perjantaina, toukokuuta 04, 2007

Tutkinta

Tapasin eilen pastori Ari Norron. Hän oli ollut poliisiviranomaisen kuulustelussa. Kuulustelussa oli selvitetty tunnettuja tapahtumia Hyvinkäällä. Naispastori poistui kirkosta, kun vieraileva pastori oli ilmoittanut, ettei hän voi toimittaa messua yhdessä naispastorin kanssa. Oli sovittu etukäteen, ettei tällaista tilannetta tulisi kirkon sakastiin, mutta sellainen tuli. Itse olin vastaavassa tilanteessa - siis kuulustelua vastaavassa - tänään. Selvitettiin, mitä tapahtui Vammalassa sunnuntaina 25.3. ja 22.4. ja miksi en ollut toimittamassa messua yhdessä naispastorin kanssa. Tutkintaa ei suorittanut poliisi vaan juristi, jolle arkkihiippakunnan tuomiokapituli oli antanut kyseisen tehtävän. Aika näyttää, johtavatko nämä tutkinnat syytteisiin. Tämä selvinnee lähiviikkoina. Jos edetään syytteisiin, luultavasti lähikuukausina tiedetään, johtavatko syytteet rangaistuksiin.

Olen ennenkin kirjoittanut: On vaikea uskoa tätä tilannetta todeksi. Kaksi vuotta sitten en olisi uskonut, jos joku olisi sanonut, että keväällä 2007 olen kuulustelussa sen takia, että edustan kirkon perinteen mukaista käsitystä papinvirasta ja toimin sen mukaan. Vieläkin toivon, ettei tätä asiaa päästettäisi oikeusistuinten käsiin. Eikö sittenkin voitaisi löytää muita ratkaisuja? Olen vakuuttunut, että muita ratkaisuja löydetään, jos on halua löytää.

Tänään Kotimaan verkkolehti (www.kotimaa.fi) kertoi arkkipiispa Jukka Paarman pitävän mahdollisena, että muutamat naispappeuden torjuvat pastorit eroavat Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta. Kotimaa uutisen mukaan arkkipiispa pitäisi tätä jopa ilmapiiriä kirkastavana tekijänä. Ehkä tämä kertoo juuri siitä, ettei halua löytää muita ratkaisuja ole.

Kotimaan uutinen kertoi myös, että arkkipiispan mukaan kirkolliskokouksen aikanaan hyväksymän ponnen merkitys tultanee ratkaisemaan käräjäoikeuksissa, joissa käsitellään naispappien syrjintään syyllistyneiden tapauksia. Käsittääkseni kirkon johto on aiemmin nimenomaan pyrkinyt siihen, että kirkko saa itse ratkaista asiansa. Tarkoitan kirkon oppiin, elämään ja käytäntöihin liittyviä asioista. Nyt näyttää siltä, että asia, johon on vaikea löytää ratkaisu, annetaan maallisen oikeusistuimen ratkaistavaksi. Missä muissa asioissa tullaan toimimaan näin? Eikö parempi olisi, että kirkolliskokous, joka on aikanaan päättänyt ponnesta, ottaisi kantaa, onko ponsi edelleen voimassa vai ei? Mielenkiintoista on, jos käräjäoikeus käsittelee kaltaisteni pastoreiden mahdollista syyllistymistä naispappien syrjintään. Jos oikein muistan, tuomio syrjinnästä voi olla vuosi vankeutta. En kyllä jaksa uskoa, että käräjäoikeus pitäisi syrjintänä sitä, että väistyy sivuun vedoten vakaumukseensa, joka perustuu Raamattuun ja luterilaiseen uskoon ja jota kirkko ei pidä harhaoppina. En jaksa uskoa sitäkään, että käräjäoikeus pitäisi syrjintänä sitä, että keskustelun jälkeen naispastori itse poistuu kirkon sakastista - kuten Hyvinkään kirkossa tapahtui. Toisaalta enpä kaksi vuotta sitten uskonut, että tilanne voisi olla se, mikä se nyt on.

34 Comments:

Blogger Sameli said...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

10:01 ap.  
Blogger marika a-s said...

Niin,
uskon totuuksien häätämisestä on kysymys. Tulevaisuus saattaa olla sellainen, että hengellinen elämä siirtyy muualla, ja virallisesta kirkosta tulee eräänlainen "hirviöpuisto", jossa uskovat käyvät silloin tällöin kuulemassa, mitä kauheaa siellä nyt puhutaan. En tiedä, kuinka kovalla vauhdilla apostolista uskontunnustusta ollaan ehkä poistamassa, mutta nikealainen on tietenkin tulilinjalla. Silti veikkaisin, että tunnustukset säilyvät kauemmin kuin Isä-sana Herran tukouksessa.

Marika Auranen-Seppälä
Kuusankoski

10:36 ap.  
Blogger Tuomo said...

Kiitos taas näistäkin näkökannoista, Jari, Samppa ja Marika.

Kyllä ahdistaa minuakin välillä aika tavalla. Mutta onneksi Jeesus sanoo kuitenkin Johanneksen evankeliumin 16. luvun 33. jakeessa:

"Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman."

Tähän saamme luottaa. Kiitos Jumalalle!

10:56 ap.  
Blogger Tuomo said...

Anteeksi, unohtui taas koko nimi.

Tuomo Vättö, Helsinki

10:56 ap.  
Blogger Erkki Koskenniemi said...

Tässä vaiheessa ilmeisesti jokainen aikaansa seuraava ymmärtää, että kirkko ei voi jatkaa niin kuin useimmat toivovat: Rauhallista, perinteistä kansankirkollista elämää. Kirkosta eroaminen on kiihtynyt ja kirkko on kriisissä. Kyse on siitä, miten siitä kriisistä selvitään ja mikä on herätysliikkeiden rooli. Tähän asti useimmat ovat katsoneet, että kirkko selviää paremmin herätysliikkeiden kanssa kuin ilman niitä. Nyt tuuli näyttää kääntyneen. Tähän lienee turha vyöryttää kysymyksiä herätysliikkeiden yhtenäisyydestä tai herätysliikkeen määritelmästä. Tarkoitan siis tätä: Toistaiseksi konservatiivisia liikkeitä on siedetty tai jopa arvostettu; ne ovat antaneet ihmisille hengellisen kodin ja tehneet tavoittavaa työtä. Nyt niiden ilmeisesti katsotaan leimaavan liikaa kirkkkoa ja siksi meille osoitetaan ovea, jotta perinteinen kansankirkko pelastuisi. Kodistaan ei vain ihminen suostu ihan helposti lähtemään, en minäkään.
Jokainen arvioikoon mihin tämä johtaa. Minulla on tietenkin oma arvioni.

Erkki Koskenniemi, Karkku

11:01 ap.  
Blogger sissi said...

En voi olla ihmettelemättä arkkipiispa Paarman lausuntoja. Näyttää siltä, että hän valikoi sanojaan aina kuulijoitten mukaan: kun hän on tekemisissä konservatiivien kanssa, hän tuo esille, että "eihän tämä mikään poliisikirkko ole" ja "viisas kirkkoherra järjestelee jumalanpalvelusvuorot". (Nämä lainaukset eivät varmaan ole sanatarkkoja, mutta sisällöllisesti toivottavasti oikein.) Toisissa yhteyksissä lausunnot ovat sitten aivan päinvastaisia, eli naispappeuden torjujille näytetään ulko-ovea. Minkälainen paimen se on, joka ei pidä laumaansa koossa vaan hajottaa sitä, ja antaa sen alttiiksi susille?

12:05 ip.  
Blogger sissi said...

Anteeksi, edellisestä viestistä unohtui nimeni: Sirkka Heikkilä, Tampere

12:05 ip.  
Blogger ml said...

sj, sanoitpa hyvin. Mielestäni paimen, joka sanoo välillä toista ja sitten kääntää takkinsa ja toisessa tilanteessa sanoo toista, ei ole paimen ollenkaan. Mielestäni hän on "palkkapaimen", jonka omia lampaat eivät ole ja siksi hän voi käsitellä heitä miten vain." En ole kauhean ihastunut Paarman kommentteihin. Teen tässä ennustuksen, saattepa nähdä: hetken päästä virallinen kirkko on sillä kannalla, että homojen kirkollinen vihkimys voidaan sallia, koska he ovat vain ihmisiä. Nytkin heitä varmaan kirkollisesti vihitään mutta virallinen kirkko on kyllä vielä vastaan. Toivottavasti kirkossa vielä silloin on ihmisiä, jotka jaksavat taistella tätä riettautta vastaan. Siunausta teille kaikille ja Jarille rohkaisuksi Pietarin kirjeen sanat: "Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon kestävämpää kuin kulta."

Marko Laitila
Ikaalinen

12:16 ip.  
Blogger Teininen Jukka said...

Arkkipiispalla lyhyt muisti? Ylen uutisten mukaan Paarma oli sanonut:
" kirkon kanta naispappeuteen on ollut selvä jo 20 vuotta ?"
Minä olen ymmärtänyt että kirkon kanta on ollut selvä jo 2000 vuotta.
Alkukirkon aikana tiettävästi hylättiin gnostilaiset papittaret apostolisen virkaperinnön vastaisina.
Jostain minulle on tullut Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran julkaisu n:ro 110 jossa s. 153 Ossi Kettunen lainaa Lutherin perustelua apostolisuuden - käsitteestä Paavia vastaan. Hän sanoo apostolisesta virasta mm näin:"Elleivät apostolien seuraajat (successores) seuraa ja noudata apostolien perustaa (fundamentum Apostolorum), he ovat "hereetikkoja ja Antikristuksia" eivätkä oikeita apostolien seuraajia."
Pitäisiköhän Paarman vähän tutkia apostolisuuttaan?
Jukka Teininen Forssa

7:02 ip.  
Blogger PPPalmu said...

Sameli tuossa alussa kirjoitti, että alkaa ilmapiiri ahistaa. Kai tässä jotakin huvittavaakin silti on? En esimerkiksi voinut mitään sille, että noista piispallisista puhutteluista ja lausunnoista tuli mieleen episodi 1840-luvun taitteesta, kun arkkipiispa Melartin oikein kunnolla kurmotti nuorta pietistipappi F.G. Hedbergiä. Melartinin mukaan pietismi oli "salaista jesuiittalaisuutta, jonka syvimpänä vaikuttimena ovat itsekkyys, itserakkaus, halu tehostaa itseään jne." Pietismi uhkasi hänen mukaansa myös yhteiskuntajärjestystä. Arkkipiispa kertoi Hedbergille senkin, missä noiden vihaisten nuorten miesten teologia tökkii: "Raamatun kirjoittajat ovat melkolailla erehtyneet tai kirjoittaneet aikansa katsomusten mukaisesti." Pietistien intohimoinen pyrkimys pelastaa sieluja perustuu sekin Melartinin mukaan kovin heikolle pohjalle: "Oppi Kristuksen ansiosta on Paavalin yksipuolinen mielipide." Silloiselle arkkipiispalle kyllä sopi, että Hedberg saa hoitaa pappisvirkaa, kunhan tekee sen Oulun vankilan muurien sisällä eikä kuulijoina ole muita kuin vankeja. Kirkosta eroaminenhan ei tuolloin ollut vielä mahdollista. Jos olisi ollut, lähtökehotuksen olisivat varmaan saaneet kaikki ne taustaryhmät, joista suuri(n) osa kirkkomme piispoista on viime vuosikymmeninä tullut.

9:13 ip.  
Blogger PPPalmu said...

Ai niin. Minähän olen Pasi Palmu Kälviältä.

9:14 ip.  
Blogger Pälli said...

PPPalmu, niin vähän arvelinkin. ;)

Päivi Luukkainen, jälleen Jyväskylästä: "Kanada kun taakse jäi, mietin hiljaa mielessäin, mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin..."

12:20 ap.  
Blogger Pertti Koivisto said...

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

8:56 ap.  
Blogger Petteri said...

Arkkipiispa käyttää lausunnossaan termiä "naispappien syrjintään syyllistyneet".

Asiahan on siirretty maallisen oikeuden käsiteltäväksi.

Tuntkintavaiheessahan on vain rikoksesta epäiltyjä. Vasta käräjäoikeuden ratkaisu tekee epäillyistä syyllisiä tai syyttömiä.

Petteri Lahikainen

10:06 ap.  
Blogger Tuomo said...

Voi voi. Koko ajan tulee yhä epämiellyttävämpiä havaintoja arkkipiispastamme. Rukoilkaamme hänen puolestaan.

Pertti Koivisto, sen varalta että joku on kiinnostunut, mistä olet kotoisin? Et maininnut kotipaikkaasi, vaikka se nykyisin on tässä blogissa toivottavaa.

Paljon oli hyviä huomioita sinulla; itse myöskin vierastan naispappeutta ja koen naispappeuden hyväksymisen kirkossamme huonoksi ratkaisuksi, joskin kanttorinsijaisuuksia tehdessäni olen yhteistyössä tarvittaessa myös heidän kanssaan.

On totta, että liian harvat papit ovat oikeasti valmiita kohtaamaan seurakuntalaisia. Onneksi monissa seurakunnissa on otettu tavaksi järjestää kirkkokahvit, jossa seurakunnan työntekijä on luontevasti kohdattavissa.

Epäilen kuitenkin vahvasti, että monet kirjoitustasi lukiessasi voisivat todistaa osittain päinvastaista. Jos suurin osa naisipapeista kokee pelkoa kohdatessaan sairaita (en nyt tässä ota kantaa lähiöiden yms. asukkaisiin), miksi sitten suurin osa sairaalapastoreista - korjatkaa, jos olen väärässä - on naisia? Lisäksi taitaa olla myös niin, että myös mm. diakoneista ja sairaanhoitajista suurin osa on naisia.

Poliisin ja sotilaan virkoihin en lähtisi naisten valitsemista vastustamaan - niistä kun en niin hyvin ole perillä. Kuitenkin monet nykyään ainakin väittävät, että ne naiset, jotka armeijahommiin menevät, ovat niissä erittäin motivoituneita ja pärjäävät monessa suhteessa hyvin. Lienee myös sellaista poliisintyötä nykyään, jossa sukupuolesta sinänsä ei juurikaan ole haittaa. Jos olette toista mieltä, niin olisi mukava kuulla - linkkien kautta löytyy myös yhteystietoni niille, jotka haluavat tästä aiheesta keskustelua jatkaa, sillä tämä ei liene siihen paras mahdollinen paikka.

Tarkoititko muuten kahdessa viimeisessä virkkeessäsi mm. sitä, että liian monessa paikassa tilaisuuksien ajankohta on sellainen, että nuoria ei voisi vähempää kiinnostaa eli kannatatko jumalanpalvelusten ajankohdan myöhentämistä? Kaupungeissahan on onneksi paljon sellaisiakin tilaisuuksia, jotka järjstetään muulloin kuin klo 10 sunnuntaiaamuisin...

Tuomo Vättö, Helsinki

1:17 ip.  
Blogger Pertti Koivisto said...

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

1:54 ip.  
Blogger Tuomo said...

Pertti Koivisto,

kiitos kommenteista. Kovin paljon en omien tietojeni pohjalta pysty noihin lisäämään.

Kuten todennäköisesti huomasit, sanavalintani olivat tarkoituksellisesti sellaisia, että ne eivät sulje pois sitä, että mainituissa työtehtävissä toimii myös miehiä (tunnen sellaisia itsekin, mutta suuri[n] osa kuitenkin lienee naisia) ja että kirkkokahvien tapaisia tilaisuuksia voisi järjestää useammassakin paikassa. Sairaanhoitajakeskustelu menee jo niin kauas, että en lisää siihen mitään tässä, vaikka mieleni tekisikin.

Olin tänä aamuna Alppilan kirkossa, jossa Heikki Haataja saarnasi upeaa perusevankeliumia. Sitä saisi kuulla useammissakin saarnoissa. Kun pappi on asiasta itse innostunut, evankeliumi välittyy kuulijoihin huomattavasti paremmin kuin nk. leipäpappien puheissa.

Tuomo Vättö, Helsinki

3:57 ip.  
Blogger partaradikaali said...

Nyt täytyy kyllä vastata Pertti Koivistolle meidän naisten puolesta: 1. On yleisesti tunnustettu tosiasia, että naisten sosiaaliset taidot ovat keskimäärin kehittyneemmät kuin miehillä, joten heidän kyvyssään kohdata sairaita ja kärsiviä tuskin on mitään vikaa, sen paremmin kuin heidän kyvyssään käsitellä tunteita, joita kärsimyksen kohtaaminen aiheuttaa
2. Kokeile synnyttää pari kersaa ja tule vasta sitten puhumaan fyysisestä kestokyvystä
3. Kokeile kasvattaa pari kersaa ja tule sitten puhumaan henkisestä kestokyvystä.
4. "Vapaaehtoinen" muuten kirjoitetaan yhteen.
Anteeksi, suutuin hieman. Kaikilla on tietysti oikeus mielipiteisiinsä, mutta ne jäävät mielipiteiksi jos meillä ei ole asiasta tarkempaa ilmoitusta. Ja Raamatussa sanotaan vain, ettei nainen sovi seurakunnan paimeneksi, eikä ryhdytä erittelemään naissukupuolen puutteita mieheen verrattuna. Luultavasti erittely olisikin yhtä vaikeaa kuin jos pitäisi selittää jollekulle, miksi mies ei sovi äidiksi.
Ja käsittämätön tuo matematiikkaennakkoluulo! Kyllä se nyt monelta mieheltäkin "puuttuu", ja esim. kaikki matematiikanopettajani yläasteella ja lukiossa ovat olleet naisia
Kaarina Rimpeläinen, Helsinki 1. vuoden teologian opiskelija

6:07 ip.  
Blogger Erkki Koskenniemi said...

Kaarina, ystäväni,

nyt taisi mennä molemmille korville ja ihan syystä. Kiitos, sain hyvät naurut!

Erkki Koskenniemi, Karkku

7:02 ip.  
Blogger Pertti Koivisto said...

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

7:17 ip.  
Blogger Jari Rankinen said...

Poistin Pertti Koiviston kirjoitukset. Eipä löydy Turun Yliopistosta kosmologia Pertti Koivisto.

Jari Rankinen

9:06 ip.  
Blogger inka.o said...

Partaradikaalille
Sanotaanko Raamatussa jossakin: "Nainen ei sovi seurakunnan paimeneksi". Kuka sanoo, ja mitkä ovat perustelut?

Kummasta nyt oikein on kysymys: johtajuudesta vai opettamisesta?Johtaa naiset osaavat siinä kuin miehetkin, samoin kuin opettaa, onhan heitä kaikenasteisissa johtajan ja opettajan viroissa päiväkodista yliopistoon ja valtion johtoon.

Inka Orava, Salo

10:21 ip.  
Blogger partaradikaali said...

No kyllähän vaikka ekasta Timoteuskirjeestä löytyy aika selkeesanasta informaatiota aiheesta seurakunnanpaimenen sukupuoli, 2:12: sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti. Ja kolmannessa luvussa puhutaan seurakunnankaitsijan ominaisuuksista, hänen tulee mm. olla yhden vaimon mies (j.3)
Kuten sanoin jo aiemmin paimenenvirassa on minusta kysymys paljon monimutkaisemmasta asiasta kuin vain johtamisesta tai opettamisesta, edelleen maallisen äidin tai isän tehtävä toimii mielestäni hyvänä vertailukohtana. Minustakin muuten tulee toivottavasti opettaja!
Kaarina Rimpeläinen, Helsinki

10:32 ip.  
Blogger inka.o said...

Mitä eroa on maallisen äidin ja isän tehtävässä nykyaikana? Ei kai muuta, kuin että mies ei pysty olemaan raskaana ja synnyttämään, eikä imettämään?

Monet äidit ja myös isät ovat yksinhuoltajia, naiset ovat olleet kautta aikojen, esim leskeksi jäätyään.

Kaisa Orava

10:49 ip.  
Blogger Marsipaani said...

Olen hämmentyneenä seurannut keskustelua tällä blogilla muutaman päivän. Vielä en ole työntänyt lusikkaani soppaan, mutta nyt teen sen aivan asian vierestä, puolustaakseni Pertti Koivistoa. Vaikka en edes tiedä mitä hän on kirjoittanut, kun näin vain poistojen jäljet.
Ihmettelen Jari hakumenetelmiäsi. Minun googleni löytää kyllä kosmologi Pertti Koiviston kotisivut. Kovin on tärkeä tämä blogi, jos sivut on luotu Jari Rankisen huijaamiseksi. Ja Tuorlan observatorion sivuillekin on hakkeroitu...

Maria Siekkinen, Hyvinkää

12:01 ap.  
Blogger Unknown said...

Jari:

Pertti Koivisto on meidän Turun Sleyn toiminnan aktiiveja - esittämiään näkökantoja hän ei tosin liene oppinut meidän kirkollamme :)

Ville Auvinen, pastori, Turku, Sley

7:56 ap.  
Blogger Kakkuri said...

Oikean google-tuloksen saa klikkaamalla googlen hakusivulla keskusteluryhmiä.

Pertti on keskusteluryhmien legendaarisimpia henkilöitä. Hänen teoriansa ihmiskunnan historian alusta kuuluu netin klassikoihin. Sen mukaan ensimmäiset ihmiset karkotettiin tasan miljoona vuotta sitten Paratiisista Huittisiin. Huittisista on ihmissuku levinnyt miljoonan vuoden aikana kaikille mantereille. Tieteellisen teorian lähteenä FM PK käyttää Raamattua.

Kannattanee keskittyä tämän blogin varsinaiseen aihepiiriin. Pertiltä ja hänen kymmeniltä aliaksiltaan voi tulla aika paljon postia lyhyessä ajassa, kun hana aukeaa. :)
Teemu Kakkuri

11:51 ap.  
Blogger Mari Hiltunen said...

MTV:n nettisivuilla kirkolliskokouksesta kertova uutinen on otsikoitu "Arkkipiispa puuttui pappien niskurointiin". Ei kuulosta objektiiviselta uutisoinnilta.

Mutta näinhän se menee.

Paavalin puolustuspuheesta maaherra Felixin edessä:

"Liioin eivät nämä miehet voi edessäsi näyttää toteen sitä, mistä he nyt minua syyttävät. Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon, ja yhtä lailla kuin nämä tässä minä toivon ja odotan, että Jumala herättää kuolleista niin hurskaat kuin jumalattomat. Siksi teen kaikkeni, että minulla aina olisi puhdas omatunto Jumalan ja ihmisten edessä." Apt.24:13-16

Mari Hiltunen, Valkeala

9:30 ip.  
Blogger inka.o said...

Arkkipiispahan on paimen, pappi ei ole. Hänellä on oikeus ja velvollisuus valvoa, että seurakunnissa noudatetaan järjestystä.

Kyllä kirkosta varmaan vielä niillekin miehille työtä löytyy, jotka eivät kunnioita opettajiaan.

Inka Orava, Salo

10:13 ip.  
Blogger Tuomo said...

Arkkipiispakin on ihminen, ja on osoittautunut suhteellisen epäluotettavaksi lausuntojensa osalta, kuten lienet huomannut. Toisaalla myötäillään järjestelyjä, viime aikoina puolestaan toisenlaisissa yhteyksissä ollaan huomattavasti ankarampia.

Kukahan se on pappienkin suurin opettaja? Kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki, eikä suinkaan piispat. Parempi totella Jumalaa (ymmärryksensä mukaan) kuin ihmistä. Kannattaa katsoa ajatuksella viime sunnuntain evankeliumitekstiä Joh. 16. luvusta ja siitä erityisesti jakeet 7 ja 13. Tällähän Jeesus viittaa helluntaihin, jolloin Pyhä Henki tuli apostoleihin. Pyhä Henki tuli hieman myöhemmin myös Paavaliin, ja suhtautuminen Uuden testamentin opetuksiin evankeliumien ulkopuolella siten, ettei niitä kannattaisi ottaa huomioon, sopii huonosti yhteen Jeesuksen omien sanojen kanssa. Jos Pyhä Henki voi kerran johdattaa koko totuuteen vasta, kun Jeesus on lähtenyt pois opetuslastensa keskuudesta, miksi se opetus pitäisi hyljätä? Silloinhan hylkäisimme itse Jeesuksen.

Tuomo Vättö, Helsinki

10:33 ip.  
Blogger Marsipaani said...

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

11:54 ip.  
Blogger Tuomo said...

Marsipaani, tulkintasi ei välttämättä ole pahasti väärässä. Mutta kun kirjoituksesi kuitenkin oli suht asiallinen ja voisi herättää lisäkeskusteluakin, niin mikset kertoisi kuka olet ja mistä, niin kirjoitustasi ei poistettaisi?

Tuomo Vättö, Helsinki

12:19 ap.  
Blogger Marsipaani said...

Kaksi kommenttia aiemmin viestissäni luki nimeni ja paikkakunta, edellisestä se unohtui.

Maria Siekkinen, Hyvinkää

3:45 ip.  
Blogger Tuomo said...

Voi harmi, niinpä tosiaan olikin. Tarkkana saa olla, itseltäkin on jo pari kertaa unohtunut, mutta ei kai kovin pitkäksi aikaa sentään...

Tuomo Vättö, Helsinki

3:29 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home