Ajatuksia Viipurista

Olin viime lauantaina Viipurissa. Sain vetää sinne miestenretken yhdessä Markus Malmivaaran ja Esko Mäki-Soinin kanssa. Retkestä jäi ainakin minulle hyvä maku. Meitä oli 34 miestä.

Muutama ajatus kaupungista, jossa en ole käynyt ennen.

Sen perusteella, mitä olen kuullut Viipurista, ajattelin, että kaupunki on hyvin ankea, rähjäinen ja sitä leimaa vahvasti Neuvostoliiton kaupunkien piirteet. Kyllä Viipuri onkin aika surkean näköinen. Ajattelin kuitenkin, että se olisi vielä huonommassa kunnossa. Torin seutu oli varsin siisti, kaupunkiin oli rakennettu uusiakin taloja, osa taloista oli varsin hyväkuntoisen näköisiä ja esimerkiksi Torkkelinpuisto, jota katsoimme bussin ikkunasta, näytti aika hyvin hoidetulta.

Roskien määrä kaupungissa ihmetytti. Vähänkin sivummalla maahan oli heitetty kaikki, mikä oli kulkenut mukana ja mitä ei enää tarvittu. Roskia oli poltettu nuotioissa aivan kaupungin tuntumassa. Jotkut puutkin olivat palaneet siinä samalla. Lasinsiruja on hirmuisesti. Kävimme Patterinmäen kallioilla. Siellä ei voisi missään tapauksessa kulkea avojaloin tai ulkoiluttaa koiraa, koska rikottuja pulloja on joka paikassa.

Viipurissa oli edelleen suuri Leninin patsas. Sen molemmin puolin liehuivat punaiset liput ja toukokuun alussa voitonpäivänä patsaan juureen oli laskettu useita seppeleitä. Venäjä ei ole tehnyt lainkaan sellaista irtiottoa Neuvostoliitosta kuin Saksa Hitlerin Saksasta. Ei voisi kuvitella, että saksalaisen kaupungin torilla olisi Hitlerin patsas ja sen molemmin puolin hakaristiliput. Monet ovat sitä mieltä, että Neuvostoliiton hirmuteot olivat vielä paljon pahempi kuin Natsi-Saksan.

Söimme Viipurin pyöreässä tornissa. Ravintola oli varsin viihtyisä ja tarjoilu hyvää ja nopeaa. Kovinkaan halpa ravintola ei ollut. Pääruoka - porsaanlihaa, ranskalaisia ja muutama kurkun ja tomaatin siivu sekä kivennäisvesi - maksoi vähän yli kymmenen euroa.

Torilla oli lauantaina muutama myyntikoju ja niissä pellavaliinoja, koreja, luutia ja matkamuistoja. Kerjäläiset ja myyjät, joiden tavarat kulkivat heidän mukanaan, iskivät nopeasti kiinni, kun torille pysähtyi suomalainen linja-auto. Autojen tavaratiloista myytiin viinaa ja viagraakin olisi voinut ostaa nuorelta mieheltä. Torin vieressä kauppahallissa on paljon pieniä myymälöitä ja niissä paljon tavaraa. Huomattava osa tavaroista näytti laadultaan aika heikolta. Ostin muutaman Rapalan puu-uistimen, jotka olivat paljon halvempia kuin Suomessa.

Viipuri on varmasti ollut ainakaan hieno kaupunki. Ja olisi sitä edelleen, jos se kuuluisi Suomeen. Kaupungissa on vanhoja rakennuksia, sen tori on upealla paikalla, siellä on kauniita puistoalueita. Matkallamme kysyttiin, pyysikö Suomi Viipuria takaisin Neuvostoliiton kaatuessa ja olisiko Suomi sen saanut, jos olisi pyytänyt tai jossain määrin vaatinut. Kuulimme, ettei ainakaan julkisesti valtiomme johto pyytänyt Viipurin palauttamista. Tuskin salassa julkisuudeltakaan käytiin vakavia neuvotteluja. Meille kerrottiin myös, ettemme varmaankaan olisi pyynnöistä huolimatta saaneet Viipuria mutta itseään kunnioittavan kansan ja sen johtajien pitäisi tällaisessa tilanteessa sanoa selvästi, että kaupunki, joka on nyt toisten hallussa, on viety vääryydellä, se kuuluisi meille ja siksi pyydämme sen palauttamista. Näihin ajatuksiin on helppo yhtyä.

Tutustuimme erinomaisen oppaamme johdolla tapahtumiin Viipurissa 20.6.1944. Tuona päivänä Suomi menetti Viipurin. Aamuyöllä viimeiset Viipurin itäpuolella olleet suomalaiset joukot vetäytyivät kaupunkiin tai sen länsipuolelle ja kertoivat Viipuria puolustamaan ryhmittyneille joukoille, ettette mahda mitään vihollisen vyörylle. Aamulla ja aamupäivällä suomalaiset, joilla oli vain vähän panssarintorjunta-aseita, kuuntelivat, että kaupungin edustalle ryhmittyy yhä enemmän venäläisiä panssarivaunuja, ja torjuivat venäläisten tunnustelevia hyökkäyksiä. Vihollisen tykistö ja lentokoneet olivat kimpussa. Viipuria puolustaneen prikaatin yksi pataljoona lähti vetäytymään - tai pakoon - asemistaan ja sen myötä puolustus romahti. Iltapäivällä viimeiset suomalaiset jättivät kaupungin, jotkut uivat lahtien ja salmien yli, siniristilippu otettiin kovassa kiirreessä linnan tornista ja pian siellä liehui punainen lippu.

Komentaja, jonka tehtävä oli puolustaa prikaatillaan Viipuria, ja ainakin yksi pataljoonan komentajista tuomittiin sotaoikeudessa tehtävän huonosta hoitamisesta. Ehkä molempien tuomiot olivat epäoikeudenmukaisia. Viipuriin määrätyillä joukoilla ei tainnut olla edellytyksiä estää venäläisten tunkeutumista kaupunkiin, vaikka niitä olisi johtanut kuka ja miten hyvin tahansa.

Kävimme myös Ihantalan kirkon raunioilla. Oppamme näytti paikkoja, joihin venäläisten hyökkäys pysäytyi. Se oli suuri ihme. Puna-armeijan vyöryä eivät kestäneet saksalaiset joukot eivätkä mitkään muutkaan etelämpänä Euroopassa. Neuvostoliitto kärsi kyllä valtavia tappioita mutta työntyi vääjämättä eteenpäin. Se oli tarkoitus myös Suomen rintamalla. Suomen itsenäisyys oli aivan hiuskarvan varassa ja on suuri ihme, että se säilyi.

Sotilaita - myös saksalaisia sotilaita jotka taistelivat kesällä 1944 suomalaisten rinnalla - täytyy kiittää ja kehua. He antoivat maan poliittisille johdolle mahdollisuuden neuvotella rauha siedettävillä ehdoilla. Näemme kesän 1944 tapahtumat kuitenkin liian pinnallisesti, jos ajattelemme niiden olleen vain ihmisten toiminnan tulosta. Suuri Jumala auttoi. Kaikkivaltias tahtoi, että Suomi säilyy itsenäisenä maana eikä sen tarvitse kokea, mitä monet maat joutuivat kokomaan. Jumalan armo meitä kohtaan on ollut ihmeellinen.

Maailmanmestaruus, hallitusneuvottelut ja Libya

Viime päivinä on puhuttu paljon kolmesta asiasta. Toki muistakin. Näistä kolmesta muutama ajatus.

- Olen innokas jääkiekon seuraaja. SM-liigaa tulee seurattua vähän satunnaisemmin mutta MM-kisojen ottelut katson tarkasti, jos se vain on mahdollista. Maailmanmestaruus oli aivan upea juttu. Voi olla, että sillä on yllättäviäkin positiivisia vaikutuksia esimerkiksi maan talouteen tai siihen, että suomalaisia vaikuttajia kuunnellaan maailmalla ja he pääsevät tehtäviin, joissa voi vaikuttaa maailman asioihin enemmän. Kun Suomi voitti viimeksi 16 vuotta sitten, en nähnyt loppuottelun viimeistä erää. Olin tuolloin pastorina Keminmaan seurakunnassa ja siellä oli Yhteisvastuu-keräykseen liittyvä konsertti. Tehtäväni oli pitää puhe konsertissa ja pidin sen enkä katsonut pelin ratkaisevia hetkiä. Nyt loppuottelu tuli myöhemmin sunnuntai-iltana ja näin koko hienon pelin.

Mestareiden paluu Suomeen ei ollut yhtä mukavaa katsottavaa. Osa pelaajista ja joukkueen tai valmennuksen johdosta oli oikein kunnolla humalassa. Oli säälittävää katsoa juopuneiden touhua lentokentällä ja voitonjuhlassa. Tuntuu käsittämättömältä, että tällaista tapahtuu. Täytyyhän pelaajien ja johdon pystyä pitämään pullot kiinni turnauksessakin ennen peliä. Ellei tähän pystytä, pelit loppuvat. Miksi ei pystytä tekemään samaa ennen voitonjuhlaa? Toki monet joukkueesta esiintyivät hyvin ja esimerkillisesti.

Emme elä kristityssä maassa. Jääkiekon voitonjuhla ja sen jälkeen siitä käyty keskustelu kertovat tästä. On myös vapauttavaa myöntää, ettei maamme ole kristitty maa; ei tarvitse yrittää uskotella itselle sellaista, mikä on vastoin ilmeisiä tosiasioita.

- Toinen paljon uutisoitu asia on käynnissä olevat hallitusneuvottelut. Näyttää siltä, että saamme hallituksen, johon kuuluvat Kokoomus ja Vasemmistoliitto ja melkein kaikki puolueet näiden välillä. Vain Keskusta ja Perussuomalaiset ovat pois. Keskusta varmaan mahtuisi hyvin mukaan mutta se ilmoitti heti vaalien jälkeen, ettei se lähde hallitukseen.

Olen kuullut monien - varsinkin nuorempien - sanovan, että on samantekevää, minkä verran eduskunnassa on minkäkin puolueen edustajia tai ketkä ovat hallituksessa. Kaikki tekevät kuitenkin kutakuinkin samoja ratkaisuja. Moni on jättänyt tästä syystä äänestämättä. Se, että on mahdollista koota hallitus, johon kuuluvat melkein kaikki puolueet oikealta vasemmalle, kertoo, että monien käsitys taitaa olla oikea. Onko niin, että vain Perussuomalaiset edustavat selvästi toisenlaisia yhteiskunnallisia ratkaisuja? Aika näyttää.

- Kolmas asia on Libya. Siellä on sodittu jo pitkään. Sota taitaa jatkuakin pitkään. Tuntuu, että länsimaat tekivät virheen ryhtyessään pommittamaan kohteita Libyassa - vaikka maan hallitsija ja hänen hallintonsa eivät missään tapauksessa ole sellaisia, että näiden pitäisi johtaa maata. Tilanne Libyassa on niin sekainen, että se pitäisi yrittää ratkaista muuten kuin lähettämällä sinne lentokoneita. Pommittamalla maata ilmasta käsin sekainen tilanne tuskin ratkeaa. Kaaos ehkä pahenee, pakolaisia on jo nyt hirmuinen määrä ja heitä taitaa tulla lisää.

* * *

Sunnuntaina on messu monessa kirkossa, myös Karkun evankelisella opistolla. Tervetuloa. On hienoa, että saa kantaa asioita, joita miettii, Jumalan eteen, rukoilla hänen johdatustaan ja apuaan ja luottaa siihen, että hän on taivaan ja maan Herra.

Hienoa jos voit rukoilla

Olen viime päivinä vastannut ensi kesän rippikoululaisten kirjeisiin. Tämä on hyvä tapa, jonka vanhempi pastori opetti minulle, kun siirryin Sleyn palvelukseen: rippikoululaisilta kannattaa pyytää kirje ennen rippikoulun alkamista. Näin nuoria oppii tuntemaan jo ennen kuin tapaa heidät ja heillä on tilaisuus kertoa odotuksistaan, toiveistaan ja siitä, mikä heitä harmittaa, kun he ajattelevat rippikoulua. Joidenkin on helpompi kertoa asioistaan kirjeessä kuin kasvotusten. Jotkut – yleensä pojat – saattavat kirjoittaa muutaman rivin, jotkut – nämä ovat yleensä tyttöjä – voivat kirjoittaa pitkän kirjeen. Varmasti joillekin kirjoittaminen on helppoa, joillekin paljon vaikeampaa ja vanhemmat saavat patistella kirjoittamaan.

Aikanaan minulle itselleni rippikoulu oli hyvin tärkeä. Siitä alkoi uusi vaihe elämässäni. Rippikoulussa uskonasiat tulivat tärkeiksi ja omakohtaisiksi. Muistan, että ennen rippikoulua mietin paljon, miten minun käy, jos kuolen. Pelkäsin, ettei minun käy hyvin. Joskus sanotaan, etteivät pojat mieti tällaisia asioita – heitä kiinnostavat vain jääkiekko, mopot ja tytöt. Oma kokemukseni kertoo muuta. Rippikoulussa löysin sen, että Jeesuksen turvissa minun käy hyvin. Hän pelastaa kadotuksen ansainneen. Hänen turvissaan olen, kun uskon häneen. Tämä on perusta, jolla on hyvä elää ja lähteä kerran tästä elämästä.

Pyydän sinua rukoilemaan ensi kesän rippikoulujen puolesta. Rukous vaikuttaa. Jos on rukousta, on paljon muutakin. Itse pidän rippikoululeirin Juhana Tarvaisen kanssa 26.7. – 7.8. Hienoa jos voit rukoilla myös tämän leirin puolesta. Rippikoulu on valtava mahdollisuus. Kunpa rippikoululaiset käyttäisivät tämän mahdollisuuden ja kunpa meillä vetäjillä olisi taitoa käyttää oikein tämä mahdollisuus.

Jos Jumala suo, pidän Juhanan kanssa rippikoululeirin Karkun evankelisella opistolla myös kesällä 2012. Se alkaa tiistaina 24.7. ja päättyy konfirmaatiomessuun sunnuntaina 5.8. Tiedätkö jonkun, joka miettii, missä kävisi tai missä hänen nuorensa kävisi vuoden kuluttua rippikoulun? Tämä on yksi hyvä vaihtoehto. Minulta voi kysyä lisää (puh. 045 359 7772 tai jari.rankinen@sley.fi). Ilmoittautua voi Karkun evankeliselle opistolle (puh. 03 513 4151 tai toimisto@keokarkku.fi). Ilmoittautua voi jo nyt ja se kannattaa tehdä. Leiri maksaa n. 300 euroa.