Terroristit
Viime viikon Uusi tie -lehdessä (www.uusitie.fi) oli artikkeli naispappeuskeskustelun kielenkäytöstä. Toimittaja Daniel Nummela oli koonnut listan sanoista, joilla ainakin on nimitelty lehdissä naispappeuden torjujia: "terroristit", "ahdasoppiset", "takapajuiset", "Raamattuun vetoavat pikkumiehet", "naistenvaientajat", "oikosulku-uskovaiset", "naisvihan kiihottamat äijät", "harhaiset fundamentalistit", "kiihkoilijat", "jyrkkälinjaiset", "tosiuskovaiset" ja "henkisesti häiriintyneet".
Näiden lisäksi olen itse kuullut tai lukenut mm. seuraavia sanoja: työrajoitteinen, työstäkieltäytyjä, riidankylväjä, työtovereiden nöyryyttäjä, lainrikkoja, työyhteisön hajottaja, Kristuksen kirkon vihollinen, naispastoreiden nitistäjä, sairauslomille uuvuttaja. Muuallakin kuin tämän nettipäiväkirjan kommenteissa kaltaisiani on verrattu alkoholisteihin.
Internetin keskustelupalstat ovat oma lukunsa. Niissä käytettyjä sanoja ei viitsi toistaa. Niissä kirjoitetaan nimimerkkien takaa sellaista, mitä luultavasti harva kehtaisi kirjoittaa, jos pitäisi paljastaa kirjoittajan nimi.
Tuntuu, ettei maassamme ole muita vähemmistöjä, joita kohdellaan vastaavalla tavalla. Voisiko joku kuvitella, että vaikkapa etnistä vähemmistö nimiteltäisiin ja leimattaisiin näin?
Moni on kysynyt, miltä tuntuu lukea ja kuulla tällaista. Tottakai se tuntuu pahalta ja loukkaa. Monet mainittujen ilmaisujen käyttäjät tietävät itsekin, että sanat, joita käytetään, vääristelevät totuutta tai ovat totuuden vastaisia. Silti niitä käytetään - ne ovat käyttökelpoisia mustamaalaamiseen. Totta on myös, että kaikkeen tottuu. Ehkä tottuu väärälläkin tavalla. Vuosi sitten otin vielä paljon raskaammin sen, mitä luin tai kuulin. Enää ei jaksa suhtautua kaikkiin puheisiin sillä vakavuudella kuin aiemmin.
Toimisimmepa 8. käskyn mukaan. Tarkoitan tällä myös itseäni. Martti Luther selittää tätä käskyä: "Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen."
Ikävät puheet laittavat myös miettimään, olenko sitä, mitä minun väitetään olevan. Sitäkin on hyvä miettiä.
Näiden lisäksi olen itse kuullut tai lukenut mm. seuraavia sanoja: työrajoitteinen, työstäkieltäytyjä, riidankylväjä, työtovereiden nöyryyttäjä, lainrikkoja, työyhteisön hajottaja, Kristuksen kirkon vihollinen, naispastoreiden nitistäjä, sairauslomille uuvuttaja. Muuallakin kuin tämän nettipäiväkirjan kommenteissa kaltaisiani on verrattu alkoholisteihin.
Internetin keskustelupalstat ovat oma lukunsa. Niissä käytettyjä sanoja ei viitsi toistaa. Niissä kirjoitetaan nimimerkkien takaa sellaista, mitä luultavasti harva kehtaisi kirjoittaa, jos pitäisi paljastaa kirjoittajan nimi.
Tuntuu, ettei maassamme ole muita vähemmistöjä, joita kohdellaan vastaavalla tavalla. Voisiko joku kuvitella, että vaikkapa etnistä vähemmistö nimiteltäisiin ja leimattaisiin näin?
Moni on kysynyt, miltä tuntuu lukea ja kuulla tällaista. Tottakai se tuntuu pahalta ja loukkaa. Monet mainittujen ilmaisujen käyttäjät tietävät itsekin, että sanat, joita käytetään, vääristelevät totuutta tai ovat totuuden vastaisia. Silti niitä käytetään - ne ovat käyttökelpoisia mustamaalaamiseen. Totta on myös, että kaikkeen tottuu. Ehkä tottuu väärälläkin tavalla. Vuosi sitten otin vielä paljon raskaammin sen, mitä luin tai kuulin. Enää ei jaksa suhtautua kaikkiin puheisiin sillä vakavuudella kuin aiemmin.
Toimisimmepa 8. käskyn mukaan. Tarkoitan tällä myös itseäni. Martti Luther selittää tätä käskyä: "Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen."
Ikävät puheet laittavat myös miettimään, olenko sitä, mitä minun väitetään olevan. Sitäkin on hyvä miettiä.
posted by Jari Rankinen | 10:42 ip.
51 Comments:
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Aikamoisia velikultia tälläkin sivustolla liikkuu. Aina sitä oppii uutta. Mutta eikös tuo kommentin arkkipiispaan liittyvä osuus ole aika tyylipuhdasta panettelua, jonka kahdeksas käsky kieltää?
Kirsti Ellilä
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Poistin muutaman kommentin. Mielestäni ne eivät olleet asiallisia. Kritiikki niissä ei kohdistunut naispappeuden torjujiin tai minuun. Päinvastoin.
Kommenttien kirjoittaja oli sitä mieltä, että keskustelu - ilmeisesti myös sellainen jota kommenteissa oli - on Jeesuksen seuraamista. En löydä Raamatusta opetusta, että Jeesus edellyttäisi seuraajiltaan poistettujen kommenttien kaltaista keskustelua. Tällä en tarkoita, että kommenttien kirjoittaja ei mielestäni olisi Jeesuksen seuraaja.
Keskustella voidaan ja täytyykin. Miten ja millainen keskustelu sopii julkiselle foorumille, on toinen asia.
Jari Rankinen
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Tämä ilahdutti: "Ikävät puheet laittavat myös miettimään, olenko sitä, mitä minun väitetään olevan. Sitäkin on hyvä miettiä."
Ilahduttiko myös tämä:'Toimisimmepa 8. käskyn mukaan. Tarkoitan tällä myös itseäni. Martti Luther selittää tätä käskyä: "Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen."'
Tavallisella, lapsellisella ymmärryksellä ajattelen, että tuollaiset puheet eivät saisi laittaa ajattelemaan, että niissä olisi jotain perää. Itsetutkiskelu on tietysti jokaiselle hyvä, mutta ei sentään susien keskellä eikä susien edessä. Olen kyllä aivan neuvoton siitä, mitä pitäisi sanoa. "Anna anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät" ?
Marika Auranen-Seppälä, Ksnk
Jostain syystä yllättävät ja uudet asiat ilahduttavat helpommin kuin vanhat tutut.
Itseään kannattaa tutkia, sillä toisinaan pahasti sanomiseen on jotain syytä myös sanomisen kohteessa, ja sanomisen takana saattaa olla jalo motiivi saada toinen kärjistyksillä hereille. Minulle Jeesus on Lutheria vahvempi malli sanomisen sävyssä.
Niin tietenkin, "yllättävät ja uudet asiat ilahduttavat helpommin kuin vanhat tutut" - minulle se, että vanhalla virkakannalla olevat ja pysyneet ovat joutuneet melkoiseen prässiin ja toki sitä kautta jatkuvaan itsetutkisteluun, ei ollut mitään uutta. Sehän on vain juuri sellaista nöyryyttä Jumalan sanan ja Jeesuksen opetuksen edessä, joka myös tästä Jarin blogista ja koko tilanteesta on heijastunut. Se on avoimuutta ja rehellisyyttä, herkällä omallatunnolla elämistä.
Ja voi tokkiinsa, toki myös "minulle Jeesus on Lutheria vahvempi malli sanomisen sävyssä". Eikö tuon nyt luulisi olevan sanomattakin selvää jokaiselle kristitylle, Jeesuksen omalle. Vaan on Lutherkin osannut välillä selittää aika osuvasti ja kohti käyvästi Mestarin sanoja, niin että voi ja kannattaa niistäkin oppia ottaa.
Näitä Jeesuksen sanoja olen itse usein miettinyt: "Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni." "Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. Se, joka ei minua rakasta, ei noudata minun sanaani - mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun omani, vaan Isän, joka on minut lähettänyt. (Joh.14:15-) Samassa yhteydessä Jeesus puhuu Pyhästä Hengestä ja rauhasta, jonka vain Hän voi antaa. Viime aikoina on mieleen noussut väistämättä, että ei tämä toisten nimittely terroristeiksi ym ehkä aivan tuosta Pyhän Hengen lahjoittamasta rauhasta ja rakkaudesta kumpua.
Marja Koskenniemi
- unohdin viimeksi esitellä itseni:teologian maisteri, Karkku
Jari
On lohdullista lukea miten jopa apostolit halveksuttiin. Ja itse Herra Jeesuskin sai koko ajan kärsiä inhimillisten ajatusten johdosta.
1 Kor 4:8 Te olette näköjään jo kylläisiä, teistä on tullut rikkaita, olette päässeet kuninkaiksi -- toisin kuin me. Kunpa olisittekin kuninkaita, niin että mekin saisimme kuninkaina hallita teidän kanssanne!
9 Jumala näyttää asettaneen meidät apostolit vihoviimeisiksi: olemme kuin kuolemaantuomitut areenalla, koko maailman katseltavina, enkelien ja ihmisten.
10 Me olemme hulluja Kristuksen tähden, te viisaita Kristuksessa. Me olemme heikkoja, te voimakkaita; teitä kunnioitetaan, meitä halveksitaan.
11 Yhä edelleen me kärsimme nälkää ja janoa ja kuljemme puolialastomina, meitä pahoinpidellään, me vaellamme paikasta toiseen
12 ja hankimme toimeentulomme omin käsin kovalla työllä. Meitä herjataan, mutta me siunaamme. Meitä vainotaan, mutta me kestämme.
13 Meistä puhutaan pahaa, mutta me puhumme hyvää. Tähän päivään saakka olemme olleet koko maailman kaatopaikka, ihmiskunnan pohjasakkaa.
14 En kirjoita tätä tuottaakseni teille häpeää vaan ojentaakseni teitä kuin rakkaita lapsiani.
Hepr. 11:3 Ajatelkaa häntä, joka kesti syntisten ankaran vastustuksen, jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi.
Terveisin, Kjell Granström, Nauvo.
Merja,
ajatteletko myös, että "toisinaan raiskaamiseen on jotain syytä myös raiskauksen kohteessa", tämä kun käyttäytyi viettelevän provosoivasti, tai että "Saksan juutalaisvainoihin olivat myös juutalaiset itse osittain syypäät", näistä kun monet tosiaan olivat korkealle koulutettuja ja rikkaita, tai että "World Trade Centerin iskun uhrit olivat kohtaloonsa ainakin osittain myös itse syyllisiä", koska he olivat osa terroristeja provosoivaa läntistä yhteiskuntaa? (Kaikki nämä kolme väitettä löytyvät maailmalta; en keksinyt niitä päästäni.)
Vastikään väitit meikäläisten vakaumuksen olevan "alkoholismiin vertaantuva sairaus". Käyttämäsi kieli ja viljelemäsi ajatukset ovat melkoisia, etten sanoisi. Väkivaltaa on muutakin kuin sitä "miehistä", jossa suu vaikenee ja nyrkki heiluu.
Martti Vaahtoranta, Alzey
Niin, maailma on niin monitahoinen, että kaikki mitä sanomme, on oikeastaan kärjistyksiä tai yksinkertaistuksia. Uskon, että on tapauksia, joissa raiskauksen uhrilla on osuutta asiaan, mutta en usko, että kaikissa tapauksissa on. Uskon, että amerikkalainen yhteiskunta provosoi terrorismia, mutta en ole pysähtynyt miettimään sen yksittäisten jäsenten vastuun astetta. Kai siihen tosiaan jokainen on omalta pieneltä osaltaan syyllinen, joltain kantilta. Ja sama muussa kiusaamisessa. Kumpikaan osapuoli ei ole useimmiten yksin syyllinen, vaan kumpikin osaltaan vaikuttaa tilanteen syntymiseen.
Luther opettaa, että Jumalan tahto tapahtuu joka tapauksessa ja että Isä meidän -rukouksessa rukoilemme, että se tapahtuisi myös meidän elämässämme. Ymmärrän sen niin, että rukous auttaa meitä näkemään meille tapahtuvat asiat Jumalan tahdoksi. Jumalan tahto on tänään tällainen, että minä ärsyttelen ihmisiä, ja että sekin vielä kääntyy hyväksi.
Koin oman naispappeuden vastustamiseni alkoholismiin verrattavaksi sairaudeksi. En ole osannut tehdä eroa itseni ja muiden välillä tässä kohden. Ehkä on mahdollista, että minulle se oli sairaus tai suojamekanismi, jollekin toiselle ei?
Meillä on myös väkivaltainen Jumala.
Se, että nainen voi pukeutumisellaan tai muuten provosoida raiskaamaan, että WTC:n iskussa kuolleet ovat osa provosoivaa läntistä yhteiskuntaa ja että monet juutalaiset olivat rikkaita ja korkealle koulutettuja, EI poista vastuuta raiskaajalta, WTC:n iskun tekijöiltä ja juutalaisten tuhoajilta. Provosaatio ja mukautuminen juutalaisten tapauksessa saattavat tehdä rikoksen tekemisen ymmärrettävämmäksi tai helpommaksi tai huomaamattomammaksi - mutta mikään näistä EI poista tekijän vastuuta. Aikuisen ihmisen oletetaan olevan vastuussa teoistaan ja myös tunteistaan ja kykenevä hillitsemään itsensä niin, ettei toimi rikollisesti. Miten oikeusvaltiota muuten voisi lainkaan rakentaa?
Päivi Luukkainen
Jyväskylä
Niin, kaikki olemme vastuullisia. Nyt en pysy perässä, onko joku väittänyt muuta?
Ymmärtäisin niin, että jos joku nähdään osasyyllisenä johonkin, hän on myös vastuussa siitä, että asia tapahtui. Jos edellä mainituissa esimerkeissä uhrit ovat osasyyllisiä siihen mitä tapahtui, eikö heitäkin pitäisi rankaista, tai vastaavasti raiskaajien, WTC:n iskun tekijöiden ja juutalaisten tuhoajien rangaistuksia pitäisi lieventää?
Minusta on hyvä, jos ihmiset voisivat ymmärtää, miksi joku toimii kuten toimii - mikä esimerkiksi saa jonkun tekemään jotain sellaista kuin lentämään koneen päin pilvenpiirtäjää. Minusta ymmärtämisen ei kuitenkaan pidä tarkoittaa, että asia nähdään silloin vähemmän pahana tai rikollisena, kuin silloin, jos ei ymmärrä. Ymmärtäminen ja hyväksyminen ovat eri asioita, ja minusta ne myös pitäisi pitää eri asioina.
Päivi Luukkainen
Tämähän menee monimutkaiseksi, kun teologian rinnalle otetaan rikosoikeudellinen näkökulma...
Josta tulee mieleen naispappeustilanteemme. Kirkko on provosoinut naispappeuden vastustajia pysymään tiukkoina mielipiteensä takana perustelemalla naispappeutta muutenkin kuin Raamatulla ja tunnustuksella, mutta syyttää nyt vain naispappeuden vastustajia erinäisistä rakkaudettomista rikkeistä. Kun kirkkokin kerran on osasyyllinen rakkaudettomuuteen, naispappeuden vastustajia ei saisi rangaista ankarasti. Ja tosiaan, kirkonkin johdolle voisi vaatia syytteitä...
Merja:
Kieltäydyn hyväksymästä, että olin itse osasyyllinen siihen, että minua kiusattiin koulussa, koska sain hyviä numeroita, harrastin klassista musiikkia ja kirjallisuutta, vanhempani olivat opettajia ja itse olin lihava, mutta suupaltti. Osallistut itse näiden kiusaajien syntiin, jos hyväksyt heidän kiusantekonsa "ymmärtämällä" heitä minun ominaisuuksieni tai käytökseni tähden.
Minä haluan kunnioittaa naispappien ja naispappeuden kannattajien täyttä persoonallista koskemattomuutta, mutta odotan sitä myös itseäni kohtaan. Rikoksista rankaiseminen on eri asia. Ja rikollisellakin on ihmisarvonsa.
Martti Vaahtoranta, Alzey
Suomessa on minusta yksi suht tuore esimerkki joka kuvaa hyvin tätä uhrin ja syyllisen välistä vaikeaa rajavetoa. Viittaan Helena Saarikosken ja Sari Näreen väliseen työpaikkakiusaamiskiistaan jota on puitu televisiossa ja muissa tiedotusvälineissä. Saarikoskihan antoi televion haastatteluohjelmissa kasvot työpaikkakiusatuille ja kertoi tulleensa kiusatuksi työpaikallaan. Hän on julkaissut aiheesta kirjankin. Mutta ei mennyt aikaakaan kun luin lehdestä uutisen, jossa todettiin Saarikosken saaneen itse langettavan tuomion koska oli sähköpostitse levittänut Sari Närettä panettelevia viestejä laajalle joukolle, siis minun tulkintani mukaan kiusannut Närettä.
Samoin olen miettinyt Eeva Kuuskosken ja lapsiasiamies Molanderin välistä tönimistä, josta siis Kuuskoski sai langettavan tuomion, että kuka siinä loppujenlopuksi on uhri, kuka syyllinen, voimmeko tietää aivan varmasti?
Minusta elämässä joudumme jatkuvasti tilanteisiin jossa ei ole lainkaan itsestään selvää kuka on uhri, kuka kiusaaja. Siksi minusta meillä kaikilla on aina syytä itsetutkiskeluun.
Se että uhriksi itsensä mieltävä välillä vähän miettii omaa mahdollista osallisuuttaan tapahtumiin on eri asia kuin se, että ulkopuoliset syyllistävät uhrin. Sellaista ei tietenkään ole syytä tehdä.
Kirsti Ellilä
Joudun myöntämään, etten pysty kuvittelemaan viatonta suupalttia.
Ja kun Vaahtoranta tuossa mainitsi koulukiusaamisen, niin mainittakoon että minä myös olin koulukiusattu, mutta minua kiusasi opettaja koska olin tyhmä ja lihava.
Totta kai ajattelen vieläkin, että opettaja toimi väärin, hän oli aikuinen ja minä olin lapsi ja hänen mielivaltansa alla. Mutta omalla kohdallani tervehtyminen lähti kyllä liikkeelle siitä, kun yhtäkkiä aloinkin nähdä itseni osallisena tapahtumiin, tajusin millä tavalla olin omalla käytökselläni provosoinut hänen kiusaamistaan. Tuskin olisin silloinkaan osannut toimia toisin, tämä valaistukseni ei varsinaisesti muuta mitään, mutta kun olen uhrin lisäksi osannut nähdä itseni osallisena, olen alkanut nähdä opettajani kiusaajan lisäksi myös uhrina. Yhtäkkiä olenkin siis nähnyt meidät yhdessä osallisena tapahtumiin jotka osittain ovat olleet omien vaikutusmahdollisuuksiemme ulkopuolella ja minun kohdallani siitä on ollut seurauksena että olen voinut vähän kerrallaan antaa opettajalleni anteeksi.
Tätä blogia ja kommentteja seuratessa on aika monta kertaa pistänyt silmään monien kirjoittajien ehdottomuus. Panettelu ja herjaaminen on kamalaa, mutta entäs se kun julistetaan tuomioita Jumalan puolesta. Mitäs käskyä silloin rikotaan?
Jarin ajatus, ettei Suomessa olisi muita vähemmistöjä joita kohdeltaisiin yhtä kammottavasti kuin naispappeuden vastustajia, on aika banaali. Mietippä vaikka homoseksuaaleja.
Henri Järvinen, Vantaa.
Yritin siis sanoa sitä, että minun mielestäni provokaatio ei vähennä provokoituneen syyllisyyttä tai vastuuta... osasinkohan vieläkään tuoda sitä julki ymmärrettävästi.
Kirsti kun viittasit noihin mediassa käsiteltyihin tapahtumiin, ongelmana on aina se, että emme voi olla varmoja, että tapahtumat on esitetty kuten ne ovat tapahtuneet. Kuitenkin yleisellä tasolla voidaan olla sitä mieltä, että esimerkiksi (koulu)kiusaaminen on väärin, eikä ole perusteltua tai vähemmän väärää/ rangaistavaa/ syyllisyyttä tuottavaa kiusaajalle, vaikka sen kohteeksi joutunut vaikuttaisi miten provokatiiviselta.
Kun kerraan tullaan kaapista, niin minä kanssa sitten. Kiusattiin minuakin, ja luultavasti siksi, että olin liian hyvä koulussa, opettajien mieleen ja osittain kristillisen kasvatuksen vuoksi en osannut puolustaa itseäni. Haistatteleminen kun näytti joissain tilanteissa ainoalta sopivalta reagoismistavalta, ja siihen minusta ei ollut.
Kiusaamisen määrittelemiseksi kannattaa lukea Christina Salmivallin kirjoja.
Päivi Luukkainen
Pälli, ymmärrän mitä tarkoitat ja olen aivan samaa mieltä. Minä penään vain sitä, että itsetuntemus on mielestäni ihmiselle hyväksi ja usein tuntuu, että uhriksi itsensä mieltävien kannattaisi joskus asettua itsensä ulkopuolelle ja tarkastella miltä heidän toimensa vastapuolen silmissä vaikuttavat. Mutta tämä on mielestäni asia, joka pitää uhrin itsensä huomata tehdä. On uhrin syyllistämistä ja vallankäyttöä häntä kohtaan jos joku ulkopuolinen alkaa etsiä uhrista syytä tapahtumiin.
Itse vain olen kokenut, että viattomat uhrit ja sysimustat kiusaajat ovat elämässä aika harvinaisia otuksia, usein olemme kaikki jotain siltä väliltä, harva ehkä kiusaa tahallaan, mutta myös huomaamattaan voi kiusata. Työpaikat ovat mustanaan kiusaajia ja kiusattuja, mutta jos aletaan selvittää että kuka sitten lopulta on kiusaaja ja kuka kiusattu, voivat mielipiteet mennä ristiin.
Naispappien kanssa yhteistyöstä kieltäytyväkään ei tarkoita toiminnallaan kiusata ketään ja kuitenkin joku kokee hänen toimintansa kiusaamiseksi. Kuka silloin on kiusaaja, kuka kiusattu?
Vastaavanlainen kielenkäyttö oli tyypillistä kun kristillinen kirkko suhtautui juutalaisiin keskiajalla.
1) Ensiksi leimattiin erilaisilla ala-arvoisilla teologisilla ja inhimillisesti loukkaavilla maininnoilla.
2) Sitten alettiin oikeuttaa lain ja pykälän voimalla sortotoimia, jotka hankaloittivat juutalaisten elämää.
3) Tässä ilmapiirissä sitten tapahtui välillä hurjia ja raivokkaita toimenpiteitä, joissa juutalaisia surmattiin.
On merkillistä, että kristillinen kirkko Suomessa voi oikeuttaa piispojen johdolla tällaisen yksipuolisen luonnehdinnan. Jokainen vastuullinen piispa puuttuisi julkisuudessa voimakkaasti tällaiseen kielenkäyttöön. Mutta nyt on ilmeisesti sota "piispojen" ja "tietyllä tavalla ajattelevien teologien" välillä.
Antti Laato
Prof. i gt-exegetik med judaistik
Teol.fak. ÅA
Aika hurjia juttuja...
Merja: etkö osaa erottaa toisistaan meidän ihmisten - sekä suupalttien että hiljaisten hiirulaisten - yhteistä syyllisyyttä ja sellaista syyllisyyttä, joka ilmeisesti mielestäsi osittain "oikeuttaa" tähän suupalttiin tai hiljaiseen, kiusattuun lapsiparkaan kohdistuvan, joskus kai jopa itsemurhaan asti johtavan vainon?
Siis vielä kerran: ajatteletko todella, että koska
a) kaikki ihmiset ovat Jumalan edessä syyllisiä
b) tämä syntisyys ilmenee myös erilaisina toisia ihmisiä ärsyttävinä asioina
c) pelkkä lähimmäisen "erilaisuus" (kuten puheliaisuus) riittää paitsi selittämään, osittain myös oikeuttamaan esimerkiksi koulukiusaamisen tai kansanmurhan?
Toivon ymmärtäneeni sinut väärin.
Martti Vaahtoranta, Alzey
To Henri Järvinen,
Varmasti on niin, että Suomesta löytyy erinäisiä ihmisryhmiä, joihin suhtaudutaan nurjasti. Naispappeuden vastustajat eivät varmasti ole ainoa ryhmä.
Vertaat naispappeuden vastustajien tilannetta homoseksuaalien tilanteeseen. Varmasti kumpiakin kohtaan on esiintynyt paikoin rakkaudettomuutta. Tekee mieleni kuitenkin kysyä, kumpikohan ihmisryhmä on tällä hetkellä kansankirkossa suuremmassa suosiossa?
Ei tarvitse kovin suuri profeetta olla, jos ennustaa muutaman vuoden tai vuosikymmenen sisällä todennäköisesti kansankirkon johtavilla paikoilla istuvan avoimesti homoseksuaaleja henkilöitä. Sen sijaan kovin todennäköisenä en pidä, että kansankirkon piispan virkaan valittaisiin virkakannaltaan perinteistä kantaa edustava pappi.
Jos katsotaan sitä mediamyllytystä, millä homoseksuaalisuutta ajetaan kansankirkkoon, niin on luulenpa Henri, että vaakakuppi painuu kyllä vasemmalle. Jos sinä olet vakaumukseltasi homosuhteiden siunaamista vastaan, niin voi olla että kohta tässä kirkossa sinuakin vainotaan enemmän kuin homoseksuaaleja?
Ymmärrän suupaltilla ihmistä, joka sanoo sen mitä mieleen tulee suorasukaisesti toisten tunteita huomioimatta. Kuvittelen, että hänen lähellään on aina niitä, jotka kärsivät sellaisesta.
Mielestäni mikään ei oikeuta kiusaamista tai kansanmurhaa. Väitän vain, ettei minun kokemusteni valossa täysin syytöntä ole olemassa.
Mitä Martti tarkoitat tällä, en ymmärrä: "sellaista syyllisyyttä, joka ilmeisesti mielestäsi osittain "oikeuttaa" tähän suupalttiin tai hiljaiseen, kiusattuun lapsiparkaan kohdistuvan, joskus kai jopa itsemurhaan asti johtavan vainon?"
Miten syyllisyys voisi oikeuttaa johonkin? Ja toisaalta, miten täällä voisi elää syyllistymättä mihinkään?
Jaa, Wikipedia näyttää määrittelevän suupaltin neutraalisti ihmiseksi, joka puhuu paljon. En kuitenkaan vedä edellistä kommenttiani kokonaan pois, sillä ihminen joka itse puhuu koko ajan jättää helposti toisen huomioimatta, ja loukkaa sillä tavalla. Ei aina, mutta joskus, tai usein, tyypistä riippuen.
Pyydän anteeksi sitä, että tulin taas kärjistäneeksi hiukan liikaa ja leimanneeksi. Tällaista tämä ihmisen elo on. Joko ei sano oikein mitään, tai sanoo vähän liikaa. Ei meitä eikä minua turhaan varoiteta kielenkään synneistä.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Henri Järvinen piti aika banaalina ajatustani, ettei Suomessa kohdella muita vähemmistöjä samalla tavalla kuin naispappeuden torjujia. Henri kehotti miettimään homoseksuaaleja.
Jutussa, jota Henri kommentoi, kirjoitin nimenomaan siitä, miten naispappeuden torjujia nimitellään lehdistössä tai muussa madiassa. Enpä ole lukenut mistään lehdestä vastaavaa nimittelyä homoseksuaaleista. Minun on edelleen vaikea kuvitella, että lehdissä nyky-Suomessa homoseksuaaleista käytettäisiin samantyyppisiä ilmaisuja, joita liitetään naispappeuden torjujiin: terroristi, henkisesti häiriintynyt, työrajoitteinen, työyhteisön hajottaja, nitistäjä, sairauslomien syy. Hyvä ettei kukaan kirjoita lehdissä tällaista homoseksuaaleista. Jos kirjoittaisi, luultavasti kirjoittelu loppuisi syystäkin lyhyeen.
Jos sinulla Henri on tiedossa julkaisua, jotka käyttävät homoseksuaaleista tämänkaltaisia sanoja ja luovat niillä heistä kuvaa, ilmoitus viranomaisille ei ole ollenkaan huono ajatus.
Henri kirjoitti myös ehdottomuudesta, joka on pistänyt hänen silmäänsä lukiessaan tätä blogia ja sen kommentteja. Minunkin silmiini pisti jyrkkä ehdottomuus. Luin kaksi kirjoitusta: Tulkaa kaikki -liikkeen kannanoton "Kaikkien kirkon jäsenten on mukauduttava naispappeuteen" (www.tulkaakaikki.net) ja saman liikkeen kirjeen liikkeen ystäville. Yksi kirjeen allekirjoittaja on Henri.
Kuten kannanoton otsikkokin kertoo, naispappeuden torjujille ei saa antaa tilaa kirkossa. Heidät on taivutettava toimimaan vastoin sitä, minkä he ymmärtävät Jumalan tahdoksi. Elleivät taivu, heistä on päästävä. Ratkaisuja, joilla tässä asiassa eri tavoin ajattelevat ja toimivat voisivat toimia samassa kirkossa ja seurakunnassa, ei saa etsiä. Kirjeessä liikkeen ystäville muistutetaan siitä mahdollisuudesta, että lähetysjärjestöjä, joissa esiintyy naispappeuden torjumista, voi kiristää rahalla. Tietenkään ilmaisu ei ollut näin karkea. Asia tuli kuitenkin selväksi: taloudellista tukea tulee pyrkiä vähentämään tai se tulee pyrkiä lopettamaan lähetysjärjestöiltä, joissa esiintyy kirkon perinteen mukaista käsitystä papinvirasta ja toimintaa seurauksena tästä. Näin on toimittava siihen asti kunnes naispappeuden torjunta kyseisessä järjestössä loppuu. Tällainen ajattelu ja toiminta ovat minusta jyrkkää ehdottomuutta.
Tulkaa kaikki -liikkeen nimi on jossain määrin harhaanjohtava. Nimen alle voisi laittaa tarkennuksen: tulkaa kaikki muut paitsi naispappeuden torjujat. Ehkä tulevaisuutta varten olisi hyvä laittaa myös tämä lisäys: tulkaa kaikki muut paitsi ne, joiden mielestä Raamattu ei pidä homosuhteessa elämistä Jumalan tahdon mukaisena elämäntapana.
Ehkä muitakin lisäyksiä matkan varrella joudutaan tekemään. Kyse kun on siitä suuresta kysymyksestä, puhuuko Jumala meille Raamatussa. Ellei hän puhu niissä Raamatun kohdissa, joissa puhutaan kirkon virasta tai homosuhteessa elämisestä, luultava johtopäätös on, ettei hän puhu monissa muissakaan Raamatun kohdissa. Ja sitten joudutaan rajaamaan ulkopuolella niitä, jotka pitävät kiinni Raamatun opetuksista.
Jari Rankinen
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Martti, ihan kuin en juuri olisi luvannut sitä pyytäessäni anteeksi? Miten sinä ymmärrät tunnustuksen ja anteeksipyynnön, jos joudut vielä erikseen varmistamaan, ettei teko toistu?
Ja missä kohdin kuulet minun puhuvan häijyydestä? Luulin puhuneeni lähinnä ymmärtämättömyydestä.
Merja,
en kokenut tulleeni henkilökohtaisesti loukatuksi, vaan toimin itse ikäänkuin esimerkkitapauksena. Tarkoitukseni oli perätä tiettyjä eettisiä prinsiippejä, jotka ohjaavat toimintaamme ja puheitamme. Otan anteeksipyyntösi kuitenkin vakavasti ja iloitsen siitä, että haluat kanssani kilvoitella taistelussa mielen ja kielen syntejä vastaan :-) .
Martti Vaahtoranta, Alzey
Pidän tästä Jarin blokista, varmaan putsaus luo tähän oikeaa henkeä, rehellisyyttä, nöyryyttä ja anteeksi antavaa mieltä. Silti voidaan vääntää asiaa vahvastikkin eri näkemyksin.
Eero Polsa
Tämähän käy mielenkiintoiseksi. Jos et Martti kokenut tulleesi henkilökohtaisesti loukatuksi, niin missä kohden sitten oli "henkilöihin kohdistuvia kaukoanalyyseja ja -diagnooseja"? Minä kun kuvittelin kirjoittavani asioista yleisellä tasolla.
Merja,
oletit - niin ymmärsin - minun olleen (yhdistin viesteissäsi "suupaltin" ja oman vaatimattoman persoonani toisiinsa; minusta tämä kytkös oli ilmeinen) osasyyllinen siihen, että minua kiusattiin koulussa. Asia on sen verran kaukana, etten siitä sen enempää itseeni ottanut, mutta itse ilmiöstä kyllä olin kiinnostunut, siitä, että teit yksittäisiä henkilöjä koskevia analyyseja (tässä tapauksessa minusta pikku koululaisena)yleisten oletusten pohjalta syyllisyyskysymystä koskien. Kritiiikkini kohdistui myös siihen, että - yleisellä tasolla - samastit naispappeuden vastustamisen alkoholismiin. Myöhemmin tosin tarkensit tarkoittaneesi vain itseäsi, minkä sinulle suon, vaikka epäilenkin itsediagnoosisi pitävyyttä!
Yleisellä tasolla kysyn vielä, osaatko erottaa toisistaan meidän kaikkien teologisen syyllisyyden Jumalan edessä ja yksittäisiä tekoja koskevan syyllisyyden ihmisten edessä. Että jokainen meistä on viime kädessä kadotettu syntinen ei esimerkiksi tee sinusta osasyyllistä siihen, jos rattijuoppo ajaa päin punaista valoa päällesi suojatiellä. Sinun ei - jos selviät hengissä - tarvitse pohtia, missä kohden teit väärin eikä ajatella, että "pohjimmiltaan me kaikki olemme rattijuoppoja". Jumalan edessä joudut kuitenkin tunnustamaan itsesi syylliseksi sellaiseenkin, mitä et itse itsessäsi edes tunne etkä tiedä.
Martti Vaahtoranta
Oletteko huomanneet, että yksityinen ja yleinen taso sekoittuvat tässä nykyisessä tilanteessa vieläkin radikaalimmin ? Jos naapurikaupungissa joku selvittää julkisesti torjuvansa naispappeutta ja kertoo perustelunsa, se loukkaa sellaista, joka on ehkä joskus vähän ajatellut haluavansa papiksi. Erityisen tuohtuneita ovat sellaiset, joita kirkko ei kiinnosta yhtään. Sen sijaan, että sanottaisiin, että torjujat ovat omituisia, ja että itse ei ainakaan mene samaan jumalanpalvelukseen, heistä halutaan kokonaan eroon. Samat loukkaantujat järjestävät tahallaan loukkaavia tilanteita, kuten luulen Hyvinkäällä tapahtuneen. Kyseinen naispappi reagoi lehtitietojen mukaan jotenkin terveesti. Hän oli kuulemma sanonut: "Jaaha, on minulla parempaakin tekemistä" ja lähtenyt pois. Ehkä hänellä oli hyvät perustiedot tilanteesta, johon ei varmaan kannattanutkaan sekaantua.
Marika Auranen-Seppälä
Kuusankoski
Niin, tästä nykyisestä tilanteestahan me kai koko ajan olemme pohjimmiltaan keskustelleetkin muitten esimerkkien avulla, eikä meillä ole yksityiskohdista paljon sen parempaa käsitystä kuin Martin lapsuudesta. Jos joku naispappi tuntee itsensä loukatuksi ja toinen ei, onko yhteistyöstä kieltäytyjä syyllinen?
Päädyin itsediagnoosiini mm. Tommy Hellstenin Vitahepo olohuoneessa -kirjan avulla. Oli kovasti tuttua kuvausta.
Minä puolestani yritän vähän "objektivoitua" ja poistan tässä tarkoituksessa yhden edellä olleen viestini. Silti toivon - Marikan ajatuksiin liittyen - että osaisimme erottaa toisistaan henkilön ja hänen persoonallisen koskemattomuutensa niistä hänen mielipiteistään, joihin emme voi yhtyä. Tästähän Jarin viestissä oli alunperin kysymys, ja tämä on myös syy, joka on saanut minut hiukan pelkäämään takaisin Suomeen muuttamista. Siinä määrin väkivaltaista on kielenkäyttö ollut muutamilla foorumeilla.
Toisaalta tämä tilanne voi olla suomalaisille annettu mahdollisuuss oppia hyväksymään erilaisuutta ja moninaisuutta keskuudessaan. Tietenkin Suomessa saa olla mitä mieltä tahansa, kunhan on täsmälleen samaa mieltä, kuin kaikki muutkin, tai ainakin suomalaisten suuri enemmistö tai ainakin sen valtamedia. Itse vain en tähän enemmistöön kuulu ...
Martti Vaahtoranta, Alzey
Topille:
Mielestäni liioittelet. Tuskin mitään homoinvaasiota kirkkoon on luvassa. Jos nyt edes kirkon penkkiin voisivat tulla häpeilemättä.
Jari:
Minun on vaikea arvioida sinusta ja ystävistäsi kirjoitettuja juttuja yksityiskohtaisesti, koska en ole kaikkia lukenut. Kuitenkin "vanhoollisten" kuvaaminen Suomen syrjityimpänä vähemmistönä on hieman liioiteltu. Niin, miksi ette te ole ilmoittaneet kirjoittelusta viranomaisille?
Olen tätä keskustelua seuratessani miettinyt, että te pidätte itseänne herjattuna ja vainottuna, sillä perusteella että te koette niin. Esimerkiksi olet usein käyttänyt sanoja "tuntuu siltä". Kuitenkaan ette pidä kieltäytymistä naispappien kanssa työskentelystä syrjimisenä, vaikka kyseiset papit tuntevatkin itsensä syrjityiksi.
Hyökkäyksesi Tulkaa kaikki -liikettä vastaan oli aika härski. Tulkaa kaikki -liike ajaa kyllä uudistusmielisten asiaa. Liikkeessä ei kuitenkaan olla ajamassa eri tavalla ajattelevia pois kirkosta. Käytännössä kuitenkin liikkeessä nähdään mahdottomaksi vanhauskoisten ehdoilla toimimisen. Osittain syyt ovat siinä, että vanhauskoiset eivät ole valmiita joustamaan periaatteissaan. Miksi sitten muiden pitäisi?
Mielestäni yhteisön hyvään pyrkivä ehdottomuus on parempaa kuin yksilöiden henkilökohtaista totuutta ajava ehdottomuus.
Henri Järvinen, Vantaa.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Henri Järviselle
Kirjoitit, ettei Tulkaa kaikki -liike ole ajamassa eri tavalla ajattelevia pois kirkosta. Jatkoit: "Käytännössä kuitenkin liikkeessä nähdään mahdottomaksi vanhauskoisten ehdoilla toimiminen." Tarkoitatko siis, ettette periaatteessa pyri ajamaan naispappeuden torjujia pois kirkosta - toimitte niin vain käytännössä?
En oikein ymmärrä puhetta vanhauskoisten ehdoilla toimimisesta. Jossakin seurakunnassa joukko seurakuntalaisia esittää toivomuksen, että kerran tai kolme kertaa vuodessa järjestettäisiin messu, joka vastaa heidän käsitystään papinvirasta. Eikä kirkko pidä heidän käsitystään vääränä. He eivät vaadi, että näin on toimittava joka sunnuntai seurakunnan jumalanpalveluksissa ja ellei toimita, he heittäytyvät hankaliksi. En puhuisi tässä tapauksessa vanhauskoisten ehdoilla toimimisesta. Kukaan ei estä naispappeja toimittamasta jumalanpalveluksia ja niin monena sunnuntaina kuin heidän vuoronsa on. Mutta voitaisiinko jonakin tai joinakin sunnuntaina ottaa huomioon niiden seurakuntalaisten toive, jotka pitävät edelleen kiinni kirkon perinteen mukaisesta virkakäsityksestä?
Tai voitaisiinko ottaa huomioon sen pastorin toive, joka ei voi toimittaa messua yhdessä naispastorin kanssa? Hänen ehtonsa ei ole, että naispastorit eivät saa toimittaa ollenkaan jumalanpalveluksia seurakunnan kirkoissa. Tai että naispastoreiden on toimittava niitä vähemmän kuin hänen. Hän on valmis tarvittaessa väistymään itse sivuun, ettei yhteentörmäystä tulisi. Tässäkään tapauksessa en puhuisi vanhauskoisen ehdoilla toimimisesta.
Ymmärrän kyllä, että naispastori voi kokea syrjintä sen, että hänen työtoverinsa tai seurakunnassa vieraile pastori ei toimita jumalanpalvelusta yhdessä hänen kanssaan. Onko se syrjintää siinä merkityksessä, mitä laki tarkoittaa syrjinnällä, ehkä siihen tuomioistuin antaa lähivuosina vastauksen.
Väitän kuitenkin, että naispastoreiden kohtelu ainakin pääsääntöisesti maassamme on huomattavasti paremapaa kuin naispappeuden torjuvien pastoreiden kohtelu. Ketään naispastoria ei uhata virasta erottamisella sen takia, että hän kannattaa naispappeutta. Ketään naispastoria ei todeta kykenemättömäksi hoitamaan kirkkoherranvirkaa siksi, että hyväksyy naispappeuden. Enkä ole lukenut lehdistä juttuja, joissa naispastoreihin liitettäisiin mm. näitä sanoja: terroristi, henkisesti häiriintynyt, työrajoitteinen, työyhteisön hajottaja, sairauslomien syy.
Kysyit, miksi ette ole ilmoittaneet kirjoittelusta viranomaisille? Kirjoitin aiemmassa kommentissani, etten pitäisi huonona ajatuksena, jos joku ilmoittaisi viranomaisille homoseksuaaleihin kohdistuvasta hävyttömästä kirjoittelusta. Ehkä joskus joku haluaa selvittää, onko naispappeuden torjujien käsittely mediassa hyvien tapojen tai lakien mukaista. Jos joku haluaa jokus tehdä selvityksen, en pidä ajatusta huonona. Vaikkei ketään tähän erityisesti innosta.
Kirjoitit myös: "Mielestäni yhteisön hyvään pyrkivä ehdottomuus on parempaa kuin yksilöiden henkilökohtaista totuutta ajava ehdottomuus." Otatko melkoisen roolin: tiedät, mikä on yhteisön hyvä, ja ajattelet, että toimintasi palvelee sitä? Ja ilmeisesti joidenkin muiden - "vanhoollisten" - toiminta ei palvele.
Jari Rankinen
Jari
Esittämäni näkemykset ovat ensisijaisesti minun. Tulkaa kaikki -liikkeen ohjelman allekirjoittaneena tietysti seison liikkeen ajatusten takana. En ole kuitenkaan sen henkilöitymä.
Pari sanaa vielä Tulkaa kaikki -liikkeen periaatteista. Mielestäni yksi liikkeen tärkeimmistä periaatteista on, että pitää kirkkoa moniäänisenä yhteisönä. Kirkossa on olemassa erilaisia korostuksia ja käytänteitä, mutta yhteys eri ryhmien välillä tulisi olla. Tähän viitaten, liikkeen kannanotto "Kaikkien kirkon jäsenten on mukauduttava naispappeuteen" nousee siitä käytännöllisestä huomiosta, ettei erilaisten virkakäsitysten yhteiselo ole toiminut.
Vai voitko väittää, että Vammalassa seurakuntaelämä oli virkakäsityksen suhteen ongelmatonta ennen Heikan raporttia (ja tämän blogin aukeamista)? Asiasta on kirjoiteltu paikallislehdissä vuosikausia. Sinun tulkintasi ilmeisesti on, että koska työnteossasi ei työjärjestelyjen vuoksi ollut ongelmia niin niitä ei ollut muuallakaan. "Ongelmat" alkoivat vasta kun kirkon johto alkoi syrjimään sinua ja kanssasi samalla tavalla ajattelevia. Tällainen kuva syntyy ainakin blogisi perusteella.
Mielestäni kirkossa pitäisi toimia kokonaiskirkon ehdoilla. Periaatteessa hyväksyn, että papin virasta voi olla erilaisia näkemyksiä, mutta käytännön toteutus onkin ongelmallisempi. Miksi perinteisen virkakäsityksen omaavat olisivat ainoita, jotka saisivat erivapauksia omatuntoonsa vedoten? Jos yksi ryhmä saa oikeuksia ilman velvotteita, niin miksei muut?
Jos vaikkapa naispappi ei suostuisi työskentelemään naispappeuden vastustajan kanssa alttarilla, niin häntäkin odottaisi kurinpitotoimet. Omaantuntoon voi vedota monessa asiassa. Sen verran olen oppinut kirkkomme sinänsä epämääräisestä virkakäsityksestä, että periaatteena on: Työt on tehtävä.
En missään tapauksessa kiellä sitä, että naispappeuden vastustajia kohdellaan huonosti. Enkä sitä hyväksy. Meidän kirkossa ei kauheasti anneta arvoa marttyyreille.
Niin, yhteisön hyvä... En väittänyt, että tietäisin täysin yhteisön hyvän. Pidän sitä tavoitteena johon tulisi pyrkiä. Kristittynä koen, että lähimmäisteni rakastaminen on tärkeämpää kuin itseni rakastaminen. Vaikka se usein onkin niin vaikeaa.
Henri Järvinen, Vantaa.
Henri
Kysyit, väitänkö, että Vammalassa seurakuntaelämä oli virkakäsityksen suhteen ongelmatonta ennen Heikan raporttia, ja muistutit, että asiasta on kirjoiteltu paikallislehdissä vuosikausia.
Mikään seurakunta tai seurakunnan työyhteisö ei ole ongelmaton. Ei ollut eikä ole Vammalan seurakuntakaan. Ongelmia, jotka liittyvät virkakysymykseen, on ollut jonkin verran ennenkin. Nyt - Heikan työryhmän raportin julkaisemisen jälkeen - ongelmat ovat kuitenkin aivan toisessa mitassa kuin ne olivat ennen.
Suhtaudun vakavasti siihen, mitä seurakuntamme kirkkoherra, naispastori ja muutkin pastorit ovat menneiden vuosien aikana useampaan kertaan sanoneet: Kysymys naispappeudesta ei ole seurakunnassamme vaikea ongelma. Asia on puhuttu ja sovittu ja toimimme toistemme kunnioittamisen hengessä. Näin siis sanotiin ennen Heikan raporttia.
Varmasti seurakunnassamme on ollut niitä, jotka ovat olleet tyytymättömiä siihen, että tilaa on ollut myös niille, jotka ajattelevat ja toimivat virkakysymyksessä kirkon perinteen mukaisesti. Silloin tällöin menneinä vuosina joku kirjoitti tästä lehdissäkin. Onko kuitenkaan oikea tapa hoitaa tätä tyytymättömyttä se, että poistetaan seurakunnasta muutama pastori? Eikä ongelma taida ratketa pastoreita poistamalla. Ne seurakuntalaiset jäävät, jotka ajattelevat papinvirasta näiden pastoreiden tavoin. Eivätkä nämä seurakuntalaiset aikaa myöten lopu - Raamatun äärellä tulevaisuudessakin jotkut päätyvät siihen käsitykseen, että naispappeus ei ole Jumalan tahdon mukaista. Pitäisikö nämäkin poistaa seurakunnasta? Seurakuntaan jää huomattava joukko myös niitä seurakuntalaisia, joiden on vaikea hyväksyä sitä, että naispappeuden torjujia kohdellaan tavalla, jota he eivät voi pitää oikeana.
Minusta kirkon johto toimii väärällä tavalla, jos se painostamalla ja pakottamalla yrittää saada pastorit ja seurakuntalaiset toimimaan haluamallaan tavalla. Emmekö voisi kunnioittaa toistemme näkemyksiä ja niistä seuraavia toimintatapoja? Raja tietysti kulkee siinä, mitä on kirkon uskon mukaista.
Jossain määrin vieroksun periaatetta "työt on tehtävä". Haluan ajatella kirkosta enemmän kuin että se on vain työpaikka, jossa hoidetaan työtehtävät. Pastorina haluan toimia hyvällä omallatunnolla. Yritän kuunnella Kirkon Herran ääntä ja pyrin toimimaan sen mukaan. Toivon, että kirkko rohkaisisi ja tukisi pastoreita toimimaan näin.
Myös minä ajattelen, että lähimmäisen rakastaminen on tärkeämpää kuin itseni rakastaminen. Herramme opetuksen mukaan tärkeintä on rakastaa Jumalaa. Jumalan rakastaminen on hänen sanastaan kiinni pitämistä ja sen noudattamista. En näe, että Jumalan rakastamisen ja lähimmäisen rakastamisen välillä olisi ristiriita tai että pitäisi valita jompikumpi. Joka rakastaa Jumalaa ja noudattaa hänen sanaansa, rakastaa lähimmäistä. Ja itseäänkin.
Jari Rankinen
Ad Henri Järvinen,
Kysymys on käsittääkseni kristinuskon kannalta lopulta siitä, mitä Jumala ajattelee ja on mieltä? Jumala ja hänen mielensä on loppujen lopuksi ainoa lopullinen refenrenssi, johon kaikki suhteutuu.
Suuri haaste kirkolle on päästä ymmärtämään, mikä on Herran mieli? Kirkolliskokous ei kykene päätöksillään määräämään Jumalaa.
Olipa kyse virkakysymyksestä, homoseksuaalisuudesta tai mistä tahansa uskonopin kohdasta, Jumalan mielipide ratkaisee. Jos Jumala tuomitsee jonkun asian, se on tuomittu. Jos Jumala jonkun päästää, se on päästetty.
Kun katsotaan kansankirkon tilaa Jumalan sanan ja klassisen kristinuskon taustaa vasten, voidaan huomata, kuinka hukassa kansankirkko hengellisesti on. Ei liene liian voimakkaasti sanottu, että se ajelehtii postmodernien tuulten vietävinä.
Jos kiinnekohta Jumalan sanaan kadotetaan, ollaan tuuliajolla. Tämä saa helposti aikaan, ettei oikein osata olla mitään muuta mieltä kuin mitä yleinen mielipide milloinkin odottaa. Kipeä kysymys on, onko suola käynyt mauttomaksi?
Jos seisot yhteys-liikkeen lausumien takana, niin voitko olla varma, että Jumala on kanssasi samaa mieltä? Entäpä, jos hän on liikkeenne kanssa eri mieltä? Mitäpä, jos te siunaatte sellaista, mitä hän ei siunaa? Kuka siitä vastaa? En laske itseäni legalistiksi. Tämä vaan on vakava kysymys. Jos olemme tekemisissä äärettömän pyhän Majesteetin kanssa, niin meidän lienee todella syytä jäädä sanan alle lakki kourassa itse kunkin!
Topi Jääskeläinen, Helsinki
Hei veljet
Näissä keskusteluissa usein liikutaan sillä Lundilaiselle pohjalla jossa Jumala pyrkii jäämään lähimmäiselle toiseksi, meillä ei ole lähimmäistä ilman Jumalaa ja Jumala on ehdoton ykkönen. Jumala määrittää mikä on oikein ja epäusko yrittää tehdä sen tyhjäksi. Monet luulevat että heidän sisällään puhuu itse jumala eli järki ja näin ollen voivat arvostella Jumalan sanaa.
Lundilaisuus hylkäsi ristin teologian ja siirtyi yksipuoleisesti painottamaan lähimmäisyyttä ja unohtivat synnin ja lunastuksen.
Viisaammat voi korjata jos olen väärässä tässä Lundilaisuudessa.
Eero Polsa
Parkano
Minusta on ollut mielenkiintoista seurata tässä keskustelussa Jarin retorisen linjan kurinalaista säilymistä. Yleensä vastaavassa tilanteessa instituution yksilöön kohdistama kritiikki johtaa martyyrin roolin ottamiseen. Kun tässä tutkin parasta aikaa enemmän tai vähemmän täyspäiväisesti uskonnollisten ryhmien välistä vihamielistä retoriikkaa, niin linja tuntuu entistäkin huomionarvoisemmalta.
Jari ei ole edes alitajuisesti asettunut kandidaatiksi uuden protestiliikkeen messiaaksi. Tämän hän olisi voinut tehdä esimerkiksi uhkailemalla oman paikalliskirkon perustamisella. "Jos potkitte minut ulos, niin vien omat leluni mennessäni."
Pro-naispappi rintaman kielenkäyttö tuo kyllä ajoittain mieleen Tintin seikkailuista tuttu kapteeni Haddockin sadattelutulvat. Tieteellisessä tutkimuksessa retorisiin voimakeinoihin turvaututaan yleensä silloin, kun ei jakseta näpertää alaviitteiden kanssa tai kommentoida varsinaisia argumentteja.
Egyptin Leontopolisissa oli juutalaisilla "kilpaileva" temppeli Makkabealaissodista aina Juutalaissotien jälkitunnelmiin (73/74 jKr.) asti. Kun rabbit myöhemmin pohtivat kilpailevan temppelin asemaa, he päätyivät hyväksymään siellä touhunneet papit osittain mutta eivät hyväksyneet täysin näiden toimittamia uhreja. Ehkä kapitulit ja muut esikunnat voisivat tehdä Jarin kohdalla tällaisen Leontopolis-ratkaisun; antaisivat siis hänen hoitaa työnsä ja vaatisivat ainoastaan häntä väistymään naispapin tieltä. Leimaisivat siis sekundapapiksi mutta eivät potkisi työstä. Tähän Jari on jo osoittanut alistuvansa... Selvennykseksi todettakoon, että omasta mielestäni Jari on kaikkea muuta kuin sekundapappi. Mm. sen tähden, että hän näyttää olevan valmis kantamaan tuollaista leimaa vakaumuksensa tähden.
Matti Kankaanniemi, jumaluusopin mustaa vyötä havitteleva lahkopastori Tyrväältä.
Lähetä kommentti
<< Home