Herra varjelee kaikki sinun askeleesi

Ylihuomenna - jos Jumala suo - vaihtuu vuosi ja vuosikymmen. Koulun ala-asteella joskus 1970-luvulla tuntui, että vuoteen 2010 on hirmuisen pitkä aika. Ja jotkut sanoivat, että elämä maapallolla on silloin aivan toisenlaista. Aika ei ollut hirmuisen pitkä eikä elämä ole aivan toisenlaista.

On pitkä perinne, että vuoden vaihtuessa Karkussa evankelisella opistolla on nuorten tapahtuma. Tämän kertainen tapahtuma on nimetty "Behind the Scenes - Karkun uusivuosi". Tapahtuma alkaa huomenna keskiviikkona klo 16.30 ja päättyy perjantaina uudenvuodenpäivänä noin klo 14. Toki myös osaksi aikaa voi tulla. Ohjelmasta voi kysyä opistolta (toimisto@keokarkku.fi ja puh. 03 513 4151). Olet lämpimästi tervetullut mukaan.

Uudenvuodenaattona opistolla on riemumessu. Riemumessu on Jussi Pyysalon sävelmin ja Antti Saarenkedon sanoin toteutettu jumalanpalvelus. Varsinkin nuoremmille tällä kaavalla toimitettu messu on tullut rakkaaksi. Messu alkaa uudenvuodenaattona torstaina klo 23. Toimin liturgina yhdessä Lasse Rätyn kanssa, Erkki Koskenniemi saarnaa. Kaikki - niin nuoremmat kuin vanhemmat - ovat lämpimästi tervetulleita messuun. Tämä messu taitaakin olla viimeinen, jonka saan lähiaikoina johtaa. Vuoden vaihtuessa astuu voimaa tuomiokapitulin määräämä rangaistus. Sen mukaan messun toimittaminen on minulta kielletty kolmen kuukauden ajan.

Tuntuu hyvältä lukea uudenvuodenaaton psalmista nämä sanat: "Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saan avun? Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan. ... Herra varjelee sinut kaikelta pahalta, hän suojelee koko elämäsi. Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina." (Ps 121).

Sana tuli lihaksi

Luukkaan jouluevankeliumi on tunnetuin kuvaus ensimmäisen joulun tapahtumista. Kuvaus on Luukkaan evankeliumin toisessa luvussa. Matteuksen jouluevankeliumi luettiin kirkkomme jumalanpalveluksissa viime sunnuntaina. Se on Matteuksen evankeliumin ensimmäisen luvun jakeissa 18-25. Jouluevankeliumi on myös Johanneksen evankeliumissa. Siinä sanotaan: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.” (Joh 1:14).

Joitakin jakeita aiemmin Johannes kertoo, mitä hän tarkoittaa Sanalla. Hän tarkoittaa Jumalaa - elävää Jumalaa, joka puhuu, jolla on asiaa meille ja joka tahtoo olla yhteydessä meihin. Lihaksi tulemisella Johannes tarkoittaa ihmiseksi tulemista. Siis Jumala tuli ihmiseksi. Suuri Jumala syntyi ihmislapseksi. Ikuinen tuli ajalliseksi, ääretön tuli äärelliseksi. Luojamme tuli puhumaan meille. Taivaan ja maan Herra tuli rakentamaan yhteyden hänen ja ihmisen välille. Yhteys oli katkennut syntiinlankeemuksessa. Jumala tuli Pelastajaksemme, Vapahtajaksemme. Tästä valtavasta, ihmeellisestä, käsittämättömästä uutisesta joulu muistuttaa.

Piispalla, joka vihki minut papiksi, on tapana ehtoollisenvieton jälkeen sakastissa ottaa ehtoollismalja käsiinsä ja sanoa: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta kuin ainokaisella Pojalla on Isältä. Ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.” Tätä samaa tapaa on noudattu Karkun evankelisella opistolla toimitetuissa messuissa. Näin piispa tekee siksi, että ehtoollisessa tapahtuu jotakin samaa kuin ensimmäisenä jouluna. Jumala tulee luoksemme. Hän tulee luoksemme leivässä ja viinissä. Hän kohtaa meidät ja me kohtaamme hänet. Ehtoollisenvietossa kohtaamme Herramme ja Vapahtajamme - hänet josta enkelit Betlehemin lähistöllä kertoivat paimenille.

Toivotan Sinulle ja rakkaillesi hyvää, siunattua joulua. Toivon, että saat viettää hyvän joulun - sellaisen jossa pääasia on sanoma Jumalasta, joka tuli meidän keskellemme.

Karkun evankelisella opistolla on jouluaattona hartaushetki klo 16. Sen toimittaa Markus Malmivaara. Lämpimästi tervetuloa. Sitä seuraava jumalanpalvelus on uudenvuodenaattona. Silloin opistolla on nuorten leiri ja vietämme riemumessua. Kaikki ovat myös tähän messuun lämpimästi tervetulleita. Se alkaa klo 23. Erkki Koskenniemi saarnaa ja liturgeina toimivat Lasse Räty ja allekirjoittanut.

Ratkaisu ei olisi laiton

Tällä viikolla uutisoitiin Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu Mitro Revon asiassa. Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokous kielsi pastori Mitro Repoa toimittamasta kirkon pyhiä toimituksia sekä käyttämästä papin viittaa ja muita tunnuksia ollessaan ehdokkaana EU-vaaleissa ja toimiessaan mahdollisesti EU-parlamentin jäsenenä. Mitro Repo valitti piispainkokouksen päätöksestä ja tällä viikolla Korkein hallinto-oikeus kertoi hylänneensä Mitro Revon valituksen. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että ortodoksinen kirkko voi kieltää ortodoksipappia toimimasta pappina, mikäli tämä osallistuu poliittisiin tehtäviin.

Muuan ystäväni oli sitä mieltä, että Korkein hallinto-oikeus toimi ristiriitaisesti. Mitro Revon tapauksessa pastorilta vaadittiin, mitä laki ei vaadi - jotta hän voi toimia pastorina, hän ei saa osallistua poliittisiin tehtäviin. Minun tapauksessani pastorilta vaadittiin, mitä laki vaatii - jotta voin toimia pastorina, en saa rikkoa tasa-arvolakia tai pykäliä, jotka määräävät yhdenvertaisuudesta.

Sanoin ystävälleni, ettei Korkein hallinto-oikeus käsittääkseni toiminut ristiriitaisesti. Sen johtava ajatus tuntuu olevan halu olla sekaantumatta kirkkojen kiistoihin. Se antaa kirkkojen johtajien toimia tavalla, jonka he ovat valinneet tavakseen johtaa kirkkoa. Jos ortodoksikirkon piispat ovat sitä mieltä, ettei pastori voi toimia poliittisissa tehtävissä ja mikäli toimii, häntä rangaistaan siitä, Korkein hallinto-oikeus antaa ortodoksikirkon johdon toimia näin. Jos luterilaisen kirkon johto on sitä mieltä, että pastori voidaan erottaa virastaan, mikäli hän torjuu naispappeuden, Korkein hallinto-oikeus antaa tämän olla toimintatapa luterilaisessa kirkossa.

Mitä jos kirkkomme kirkolliskokous olisi päättänyt tai päättäisi seuraavassa kokouksessaan, että Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa saa ajatella naispappeudesta kahdella eri tavalla ja toimia omantuntonsa mukaan? Olen kuullut monta kertaa, että tällaista päätöstä ei voi tehdä, koska se olisi laitonta ja oikeusistuimet puuttuisivat siihen. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut kertovat, että tällaista päätöstä tuskin pidettäisiin laittomana. Katsottaisiin, että luterilainen kirkko on ratkaissut tämän asian näin, annettaisiin luterilaisen kirkon toimia tällä tavalla eikä haluttaisi sekaantua kirkon asioihin.

Kirje tuomiokapitulista

Sain perjantaina kirjatun kirjeen arkkihiippakunnan tuomiokapitulista. Hain sen postista eilen. Siinä kerrottiin, että rangaistukseni - erottaminen pappisvirasta - pannaan täytäntöön tammikuun alussa. En siis ole Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pastori siitä eteenpäin maaliskuun loppuun asti.

Tuomiokapitulin päätöksessä kerrottiin, että tuona aikana - mikäli siis toimin päätöksen mukaan - en saa suorittaa pappisvirkaan kuuluvia tehtäviä. Päätöksessä viitataan Kirkkojärjestyksen 5. luvun 1 §:n 1 momenttiin, jossa papin erityisiksi tehtäviksi kerrotaan julkinen jumalanpalveluksen toimittaminen ja pyhien sakramenttien jakaminen, muiden kirkollisten toimitusten hoitaminen sekä yksityinen sielunhoito ja rippi.

Tuomiokapitulin määräämän rangaistuksen aikana en aio kieltäytyä harjoittamasta sielunhoitoa tai ottamasta vastaan synnintunnustusta ja julistamasta synninpäästöä. Jos kapitulin päätös tarkoittaa, että minun pitäisi sanoa sille ihmiselle, joka haluaa jakaa kanssani elämänsä taakkoja, etten voi keskustella hänen kanssaan tai voin keskustella kolmen kuukauden kuluttua, en aio toimia kapitulin päätöksen mukaan. Tai jos joku haluaa tunnustaa Jumalalalle synnit ja pyytää minut julistamaan hänelle synninpäästön, en aio kieltäytyä tästä tehtävästä. Tätä perustelen jo sillä, etteivät nämä tehtävät kuulu ainostaan pastorille. Niitä voi hoitaa myös se kristitty, jolla ei ole pappisvirkaa.

Kun Markus Malmivaara sai vuosi sitten arkkihiippakunnan tuomiokapitulilta vastaavan rangaistuksen, tuomiokapitulista lähetetyssä kirjeessä häntä nimenomaan kiellettiin suorittamasta yksityistä sielunhoitoa ja toimimasta ripin vastaanottajana ja synninpäästön julistajana. Tällaista kummallisuutta ei sentään saamassani kirjeessä ollut. Siinä siis vain mainittiin papilliset tehtävät ja viitattiin yllä olevaan Kirkkojärjestyksen kohtaan ja vastaavaan kohtaan Kirkkolaissa.

Tuomiokapituli siis päätti aikanaan erottaa minut sekä Vammalan kappalaisen virasta että pappeudesta määräajaksi. Muuan tuttu juristi ihmetteli, miksi minut piti erottaa määräajaksi myös pappisvirasta - siis pappeudesta Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa siihen kuuluvine oikeuksineen ja velvollisuuksineen. Eikö sen olisi pitänyt riittää, että erotetaan virasta siinä seurakunnassa, jossa riidat naispappeuden takia kärjistyivät? Hän ymmärsi, että tuomiokapituli pyrki kappalaisen virasta erottamisella ratkaisemaan syntyneen ristiriitatilanteen - vaikkei tuttu juristi kaiketi pitänyt tätäkään ratkaisua oikeana. Kappalainen Vesa Pöyhtäri Oulussa on toiminut vastaavalla tavalla kuin minä. Hänet Oulun tuomiokapituli päätti erottaa seurakunnan kappalaisen virasta mutta ei pappeudesta. Vesan asia on tietääkseni Korkeimmassa hallinto-oikeudessa eikä sieltä vielä ole tullut päätöstä. Ymmärrän arkkihiippakunnan tuomiokapitulin päätöksen niin, etten sen mielestä ole sovelias toimimaan Vammalan seurakunnan kappalaisena enkä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pastorina muuallakaan. Jos olisin jatkanut Vammalan kappalaisen virassa, Jukka Paarman ja Kari Mäkisen johtama tuomiokapituli olisi epäilemättä erottaminut minut pysyvästi sekä kappalaisen virasta että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappisvirasta. Pappeudesta erottaminen on ankara tuomio. Ilmeisesti arkkihiippakunnan tuomiokapituli halusi tukistaa erityisen ankarasti naispappeuden vastustajaa.

Miltei kaikille muille kirkossa on tilaa. Pastori kirkossa voi tehdä, ajatella, uskoa ja opettaa tai olla tekemättä melkein mitä tahansa, eikä häntä rankaista. Mutta naispappeuden torjuminen ja siinä asiassa Raamattuun ja omaantuntoon vetoaminen on niin raskas rikos, että siitä saa kovan tuomion.

Joulu on tulossa. Se virkistää. Ja varsinkin se, mistä joulu muistuttaa. Jumala tuli ihmiseksi ja ilmoitti meille itsensä. Hän tuli meille Pelastajaksi. Jeesuksessa näemme Luojamme. Hänessä näemme Jumalamme suuren rakkauden meitä kohtaan.

Afrikkalainen gospelmessu

Ensi sunnuntaina 13.12. Karkussa evankelisella opistolla on afrikkalainen gospelmessu. Messu alkaa tuttuun tapaan klo 11.

Afrikkalaisen gospelmessun tekijät - sanottaja Anne-Mari Kaskinen ja säveltäjä Pekka Simojoki - luonnehtivat messua seuraavasti: "Pyrkimyksenämme oli luoda jumalanpalvelus, jossa yhdistyisivät luterilaisen päiväjumalanpalveluksen sisällöllinen rikkaus ja rytmikkäät, afrikkalaistyyppiset melodiat. ... Sisällöllisesti messu noudattelee pääosin luterilaisen päiväjumalanpalveluksen kaavaa. Anne-Mari tutkisteli tutun jumalanpalveluksemme eri osia ja mietti, mitä ne merkitsevät nykyajan ihmiselle. ... Haluaisimme omalta osaltamme rohkaista Sinua ottamaan vastaan sitä rikkautta, jota Jumala meille haluaa tarjota sekä arjessa että jumalanpalveluksessa."

Afrikkalainen gospelmessu on sikälikin hyvä, että siinä eri sävelmiä on varsin vähän ja ne ovat tarttuvia ja helposti opittavia. Musiikillisesti heikompikin - sellainen kuin minä - pystyy laulamaan messun lauluja ja ehkä toimimaan jopa liturgina. Messun sisältö on syvällinen ja puhutteleva. Sen olen jälleen todennut, kun olen harjoitellut liturgin osuuksia. Se julistaa yksinkertaista evankeliumia. Jumalan armo pysyy, sen turvissa syntinen ihminen kelpaa pyhälle Jumalalle ja pelastuu.

Opistolla messussa musiikista vastaa opiston gospellinja Pekka Simojoen, Matti Rusaman ja Lasse Kortelaisen johdolla. Matti ja Lasse vetävät gospellinjaa. Pekka saarnaa ja minä koetan toimia liturgina.

Olen ensimmäisen kerran ollut afrikkalaisessa gospelmessussa Rovaniemen kirkossa - jos muistan oikein - kevättalvella 1982. Teimme matkan Kemijärveltä naapurikaupunkiin. Monet tuon ajan ystävät seurakuntanuorissa ovat olleet mielessäni, kun olen viime päivinä laulanut gospelmessun lauluja.

Afrikkalainen gospelmessu opistolla on messu sanan varsinaisessa merkityksessä - siis siihen kuuluu myös ehtoollinen. Lämpimästi tervetuloa.

Miten jaksoitte?

Olen kysynyt veteraaneiltamme, miten he jaksoivat oloissa, joissa joutuivat noin 70 vuotta sitten olemaan. Mikä auttoi heitä jaksamaan? Veteraanit ovat kertoneet alla olevat neljä vastausta. Ne kannattaa toistaa näin itsenäisyyspäivän edellä.

Jotkut ovat vastanneet: - Oli pakko. Oli pakko lähteä, taistella ja jaksaa. Ajattelimme, että tämä on meidän velvollisuutemme, joka täytyy suorittaa. Teimme, mikä täytyi tehdä, vaikka mieluummin olisimme tehneet muuta ja käyttäneet nuoruutemme tai parhaat miehuutemme vuodet toisin.

On paljon tällaista ajattelua: Elämä on juhlaa. Sitä sen täytyykin olla, ainakin minun elämäni. Ei ole ikäviä velvollisuuksia. Jos on, ne eivät kuulu minulle. Teen vain, mistä pidän. Tämä on väärä asenne elämään. Elämä ei ole ensisijaisesti juhlaa. Elämään kuuluu paljon, mikä täytyy tehdä, vaikka ei haluaisi. On ikäviä velvollisuuksia, jotka eivät kuulu vain toisille. Tämä on oikea asenne elämään. Ehkä nuoremmilta – luen itseni tähän joukkoon – usein puuttuu tätä asennetta, joka auttaa jaksamaan.

Jotkut veteraanit ovat sanoneet: - Toiset auttoivat jaksamaan. Siitä joukosta, johon kuului, sai voimaa. Siinä ajateltiin, ettei kaveria jätetä, ja toimittiin sen mukaisesti, jos se vain oli mahdollista.

Moni kokee, ettei kukaan välitä. Tavallista on, että toiset jätetään. Pitäisi ajatella ja toimia toisin, myös niin, ettei toisesta yritetä vain hyötyä. Mitä voisimme tehdä sen hyväksi, ettei toinen jää yksin? Ne voivat olla pienentuntuisia asioita, mutta ne ovat jollekin hyvin tärkeitä. Jos on sitä mieltä, ettei toista ei jätetä, ja sen mukaista toimintaa, se tuo hyvää. Se siunaa yhtä ihmistä – sitä, joka ei jää yksin, ja sitäkin, joka ei jätä toista yksin. Jos tällaista mieltä ja sen mukaista toimintaa on monilla, se siunaa monia, koko maata.

Kysymykseen, miten jaksoitte niissä oloissa, joku veteraani vastasi: - Me olimme niin yhtä joukkoa. Ei ollut vastakkainasettelua, emme taistelleet toisiamme vastaan. Tuskin koskaan puhuimme ja riitelimme politiikasta.

Olin vähän yli puolivuotta maassa, jossa monien välillä on syvä vastakkainasettelu. Toiset eivät luota toisiin, toiset kohtelevat toisia tylysti ja epäoikeudenmukaisesti. Ajatellaan vain omaa ja omien etua. Ajatellaan, että me olemme paljon parempia kuin toiset. Afganistanin suurimpia ongelmia on, että eri kansallisuuksiin kuuluvat ovat toisiaan vastaan.

Tulee pitää huoli, että on mahdollisimman vähän vastakkainasettelua. Mikä on paras lääke, ettei voimakasta vastakkainasettelua synny tai jos on syntynyt, sitä voidaan purkaa? Se että pidetään kiinni Raamatun opetuksesta, jonka mukaan jokainen ihminen on Jumalan luoma. Ja siksi jokainen on arvokas. Jokainen on arvokas sellaisena kuin on. Erilaiset ovat yhtä arvokkaita, koska kaikki ovat Jumalan luomia. Ja meidän tulee osoittaa käytännössä, että pidämme tästäkin Jumalan sanan opetuksesta kiinni.

Jotkut veteraanit ovat vastanneet: - Jumala auttoi meitä ja siksi jaksoimme. Monet rukoilivat Jumalaa avuksi. Monet niistäkin, joiden tapana ei ollut laittaa käsiä ristiin.

Usein hävetään Jumalasta puhumista. Hienoa että veteraanit uskaltavat sanoa Jumalan auttaneen. Tai saatetaan sanoa, että on heikkoutta turvautua Jumalaan. Se ei ole heikkoutta, että uskaltaa tunnustaa tosiasiat. Tosiasia on, että ilman Jumalaa en selviydy tässä elämässä. Ja tosiasia on, etten selviydy ilman Jumalaa ja hänen armoaan varsinkaan tämän elämän jälkeen.

Oli pakko - täytyy tehdä, mikä täytyy. Kaveria ei jätetä. Vastakkainasettelua tulee välttää. Jumala auttoi. Näillä jaksettiin ja selviydyttiin niissä äärimmäisen raskaissa oloissa. Näillä jaksetaan ja selviydytään näissä helpommissa.