Ajatuksia Viipurista

Olin viime lauantaina Viipurissa. Sain vetää sinne miestenretken yhdessä Markus Malmivaaran ja Esko Mäki-Soinin kanssa. Retkestä jäi ainakin minulle hyvä maku. Meitä oli 34 miestä.

Muutama ajatus kaupungista, jossa en ole käynyt ennen.

Sen perusteella, mitä olen kuullut Viipurista, ajattelin, että kaupunki on hyvin ankea, rähjäinen ja sitä leimaa vahvasti Neuvostoliiton kaupunkien piirteet. Kyllä Viipuri onkin aika surkean näköinen. Ajattelin kuitenkin, että se olisi vielä huonommassa kunnossa. Torin seutu oli varsin siisti, kaupunkiin oli rakennettu uusiakin taloja, osa taloista oli varsin hyväkuntoisen näköisiä ja esimerkiksi Torkkelinpuisto, jota katsoimme bussin ikkunasta, näytti aika hyvin hoidetulta.

Roskien määrä kaupungissa ihmetytti. Vähänkin sivummalla maahan oli heitetty kaikki, mikä oli kulkenut mukana ja mitä ei enää tarvittu. Roskia oli poltettu nuotioissa aivan kaupungin tuntumassa. Jotkut puutkin olivat palaneet siinä samalla. Lasinsiruja on hirmuisesti. Kävimme Patterinmäen kallioilla. Siellä ei voisi missään tapauksessa kulkea avojaloin tai ulkoiluttaa koiraa, koska rikottuja pulloja on joka paikassa.

Viipurissa oli edelleen suuri Leninin patsas. Sen molemmin puolin liehuivat punaiset liput ja toukokuun alussa voitonpäivänä patsaan juureen oli laskettu useita seppeleitä. Venäjä ei ole tehnyt lainkaan sellaista irtiottoa Neuvostoliitosta kuin Saksa Hitlerin Saksasta. Ei voisi kuvitella, että saksalaisen kaupungin torilla olisi Hitlerin patsas ja sen molemmin puolin hakaristiliput. Monet ovat sitä mieltä, että Neuvostoliiton hirmuteot olivat vielä paljon pahempi kuin Natsi-Saksan.

Söimme Viipurin pyöreässä tornissa. Ravintola oli varsin viihtyisä ja tarjoilu hyvää ja nopeaa. Kovinkaan halpa ravintola ei ollut. Pääruoka - porsaanlihaa, ranskalaisia ja muutama kurkun ja tomaatin siivu sekä kivennäisvesi - maksoi vähän yli kymmenen euroa.

Torilla oli lauantaina muutama myyntikoju ja niissä pellavaliinoja, koreja, luutia ja matkamuistoja. Kerjäläiset ja myyjät, joiden tavarat kulkivat heidän mukanaan, iskivät nopeasti kiinni, kun torille pysähtyi suomalainen linja-auto. Autojen tavaratiloista myytiin viinaa ja viagraakin olisi voinut ostaa nuorelta mieheltä. Torin vieressä kauppahallissa on paljon pieniä myymälöitä ja niissä paljon tavaraa. Huomattava osa tavaroista näytti laadultaan aika heikolta. Ostin muutaman Rapalan puu-uistimen, jotka olivat paljon halvempia kuin Suomessa.

Viipuri on varmasti ollut ainakaan hieno kaupunki. Ja olisi sitä edelleen, jos se kuuluisi Suomeen. Kaupungissa on vanhoja rakennuksia, sen tori on upealla paikalla, siellä on kauniita puistoalueita. Matkallamme kysyttiin, pyysikö Suomi Viipuria takaisin Neuvostoliiton kaatuessa ja olisiko Suomi sen saanut, jos olisi pyytänyt tai jossain määrin vaatinut. Kuulimme, ettei ainakaan julkisesti valtiomme johto pyytänyt Viipurin palauttamista. Tuskin salassa julkisuudeltakaan käytiin vakavia neuvotteluja. Meille kerrottiin myös, ettemme varmaankaan olisi pyynnöistä huolimatta saaneet Viipuria mutta itseään kunnioittavan kansan ja sen johtajien pitäisi tällaisessa tilanteessa sanoa selvästi, että kaupunki, joka on nyt toisten hallussa, on viety vääryydellä, se kuuluisi meille ja siksi pyydämme sen palauttamista. Näihin ajatuksiin on helppo yhtyä.

Tutustuimme erinomaisen oppaamme johdolla tapahtumiin Viipurissa 20.6.1944. Tuona päivänä Suomi menetti Viipurin. Aamuyöllä viimeiset Viipurin itäpuolella olleet suomalaiset joukot vetäytyivät kaupunkiin tai sen länsipuolelle ja kertoivat Viipuria puolustamaan ryhmittyneille joukoille, ettette mahda mitään vihollisen vyörylle. Aamulla ja aamupäivällä suomalaiset, joilla oli vain vähän panssarintorjunta-aseita, kuuntelivat, että kaupungin edustalle ryhmittyy yhä enemmän venäläisiä panssarivaunuja, ja torjuivat venäläisten tunnustelevia hyökkäyksiä. Vihollisen tykistö ja lentokoneet olivat kimpussa. Viipuria puolustaneen prikaatin yksi pataljoona lähti vetäytymään - tai pakoon - asemistaan ja sen myötä puolustus romahti. Iltapäivällä viimeiset suomalaiset jättivät kaupungin, jotkut uivat lahtien ja salmien yli, siniristilippu otettiin kovassa kiirreessä linnan tornista ja pian siellä liehui punainen lippu.

Komentaja, jonka tehtävä oli puolustaa prikaatillaan Viipuria, ja ainakin yksi pataljoonan komentajista tuomittiin sotaoikeudessa tehtävän huonosta hoitamisesta. Ehkä molempien tuomiot olivat epäoikeudenmukaisia. Viipuriin määrätyillä joukoilla ei tainnut olla edellytyksiä estää venäläisten tunkeutumista kaupunkiin, vaikka niitä olisi johtanut kuka ja miten hyvin tahansa.

Kävimme myös Ihantalan kirkon raunioilla. Oppamme näytti paikkoja, joihin venäläisten hyökkäys pysäytyi. Se oli suuri ihme. Puna-armeijan vyöryä eivät kestäneet saksalaiset joukot eivätkä mitkään muutkaan etelämpänä Euroopassa. Neuvostoliitto kärsi kyllä valtavia tappioita mutta työntyi vääjämättä eteenpäin. Se oli tarkoitus myös Suomen rintamalla. Suomen itsenäisyys oli aivan hiuskarvan varassa ja on suuri ihme, että se säilyi.

Sotilaita - myös saksalaisia sotilaita jotka taistelivat kesällä 1944 suomalaisten rinnalla - täytyy kiittää ja kehua. He antoivat maan poliittisille johdolle mahdollisuuden neuvotella rauha siedettävillä ehdoilla. Näemme kesän 1944 tapahtumat kuitenkin liian pinnallisesti, jos ajattelemme niiden olleen vain ihmisten toiminnan tulosta. Suuri Jumala auttoi. Kaikkivaltias tahtoi, että Suomi säilyy itsenäisenä maana eikä sen tarvitse kokea, mitä monet maat joutuivat kokomaan. Jumalan armo meitä kohtaan on ollut ihmeellinen.