Lehtikirjoituksia

Perjantaina jaetussa Tyrvään Sanomissa haastateltiin Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin vs. lakimiesasessori Matleena Engblomia. Hän kertoi uskovansa, että asiani on kurinpitoasiamies Ari Liikasen tutkinnassa kuukausia. Aika näyttää, tehdäänkö tutkinta kaikessa rauhassa ja huolellisesti vai saanko haasteen jo alkavalla viikolla.

Tänään Aamulehdessa (www.aamulehti.fi) Tampereen piispa Juha Pihkala kirjoitti otsikolla "Pitkämielisyys johti umpikujaan". Kirjoituksessa hän käsitteli naispappeutta ja sitä, pitäisikö edelleen tehdä järjestelyjä, joilla naispappeuden torjuvat pastorit voisivat toimia ja elää kirkossa. Hän kysyy: "Onko yhteys yhteyttä, jos siinä ei ole mitään yhteyttä?" Piispa Juha Pihkalalle naispappeuden hyväksyminen - ja nimenomaan messun toimittaminen yhdessä naispastorin kanssa - näyttää olevan niin suuri asia, että ilman sitä ei ole yhteyttä, joka samaan kirkkoon kuuluvien välillä tulee olla. Naispappeudesta on tullut todella suuri asia. Näin suurena asiana en itse sitä pitäisi.

Pihkala kirjoittaa myös kirkon imagosta: "Kun joidenkin vastarannan kiiskien vetoomus kristillisen omantunnon loukkaamattomuuteen yhdistyy ulkopuolisten silmissä havaintoon tosiasiallisesta syrjinnästä, kiihtyyhän siinä mieli. Tuoko on sitä uskoa ja rakkautta, josta te niin mielellänne puhutte? Voi, voi. Muutama silmiin pistävä tinkimättömän jääräpäisyyden esimerkki vääristää pahoin perspektiivin, sillä väite kirkon naisvastaisuudesta ei ole totta." Onko kyse nyt nimenomaan siitä, että kirkon imago on vaarassa? Piispa ymmärtää - se lienee selvä - ettei naispappeuden torjumisessa ole kyse naisten syrjimisestä ja etteivät naispappeuden torjujat katso tätä asiaa tasa-arvon näkökulmasta. Mutta koska monet ihmiset ajattelevat, että kyse on syrjinnästä ja epätasa-arvosta, on viisasta lyödä julkisuudessa naispappeuden torjuvia pastoreita ja miksei seurakuntalaisiakin, jotta kuva kirkosta paranisi. Kirkko ei hyväksy syrjintää ja kannattaa tasa-arvoa. Kirkko vastaa niitä odotuksia, joita monilla kirkon suhteen on.

Mietin tulevaisuutta. Uskon, että lähivuosina tullaan käymään kiivasta keskustelua homosuhteista ja siitä, onko Kristus ainoa tie Jumalan luo. Jälkimmäinen kysymys on lähetystyön kannalta ratkaiseva. Kirkkoa tullaan syyttämään - jotkut syyttävät jo nyt - ahdasmieliseksi sen takia, että se ei siunaa homosuhteita. Tai myöhemmin ehkä sen takia, että se sallii pastoreiden, jotka pitävät homosuhteita Jumalan tahdon vastaisina ja opettavat sen mukaisesti, toimia kirkon viroissa. Kirkkoa tullaan syyttämään suvaitsemattomaksi ja globaalista maailmasta vieraantuneeksi sen takia, että sen opetuksen mukaan Jumalan luo on vain yksi tie, Kristus. Tai myöhemmin ehkä sen takia, että se toimii lähetysjärjestöjen kautta, jotka opettavat Jeesuksen olevan ainoa tie Jumalan luo. Toivon, ettei kirkon johto mieti näiden vaatimusten edessä vain ja lyhytnäköisesti kirkon imagoa. Ja miten kirkko saadaan vastaamaan odotuksia, joita monilla on.

Myös vammalalainen Paavo Riihivaara kirjoitti tänään Aamulehdessä. Se, mitä kirjoituksella pyrittiin sanomaan, taisi tulla selväksi: Tilanne Vammalan seurakunnassa on minun ja "vimmaisten fundamenttimaallikoiden" (Paavo Riihivaaran ilmaisu) takia mahdoton. Mahdoton tilanne täytyy ratkaista. Tämä taktiikka vaikuttaa nyt käyttökelpoiselta: Kerrotaan mahdollisimman kovalla äänellä, miten mahdoton tilanne Vammalassa on. Jotta moni hyväksyisi sen ratkaisun, että minut - mahdottoman tilanteen aiheuttaja - poistetaan. Ehkä osoitetaan ovea myös joukolle seurakuntalaisia.

Samalla unohdetaan, että Vammalan seurakunnassa toimi vuosia varsin hyvin se käytäntö, että kunnioitimme toistemme erilaisia käsityksiä papinvirasta emmekä pakottaneet toisiamme muutamaan kantaa tai toimintatapaa. Vielä puolitoista vuotta sitten - ennen kuin piispa Mikko Heikan työryhmä julkaisi toimenpide-ehdotuksensa - tilanne seurakunnassamme oli toisenlainen kuin nyt. Saatoimme keskittyä seurakunnan varsinaiseen työhön ja rakentaa seurakuntaa paremmin kuin nyt. Edelleen teemme seurakunnassa paljon sen varsinaista työtä eikä tilanne ole niin mahdoton kuin annetaan ymmärtää. Uskon, että seurakuntaa rakentava ratkaisu löytyisi siitä, että toimisimme sen suuntaisesti - ehkä joitakin tarkistuksia tehden - kuin olemme toimineet vuosia.

Paavo Riihivaaralle on edelleen ongelma se, että voin jakaa ehtoollista esimerkiksi naispuolisen diakonin kanssa mutta en naispastorin kanssa. Ennenkin olen kirjoittanut: Se ei ole minulle ongelma, että on nainen. Naispappeus on. Uusi testamentti puhuu naisten aktiivisesta toiminnasta seurakunnissa eikä se ollut lainkaan ongelma. Uudessa testamentissa mainitaan mm. naispuolinen diakoni. Mutta seurakunnan paimenen tehtävää Uusi testamentti ei osoita naisille.

Muuan ystäväni lähetti minulle luettavaksi saarnan, jonka oli kirjoittanut tätä päivää varten. Siinä hän pohdiskeli myös nykyistä tilannetta kirkossamme:

- Varsinkin juuri nyt kirkollamme on jäsenkadon pysäyttämiseksi tarve laskea uskonopillisen sisällön suhteen rima mahdollisimman alas. Se miellyttää kristinuskon sisällöstä etääntyneitä ihmisiä. Samalla se yrittää voimakkain ottein palauttaa virkakysymyksessä vikuroivat papit takaisin ruotuun tai ajaa heidät ulos kirkosta. Ei siksi, että se uhkaa ihmisten pelastusta, vaan siksi, että se haittaa kirkon imagoa, verotuloja ja vallitsevan käsityksen mukaista tasa-arvoideologiaa. Tämä toiminta on käsittämätöntä siksi, että samalla kun kirkon johdossa halutaan hankkiutua eroon tällaisista papeista, jotka valansa mukaisesti ovat sitoutuneet Jumalan sanaan ja kirkkomme tunnustukseen, se suvaitsee sellaisia pappeja, jotka kieltävät uskomme kaikki keskeiset kohdat, mutta toimivat virkakysymyksessä kirkon päätöksen mukaisesti. Poikkea opista, niin pääset piispan kanssa keskustelemaan ja juomaan kaffea, mutta poikkea virkakäsityksestä, niin pääset tuomiokapitulin ja kurinpitoasiamiehen tutkinnan alle!