Kuka kantaa vastuun?
Olen miettinyt seurakuntamme vs. kirkkoherra Hannu Kilpeläisen joitakin päiviä sitten lehdissä kertomaa linjausta: kesäkuun alusta eteenpäin Vammalan seurakunnan kirkoissa saarnaavat vain ne vierailevat pastorit, jotka suostuvat toimittamaan messun yhdessä naispastorin kanssa.
Linjaus merkitsee melkoista muutosta Vammalan seurakunnan elämässä. Monet pastorit, jotka ovat vierailleet Vammalassa saarnamiehinä vuosia, jopa vuosikymmeniä, eivät enää saarnaa seurakuntamme jumalanpalveluksissa - mikäli jatkossa toimitaan kirkkoherran sijaisen linjauksen mukaan. Karkun kirkon osalta muutos on erityisen suuri. Monet Karkun Evankelisen Opiston kurssit ovat tulleet sunnuntaisin jumalanpalvelukseen Karkun kirkkoon ja jumalanpalvelusten toimittamiseen ovat osallistuneet kursseja vetävät pastorit. Kesäkuun alusta eteenpäin monet näistä pastoreista eivät voi tai saa osallistua jumalanpalveluksen toimittamiseen Karkun kirkossa. Luultavasti monet kurssit eivät enää ole mukana Vammalan seurakunnan jumalanpalveluksessa. Eilen jaetussa Tyrvään Sanomissa nimimerkki ”Äiti, vielä kirkon jäsen” kysyi, sabotoiko vs. kirkkoherra heidän perhejuhlansa. Hänen lapsensa on menossa tulevana kesänä rippikoululeirille Karkun Evankeliselle Opistolle. Äiti kirjoittaa: ”Vammalan vs. kirkkoherra Hannu Kilpeläinen pyrkii kuitenkin kirkkopolitiikallaan vetämään maton jalkojemme alta. Mitä tekemistä nuorellamme on seurakunnan kiistojen kanssa? Joudumme surulliseen tilanteeseen, jos leirien vetäjiltä kielletään seurakunnan kirkon käyttö konfirmaatiossa. Missä nämä nuoret sitten oikein konfirmoidaan?”
Linjauksella tulee olemaan kauaskantoiset seuraukset. Läheskään kaikki Vammalassa vaikuttaviin herätysliikkeisiin tiukemmin tai löyhemmin sitoutuneet ihmiset eivät ole naispappeuden torjujia. Useimpien niidenkin, jotka hyväksyvät naispappeuden, on vaikea ymmärtää, miksi jumalanpalvelusten toimittamisesta rajataan pois vierailevat pastorit, jotka eivät toimita jumalanpalvelusta yhdessä naispastorin kanssa. Tämä lyö säröä Vammalan seurakuntaan - herätysliikkeiden toimintaa työnnetään etäämmälle muusta seurakunnan toiminnasta.
Vammalassa herätysliikkeet ovat integroituneet lujasti Vammalan seurakunnan elämään. Herätysliikkeiden panos seurakunnassa on ollut pääsääntöisesti positiivinen. Niiden toiminta on mielletty tärkeäksi osaksi seurakunnan toimintaa. Niiden väki on osallistunut seurakunnan elämään ja kantanut siinä monin tavoin vastuuta. Tuntuu, että nyt ollaan purkamassa sitä, mitä on rakennettu vuosikymmeniä tai vuosisata ja mikä on ollut poikkeuksellisen hyvää Vammalan seurakunnassa.
Joutuu miettimään, onko tosiaan niin, että kirkkoherran sijainen tekee näin suuren ratkaisun. Pitäisikö odottaa, että vakinainen kirkkoherra on jälleen työssä ja linjaa seurakunnan elämää? Entä mikä on seurakunnan hallinnon rooli? Haluaako kirkkoneuvosto tällaista muutosta? Katsovatko luottamushenkilöt vain sivusta, mitä tapahtuu? Kuka kantaa vastuun tästä muutoksesta? Luultavasti monet sanovat, että näin piispat ovat käskeneet toimia. Varmasti joku tulkitsee piispainkokouksen selontekoa niin, että se kieltää päästämästä jumalanpalveluksen toimittajiksi pastoreita, jotka torjuvat naispappeuden. Monet tulkitsevat selontekoa toisin. Tähän joukkoon näyttää kuuluvan arkkipiispakin, joka selonteon julkaisemisen jälkeen sanoi, että viisas kirkkoherra järjestää kirkon perinteisen pappiskäsityksen mukaisia jumalanpalveluksia. Monilta tuntuu unohtuneen myös, että piispainkokouksen selonteko oli nimenomaan selonteko, ei määräys miten tulee toimia. Kysyn samaa, mitä joskus aiemmin: Kuka viheltäisi tämän pelin poikki? Eikö kannattaisi vielä miettiä, tällaista muutostako haluamme?
Joku on sitä mieltä, että tilanne Vammalassa olisi aivan toinen, jos minä olisin toiminut toisin – siis suostunut toimittamaan messuja naispappien kanssa. Varmasti joltakin osin tilanne olisi toinen. Asia, josta nyt kirjoitan, ei varmaankaan olisi toisin. Näyttää siltä, että kyse on paljon suuremmista asioista kuin siitä, miten yksi seurakunnan pastori toimii.
Menneellä viikolla kerrottiin Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin ratkaisusta: pastori Markku Koivisto erotettiin äänestyspäätöksellä pappisvirasta puoleksi vuodeksi. Ikävä ratkaisu. Kirkkoamme on luonnehdittu herätysliikkeiden kirkoksi. Tällä ei ole tarkoitettu, että kirkossamme oleellista ovat vain herätysliikkeet. Mutta poikkeuksellinen rikkaus kirkossamme ovat olleet herätysliikkeet ja se, että niille on ollut kirkossamme tilaa. Onko linja nyt muuttumassa?
Linjaus merkitsee melkoista muutosta Vammalan seurakunnan elämässä. Monet pastorit, jotka ovat vierailleet Vammalassa saarnamiehinä vuosia, jopa vuosikymmeniä, eivät enää saarnaa seurakuntamme jumalanpalveluksissa - mikäli jatkossa toimitaan kirkkoherran sijaisen linjauksen mukaan. Karkun kirkon osalta muutos on erityisen suuri. Monet Karkun Evankelisen Opiston kurssit ovat tulleet sunnuntaisin jumalanpalvelukseen Karkun kirkkoon ja jumalanpalvelusten toimittamiseen ovat osallistuneet kursseja vetävät pastorit. Kesäkuun alusta eteenpäin monet näistä pastoreista eivät voi tai saa osallistua jumalanpalveluksen toimittamiseen Karkun kirkossa. Luultavasti monet kurssit eivät enää ole mukana Vammalan seurakunnan jumalanpalveluksessa. Eilen jaetussa Tyrvään Sanomissa nimimerkki ”Äiti, vielä kirkon jäsen” kysyi, sabotoiko vs. kirkkoherra heidän perhejuhlansa. Hänen lapsensa on menossa tulevana kesänä rippikoululeirille Karkun Evankeliselle Opistolle. Äiti kirjoittaa: ”Vammalan vs. kirkkoherra Hannu Kilpeläinen pyrkii kuitenkin kirkkopolitiikallaan vetämään maton jalkojemme alta. Mitä tekemistä nuorellamme on seurakunnan kiistojen kanssa? Joudumme surulliseen tilanteeseen, jos leirien vetäjiltä kielletään seurakunnan kirkon käyttö konfirmaatiossa. Missä nämä nuoret sitten oikein konfirmoidaan?”
Linjauksella tulee olemaan kauaskantoiset seuraukset. Läheskään kaikki Vammalassa vaikuttaviin herätysliikkeisiin tiukemmin tai löyhemmin sitoutuneet ihmiset eivät ole naispappeuden torjujia. Useimpien niidenkin, jotka hyväksyvät naispappeuden, on vaikea ymmärtää, miksi jumalanpalvelusten toimittamisesta rajataan pois vierailevat pastorit, jotka eivät toimita jumalanpalvelusta yhdessä naispastorin kanssa. Tämä lyö säröä Vammalan seurakuntaan - herätysliikkeiden toimintaa työnnetään etäämmälle muusta seurakunnan toiminnasta.
Vammalassa herätysliikkeet ovat integroituneet lujasti Vammalan seurakunnan elämään. Herätysliikkeiden panos seurakunnassa on ollut pääsääntöisesti positiivinen. Niiden toiminta on mielletty tärkeäksi osaksi seurakunnan toimintaa. Niiden väki on osallistunut seurakunnan elämään ja kantanut siinä monin tavoin vastuuta. Tuntuu, että nyt ollaan purkamassa sitä, mitä on rakennettu vuosikymmeniä tai vuosisata ja mikä on ollut poikkeuksellisen hyvää Vammalan seurakunnassa.
Joutuu miettimään, onko tosiaan niin, että kirkkoherran sijainen tekee näin suuren ratkaisun. Pitäisikö odottaa, että vakinainen kirkkoherra on jälleen työssä ja linjaa seurakunnan elämää? Entä mikä on seurakunnan hallinnon rooli? Haluaako kirkkoneuvosto tällaista muutosta? Katsovatko luottamushenkilöt vain sivusta, mitä tapahtuu? Kuka kantaa vastuun tästä muutoksesta? Luultavasti monet sanovat, että näin piispat ovat käskeneet toimia. Varmasti joku tulkitsee piispainkokouksen selontekoa niin, että se kieltää päästämästä jumalanpalveluksen toimittajiksi pastoreita, jotka torjuvat naispappeuden. Monet tulkitsevat selontekoa toisin. Tähän joukkoon näyttää kuuluvan arkkipiispakin, joka selonteon julkaisemisen jälkeen sanoi, että viisas kirkkoherra järjestää kirkon perinteisen pappiskäsityksen mukaisia jumalanpalveluksia. Monilta tuntuu unohtuneen myös, että piispainkokouksen selonteko oli nimenomaan selonteko, ei määräys miten tulee toimia. Kysyn samaa, mitä joskus aiemmin: Kuka viheltäisi tämän pelin poikki? Eikö kannattaisi vielä miettiä, tällaista muutostako haluamme?
Joku on sitä mieltä, että tilanne Vammalassa olisi aivan toinen, jos minä olisin toiminut toisin – siis suostunut toimittamaan messuja naispappien kanssa. Varmasti joltakin osin tilanne olisi toinen. Asia, josta nyt kirjoitan, ei varmaankaan olisi toisin. Näyttää siltä, että kyse on paljon suuremmista asioista kuin siitä, miten yksi seurakunnan pastori toimii.
Menneellä viikolla kerrottiin Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin ratkaisusta: pastori Markku Koivisto erotettiin äänestyspäätöksellä pappisvirasta puoleksi vuodeksi. Ikävä ratkaisu. Kirkkoamme on luonnehdittu herätysliikkeiden kirkoksi. Tällä ei ole tarkoitettu, että kirkossamme oleellista ovat vain herätysliikkeet. Mutta poikkeuksellinen rikkaus kirkossamme ovat olleet herätysliikkeet ja se, että niille on ollut kirkossamme tilaa. Onko linja nyt muuttumassa?
posted by Jari Rankinen | 11:54 ap.
72 Comments:
Jari,
toivottavasti tämä kielto auttaa teitä Sleyn pappeja ymmärtämään miltä papiksi vihityistä naisista on tuntunut kaikki nämä vuodet, kun on joutunut väistymään vierailijan tieltä.
Pidät tätä vierailevien pappien kohtelua kovana, eikö kieltäytymisesi ole yhtä kovaa kohtelua seurakuntasi papiksi vihittyjä naisia kohtaan.
Päivi Harsia, Kotka
Päivi Harsia:
Mikäli oikein ymmärrän, tässä tapauksessa on kysymys siitä, että ehkä kokonainen toimintamuoto (Karkun evankelisen opiston suositut rippikoulut) joutuvat kirkolliseen boikottiin, ja konfirmaatiot pitää joitaa jollakin hätäjärjestelyllä. Kyse ei siis ole pelkästä pahasta mielestä silloin, kun (tai jos) rakkauden nimissä antaa tilaa "heikolle veljelle" ja tämän sekä samoin uskovan seurakunnan uskonvakaumukselle. Sen vuoksi vertauksesi ontuu.
Martti Vaahtoranta, Alzey
Jari, kiitos siitä, että sinulla on tämä blogi. Olen blogisi ahkera lukija ehkä siitäkin syystä, että tunnemme toisemme hyvin. Vierailehan minunkin blogillani joskus.
Minusta Jari saa pitää omantuntonsa, jos se on sidottu Raamattuun kuten tässä tapauksessa. Jos ihmisen omatunto on sidottu Raamatun sanaan, silloin se on kestävällä pohjalla. Jeesus-kallio kestää myrskynkin keskellä.
Minusta on surullista kun käydään tätä kiistaa naispappeudesta. Se, että naiset vihittiin papeiksi, oli ihmisten syntiinlankeemuksesta johtuva väärä käsitys Raamatusta. Kuitenkin heillä on oikeus siihen. Itse en kuitenkaan seurakuntalaisena mene heidän toimittamaansa jumalanpalvelukseen ja pappina tekisin samaa kuin nyt Jari. Onneksi en kuitenkaan ole pappi muuta kuin siten että tavallisena seurakuntalaisena meidät kaikki kristityt on valmistettu viemään sanaa eteenpäin. Mutta tässä nyt on kyse siitä virasta, johon Jumala on Jarinkin kutsunut.
Jumalan siunausta teille kaikille ja hyvän Vapahtajan läsnäoloa elämäänne. Vaikeuksienkin keskellä saatte Jobin tavoin todeta, että "otammehan Jumalalta vastaan hyvää, emmekö ottaisi myös pahaa?"
Marko Laitila, Ikaalinen
Martti Vaahtoranta, olen lukenut näitä sinun kommenttejasi. Sinä olet hyvin ymmärtänyt tilanteen. Olen samaa mieltä kuin sinä. Toivottavasti tähän tilanteeseen saadaan joku ratkaisu, niin että Karkun Evankelisessa Opistossa saadaan edelleen pitää rippikouluja. Oletko sinä muuten käynyt Karkussa? Minä olen käynyt siellä parantamassa peruskoulun numeroita, lukion ja kaksi kertaa Raamattukurssin
Edelliseen unohdin laittaa tämän: Marko Laitila, Ikaalinen
Marko,
olen käynyt usein Karkun opistolla ja Sastamalan vanhalla kirkolla, mutta en niinkään "omalla asiallani" kuin omien lasteni ja heidän serkkujensa rippileirien vierailupäivillä ja konfirmaatioissa. Tulkoon tässä sanotuksi se, mikä ansaitsee tulla julki: Karkun evankelisen opiston rippikoulut ja niiden ympärille syntynyt "Satakunnan Sakki" ovat minulle suuren suuri kiitollisuuden aihe isänä ja kummisetänä. Kiitos teille kaikille, jotka luette tätä palstaa ja olette näistä leireistä vastanneet, myös Jari Rankiselle!
Sama kiitos täytyy osoittaa myös muille raamatullis-luterilaista rippikouluopetusta tarjoaville herätysliikkeille, mutta tietenkin myös paikallisseurakunnille. Se on tärkeääkin tärkeämpää työtä, jota ei saisi uhrata minkään kirkollisen vallankäytön alttarille.
Martti Vaahtoranta, Alzey
Vastarinta herätysliikkeiden toimintaa kohtaan kirkon taholta ei tietystikään ole täysin uutta - olihan näitä seurakieltojakin muistaakseni 1800-luvulla. Mutta joka tapauksessa ikävältä tuntuu tämä tilanne, jossa SLEY ja Nokia Missio ovat. Valtionkirkko voisi tarjota minullekin töitä tulevaisuudessa kanttorina, mutta saa nähdä kuinka käy. Herra johdattakoon. Ja kuten tiedämme, mitään ei tapahdu Hänen sallimattaan.
Karkun kirkossa lienee suhteellisen harvoin edes ollut naispappia toimittamassa jumalanpalveluksia. Hullulta tuntuu, ellei Karkun evankelisen opiston konfirmaatioita voida enää Vammalan srk:n kirkoissa pitää. Itsekin olen käynyt riparin kyseisellä opistolla Erkki Koskenniemen johdolla ja tullut konfirmoiduksi Sastamalan kirkossa. Toivon KEO:n toiminnalle Herran siunausta ja kaikkea hyvää jatkossakin.
Siunattua kevään jatkoa ja voimia jälleen kaikille teille muillekin, jotka tätä luette! :)
Tuomo Vättö, Helsinki
Nyt voi evankelisen opiston väki miettiä mikä on tärkeintä, eräiden "omantunnonkysymys" vai rippikoululaisten konfirmaatio.
Jos vaaditte kirkolta joustoa vanhoollisten kohteluun, niin eikö tulisi joustaa myös toisessa päässä? Jos haluatte kirkon olevan moniääninen, niin silloin jokaisen tulisi sitoutua toimimaan moniäänisyyden hengessä.
Kirkko on laajempi yhteisö kuin SLEY:n väki ja Karkun opiston toiminta. Jos tästä ollaan eri mieltä, niin eikö ole hieman kaksinaamaista näennäisesti sitoutua Suomen kirkkoon?
Henri Järvinen, Vantaa
Henri J:n kysymykseen moniäänisyydestä:
Olen kokenut käytännössä, että pakotettu yhteistyö ei toimi. Aluksi tuntuu hyvältä, kun on yleinen ehtoollisoikeus, kun tunnustus ja oppi työnnetään syrjään. Se näyttää hyvältä ja tuntuukin, jos ääneen julistetaan yhteyden kokemisen ihanuutta. Jotain kuitenkin puuttuu. Pikku hiljaa puhekin uskosta vähenee. Ajoittain ollaan yksimielisiä, "että ei täällä mitään rukousta tarvita" tai "ei sillä niin väliä ole, mihin uskoo". Evankeliointi alkaa ehtoollisesta ja loppuu siihen. Olen kokenut sellaisen vääräksi, joskus jopa herjaavaksi.
Kirkon ei pitäisi olla moniääninen eikä moniuskontoinen, vaan monikulttuurinen.
Marika Auranen-Seppälä
Kuusankoski
Aika hiljaista tässäkin blogissa näyttää olevan sen jälkeen kun ei ole enää voinut nimimerkeillä esiintyä.
Päivi, SLEY mielletään naispappeuden vastustajien järjestöksi. SLEY:ssä on kyllä paljon jäseniä ja uskoakseni myös pappeja, jotka puolustavat naispappeutta. Itse kuitenkin olen tällä perinteisellä kannalla ja olen siitä kyllä saanut joskus kuulla hieman negatiivistakin.
Miten muuten ajattelette siitä, että jos on uskossa oleva lääkäri ja häntä kehoitetaan tekemään abortti eikä hän halua? Häntäkään ei voi kyllä pakottaa tekemään sitä vasten tahtoaan. Jarikin on nyt joutunut tässä omassa vakaumuksessaan myöskin sylkykupiksi.
Suomen kansankirkko on kyllä pitkälti luopunut Sanasta. Onhan se selvää jo senkin perusteella, että homous sallitaan ja kaiken maailman Kylliäisetkin saavat julistaa, että "kaikki pääsevät taivaaseen", mutta jos vielä joku pappi julistaa puhdasta evankeliumia, niin hän joutuu vainotuksi, tyyliin Jari Rankinen ja Markku Koivisto.
Jari, tämän ahdistuksen keskellä sinulle ja perheellesi voimia. Olette joutuneet kestämään paljon. Mutta Vapahtajaan voi aina luottaa.
Marko Laitila
Ikaalinen
Henri J:
Miten täydellisen "yksiäänisyyden" vaatimus voi edistää kirkon "moniäänisyyttä"?
Kimmo Puustinen, Joensuu
Ad Kimmo
Enhän ole mitään "täydellistä yksiäänisyyttä" vaatimassa?!?
Kristinusko on syntymästään lähtien ollut moniääninen, samoin Suomen evankelisluterilainen kirkko. Moniäänisyydellä tarkoitan sitä, että kristinuskon sisällä on erilaisia tulintoja ja korostuksia opista ja käytänteistä. En usko, että tässä ajassa tulemme pääsemään minkäänlaiseen yksiäänisyyteen.
Ajatukseni on, että kirkon moniäänisyys voi olla aitoa ja toimivaa polyfoniaa, jos siihen kaikki ovat valmiita sitoutumaan. Silloin jokaisen on oltava valmis tekemään myönnytyksiä yhteisen hyvän nimissä. Tällä hetkellä moniäänisyys on pikemminkin kakofoniaa.
Aika iso myönnytys on sekin, että vanhaa virkakäsitystä ei pidetä kirkossamme harhaoppina ja sen kannattajat ylipäänsä voivat olla kirkkomme pappeja.
Henri Järvinen, Vantaa
Henri, miten niin se, ettei kirkko pidä vanhaa virkakantaa harhaoppina, todistaa ymmärtämystä kirkon johdon taholta?
Miten vanhaa virkakantaa edes voitaisiin pitää harhaoppina, kun asia piispojen mielestä ei ole edes opillinen?
Jos vanha virkakanta olisi kirkon mielestä harhaoppi, pitäisikö kaikki menneet kirkon sukupolvet julistaa harhaopettajiksi?
Mitä luulisit ekumeenisille suhteille idän ja lännen kirkkojen kanssa käyvän, jos perinteinen virkakanta julistettaiisiin heresiaksi?
Matti Karhu, Iitti
Tarkoitin sitä, että vanhaa virkakäsitystä voitaisiin pitää opillisena kysymyksenä. Selväähän on se, että eri virkakäsityksillä on opillisia vaikutuksia.
Mielestäni on aika iso myönnytys se, että erilaisille ryhmille annetaan omantunnonvapauksia. Esimerkiksi vanhan virkakäsityksen kannalla olevia hyväksytään papeiksi ja heidän sallitaan opettaa omaa näkemystään. Tämä blogi on tästä hyvä esimerkki. Ei Jari Rankisen kohdalla ole ongelmana hänen vakaumuksensa, vaan sen kielteiset vaikutukset. Näin asian olen ymmärtänyt.
Tuota mantraa historiallisesta pappeudesta ja ekumeenisista suhteista on turha toistella. Luterilaisten kirkkojen käsitys papin virasta on sen verran kaukana ns. historiallisesta käsityksestä sekä vanhojen sisarkirkkojemme pappeudesta, että se on täysin toisen tason kysymys.
Henri Järvinen, Vantaa
Naispappeuskysymyksen opillisuudesta:
Ymmärtääkseni on niin, että naispappuden vatustamista ei voida pitää harhaoppina, koska kirkolliskokouksen päätös avata pappisvirka naisille perustui sellaiseen teologiseen konstruktioon, jossa raamatullinen materiaali jaetaan kahteen koriin, uskon ja rakkauden koriin, ja sitten todetaan, että uskon korissa olevat asiat ovat muuttamattomia, mutta rakkauden korin asioihin voidaan eri aikoina suhtautua eri tavoin. Kysymys papin sukupuolesta laitettiin rakkauden koriin, siksi se voidaan muuttaa - ja se ei siis ole uskoon liittyvä opillinen asia. Tästä seuraa se, että jos naispappeuden vatustajien näkemystä pidettäisiin harhaoppina, putoaisi pohja pois naisppapeuden hyväksyjien perusteluilta. Jos olen ymmärtänyt asian väärin, niin oikaiskaa minua.
Ville Auvinen, Turku
Selvyyden vuoksi olisi varmaan hyvä todeta sellainen itsestäänselvyys, että osa monien naispappeuden vastustajien vakaumusta on, että nämä eivät voi osallistua naispappien toimittamiin jumalanpalveluksiin eivätkä toimia pappina liturgisessa yhteistyössä näiden kanssa. Jos tätä vakaumusta ei - vastoin kirkolliskokousen tunnettua asiaa koskevaa pontta - kunnioiteta, kaikki puheet "myönnytyksistä vanhauskoisia kohtaan" ovat pelkkää julmaa sanahelinää. "Saat toki pitää vakaumuksesi ja kunnioitamme sitä - mutta virkasi kyllä menetät, koska toimit vakaumuksesi mukaan!"
Martti Vaahtoranta, Alzey
Nyt puhui Vaahtoranta itsensä lopullisesti pussiin. Millä ihmeen logiikalla on itsestäänselvyys, että vakaumukseen voi kirkolliskokouksen taannoiseen ponteen vedoten lisätä "osana vakaumusta" yksityiskohtia kulloisenkin tilanteen mukaan? Myöntäkää jo, hyvät veljet, että olette yksinkertaisesti väärässä, ja vakaumuksellinen todistelunne on verrattavissa keskenkasvuisten poikien kiukutteluun. Vakavinta on se, että väittäessänne olevanne kovin raamatullisia johdatte harhaan vilpittömiä kristittyjä. Lukekaa lisää Raamattua ja tehkää parannus. Vakaumuksenne voitte toki pitää, mutta älkää väittäkö, että se edustaisi oikeampaa kristinuskoa kuin muut vakaumukset.
Tämä kinastelu näyttää nyt hiipuvan niinkuin oikein onkin. Oletteko huomanneet, ettei tässä blogissa ole kuin kourallinen keskustelijoita? Mitä päivänselvässä asiassa olisi keskusteltavaa? Muutama jääräpää on jo aiheuttanut kylliksi vahinkoa kirkolle, jota he ovat valalla luvanneet palvella.
Harri Raitis, Turku
Harri Raitis:
Mikä on sellainen kirkon oppia ja elämää koskeva "vakaumus", jolla ei ole tai ei saa olla mitään käytännön seuraamuksia tunnustajalleen?
Raamatullis-teologisia perusteita tälle vakaumukselle on esitetty yllin kyllin, kuten varmasti tiedät, vaikket niihin voisikaan yhtyä. Ja huutamalla ja meuhkaamalla meitä ei saada vakuuttumaan siitä, että vakaumuksemme on väärä, ei myöskään uhkailemalla eikä kiristämällä.
Parannusta teen mielelläni kaikesta muusta, mutta en siitä, että pitäydyn siinä uskossa ja opissa, jota olen monen muun kanssa yhdessä jo vuosikymmenien ajan joutunut koettelemaan karun tietoisena siitä, että sen myötä oma kirkollinen tulevaisuuteni on ollut ja on yhä enemmän vaakalaudalla.
Martti Vaahtoranta, Alzey
Martti Vaahtorannalle:
Minkäs sille sitten voi, mutta muista, että ongelma on kokonaan sinun ja kaveriesi. Älkää syyttäkö siitä kirkkoa, joka parhaan kykynsä mukaan yrittää tässä karussa maailmassa pitää esillä pelastavaa evankeliumia. Olisiko syytä miettiä miten osaltanne voisitte pappisvalaanne noudattaa edes hiukan paremmin kuin nyt teette? Ette kai kuvittele, että loppuun käsitelty virkakysymys joskus tulisi uudestaan esille. Ei varmasti tule. Sen sijaan papinvirka saatetaan katolisessa kirkossa avata naisille vielä meidän elinaikanamme. Paineet siihen ovat kovat, kun pappispula Euroopassa entisestään pahenee. Tiedät varmaan, ettei papin sukupuoli katolisillekaan ole oppikysymys, vaan käytännöllinen asia, joka voidaan hyvin järjestellä toisin kuin tähän asti.
Harri Raitis
Näkökulma:
Kaikki muutos kirkossa ei välttämättä ole edistystä. Se voi olla myös luopumusta.
"Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee."
2 Tim.4:3
Harri Raitis:
Kaikki kertomasi on minulle tietenkin tuttua, mutta mitä sillä on tekemistä sen tunnetun ponnen kanssa, joka edellyttää naispappeuden vastustajienkin voivan toimia kirkossaan ja että tämä vakaumus ei voi olla pelkkä "klik" korvien välissä, vaan sillä on voitava olla myös toiminnallisia seuraamuksia ollakseen aito ja sallittu vakaumus?
Millä tavoin edistää evankeliumin julistamista tässä rupisessa maailmassa, jos useilta evankeliumia työkseen ja innolla julistavilta papeilta viedään käytännön mahdollisuudet toteuttaa kutsumustaan, johon he ovat pappisvalassaan sitoutuneet? Eikö Sinun näkemyksesi mukaan olisi parempi edetä kahdella rinnakkaisella raiteella eteenpäin kuin purkaa kokonaan toinen? En ymmärrä logiikkaasi!
Martti Vaahtoranta, Alzey
Kiitos sinulle Harri Raitis, kun yrität puhua järkeä näille jääräpäille, joille Paavali on tärkeämpi kuin Jeesus. Vaikka eivät he näköjään sinuakaan usko.
Surullisena
Inka Orava, tyrvääläinen Salossa
Tämä nyt ei kuulu tähän kun tämä ei ole tämän blogin aiheeseen liittyvä asia millään tavalla, mutta Martti Vaahtorannalta kysyisin, onko Lauri Vaahtoranta sinulle sukua - poika tai jotain? Kiitos Martti että jaksat puolustaa meitä vanhakantaisia vaikka me varmasti kuulemme siitä, että olemme jämähtäneet parin tuhannen vuoden taakse. Pidetään vain oma kantamme, mutta rakkaudellisesti kuitenkin voimme ymmärtää toisellakin kannalla olevia. Onhan naispapeissakin kuitenkin paljon hyviä.
Harri Raitis kirjoitti:
"Tiedät varmaan, ettei papin sukupuoli katolisillekaan ole oppikysymys, vaan käytännöllinen asia, joka voidaan hyvin järjestellä toisin kuin tähän asti."
Et voisi juuri enemmän olla väärässä. Kyseessä on nimenomaan oppikysymys, ja vieläpä mitä keskeisin sellainen.
Katolinen kirkko on määritellyt, että sillä ei ole Jumalalta saatuja valtuuksia vihkiä naisia papeiksi. Tämä määritelmä kuuluu pyhään ”uskon talletukseen” (depositum fidei) ja on siten jo itsessään muuttamaton ja erehtymätön:
-------------------------
Responsum ad Dubium
October 28, 1995
Concerning the Teaching Contained in Ordinatio Sacerdotalis
Congregation for the Doctrine of the Faith
Dubium: Whether the teaching that the Church has no authority whatsoever to confer priestly ordination on women, which is presented in the Apostolic Letter Ordinatio Sacerdotalis to be held definitively, is to be understood as belonging to the deposit of faith.
Responsum: In the affirmative.
This teaching requires definitive assent, since, founded on the written Word of God, and from the beginning constantly preserved and applied in the Tradition of the Church, it has been set forth infallibly by the ordinary and universal Magisterium (cf. Second Vatican Council, Dogmatic Constitution on the Church Lumen Gentium 25, 2). Thus, in the present circumstances, the Roman Pontiff, exercising his proper office of confirming the brethren (cf. Lk 22:32), has handed on this same teaching by a formal declaration, explicitly stating what is to be held always, everywhere, and by all, as belonging to the deposit of the faith.
The Sovereign Pontiff John Paul II, at the Audience granted to the undersigned Cardinal Prefect, approved this Reply, adopted in the ordinary session of this Congregation, and ordered it to be published.
Rome, from the offices of the Congregation for the Doctrine of the Faith, on the Feast of the Apostles SS. Simon and Jude, October 28, 1995.
+ Joseph Card. Ratzinger
Prefect
+ Tarcisio Bertone
Archbishop Emeritus of Vercelli
Secretary
http://www.ewtn.com/library/CURIA/CDFRESPO.HTM
---------------------------
Jussi Kivistö, katolilainen
Marko:
Tietenkin iloitsemme aivan mahdottomasti, jos joku on vaikka naispapinkin todistuksen kautta löytänyt itsensä syntisenä Jumalan edessä ja armahdettuna Kristuksessa. Niinhän ajattelemme myös opillisesti monessa erehtyneiden muihin tunnustuskuntiin kuuluvien kristittyjen toiminnasta!
Muista asioista voimme jutella privaatisti; paiskaa sähköpostilla osoitteeseeni MVaahtoranta@aol.com!
Martti Vaahtoranta, Alzey
Vielä Harri Raittiille:
Niin, taisit roomalaiskatolisen kirkon osalta sekottaa toisiinsa kysymyksen selibaatista ja naispappeudesta (vrt. ylläoleva Jussi Kivistön viesti): selibaatin mahdollisesti poistuessa, se kun ei kuulu Roomalaiskatolisen kirkon oppiperustaan, myös pappispula katolisessa kirkossa saattaisi olennaisesti helpotttaa. Muusta pappispulasta en ainakaan Saksassa ole kuullut. Enemmän on pulaa kirkossakävijöistä, ei kuitenkaan samassa määrin kuin Suomessa.
Martti Vaahtoranta, Alzey
Vaahtorannalle ja Jussille:
En minä mitään sekoittanut, vaan tarkoitin mitä kirjoitin. Laskepa montako "ikuisiksi ajoiksi" annettua määräystä katolinen kirkko on historiansa aikana julkaissut ja mieti sitten kuinka sujuvasti niistä on tarpeen vaatiessa irtauduttu. Voi olla, ettei nykyinen paavi joudu elinaikanaan pyörtämään sanoja, jotka kardinaalina vuonna 1995 kirjoitti, mutta seuraava paavi saattaa hyvinkin joutua niin tekemään. Katolisessa kirkossa on paljon pontevia naisia, jotka eivät enää kovin kauan anna Vatikaanin ukkokaartin olla rauhassa. Monin paikoin naiset jo nyt hoitavat hyvinkin papillisia tehtäviä. Todellinen maailma ei ole sellainen millaisena se ylväissä julistuksissa esiintyy.
Harri Raitis
Inka Oravalle:
Kylläpä oli kevyttä perustelusi. Saanen muistuttaa että luterilaisittain keskeiset opinkohdat perustuvat paljolti nimenomaan Paavalin teksteihin. Juuri sieltä Luther löysi uskonvakaumuksensa, sen missä hän pitäytyi silloinkin kun, sen ajan kirkko ja valtiovalta, lähtivät häntä vastustamaan.
Luther pitäytyi yksin Raamattuun ja koko Raamattuun. Tällaisessa tunnustus tilanteessa hän sanoi kuuluisan lauseensa: "Tässä seison, enkä muuta voi."
Juuri Herralta (Jeesus) Paavali
tehtävänsä sai ja kertoi sanojensa olevan varmoja ja vastaanottamisen arvoisia. Juuri Kristuksen tahtoa Paavali, Raamatun mukaan, julistaa.
Valitettavaa että tulet surulliseksi siitä, että joku tahtoo tänäkin päivänä uskoa koko Raamattuun (myös Paavalin kirjeisiin) Pyhänä Jumalan Sanana. Joudun kuitenkin Lutherin tapaan sanoa: "Tässä seison, enkä muuta voi!"
Sitten kiitos Jussi Kivistö että toit esille virallisen Katolisen käsityksen, minkä tiesin Katolisessa katekismuksessa olevan hyvin selkeä.
Henri Haataja
Helsinki
Harri Raitis:
Tomeria ja tekeviä, koulutettuja ja aktiivisia naisihmisiä on paljon myös niissä tunnustusluterilaisissa piireissä, joka torjuvat naispappeuden. Erityisesti niissä piireissä. Ja he perustelevat kantansa Raamatulla, jota on vielä vaikeampi lähteä muuttamaan kuin Rooman kirkon statuutteja - eikä sekään käy ihan noin vain, vaikka lähinnä Suomen kirkon lehtorin virkaa vastaavassa virassa olevat naisteologit tekevätkin paljon seurakuntatyöstä ainakin täällä meidän viinimaillamme.
Martti Vaahtoranta, Alzey
Henrille
Perusteluni eivät ole ihan niin kevyet, mutta eivät ne teitä kiinnosta.
Mutta eivät ole kovin vakuuttavia naispappeuden vastustajienkaan perustelut. Kysyin aikaisemmin tässä blogissa, mikä näkemys heillä on Priscillan (Priscan) asemasta ja toiminnasta. Joku, muistaakseni Vaahtoranta, vastasi: "Poikkeus vahvistaa säännön".
Inka Orava, Salo
Inka
Viittaan perusteluusi: "joille Paavali on tärkeämpi kuin Jeesus."
Käsittääkseni tässä sinä viittaat Raamatun teksteihin, joissa Paavali kirjoittaa asioista, jotka eivät miellytä sinua tai meidän aikaamme.
Tämä on minusta Raamatun valossa heikko perustelu ja se ei sovi yhteen Lutherin / perinteisen luterilaisen teologian kanssa.
Minulle siis Raamattu kuitenkin on kokonansa totuus. Se on sitä silloinkin kun oma järkeni, epäuskoni, tämä maailma, tms sanoo toista.
Jeesusta lähellä oli paljon naisia ja heillä oli paljon tärkeitä tehtäviä. Mutta apostoleiksi Herra valitsi miehiä. Varhaiskirkossa naiset eivät toimineet pappeina tai seurakunnan paimenina.
Tänäkin päivänä naisilla on tärkeitä ja Jumalalle rakkaita tehtäviä seurakunnissa aivan kuten Priscalla aikanaan. Seurakunnan paimenen tehtävä on kuitenkin Jumalan säätämyksestä ja tahdosta miehen.
Priscahan toimi juuri Paavalia lähellä ja oli varmasti hänen opetukselleen ja apostolin viralleen kuuliainen myös siinä mitä seurakunnan paimenen virkaan!
Jeesusta, siis Herraa lähellä, on hyvä olla. Rakas Vapahtaja löytyy Pyhästä Raamatusta ja sakramenteista. Sanaa lähellä on myös Herraa lähellä.
Henri Haataja
Hyvä Inka Orava,
en ole tietääkseni sanonut sillä tavoin. Päinvastoin: juuri Priscillaa pidän esimerkkinä siitä, kuinka alkukirkossa, joka torjui naispappeuden, ei suinkaan ollut vain oppimattomia ja alistettuja naisia, jotka vaikenivat hellan ja nyrkin välissä. Juuri tässä näkyy erityisen saarnaviran ja yhteisen pappeuden toinen toisiaan edellyttävä suhde.
Martti Vaahtoranta, Alzey
Voi hyvä Henri kuinka eksyksiin olet joutunut väärien opettajien takia! Ei sellaista papinvirkaa, jonka hoitamatta jättämisestä Jari Rankisen tapauksessa keskustellaan ole ollut olemassa ennen kuin 1500 vuotta alkukirkon aikojen jälkeen. Protestanttisen papinviran johtaminen Paavalin kirjeistä on vain ajatusleikki. Terveen raamatullisuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Luterilaisen kirkkomme piispat julkaisivat vuonna 1972 asiakirjan ”Kaksitoista teesiä Raamatusta”. Se on hyvin terveellistä luettavaa niille, jotka etsivät vakaumukselleen pohjaa kirjojen kirjasta. Lutherin mukaan Raamatun kirjoilla on erilainen arvo sen mukaan miten ne ”ajavat” eli pitävät esillä Kristusta, ja tästä juontuu välttämättömyys pitää erillään Raamatun keskeinen sanoma ja sen yksittäiset, ”kehälliset” lausumat. Piispat lausuivat tästä:”Raamattua ei tule käsittää 'laiksi', so. kirjaimelliseksi ohjeeksi yhteiskunnan ja yksilön elämän eri aloilla.” Suoraan meneillään olevan kiistan ytimeen osuu piispojen kanta:”Lain ja evankeliumin välisen eron luterilaiset tunnustuskirjat soveltavat myös kirkon elämään. Niiden mukaan ei kirkon ja jumalanpalveluksen järjestystä koskevia yksityiskohtia ole johdettava välittömästi Raamatusta.”
Omalta osaltani lopetan kirjoittamisen tästä asiasta tähän. Toivotan veljille ja sisarille evankeliumin valon kirkastumista ja hyvää kevättä.
Harri Raitis
Vaahtorannalle
Anteeksi. Kirjoittaja olikin nimimerkki Jessenjuuri, jonka viestit oli säilytetty, toisin kuin Koranderin. Sensuuria?
Inka Orava
Harri Raitis:
Kunnioitan vakaumustasi, joka on yksi tunnetuista raamattu- ja virkateologisista positioista niiden monien käsitysten kirjossa, josta kristikunta todistaa. Luterilainen käsitys se ei kuitenkaan ole. Viittaan Kirkkojärjestyksen ensimmäiseen pykälään sekä niihin virallisiin keskusteluihin (Ilkko I ja II), jotka käytiin ennen naispappeuspäätöksen tekemistä.
Martti Vaahtoranta, Alzey
Hyvin sanottu tuo "järjestystä koskevia yksityiskohtia ei tule johtaa suoraan Raamatusta." Se osuu mielestäni juuri siihen, miksi ymmärrämme toisiamme huonosti. Naispappeuden torjuminen 1Kor14:n järjestyksenpito-ohjeen perusteella ei kerta kaikkiaan toimi loogisena argumenttina. Koska torjujat ovat enimmäkseen miehiä, teologeja ja kiinnittyneet naturalistiseen tieteenperinteeseen, he käyttävät mielellään tuota perustelua. Perinteisesti ei eroteta luomisjärjestyksen ontologiaa valta-asetelman käskyjärjestyksestä. Se kuulostaa toisten mielestä nipottamiselta ja yksityiskohtiin takertumiselta, ikään kuin se, miltä jumalanpalvelus näyttää, olisi tärkeintä.
Loppujen lopuksi Raamattu vakuuttaa kuitenkin, että paimenen osa on miehen tehtävä. Se vakuuttaa siksi, että kokonaiskuva, joka muodostuu yksityiskohdista osoittaa niin. Toistot puhuvat sen puolesta.Jumalanpalvelus ei olekaan jotain mitä kulloinkin keksitään, vaan se saisi mieluiten olle mahdollisimman lähellä Raamatun luotettavaa kuvausta. Osa siitä jää salaisuudeksi, mutta toisten vakuuttuneisuutta ei tarvitsisi ohittaa eikä pitää naurettavana.Vanha virkakanta on teologisesti perusteltu.
Naiset ovat tulleet papin virkaan täysin laillisesti. Heillä ei olisi syytä huoleen, vaikka osa seurakunnasta saisi pitää vanhan tapansa.
Marika Auranen-Seppälä
Kuusankoski
Harri Raitis
Ymmärtäväinen lukija tehköön johtopäätöksensä.
Henri Haataja
Marikalle:
En usko, että luterilaiselta taustalta argumentoivat (myöskään mies-)teologit yleensä ajattelisivat, että Uuden testamentin seurakunnan toimintaa koskevista kuvauksista johdettaisiin yksityiskohtaisia järjestyssääntöjä tämän päivän kirkolle. Se ei yksinkertaisesti onnistuisi; siinä määrin rikas, monimuotoinen ja väreilevä on se kuva, jonka Jumalan Sana meille asiasta piirtää.
Sen sijaan on kysymys seurakunnan - ja myös ihmisyyden -annetusta, Jumalan antamasta perusrakenteesta. Tähän meidän tunnustuksemmekin viittaa erityisen viran ja sen Kristus-presentaation ja yhteisen pappeuden suhteessa.
Eli niin kuin erilaisten perheiden sisäinen elämä töineen ja harrastuksineen voi olla kovasti monenlaista, niissä on kuitenkin tietty perusstruktuuri: isä, äiti ja lapset. Antaminen, vastaanottaminen, yhteinen ilo - ilo omasta mieheydestä ja omasta naiseudesta sekä lasten itku ja nauru. Näin.
Hauskaa Vappua!
Martti Vaahtoranta, Alzey
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Hyvää Vappua kaikille!
En osaa tietenkään vastata tuohon M.K:n kysymykseen, mutta sekoitanpa taas koko juttua hieman.
En ymmärrä ollenkaan, miksi 1Kor14:ää pidetään naisten virkakieltona, kun siinä ei suorasanaisesti sellaista puhuta. Jotkut selittävät sokraattisen dialogin perusteella, että naisten kysyminen olisi oikeastaan opettamista, mutta Raamatussa ei muualla ole sokraattisesta dialogista mitään. Se ei kuulu juutalais-kristilliseen perinteeseen ja epäilen, että teologit ovat vain niin suuria Platonin ihailijoita, että tuota mielikuvaa täytyy pitää yllä. Myönnän, että naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa, sillä niin siellä sanotaan. (35.jae) Minua puhuttelee koko luvussa eniten "kaikkien parhaaksi" ja "jos joku uskoo...olevansa hengellinen". Siitä välittyy kuva seurakunnan kokouksen toimivuudesta ja miesten ja naisten välisestä suhteesta. Tulee sellainen jolla on korvat, se kuulkoon -olo. Antaisin Sokrateksen vaikuttaa aivan muissa kysymyksissä.
"Arvokkaasti ja hyvässä järjestyksessä" sopii vähäsen messuasiaan: siis ei mitään pelleilyä, vaan oikeaa vakaumuksellista toimintaa jokainen parhaan ymmärryksensä mukaan.
Marika Auranen-Seppälä
Kuusankoski
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Mikael Koranderille:
Tiedän jotain noista asioista tavallisen, sekalaisen seurakunnan maallikkotoiminnan kautta. Herätysliikkeet tulisivat keskenään toimeen paremmin, mutta liikkuu paljon naispappeuden ns. kannattajia, joiden motiivina on riidan haastaminen. Pelkkä epäily siitä, että ehkä olisi ns. torjuja tai sinne päin, saattaa aiheuttaa harmia. Lähiaikoja ajatellen meiltä puuttuu rehellinen ja asiallinen asenne ao. vakaumuksiin. Torjujia ei kutsuta joihinkin seurakuntiin puhujiksi, jotta järjestys pysyisi. Monet naispapitkin kuuntelisivat aivan mielellään vierailijoiden opetusta, vaikka ovatkin itse eri mieltä yhdestä asiasta, koska he tietävät taustoista enemmän ja suhtautuvat neutraalimmin. Käytännössä väistämisen hoitaminen olisi aivan helppoa, sillä monissa muissakin asioissa joudutaan nykyisin yrittämään katsoa erimielisyyksien ohi. Itse asiassa jopa kysymys "uskotko Jumalaan?" on tuollainen hissun kissun -juttu. Mieluummin ei puhuta siitä. Joku rupeaisi kuitenkin puhumaan Jeesuksesta, ja sota alkaisi taas. Toiminnasta on helppo puhua, koska se ei ole henkilökohtaista. Tästä syystä moni ei kerro kantaansa naispappeuteen, vaan eristäytyy omaan uskonelämään tai pienryhmiin. Kahdella tavalla ajattelevia on, molempia paljon.
Marika Auranen-Seppälä
Kuusankoski
Marika kirjoitti:
"Loppujen lopuksi Raamattu vakuuttaa kuitenkin, että paimenen osa on miehen tehtävä. Se vakuuttaa siksi, että kokonaiskuva, joka muodostuu yksityiskohdista osoittaa niin."
Mutta miksi tyssätä pelkästään siihen, että paimenvirka jää miehelle, sitä minä en ymmärrä. Raamattu vakuuttaa, ettei naisia yleensäkään koske samat ihmisoikeudet kuin miehiä, tämä kai on ihan itsestäänselvyys, eikä minun tarvitse tässä luetella miten eri tavoin Raamatussa näkyy naisen toisarvoisuus ihmisenä. Sen vuoksi tällä palstalla viljelty retoriikka siitä miten miehet ja naiset ovat erilaisia, mutta tasa-arvoisia, miten heillä on eri tehtävät, mutta ovat kuitenkin yhtä arvokkaita, juuri kuten Raamattu jo luomisjärjestyksessä osoittaa, saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiitäni pitkin. Se että mekin tässä kirjoittelemme, on sen ansiota, että jotkut edellisten sukupolvien edustajat ovat olleet niin jumalaapelkäämättömiä ja harhojen vietävissä, että ovat alkaneet ajaa tytöille ja naisille samanlaisia kansalaisoikeuksia kuin pojille ja miehillekin. Minä olen noille "harhaoppisille" hyvin kiitollinen. Minun onnekseni Sleyläinen raamatullinen "tasa-arvomalli" on saanut väistyä.
Minusta on kiinnostavaa, että sekä naisten, että orjien aseman parantamista on sekä vastustettu, että puolustettu vetoamalla Raamattuun. Jokainen on tietenkin ollut omasta mielestään oikeassa. Hedelmistään puu kuulemma tunnetaan. Jokainen voi miettiä, mitä seurauksia sillä on ollut, että naiset ovat maailmassa saaneet laajemmat ihmisoikeudet.
Minusta luterilainen kirkko on muuttunut parempaan suuntaan ja olen oikein ihastunut omaan seurakuntaani, joka on virkku ja käynyt kohti tavallisia ihmisiä. On mukava kun on naisia pappeina. Tämä on asiantuntemattoman maallikon mielipide, mutta sanon sen kumminkin. Niin usein kun tälläkin palstalla on väitetty, ettei tavallisia kirkollisverojen maksajia kiinnosta kirkon asiat. Kyllä kiinnostaa heti kun kirkko tekee jotain sellaista että kosketuspintaa löytyy.
Kirsti Ellilä, Turku ja kesäisin myös Vammala
Kirsti Ellilä:
Olet oikeassa vastustaessasi ajatusta tasa-arvoisesta erilaisuudesta, joka ei kuitenkaan näy missään. Jos naispappeuden torjunnassa ei olisi yhtään kyse naisten vähäarvoistamisesta, naisteologeja tarvittaisiin enemmän ja monipuolisemmin kuin nyt. Nythän yhteistyön vaatimuskin on kilpistynyt siihen, että ollaan aivan samanlaisia, ei syrjitä, kävellään yhdessä alttarille (tai ei nyt ihan, mutta...)Suurissa kaupungeissa järjestellään työvuoroja niin, että varmasti on mies ja nainen, kuin seurakunnan isä ja äiti, yhdessä jakamassa ehtoollista. Sillä lailla opetetaan tasa-arvoa. Toisenlaista tasa-arvoa ei edes osata ajatella, saati opettaa. Naispappeutta edeltävä malli oli naisia alistava, suuri osa papeista vallanhaluisia virkamiehiä jne. Naiset osaavat pappeina julistaa ja opettaa, mutta osaavat he myös keksiä uusia teologioita ja filosofioita. Samoin miehet. Näistä syistä on mielestäni olennaista, että rakentavia ratkaisuja -vetoomuksessa vaaditaan tilaa molemmille kannoille aidosti.Naispappeuden torjujathan lupaavat väistää. He kärsivät varmasti itse monin tavoin vähemmistöasemastaan. Jos vanhauskoinen jumalanpalveluselämä saisi jäädä, ympäröivä emansipoituneempi kansa, siis kirkon valtavirta, varmistaisi, ettei naisten asema tulisi turvattomaksi, kuten se oli ennen naispappeutta. Uskonnonharjoittamisen vapaus säilyisi tasapuolisesti. Naisten turvattomuus isoissa kirkoissa näkyy nytkin mielenkiintoisella tavalla. Katolisilla sivustoilla on kirjoituksia, jotka harjoittavat aivan selvästi naisten määrittämistä ulkoapäin, siis sukupuolista vallankäyttöä. Toisilla sivuilla näkökulma on voimaannuttavampi ja ottaa huomioon esim. maastamuutojen aiheuttamat suuret yhteiskunnalliset ongelmat. Hengellinen johtajuus sekä annetaan että otetaan, kun taas perinteisesti miehet vain ottaisivat sen, ja sillä hyvä. Näkökulmien ero on hienovarainen. Lähes samoja sanoja käyttämällä asiat saadaan näyttämään monenlaisilta. Näyttää siltä, että sukupuolten oleminen toisiaan varten ja naisen alamaisuus (jota sanaa ei oikein uskalleta edes käyttää) voivat tulla ymmärretyiksi uudella tavalla hengellisessä ympäristössä ilman ihmisoikeuksien loukkauksia.
Marika Auranen-Seppälä
Kuusankoski
Mikael Koranderille
Rajan vetäminen messuun ei varmaankaan ole pelkästään mielivaltaista, jos tekee aikamatkan Paavalin kirjeiden syntytilantesisiin.
Ensinnäkään silloisissa seurakunnissa ei ollut mitään nykyisenkaltaisia toimintamuotoja. Ei lausuntapiirejä, nuorteniltoja, päiväkerhoja, isoskoulutusta, urkuöitä eikä laskiaistempauksia. Seurakunnilla ei niin ikään ollut mitään yhteisöllisiä virkatehtäviä, kuten avioliittoon vihkimisiä eikä hautajaisia.
Koko seurakunnallisen elämän kirjo - tarpeellista tai ei - on oman aikamme kirkollista kulttuuria. Uuden testamentin kontekstissa seurakunta toteutuu seurakunnankokouksessa. Sen eittämätön perillinen on jumalanpalvelus eli messu. Eri kirkkokunnissa se on tunnistettavissa edelleen, vaikka erot esimerkiksi reformoidun maailman ja luterilais-katolisen maailman välillä ovat näennäisesti suuret.
Paavali ja Raamattu muutenkaan ei ota kantaa asioihin, joita sen aikaan ei ollut olemassakaan.
Kun Paavali kirjoittaa Ensimmäisen korinttilaiskirjeen 14:nnen luvun opetuksiaan, on aiheena nimenomaan seurakunnankokous. Rajaus messuun taitaa tulla siis siitä kontekstista, johon useimmin siteeratut ja tulkitut raamatunkohdat kuuluvat.
Kysymys muista seurakunnallisista, uskonnollisista tai yhteiskunnallisista toiminnoista ei kuulu näistä jakeista tehtäviin johtopäätöksiin. Niihin pitää hakea vastausta muualta.
Jos jostain asiasta ei ole nimenomaista ohjetta, voi terveen järjen ja kristillisen rakkauden soveltaminen vaikuttaa hyvältä.
Minusta ei ole ollenkaan kummallista, että naispappeuden torjujissa on suuri kirjo sen suhteen, minkälaiseen yhteistyöhön ovat ryhtyneet. Koko haaste on tullut ulkopuolelta ja torjujia motivoi pyrkimys kunnioittaa sitä, minkä ymmärtävät Raamatun perusteella Jumalan tahdoksi ja samanaikaisesti halu toimia kirkossa, joka on tehnyt naispappeuden mahdollistavan ratkaisun. Ei kai se helppoa ole, ja ihmekös se, jos ihmiset venyvät erilaisiin henkilökohtaisiin linjanvetoihin.
Teemu Kakkuri, Kerava
Tämä kirjoittelu on osoittanut sen, että naisten pappeuden vastustajat vähättelevät naisia yleensäkin.
Martti Vaahtoranta kirjoittaa vähätellen "pelkästä mielipahasta" ja vaatii rakkauden nimessä antamaan tilaa "heikoille veljille". Siis naisten kokema syrjintä on pelkkää mielipahaa, mutta "heikko veljet" kärsivät oikeasta syrjinnästä.
Teemu Kakkuri puolustaa torjujien oikeutta vetää rajaa henkilökohtaisten mieltymysten mukaan, vaikka Raamattu ei kerro mitään esim. työntekijäkokouksesta, niin tiukimmat vastustajat eivät voi tulla paikalle, jos kokousta johtaa vs. kirkkoherrana naispuolinen pappi.
Marika a-s kirjoitti, että jotkut papiksi vihityt naiset haluavat kuulla torjujien saarnoja, mutta se on vaikeaa, kun pappisnaisia ei haluta edes seurakuntalaisena kirkkoon. Toisaalta täälläkin kirjoittelussa on arvostelu (Ken) naisten pitämiä saarnoja, vaikka hän ei koskaan ole edes kuullut.
Monien torjujien mielipiteet perustuvat siis mututuntumaan.
Mutujen kanssa on turha jatkaa keskustelua.
Päivi Harsia
Päivi Harsia: "Siis naisten kokema syrjintä on pelkkää mielipahaa, mutta "heikko veljet" kärsivät oikeasta syrjinnästä."
Kaikenlaista voi toki olla henkilökohtaisella tasolla puolin ja toisin.
Minä en ole kuitenkaan kuullut, että naispappeja olisi kieltäydytty vihkimästä papeiksi vakaumuksellisista syistä. En ole myöskään kuullut, että naispapeilta olisi evätty pääsy joihinkin kirkon virkoihin. Tai että heitä uhkaltaisiin työpaikan menettämisellä.
Kaikkea tätä tiedän tapahtuneen kirkon perinteisellä virkakannalla olevien miesten kohdalla. Tässä mielessä puhe "vain mielipahasta" ja "todellisesta syrjinnästä" oli ihan kohdillaan.
Että ei mulla muuta.
Juha Vihriälä, Vimpeli
Juha
Tietääkseni kukaan piispa ei ole kieltäytynyt vihkimästä torjujia papeiksi. Torjujat itse ovat tehneet valinnan etteivät tule vihkimyksiin, jossa on vihittävinä naisia ja miehiä.
Työtehtävistä kieltäytymisestä voi seurata virasta erottamien. Siinä ei erotella naisia eikä miehiä.
Se, että vaatii itselleen erityisasemaa (erillisvihkimys)eikä sitä saa, ei ole syrjintää.
Päivi Harsia
Mikael Korander
Nettipäiväkirjani kommentteihin kirjoitti aiemmin ahkerasti nimimerkki Korander. Kun ilmoitin, että nimimerkillä ei enää voi kirjoittaa, koranderin kirjoitukset poistuivat - käsittääkseni hän itse poisti kirjoituksensa, koska minä en sitä tehnyt.
Nyt kommentteihin kirjoittaa Mikael Korander, Helsinki, Tampere. Olin asiasta sen verran kiinnostunut, että kysyin numerotiedustelusta, löytyykö Helsingistä tai Tampereelta puhelinta Mikael Koranderin nimellä. Ei löytynyt.
En halua sensuroida keskustelua, jota käydään nimillä. Epäilykseni on, että Mikael Korander on edelleen nimimerkki. Jos Mikael Korander on todellisen henkilön nimi, kerrotko tarkemmin, kuka olet. Sen voit tehdä näissä kommenteissa tai sähköpostitse minulle - jari.rankinen@kopteri.net.
Toimin näin siksi, ettei nimimerkeistä siirryttäisi keksittyihin nimiin.
Marika, kirjoitat sen verran kryptisesti etten ole varma ymmärränkö oikein mitä tarkoitat, mutta käsitän sinun ajavan sellaista tasa-arvomallia, joka ottaisi huomioon naisten erilaisuuden miehiin nähden, johtaisi tästä erilaisuudesta sitten erilaiset, voimakkaasti sukupuolittuneet tehtävät miehille ja naisille. Miehet ja naiset olisivat kuitenkin tasa-arvoisia, mikä näkyisi esim siinä, että kappalainen ja seurakuntalehtori (tai mitä tehtäviä sinä naisille nyt seurakunnassa sitten haluaisitkaan suoda) saisivat työstään saman palkan. Seurakuntalehtorin työ nähtäisiin siis yhtä merkityksellisenä, vaikka hän ei vihkisi pareja avioliittoon eikä heidän lapsosiaan kastaisikaan.
Minä taas en osaa ajatella, että nimenomaan sukupuoli olisi niin määräävä tekijä. Pidän ihan selvänä, etten itse sopisi papiksi, mutta en ole koskaan ajatellut sen johtuvan sukupuolesta, vaan siitä ettei ole koskaan ollut vähäisintäkään kutsumusta. Minä en tosiaan osaa oikein ymmärtääkään millaista tasa-arvoa se olisi, että jotkut tehtävät yhteiskunnassa olisi suljettu minulta sukupuoleni vuoksi. Se olisi minusta hyvin lohdutonta, eikä minua auttaisi yhtään tieto siitä, että minua niissä minulle sallituissa tehtävissä kuitenkin arvostettaisiin. En pääse yli enkä ympäri siitä, että jos nähdään naisen sukupuoli asiana, joka sulkee hänet tiettyjen tehtävien ulkopuolelle, hän jää kakkosluokan kansalaiseksi.
Mutta kakkosluokan kansalaisenkin on tietysti mahdollista päteä miehensä kautta, mikä minulle tekee ymmärrettäväksi sen miksi vanhakantaisten porukoissa on myös naisia.
Itse olen aina ajatellut, että ihmisen henkilökohtaiset kyvyt ja kutsumukset ovat niitä, joiden pitäisi määrätä, ei sukupuolen. Silti totta kai myönnän, että eroja miesten ja naisten välillä on, mutta toisaalta, valtavia eroja on myös sukupuolten sisällä.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Mikael Korander
Täälläkö kaikkien luettavissa olevassa nettipäiväkirjassa kerrot nimesi ja että olet huippusalaisessa tehtävässä? En jaksa uskoa. Vai tarkoitatko, että Mikael Korander on nimimerkkisi, etkä voi kertoa oikeaa nimeäsi?
Jari Rankinen
Päivi Harsialle
Minun ei tarvitse puolustaa aikuisten ihmisten linjanvetoja. Jokainen osannee itse perustella käyttäytymistään eri tilanteissa. Niin tiukat kuin löysät vastustajat tai naispappeuden puolustajatkin.
Minä en tunne ketään, joka jää pois työntekijäkokouksista, eivätkä mitä mielikuvituksellisimmat linjanvedot tule mieleenkään eivätkä kantaudu korviini.
Yritin vain sanoa sen, ettei ole kovin ihmeellistä, että eri ihmisillä on kovin monenlaisia tapoja tulkita tekstejä, jotka eivät suoraan kerro oman aikamme ilmiöistä vaan joita tarvitsee soveltaa nykyaikaan. Naispappeuden vastustajille tilanne on hankala siksi, että heillä on kahtaalle käyvä ristiriitainen sitoutuminen. Toisaalta pitäisi noudattaa sitä, minkä ymmärtää Jumalan sanaksi ja toisaalta elää kirkossa, joka on tehnyt uuden virkaratkaisun. Tämän toteaminen ei liene naisten vähättelyä? Ts. en ymmärrä, miten se liittyy siihen.
Itse en tiedä syyllistyneeni naisten vähättelyyn, vaikka olen sitä joskus kovastikin itseni kanssa miettinyt. Olen ollut valitsemassa moniin vaativiin, johtaviin ja vastuunalaisiin tehtäviin niin naisia kuin miehiäkin eikä sukupuoli ole koskaan ollut minulle mikään merkitsevä kysymys.
Teemu Kakkuri, Kerava
Kirsti Ellilä,
kirjoitit hyvin tasa-arvon tarpeesta yhteiskunnassa. En kommentoi tässä sen enempää. Hyväksyn naisten toimimisen papin virassa, koska se on kirkon päätös.Olen kokenut, että naiset ovat hyviä pappeja, vaikka teologisia perusteita naispappeudelle ei oikein ole. Torjujien savustaminen ulos ylittää ymmärrykseni niin täysin, että en enää tiedä, pitäisikö ruveta suorastaan kaihtamaan naispappeja. No, tunnen niin mukavia, että tuskinpa vaan. Sukupuolten tasa-arvo toteutuu nyt: nainen voi opiskella teologiaa ja työskennellä pappina. Jotain muuta on uhattuna. Mielestäni ymmärtämättömän pitäisi suhtautua vanhakantaisiin kuin arvoitukseen, jonka voi ratkaista, mutta jota ei pidä tuhota.
Marika Auranen-Seppälä
Kuusankoski
Kirsti Ellilä
En ymmärtänyt olettamustasi että vanhakantaisissa on naisia koska he voivat päteä miehensä kautta. Miksi pitäisi päteä? Sitä paitsi onhan naimattomiakin vanhakantaisia naisia.
Mari Hiltunen, Valkeala
Marika, kiehtova arvoitus kieltämättä.
Mari, viittasin kommentillani siihen, että naista edelleenkin usein arvostetaan miehensä kautta. Vaimo saa ikäänkuin lainavaloa mieheltään. Ajatellaan presidentin puolison rooli maan äitinä ilman omaa henkilökohtaista poliittista uraa. Hauskasti näkyi, miten presidentin miehen ei ollut lainkaan yhtä helppo keksiä luontevaa roolia vaimonsa kylkiäisenä ja siksi Halosen presidenttiyden alkuaikoina television sketsiviihde keskittyikin kovasti naurattamaan kansaa valiokuntaneuvoksen kustannuksella. Meistä on huvittavaa, jos mies esiintyy vaimonsa kylkiäisenä. Se on ihan yhtä hauskaa kuin se kun mies pukeutuu mekkoon.
Oma kommenttini ei ollut mikään tyhjentävä selitysyritys, yritän tässä vain tehdä sitä mitä Marika kehottaa tekemään. Suhtautua vanhakantaisiin kuin kiinnostavaan arvoitukseen joka pitäisi kyetä ratkaisemaan.
päivi harsia: "Tietääkseni kukaan piispa ei ole kieltäytynyt vihkimästä torjujia papeiksi."
Tietääkseni näin on tapahtunut. Siihen riittää se, ettei voi toimia jp-yhteistyössä naispapin kanssa. Pelkästä vihkimyksestä ei ole kyse.
päivi harsia: "Työtehtävistä kieltäytymisestä voi seurata virasta erottamien. Siinä ei erotella naisia eikä miehiä."
Niinpä niin. Mutta esimerkiksi Jarin tapauksessa on huvittavaa puhua työtehtävästä kieltäytymisestä. Koko jupakka olisi ollut helposti vältettävissä, jos Jarin vakaumus olisi otettu todesta.
Edelleenkin, naispappeja ei syrjitä. Yksityisten ihmisten harjoittama kiusaaminen puolin ja toisin ei mielestäni ole syrjintää.
Yritin ainakin ajatella asioita niin kuin ne ovat. Mielestäni on epäreilua tehdä lisäyksi siten kuin sinä teet: "Kun kerran eivät tee yhteistyötä, niin se on oma vika." Samalla perusteella voisi sanoa naispappien kohtaamasta (mikäli sellaista oikeasti jossain vielä on) vastustuksesta: "Kun kerran lähtivät papeiksi, niin oma vika."
Juha Vihriälä
päivi harsia: "Työtehtävistä kieltäytymisestä voi seurata virasta erottamien. Siinä ei erotella naisia eikä miehiä."
No kyllähän erotellaan. Kun naispappeuden vastustaja kieltäytyy vakaumuksellisista syistä työtehtävistään, nousee valtava haloo. Kun taas papiksi vihitty nainen kieltäytyy vakaumuksellisista syistä työtehtävistään (Hyvinkään tapaus), hän saa puhtaat paperit :)
Viktor Tikkanen, Vantaa
Sattumalta tunnen Jarin henkilökohtaisesti ja olen vakuuttunut, että tämä mediamylläkkä, jota Jarin ympärillä käydään, käydään Jarin tahtomatta. Jospa me olisimme viisaita ja jättäisimme Jarin rauhaan ja antaisimme hänen toimia omalla tavallaan. Kirkkoherra tietenkin kantaa vastuun siitä, mitä hänen seurakunnassaan tapahtuu ja viisas kirkkoherra antaa naispastoreille tilaa toimia ja myöskin Jarille ja Markukselle niin, että yhteentörmäyksiltä vältytään. Olen muutaman kerran kuullut Jarin saarnoja ja puheita ja voin vakuuttaa, että evankeliumi tulee niissä puhtaammin esiin kuin mitä kansankirkossa.
Suljen Jari sinut perheinesi rukouksiin ja muistutan sinua siitä, että saat iloita siitä, että sinunkin nimesi on Taivaan kirjassa.
Marko Laitila
Ikaalinen
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Marika,
lähellä on sinun kommenttisi seitsemän kommenttia tästä ylöspäin sitä, miten itse ajattelen. Etenkin kohta "Torjujien savustaminen ulos ylittää ymmärrykseni...".
Eipä ole muuten kovasti Ville Auvisen kommenttia korjailtu. En itse tiedä asian teologisia taustoja, mutta jos mainitut perustelut pitävät paikkansa, niin todella vaikeaahan olisi naispappeuden vastustaminen harhaopiksi tuomita.
Mutta muistakaamme taas kaikkien kiistojen keskellä, mikä on tärkeintä. Tietysti unohtamatta myöskään vähemmän tärkeitä asioita, jotka eivät suinkaan ole yhdentekeviä.
Siunattua toukokuuta :)
Tuomo Vättö, Helsinki
Martti, sinäkin voit paiskata minua maililla. Osotteen näet linkistä ja mulla on tässä nyt blogi, niin voit siinäkin piipahtaa. Olis mukava saada hieman vilkkaammaksi omakin blogi. Voitte laittaa vaikka kaikkikin tällä blogilla vierailevat juttua myös mun blogiini.
Marko Laitila
Ikaalinen
Auvisen kommentissa putoaa pohja pois myös naispappeuden vastustuksesta. Vanhan virkakäsityksen kannattajat, ainakin kokemukseni mukaan, vastustavat nimenomaan kirkolliskokouksen konstruktiota siis kahden "korin" mallia perusteluna.
Heille papin sukupuoli taitaa sittenkin olla opillinen kysymys vai kuinka?
Eikö silloin asiaa voida pitää harhaoppina?
Korostan vielä, että en ole tätä asiaa ajamassa! Mielestäni on vain tärkeä pitää esillä sitä seikkaa, että virkakysymys ei ole ainoastaan käytännön ongelma.
Henri Järvinen, Vantaa
henri.j.
Nyt taitaa logiikkasi vähän heittää :). On totta, että naispappeuden vastustajat, ymmärtääkseni, pitävät viran sukupuolisidonnaisuutta oppiin liittyvänä asiana, koska ymmärrämme, että virkaan - joka sinänsä myös "toisen leirin" edustajien mielestä on oppiin liittyvä asia - liittyvät myös Raamatun virkaan liittämät ehdot. Mutta eihän tästä loogisesti sitä seuraa, että naispappeuden vastustaminen on harhaoppi, vaan ennemmin se, että naispappeus on sitä. Kurjatkaa taas viisaammat, jos olen ymmärtänyt jotain väärin.
Ville Auvinen, TT
Turku
No, se on kai kiinni näkökulmasta kumpi on harhaoppia ja kumpi oikeaa oppia. Käsittääkseni millä tahansa opillisella kysymyksellä on mahdollisuus olla ns. "väärää oppia".
Henri Järvinen, kaupunkilaisteologi, Vantaa.
Henri,
jos joku sanoo esim. "Jumalan uskominen on harhaoppia", niin tekeekö sen sanominen siitä Raamatun perusteella totta? Ei se, että mistä tahansa asiasta voidaan sanoa mitä tahansa tee siitä harhaoppia eikä oikeaa oppia itsessään. Asiat olisi hyvä perustella Raamatulla, näin kristillisessä viitekehyksessä.
Nyt kysyisinkin sinulta, millä raamatunkohdilla voisit perustella sitä, että seurakunnan paimenen virka kuuluu myös naisille ja millä kohdilla voi perustella sitä esittämääsi näkökantaa, että ns. vanha virkakäsitys on harhaoppinen, ts. Jumalan sanan vastainen?
Matti Karhu, Iitti
Matti
harhaoppinen ei tarkoita suoraan Jumalan sanan vastaista, vaan opin vastaista. Oppi puolestaan ei ole suoraan Jumalan sanaa, vaan sen tulkintaa.
Luterilaisittain asioita punnitaan Jumalan sanan valossa, mutta se ei tarkoita sitä että asiat olisi löydettävä sellaisenaan Raamatusta. Tästä on taidettu aikaisemminkin puhua. Oppi se selitysmalli jonka perusteella asiat on löydetty ja tulkittu Raamatusta.
Raamatun asema ei ole kristinuskossa sama kuin Koraanilla islamissa. Se ei ole ehdotonta ja sellaisenaan auktorisoivaa Jumalan sanaa. Kristittyjä auktorisoi Kristuksena. Raamattu sen sijaan on myös inhimillinen tuote, joka on alistettava tulkinnalle.
Erilaisista tulkinnoista syntyy erilaisia oppeja ja tässä virkakysymyksessä riitelevät tulkinnat eivät Raamatun sana ja ei-sana.
Mielestäni jo pelkästään ne kohdat joiden mukaan kaikki kristityt ovat Kristuksen pappeja perustelevat pappeuden riippumattomuuden sukupuolesta.
Henri Järvinen, Vantaa.
Henri Järvinen:
Ovatko vaihtoehdot todella vain joko "taivaasta pudonnut Koraani" tai "inhimillinen dokumentaatiokokoelma Jumalan kohtaamisen kokemuksista"?
Luterilainen oppi, johon kirkkomme sitoutuu, ei edusta jälkimmäistä raamattunäkemystä, etkä varmaan sinäkään. Siinä tapauksessa meidän on hyväksyttävä, että Raamattu on kuin onkin - inhimillisenä ja jumalallisena kirjana - Jumalan Sana ja meidän opillinen auktoriteettimme.
Ja jos on edelleen totta, kuten ilmeisesti tarkoitat, ettei Raamattu silti ole (ainakaan kaikilta osin) "dogmatiikan käsikirja" eikä kanoninen laki, meidän on uskoen reflektoitava sitä, vaikka se onkin Jumalan autoritaarinen Sana. Tämä reflektio on osa Jumalan ilmoituksen olemusta ja perustuu Hänen kolminaisuuteensa ja Kristuksen jumalinhimilliseen persoonaan.
Juuri tätä reflektoinnin virkaa toimittaa luterilainen tunnustus, johon kirkkomme on Raamatun oikeana selittäjänä sitoutunut. Se "vastaa" Jumalan Sanaan ja tunnustautuu siihen sellaisena, kuin se on Raamatussa kirjoitettu.
Tälle kirjoitetulle Sanalle on puolestaan ominaista, kuten tunnustuksemme toteaa, että se sisältää sekä opetuksen "kaikkien kristittyjen yhteisestä pappeudesta" että "erityisestä saarnavirasta", jota voisi nimittää myös "palveluviraksi".
Tämän viran katsotaan sekä luterilaisessa tunnustuksessa että Suomen kirkon asiaa koskevissa selvityksissä olevan jumalallinen asetus.
Miksi siis tämän viran hoitajien sukupuolta koskevat, laajalti Raamatussa dokumentoidut ja jopa "Herran käskyllä" vahvistetut käytännöt ja ohjeet eivät olisi osa virkaa koskevia "jumalallisia asetuksia"? Miksi näiden ohjeiden mielivaltainen sivuuttaminen ei olisi opin rajaamista ja näivettämistä? Miksi se ei olisi harha?
Martti Vaahtoranta, Alzey
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Menee ehkä saivarteluksi, mutta missä kohdin tunnustuskirjat kiinnittävät huomiota papin sukupuoleen? Sukupuolielämään kyllä. Pikemminkin niissä pyritään rajaamaan pois sellaiset elementit, jotka ovat palveluviran kannalta turhia ja vesittävät vanhurskauden perustan. Niissä todetaan, että pelastuminen, Jumalan armo ja rakkaus ovat ensisijaisia kysymyksiä.
Fundamentalistinen suhtautuminen tunnustuskirjoihin on ongelmallista, koska niissä on paljon aikaan sidonnaista aineistoa. Vai ovatko tunnustuskirjatkin Jumalan sanaa?
Itse näen ne reaktioina ja rajauksina opillisiin kiistoihin. Niissä määritellään tunnustuksen linjat, mutta sellaisenaan kirkkojärjestykseksi niistä ei ole. Tulkintaa tarvitaan jälleen, kun ei Raamatustakaan saa virkakysymykseen vastauksia kuin tulkinnan kautta.
Ai niin, tunnustuskirjat kieltävät selkeästi nurkkamessut sekä pappien ja kirkon toiminan perusteella lahkoutumisen.
Jarille voimia, tilanteesi ei ole helppo.
Henri Järvinen, Vantaa
Henri,
miten ilman seurakuntaa, usein kuolleiden puolesta vietetyt ehtoollismessut, ns. nurkkamessut liittyvät mihinkään? Totta kai ne on tuomittu tunnustuskirjoissa, koska kyllä messussa luterilaisen näkemyksen mukaan tulee aina olla seurakunta läsnä? Ei kai kukaan vanhalla virkakannalla oleva luterilainen paimen tällaisia vietä? Tuskin kukaan naispaimenuuden kannallakaan oleva niitä harrastaa?
Matti Karhu, Iitti
Mitä enemmän olen Raamattua tutkinut, sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut siitä, että paimenvirka todellakin on miehelle tarkoitettu virka. Jo se, että mies edustaa Kristusta ja nainen seurakuntaa, kertoo mielestäni hyvin olennaista. Eikö olisi korkea aika miettiä Raamatun kokonaisuudesta käsin tätä ongelmaa? Vieläkö Suomen Ev.lut.kirkolla riittäisi rohkeutta myöntää, että se teki väärän päätöksen vuonna 1986 avatessaan paimenviran myös naiselle vastoin Raamatun loppujen lopuksi hyvin selvää käskyä. Sillä päätti Suomen Ev.lut. kirkko tai mikä muu instanssi tahansa mitä hyvänsä, Raamatun oppi ja totuus ei niistä miksikään muutu. Se mikä muuttuu, on ihmisten mahdollisuus päästä pelastavan Sanan kuuloon. Toivottavasti päättävissä asemissa olevat paimenemme muistavat, että heidät tullaan kerran tuomitsemaan sen sanan ja julistuksen mukaan, mitä he ovat hoitoonsa uskotuille, kuolemattoman sielun omaaville ihmisille saarnanneet.
"Kun Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?"
Jarille ja kaikille muille Raamatun Sanaa puolustaville voimia ja siunausta!
Anne Pitkänen
Lähetä kommentti
<< Home