Mitä minulle tapahtuu?

Hieno perinne suomalaisessa kirkollisessa elämässä ovat herätysliikkeidemme kesäjuhlat. Niistä suurimmat kokoavat kymmeniä tuhansia, pienemmät tuhansia ihmisiä. Sanaa julistetaan, lauletaan, rukoillaan ja kokoonnutaan viettämään Herran pyhää ehtoollista. Tavataan tuttuja ja vaihdetaan kuulumisia. Mukana on lapsia ja aikuisia, nuoria ja vanhuksia. Uskomme, että hyvä Herramme tekee monien sydämessä työtä.

Tässä viikonvaihteessa on evankelisen herätysliikkeen kesäjuhla - valtakunnallinen evankeliumijuhla - Ylistarossa Etelä-Pohjanmaalla. Avajaisissa pidin seuraavan puheen:

Olin silloin 14-vuotias ja rippikoulussa. Mitä tapahtuu, kun kuolen? Mitä minulle tapahtuisi, jos kuolisin nyt? Niin kysyin 14-vuotiaana rippikoulussa. En miettinyt asiaa viileästi. En ajatellut, että tämä on mielenkiintoinen, haastava kysymys, jolle rippikoulussa voi uhrata muutaman ajatuksen. Kysymys oli pysäyttänyt minut. En päässyt siitä irti. Kysymys ahdistikin. Tuntui, ettei minun kävisi hyvin, jos kuolisin. Asiani Jumalan kanssa eivät ole kunnossa. Mikä tahansa vastaus ei kelvannut. Täytyi löytää, mistä voisi sanoa: Nyt olen löytänyt vastauksen, jonka kanssa voin kuolla.

Pojat tai nuoret miehet eivät mieti tällaisia asioita. Tai ihmiset ylipäänsä eivät mieti. Niin ajatellaan ja ehkä on perusteltua ajatella. Harvinaista on, että joku kertoo miettivänsä, mitä hänelle tapahtuu, kun hän kuolee. Elämän ja ajatukset näyttävät täyttävän niin monet muut asiat.

Sittenkin näitä asioita mietitään. Ehkä syvällä sydämessä. Silloin kun ei ole lähellä sitä toista, joka kanssa puhua aivan muita. Ehkä nämä herättävät yöllä eivätkä anna rauhaa. En minäkään näyttänyt muille, että mietin näitä. Luulen, että moni ei edes aavistanut minun miettivän tällaisia.

Kysytkö sinä, mitä sinulle tapahtuu, kun tämä elämä loppuu? Hienoa, että sinä, joka kysyt, olet täällä. Toivon, että löydät vastauksen, jonka kanssa voi kohdata kuoleman.

Mikä saa ihmisen kysymään: Mitä minulle tapahtuu, kun kuolen? Jumala pysäyttää ihmisen ja laittaa kysymään, mitä minulle tapahtuu. Sinutkin, joka mietit näitä, Jumala on pysäyttänyt ja laittanut miettimään. Se on hyvän Jumalan työtä sinussa. Jumala on koskettanut sinua.

Mietin aiemminkin – ennen kuin olin 14-vuotias ja rippikoulussa – miten saisin asiani kuntoon Jumalan kanssa. Muistan hyvin, että päätin elää paremmin. Olla koulussa ja kotona rauhallinen ja kiltti. Tehdä toisille hyvää. Jättää pahat sanat sanomatta. Olla tönimättä ja kiusaamatta toisia. Yritin tosissani - niin kuin vain hieman yli kymmenvuotias poika voi. Ja sen ikäinen voi olla tosissaan. Jaksoin hetken elää niin kuin ajattelin, että elää se, jonka asiat Jumalan kanssa ovat kunnossa. Sitten epäonnistuin. En osannut, en jaksanut elää niin kuin ajattelin, että pitäisi. Tuntui, ettei minusta ole sellaiseksi, jonka asiat Jumalan kanssa ovat kunnossa. Jos lapsi tai varhaisnuori ajattelee näin, miksei sitten aikuinenkin.

Olisinpa silloin osannut katsoa kauas taaksepäin ja lähemmäksi taaksepäin. Mitä tarkoitan? Tarkoitan ajassa taaksepäin katsomista. Kauas taaksepäin katsomisella tarkoitan Jeesuksen ristiin katsomista - siihen mitä tapahtui Golgatalla 2000 vuotta sitten. Jeesuksen risti julistaa: Synnit on sovitettu, anteeksiannettu. Yhteys Jumalaan on avattu. Tie taivaaseen on avattu. Kaikki on tehty, mitä tarvitaan, että asiasi Jumalan kanssa ovat kunnossa. Tämän kaiken risti sai aikaan.

Lähemmäksi taaksepäin katsomiselle tarkoitan kasteeseen katsomista. Sinut on kastettu. Kasteesi julistaa: Sait kasteessasi kaiken, mitä Jeesuksen risti sai aikaan. Silloin, kun sinut kastettiin, sinun ei tarvinnut tehdä jotakin saadaksesi asiat kuntoon Jumalan kanssa. Ei tarvinnut ansaita ja tulla paremmaksi – olla kiltimpi ja tehdä tarpeeksi hyvää. Sellaisena kuin olit, sait lahjana sen, mitä Jeesus ansaitsi meille ristillä. Niin on nytkin. Ei tarvitse suorittaa, jaksaa ja onnistua. Ei tarvitse muuttua joksikin toiseksi. Sellaisena kuin on, saa lahjana sen, mitä Jeesus on ansainnut. Saa uskoa Jeesukseen. Jokainen, joka turvautuu häneen, omistaa sen, mitä risti sai aikaa ja mitä kasteessa sai. Asiat Jumalan kanssa ovat kunnossa. Ja käy hyvin, kun tämä elämä päättyy.

Katso Jeesuksen ristiin ja katso kasteeseesi. Katso juuri sinä, joka kysyt, mitä minulle tapahtuu, kun kuolen.

Se on Jumalan työtä, että pysähtyy kysymään, mitä minulle tapahtuu. Mutta Jumala tahtoo tehdä enemmän kuin vain pysäyttää miettimään ehkä ahdistuneena tätä kysymystä. Hän tahtoo synnyttää turvallisen luottamuksen siihen, että Jeesus on tehnyt puolestani kaiken, mitä tarvitsen päästäkseni taivaaseen. Ja että tämän kaiken saa omistaa sellaisena kuin olen. Tämän kaiken omistan, kun olen kastettu Jeesuksen omaksi ja uskon häneen, joka kuoli, sovitti kuolemallaan syntini, nousi kuolleista ja avasi tien taivaaseen. Tässä on vastaus, jonka kanssa voi elää ja voi kuolla.

Voiko tästä vastauksesta olla varma? Voi. Jumalan sana lupaa niin – Jumalan sana joka on kirjoitettu Raamattuun. Hienoa että saa luottaa siihen, mitä Raamattu sanoo. Sitten voi myös sanoa: Minun käy hyvin, kun tämä elämä loppuu. Siitä minulla on Jumalan lupaus.

Entä jos uskot Jeesukseen ja kuitenkin se kysymys vaivaa sinua. Pelkäät, ettei sinun käy hyvin, kun kuolet. Ei sinun pelkosi tee tyhjäksi sitä, mitä Jeesus on tehnyt puolestasi, mitä kasteessasi sait ja mitä omistat, kun uskot häneen. Hän pelastaa – vaikka pelkäisit. Hän pelastaa taivaaseen – riippumatta siitä pelkääkö uskova ihminen vai ei.

Jumalan sana lupaa: Mikään kadotustuomio ei kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa (Room 8:1). Siinä toivo toivon etsijälle.

Eipä voi olla hienompaa juhlapaikkaa kuin tämä, jossa olemme. Lämmin kiitos teille, jotka olette rakentaneet meille tällaisen juhlapaikan ja juhlan. Rukouksemme on, että Jumala siunaa viikonvaihteemme.

Täytyykö herätysliikkeen olla samanlainen?

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) täytyy hyväksyä naispappeus tai ainakaan sillä ei saa olla virkakysymyksessä kantaa, joka poikkeaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nykyisestä kannasta. Jos Sley torjuu naispappeuden, sen piirissä olevat pastorit ja seurakuntalaiset eivät voi odottaa kirkossa toisenlaista kohtelua kuin mitä he saavat osakseen tällä hetkellä esimerkiksi Vammalan seurakunnassa. Sley kohtelee kovalla kädellä naispappeuden kannattajia, kirkko kohtelee nyt samalla tavalla naispappeuden vastustajia. Näitä ajatuksia olen lukenut ja kuullut. Vaatimus on kohdistettu erityisesti minuun: Sleyn hallituksen puheenjohtajana minun pitäisi vaikuttaa siihen, että Sley ilmoittaa hyväksyvänsä naispappeuden tai ainakaan sen toiminnassa naispappeuden torjuminen ei näy mitenkään. Ellen toimi näin, on ymmärrettävää, että minua kohdellaan niin kuin kohdellaan.

Mielestäni Sley ei kohtele naispappeuden kannattajia samalla tavalla kuin joissakin seurakunnissa kohdellaan naispappeuden torjujia. Ketään Sleyn työntekijää, joka pitää naispappeutta oikeana ratkaisuna tai pitää hengellisiä tilaisuuksia yhdessä naispastoreiden kanssa, ei uhata erottamisella. Ketään työntekijää tai vapaaehtoista vastuunkantajaa, joka hyväksyy naispappeuden, Sleyn johtajat eivät parjaa lehdissä tai työkokouksissa. Sleyn johtajat eivät osoita ovea niille evankelisille kristityille, jotka kannattavat naispappeutta, ja kehota heitä perustamaan omaa järjestöä.

On mainittu kaksi työntekijää, jotka olisi erotettu Sleystä juuri sen takia, että he hyväksyvät naispappeuden: Sleyn lähetysjohtaja, nykyinen Suomen Lähetysseuran ulkomaanosaston johtaja ja entinen Arkin - Sleyn omistaman kustannusosakeyhtiön - toimitusjohtaja.

Sleyn johtokunta päätti lähetysjohtaja Tuula Sääksen työsuhteen päättymisestä helmikuussa 1999. Tällöin johtokunta joutui irtisanomaan useita muitakin työntekijöitä, yhteensä noin 20. Irtisanottujen joukossa oli monia naispappeuden torjujia. Nämä päätökset jouduttiin tekemään nimenomaan taloudellisista syistä. Sleyn menoja täytyi leikata huomattavasti. Miksi leikkaus sitten kohdistui myös lähetysosaston johtajaan? Itse en ollut tuolloin Sleyn johtokunnassa. Luulen, että päättäjät ajattelivat, että lähetysjohtajan tehtävät voidaan siirtää vaikeassa taloudellisessa tilanteessa toistaiseksi toiminnanjohtajalle. Toiminnanjohtaja hoitikin lähetysjohtajan tehtäviä useita vuosia. Ehkä joidenkin päättäjien ratkaisuun vaikutti, että Sleyn lähetystyöntekijöiden määrä silloisen lähetysjohtajan aikana oli laskenut noin puoleen. Varmasti ainakin muutamien kantaan jossain määrin, ehkä paljonkin, vaikutti Tuulan suhtauminen naispappeuteen.

Muutama viikko sitten Tuula julkaisi yhdessä TT Pirkko Lehtiön kanssa lähetystyötä käsittelevän kirjan "Kun jää sulaa". Tuulaa ja Pirkko Lehtiötä haastateltiin Kirkko ja kaupunki -lehdessä (http://www.kirkkojakaupunki.fi/). Kirjasta arvostelun kirjoitti Uusi tie -lehteen lehden päätoimittaja Leif Nummela (http://www.uusitie.fi/). Kirja sisältää toisenlaisia ajatuksia ja toisenlaista lähetysteologiaa kuin mitä esimerkiksi Sleyn lähetystyössä on pidetty keskeisenä. Voi olla, että tietyt teologiset ratkaisut, jotka on luettavissa mainitussa kirjassa, näkyivät Tuulan toiminnassa jo Sleyn lähetysjohtajana. Ehkä tämäkin vaikutti Sleyn johtokunnan ratkaisuun.

Arkin toimitusjohtaja vapautettiin tehtävästään huhtikuussa 2007. Arkin hallituksen kokouksessa, jossa asiasta päätettiin, hallituspaikkansa jätti hallituksen puheenjohtaja, Seinäjoen seurakunnan talousjohtaja Keijo Sulkko. Olen kuullut väitteen, että kiivaat naispappeuden vastustajat erottivat paitsi toimitusjohtajan myös Keijo Sulkon. Esityksen toimitusjohtajan tehtävästä vapauttamisesta teki puheenjohtaja Keijo Sulkko. Kun päätös tästä oli tehty, Keijo Sulkko ilmoitti jättävänsä Arkin hallituksen. Syitä tähän ratkaisuun en tiedä; toki jotakin aavistelen. Olen ihmetellyt ratkaisua. Päätös tuli minulle yllätyksenä. Kun olin kuullut päätöksestä, keskustelin kahteen otteeseen tehtävästä vapautetun toimitusjohtajan kanssa ja vetosin, että hän palaisi Arkin toimitusjohtajaksi. Uskoin, että Arkin hallitus voisi valita hänet jatkamaan toimitusjohtajan tehtävässä. Hän mietti asiaa mutta ei valitettavasti ollut käytettävissä.

Että herätysliikkeiden pitäisi hyväksyä kaikki, mitä kirkko on hyväksynyt, on mielestäni erikoinen ajatus. Jos herätysliikkeiden piirissä ajatellaan ja toimitaan kaikessa samalla tavalla kuin kirkossa muutenkin ajatellaan ja toimitaan, mihin herätysliikkeitä tarvitaan? Ehkä ne, jotka vaativat, että herätysliikkeen on oltava samanlainen kuin paikallinen kirkko, pyrkivätkin siihen, että herätysliikkeet muuttuvat sellaisiksi, joille ei ole tarvetta. Jos herätysliikkeiltä vaaditaan kaiken sen hyväksymistä, mitä Suomen evankelis-luterilainen kirkko on hyväksynyt, ollaan jonkin ajan kuluttua samassa tilanteessa kuin Ruotsissa. Herätysliikkeet on suurelta osin työnnetty kirkon ulkopuolelle. Se olisi Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle tappio.

Toivon, että kirkossa on tilaa herätysliikkeille, jotka joissakin asioissa opettavat ja toimivat toisin kuin mikä on käytäntö nykyisessä kirkossa. Sitä ei pidä sallia, että herätysliikkeissä opetetaan tai toimitaan vastoin luterilaista uskoa. Siitä ei ole kyse asiassa, josta tässä nettipäiväkirjassa on kirjoitettu.

Olen ihmetellyt, miksi juuri Sley on viime aikoina joutunut kovan hyökkäyksen ja painostuksen kohteeksi. Sama kanta virkakysymyksessä on esimerkiksi kirkkomme lähetysjärjestöistä kolmella muullakin ja siten enemmistöllä kirkkomme virallisista lähetysjärjestöistä. Ehkä ajatellaan, että on viisasta hyökätä kerrallaan yhtä vastaan. Toisten vuoro tulee myöhemmin. Hienoa, että toisten herätysliikkeiden kristittyjä on tullut toisten tueksi.

Jotkut luovat Sleyn nykyisestä toiminnasta kuvaa, että toiminta keskittyy naispappeuden vastustamiseen. Olen paljon mukana Sleyn toiminnassa. Enpä ole tavannut tällaista toimintaa. Varmasti joskus joku evankeliumijuhlassa, seurassa tai raamattuopetuksessa ottaa kantaa naispappeuteen - vastaan tai puolesta. Niin tapahtuu kuitenkin hyvin harvoin. Toiminnassa keskitytään tärkeämpiin asioihin.

Sleyn toiminnassa on tilaa kaikille - niille, jotka hyväksyvät naispappeuden, niille, jotka torjuvat sen, ja niille, jotka eivät halua ottaa kantaa asiaan. Toivottavasti näin on tulevaisuudessakin. Meillä jokaisella evankelisen liikkeen piirissä toimivalla on parannettavaa siinä, että osaisimme paremmin osoittaa, että tilaa on kaikille.

Kenenkään ei liene mahdoton osallistua tilaisuuteen, jossa julistajana on miespastori. Mutta monen on vaikea tai mahdoton osallistua tilaisuuteen, jossa julistajana on naispastori. Eikö senkin takia, että tilaa olisi kaikille, ole hyvä järjestää evankeliumijuhla tai raamattuopetus siten, että kaikki voivat tulla? Ymmärtääkseni tämäntapaista toimintatapaa Uusi testamenttikin suosittelee. Ei pakottamista, painostamista ja uhkaamista.

Juhannus

Johannes Kastaja – juhannuksen päivänsankari - saarnasi ja kastoi. Suuret joukot kokoontuivat kuuntelemaan häntä ja pyysivät saada häneltä kasteen. Sitten Jeesus aloitti toiminnan ja väki siirtyi Johanneksen luota Jeesuksen luokse. Johanneksen oppilaatkin lähtivät seuraamaan Jeesusta. Johannekselta kysyttiin, eikö hän ole Jeesukselle kateellinen. Hän vastasi: ”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi” (Joh 3:30).

Jeesuksen on tultava suuremmaksi ja minun pienemmäksi. Uskomme keskeinen sana on usein minä. Minun täytyy tehdä, osata, jaksaa, olla enemmän ja tulla paremmaksi. Ja sitten tuntuu, ettei minusta ole uskovaksi, kristityksi – kun en ole läheskään niin paljon kuin pitäisi olla. Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi. Uskon pääasia en ole minä. Pääasia on Jeesus. Hän jaksaa, osaa ja riittää. Minä olen sellainen kuin olen. Ja sellaisena kuin olen saan turvautua Vapahtajaan. Hän kykenee tekemään minusta Jumalalle kelvollisen. Hän on tehnyt puolestani kaiken, mitä tarvitsen ollakseni Jumalan lapsi. Hän on tehnyt sen elämällään, kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan. Uskossa kasvaminen ei niinkään ole, että muutun ja tulen yhä paremmaksi. Vaan että Jeesus tulee suuremmaksi ja minä pienemmäksi. Rakennan yhä vähemmän itseni varaan ja yhä enemmän sen varaan, mitä Jeesus on ja mitä hän teki puolestani.

Kaksi ystävääni muisteli kuollutta ystäväänsä. Toinen sanoi: - Hän oli hieno ihminen. Hänen lähellään oli hyvä olla. Hän oli tavallinen kansan mies, ei juuri kouluja käynyt, mutta syvästi sivistynyt. Toinen jatkoi: - Hänellä oli usko Jeesukseen. Eikä hän sitten voinut ylpeillä. Hän tiesi, ettei hän ole jotakin suurta. Toisaalta hänen ei tarvinnut nöyristellä ihmisten edessä. Hän tiesi, että hänen Herransa on suuri ja ettei toinen ihminen ole häntä parempi, vaikka olisi millaisessa asemassa. Ja tämä teki hänestä hienon ihmisen.

Se, että Jeesus tulee suureksi ja ihminen pieneksi, muuttaa ihmistä. Se voi vaikuttaa tällaistakin.

Onko kuulunut uutta?

Moni on ottanut yhteyttä ja kysynyt, onko tuomiokapitulista tai kurinpitoasiamieheltä kuulunut uutta. Kummaltakaan taholta ei ole kuulunut mitään uutta sen jälkeen, kun arkkihiippakunnan tuomiokapituli 16.5. päätti lähettää asiani kurinpitoasiamiehen valmisteltavaksi. Oikeastaan ei ole kuulunut vanhempaakaan. Tiedon siitä, mitä tuomiokapituli päätti, olen lukenut lehdistä ja netistä, kuullut radiosta ja katsonut TV:stä. Toivoisin, että asianosainen saisi tiedon ratkaisuista muutenkin. Tätä toivoisin kirkon pastorina.

Näyttää siltä, että asiaani käsitellään arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa aikaisintaan elokuussa. Ensi viikolla on tuomiokapitulin istunto, mutta kurinpitoasiamiehen ehdotus ei ehtine siihen kokoukseen. Ei ainakaan mikäli kurinpitoasiamies ehdottaa minulle rangaistusta. Käsittääkseni tällaisesta ehdotuksesta minulle täytyy varata mahdollisuus lausunnon antamiseen. Ensi viikon tuomiokapitulin istuntoon en ehdi antaa lausuntoa, vaikka kurinpitoasiamiehen laatima haaste tuotaisiin minulle tänään. Ensi viikon istunnon jälkeen seuraava tuomiokapitulin istunto on elokuussa.

Kuten kirjoitin nettipäiväkirjassani 16.5., arkkihiippakunnan tuomiokapituli ottaa kantaa kysymykseen, onko Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa tilaa pastoreille ja seurakuntalaisille, jotka ajattelevat ja toimivat omankin kirkkomme perinteisen papiskäsityksen mukaisesti. Tähän kysymykseen tuomiokapituli ottaa kantaa päättäessään, rangaistaanko minua vai ei. Se ei ole vähäpätöinen kysymys. Tuntuu oudolta, jos tälle joukolle ei kirkossamme ole tilaa - tilaa kun on niin monille muille. Toivon, että tilaa on.

Olemme lomamatkalla Pohjois-Suomessa. Saattelin hetki sitten vanhimman poikamme matkaan kolmen kaverinsa kanssa. Lähtivät muutaman päivän vaellukselle Länsi-Lapin tuntureille. Toivottavasti ruokaa on riittävästi ja muutkin tarvittavat varusteet mukana. Varmasti retki on hieno kokemus. Itsekin olen vaeltanut Lapin tuntureilla monta kertaa. Tänä kesänä vaellus tai pidempi kalaretki minun osaltani taitaa jäädä tekemättä.

Mikä on seurakunnan tilaisuus?

Eilen jaetussa Alueviestissä (http://www.alueviesti.fi/) ja Tyrvään Sanomissa (http://www.tyrvaansanomat.fi/) kerrottiin, että Vammalan kirkkovaltuuston kokouksessa maanantaina oli keskusteltu tiedottamisesta.

Vs. kirkkoherra Hannu Kilpeläinen ilmoitti meille seurakunnan työntekijöille vähän yli kaksi viikkoa sitten, että seurakunnan tiedotuskäytäntö uudistuu. Viestintätyöryhmä on päättänyt, että seurakunnan lehti-ilmoituksissa ja jumalanpalveluksen toimintailmoituksissa kerrotaan vain seurakunnan omasta toiminnasta. Hannu Kilpeläinen kertoo tiedotteessaan, että järjestöjen tilaisuuksia ei enää ilmoiteta seurakunnan ilmoituksien yhteydessä. Tiedotteen mukaan järjestöjen tai muiden tahojen tilaisuuksia ei tee seurakunnan toiminnaksi se, että mukana on seurakunnan työntekijä. Järjestöjen ja seurakunnan yhteisten tilaisuuksien järjestämisestä päättää kirkkoherra. Uudistusta perustellaan sillä, että näin vältetään kaksoisilmoittelua – herätysliikkeet ja järjestöt kun ilmoittavat useimmiten toiminnastaan muutenkin – säästetään rahaa ja pitkien luettelojen sijaan saadaan seurakunnan oma varsinainen toiminta selvästi näkyviin. Perusteluksi kerrotaan myös, että tällaista käytäntöä noudatetaan monissa seurakunnissa.

Uudistettu käytäntö on otettu käyttöön. Ensi viikonvaihteessa Karkun kirkossa on kaksi konfirmaatiomessua, joita ei ilmoiteta seurakunnan ilmoituksissa. Juhannusviikonloppuna on viisi juhlaa, jotka ennen on ilmoitettu seurakunnan tapahtumina mutta ei ilmoiteta enää.

Kirkkovaltuuston jäsen Ritva Piiroinen teki maanantaina kirkkovaltuuston kokouksessa asiasta valtuustoaloitteen. Hän ja vähän yli kymmenen muuta kirkkovaltuuston jäsentä esitti, että valtuusto päättäisi, että kirkon omien herätysliikkeiden ja järjestöjen ja seurakunnan yhteisistä tapahtumista tiedotetaan entisen käytännön mukaan seurakunnan ilmoituksissa. Entinen käytäntö on ollut, että kirkon sisällä toimivien herätysliikkeiden ja järjestöjen tapahtumista on ilmoitettu Vammalan seurakunnan lehti-ilmoituksissa ja jumalanpalvelusten toimintailmoituksissa.

Kyse on hyvinkin suuresta asiasta. Asiasta, joka vaikuttaa merkittävästi seurakunnan elämään ja tulevaisuuteen. Mielestäni ei ole viisasta ryhtyä erottamaan toisistaan kirkollisten herätysliikkeiden tai järjestöjen toimintaa ja seurakunnan toimintaa. Ei ainakaan siellä, missä herätysliikkeiden ja järjestöjen toiminta on integroitunut seurakunnan toimintaan ja on myönteisellä tavalla osa sitä. Näin pääsääntöisesti Vammalassa on ollut. Ei ole viisasta lyödä kiilaa herätysliikkeiden ja seurakunnan muun toiminnan välille. Ennemmin tulisi nähdä vaivaan sen eteen, että nämä olisivat tiiviissä yhteydessä. Vaikka jossakin muualla herätysliikkeiden ja järjestöjen toiminta on erillään seurakunnan muusta toiminnasta, siihen ei kannata pyrkiä siellä, missä niin ei ole.

En oikein ymmärrä puhetta seurakunnan omasta varsinaisesta toiminnasta ja kirkon herätysliikkeiden tai järjestöjen toiminnasta, joka ei siis ole seurakunnan omaa varsinaista toimintaa. Minusta seurakunnan toimintaa on myös hengellinen toiminta, jota seurakunnan jäsenet järjestävät ja joka on luterilaisen uskomme mukaista. Oudolta tuntuu ajatus, ettei seurakunnan toimintaa olisi kirkkomme virallisten lähetysjärjestöjen toiminta, johon seurakuntalaisten lisäksi osallistuvat seurakunnan työntekijät.

Uskon seurakuntalaisen kokevan melkoisena epäluottamuslauseena sen, ettei seurakunta ilmoita hengellisestä tilaisuudesta, jonka hän järjestää tai jonka järjestämiseen hän osallistuu. Eikö pitäisi iloita maallikoiden aktiivisuudesta ja innostaa siihen? Seurakuntalaiset järjestävät tilaisuuksia ja seurakunnan työntekijät saavat tulla valmiisiin tilaisuuksiin julistamaan. Hyvin pieni satsaus on se, että seurakunta ilmoittaa näistä tapahtumista lehdissä ja jumalanpalveluksissa. Kirkollisissa herätysliikkeissä tai järjestöissä mukana olevat ihmiset eivät ole jonkin sortin hihhuleita, jotka on syytä työntää erilleen seurakunnan elämästä. He ovat seurakunnan jäseniä, jotka haluavat rakentaa seurakuntaa. Kuten ovat monet muutkin seurakunnan jäsenet.

Rajan vetäminen ei ole helppoa. Mikä on herätysliikkeen tai järjestön tilaisuus? Mikä on seurakunnan tilaisuus? Missä tapauksessa kotiseurat ovat herätysliikkeen tilaisuus? Mitä vaatii kotiseuroilta se, että ne ovatkin seurakunnan ns. virallista toimintaa? Entä mikä lähetysjuhla on seurakunnan ja mikä jonkin lähetysjärjestön tilaisuus? Ilmoitetaanko osa tilaisuuksista, osa ei? Riippuuko ilmoittaminen siitä, kuka pyytää, että tilaisuus laitetaan seurakunnan ilmoituksiin?

Eri herätysliikkeiden väki Vammalassa on ollut järjestämässä monia seurakunnan tilaisuuksia ja tapahtumia, jotka eivät ole nimenomaan jonkin herätysliikkeen tapahtumia. Jos lyödään kiilaa herätysliikkeiden ja seurakunnan muun toiminnan välille, saattaa olla, ettei herätysliikkeiden väki - tai osa siitä - tule mukaan järjestämään tilaisuuksia, jotka eivät ole herätysliikkeen tapahtumia. Tämä olisi huomattava menetys.

Mikäli ajatellaan, etteivät herätysliikkeiden ja järjestöjen tilaisuudet ole seurakunnan tilaisuuksia, päätetäänkö kohta, etteivät seurakunnan työntekijät saa osallistua niihin työaikanaan? Tämä johtopäätös ei ole kaukana, jos herätysliikkeiden ja järjestöjen tilaisuuksia ei pidetä seurakunnan tilaisuuksina. Olisi vähintään erikoista, ettei seurakunnan työntekijä saisi työnaikanaan mennä julistamamaan evankeliumia seurakuntalaistensa järjestämään tilaisuuteen.

En tietenkään tarkoita, että herätysliikkeiden toiminta olisi seurakunassa ainoaa todella arvokasta toimintaa. Arvokasta työtä on paljon muutakin. Herätysliikkeiden toiminta on osa sitä arvokasta työtä, jota seurakunnissa tehdään.

Toivon, ettei tehdyn ratkaisun takana ole kysymys naispappeudesta. Niiden järjestöjen tilaisuudet ilmoitetaan, joissa ei esiinny kovinkaan naispappeuden torjuntaa, niiden ilmoituksia ei julkaista, joissa naispappeuden torjujia on enemmän ja heitä on julistajina usein. Toivon, ettei kyse ole näpäytyksestä tai kovemmasta lyönnistä, jolla pyritään vaikuttamaan herätysliikkeisiin. Toivon myös, että mahdollisimman pian palattaisiin käytäntöön, jota Ritva Piiroisen johdolla huomattava joukko kirkkovaltuutettuja esitti.

Alueviestin jutussa sanottiin, että aiemmin seurakunta on maksanut herätysliikkeiden lehti-ilmoitukset. Seurakunta on maksanut ilmoitukset siltä osin kuin ne ovat olleet ns. palstailmoituksissa. Erillisilmoituksia seurakunta ei ole maksanut. Palstailmoituksista Alueviestissä seurakunta maksaa kokonaissumman, johon ei vaikuta, miten paljon ilmoituksia on. Tyrvään Sanomille seurakunta maksaa palstailmoituksista millimetrien mukaan.

Terroristit

Viime viikon Uusi tie -lehdessä (www.uusitie.fi) oli artikkeli naispappeuskeskustelun kielenkäytöstä. Toimittaja Daniel Nummela oli koonnut listan sanoista, joilla ainakin on nimitelty lehdissä naispappeuden torjujia: "terroristit", "ahdasoppiset", "takapajuiset", "Raamattuun vetoavat pikkumiehet", "naistenvaientajat", "oikosulku-uskovaiset", "naisvihan kiihottamat äijät", "harhaiset fundamentalistit", "kiihkoilijat", "jyrkkälinjaiset", "tosiuskovaiset" ja "henkisesti häiriintyneet".

Näiden lisäksi olen itse kuullut tai lukenut mm. seuraavia sanoja: työrajoitteinen, työstäkieltäytyjä, riidankylväjä, työtovereiden nöyryyttäjä, lainrikkoja, työyhteisön hajottaja, Kristuksen kirkon vihollinen, naispastoreiden nitistäjä, sairauslomille uuvuttaja. Muuallakin kuin tämän nettipäiväkirjan kommenteissa kaltaisiani on verrattu alkoholisteihin.

Internetin keskustelupalstat ovat oma lukunsa. Niissä käytettyjä sanoja ei viitsi toistaa. Niissä kirjoitetaan nimimerkkien takaa sellaista, mitä luultavasti harva kehtaisi kirjoittaa, jos pitäisi paljastaa kirjoittajan nimi.

Tuntuu, ettei maassamme ole muita vähemmistöjä, joita kohdellaan vastaavalla tavalla. Voisiko joku kuvitella, että vaikkapa etnistä vähemmistö nimiteltäisiin ja leimattaisiin näin?

Moni on kysynyt, miltä tuntuu lukea ja kuulla tällaista. Tottakai se tuntuu pahalta ja loukkaa. Monet mainittujen ilmaisujen käyttäjät tietävät itsekin, että sanat, joita käytetään, vääristelevät totuutta tai ovat totuuden vastaisia. Silti niitä käytetään - ne ovat käyttökelpoisia mustamaalaamiseen. Totta on myös, että kaikkeen tottuu. Ehkä tottuu väärälläkin tavalla. Vuosi sitten otin vielä paljon raskaammin sen, mitä luin tai kuulin. Enää ei jaksa suhtautua kaikkiin puheisiin sillä vakavuudella kuin aiemmin.

Toimisimmepa 8. käskyn mukaan. Tarkoitan tällä myös itseäni. Martti Luther selittää tätä käskyä: "Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen."

Ikävät puheet laittavat myös miettimään, olenko sitä, mitä minun väitetään olevan. Sitäkin on hyvä miettiä.

Tutkintapyynnöstä tarkemmin

Eilen ilmestyneessä Sanansaattajassa kerrottiin tarkemmin tutkintapyynnöstä, joka uutisoitiin hieman vajaa kaksi viikko sitten. Kirjoitin tutkintapyynnöstä nettipäiväkirjassani 27.5. Kotimaan verkkolehdessä totesin, etten ole vaatinut tai innostanut ketään tekemään tutkintapyyntöä. - Toiveeni on, että kiistat voitaisiin ratkaista kirkon piirissä. Toisaalta, jos joku haluaa selvittää, onko toimittu lain mukaan, en voi enkä halua sitä estää. Näin sanoin Kotimaan verkkojulkaisussa.

Tässä päätoimittaja Hannu Kipon kirjoittama Sanansaattajan uutinen:

Piispan toimet poliisitutkintaan

Poliisia pyydetään tutkimaan, onko piispa Kari Mäkinen rikkonut Suomen perustuslakia. Tutkintapyynnön esittäjät katsovat, että piispa on toiminut perustuslain vastaisesti aloittaessaan Vammalan kappalaisen Jari Rankisentoimintaan liittyvän kurinpitomenettelyn.

Kolme seurakuntalaista on esittänyt poliisille tutkintapyynnön, ovatko Vammalan seurakunnan kirkkoherra, lääninrovasti Osmo Ojansivu, vs. kirkkoherra Hannu Kilpeläinen sekä Turun Arkkihiippakunnan piispa Kari Mäkinen syyllistyneet rikokseen kohdistaessaan Vammalan seurakunnan kappalaiseen, pastori Jari Rankiseen perustuslain ja muiden lakien vastaista laitonta pakottamista ja vakavaa henkistä väkivaltaa. Kirkon menettely on tutkimuspyynnön esittäjien mukaan aiheuttanut raskaita kärsimyksiä Rankiselle ja hänen perheelleen.
- Se on myös häpäissyt hänen moitteettoman ja hyvän maineensa, allekirjoittajat toteavat.

Uskonnonvapauteen kuuluu vapaus olla osallistumatta omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Valmistellessaan perustuslakia Suomen hallitus kirjasi valmisteluasiakirjoihin konkreettisena esimerkkinä uskonnon harjoittamisesta jumalanpalveluksen: "Ketään ei voitaisi velvoittaa osallistumaan omantuntonsa vastaisesti jumalanpalvelukseen tai muuhun uskonnolliseen tilaisuuteen."
- Vammalan 25.3.2007 jumalanpalveluksessa nimenomaan tämä oikeus riistettiin pastori Jari Rankiselta, pyynnön allekirjoittajat toteavat.

Tutkintapyynnön on tehnyt kolme Vammalan seurakunnan jäsentä, jotka kuuluvat eri herätysliikkeisiin. He katsovat, että Turun tuomiokapituli aktiivisesti ja tietoisesti järjesti ristiriitatilanteen perustuslain 11 pykälän vastaisesti, vaikka Rankinen oli anonut palkatonta virkavapautta 25.3. Samana sunnuntaina hänet oli määrätty toimittamaan jumalanpalvelus yhdessä naispuolisenpastorin kanssa.

Tutkimuspyynnön esittäjät katsovat myös, että tapauksessa on rikottu perustuslain 22 pykälää, jolla määritellään, että julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.
- Turun tuomiokapituli, piispa Mäkinen ja mainitut kirkkoherrat ovat Rankisen teologisesta vakaumuksesta täysin tietoisina järjestäneet ristiriitatilanteen ja pyrkineet pakottamaan tämän hänen virkateologiansa vastaiseen uskonnon harjoittamiseen.
- Painostusta on lisätty harhaanjohtavalla ja pastori Rankisen mainetta vaurioittavalla julkisella tiedotuksella, kirjelmässä todetaan.

Julkisoikeudellisella yhteisöllä on aktiivinen velvollisuus ottaa huomioon käytännön työjärjestelyissä vakaumukselliset seikat. Tätä velvollisuutta on allekirjoittajien mukaan tahallisesti rikottu. Lisäksi todetaan, että tasa-arvolakia on kysymyksessä tahallisesti rikottu soveltamalla sitä lain toisen pykälän vastaisesti luterilaiseen kirkkoon. Kaksisivuisessa tutkintapyynnössä vedotaan vielä perustuslain yhdenvertaisuuspykälään sekä eduskunnan hyväksymään kirkkolain ponteen, jolla taattiin toimintavapaus kirkossa perinteisellä virkakannalla oleville.

Seurakuntalaiset vetoavat kirkkojärjestyksen ensimmäisen luvun neljänteen pykälään, jossa säädetään seurakuntalaisen oikeuksiin päästä osalliseksi kirkon pyhistä toimituksista. Allekirjoittajat moittivat, ettei niiden seurakuntalaisten oikeuksia ole turvattu, jotka ajattelevat virkakysymyksestä kuten kirkossa on toimittu vuoteen 1988 saakka.

teksti: Hannu Kippo

Lomalla

Olen ollut lomalla puolitoista viikkoa. Mitään erityistä en ole tehnyt. Ensimmäisen lomaviikon pojat kävivät vielä koulua ja Minnan loma alkaa vasta vähän yli viikon kuluttua. Ehkä juuri siksi, että mitään erityistä tekemistä ei ole ollut, loma on ollut mukavaa ja rentouttavaa. On voinut nukkua aamulla, käydä lenkillä, pyöräilemässä, lukea, katsoa TV:tä tai elokuvan ja tehdä pihatöitä. Muutama kokous on ollut ja muutama sananjulistustilaisuus - nämäkin ovat olleet hyviä hetkiä. Työhön palaan vasta 2.7.

Osaisimmepa levätä myös uskossamme. Kaikki on tehty puolestamme, kaikki on valmiina. Jo kasteessa tämä kaikki annettiin meille ja uskossa Vapahtajaan omistamme kaiken, mikä Jeesus on ansainnut ja mikä on annettu meille kasteessa. Ei tarvita meidän tekojamme, ei sitä, että muutumme paremmiksi, ei vahvaa, järkkymätöntä uskoakaan. Ilman suorituksia, sellaisena kuin on, heikolla uskollakin saa omistaa tämän kaiken: on Jumalan lapsi, synnit on annettu anteeksi, pääsee kerran taivaaseen. Tämä kaikki Golgatan ristin perusteella. Evankeliumi on ihmeellinen.

Eilen jaetussa Alueviestissä (www.alueviesti.fi) - toisessa paikallislehdessämme - kerrottiin, että Vammalasta on tehty jälleen kantelu arkkihiippakunnan tuomiokapituliin. Alueviestin mukaan kantelussa pyydetään tiettävästi selvittämään Vammalan seurakunnan pappien työvuorojen tekemistapaa ja kantelijan mielestä minuun kohdistunutta uskonvapauden murtamista. Kantelussa vedotaan uskonnonvapauteen ja omantunnonvapauteen.

En ollut aiemmin tällaisesta kantelusta kuullut. Tilanne on vähintään erikoinen: milloin kanteluja tuomiokapituliin lähettää vs. kirkkoherra, milloin seurakuntalaiset, milloin ne koskevat minua, milloin vs. kirkkoherraa, kirkkoherraa, piispaa tai arkkipiispaa. Toivon, että kanteluja ei tarvitsisi kenenkään tehdä. Emmekö voisi palata pitkälti siihen käytäntöön, joka oli seurakunnassamme vuosia ja toimi hyvin. Ketään ei pakoteta messuun vastoin hänen vakaumustaan, työvuorot sovitaan tämä huomioonottaen, yritämme kunnioittaa toisiamme ja keskitymme seurakunnan rakentamiseen.

Työoikeuden professorin puheenvuoro

Menneen viikon Rauhan Tervehdyksessä (www.rauhantervehdys.fi), Oulun evankelis-luterilaisten seurakuntien lehdessä, Lapin Yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskinen kirjoitti otsikolla "Laki suojelee vakaumusta". Seppo Koskinen on puhunut aiemmin naispappeuteen liittyvästä kiistasta työlainsäädönnön näkökulmasta Ylen Radio Suomen haastattelussa. Aamulehdessä maaliskuun lopulla Seppo Koskinen kyseenalaisti kirkon toiminnan. Hän korosti, että työnantajan tulee kunnioittaa työntekijän vakaumusta, mikäli ei ole todellista ja ratkaisevaa syytä toimia toisin. Tästä olen kirjoittanut nettipäiväkirjassani 1.4.2007.

Rauhan Tervehdyksen artikkelissa professori Koskinen muistuttaa, ettei tasa-arvolakia sovelleta evankelis-luterilaisen kirkon, ortodoksisen kirkkokunnan eikä muiden uskonnollisten yhdyskuntien uskonnonharjoitukseen liittyvään toimintaan: "Keskeistä soveltamisalan yhteydessä on se, että aina kun naispappeuskysymys liittyy kirkollisiin toimituksiin, asiaa ei voida arvioida tasa-arvolain perusteella. Sen sijaan jos naisiin pappeina suhtaudutaan muissa yhteyksissä syrjivästi, kyse on tasa-arvolain nojalla arvioitavasta asiasta." Koskinen kirjoittaa työjärjestelyistä: "Työjärjestely, joka suoritetaan kirkollisen toimituksen aikaansaamiseksi, on tässä mielessä uskonnonharjoitukseen liittyvää toimintaa, jota ei voida arvioida tasa-arvolakia koskevana kysymyksenä." Hieman myöhemmin Koskinen toteaa: "Tästä syystä esimerkiksi työjärjestelyjen sallittavuutta ei voida ratkaista pelkästään tasa-arvolain nojalla, koska myös toisten osapuolten vakaumus on otettava huomioon. Jos työehdot voidaan saada toimiviksi työjärjestelyin siten, että naispapit ja naispappeutta vastustavat papit voivat toimia normaalisti, tällainen lopputulos ymmärrettävästi vastaa mahdollisimman hyvin erisuuntaisten perusoikeuksien toteuttamista." Edelleen Koskinen kirjoittaa: "Mikäli usea perusoikeus on samassa tilanteessa ristiriidassa toisiinsa nähden, työnantajan on pyrittävä noudattamaan kaikkia siinä määrin kuin mahdollista. Yleensä perusoikeuksia voidaan kunnioittaa työelämässä esimerkiksi työjärjestelyin samanaikaisesti."

Työvuorojärjestelyt naispappeuteen liittyvän kiistan ratkaisuna ovat siis työoikeuden professorin mielestä mahdollisia. Sekin on mahdollista, että perusoikeudet ovat ristiriidassa keskenään. Nämä ristiriitatilanteet voidaan selvittää järjestelemällä työtehtäviä. Käsittääkseni tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei naispastoria ja naispappeuden torjuvaa pastoria laiteta toimittamaan messua yhdessä.

Seppo Koskinen ottaa kantaa kysymykseen, voiko esimies määrätä virkamiehen suorittamaan työtehtäviä vastoin virkamiehen vakaumusta: "Esimiehellä on oikeus vaatia virkamieheltä velvollisuuksien suorittamista vain lainsäädännön puitteissa." Edellä hän on muistuttanut, että perustuslaki ja muukin lainsäädäntö suojelevat vakaumusta. "Työntekovelvollisuuskaan ei ohita esimerkiksi perustuslakia ja yhdenvertaisuuslakia, jotka ovat työnantajaa pakottavalla tavalla sitovia." Työnantaja voi velvoittaa työntekijän toimimaan vastoin tämän vakaumusta, mikäli voidaan esittää työtehtävien suorittamiseen liittyvä todellinen ja ratkaiseva vaatimus. Jos ymmärrän oikein, tämä tarkoittaa, ettei työtehtäviä voida hoitaa muuten. Tästä ei Vammalan seurakunnassa ole kyse. Jumalanpalvelukset saadaan varmasti toimitettua hyvin ilman sitäkin, että minut pakotetaan toimimaan vastoin vakaumustani. Seppo Koskinen kirjoittaa myös: "Jos työnantaja aikaisemmasta poikkeavilla järjestelyillään estää työntekijän uskonnon tai vakaumuksen mukaisen aikaisemman toiminnan, kyse voi olla syrjinnästä. Näennäisesti puolueeton toimintatapakin voi olla tosiasiallisesti syrjivä, jos se estää tietyn uskonnon tai vakaumuksen noudattamisen."

Olen kertonut ilmoittaneeni ennen Vammalan seurakunnan palvelukseen tuloani, etten voi toimittaa messua yhdessä naispastorin kanssa. Tämä ei estänyt seurakuntaa kutsumasta minua seurakuntapastorin ja myöhemmin valitsemasta kappalaisen virkaan. Seppo Koskinen kirjoittaa: "Varsinkin silloin, kun tietyn vakaumuksen omaava työntekijä on otettu työnantajan palvelukseen, työnantajalla on muita tilanteita korostetumpi velvollisuus sallia kyseisen työntekijän toimia vakaumuksensa mukaisesti."

Koskisen mukaan on luonnollista ajatella myös, että "uskonnollisissa yhdyskunnissa voidaan edellyttää uskonnonharjoituksiin liittyvissä tehtävissä tiettyä uskonnollista vakaumusta ja käyttäytymistä." Suomen evankelis-luterilainen kirkko voi siis edellyttää, että jokaisen pastorin on toimitettava messu yhdessä naispastorin kanssa. Käsittääkseni tämä kuitenkin edellyttäisi nimenomaista päätöstä asiasta. Tai päätöstä jonka mukaan Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ei sallita naispappeuden torjumista. Tällaisia päätöksiä ei kirkossamme ole tehty.

Epäilemättä työoikeuden professori on hyvin perillä lainsäädännön vaatimuksista. Kovin toisenlaisia näkemyksiä on esitetty kirkon ja seurakuntien johdon taholta. On sanottu, ettei työvuorojärjestelyjä sukupuolen perusteella enää saa tehdä. Ne ovat lainvastaisia. Professori on toista mieltä - työjärjestelyjä saa tehdä. Tai niitä jopa täytyy - ainakin joissakin tapauksissa - tehdä, ettei työantaja syyllistyisi työntekijän perusoikeuksien rikkomiseen.

Käyköhän niin, että palaamme Vammalassa siihen käytäntöön, joka meillä on ollut ja toiminut varsin hyvin monia vuosia: Pastoreita, jotka eivät pidä naispappeutta Raamatun mukaisena, ei pakoteta jumalanpalveluksen toimittamiseen vastoin heidän vakaumustaan. Työvuorot jaetaan tämä vakaumus huomioonottaen ja siten, että työvuoroja tulee kullekin kutakuinkin sama määrä. Hyvä jos näin käy. Pääsisimme tästä kiistasta ja saisimme jatkaa seurakunnan rakentamista ilman kuluttavaa kiistaa.