa pitää niitä, jotka vihitään papeiksi, tai niitä, jotka vihkivät. Katsoisin ennemmin tuomiokapituleiden ja niiden puheenjohtajien suuntaan.

Vanhan pastorin selkeä linjaus

Edellisessä kirjoituksessani kerroin raamattu- ja lähetyspäivistä, jotka olivat viime viikonvaihteessa Sastamalassa. Mainitsin myös, että yksi päivien opettajista oli Päivö Parviainen, 97-vuotias pastori.

Päivö näkee heikosti ja siirtyminen paikasta toiseen vaatii avustajan. Mutta ajatus kulkee kuin nuorella, ääni on kirkas ja kuuluva, kuulo on moitteeton. Päivön muisti on erinomainen. Hän ei näe lukea Raamattua mutta lainaa sitä pitkät jaksot ulkomuistista.

Lauantaina opettaessaan Vammalan Luther-talossa Päivö otti kantaa ajankohtaiseen kysymykseen homoseksuaalisista suhteista. Kokeneena, taitavana sielunhoitajana hän puhui siitä, että toisissa pojissa ja miehissä on enemmän naisellisia piirteitä kuin toisissa. Ja toisissa tytöissä ja naisissa enemmän miehisiä piirteitä kuin toisissa. Tämä on Jumalan luomistyötä ja sen rikkautta. Hän puhui siitä, että kahden pojan tai kahden naisen suhde voi olla hyvin läheinen. He kokevat syvää yhteyttä, on helpompi puhua kuin kenenkään toisen kanssa, tuntuu hyvältä halata toista. Päivö mainitsi myös, että joku tuntee erityistä vetoa oman sukupuolensa edustajiin. Hän sanoi, ettei tämä ole synti. Sitten hän veti rajan, joka ei jäänyt kenellekään kuulijoista epäselväksi: poika tai mies ei saa koskea toisen pojan tai miehen sukupuolielimiin eikä tyttö tai nainen toisen tytön tai naisen sukupuolielimiin.

Päivön linjaus on Raamatun mukainen: Synti ei ole se, että pojassa on tyttömäisiä piirteitä. Synti ei ole se, että on hyvin läheinen suhde samaa sukupuolta olevan kanssa. Eikä sekään, että tuntee vetoa oman sukupuolensa edustajiin. Mutta synti on, jos harrastaa seksuaalista kanssakäymistä samaa sukupuolta olevan kanssa. Paavali kirjoittaa miehistä, jotka makaavat toisten miesten kanssa, ja sanoo, etteivät nämä peri Jumalan valtakuntaa (1 Kor 6:9).

Toki raamattu- ja lähetyspäivillä puhuttiin ensisijaisesti muista asioita - niistä jotka ovat uskomme päääasioita. Sanoin itse pyhäinpäivän saarnassa mm. seuraavaa:

- Raamattu jättää vastaamatta moneen kuolemaan liittyvään kysymykseen, johon tahtoisimme tietää vastauksen. Tai joistakin kuolemaan liittyvistä asioita voimme olla eri mieltä, koska Raamattu ei anna niihin yksiselitteistä vastausta. Mutta ne tärkeimmät asiat se kertoo selvästi ja yksiselitteisesti. Sen se kertoo selvästi, että tämän elämän jälkeen ihmisen käy hyvin tai huonosti. Se kertoo, että on ikuinen elämä ja ikuinen kuolema.

Ja sen Raamattu kertoo selvästi ja yksiselitteisesti, miten ihminen pääsee ikuiseen elämään. Jokainen on ansainnut kadotuksen, koska jokainen on syntinen ja tehnyt pahaa. Kukaan ei voi itse pelastaa itseään, koska kukaan ei pysty sellaiseen hyvyyteen, mikä vaadittaisiin pelastumiseen. Vain niin voi pelastua, että omistaa syntien anteeksisaamisen. Että se pahuus, joka meissä on, ja pahat tekomme on pyyhitty pois. Että Jumala on antanut meille anteeksi, ja sitten ei ole sitä, minkä takia Jumala tuomitsisi kadotukseen. Näin on sen ihmisen kohdalla, joka on kastettu Jeesuksen omaksi ja uskoo häneen.

Raamattu- ja lähetyspäivät Sastamalassa

Pyhäinpäivän viikonvaihteessa Sastamalassa on raamattu- ja lähetyspäivät. Näillä päivillä on jo monen vuoden perinne. Ne järjestettiin ainakin jo silloin, kun muutimme 14 vuotta sitten Vammalaan. Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen Vammalan osasto ja Vammalan Seudun Kansanlähetys järjestävät nämä päivät yhdessä.

Päivät alkavat pyhäinpäivänä lauantaina 31.10. klo 11 messulla Karkun evankelisella opistolla. Messun jälkeen Vammalan Luther-talossa (Valkamakatu 4) on ruokailu, raamattuopetus ja seurat.

Sunnuntaina 1.11. opistolla Karkussa on messu klo 11. Messun jälkeen opistolla on keittolounas ja kahvi. Näiden jälkeen päivä jatkuu rukoushuoneessa Liekolankatu 5:ssa raamattuopetuksella ja seuroilla.

Päiville on annettu otsikko Jeesukseen uskovan taisteluvarustus. Toisen raamattuopetuksen aihe on "Emmehän taistele ihmisiä vastaan" ja toisen "Ottakaa yllenne Jumalan taisteluvarustus". Sanaa ovat jakamassa Päivö Parviainen, Heikki Lehtimäki, Ari Paavilainen, Markus Malmivaara, Erkki Koskenniemi, Lauri Salminen ja tämän nettipäiväkirjan pitäjä. Musiikkia esittävät Kannelmiehet Jouni Bäckmanin johdolla, Antero ja Mikael Forss, Olena Sandholm ja Katriina Mäki-Soini.

Erityisen iloinen olen siitä, että Päivö Parviainen jaksaa edelleen kulkea ja julistaa. Päivöllä on ikää jo reilusti yli 90 vuotta. Ja siitä olen hyvin iloinen, että kaksi kirkkomme herätysliikettä yhdessä järjestää tällaisen tapahtuman.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan. Päivät on tarkoitettu meille kaikille.

Uutisia Ruotsista ja Suomesta

Tänään uutisissa kerrottiin, että Ruotsin kirkko alkaa vihkiä homopareja. Kirkolliskokous Ruotsissa päätti asiasta suurella äänten enemmistöllä.

Aiemmin Ruotsin kirkko on siunannut homoliittoja. Luonnollinen seuraus tästä on homoparien vihkiminen. En ole kuullut yhtään teologisesti kestävää perustelua sille, että parin siunaaminen sopii mutta vihkiminen ei. Jos pari voidaan siunata, se voidaan myös vihkiä.

Suomessakin on tarjottu sitä ratkaisua, että kirkko siunaisi homosuhteen mutta ei vihkisi homoparia. Ehdotus on aivan kummallinen. Kyse lienee siitä, että asiassa halutaan edetä yksi vaihe kerrallaan, koska niin on helpompi päästä päämäärään. Jos siunaaminen hyväksytään, hyväksytään muutaman vuoden viiveellä vihkiminen. Toivottavasti tässä asiassa Suomen kirkko ei tee ratkaisua, joka on Raamatun vastainen. Raamatun opetus on selvä: homosuhteessa eläminen on vastoin Jumalan tahtoa. Sitä, minkä Jumalan sana sanoo vääräksi, ei voi siunata.

Ruotsissa päätettiin, että pastori voi omantunnon syistä kieltäytyä vihkimistä homoparia. Selvää lienee, että tämä on välivaihe. Muutaman vuoden kuluttua kieltäytymistä ei sallita.

Suomessa uutisissa tänään on kerrottu suomalaisten rauhanturvaajien paluusta Afganistanista. On puhuttu tietokatkoksesta ja teknisestä lipsahduksesta. Presidentti ei tiennyt, että rauhanturvaajat palaavat Suomeen muutaman päivän kuluttua, siis jo ennen Afganistanin presidentin vaalien toista kierrosta. Pääministeri kertoi saaneensa tästä tiedon uutisista.

Kun itse lähdin Afganistaniin, tein puolustusvoimien kanssa määräaikaisen työsopimuksen. Sopimuksessa oli sanottu selvästi työsuhteen alkamis- ja päättymispäivä. Lähtiessäni siis tiesin, mihin saakka sopimus on voimassa ja milloin sopimuksen mukaan palaan Suomeen. Varmaankin rauhanturvaajat, joiden on määrä palata Suomeen muutaman päivän kuluttua, tekivät heinäkuussa samanlaisen sopimuksen. Siis ainakin he itse tiesivät, milloin heidän on tarkoitus tulla takaisin. Tuskinpa moni heistä olisi ollut valmis allekirjoittamaan sopimuksen, jossa työsuhteen olisi kerrottu jatkuvan siihen asti, kunnes Afganistanissa vaalit on saatu pidettyä. Ja tuskin puolustusvoimat olisi tarjonnut kenellekään tällaista sopimusta. Olisihan sekin täysin mahdollista, että vaalit viivästyvät syystä tai toisesta ja ne saatetaan loppuun joskus keväällä tai ensi kesänä. Useimmilla rauhanturvatehtäviin lähtevillä on sitoumuksia täällä Suomessa ja heidän on lähdöstä päättäessään tiedettävä, milloin heidän työsopimuksensa puolustusvoimissa päättyy. Tietysti määräaikaisen työsopimuksen päättymisen jälkeen on mahdollista solmia uusi sopimus, mutta se edellyttää, että molemmat osapuolet haluavat sitä.

Kokous josta jäi oikein hyvä mieli

Olin eilen kokouksessa. Koolla oli joukko niitä, jotka kantavat vastuuta jumalanpalveluksista Karkun evankelisella opistolla. Vastaava kokous on pidetty pari kertaa vuodessa. Kokoukseen on kutsuttu suntioiden edustaja, pyhäkoulusta vastaava, yksi jumalanpalvelusten kanttoreista, kirkkokahvituksesta vastaava, kaksi pastoria, opiston edustaja, jumalanpalveluksen kuljetuksista huolehtiva sekä kahden herätysliikkeen edustajat.

Olin todella iloinen eilisestä kokouksesta, kuten aiemmistakin vastaavista. Hyvässä, innostavassa hengessä puhuimme jumalanpalveluksista ja niiden kehittämisestä. Jaoimme iloja ja joitakin suruja. Olimme hyvin kiitollisia syntyneestä yhteisöstä ja siitä, että jumalanpalveluksiin kokoonnutaan eri tahoilta. Monille jumalanpalvelukset Karkun evankelisella opistolla ovat hyvin tärkeitä. Uskon Jumalan johdattaneen meitä niin, että nämä jumalanpalvelukset ovat syntyneet ja saaneet jatkua.

Lukumäärät eivät ole jumalanpalvelusten pääasia. Pääasia on Jumalan sana, jolla Jumala hoitaa ja palvelee meitä. Tärkeintä on, että saamme kokoontua Jumalan edessä, kuulla hänen puhettaan, puhua hänelle ja polvistua ottamaan vastaan Herramme ruumis ja veri. Silti on mielenkiintoista tietää myös lukuja. Kokouksessa eilen totesimme seuraavat luvut: Pääjumalanpalveluksia on tämän vuoden aikana pidetty 43. Kolme niistä on pidetty Sastamalan seurakunnan kirkoissa - kaksi konfirmaatiomessua ja yksi muu jumalanpalvelus - muut ovat olleet Karkun evankelisella opistolla. Osallistujia näissä on ollut yhteensä hieman vajaa 7900. Keskimäärin osallistujia on ollut 183 ja osallistujamäärien keskiluku (mediaani) on 147. Erityisen suuri ilonaihe on, että jumalanpalveluksissa on ollut paljon lapsiperheitä. Viime sunnuntaina lapsia pyhäkoulussa oli 27.

Olet lämpimästi tervetullut jumalanpalvelukseen Karkun evankeliselle opistolle. Myös ensi sunnuntaina messu alkaa klo 11. Tuolloin saarnan pitää pastori Esa Luomaranta, minä saan palvella liturgina.

Afganistan ja rippikoululeiri

Olen ennenkin nettipäiväkirjassani kirjoittanut Afganistanista. Tapahtumia siellä tulee seurattua jonkin verran. Puoli vuotta tuossa maassa jäi mieleeni siten, etten varmasti koskaan unohda tuota aikaa. Maassa on nytkin tuttuja suomalaisia. Ja toisinaan mielessäni ovat ne afgaanit, joita opin tuntemaan.

Muutama päivä sitten televisiossa haastateltiin venäläistä miestä, joka oli taistellut Afganistanissa Neuvostoliiton armeijassa. Neuvostoliitto tunkeutui maahan joulukuussa 1979. Kymmenen vuotta myöhemmin se joutui nöyryytettynä vetämään joukkonsa pois Afganistanista. Venäläinen mies sanoi, että Neuvostoliitto yritti viedä Afganistaniin sosialismin ja rakentaa siitä sosialistisen yhteiskunnan, ja epäonnistui. Mies jatkoi, että nyt länsimaat yrittävät rakentaa Afganistanista länsimaisen yhteiskunnan, ja tulevat siinä epäonnistumaan.

Haastateltu mies saattaa olla hyvinkin oikeassa. Sopii myös kysyä, onko ollenkaan oikein yrittää rakentaa Afganistanista länsimaiden kaltaista tai niille sopivaa demokratiaa. Afganistan on afgaanien maa ja heidän tehtävänsä ja oikeutensa on rakentaa siitä sellainen yhteiskunta, jota he tahtovat ja joka on heille hyvä. Jos he eivät halua maastaan länsimaiden kaltaista demokratiaa, ei meillä on oikeutta yrittää rakentaa heidän maastaan sellaista. Ja yritys on tuhoon tuomittu. Jos he eivät halua maata, jossa on vahva keskushallinto, heidän pitää saada rakentaa yhteiskunta, jossa on paljon valtaa kylien tai kaupunkien johtajilla. Kaikkiin niihin arvoihin ja ajattelutapoihin, jotka ovat länsimaalaiselle ihmiselle tärkeitä, meillä ei ole oikeutta yrittää pakottaa afgaaneja. Jos enemmistö afgaaneista on sitä mieltä, että he haluavat talebanien hallitsevan heidän maataan, ei meillä ole oikeutta pakottaa heitä toisiin ajatuksiin ja vaihtamaan hallintoa - edellyttäen että talebanien hallinto ei ole todellinen uhka meille eikä se syyllisty karkeisiin ihmisoikeuksien loukkauksiin. Enemmistö afgaaneista tuskin koskaan haluaa talebaneja valtaan.

Meillä ei ole oikeutta muuhun kuin näihin: Jos maassa loukataan räikeästi ihmisoikeuksia, siihen on oikeus ja velvollisuuskin puuttua ja pyrkiä lopettamaan karkeat loukkaukset. Jos maa on uhka meille, siihen voimme puuttua. Se on uhka, jos maassa koulutetaan terroristeja, jotka tekevät iskuja länsimaihin. Tai jos maassa sallitaan viljellä huumeita, jotka päätyvät länsimaihin. Ja siihen meillä on oikeus, että voimme mennä kansan valitseman ja kansan enemmistön edelleen tukeman hallinnon avuksi, jos se pyytää meitä avuksi. Tähän on velvollisuuskin.

Suomalaisia sotilaita ei missään tapauksessa pitäisi tässä vaiheessa kutsua pois Afganistanista - niin vaarallista kuin siellä onkin. Jos länsimaiden joukot lähtisivät maasta nyt, ehkä muutaman kuukauden tai viikon kuluttua siellä olisi hirvittävä sisällisota. Jos länsimaiden joukot eivät voi lähteä Afganistanista nyt, miksi suomalaisten pitäisi lähteä. Emmehän voi ajatella, että jätämme sinänsä tärkeän mutta vaikean ja vaarallisen tehtävän toisille. Toivottavasti eduskunnassamme ei kiihdy spekulointi siitä, pitäisikö Afganistanista lähteä vai ei. Sitä vaarallisempaa suomalaisilla sotilailla siellä on, mitä enemmän aihetta käsitellään Suomessa. Iskuilla niiden maiden sotilaita vastaan, joissa esimerkiksi monet parlamentin jäsenet pohtivat, lähdemmekö vai jäämme, pyritään vaikuttamaan siihen, että yhä useammat kallistuisivat lähdön kannalle ja tehtäisiin päätös joukkojen pois vetämisestä. Toivottavasti joidenkin vuosien kuluttua Afganistanissa ollaan siinä tilanteessa, että afgaanit pystyvät hallitsemaan ja rakentamaan maataan ilman länsimaalaisten sotilaiden tukea.

Toki muutakin olen miettinyt. Esimerkiksi ensi kesän rippikoululeiriä, vaikka sen alkuun onkin vielä pitkä aika. Ryhmässäni, jonka rippikoulu alkaa tiistaina 27.7.2010, on vielä muutama vapaa paikka. Tiedätkö jonkun, joka miettii, missä kävisi ensi kesänä rippikoulun? Tämä on hyvä vaihtoehto. Kysyä lisää ja ilmoittautua voi soittamalla Karkun evankeliselle opistolle. Rippikoulu pidetään siellä. Toimiston puhelinnumero on 03 513 4151.

Yhteistyö päättyi?

Kirjoitin nettipäiväkirjassani 24.9. Helsingissä Agricolan kirkossa järjestettävistä jumalanpalveluksista. Näitä ovat järjestäneet yhdessä Helsingin tuomiokirkkoseurakunta, Helsingin seurakuntayhtymä ja muutamat herätysliikejärjestöt. Muitakin tahtoja on tainnut olla. Jumalanpalveluksia eivät ole olleet toimittamassa naispastorit.

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan nettisivuilla kerrotaan, että tänään Agricola-liikkeen ohjausryhmä on päättänyt sanoutua irti tästä yhteistyöstä ja että tästä eteenpäin näistä jumalanpalveluksista vastaavat tuomiokirkkoseurakunnan pastorit. En tiedä, onko tämä viimeinen sana tässä asiassa. Voihan olla, ettei ohjausryhmällä ole valtaa päättää, jatkuvatko messut sovitulla tavalla vai eivät. Toisaalta se, että päätös kerrotaan tuomiokirkkoseurakunnan nettisivuilla puhuu sen puolesta, että yhteistyönä toteutetut messut loppuvat.

Muutamat herätysliikejärjestöt lähtivät innolla mukaan tähän hankkeeseen, joka käynnistyi viime keväänä. Siinä nähtiin uusia hienoja mahdollisuuksia. Herttoniemessä pidetyt Viinipuu-messut lopetettiin ja ajateltiin, että nämä Agricolan kirkon messut korvaavat ne. Kyseisissä messuissa Agricolan kirkossa on tietääkseni ollut paljon osallistujia. Ja nyt tämä hanke päättyy, muutaman kuukauden jälkeen. Tai jatkuu mutta toisin kuin oli sovittu. Jos näin tapahtuu, varmaankin monia hankkeeseen mukaan lähteneitä suututtaa. Monet kokevat tulleensa petetyiksi. Moni kysyy, miksei kirkossakaan voi luottaa siihen, mitä sovitaan. Ainakin jotkut olivat sopineet pelisäännöistä näiden messujen suhteen ja olivat käsittäneet, että niistä pidetään kiinni. Tuntuu pahalta, jos jotkut toimivat näin: Sovimme nyt tällä tavalla, koska siitä on meille etua. Kohta sanoudumme irti sopimuksesta, koska tarpeeksi monet tai tietyt tahot ovat sitä vastaan eikä meidän enää kannata pitää kiinni sovitusta.

Onko kyse siitä, ettei naispappeuden torjujille haluta antaa kirkkomme seurakunnissa mitään tilaa? Ei edes yhtä jumalanpalvelusta sunnuntaisin yhdessä Helsingin seurakuntien kymmenistä kirkoista. Toivon, että tilaa olisi meillekin.

Toki johdonmukaiselta tämä nyt näyttää: mikä ei ole mahdollista Vammalassa, ei näytä olevan mahdollista Helsingissäkään.

Mikä on Raamatun ihmiskuva?

Huomenna tiistaina Vammalan Luther-talossa (Valkamakatu 4) alkaa tämän syksyn Raamattu tutuksi -iltojen sarja. Viitenä iltana käsittelemme keskeisiä uskomme asioita. Huomenna puhumme Raamatun ihmiskuvasta. Kysymme, millaisia me Raamatun mukaan olemme. Ilta alkaa klo 18.30 ja päättyy klo 20. Olet lämpimästi tervetullut. Ja ystäväsikin. Illat jatkuvat kahden viikon välein.

Enkeleitä voi olla paikalla suuri joukko

Huomenna on mikkelinpäivä eli enkelien sunnuntai. Radio Deissä Sana koskettaa -ohjelmassa sanoin joskus mm. seuraavaa:

- Muutama vuosi sitten olin vanhan miehen syntymäpäivillä. Sukulaisten ja ystävien ympäröimänä hän kertoi, mitä hän oli nähnyt, kun oli nuori mies. Hän oli ollut siellä, missä miehet vähän yli kuusi vuosikymmentä sitten yleensä olivat - sodassa. Hän kertoi hyökkäyksestä, jota torjumaan hän oli joutunut. Vihollisia hyökkäsi paljon. Hän kertoi olleensa varma, etteivät hän ja hänen toverinsa selviydy hengissä. Hän oli kuullut takanaan äänen, ja ehti jo ajatella, että sinnekin vihollinen on ehtinyt. Ja kun hän kääntää katseensa, hän näkee häntä kohti suunnatun aseen. Hyväkuntoinen päivänsankari kertoi: - Kun käänsin pääni, en nähnyt vihollista vaan enkelin. Muistan hyvin enkelin kasvot, miltä ne näyttivät. Enkeli sanoi minulle: - Et kuole tässä taistelussa etkä tässä sodassa. Eikä hän kuollut. Juhlimme hänen syntymäpäiväänsä.

- Raamatussa puhutaan paljon enkeleistä. Ilmestyskirjan 10. luvussa Johannes kertoo nähneensä Patmos-saarella mahtavan – kooltaankin suuren – enkelin. Enkeli seisoi toinen jalka meren päällä, toinen jalka maalla. Hän loisti valoa ja kädessään hänellä oli kirjakäärö.

- Enkeleitä on. Niin Raamattu kertoo ja jotkut ovat nähneet heitä. Kaikki ei ole siinä, mitä yleensä näemme silmillämme. Ympärillämme voi olla suuri joukko enkeleitä. Tai yksi ja tämä enkeli pitää meistä huolta.

- Niissäkin tilanteissa, joissa minä en pysty auttamaan itseäni tai joihin minun käteni ei yllä auttamaan minulle rakasta ihmisiä, enkeleitä voi olla paikalla suuri joukko ja heillä on paljon valtaa häneltä, jolle mikään ei ole mahdotonta. Miten hienoa on saada uskoa näin. Ehkä se, että enkeleitä on, saa myös näihin ajatuksiin: Silloinkin kun olen yksin ja minusta tuntuu, ettei kukaan näe, paikalla voi olla enkeleitä, jotka näkevät. Mitä voin tehdä, mikä on parasta jättää tekemättä? Ei ole ollenkaan huono asia, jos kysymme näin.

- Enkeli, jonka Johannes näki, kuulutti, että aika on lopussa. Kerran tämä aika päättyy. Alkaa ikuisuus. Pelastutko silloin? Raamatun lupaus on, että se pelastuu, joka uskoo Jeesukseen.

Sana koskettaa -ohjelma on Radio Deissä joka keskiviikko klo 17.45. Kuuntelepa. Ohjelmat ovat kuunneltavissa myös nettisivulla www.sley.fi.

Ja lähde huomenna mikkelinpäivänä kirkkoon jumalanpalvelukseen. Yksi mahdollisuus - jos olet lähellä Sastamalaa - on tulla messuun Karkun evankeliselle opistolle. Jumalanpalvelus alkaa klo 11. Siinä jumalanpalveluksessa saamme palvella Markus Malmivaaran kanssa. Hän saarnaa, minä toimin liturgina.

Laitonta vai ei?

Helsingissä järjestetään messuja, jotka toimitetaan ilman naispastoreita. Jumalanpalvelukset pidetään Mikael Agricolan kirkossa ja niiden järjestäjinä ovat mm. Helsingin tuomiokirkkoseurakunta ja Helsingin seurakuntayhtymä. Käsittääkseni tästä järjestelystä - ettei jumalanpalveluksissa pastoreina ole naisia - on selvästi sovittu. Näin mukaan on saatu niitä herätysliikejärjestöjä ja niiden piirissä olevia ihmisiä, jotka torjuvat naispappeuden. Eikä näissä jumalanpalveluksissa, jotka alkavat sunnuntaisin klo 12 Agricolan kirkossa, ole ollut toimittajina naispastoreita.

Oikein hyvä, että näin voidaan toimia. Näin otetaan huomioon myös ne kirkkomme jäsenet, jotka eivät omantunnon syistä voi osallistua naispastorin toimittamaan jumalanpalvelukseen. Eikä tällainen järjestely vie keneltäkään mitään. Helsingissä on suuri määrä kirkkoja, joissa naispastorit toimittavat jumalanpalveluksia. Myös Agricolan kirkossa on muina aikoina jumalanpalveluksia, joissa on naispastoreita. Niillä kirkon jäsenille, jotka hyväksyvät naispappeuden, on varmasti jumalanpalveluksia, joihin osallistua.

Tälläinen toiminta on synnyttänyt toki myös arvostelua.

Vammalassa - tai Sastamalassa - on sanottu, että kaikki sellaiset järjestelyt, joilla jumalanpalveluksen toimittajia järjestellään sukupuolen perusteella, ovat lainvastaisia. Erityisen innokkaasti tätä on toistanut piispa Kari Mäkinen. Muistan hyvin neuvottelun, jossa olin mukana silloin, kun vielä olin Vammalan seurakunnan kappalainen. Neuvottelussa puhuttiin siitä, miten ratkaistaisiin ongelma, joka aiheutui siitä, että Vammalan seurakunnassa oli naispastoreita ja etten minä voinut toimittaa messua yhdessä heidän kanssaan. Ehdotettiin esimerkiksi, että minut siirrettäisiin Sammaljoen kirkon pastoriksi. Siinä kirkossa melkein aina pastori toimittaa jumalanpalveluksen yksin, ja niin ongelma ratkeaisi. Tehtiin ehdotuksia myös muista järjestelyistä, joilla vältettäisiin se tilanne, johon sitten Vammalassa jouduttiin. Tässäkin neuvottelussa piispa Kari Mäkinen torjui kaikki järjestelyt, jotka tehtäisiin sukupuolen perusteella tai jotka voisi tulkita järjestelyiksi sukupuolen perusteella. Hän piti niitä laittomina.

Se, mikä oli Vammalassa laitonta, ei näytä olevan laitonta Helsingissä. Eihän näin voi olla. Eihän yhteiskunnan laki - ja nimenomaan sellaiseen lakiin tässä asiassa on vedottu - voi olla eri riippuen siitä, missä päin Suomen ollaan. Hyvin kummalliseksi asian tekee se, että piispa on myös tuomioistuimen puheenjohtaja. Hiippakunnan tuomiokapituli on myös tuomioistuin. Olisi aivan outoa, jos jollakin paikkakunnalla käräjäoikeus määräisi ankaran rangaistuksen teosta, joka toisella paikkakunnalla olisi sallittu tai jopa suositeltu. Ymmärrän, jos piispa on sitä mieltä, että hän pitää teologisesti ongelmallisena tai huonona järjestelyä, jolla pyritään antamaan kirkossa tilaa naispappeuden torjujille - vaikka olenkin näin ajattelevan piispan kanssa eri mieltä. Mutta sitä en ymmärrä, että hän sanoo sen olevan laitonta, ja toinen piispa ei pidä sitä laittomana. Tietääkseni Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli ei ole aikeissa puuttua siihen, miten Agricolan kirkossa toimitaan. Sen sijaan näyttää vahvasti siltä, että tällä toiminnalla on Helsingin piispan tuki.