Isä siunattiin

Isäni kuoli - kuten kirjoitin edellisessä tekstissäni - hieman yli kaksi viikkoa sitten. Isän hautajaiset olivat viime lauantaina. Sain palvella häntä toimittamalla hänen ruumiinsa hautaansiunaamisen. Tehtävä ei ollut helppo mutta halusin kyllä sen tehdä.

Isä siunattiin Kemijärven kirkossa - hänelle hyvin tutussa paikassa. Muistotilaisuus pidettiin Kemijärven seurakuntatalossa. Jos hautajaisista voi sanoa, että se oli hyvä hetki, viime lauantaista mielestäni voi.

Suuri kiitos monille, jotka ovat muistaneet ja tukeneet meitä, erityisesti äitiäni. Suuri kiitos monista rukouksista, jotka kantavat. Suuri kiitos myös teille, jotka puhuitte muistotilaisuudessa, lausuitte runoja, olitte lähettäneet tervehdyksen tai palvelitte muuten. Suuri kiitos myös isän hoidosta sairaalassa Kemijärvellä ja Rovaniemellä.

Alla puhe, jonka pidin isäni hautaansiunaamisessa.

* * *

Isäni Matti Rankisen läheiset, omaiset ja ystävät.

Tässä elämässä joutuu luopumaan melkein kaikesta. On niin vähän pysyvää. Joutuu luopumaan, mitä oli ennen. Joutuu luopumaan, mistä ei haluaisi – rakkaista ihmisistäkin. Aika usein olen sanonut näin vastaavalta paikalta kuin tämä. Nyt nämä asiat ovat paljon enemmän kuin sanoja.

Hyvä että saa ajatella, uskoa: Ei kuitenkaan ole sattumaa, mistä ja milloin joutuu luopumaan. Se ei ole julmaa kohtaloa. Se ei sittenkään ole ihmisten käsissä, milloin joutuu päästämään irti ihmisestä, joka kanssa on saanut elää kauan ja kokea paljon. Jumala antaa elämän. Hän luo ihmisen. Hän antaa ne päivät, jotka täällä eletään. Niissä hän pitää huolta, antaa lahjojaan ja haluaa, että luotamme häneen. Ja hän kutsuu pois tästä elämästä, kun hän katsoo, että se aika on tullut. Hyvä että saa uskoa: On sittenkin pysyvää – on Jumala, ikuinen Jumala, hänen sanansa ja lupauksensa.

On sanottu: Kun on surun aika, on lupa surra. Saa itkeä, tuntea ikävää, kaivata. Ei ole kummallista, että tuntuu pahalta. Tunnetta ei tarvitse yrittää työntää pois ja olla kuin sitä ei olisi. Saa surra niin kuin on minulle hyvä tapa surra. Ja saa antaa toisten surra. Että suree, se hoitaa, se auttaa eteenpäin, se opettaa elämään uudessa tilanteessa.

Toiset ihmiset ovat näissä tilanteissa tärkeitä. Varmasti tarvitaan, että saa olla yksin, totutella yksin siihen, että rakas ihminen läheltä on pois, surra yksin. Tarvitaan mahdollisuutta tähän. Mutta tarvitaan myös toisia. Sitä ei tarvita, että toinen osaisi sanoa tai tehdä sellaista, mikä veisi ikävän. Ei sellaisia sanoja tai tekoja olekaan. Mutta sitä tarvitaan, että toiset pitävät yhteyttä, käyvät, soittavat, kysyvät, mitä kuuluu. Tai auttavat käytännön asioissa. Ja toisen kanssa saa puhua – siitä että on ikävä, Matista tai aivan muusta. Me Jarmon kanssa olemme kauempana. Hienoa että on teitä, jotka olette täällä lähellä. Suuri kiitos, että olette olleet äidin tukena ja apuna. Se on merkinnyt paljon, myös meille pojille. Hienoa jos jaksatte olla tukena edelleen.

Isä oli rakentaja. Hän piti työstään. Ja sen ymmärtää – työ oli palkitsevaa, näki tuloksia, rakennus valmistui. Työ oli isälle paljon enemmän kuin toimeentulon ansaitsemista. Isä osasi myös levätä. Koskaan sunnuntaina hän ei ollut työssä – ellei ollut aivan pakko. Ehkä juuri siksi hän jaksoi työssään paljon ja pitkään.

Jos ihmisestä ylipäänsä voi sanoa, isästä varmaan voi, että hän oli hyväsydäminen. Minä ja se, että itse saan, eivät olleet tärkeimmät asiat. Joskus joku lapsenlapsista sanoi, että ukki antaa meille vaikka kuun taivaalta. Varmaan olisi antanut, jos olisi tarvittu ja olisi voinut. Hän halusi varsinkin meille lähimmille hyvää. Hän ajatteli meitä, teki, auttoi ja tuki.

Isä oli isänmaallinen ja opetti terveellä tavalla isänmaallisuutta. Tämä on hyvä maa, tämän hyväksi kannattaa tehdä työtä. Suomalainen metsä oli isälle tärkeä paikka, jossa oli hyvä olla ja josta sai voimaa.

Ajattelen, että isä oli myös muun kuin talojen rakentaja. Hän halusi rakentaa sopua. Hän ei halunnut riidellä. Hän kärsi riidoista.

On paljon hyviä muistoja puolisosta, isästä, ukista, ystävästä, suvun miehestä. Nämä ovat minun muistojani. Ajattelen, että nämä voisivat olla isän perintöä: Työ on paljon enemmän kuin toimeentulon hankkimista. Tu-lee ajatella toisia eikä vain itseä. Tämä on hyvä maa, jonka hyväksi kannattaa toimia. Tulee rakentaa sopua.

Mitä ajattelit, kun kuulit Matin kuolleen? Yleensä se pysäyttää, että kuulee tutun ihmisen elämän täällä päättyneen. Se saa miettimään suurempia asioita. Toivottavasti myös näitä kaikkein suurimpia: Mitä on sitten, kun tämä elämä loppuu? Miten minun käy sitten?

Uskon, mitä Raamattu kertoo. Uskon, että siinä puhuu Jumala – hän joka tietää. Raamattu sanoo, ettei kaikki lopu siihen, että tämä elämä päättyy. Se sanoo, että tämän elämän jälkeen on taivas tai kadotus.

Raamattu ei sano, että kaikki ihmiset ilman muuta pääsevät tämän elämän jälkeen taivaaseen. Eikä se sano, että sinne pääsevät hyvät ihmiset tai ne, jotka ovat tehneet tarpeeksi hyvää. Kukaan ei pysty tekemään niin paljon hyvää, että onnistuisi avaamaan hyvillä teoilla itselleen taivaan. Raamattu sanoo, että taivaaseen Jumalan luo pääsee se, joka omistaa syntien anteeksiantamuksen. Jeesus, Jumalan Poika, tuli tähän maailmaan. Jumala itse Pojassaan tuli tänne. Hän kuoli ristillä. Kuolemallaan hän järjesti meille anteeksiantamuksen. Sen saa omistaa tavallinen ihminen. Sen omistaa se, joka kastettu Jeesuksen omaksi ja uskoo häneen.

Uskon, että näin isä uskoi. Tämä usko syntyi hänessä varmaan vähitellen – täällä kirkossa istuessa ja kuunnellessa, äidin kanssa jutellessa. Jo lapsuudessa näistä asioista oli puhuttu ja kylvetty tämän uskon siemen. Isä ei ollut sellai-nen, että hän olisi paljon puhunut näistä asioista. Ehkä miehen ei ole niin helppoa puhua. Eikä se ole ratkaisevaa, miten paljon me puhumme.

Uskon, että isä on siellä, missä on hyvä olla. Ja hän odottaa, että siellä kerran tavataan. Sinne päästään Jeesuksen uskomalla. Kaikkien takia Jeesus tuli tähän maailmaan. Kaikkien puolesta hän kuoli. Kaikille hän avasi tien taivaaseen. Jokainen saa uskoa, turvautua häneen. Saa uskoa sellaisena kuin on. Kelpaako sinulle, mitä sinulle on ansaittu?

Jälleennäkemisen toivossa

Lähetin hetki sitten Koillis-Lappiin tämän kirjoituksen ja pyysin sen julkaisemista tällä viikolla:

Isäni Matti Rankinen kuoli pian pääsiäisen jälkeen 11.4.2012.

Hän syntyi nuorimpana nelilapsiseen perheeseen Kemijärvellä 1933. Perhe muutti rajan taakse jääneeseen Sallaan, jossa isoisälläni oli kauppa. Talvisota toi takaisin Kemijärvelle. Jatkosodan, sotilaspoikien toiminnan, pommituksessa tuhoutuneen kodin, saksalaiset aseveljet ja evakkoajan Jepualla Etelä-Pohjanmaalla isä näki ja koki kymmenvuotiaan pojan silmin ja tuntein.

Isä opiskeli rakennusmestariksi Kuopiossa. Siellä hän tapasi Inkerin ja melkein 54 vuotta kestänyt avioliitto solmittiin Kuopion tuomiokirkossa. Muutettiin Rovaniemelle, jossa molemmat pojat syntyivät. Ensimmäinen työpaikka oli Imatran Voimalla.

Vuonna 1966 muutimme Kemijärvelle ja 1979 isäni perusti rakennussuunnittelu- ja valvontatoimiston. Moni Kemijärvellä asuu hänen suunnittelemassaan kodissa, jonka rakentamista hän valvoi. Luusuan ja Räisälän kappelit sekä Honkakankaan siunauskappeli ovat hänen piirtämiään. Isä piti työstään, jossa tuloksia oli helppo nähdä: tontille nousi rakennus, jonka suunnitelmat olivat paperilla. Kokonaan eläkkeelle hän ei malttanut jäädä. Hän sanoi, että hän oli aina ollut rakennuksilla eikä halunnut olla niiltä pois.

Metsästys, kalastus, marjastus, lukeminen ja hiihto olivat rakkaita harrastuksia. Vielä viime syksynä isä oli poikansa ja pojanpoikansa kanssa sorsametsällä ja kulki mukana hänelle hyvin tärkeässä hirviporukassa. Nuorena hän yleisurheili ja pelasi pesäpalloa innokkaasti.

Isä oli hyvä, rakastava puoliso ja malli meille pojille. Lapsenlapsi kuvasi joskus Matti-ukkia sanomalla, että hän antaa vaikka kuun taivaalta. Isä huolehti, oli kiinnostunut ja antoi kulkea omaa tietä. Työ oli hänelle paljon muutakin kuin toimeentulon ansaitsemista. Juuret olivat lujasti Suomessa ja suomalaisuudessa. Kemijärveltä hän lähti pois vain, jos oli aivan välttämätöntä. Hänellä oli hyvä huumori.

Uskonasiat olivat isälle tärkeitä. Melkein joka sunnuntai hän oli jumalanpalveluksessa Kemijärven kirkossa. Muuan paikkakuntalainen sanoi kuultuaan viestin isän kuolemasta: - Mietinkin, missä Matti on, kun häntä ei näkynyt tutulla paikalla kiirastorstain jumalanpalveluksessa. Hän oli tuolloin kotona ja liikkuminen oli vaikeaa. Muutama päivä myöhemmin hän nukkui rauhallisesti pois Lapin Keskussairaalassa. Sydänlihas ei enää toiminut.

Siunaamme isän jälleennäkemisen toivossa Kemijärven kirkossa lauantaina 28.4. Pääsiäisen suuri sanoma on, että Jeesus voitti kuoleman. Hän on kuolemaakin suurempi. Hän lupaa niille, jotka uskovat häneen, ikuisen elämän siellä, missä ei ole sairautta, kipua eikä kyyneleitä.

* * *

On hyvä, että saa jättää rakkaan, läheisen ihmisen Jumalan käsiin. Saa luottaa Herramme lupaukseen: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin." Joskus, ehkä usein, on vaikea ymmärtää tai hyväksyä Jumalan tekoja ja teitä. Silloinkin ja juuri silloin saa luottaa Jumalan suuruuteen - hänellä on valta - hyvyyteen ja suureen armoon.

Ilmestyskirja rohkaisee

Opetin tänään ja eilen raamattukurssilla Karkun evankelisella opistolla. Kurssi on kolmen kuukauden mittainen ja alkaa joka syksy elokuun lopussa tai syyskuun alussa ja joka talvi tammikuun lopussa. Mitä jos lähtisit ensi syksynä tälle kurssille?

Aiheena eilen ja tänään oli Johanneksen Ilmestys. Se on puhutteleva ja vaikeakin Raamatun kirja. Olen joskus kirjoittanut Ilmestyskirjasta mm. näin:

Tämä maailma ei ole onnen tyyssija. On monenlaisia vaikeuksia. Luomakunta kärsii ja ihmiset voivat pahoin. Jumalaa ja hänen omiaan vastaan hyökätään. Jumalan omia vaaditaan luopumaan uskostaan. Ilmestyskirja on vastaus kysymykseen, miksi maailmassa on tällaista. Se kertoo, että tässä maailmassa käydään sotaa. Jumala ja Paholainen sotivat. Paha joukkoineen hyökkää Jumalan omia vastaan. Sota käy sitä kiivaammaksi, mitä pidemmälle maailma historia etenee. Tässä maailmassa on pahaa siksi, että Jumala sallii Paholaisen tekevän pahaa. Ja siksi että Jumala kurittaa tätä maailmaa, tapahtuu sellaista, mikä näyttää ja tuntuu meistä pahalta. Hän voi rankaista sen pahan takia, mitä ihmiset tekevät. Tai Jumala kurituksellaan kutsuu ihmisiä parannukseen. Jumalan suunnitelmaan kuuluu, että tämä maailma kulkee vaikeaa tietä kohti sitä päivää, jona Kristus saapuu ja tekee lopun kaikesta pahasta.

Ehkä se, että Jumala rankaisee, ei sovi siihen kuvaan, joka on Jumalasta. Jos meillä on Jumalasta käsitys, ettei hän voi rangaista, sitten meillä on väärä kuva Jumalasta. Jumala voi rangaista – se on selvää Ilmestyskirjan äärellä. Jos hän ei mielestämme voi rangaista, sitten Ilmestyskirjaa ei voi ymmärtää. Jumala on pyhä, joka vihaa syntiä. Ilmestyskirjan ymmärtäminen edellyttää tämän Raamatun totuuden hyväksymistä.

* * *

Ilmestyskirjassa on sellaista, mikä pelottaa ja ahdistaa lukijaa. Monet näyt ovat järkyttäviä: ihmisiä kuolee, luonto tuhoutuu ja verta roiskuu. On Ilmestyskirjan selittäjiä, jotka saavat ihmiset pelon valtaan. Ilmestyskirjan tarkoitus ei kuitenkaan ole luoda pelkoa ja ahdistusta. Kirja vain kuvaa, millaista elämä pahassa maailmassa on ja tulee olemaan. Ilmestyskirjan tarkoitus on juuri päinvastainen kuin luoda pelkoa. Se rohkaisee niitä, jotka lukevat sitä ja uskovat, mitä se kertoo: Vaikka tapahtuu järkyttäviä asioita, ei sittenkään ole hätää. Tämä maailman on Jumalan käsissä. Hän johtaa ja hänen suunnitelmansa toteutuvat. Hän pitää erityisesti omistaan huolta. Varsinkin heille tapahtuu vain, mitä hän sallii. Ilmestyskirja on annettu meille siksi, että tietäisimme tämän ja luottaisimme siihen.

Ilmestyskirjassa kerrotaan kirjasta, joka oli kirjoitettu täyteen tekstiä (Ilm 5). Ilmeisesti siinä olivat maailman tapahtumat. Kun kirjaa aletaan avata, Johannekselle näytetään maailman tapahtumia. Jeesus ottaa tämän kirjan käsiinsä. Ilmestyskirja haluaa sanoa: maailman tapahtumat ovat Jumalan Pojan käsissä.

Ilmestyskirjan luvussa 11 Johannes saa tehtävän: ”Sitten minulle annettiin mittakeppi, joka oli kuin sauva, ja minulle sanottiin: - Mene mittaamaan Jumalan temppeli ja alttari ja laske ne, jotka siellä rukoilevat.” (Ilm 11:1-2). Sakarjan kirjassa on kohta, jossa mitataan Jerusalemin kaupunki. Ja sitten Jumala lupaa: ”Minä olen tulimuuri sen ympärillä.” (Sak 2:9). Jumala lupaa suojella sen, mikä mitataan. Temppeli, jonka Johannes mittaa, tarkoittaa seurakuntaa, Jumalan omia, joita muuallakin Uudessa testamentissa kutsutaan Jumalan temppeliksi. Heistä Jumala siis lupaa pitää erityisesti huolta. Hän suojelee heitä ja heille tapahtuu vain, mitä hän sallii.

Ristin ja ylösnousemuksen juhlaa

Eilen oli palmusunnuntai, tänään hiljaisen viikon maanantai. Seuraamme Jeesuksen matkaa kohti ristiä ja ylösnousemusta. Ehkä paras tapa - ainakin meille liian kiireisille ihmisille - seurata Herramme matkaa on osallistua jumalanpalveluksiin ja muihin tilaisuuksiin, joissa luetaan Raamtun tekstejä Jeesuksen tiestä ristille, kuolemasta ja ylösnousemuksesta, puhutaan niistä, lauletaan Jeesuksen kärsimyksestä ja tyhjästä haudasta kertovia lauluja ja vietetään ehtoollista.

Olet lämpimästi tervetullut mm. näihin jumalanpalveluksiin:

- Hiljaisen viikon iltakirkkoon tiistaina 3.4. klo 19
- Kiirastorstain messuun torstaina 5.4. klo 19
- Pääsiäisyön messuun lauantaina 7.4. klo 23
- Toisen pääsiäispäivän messuun maanantaina 9.4. klo 11

Nämä jumalanpalvelukset pidetään Karkun evankelisella opistolla.

Näiden lisäksi toivotan sinut tervetulleeksi maanantaina 9.4. pääsiäisjuhlaan. Se alkaa Vammalan Luther-talossa klo 14.

Jeesus kärsi ja kuoli meidän puolestamme. Hän sovitti meidät pyhän Jumalan kanssa. Siksi on anteeksiantamus kaikkiin synteihin, voimme elää sovinnossa Jumalan kanssa ja päästä kerran ikuiseen elämään hänen luokseen. Jeesus nousi kuolleista. Hän voitti kuoleman ja osoitti olevansa kuolemaakin vahvempi. Siksi kuolemassakaan ei ole hätää, jos Jeesus on turvanamme. Hän on luvannut olla sen kanssa, joka on kastettu hänen omakseen ja uskoo häneen.

Toivotan sinulle hyvää, siunattua ristin ja ylösnousemuksen juhlaa.