Miten jaksoitte?

Olen kysynyt veteraaneiltamme, miten he jaksoivat oloissa, joissa joutuivat noin 70 vuotta sitten olemaan. Mikä auttoi heitä jaksamaan? Veteraanit ovat kertoneet alla olevat neljä vastausta. Ne kannattaa toistaa näin itsenäisyyspäivän edellä.

Jotkut ovat vastanneet: - Oli pakko. Oli pakko lähteä, taistella ja jaksaa. Ajattelimme, että tämä on meidän velvollisuutemme, joka täytyy suorittaa. Teimme, mikä täytyi tehdä, vaikka mieluummin olisimme tehneet muuta ja käyttäneet nuoruutemme tai parhaat miehuutemme vuodet toisin.

On paljon tällaista ajattelua: Elämä on juhlaa. Sitä sen täytyykin olla, ainakin minun elämäni. Ei ole ikäviä velvollisuuksia. Jos on, ne eivät kuulu minulle. Teen vain, mistä pidän. Tämä on väärä asenne elämään. Elämä ei ole ensisijaisesti juhlaa. Elämään kuuluu paljon, mikä täytyy tehdä, vaikka ei haluaisi. On ikäviä velvollisuuksia, jotka eivät kuulu vain toisille. Tämä on oikea asenne elämään. Ehkä nuoremmilta – luen itseni tähän joukkoon – usein puuttuu tätä asennetta, joka auttaa jaksamaan.

Jotkut veteraanit ovat sanoneet: - Toiset auttoivat jaksamaan. Siitä joukosta, johon kuului, sai voimaa. Siinä ajateltiin, ettei kaveria jätetä, ja toimittiin sen mukaisesti, jos se vain oli mahdollista.

Moni kokee, ettei kukaan välitä. Tavallista on, että toiset jätetään. Pitäisi ajatella ja toimia toisin, myös niin, ettei toisesta yritetä vain hyötyä. Mitä voisimme tehdä sen hyväksi, ettei toinen jää yksin? Ne voivat olla pienentuntuisia asioita, mutta ne ovat jollekin hyvin tärkeitä. Jos on sitä mieltä, ettei toista ei jätetä, ja sen mukaista toimintaa, se tuo hyvää. Se siunaa yhtä ihmistä – sitä, joka ei jää yksin, ja sitäkin, joka ei jätä toista yksin. Jos tällaista mieltä ja sen mukaista toimintaa on monilla, se siunaa monia, koko maata.

Kysymykseen, miten jaksoitte niissä oloissa, joku veteraani vastasi: - Me olimme niin yhtä joukkoa. Ei ollut vastakkainasettelua, emme taistelleet toisiamme vastaan. Tuskin koskaan puhuimme ja riitelimme politiikasta.

Olin vähän yli puolivuotta maassa, jossa monien välillä on syvä vastakkainasettelu. Toiset eivät luota toisiin, toiset kohtelevat toisia tylysti ja epäoikeudenmukaisesti. Ajatellaan vain omaa ja omien etua. Ajatellaan, että me olemme paljon parempia kuin toiset. Afganistanin suurimpia ongelmia on, että eri kansallisuuksiin kuuluvat ovat toisiaan vastaan.

Tulee pitää huoli, että on mahdollisimman vähän vastakkainasettelua. Mikä on paras lääke, ettei voimakasta vastakkainasettelua synny tai jos on syntynyt, sitä voidaan purkaa? Se että pidetään kiinni Raamatun opetuksesta, jonka mukaan jokainen ihminen on Jumalan luoma. Ja siksi jokainen on arvokas. Jokainen on arvokas sellaisena kuin on. Erilaiset ovat yhtä arvokkaita, koska kaikki ovat Jumalan luomia. Ja meidän tulee osoittaa käytännössä, että pidämme tästäkin Jumalan sanan opetuksesta kiinni.

Jotkut veteraanit ovat vastanneet: - Jumala auttoi meitä ja siksi jaksoimme. Monet rukoilivat Jumalaa avuksi. Monet niistäkin, joiden tapana ei ollut laittaa käsiä ristiin.

Usein hävetään Jumalasta puhumista. Hienoa että veteraanit uskaltavat sanoa Jumalan auttaneen. Tai saatetaan sanoa, että on heikkoutta turvautua Jumalaan. Se ei ole heikkoutta, että uskaltaa tunnustaa tosiasiat. Tosiasia on, että ilman Jumalaa en selviydy tässä elämässä. Ja tosiasia on, etten selviydy ilman Jumalaa ja hänen armoaan varsinkaan tämän elämän jälkeen.

Oli pakko - täytyy tehdä, mikä täytyy. Kaveria ei jätetä. Vastakkainasettelua tulee välttää. Jumala auttoi. Näillä jaksettiin ja selviydyttiin niissä äärimmäisen raskaissa oloissa. Näillä jaksetaan ja selviydytään näissä helpommissa.