Onpa haastattelu

Tyrvään Sanomissa, Sastamalan paikallislehdessä, tiistaina 20.4. oli juttu Liisa Lampelasta, joka oli ollut Vammalassa esittelemässä tutkimustaan Vammalan seurakunnan naispappeuskiistasta. Luin jutun eilen - olin viime viikon Lapissa. Toki kuulin tästä jutusta jo viime viikolla. Liisa Lampela on kirjoittanut kiistasta Vammalassa artikkelin Teologiseen aikakauskirjaan. Kirjoitin tästä artikkelista nettipäiväkirjassani 14.4. otsikolla Onpa artikkeli.

Kun luin Tyrvään Sanomien jutun, mietin, pitäisikö itkeä vai nauraa. Yleensä on parempi nauraa. Varmaan olisi viisaampi olla puuttumatta tällaisiin haastatteluihin. Muutamaan kohtaan en malta olla puuttumatta. Ihmettelee, että tutkijana itseään pitävä esittää tällaisia väitteitä.

Haastattelussa Liisa Lampela kertoo, että vuoden 2006 seurakuntavaaleissa vanhauskoiset yrittivät kaikkensa saadakseen enemmistön Vammalan kirkkovaltuustoon. Väite on samankaltainen kuin jos joku sanoisi, että viime kunnallisvaaleissa perussuomalaiset uskoivat tosissaan saavansa ehdottoman enemmistön Vammalan kaupunginvaltuustoon tai viime eduskuntavaaleissa eduskuntaan. Ei kukaan vähänkin asioita tunteva väitä tällaista. Eikä kukaan hiukankin asioita tunteva ajattele, että vanhauskoiset - siis naispappeuden torjujat - yrittivät saada enemmistön kirkkovaltuustoon. Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että vanhauskoiset olisivat kirkkovaltuustossa enemmistö. Mutta jokainen asioista edes jonkin verran perillä oleva vanhauskoinen tiesi vuonna 2006 ja tietää nyt, etteivät vanhauskoiset tule olemaan enemmistö kirkkovaltuustossa Vammalassa. Kuten eivät perussuomalaiset saa seuraavissa vaaleissa enemmistöä kaupunginvaltuustoon tai eduskuntaan. Liisa Lampelan väite on aivan perusteeton senkin takia, että vuoden 2006 seurakuntavaaleissa oli 11 ehdokasta, jotka kertoivat olevansa naispappeutta vastaan. Tyrvään Sanomat tutki tämän ennen vaaleja. Kirkkovaltuustossa oli paikkoja - jos muistan oikein - 27. Vaikka kaikki 11 olisi valittu, he eivät silti olisi olleet valtuuston enemmistö.

Toinen kysymys on, oliko Vammalan tai onko Sastamalan kirkkovaltuustossa enemmistö niitä, jotka pitivät tai pitävät vääränä sitä ratkaisua, että kaksi seurakunnan pastoria painostettiin eroamaan virastaan. Saattaa hyvin olla, että enemmistö kirkkovaltuutetuista ei hyväksynyt sitä ratkaisua, johon hiippakunnan ja seurakunnan johto olivat päätyneet.

Tyrvään Sanomien haastattelussa Liisa Lampela kertoo, että Vammalan valtataistelussa suunnitelmana saattoi olla minun ajaminen Vammalan kirkkoherraksi. Näin Sleyn valta olisi vahvisttunut seurakunnassa. Tuntuu kuin Liisa Lampela ei tietäisi, ettei noin kymmeneen vuoteen naispappeuteen torjuvasti suhtautuva pastori ole saanut arkkihiippakunnassa edes vaalisijaa kirkkoherran vaalissa ainakaan sellaisessa seurakunnassa, jossa on useita pastoreita ja heidän joukossaan nainen tai naisia. Miten siis minut olisi voitu ajaa kirkkoherraksi? Tällaisesta suunnitelmasta en ole kuullut niiden puhuvan, jotka ovat kanssani samaa mieltä naispappeudesta. En tiedä, olisivatko he edes halunneet minua kirkkoherraksi. Ne, jotka mahdollisesti olisivat halunneet, tiesivät varmaankin mahdottomaksi sen, että minusta tulisi kirkkoherra. Tietysti joskus joku saattoi sanoa, että olisi mukavaa, jos olisin Vammalassa joskus kirkkoherrana. Sen sijaan jotkut, jotka suhtautuvat naispappeuteen hyvinkin myönteisesti eivätkä ole Sleyn väkeä, puhuivat toisinaan siitä, että minusta tulisi Vammalan seuraava kirkkoherra. Käsittääkseni he toivoivat tätä. Ehkä he ajattelivat, että muuuttaisin kantaani naispappeudesta. Tietysti toisaalta tuntui mukavalta, että jotkut ja sellaiset, jotka olivat tästä yhdestä asiasta kanssani eri mieltä, toivoivat minusta kirkkoherraa. Toisaalta tällaiset puheet tuntuivat kiusallisilta sen takia, että tiesin, ettei minusta tulisi kirkkoherraa virkakantani takia. Ei ehkä muistakaan syistä.

Haastattelussa, kuten artikkelissaan, Liisa Lampela esittää kovan syytöksen Karkun evankelista opistoa kohtaan. Hän väittää, että Karkun evankelinen opisto kaappasi valtataistelussa Karkun kirkon haltuunsa eikä sen kappalainen päässyt omaan kirkkoonsa toimittamaan jumalanpalvelusta kuukausiin, koska opisto varasi kaikki jumalanpalvelusvuorot. Jos tämä olisi totta, se tarkoittaisi, että silloinen Vammalan kirkkoherra ja Karkun kappalainen olivat täysiä nahjuksia, jotka eivät kyenneet hoitamaan tehtäväänsä. Eihän muuten olisi mahdollista, että joku tulee ja kaappaa kirkon itselleen. Näin ei tietenkään tapahtunut. Opistolta kyllä esitettiin ehkä noin puolivuosittain, minä sunnuntaina opistolla kursseja pitävät pastorit voisivat toimittaa Karkun kirkossa jumalanpalveluksen. Toisinaan ehdotettiin, että opistolla kurssilla oleva pastori voisi saarnata jumalanpalveluksessa, Karkun kappalainen voisi mahdollisesti toimia jumalanpalveluksen liturgina. Useimmiten ehdotukset sopivat seurakunnalle, aina eivät. Tämä oli käytäntö, jonka opiston rehtori oli sopinut seurakunnan kirkkoherran kanssa. Kun tätä käytäntöä aikoinaan noudatettiin hyvässä hengessä ja sovussa, olisi tuntunut aivan omituiselta, jos joku olisi puhunut Karkun kirkon käyttämisestä hyväkseen omistajan ottein - kuten Liisa Lampelan viime viikkoisessa haastattelussa todetaan. Nyt jälkikäteen ehkä vihan vimmassa voidaan väittää kaikenlaista.

Liisa Lampela kertoo haastattelussa ja artikkelissaan lähteikseen kaksi eläkkeellä olevaa kirkkoherraa, kirkkoherran sijaisen, joka on poistunut Vammalasta, kirkkovaltuuston puheenjohtajan ja kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan. On vaikea sanoa, ovatko nämä lähteet todella antaneet niin kummallisia lausuntoja kuin mitä haastattelu ja artikkeli antavat ymmärtää vai onko Liisa Lampela ymmärtänyt lähteitään oikein kunnolla väärin.

Kun luin Tyrvään Sanomien jutun, mietin asiaa, jota olen miettinyt ennenkin. Tästä nyt käsiteltävästä asiasta tiedän sen verran, että tiedän monien haastattelussa esittyjen väitteiden olevan vastoin totuutta. Entä kun lehti kirjoittaa asioista, joista en tiedä paljoakaan. Ovatko nekin jutut samanlaista roskaa - mutta en vain tiedä sitä? Melkein pelottaa se, miten saatan tulla petetyksi.

Terveisiä Lapista

Terveiset Saariselältä. Olen täällä puolittain työssä, puolittain lomalla. Päivällä vaeltelua tunturissa, kahvit nuotiolla, jutustelua ihmisten kanssa ja illalla jumalanpalveus tai muu tilaisuus Saariselän tunturikappelissa. Oikein mukavalta on tuntunut loma ja mielekkäältä työ. Seurana on ollut koiramme Saku. Se näyttää myös nauttineen täällä olosta. Juoksemista tunturin laella ja metsässä, kuivattua hevosenlihaa autiotuvalla ja uusia tuttavuuksia - niin ihmisiä kuin eläimiä.

Alla muutama kuva tältä viikolta. Kuten kuvissa näkyy, täällä on vielä kunnon talvi. Hanget kantavat paitsi suksea ja lumikenkää myös ilman niitä kulkevaa miestä ja koiraa. Kahdessa alimmassa kuvassa on riekko, alimmassa Saku ja riekko.

Kaikki hyvä myös päättyy. Lauantaina on tarkoitus olla jälleen etelässä.

Onpa artikkeli

Sastamalan seurakunnan kotisivuilla (www.sastamalanseurakunta.fi) esitellään artikkeli, jonka teologian tohtori Liisa Lampela on kirjoittanut ja joka on julkaistu Teologisessa aikakauskirjassa (2/2010). Seurakunnan nettisivuilla Teologinen aikakauskirja esitellään puolueettomaksi teologisten tieteenalojen lehdeksi. Artikkelissa Liisa Lampela tarkastelee naispappeuteen liittyvää kiistaa Vammalan seurakunnassa vallankäytön näkökulmasta.


Hämmästyttää

Liisa Lampela kertoo artikkelissa toimineensa Vammalassa seurakunnassa työntekijänä ja luottamustehtävissä. Hän toimi jonkin aikaa pastorin sijaisena. Naispappeuteen liittyvässä kiistassa hän asettui selvästi ja näkyvästi toiselle puolelle ja otti voimakkaasti kantaa niitä vastaan, jotka edustavat kirkon perinteen mukaista käsitystä papin viran avaamisesta naisille – siis torjuvat naispappeuden. Tullessaan seurakuntaan pastorin sijaiseksi Liisa Lampela kertoi lehtihaastattelussa mahdollisuuksistaan ja odotuksistaan saada naispappeuden torjujat muuttamaan käsitystään. Jättäessään sijaisuuden hoitamisen hän purki paikallislehdessä pettymystään siitä, etteivät odotukset olleet täyttyneet.

Artikkelinsa lähteinä Liisa Lampelalla on ollut kaksi eläkkeellä olevaa seurakunnan kirkkoherraa, pastori, joka toimi kiistan aikana kirkkoherran sijaisena, kirkkovaltuuston puheenjohtaja ja kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja. Nämä kaikki ovat olleet kiistassa Liisa Lampelan kanssa samalla puolella. Ketään toisella puolella olevaa Liisa Lampela ei ole haastatellut. Ei myöskään ketään pastoria, teologia tai seurakunnan päättäjää, joka tuntisi Vammalan tilanteen eikä olisi asettunut kummallekaan puolelle. Mainittujen lähteiden lisäksi Liisa Lampela on haastatellut kirkkoherranviraston kanslisteja.

Muutama vuosikymmen sitten suomalaisessa vasemmistossa SKDL:n piirissä kiisteltiin. Oli enemmistö ja vähemmistö – näitä taisi olla useita – ja nämä ottivat yhteen. Mitä jos niissä kiistoissa tai hyvin pian kovimpien kiistojen jälkeen joku kiistoihin osallistunut innokas enemmistöläinen olisi kirjoittanut artikkelin kiistoista ja vallankäytöstä niissä? Hän olisi jututtanut muutamaa kiistoissa aika lailla ryvettynyttä ja vähemmistölle vihoissaan olevaa enemmistöläistä. Nämä olisivat olleet hänen lähteensä. Vähemmistöläisiä tai niitä, jotka ovat seuranneet kiistaa asettumatta kummallekaan puolelle, hän ei olisi kuunnellut. Artikkelin kirjoittaja olisi kritiikittä toistanut sen, mitä lähteet kertovat. En usko, että tällainen artikkeli antaisi kiistasta objektiivisen tai totuudenmukaisen kuvan. Luultavasti kirjoittajan ja lähteinä käytettyjen henkilöiden näkemykset leimaisivat voimakkaasti selvitystä. Kirjoittajalla ja lähteillä olisi ollut suuri tarve selittää käsityksensä ja toimintansa oikeiksi ja toisten toiminta vääräksi Artikkeli tuskin täyttäisi kriteerejä, jotka yleensä asetetaan tieteelliselle artikkelille.

Liisa Lampelan artikkeli on hyvin asenteellinen. Se pyrkii selittämään tapahtumat tavalla, joka on varmaankin kirjoittajalle ja käytetyille lähteille mieleinen. Se yksinkertaistaa asioita ja vääristelee niitä. Se esittelee melkoisina hirviöinä niitä, jotka ovat kiistassa toisella puolella. Hämmästyttää, että Teologinen aikakauskirja on julkaissut näin asenteellisen kirjoituksen. Artikkeli on tieteellisesti hyvin kyseenalainen ja heikkotasoinen. Siinä on hämmästyttävä määrä kiistattomia virheitä. Näistä on esimerkkejä seuraavassa kappaleessa. Muuan dosentti luettuaan kyseisen artikkelin totesi, ettei Teologisen aikakauskirjan päätoimittaja voi hymyillä kovin ivallisesti Neuvostoliitossa julkaistuihin tieteellisiin selvityksiin esimerkiksi talvisodasta. Jos päästää tieteelliseen julkaisuun tällaisen artikkelin, lienee paljon ymmärtämystä muidenkin hyvin asenteelliselle ja tietystä maailmankatsomuksesta nousevalle tieteelle. Ikävää on, että ne, jotka eivät tunne asioita, saattavat uskoa, mitä Liisa Lampela kirjoittaa.


Paljon virheitä

Liisa Lampela ei näytä harjoittavan artikkelissaan lähdekritiikkiä, jonka pitäisi olla aivan perusasia tieteellisessä tutkimuksessa. Se, mitä joku lähde on sanonut, kerrotaan faktana. Ja sitten artikkelissa on suuri määrä virheitä. Näistä joitakin esimerkkejä: Liisa Lampela kertoo Karkun evankelisen opiston saaneen tuomiokapitulilta luvan messujen pitämiseen vuonna 1980 Karkun kirkon ollessa suljettuna remontin takia. Tuomiokapitulin lupa viettää ehtoollista Karkun evankelisen opiston salissa on päivätty 5.9.1973 eikä se liity millään tavalla Karkun kirkon remonttiin. Remontista ei tuolloin varmaan edes tiedetty. Artikkelissa minun väitetään olevan Satakunnan Sakin – Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen nuortenjoukon – kasvatti. En ole Satakunnan Sakin kasvatti. Olen kasvanut ja toiminut Kemijärven seurakunnassa ja sen nuorissa. Kemijärvi on kaukana Satakunnasta eikä Satakunnan Sakkia tuolloin edes vielä ollut. Artikkelissa kerrotaan, että Markus Malmivaara olisi ollut minun ohjauksessani opiskellessaan papiksi. Tämä ei ole totta. Markus suoritti kyllä teologian maisterin tutkintoon kuuluvan harjoittelun Vammalan seurakunnassa – vai oliko se vielä silloin Tyrvään seurakunta – mutta harjoittelun ohjaajana toimi Hannu Heikkilä. Liisa Lampela kertoo, että Karkun evankelisella opistolla on järjestetty Kauneimmat joululaulut –tapahtuma tai -tapahtumia. Tällaisia tapahtumia opistolla ei ole järjestetty. Edelleen artikkelin kirjoittaja kertoo, ettei Karkun kappalainen päässyt omaan kirkkoonsa toimittamaan jumalanpalvelusta kuukausiin, koska Karkun evankelinen opisto oli varannut kaikki jumalanpalvelusvuorot Karkun kirkossa. Kirjoittaja kertoo, että opisto oli hoitanut ainakin osan vuorojen varaamisista kirkon suntion kanssa. Näin hurja väite pitäisi ehdottomasti dokumentoida – milloin näin on tapahtunut. Jos väite pitäisi paikkansa, sitä ei olisi vaikea dokumentoida. Minun tiedossani ei ole, että näin olisi toimittu. Opiston toimisto sopi aikanaan joistakin jumalanpalveluksista seurakunnan toimiston kanssa ja tämä käytäntö oli sovittu kirkkoherran kanssa.


Asiat eivät ole yksinkertaisia

Kuten totesin, Liisa Lampelan artikkeli yksinkertaistaa asioita, niin vääristelee niitä ja saa asiat näyttämään sellaisilta, että ne vastaavat hänen käsityksiään. Tästä kolme esimerkkiä:

Liisa Lampela kertoo Vammalan seurakuntatalossa pidettävistä Arkivaatteissa-tapahtumista ja toteaa näiden olevan uusi toimintamuoto, jonka seurakunta otti käyttöön, kun osa seurakuntalaisista vetäytyi pois seurakunnan toiminnasta. Liisa Lampelan mukaan näillä tapahtumilla seurakunta pyrkii vahvistamaan kansankirkollista suuntaa - siis sellaista kristillisyyttä, joka on toisenlaista kuin herätysliikkeiden kristillisyys. Hän kertoo, että näissä tapahtumissa käy runsaasti väkeä. Artikkelista saa käsityksen, että Arkivaatteissa-tapahtumat ovat syntyneet jonkinlaisena vastatoimenpiteenä herätysliikkeiden toiminnalle ja mm. sille, että Karkun evankelisella opistolla pidetään säännöllisesti jumalanpalveluksia. Liisa Lampela ei ehkä tiedä, että pääosa Arkivaatteissa-tapahtumien keskeisistä vastuunkantajista on naisia, jotka mielellään ja säännöllisesti osallistuvat messuun Karkun evankelisella opistolla ja joille herätysliikkeiden uskonnäkemykset ovat tuttuja ja ilmeisen rakkaita. He haluavat rakentaa seurakuntaa, vaikka eivät iloitsekaan siitä, miten naispappeuskiista Vammalassa ratkaistiin.

Liisa Lampela kertoo, että vanhauskoiset saivat vuoden 2006 kirkollisissa vaaleissa vain neljä paikkaa Vammalan kirkkovaltuustoon, jossa on 27 paikkaa. Hän tekee tästä sen johtopäätöksen, että luottamushenkilöiden suuri enemmistö ja suuri enemmistö seurakuntalaisista tuki ja tukee paitsi kirkon ratkaisua avata papinvirka naisille myös sitä, miten hiippakunnan piispa ja seurakunnan johto päättivät ratkaista Vammalassa syntyneen kiistan. Ratkaisu oli, ettei pastori saa kieltäytyä yhteistyöstä alttarilla naispastorin kanssa, ja mikäli hän kieltäytyy, hänet erotetaan. Se on selvää, että Vammalan – ja nyttemmin Sastamalan – kirkkovaltuutetuista valtaosa hyväksyy naispappeuden. Paikallislehti Vammalassa kysyi ennen vaaleja vuonna 2006 ehdokkailta heidän kantaansa naispappeuteen. Niistä, jotka kertoivat torjuvansa naispappeuden, valtuustoon valittiin neljä. Sen sijaan siitä, että kaikki muut 23 valtuutettua hyväksyvät myös ratkaisun erottaa pastoreita naispappeuskiistan takia, ei ole näyttöä. Siitä on, etteivät läheskään kaikki sitä hyväksy: Ennen vuoden 2006 vaaleja paikallislehti Vammalassa päätti kysyä ehdokkailta, mitä mieltä he ovat siitä, pitääkö naispappeuden torjuvat pastorit erottaa virastaan. Ehdokkaita käytiin läpi jonkin verran ja vain hyvin harva, jolle kysymys esitettiin, oli erottamisen kannalla. Tätä kyselyä ei jatkettu, kysymys vaihdettiin, kysyttiin kanta naispappeuteen ja tämä kysely laitettiin lehteen. Kirkkovaltuusto ei missään vaiheessa ole saanut ottaa kantaa siihen, tulisiko naispappeuden torjuvat pastorit erottaa vai tulisiko kiista ratkaista jotenkin muuten. Varmaankin olisi ollut kiusallista, mikäli kirkkovaltuuston enemmistö olisi ollut sitä mieltä, että se toivoo toisenlaista ratkaisua kuin minkä piispa ja seurakunnan johto olivat valinneet. Ehkä siksi kirkkovaltuuston ei annettu ottaa asiaan kantaa. Vain asioita väärällä tavalla yksinkertaistaen voi sanoa, että 27 kirkkovaltuutetusta 23 valtuutettua tuki tai tukee kirkon johdon ratkaisua tai sitä, miten piispainkokouksen päätös voidaan tulkita – siis että myös naispappeuden torjuvat pastorit tulee määrätä yhteistyöhön alttarilla naispastoreiden kanssa ja tarvittaessa heidät tulee erottaa. Käsitykseni on, että pääosa kirkkovaltuutetuista olisi toivonut, että Vammalassa olisi voitu jatkaa niin kuin oli toimittu vuosia ja seurakunnassa olisi ollut aidosti tilaa niin naispappeuden hyväksyjille kuin torjujille.

Liisa Lampela kertoo artikkelissaan kahden henkilön sairauslomista, jotka hänen mielestään liittyvät kiistaan. Hän jättää mainitsematta, että toinen näistä, naispastori, joka oli pitkään sairauslomalla, on useamman kerran julkisesti sanonut, ettei hänen sairauslomansa syy ollut kiista naispappeudesta. Samoin artikkelin kirjoittaja jättää kertomatta, että kirkkoherra, joka kiistan aikana ja mahdollisesti sen takia jäi pitkälle sairauslomalla ja sitten sairauseläkkeelle, oli sairauslomilla usein jo ennen kuin naispappeuskiistasta tiedettiin Vammalassa mitään.


Todellako?

En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa, kun lukee, mitä Liisa Lampela kertoo Satakunnan Sakista, Satakunnassa toimivasta Sleyn nuorten joukosta. Hän ja joku tai jotkut hänen lähteistään leimaavat tämän nuorten joukon toiminnan pitkälti pyrkimykseksi kasvattaa uusia naispappeuden vastustajia. Erkki Koskenniemi on vetänyt tätä joukkoa yli 20 vuotta. Hän on pitänyt rippikoululeirejä, järjestänyt nuorteniltoja ja tapahtumia, työtuntien määrää miettimättä hän on keskustellut nuorten kanssa, jaksanut miettiä heidän kanssaan elämän iloja ja kipuja, kirjoittanut kirjeitä, joissa hän on vastannut nuorten kysymyksiin, ja valvonut iltoja ja öitä. Onko todella niin, että hänelle innostuksen lähde tähän kaikkeen on ollut vain tai pitkälti saada uusia naispappeuden vastustajia? Ehkä joku, joka ei koskaan ole tehnyt nuorisotyötä tai ei ole innostunut siitä, voi väittää tällaista.

Liisa Lampela lainaa artikkelissaan mielipidekirjoitusta, jossa naispappeuteen kielteisesti suhtautuvien herätysliikejohtajien vaikutuspiirin joutuneita verrataan uskonnon uhreihin. Liisa Lampela ei suinkaan kiistä tätä väitettä. Hän antaa artikkelinsa lopputoteamuksessa tukea tämän mielipidekirjoituksen kirjoittajalle. Väite uskonnon uhreista on erittäin raju. Pitäisi kertoa, mitä uskonnon uhreilla tarkoitetaan, ja sitten pitäisi pystyä osoittamaan, että naispappeuteen kielteisesti suhtautuvien herätysliikejohtajien vaikutus tuottaa tai heidän lähipiiriinsä kokoontuu ihmisiä, joihin sopivat uskonnon uhrin tuntomerkit. Näin Liisa Lampela ei tee artikkelissaan. Tarkoitus lienee heittää vielä vähän lisää lokaa naispappeuden torjujien päälle.


Murheellista luettavaa

Liisa Lampela antaa ymmärtää, että kirkon ja seurakunnan johto, joka hyväksyy naispappeuden ja on tarvittaessa valmis erottamaan naispappeuden torjuvat seurakunnan työntekijät, taistelee sen puolesta, että tavallisilla ja herätysliikkeisiin kuulumattomilla seurakuntalaisilla olisi tilaa seurakunnassa. Ja ne, jotka torjuvat naispappeuden, yrittävät tehdä seurakunnasta sellaisen, etteivät muut sinne mahdu. Mihin tällainen näkemys perustuu? Ketkä naispappeuden torjujista ovat olleet työntämässä osaa seurakuntalaisista pois seurakunnasta? Miten se on tapahtunut?

Liisa Lampela esittelee artikkelissaan jumalanpalveluksiin osallistuneiden määriä Vammalassa Tyrvään ja Karkun kirkoissa. Ne ovat murheellista luettavaa. Vuosien 2006-2008 aikana Tyrvään kirkon jumalanpalveluksiin osallistuneiden määrä väheni noin 40 %. Karkun kirkossa vuoden 2008 aikana pudotus oli 39 %. Näihin lukuihin lienee laskettu kaikki jumalanpalvelukset – myös esimerkiksi koululaisjumalanpalvelukset ja konfirmaatiomessut. Tavallisten sunnuntaijumalanpalvelusten osalta luvut ovat siis ilmeisesti vielä murheellisemmat. Eikö olisi voitu jatkaa siten kuin Vammalan seurakunnassa toimittiin parikymmentä vuotta – niin että naispappeuden kannattajille kuin torjujille oli seurakunnassa tilaa? Toisaalta ilonaihe on ollut, että monet ovat löytäneet jumalanpalveluspaikakseen Karkun evankelisen opiston. Vuonna 2009 opiston järjestämiä ns. pääjumalanpalveluksia oli yhteensä 55 ja niissä oli osallistujia yhteensä 9495.

Liisa Lampelan artikkelista saattaa saada sen käsityksen, että Vammalan seurakunta oli syvässä kriisissä virkakysymyksen takia jo ennen kuin piispainkokous vuonna 2006 otti kantaa siihen, saako työvuoroja järjestää siten, ettei naispastori ja naispappeuden torjuja joudu toimittamaan jumalanpalvelusta yhdessä. Ja ennen kuin piispa Kari Mäkinen teki selväksi, ettei hänen alueellaan mitään järjestelyjä sukupuolen perusteella saa tehdä. Tämä käsitys on väärä.


Ikävää että on halu jatkaa kiistaa

Liisa Lampela on antanut artikkelilleen otsikon Valtataistelu kirkossa 2000-luvulla. Itse en pysty näkemään Vammalassa käytyä kiistaa niinkään valtataisteluna. Jos tavoittelisin nimenomaan valtaa, minun olisi kannattanut toimia aivan toisin kuin toimin. Miksi ei voida nähdä, että kyse siitä, että haluaa seurata sitä, minkä ymmärtää Raamatusta oikeaksi? Siitä että uskoo Jumalan puhuvan Raamatun sanoissa. Ja että kokee saaneensa Jumalalta tehtävän, jossa tulisi toimia uskollisesti tehtävän antajalle. Tehtävä on julistaa Raamatun sanomaa ja etenkin sen evankeliumia, sanomaa hyvästä Vapahtajasta.

On ikävää, että Sastamalan seurakunnan nettisivujen ylläpitäjät haluavat jatkaa tätä kiistaa. En oikein muuten voi ymmärtää tällaisen artikkelin esiin nostamista. Jos kyse olisi asiaa objektiivisesti esittelevästä, tieteellisestä artikkelista, ymmärtäisin hyvin, että kerrotaan siitä ja järjestetään jopa siihen liittyvä ilta. Liisa Lampelan kirjoituksessa ei ole kyse tällaisesta artikkelista.

Vanhan testamentin kurssi ja kärsitty rangaistus

Ensi viikonloppuna Sastamalassa opiskellaan Vanhaa testamenttia. On viikonvaihteen mittainen raamattukurssi, jolla luetaan Malakian kirja, käydään läpi sen keskeiset opetukset, selvitellään, millaista oli Israelissa profeetta Jeremian ja Hesekielin aikana ja mitä nämä profeetat julistivat, sekä puhutaan siitä, miten kristityn tulisi suhtautua Vanhaan testamenttiin.

Kurssi alkaa perjantaina 9.4. klo 18. Lauantaina 10.4. aloitamme klo 12 ja sunnuntaina 11.4. klo 11. Kurssi päättyy sunnuntaina noin klo 16. Perjantaina olemme rukoushuoneessa Liekolankatu 5:ssa ja lauantaina Luther-talossa (Valkamakatu 4). Sunnuntaina klo 11 messu on Karkun evankelisella opistolla. Messun jälkeen raamattukurssin tilaisuudet alkavat klo 14 Liekolankadun rukoushuoneessa. Opettajina ovat Erkki Koskenniemi, Markus Malmivaara, Juha Silmu ja tämän nettipäiväkirjan kirjoittaja. Sunnuntaina messussa saarnaa Markku Sumiala. Lauantaina kuulemme tuoreet terveiset Keniasta. Lähetystyöntekijät Hanna-Leena ja Mika Piittala tuovat nämä terveiset. Kurssi on Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen ja Vammalan seudun ev.lut. Kansanlähetyksen yhteistyötä.

Toivotan sinut tälle kurssille lämpimästi tervetulleeksi. Hienoa jos pääset mukaan. Kurssi ei maksa osallistujille mitään.

Aika monet ovat kysyneet, miltä tuntuu, kun tuomiokapitulin määräämä rangaistus on kärsitty. Se on nyt tosiaan kärsitty. Kiirastorstaina olin taas papin asussa ja toimittamassa messua. Kolme kuukautta, jotka olin pidätettynä pappisvirasta, meni nopeasti. Kovinkaan paljon rangaistus ei vaikuttanut työhöni. Oli paljon sellaista työtä, jota voi tehdä, vaikka ei olisikaan pappisvirassa. Ikävimpiä olivat ne tilanteet, joissa joku tuttu soitti ja pyysi toimittamaan kirkollisen toimituksen - kastamaan, siunaamaan vainajan tai jakamaan ehtoollisen vanhukselle - ja jouduin sanomaan, etten nyt voi tulla. Henkisesti rangaistus vaivasi vähemmän kuin olin ajatellut. Varmaan tähän vaikutti se, etten osaa pitää vääränä toimintaa, josta minut tuomittiin. Toimisin samalla tavalla, jos nyt olisin vastaavassa tilanteessa. Siihen, miten raskaalta tai kevyeltä rangaistus tuntuu, vaikuttaa tietysti myös se, mitä ajattelee rangaistuksen antajista. Jos rangaistuksen määrää ihminen tai ihmiset, joita arvostaa kovin, rangaistus tuntuu raskaalta. Tässä tapauksessa näin ei ollut. Kun olemme puhuneet tästä kotonamme, Minna on muistuttanut minua siitä, miten Paavali suhtautui ylipappiin. Tästä kerrotaan Apostolien tekojen 23. luvun alussa. Tätä muistutusta olen tarvinnut.

Joku kysyi, mitähän tällä rangaistuksella saavutettiin, ja totesi, että tuskin mitään. Minun on helppo yhtyä tähän käsitykseen.

Sinä päivänä, jona rangaistus päättyi, vanhempani lähettivät minulle tekstinviestin. Siinä luki: "Taistele jalo taistelu ja säilytä usko ja hyvä omatunto. Jotkut ovat sen hylänneet ja ovat haaksirikkoutuneet uskossaan. 1 Tim 1:18-19. Siunauksen toivotuksin äiti ja isä".

Toki on hyvä, että tämä vaihe on nyt takana.