Täytyykö herätysliikkeen olla samanlainen?

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) täytyy hyväksyä naispappeus tai ainakaan sillä ei saa olla virkakysymyksessä kantaa, joka poikkeaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nykyisestä kannasta. Jos Sley torjuu naispappeuden, sen piirissä olevat pastorit ja seurakuntalaiset eivät voi odottaa kirkossa toisenlaista kohtelua kuin mitä he saavat osakseen tällä hetkellä esimerkiksi Vammalan seurakunnassa. Sley kohtelee kovalla kädellä naispappeuden kannattajia, kirkko kohtelee nyt samalla tavalla naispappeuden vastustajia. Näitä ajatuksia olen lukenut ja kuullut. Vaatimus on kohdistettu erityisesti minuun: Sleyn hallituksen puheenjohtajana minun pitäisi vaikuttaa siihen, että Sley ilmoittaa hyväksyvänsä naispappeuden tai ainakaan sen toiminnassa naispappeuden torjuminen ei näy mitenkään. Ellen toimi näin, on ymmärrettävää, että minua kohdellaan niin kuin kohdellaan.

Mielestäni Sley ei kohtele naispappeuden kannattajia samalla tavalla kuin joissakin seurakunnissa kohdellaan naispappeuden torjujia. Ketään Sleyn työntekijää, joka pitää naispappeutta oikeana ratkaisuna tai pitää hengellisiä tilaisuuksia yhdessä naispastoreiden kanssa, ei uhata erottamisella. Ketään työntekijää tai vapaaehtoista vastuunkantajaa, joka hyväksyy naispappeuden, Sleyn johtajat eivät parjaa lehdissä tai työkokouksissa. Sleyn johtajat eivät osoita ovea niille evankelisille kristityille, jotka kannattavat naispappeutta, ja kehota heitä perustamaan omaa järjestöä.

On mainittu kaksi työntekijää, jotka olisi erotettu Sleystä juuri sen takia, että he hyväksyvät naispappeuden: Sleyn lähetysjohtaja, nykyinen Suomen Lähetysseuran ulkomaanosaston johtaja ja entinen Arkin - Sleyn omistaman kustannusosakeyhtiön - toimitusjohtaja.

Sleyn johtokunta päätti lähetysjohtaja Tuula Sääksen työsuhteen päättymisestä helmikuussa 1999. Tällöin johtokunta joutui irtisanomaan useita muitakin työntekijöitä, yhteensä noin 20. Irtisanottujen joukossa oli monia naispappeuden torjujia. Nämä päätökset jouduttiin tekemään nimenomaan taloudellisista syistä. Sleyn menoja täytyi leikata huomattavasti. Miksi leikkaus sitten kohdistui myös lähetysosaston johtajaan? Itse en ollut tuolloin Sleyn johtokunnassa. Luulen, että päättäjät ajattelivat, että lähetysjohtajan tehtävät voidaan siirtää vaikeassa taloudellisessa tilanteessa toistaiseksi toiminnanjohtajalle. Toiminnanjohtaja hoitikin lähetysjohtajan tehtäviä useita vuosia. Ehkä joidenkin päättäjien ratkaisuun vaikutti, että Sleyn lähetystyöntekijöiden määrä silloisen lähetysjohtajan aikana oli laskenut noin puoleen. Varmasti ainakin muutamien kantaan jossain määrin, ehkä paljonkin, vaikutti Tuulan suhtauminen naispappeuteen.

Muutama viikko sitten Tuula julkaisi yhdessä TT Pirkko Lehtiön kanssa lähetystyötä käsittelevän kirjan "Kun jää sulaa". Tuulaa ja Pirkko Lehtiötä haastateltiin Kirkko ja kaupunki -lehdessä (http://www.kirkkojakaupunki.fi/). Kirjasta arvostelun kirjoitti Uusi tie -lehteen lehden päätoimittaja Leif Nummela (http://www.uusitie.fi/). Kirja sisältää toisenlaisia ajatuksia ja toisenlaista lähetysteologiaa kuin mitä esimerkiksi Sleyn lähetystyössä on pidetty keskeisenä. Voi olla, että tietyt teologiset ratkaisut, jotka on luettavissa mainitussa kirjassa, näkyivät Tuulan toiminnassa jo Sleyn lähetysjohtajana. Ehkä tämäkin vaikutti Sleyn johtokunnan ratkaisuun.

Arkin toimitusjohtaja vapautettiin tehtävästään huhtikuussa 2007. Arkin hallituksen kokouksessa, jossa asiasta päätettiin, hallituspaikkansa jätti hallituksen puheenjohtaja, Seinäjoen seurakunnan talousjohtaja Keijo Sulkko. Olen kuullut väitteen, että kiivaat naispappeuden vastustajat erottivat paitsi toimitusjohtajan myös Keijo Sulkon. Esityksen toimitusjohtajan tehtävästä vapauttamisesta teki puheenjohtaja Keijo Sulkko. Kun päätös tästä oli tehty, Keijo Sulkko ilmoitti jättävänsä Arkin hallituksen. Syitä tähän ratkaisuun en tiedä; toki jotakin aavistelen. Olen ihmetellyt ratkaisua. Päätös tuli minulle yllätyksenä. Kun olin kuullut päätöksestä, keskustelin kahteen otteeseen tehtävästä vapautetun toimitusjohtajan kanssa ja vetosin, että hän palaisi Arkin toimitusjohtajaksi. Uskoin, että Arkin hallitus voisi valita hänet jatkamaan toimitusjohtajan tehtävässä. Hän mietti asiaa mutta ei valitettavasti ollut käytettävissä.

Että herätysliikkeiden pitäisi hyväksyä kaikki, mitä kirkko on hyväksynyt, on mielestäni erikoinen ajatus. Jos herätysliikkeiden piirissä ajatellaan ja toimitaan kaikessa samalla tavalla kuin kirkossa muutenkin ajatellaan ja toimitaan, mihin herätysliikkeitä tarvitaan? Ehkä ne, jotka vaativat, että herätysliikkeen on oltava samanlainen kuin paikallinen kirkko, pyrkivätkin siihen, että herätysliikkeet muuttuvat sellaisiksi, joille ei ole tarvetta. Jos herätysliikkeiltä vaaditaan kaiken sen hyväksymistä, mitä Suomen evankelis-luterilainen kirkko on hyväksynyt, ollaan jonkin ajan kuluttua samassa tilanteessa kuin Ruotsissa. Herätysliikkeet on suurelta osin työnnetty kirkon ulkopuolelle. Se olisi Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle tappio.

Toivon, että kirkossa on tilaa herätysliikkeille, jotka joissakin asioissa opettavat ja toimivat toisin kuin mikä on käytäntö nykyisessä kirkossa. Sitä ei pidä sallia, että herätysliikkeissä opetetaan tai toimitaan vastoin luterilaista uskoa. Siitä ei ole kyse asiassa, josta tässä nettipäiväkirjassa on kirjoitettu.

Olen ihmetellyt, miksi juuri Sley on viime aikoina joutunut kovan hyökkäyksen ja painostuksen kohteeksi. Sama kanta virkakysymyksessä on esimerkiksi kirkkomme lähetysjärjestöistä kolmella muullakin ja siten enemmistöllä kirkkomme virallisista lähetysjärjestöistä. Ehkä ajatellaan, että on viisasta hyökätä kerrallaan yhtä vastaan. Toisten vuoro tulee myöhemmin. Hienoa, että toisten herätysliikkeiden kristittyjä on tullut toisten tueksi.

Jotkut luovat Sleyn nykyisestä toiminnasta kuvaa, että toiminta keskittyy naispappeuden vastustamiseen. Olen paljon mukana Sleyn toiminnassa. Enpä ole tavannut tällaista toimintaa. Varmasti joskus joku evankeliumijuhlassa, seurassa tai raamattuopetuksessa ottaa kantaa naispappeuteen - vastaan tai puolesta. Niin tapahtuu kuitenkin hyvin harvoin. Toiminnassa keskitytään tärkeämpiin asioihin.

Sleyn toiminnassa on tilaa kaikille - niille, jotka hyväksyvät naispappeuden, niille, jotka torjuvat sen, ja niille, jotka eivät halua ottaa kantaa asiaan. Toivottavasti näin on tulevaisuudessakin. Meillä jokaisella evankelisen liikkeen piirissä toimivalla on parannettavaa siinä, että osaisimme paremmin osoittaa, että tilaa on kaikille.

Kenenkään ei liene mahdoton osallistua tilaisuuteen, jossa julistajana on miespastori. Mutta monen on vaikea tai mahdoton osallistua tilaisuuteen, jossa julistajana on naispastori. Eikö senkin takia, että tilaa olisi kaikille, ole hyvä järjestää evankeliumijuhla tai raamattuopetus siten, että kaikki voivat tulla? Ymmärtääkseni tämäntapaista toimintatapaa Uusi testamenttikin suosittelee. Ei pakottamista, painostamista ja uhkaamista.