Työoikeuden professorin puheenvuoro
Menneen viikon Rauhan Tervehdyksessä (www.rauhantervehdys.fi), Oulun evankelis-luterilaisten seurakuntien lehdessä, Lapin Yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskinen kirjoitti otsikolla "Laki suojelee vakaumusta". Seppo Koskinen on puhunut aiemmin naispappeuteen liittyvästä kiistasta työlainsäädönnön näkökulmasta Ylen Radio Suomen haastattelussa. Aamulehdessä maaliskuun lopulla Seppo Koskinen kyseenalaisti kirkon toiminnan. Hän korosti, että työnantajan tulee kunnioittaa työntekijän vakaumusta, mikäli ei ole todellista ja ratkaisevaa syytä toimia toisin. Tästä olen kirjoittanut nettipäiväkirjassani 1.4.2007.
Rauhan Tervehdyksen artikkelissa professori Koskinen muistuttaa, ettei tasa-arvolakia sovelleta evankelis-luterilaisen kirkon, ortodoksisen kirkkokunnan eikä muiden uskonnollisten yhdyskuntien uskonnonharjoitukseen liittyvään toimintaan: "Keskeistä soveltamisalan yhteydessä on se, että aina kun naispappeuskysymys liittyy kirkollisiin toimituksiin, asiaa ei voida arvioida tasa-arvolain perusteella. Sen sijaan jos naisiin pappeina suhtaudutaan muissa yhteyksissä syrjivästi, kyse on tasa-arvolain nojalla arvioitavasta asiasta." Koskinen kirjoittaa työjärjestelyistä: "Työjärjestely, joka suoritetaan kirkollisen toimituksen aikaansaamiseksi, on tässä mielessä uskonnonharjoitukseen liittyvää toimintaa, jota ei voida arvioida tasa-arvolakia koskevana kysymyksenä." Hieman myöhemmin Koskinen toteaa: "Tästä syystä esimerkiksi työjärjestelyjen sallittavuutta ei voida ratkaista pelkästään tasa-arvolain nojalla, koska myös toisten osapuolten vakaumus on otettava huomioon. Jos työehdot voidaan saada toimiviksi työjärjestelyin siten, että naispapit ja naispappeutta vastustavat papit voivat toimia normaalisti, tällainen lopputulos ymmärrettävästi vastaa mahdollisimman hyvin erisuuntaisten perusoikeuksien toteuttamista." Edelleen Koskinen kirjoittaa: "Mikäli usea perusoikeus on samassa tilanteessa ristiriidassa toisiinsa nähden, työnantajan on pyrittävä noudattamaan kaikkia siinä määrin kuin mahdollista. Yleensä perusoikeuksia voidaan kunnioittaa työelämässä esimerkiksi työjärjestelyin samanaikaisesti."
Työvuorojärjestelyt naispappeuteen liittyvän kiistan ratkaisuna ovat siis työoikeuden professorin mielestä mahdollisia. Sekin on mahdollista, että perusoikeudet ovat ristiriidassa keskenään. Nämä ristiriitatilanteet voidaan selvittää järjestelemällä työtehtäviä. Käsittääkseni tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei naispastoria ja naispappeuden torjuvaa pastoria laiteta toimittamaan messua yhdessä.
Seppo Koskinen ottaa kantaa kysymykseen, voiko esimies määrätä virkamiehen suorittamaan työtehtäviä vastoin virkamiehen vakaumusta: "Esimiehellä on oikeus vaatia virkamieheltä velvollisuuksien suorittamista vain lainsäädännön puitteissa." Edellä hän on muistuttanut, että perustuslaki ja muukin lainsäädäntö suojelevat vakaumusta. "Työntekovelvollisuuskaan ei ohita esimerkiksi perustuslakia ja yhdenvertaisuuslakia, jotka ovat työnantajaa pakottavalla tavalla sitovia." Työnantaja voi velvoittaa työntekijän toimimaan vastoin tämän vakaumusta, mikäli voidaan esittää työtehtävien suorittamiseen liittyvä todellinen ja ratkaiseva vaatimus. Jos ymmärrän oikein, tämä tarkoittaa, ettei työtehtäviä voida hoitaa muuten. Tästä ei Vammalan seurakunnassa ole kyse. Jumalanpalvelukset saadaan varmasti toimitettua hyvin ilman sitäkin, että minut pakotetaan toimimaan vastoin vakaumustani. Seppo Koskinen kirjoittaa myös: "Jos työnantaja aikaisemmasta poikkeavilla järjestelyillään estää työntekijän uskonnon tai vakaumuksen mukaisen aikaisemman toiminnan, kyse voi olla syrjinnästä. Näennäisesti puolueeton toimintatapakin voi olla tosiasiallisesti syrjivä, jos se estää tietyn uskonnon tai vakaumuksen noudattamisen."
Olen kertonut ilmoittaneeni ennen Vammalan seurakunnan palvelukseen tuloani, etten voi toimittaa messua yhdessä naispastorin kanssa. Tämä ei estänyt seurakuntaa kutsumasta minua seurakuntapastorin ja myöhemmin valitsemasta kappalaisen virkaan. Seppo Koskinen kirjoittaa: "Varsinkin silloin, kun tietyn vakaumuksen omaava työntekijä on otettu työnantajan palvelukseen, työnantajalla on muita tilanteita korostetumpi velvollisuus sallia kyseisen työntekijän toimia vakaumuksensa mukaisesti."
Koskisen mukaan on luonnollista ajatella myös, että "uskonnollisissa yhdyskunnissa voidaan edellyttää uskonnonharjoituksiin liittyvissä tehtävissä tiettyä uskonnollista vakaumusta ja käyttäytymistä." Suomen evankelis-luterilainen kirkko voi siis edellyttää, että jokaisen pastorin on toimitettava messu yhdessä naispastorin kanssa. Käsittääkseni tämä kuitenkin edellyttäisi nimenomaista päätöstä asiasta. Tai päätöstä jonka mukaan Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ei sallita naispappeuden torjumista. Tällaisia päätöksiä ei kirkossamme ole tehty.
Epäilemättä työoikeuden professori on hyvin perillä lainsäädännön vaatimuksista. Kovin toisenlaisia näkemyksiä on esitetty kirkon ja seurakuntien johdon taholta. On sanottu, ettei työvuorojärjestelyjä sukupuolen perusteella enää saa tehdä. Ne ovat lainvastaisia. Professori on toista mieltä - työjärjestelyjä saa tehdä. Tai niitä jopa täytyy - ainakin joissakin tapauksissa - tehdä, ettei työantaja syyllistyisi työntekijän perusoikeuksien rikkomiseen.
Käyköhän niin, että palaamme Vammalassa siihen käytäntöön, joka meillä on ollut ja toiminut varsin hyvin monia vuosia: Pastoreita, jotka eivät pidä naispappeutta Raamatun mukaisena, ei pakoteta jumalanpalveluksen toimittamiseen vastoin heidän vakaumustaan. Työvuorot jaetaan tämä vakaumus huomioonottaen ja siten, että työvuoroja tulee kullekin kutakuinkin sama määrä. Hyvä jos näin käy. Pääsisimme tästä kiistasta ja saisimme jatkaa seurakunnan rakentamista ilman kuluttavaa kiistaa.
Rauhan Tervehdyksen artikkelissa professori Koskinen muistuttaa, ettei tasa-arvolakia sovelleta evankelis-luterilaisen kirkon, ortodoksisen kirkkokunnan eikä muiden uskonnollisten yhdyskuntien uskonnonharjoitukseen liittyvään toimintaan: "Keskeistä soveltamisalan yhteydessä on se, että aina kun naispappeuskysymys liittyy kirkollisiin toimituksiin, asiaa ei voida arvioida tasa-arvolain perusteella. Sen sijaan jos naisiin pappeina suhtaudutaan muissa yhteyksissä syrjivästi, kyse on tasa-arvolain nojalla arvioitavasta asiasta." Koskinen kirjoittaa työjärjestelyistä: "Työjärjestely, joka suoritetaan kirkollisen toimituksen aikaansaamiseksi, on tässä mielessä uskonnonharjoitukseen liittyvää toimintaa, jota ei voida arvioida tasa-arvolakia koskevana kysymyksenä." Hieman myöhemmin Koskinen toteaa: "Tästä syystä esimerkiksi työjärjestelyjen sallittavuutta ei voida ratkaista pelkästään tasa-arvolain nojalla, koska myös toisten osapuolten vakaumus on otettava huomioon. Jos työehdot voidaan saada toimiviksi työjärjestelyin siten, että naispapit ja naispappeutta vastustavat papit voivat toimia normaalisti, tällainen lopputulos ymmärrettävästi vastaa mahdollisimman hyvin erisuuntaisten perusoikeuksien toteuttamista." Edelleen Koskinen kirjoittaa: "Mikäli usea perusoikeus on samassa tilanteessa ristiriidassa toisiinsa nähden, työnantajan on pyrittävä noudattamaan kaikkia siinä määrin kuin mahdollista. Yleensä perusoikeuksia voidaan kunnioittaa työelämässä esimerkiksi työjärjestelyin samanaikaisesti."
Työvuorojärjestelyt naispappeuteen liittyvän kiistan ratkaisuna ovat siis työoikeuden professorin mielestä mahdollisia. Sekin on mahdollista, että perusoikeudet ovat ristiriidassa keskenään. Nämä ristiriitatilanteet voidaan selvittää järjestelemällä työtehtäviä. Käsittääkseni tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei naispastoria ja naispappeuden torjuvaa pastoria laiteta toimittamaan messua yhdessä.
Seppo Koskinen ottaa kantaa kysymykseen, voiko esimies määrätä virkamiehen suorittamaan työtehtäviä vastoin virkamiehen vakaumusta: "Esimiehellä on oikeus vaatia virkamieheltä velvollisuuksien suorittamista vain lainsäädännön puitteissa." Edellä hän on muistuttanut, että perustuslaki ja muukin lainsäädäntö suojelevat vakaumusta. "Työntekovelvollisuuskaan ei ohita esimerkiksi perustuslakia ja yhdenvertaisuuslakia, jotka ovat työnantajaa pakottavalla tavalla sitovia." Työnantaja voi velvoittaa työntekijän toimimaan vastoin tämän vakaumusta, mikäli voidaan esittää työtehtävien suorittamiseen liittyvä todellinen ja ratkaiseva vaatimus. Jos ymmärrän oikein, tämä tarkoittaa, ettei työtehtäviä voida hoitaa muuten. Tästä ei Vammalan seurakunnassa ole kyse. Jumalanpalvelukset saadaan varmasti toimitettua hyvin ilman sitäkin, että minut pakotetaan toimimaan vastoin vakaumustani. Seppo Koskinen kirjoittaa myös: "Jos työnantaja aikaisemmasta poikkeavilla järjestelyillään estää työntekijän uskonnon tai vakaumuksen mukaisen aikaisemman toiminnan, kyse voi olla syrjinnästä. Näennäisesti puolueeton toimintatapakin voi olla tosiasiallisesti syrjivä, jos se estää tietyn uskonnon tai vakaumuksen noudattamisen."
Olen kertonut ilmoittaneeni ennen Vammalan seurakunnan palvelukseen tuloani, etten voi toimittaa messua yhdessä naispastorin kanssa. Tämä ei estänyt seurakuntaa kutsumasta minua seurakuntapastorin ja myöhemmin valitsemasta kappalaisen virkaan. Seppo Koskinen kirjoittaa: "Varsinkin silloin, kun tietyn vakaumuksen omaava työntekijä on otettu työnantajan palvelukseen, työnantajalla on muita tilanteita korostetumpi velvollisuus sallia kyseisen työntekijän toimia vakaumuksensa mukaisesti."
Koskisen mukaan on luonnollista ajatella myös, että "uskonnollisissa yhdyskunnissa voidaan edellyttää uskonnonharjoituksiin liittyvissä tehtävissä tiettyä uskonnollista vakaumusta ja käyttäytymistä." Suomen evankelis-luterilainen kirkko voi siis edellyttää, että jokaisen pastorin on toimitettava messu yhdessä naispastorin kanssa. Käsittääkseni tämä kuitenkin edellyttäisi nimenomaista päätöstä asiasta. Tai päätöstä jonka mukaan Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ei sallita naispappeuden torjumista. Tällaisia päätöksiä ei kirkossamme ole tehty.
Epäilemättä työoikeuden professori on hyvin perillä lainsäädännön vaatimuksista. Kovin toisenlaisia näkemyksiä on esitetty kirkon ja seurakuntien johdon taholta. On sanottu, ettei työvuorojärjestelyjä sukupuolen perusteella enää saa tehdä. Ne ovat lainvastaisia. Professori on toista mieltä - työjärjestelyjä saa tehdä. Tai niitä jopa täytyy - ainakin joissakin tapauksissa - tehdä, ettei työantaja syyllistyisi työntekijän perusoikeuksien rikkomiseen.
Käyköhän niin, että palaamme Vammalassa siihen käytäntöön, joka meillä on ollut ja toiminut varsin hyvin monia vuosia: Pastoreita, jotka eivät pidä naispappeutta Raamatun mukaisena, ei pakoteta jumalanpalveluksen toimittamiseen vastoin heidän vakaumustaan. Työvuorot jaetaan tämä vakaumus huomioonottaen ja siten, että työvuoroja tulee kullekin kutakuinkin sama määrä. Hyvä jos näin käy. Pääsisimme tästä kiistasta ja saisimme jatkaa seurakunnan rakentamista ilman kuluttavaa kiistaa.
posted by Jari Rankinen | 4:27 ip.
36 Comments:
Ystävät,
olen eri syistä ja epäilemättä Jumalan armosta saanut otta joksikin aikaa hiukan etäisyyttä tähän käsillä olevaan kiistaan. Nyt aivan "kylmiltään", ikään kuin satunnaisena, ulkopuolisena tarkkailijana Jarin uusimman puheenvuoron luettuani näyttäytyi asia seuraavassa valossa:
Jos naispappeuden puolustajia todella johtaisi se rakkaus, jolla tämä uusi järjestely aikanaan Suomen kirkossa perusteltiin (ja sitä vastustettiin opillisista syistä), sitä ei ajettaisi kuin käärmettä pyssyyn, väkipakolla ja kaikkea muuta kuin rakkaudellisesti. Oltaisiin rakkauden oman olemuksen mukaisesti valmiita järjestelyihin ja kompromisseihin - heikon veljen ja tämän omantunnon, mutta myös rauhallisen ja toimivan yhteiselämän tähden.
Rakkauden näkökulmasta katsottuna nykyinen touhu Suomen kirkossa onkin naurettavaa ja absurdia, mutta myös pelottavaa. Ainoa mielekkyys sille löytyy, jos naispappeuden hyväksyminen ei olekaan, kuten väitetään, rakkauden vaatimus, vaan ehdoton oppi tai paremminkin ideologia, joka ei kompromisseja salli ja joka sen vuoksi toteutetaan uhreja laskematta. Ja jäljet pelottavat.
Martti Vaahtoranta, Alzey
Anteeksi vaan, että loukkaan, mutta minusta on jo kymmenen vuotta näyttänyt siltä, että tämä asia rinnastuu alkoholismiin. Alkoholistikin mielellään soisi, että häneen suhtauduttaisiin rakkaudellisesti ja ymmärtäväisesti, mutta häntä ilmeisesti auttaa parhaiten se että alkoholismia sanotaan rehellisesti sairaudeksi ja ongelmaksi, josta olisi syytä päästä eroon.
Mielessäni pyörii myös HeSan pilakuva ehkä kahdenkymmenen vuoden takaa. Siinä Jeesuksen aasi saapuu naispappeuden vastustajien luokse, ja he riemuitsevat siitä, että olivat olleet oikeassa, kun se kerran saapui heidän luokseen. Taustalla toiset ihmiset tervehtivät Jeesusta.
Olipa ilo lukea tällaista työoikeuden professorin tekstiä.
Hyvä huomio myös Martti Vaahtorannalla, olen siitä aivan samaa mieltä. Tosin myös naispappeuden vastustajat syyllistyvät valitettavan usein rakkaudettomuuteen, kuten kaikille syntisille ihmisille joskus käy. En tosin ole kanttorinsijaisena ollessani huomannut Vammalan naispappeutta vastustavien pastoreiden olevan yhtään rakkaudettomampia kuin niiden naispappeuden puolustajien, jotka kestävät edelleen naispappeuden vastustajia. He eivät olisi halunneet tehdä asiasta suurta numeroa.
Meidän kaikkien tulisi yrittää sietää toistemme poikkeavia mielipiteitä, koska tässä maailmassa emme koskaan tule kuitenkaan olemaan samaa mieltä kaikista asioista - niistäkään, jotka Raamatussa meistä näyttävät kovinkin selkeiltä.
Martti Lutheriltahan loppui vanhoilla päivillään kärsivällisyys juutalaisten suhteen. Oliko se hänelle kunniaksi? Ei. Sen sijaan se osoitti, miten vajavainen hänkin oli. Jos nyt naispappeuden kannattajilta loppuu kärsivällisyys naispappeuden vastustajien suhteen (ja 20 vuotta kuitenkin on suhteellisen lyhyt aika), tuleeko siitä kunniaa kenellekään? Kaiken tulisi tietysti kirkastaa Kristusta, ja hän tuskin tällaisesta tilanteesta iloitsee. Suuri osa naispappeuden vastustajista tekee naispappien kanssa yhteistyötä kaikessa, ja jos se pieni osa ei tee alttariyhteistyötä, niin miksi ihmeessä heidän pitäisi siihen välttämättä suostua, jos seurakunnan sisällä asia ei ole ollut ongelma?
Alkoholismilla ja naispappeuden vastustamisella on aika suuri ero. Raamattu sanoo: "Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno." Paavalin tekstit ovat mielestäni Jumalan Sanaa siinä missä evankeliumitkin ja Vt (jonka ennustukset Ut:ssa toteutuvat), eivätkä ne perustelut ole tuulesta temmattuja, joiden mukaan joku asia on painavampi kuin toinen. "Herran käsky" voidaan hyvin liittää siihen, jota naispappeuden vastustajat pitävät luovuttamattomana osana uskoaan, kun taas ne toiset asiat voidaan aivan hyvin huomata vähemmän tärkeiksi: "Päättäkää itse" ja "meillä ei ole sellaista tapaa" (jakeista 1. Kor. 11:13,16).
Vertaus on myös sikäli ongelmallinen, että jos ei tietäisi esimerkiksi Jari Rankisen naispappeuskannasta, näkyisikö se mitenkään hänen puheissaan? Näkyisikö se mitenkään hänen toiminnassaan muutenkaan, jos Vammalan seurakunnassa ei olisi naispappeja? Alkoholismi ja sen seuraukset sen sijaan kyllä näkyvät ympäristöön valitettavan hyvin, ja siitä huolimatta joku oli joskus toivonut seurakuntansa kanttoriksi ehkä pilke silmäkulmassaan juoppoa. Mielestäni ihan mitä asiaa tahansa ei ole hyvä lyödä leikiksi, kuten niin monien seurakuntaan kuuluvienkin ihmisten kohdalla käy, kun puhutaan ehtoollisesta. Jos taas oltiin tosissaan, haluttiinko sillä saada seurakunnan juorut kohdistettua kanttoriin niin, että muut kiusalliset asiat olisivat jääneet välillä vaille huomiota?
Kuka ihmisistä ei haluaisi, että häneen suhtaudutaan rakkaudellisesti ja ymmärtäväisesti? Se lienee useimpien ihmisten toive. Sitä paitsi kyllä alkoholisteihinkin pitäisi suhtautua siten, mutta heidän taipumukseensa ei.
Mikä naispappeuden vastustamisessa on niin ongelmallista, että siitä olisi oikeasti syytä päästä eroon? Alkoholistille on hyödyksi päästä eroon taipumuksestaan, mutta en usko, että Rankisesta ja kumppaneista tulisi yhtään sen parempia ihmisiä, jos heidät saataisiin ajattelemaan toisin tässä yhdessä asiassa. Kyllä he varmasti itsekin asian kanssa kipuilevat aivan tarpeeksi. He eivät vain uskalla jättää oleellisiksi ymmärtämiään asioita Raamatusta pois, vaikka ehkä haluaisivatkin.
Tuomo Vättö, Jalasjärvi (Hki)
Se mikä minulle tuo alkoholismin mieleen on vaikeista asioista vaikeneminen. Siihen nähden tämä keskustelu on tervetullut poikkeus, vaikka tässäkin jatkuvasti toivotaan, että tämä loppuisi ja voitaisiin keskittyä oleelliseen. Saataisiin taas ohittaa toisten ihmisten tunteet ja mielipiteet, kun ei kerran ole keinoja ottaa niitä rakentavasti huomioon. Eikä rohkeutta.
Tai jos alkoholismirinnastus toimiikin niin, että kun alkoholisti tuntee oman heikkoutensa, hän ei tartu lasiin ollenkaan? Ei, vaikka se voisi aiheuttaa närää seurapiirissä ja kaveriporukassa.
Tämä rinnastus avautunee ainakin niille, jotka pitävät koko asiaa ehdonvallankysymyksenä ja jotka siksi voivat periaatteessa sietää heitä (meitä), jotka eivät naispappeutta hyväksy. Mutta jos naispapeutta sinänsä pidetään oppina ja naispappeuden torjuntaa harhaoppina, rinnastus ei enää toimi.
Pasi Palmu
Kuten kirjoitin: absurdia ja pelottavaa.
Martti Vaahtoranta, Alzey
Mistään en ole yhtä iloinen kuin siitä, että uskalsin lakata vastustamasta naispappeutta. Taivas ei pudonnut niskaani eikä helvetin kuilu auennut jalkojeni alle. Puhumattomuuden kiusallinen muuri sen sijaan rapisee pikkuhiljaa matalammaksi ja matalammaksi.
Niin, onhan se varmaan hienoa, kun kukaan ei (enää) sano "terroristiksi" (Jari Sarasvuo), "fundamentalistiksi" (vaikka kuka) eikä myöskään "sairaaksi" (Merja Auer). On se varmaan hienoa.
Martti Vaahtoranta, Alzey
Ja ennen muuta se sisäinen vapaus ja ilo.
... ja sitä iloako ei voi olla naispappeuden vastustajan sydämessä, vaan vain viinahöyryistä ahdistusta?
Muistan muuten Sinut hyvin eräästä Lapin seurakuntakodilla järjestetystä tilaisuudesta joskus ennen "kääntymystäsi". Puhuit siellä kaiketi jotakin "naisen paikasta seurakunnassa", ja ihmettelin, mikä sinua oikein vaivasi. Esiintymisestäsi oli tosiaankin kaukana se ilo, jonka itse olen löytänyt juuri konservatiivin kristillisyyden parista. (Ja minusta se ei tunnu ollenkaan sairaudelta. Taisit kuitenkin juuri itse opettaa meitä, että meillä on "puuttuva sairaudentunne".)
Martti Vaahtoranta, Alzey
Merja Auer,
Sisäinen maailmasi ei tosiaan ole meidän kaikkien yhteistä omaisuutta.
Itse koen suurenmoisen vapauttavana sen, että voin kaikesta huolimatta uskoa toisin kuin valtavirta suorastaan pakottaa uskomaan kaikin sen käytössä olevin keinoin. Ja minun kokemukseni mukaan puhumattomuuteen ajaa nimenomaan se painostava yleinen mielipide, jonka mukaan "kukaan ei enää voi ajatella noin" ja joka kirkonkin piirissä toteaa, että "tästä aiheesta sitten vaietaan". Kokemuksensa kullakin - sinun omaasi en tietenkään voi kieltää. Mutta ymmärrä kuitenkin, että se on sinun kokemuksesi, ei meidän kaikkien.
Yllä sanotusta huolimatta en sittenkään liittäisi sisäistä vapauden ja ilon kokemusta naispappeuden vastuistamiseen tai kannattamiseen, vaan siihen, miten Jumalan Poika vapauttaa ja lahjoittaa sydämeen ilon. Tässä olen melkoisen ahadas: mitään muuta vapautta ja iloa en tähän haluaisi rinnastaa.
Pasi Palmu
Amen.
Martti Vaahtoranta, Alzey
-38 vuoden suntiokokemus ja muutoinkin asiota seuranneena tuon yhden inhimillisen ulottuvuuden tähän keitokseen.
-Papin virasta on vuosisatojen aikana tullut vahvasti lihallisesti ylikorostunut viran ihannonti. -Pappi on useinmiten ensimmäinen jolle niiataan ja pokataan, saatikka kahvipöytä kursailut.
-Olen huomannut miten nuoresta klopista on viikossa tullut muuta, kuin nöyrä Herran palvelija.
-Khr on jokapaikassa mukana edustamassa, ei omana itsenään vaan papillisuutensa takia.
-Jos lukeneisuudesta puhutaan, ei papin pohjakoulutus sinänsä ole mitään sen kummempa kuin muidenkaan akteemisten. Eli se sädekehä joka on ihmisten mielissä tekee siitä jotain erikoista, jumalallista. Joskus kuulee niitä pitkiä luetteloita joita pappi on tehnyt päivän aikana ja taas olisi lähdettävä, olisi sitä ja tätä
-Papin virka on erittäin tärkeä kun lähdetään sitä tarkastelemaan Raamatun valossa ja sieltä otetaan esille todellinen papin esikuva, Jeesus.
-Tässä tuleekin aikamoinen mullistus pappeuden kuvaan johon ei lihallinen mieli tahdokkaan taipua.
Pappi on peloton kun on kyse oikeasta opista ja sen puolustamisesta, kuitenkin samalla nöyrä palvelija - orja -. Pystyy johtamaan seurakuntaa sana ohjenuorana. Olemaan tiukka tai hellä kun asiat niin vaativat. Tiedostaen sen taulun -"Sinä Herran palvelija"- sisällön joka voi olla monenkin sakastin seinällä tai ehkä papinkin omassa työ ja rukouskammiossa.
Olen ajatellut myös että kunkin työn sisältö muokka ihmistä ja hänen käytöstään ulkopuolistenkin havainnoitiin asti.
Toivoisi ettei papin työ houkuta sen näkyvyyden takia kun saa edeskäydä ihmisten edessä ja kokea herroitelua, tai että se voisi olla sopiva pohjakoulutus muualle.
-Olen joutunut olemaan naispapin kanssa työssä, joten tiedän heistä jotain. Uskon että monet ovat ihan vilpittömästi tehtävässään ja että kaikenlainen yleistäminen heidän suhteen eivät ole mitenkään tosia ja että heidät voidaan laitta johonkin muottiin jota he edustaisivat
Omassa virassani olen aina tuonut uudelle tulokaalle tuonut julki oman vakaumukseni ja etten tule ehtooliselle kun on naispappi paikalla, niinkuin useinmiten on.
Olen voinut mielestäni SUNTIONA tomia näin rekimentti opin mukaan. Jos minua olisi vaadittu hyväksymään naispappeus ehtona työhön, siinä olis tullut seinä vastaan, ei ehtinyt tulla.
Eero Polsa
emeritus suntio
Parkano
Hyvin sanottu:
"Meidän kaikkien tulisi yrittää sietää toistemme poikkeavia mielipiteitä, koska tässä maailmassa emme koskaan tule kuitenkaan olemaan samaa mieltä kaikista asioista - niistäkään, jotka Raamatussa meistä näyttävät kovinkin selkeiltä."
Satuin lukemaan lähes samanaikaisesti tämän: "Sinä, joka olet nähnyt, että Kristus on kaikki kaikessa ja ettet itse ole yhtään mitään, sinä joka teet Kristuksen koko elämäksesi ja olet kuollut kaikelle muulle vanhurskaudelle,...,olet suosittu taivaassa. Tee...se,että rakastat hänen köyhiä pyhiänsä ja hänen seurakuntansa halvimpia ja heikoimpia siitäkin huolimatta, että heidän käsityksensä voivat olla erilaisia. Ne ovat kaiverretut hänen sydämeensä, niin kuin Israelin lasten nimet Aaronin rintakilpeen,2. Moos. 28:21. Anna heidän olla niin kaiverrettuina sinunkin sydämeesi."
Kirjalla on hauska nimi: Kallis hunajan pisara Kristus-kalliosta eli neuvon sana kaikille pyhille ja syntisille. (Thomas Wilcox, 1975) Mahtaako se olla lakia vai evankeliumia, kun hän kehottaa katsomaan Kristukseen hänen sovittaessaan syntimme, en tiedä.
Marika Auranen-Seppälä
Kuusankoski
Työoikeuden professorin puheenvuoro osoittaa hienosti sen, miten tämäkin asia ratkeaisi kirkossa hyvällä tahdolla ja yhteistyöjärjetelyillä. Olen iloinnut siitä, että olen saanut yhdessä kahden naispapin, valmistuneen naispuolisen teologian maisterin ja STI:n pääsihteerin kanssa nostaa esille yhteistyön merkityksen tässä asiassa. Kiitokset Maskun khra Aino Vestille, Ritva Mäenpäälle ja Mari Stenlundille. Heidän rakkaudellinen asenne tässä asiassa auttakoon myös kirkkomme piispoja harkitsemaan tätä asiaa ihan uudestaan.
Kirkolle on hyväksi, että se joutuu harjoittelemaan tällaisia käytännön tilanteita, joissa eri tavalla ajatteleville annetaan elintilaa kirkossamme. Tähän kannustavat myös piispojen yhteinen ja selkeä kanta, jonka mukaan kumpikaan kanta naispappeuskysymyksessä ei ole heresia. Lisäksi kirkkomme joutuu kohtaamaan tämän kysymyksen myös ekumeenisissa yhteyksissä.
On hyvä palauttaa uudelleen mieleen, miten kivuttomasti tällaiset työjärjestelyt voidaan tehdä, kun molemmilta osapuolilta löytyy hyvää tahtoa ja yhteistyöhalua. Tätä tahtoa on löytynyt Vammalan seurakunnasta aikasemmin. Ja juuri tällä samalla tahdolla Jari Rankinen aikoinaan otettiin myös Vammalan seurakuntaan töihin.
Nyt vain kävi niin, että julkisuudessa haluttiin nostaa suuri meteli tästä asiasta. Tämä tapaus opettaa ja antaa hyvän kokemuksen meille kirkkona siitä, että omaatuntoa ei voi pakottaa. Uskonnollinen vakaumus voi olla syvällä sydämessä. Ei sitä voida lain ja oikeuden varjolla laittaa kuriin. Kristilliseen uskoon kun on aina kuulunut valmius kärsiä totuuden tähden. Ja totuus koetaan sydämessä Jumalan sanan äärellä.
Kärsimyksen valmius auttaa kirkkoa kohtaamaan uusia tilanteita. Virkakysymys on luonut näitä kärsimyksen tilanteita kirkossamme puoleen ja toiseen. On ollut tärkeää, että tässä prosessissa ovat esille tulleet erityisesti ne naispuoliset kolleegamme, jotka ovat ilmaisseet halunsa yhteistyöhön. Tässä on osoitettuna se tie, jonka kirkkomme saa löytää ja jota on hyvä kulkea. Ei tässä kysymyksessä löydetä parempaa tietä.
Antti Laato
Prof. Teol.fak. Åbo Akademi
Uskon toki esimerkiksi Jaria, kun hän vakuuttaa kokevansa, että on vapaa, ja myönnän ilomielin, että meidän kummankin vapauden ja ilon on mitä ilmeisimmin Jumalan Poika aikaansaanut.
Silti minun kohdallani pitää paikkansa, että tuon ilon löytymiseen liittyi luopuminen naispappeuden vastustamisesta, ja vaikka sisäinen maailmani ei olekaan kaikkien yhteistä omaisuutta, en silti halua korrektisti vaieta tästä subjektiivisesta totuudesta. Väistämättä se vaikuttaa siihen, miten muita tulkitsen.
Niin, minua ahdisti välillä, ehkä juuri Lapin seurakuntakodillakin, en muista. Juuassa muistan puhuneeni aiheestani riemulla, ja Helsingin paastonajan kirkkopäivillä peräänkuuluttaneeni itsetutkistelua. Seuraavana syksynä totesin toiveeni epärealistiseksi. Haluttiin tutkistella kirkon valkoisiakin syntejä, omat olivat yksityisasia. Luovutin.
Tarkemmin ajatellen taisin tosiaan olla sisäinen luopio alusta asti. En luonut kantaani itse Raamatun äärellä, vaan kuuntelin minulle tärkeitä ihmisiä ja uskoin heitä. Kirjoitin ja puhuin, mitä pyydettiin, naisen sana kun oli näissä asioissa arvokas.
Merja Auer kirjoitti:
"En luonut kantaani itse Raamatun äärellä, vaan kuuntelin minulle tärkeitä ihmisiä ja uskoin heitä. Kirjoitin ja puhuin, mitä pyydettiin, naisen sana kun oli näissä asioissa arvokas."
Taisit osua "nainen vaietkoon seurakunnassa"-ajattelun ytimeen. Naisen sana ei todellakaan ole miehille luonnostaan arvokas. Miehillä taitaa päin vastoin olla taipumus yksinkertaistaa asioita, oikaista kaikessa, missä voivat. Siksi on ymmärrettävää, että monet naiset haluavat nimenomaan papeiksi. Kahden sukupuolen eriytyneellä toimimisella (pastori-lehtori) olisi suuria vaikeuksia, kun taas samanlaisuus on paljon helpompaa ymmärtää. Nykypsykologiassa on käsitys, että naiset tarkastelevat asioita mieluummin kokonaisuutena, ylhäältä alaspäin, ja miehet alhaalta ylöspäin omasta näkökulmastaan. Raamatun käsitys paimenuudesta ei kuitenkaan perustu miesten ajatteluun, ei sinne päinkään. Ei se perustu siihenkään, että "aina täytyy olla joku johtaja, siksi naisten on sopeuduttava siihen, että miehet johtavat". Palaaminen siihen, että miehillä olisi yksinoikeus papin virkaan, olisi tässä maailmassa ja tässä kirkossa yhteiskunnallinen katastrofi. Se olisi hiekkalaatikkoleikki. Sitä ei Rakentavia ratkaisuja -aloitteessa ehdotettukaan.
Marika Auranen-Seppälä
Kuusankoski
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
... ja minun ongelmani taas oli nuorena teologina, että niin muissa, vielä paljon isommissa teologisissa kysymyksissä, kuin myös tässä naispappeusasiassa, huomasin jossakin vaiheessa kauhukseni, ettei ollut sellaista inhimillistä auktoriteettia, jolta olisin voinut kysyä lopullisia vastauksia vaikeisiin kysymyksiini. Oli vain vakuuttavia todistajia niin oppineissa kuin tavallisissa uskovissakin. Sen vuoksi piti itse tutkia asiat pohjia myöten, eikä vain älyllisesti, vaan myös ja ennen kaikkea Herran kasvojen edessä vaikeroiden - ja lopulta kiittäen.
Niin minulle alkoi opillisesti kirkastua se evankeliumi, jonka varasssa - Herran itsensä käsittämättömän armon varassa - olin silloinkin elänyt tai ainakin pysynyt hengissä, kun minun oikeastaan olisi pitänyt kuolla. Tähän evankeliumin kirkastumiseen liittyi olennaisesti muutos sitä ennen virran myötäisessä käsityksessäni naispappeudesta, jota siis olin (tosin kohtuullisesti)kannattanut.
Sen tähden minulle kysymys naispappeudesta ei ole eikä voi olla pelkkä "järjestyskysymys" enkä voi siinä tehdä myöskään jumalanpalveluselämää koskevia kompromisseja, yhtä vähän kuin voin tehdä niitä muissa oman uskonkilvoitukseni helteessä kirkastuneissa asioissa. "Herran käsky" liittyy uskonvanhurskauteen, vaikka ei sen keskuksessa olekaan, tosin tavalla, jota on vaikea "kääntää" tieteellisen tai varsinkaan poliittisen diskurssin kielelle, mutta jota usein ihmettelen vieläkin - ja iloitsen siitä sanomattomalla sydämen vapaudella.
Martti Vaahtoranta, Alzey
Sen verran jatkoa omaani. Kyllä naispapit papeudessaan käyttäytyy samallalailla kuin miehet, kyllä emännyyttä löytyy jos miehissä isännyyttä.
Se pelottaa jos pappeuden vakuudeksi tarvitaan jokin merkki tai profeetia, se on inhimilliseen turvautumista. Ensin sana ja sitten kutsu. Ei yli sanan mikään ilmoitus, jota myös kutsujan on noudatettava. Sitten voidaan arvioida kaikkea muuta kokemusta, näkyä, profeetiaa, niistäkin voidaan sitten kiittää.
Eero Polsa
Parkano
Tässä muuten olisi suuri haaste löytää Herran käskyn mukaisen seurakuntarakenteen ja siihen liittyvän, Jumalan asettaman saarnaviran ja yhteisen pappeuden (myös profeetallisten) tehtävien oikea suhde. Itse ainakin uskon kokeneeni jotakin tästä yhtäältä rukoilevaisen herätysliikkeen parissa, toisaalta omassa, tunnustuksellisessa luterilaisessa seurakunnassani Saksassa, tosin kummassakin vähän erilaisin "etumerkein" - rukoilevaisuudessa "karismaattisemmin", seurakunnassani eri tehtävien toisiaan täydentäviin suhteisiin painottuen.
Martti Vaahtoranta, Alzey
Pistä sinä Martti Raumalle yhteisö pystyyn! Nimi voisi olla vaikkapa Josephus-yhteisö...
Topi:
Seurakuntien perustaminen ei ole minun käsissäni, mutta se "Josephus" kyllä osui kohdalleen. Autuas Neitsyt sai pitää rinnoillaan maailman Vapahtajaa ja on sellaisena myös seurakunnan esikuva. Pyhä Joosef sen sijaan, hän, jolle oli uskottu Jeesuksen kasvatusisän virka, kun Herramme oikea Isä oli taivaassa, palveli, puolusti ja hoiti pyhää perhettä. Niin pitää myös seurakunnan palvelijan toimia, Joosefin jalanjäljissä paimenen sauvaa kantaen.
Martti Vaahtoranta, Alzey
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Raamatuntutkimuksessakin on käsittääkseni viime aikoina kiinnitetty huomiota siihen, miten lukijan oma elämäntilanne ja kokemukset vaikuttavat siihen, kuinka hän lukemansa ymmärtää. Se selittänee ainakin osaltaan esimerkiksi Martin ja minun erilaiset kokemukset Raamatun äärellä.
Kun vihdoin uskalsin ruveta tutkimaan, mitä Raamatun sana ja Jumala minulle itselleni puhuvat, Raamatun käsky rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niinkuin itseä huusi niin kovaa, ettei naisen vaikenemiskäskylle sen rinnalla löytynyt juuri muuta kuin historiallinen paikka, vaikka kamppailin asian kanssa vuosikausia. Idealistisesti toivoin jonkun aikaa, että toimimalla edelleen naispappeuden vastustajien joukossa voisin vaikuttaa siihen, että muidenkin tärkeysjärjestys voisi muuttua. Jumala voisi tulla Jumalan sanaa tärkeämmäksi, sana armonvälineeksi palvonnankohteen sijasta. Siihen asti olin ajatellut Jumalan olevan läsnä sanassa ja sakramenteissa, silloin aloin nähdä hänet ihmisissä, minkä läsnäolon sana ja sakramentit auttavat näkemään.
Siihen että nuorena tulin naispappeutta vastustaviin piireihin mukaan vaikutti epävarmuuteni ja ulkoisen auktoriteetin kaipuuni, kaipuu alistua Jumalan tahtoon, jonka luulin silloin kuulevani luterilaisessa teologiassa. Aikuistumiseeni vaikutti Lutherin Isä meidän -rukouksen selitys, jonka mukaan Jumalan tahto tapahtuu silloin, kun meidän tahtomme ei tapahdu - ei edes hengellinen tahtomme.
Anteeksi, että taisin ottaa esille nainen vaietkoon seurakunnassa -ajatuksen. Minunkin mielestäni tuo ns. Herran käsky-kulttuuri on patriarkaalinen vääristymä. 1. Kor.14:ssa sanotaan selvästi, että naisten on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksissa, vai teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Seuraavaksi sanotaan, että sen, joka luulee saaneensa Hengen lahjoja, on tiedettävä, että tämä on Herran käsky.On parasta, jos jokainen lukee koko tekstin kuuntelematta muita ihmisiä. Patriarkaalinen vääristymä kiinnittää liikaa huomiota ulkokohtaiseen naisten vaisuuteen, jos tätä nyt kukaan ymmärtää, mitä yritän sanoa. Sen varjossa kokoontumiset ovat kuin uimista sameassa vedessä.
Edellä kerrottu ei vähennä oikean, raamatullisen paimenviran arvoa. Vanhan virkakäsityksen mukana tulee usein vielä tunnustuksellisuuskin. Luotetaan Jumalaan ja pyritään rehellisyyteen. Vanha virkakäsitys ei sovi kaikille, kuten tiedämme, ja yhteisymmärrystä etsitään vielä.
Marika Auranen-Seppälä
Kuusankoski
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anteeksi vaan taas täältä minunkin puoleltani, mutta aikaa säästääkseni viittaan tämän keskustelun osalta pieneen esitelmäntapaiseen, jonka pidin voimakkaasti omaelämäkerralliselta pohjalta viime syksynä Paavalin Sydodin (enkä edes häpeä) teologisessa päivässä viime lokakuussa. Jos haluatte, lähetän sen oheistiedostona luettavaksi.
Olen nimittäin vakuuttunut siitä, että "Herran käsky" on tosiaan Herran käsky, mutta sitä sovelletaan väärin, ellei sitä tulkita ja ymmärretä "suuren salaisuuden" näkökulmasta. Oman kokemukseni perusteella on pinkan pohjimmaiseksi joutuneen kannalta jotensakin samantekevää, onko synnin seurauksena maailmassa vallitseva väkivalta "miehistä" vai "naisellista". Kumpikin hävittää ja tuhoaa Jumalan luomaa elämää. (Jälkimmäistä vain ei ole "lupa" nähdä eikä tunnustaa, eikä se yleensä käytä nyrkkejä.)
Jumala sen sijaan haluaa palauttaa ainakin uskon ulottuvuudessa ja seurakunnan rakenteessa jotakin siitä ihmeellisestä salaisuudesta, joka on kätketty sukupuolten erilaisuuteen ja siihen nivoutuvaan, hedelmälliseen ykseyteen. Tämän teki Kristus "miehen mallillaan" mahdolliseksi. Siinä se suuri salaisuus.
Martti Vaahtoranta, Alzey
Martti Vaahtoranta,
perustelusi on aivan pätevä. Minun kohdallani on hieman toisin, sillä koen messussa oikean ja väärän vähemmän tietoisesti ja enemmän intuitiolla. Hyvä vaan on hyvä. Jos tunnen, että jokin -yleensä sanoma- on pielessä, papin sukupuoli ei vaikuta asiaan. Ehtoollista ei aina oteta oikein vakavastikaan, ja kyllä minä sellaisen huomaan. Olen joskus kokenut Tuomas-messussa sellaista ylenpalttista hartaudellisuutta, että en voinut ajatella muuta kuin, että ihmiset näyttelevät. Koska koen itse näin, en pidä siitä, että ketään pakotetaan teeskenneltyyn yhteyteen. Oikeastaan rajoitettu ehtoollinenkin on hyvä asia, jos se ymmärretään oikein. Samoin avaintenvalta ja rippi, jota täällä muistaakseni joku ivasi. Ivaaminen johtui varmaan siitä, että luottamusta on seurakunnissa nyt aika vähän.
Marika Auranen-Seppälä
Kuusankoski
Marika:
Voisin sitä minäkin "intuitioksi" nimittää, sitä "sisäistä uskoa", joka oli kauan ristiriidassa "tunnustetun uskon" kanssa, mutta lopulta nämä löysivät toisensa. Siihen väliin sisältyi kyllä paljon teologista työskentelyä, mutta sekin oli enemmän kilvoittelua kuin ajattelua. Siksi kai myöskään pelkkä argumentointi ei näissä asioissa tunnu vievän kovin pitkälle. Salaisuudeksi jää, miksi jonkun käy näin, jonkun noin, kun näitä pohditaan. Itse kiitän, että olen saanut hengellisessä mielessä siirtyä vähitellen kylmästä porstuasta lämpimän tuvan puolelle, vaikka "virallisessa" kirkossa suuntani on ollut päinvastainen, ja pian kai minut heitetään kokonaan pihalle.
Martti Vaahtoranta, Alzey
Martti:
Pian heitetään pihalle ? En ymmärrä, miksi vainosta on tullut uusi uskonto. Jo siitäkin syystä, että jotkut (ehkä monet) ovat lakanneet luottamasta sanaan ja sakramentteihin, olisi hyvä, jos te jäisitte kirkkoon huolehtimaan eksyneistä. Kirkkoisä Augustinuskin tunnusti:"Minä rakastan Sinua, Herra, täysin tietoisesti, epäilyksittä. Sanasi tunki minun sydämeeni ja sytytti minussa rakkauden." Aika hauskasti sanottu, että Sana tunki sydämeen. Siksipä Sanan palvelijoita tarvitaan. Ei siitäkään ole epäilystä, että jokainen Raamatun sana tästä asiasta kannattaa ottaa vakavasti. Minulle vain puhe Herran käsky -seurakunnista kuulostaa vieraalta. Siinä on se lain ja evankeliumin kysymys: turha yrittää täyttää käskyjä niin topakasti, ei siitä mitään tule kuitenkaan.
En löytänyt luentoasi googlettamalla. Oliko se virkateologisilla päivillä STI:ssä?
Marika Auranen-Seppälä
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Marika,
siellä sen pidin, mutta ei sitä ole julkaistu; lähetän sen sähköpostin oheistiedostona, jos haluat. Liikoja ei kannata odottaa. Osoitteeni on MVaahtoranta@aol.com.
Mutta sitten: emmehän me ole mitään "Herran käsky" -seurakuntaa perustamassa, mutta jos meidät heitetään tämän asian tähden kirkostamme pellolle, sitten heitetään, ja sillä hyvä. Siinähän istumme lumihangessa ja itkemme äidin perään.
Siitä on kysymys, ja tietenkin myös siitä, etten olisi valmis tinkimään myöskään esimerkiksi ehtoollis- tai kasteopetuksesta vain voidakseni pysyä jonkin jumalanpalvelusyhteisön jäsenenä tai peräti pappina. Tiedän, että moni ajattelee eri tavoin, mutta tämän asian tähden en täällä Saksassa kuulu paikalliseen unioituun kansankirkolliseen seurakuntaan, vaan Itsenäiseen Evankelis-luterilaiseen Kirkkoon (SELK; www.selk.de). Ja tämänhän tähden se luterilainen kirkkokin joskus pakon edessä syntyi, vaikka minä itken vielä senkin eron tähden ja jakamattoman kristikunnan perään.
Martti Vaahtoranta, Alzey
Laittomuuden aikaa
Me kaikki tiedämme kuinka Kirkkolain – järjestyksen 1. luku yksiselitteisesti määrää Raamatun, Tunnustuskirjat jne kirkon ylimmäksi ohjeeksi. On tullut mieleeni kysyä kun kirkon virkaa muutettiin niin missä olivat oikeusoppineet? Minulla on Tunnustuskirjoja vuosilta 1897, 1948 ja uusin 1990.
Kun on kyseessä pappisvirka niin tähän virkaan valitaan ”kelvollisia miehiä.” Näin vielä 1897.
Uudemmissa painoksissa puhutaan sitten ”kykenevistä henkilöistä?” En osaa saksaa mutta olen saanut tietää että sana ”henkilö” on maskuliininen eli sana tarkoittaa miessukupuolta.
Miksi oikeusoppineet eivät tähän puuttuneet kun ainahan päätösten taustat tutkitaan?
Toiseksi missä olivat oikeusoppineet viime syksyn Piispainkokouksesta? On olemassa syksyltä – 2000 Eduskunnan oikeusasiamiehen lausunto uskonnon- ja sananvapaudesta. Lausunnossaan Jehovan todistajille oikeusasiamies Lauri Lehtimaja ”korostaa myös ns. negatiivista uskonnonvapautta. Se tarkoittaa, ettei kukaan ole myöskään velvollinen osallistumaan uskonnon harjoittamiseen vakaumuksensa vastaisesti.”
Uskon että tämä oikeusasiamiehen lausunto pätee myös Jarin kohdalla vaikka virantoimituksesta onkin kysymys.
Kolmanneksi eräs ristiriita Kirkkolain ja Tunnustuskirjan välillä. Kirkkojärjestys määrää Messun pitämisen paikan ja ajankohdan. Luther selittäessään Alttarin sakramenttia sanoo ettei ”Messua ole sidottu mihinkään määrättyyn paikkaan eikä ajankohtaan.” Kirkkojärjestyksen tiukka ote Messun pitämisestä lienee ”jämä ” konventikkeliplakaatista vuodelta 1728. Olisi korkea aika poistaa. Näin voisimme viettää Messua esim. SLEY:n n. 70:ssä rukoushuoneessa. Mitä turhaan halutaan pääkirkkoa? ”Ei tupata kun ei tykätä.”
Jukka Teininen
Forssa
Hei Merja
Sisar Kristuksessa
-Meillä on lupa pullikoida Jumalan ja Jeesuksen edessä, etsiminen on merkittävä juttu kun olet sitä jaksanut tehdä. Ei ole sinun eikä enään muidenkaan asia vääntää väkisten mitä Jumalan Pyhä-Henki ei ole kirkastanut sinulle.
Tiedät että asioita saa jättä Herran haltuun.
Pyhä-Henki käyttä aikaa ja sanaa hyväksi jotta asiat voisivat asettua kohdalleen. Pyhän-Hengen tehtävä on tehdä ihmiset rauhattomiksi ja etsiviksi, jättää välistä rauhaan muhimaan.
Me eikä kukaan muukaan voi saada väkisten mitään, jos ei avaudu niin sillä siisti.
Tämä kokemus on varsin henkilökohtainenkin.
Vei kauan tajuta, että sanassa on voima, tai kaste pelastaa.
Usko sanana on ollut mysteeri aivan tänne asti, sitä on sotkenut monet inhimilliset käsitteet ja tahtoo vieläkin niin tehdä.
Meillä ei ole Jumalaa ilman Sanaa, eikä lähimmäistä ilman Sanaa, meillä ei ole kertakaikkiaan mitään ilman Sanaa. Sana on ilmoittanut meille tuon kaikken, Sana sisältää käsittämättömästi kongreetista voimaa. Sanan vaikutuksesta saa kaikki saarnat ja sakramentit voimansa, SANA ON ITSE JEESUS. On kysymyksessä koko ajan Jeesuksesta, Hänestä jonka tulee olla ja on kaiken keskus. Jeesus kongreetisoituu juuri noissa Sanassa ja sakramenteissa.
Joten Herran haltuhun
Eero Polsa
Parkano
Lähetä kommentti
<< Home