Joitakin ajatuksia
Keskustelu nettipäiväkirjani kommenteissa on ollut vilkasta. Tähän keskusteluun joitakin ajatuksia:
- On kysytty, mikä Raamatussa on aikasidonnaista, mikä ei. Huolellinen Raamatun lukeminen ja tutkiminen on monissa tapauksissa ratkaisu. Joskus sanotaan, että mikäli torjuu naispappeuden, täytyy kannattaa orjuutta. Huolellinen Raamatun lukeminen ei tue tätä vaatimusta. Raamatussa puhutaan orjista ja annetaan ohjeita niin orjille kuin heidän isännilleen. Sen ajan maailmassa oli orjia. Sitä käskyä ei kuitenkaan Uudessa testamentissa ole, että aina pitäisi olla orjia ja heidän isäntiään. Paavali kirjoittaa Ensimmäisen korinttilaiskirjeen luvussa 11 naisten pään verhoamisesta, kun he johtavat rukousta seurakunnan jumalanpalveluksessa. Kun lukee kohdan, luonteva selitys on, että kyse on tavasta, jolla osoitettiin varsinainen asia. Tavat voivat vaihdella, pääasia että varsinaisesta asiasta pidetään kiinni. On myös kristittyjä - Suomessakin - jotka haluavat edelleen pitää tästä tavasta kiinni. Minusta siinä ei ole mitään pahaa. Pitäisin hyvin outona, jos heitä painostettaisiin muuttamaan tapaansa, ja elleivät siihen suostu, heille osoitettaisiin ovea. Muidenkaan sellaisten asioiden suhteen, joissa seurakunnan jäsenten käytännöt ovat erilaisia ja erilaisia käytäntöjä voi perustella Raamatulla, en ryhtyisi pakkotoimiin. Tämä on myös Paavalin opettama malli. Hän ei opastanut, että ne, jotka pidättäytyvät syömästä epäjumalille uhrattua lihaa, täytyy seurakunnan yhtenäisyyden nimissä pakottaa lihan syöntiin (1 Kor 8). Ne toimet, joilla nyt kirkossamme uhataan naispappeuden torjujia, ovat kaukana niistä ohjeista, joita Paavali antaa mainitussa Ensimmäisen korinttilaiskirjeen kohdassa.
- Joillakin on suuri luottamus oman kirkkomme kirkolliskokoukseen: tulee uskoa ja toimia niin kuin kirkolliskokous on päättänyt. Kunpa olisikin näin yksinkertaista. Annetaan joukon ihmisiä ratkaista, miten asiat ovat. Äänestetään tarvittaessa ja äänestystulos kertoo jopa Jumalan tahdon. Kun tutkii kirkon historiaa, on vaikea päätyä näin yksinkertaiseen ratkaisuun: pitäisikö sitoutua kaikkeen siihen, mitä kirkolliskokoukset ovat joskus päättäneet. Kun tietää, että elämää on muuallakin kuin Suomessa, joutuu vaikeiden kysymysten eteen: Onko Jumalan tahto eri riippuen siitä, missä maassa, alueella tai kirkkokunnassa ollaan? Onko naispappeus Jumalan tahto siellä, missä kirkolliskokous on päättänyt niin, mutta onko se vastoin Jumalan tahtoa siellä, missä vastaava elin on torjunut naispappeuden? Oliko Jumalan tahto vuoteen 1986, jolloin naispappeus hyväksyttiin kirkossamme, toinen kuin tämän vuoden jälkeen? Jos kirkolliskokous pystyy määrittelemään Jumalan tahdon tai jopa muuttamaan Jumalan tahtoa, kannattaisi ottaa käsittelyyn huomattavasti suurempia asioita. Kadotus on minulle uskossamme niitä vaikeimpia asioita. Jos asia on ihmisten ratkaistavissa, toivon, että kadotus otetaan nopeasti käsittelyyn ja tehdään päätös, ettei sitä ole. Ehkä jotkut pitävät viimeksi kirjoittamaani liki herjaamisena. Herjata en tahdo. Tahdon kysyä, voidaanko sittenkään luottaa, että kirkolliskokous ratkaisee ja kertoo, mikä on oikein ja Jumalan tahto. Itse en pysty siihen luottamaan.
- Kun kirjoitan kirkolliskokouksesta, syytä on myös todeta, ettei kirkkomme kirkkolaissa tai kirkkojärjestyksessä lue, että kaikkien kirkkomme pastoreiden on toimitettava messu myös naispastoreiden kanssa. Jos lukisi, olisi selvää, että kaltaiseni pastorit rikkoisivat kirkkomme lainsäädäntöä vastaan ja meidät - mikäli rikkomus katsottaisiin niin suureksi - voitaisiin erottaa. Nyt on olemassa vain piispa Mikko Heikan työryhmän toimenpide-ehdotukset ja piispankokouksen selonteko. Vielä näiden perusteella ei voi sanoa, että kirkossamme pastorilla ei ole oikeutta kieltäytyä toimittamasta messua tavalla, joka sotii hänen vakaumustaan vastaan.
- Olen muutamien kirjoittajien kanssa samaa mieltä siitä, että sinänsä pienestä asiasta on tehty aivan liian suuri. Naispappeus ei ole uskomme keskeisin asia, ei edes melkein. Luottamus hyvään Vapahtajaan on. Kunpa saisi käyttää ne voimat, jotka joutuu käyttämään tähän asiaan, paljon tärkeämpien tehtävien hoitamiseen. Silti kysymys papinviran sukupuolesta ei ole merkityksetön. On kyse siitä, luotammeko Raamatun opetukseen tässä asiassa. Ellemme, miksi luottaisimme monessa muussakaan asiassa. Miksi siinä, että homosuhde ei ole Jumalan tahdon mukainen elämäntapa? Tai siinä, että Kristus on ainoa tie taivaaseen? Miksi siinäkään, että synnit saa anteeksi Jeesuksen kuoleman perusteella? En tarkoita, että kaikki naispappeuden kannattajat kannattavat myös homoliittoja tai kieltävät Jeesuksen olevan ainoa tie taivaaseen. Pidän kuitenkin todellisena vaarana, että naispappeuden hyväksyminen avaa tietä homosuhteiden hyväksymiselle, Kristuksen ainutlaatuisuuden kieltämiselle ja monella muulle.
- Myös Sleystä on kirjoitettu. On puhuttu ikään kuin itsestäänselvyytenä Sleyn linjan kiristymisestä. Mielelläni kuulisin, miten Sleyn linja kiristynyt. Missä se näkyy? Samalla tavalla kuin nyt on toimittu tähänkin asti. Monet Sleyn työntekijät ajattelevat naispappeudesta kirkon perinteen mukaisella tavalla ja toimivat tämän mukaisesti. On myös työntekijöitä, jotka ajattelevat ja toimivat toisin. Sleyn toiminnassa mukana olevilla ja siitä vastuuta kantavilla on ainakin kahta eri käsitystä papinvirasta. Ehkä jotkut pitävät linjan kiristymisenä sitä, ettei Sley ole tässä asiassa muuttanut linjaansa. Minusta se ei ole linjan kiristymistä. Suren sitä, että on evankelisia kristittyjä, jotka ovat ottaneet etäisyyttä evankeliseen liikkeeseen tai Sleyn toimintaan naispappeuskysymyksen takia. Näihin kuuluu niitä, jotka kannattavat naispappeutta, mutta myös niitä, jotka ovat pitäneet Sleyn linjaa suhteessa naispappeuteen liian suvaitsevaisena.
- On kysytty, mikä Raamatussa on aikasidonnaista, mikä ei. Huolellinen Raamatun lukeminen ja tutkiminen on monissa tapauksissa ratkaisu. Joskus sanotaan, että mikäli torjuu naispappeuden, täytyy kannattaa orjuutta. Huolellinen Raamatun lukeminen ei tue tätä vaatimusta. Raamatussa puhutaan orjista ja annetaan ohjeita niin orjille kuin heidän isännilleen. Sen ajan maailmassa oli orjia. Sitä käskyä ei kuitenkaan Uudessa testamentissa ole, että aina pitäisi olla orjia ja heidän isäntiään. Paavali kirjoittaa Ensimmäisen korinttilaiskirjeen luvussa 11 naisten pään verhoamisesta, kun he johtavat rukousta seurakunnan jumalanpalveluksessa. Kun lukee kohdan, luonteva selitys on, että kyse on tavasta, jolla osoitettiin varsinainen asia. Tavat voivat vaihdella, pääasia että varsinaisesta asiasta pidetään kiinni. On myös kristittyjä - Suomessakin - jotka haluavat edelleen pitää tästä tavasta kiinni. Minusta siinä ei ole mitään pahaa. Pitäisin hyvin outona, jos heitä painostettaisiin muuttamaan tapaansa, ja elleivät siihen suostu, heille osoitettaisiin ovea. Muidenkaan sellaisten asioiden suhteen, joissa seurakunnan jäsenten käytännöt ovat erilaisia ja erilaisia käytäntöjä voi perustella Raamatulla, en ryhtyisi pakkotoimiin. Tämä on myös Paavalin opettama malli. Hän ei opastanut, että ne, jotka pidättäytyvät syömästä epäjumalille uhrattua lihaa, täytyy seurakunnan yhtenäisyyden nimissä pakottaa lihan syöntiin (1 Kor 8). Ne toimet, joilla nyt kirkossamme uhataan naispappeuden torjujia, ovat kaukana niistä ohjeista, joita Paavali antaa mainitussa Ensimmäisen korinttilaiskirjeen kohdassa.
- Joillakin on suuri luottamus oman kirkkomme kirkolliskokoukseen: tulee uskoa ja toimia niin kuin kirkolliskokous on päättänyt. Kunpa olisikin näin yksinkertaista. Annetaan joukon ihmisiä ratkaista, miten asiat ovat. Äänestetään tarvittaessa ja äänestystulos kertoo jopa Jumalan tahdon. Kun tutkii kirkon historiaa, on vaikea päätyä näin yksinkertaiseen ratkaisuun: pitäisikö sitoutua kaikkeen siihen, mitä kirkolliskokoukset ovat joskus päättäneet. Kun tietää, että elämää on muuallakin kuin Suomessa, joutuu vaikeiden kysymysten eteen: Onko Jumalan tahto eri riippuen siitä, missä maassa, alueella tai kirkkokunnassa ollaan? Onko naispappeus Jumalan tahto siellä, missä kirkolliskokous on päättänyt niin, mutta onko se vastoin Jumalan tahtoa siellä, missä vastaava elin on torjunut naispappeuden? Oliko Jumalan tahto vuoteen 1986, jolloin naispappeus hyväksyttiin kirkossamme, toinen kuin tämän vuoden jälkeen? Jos kirkolliskokous pystyy määrittelemään Jumalan tahdon tai jopa muuttamaan Jumalan tahtoa, kannattaisi ottaa käsittelyyn huomattavasti suurempia asioita. Kadotus on minulle uskossamme niitä vaikeimpia asioita. Jos asia on ihmisten ratkaistavissa, toivon, että kadotus otetaan nopeasti käsittelyyn ja tehdään päätös, ettei sitä ole. Ehkä jotkut pitävät viimeksi kirjoittamaani liki herjaamisena. Herjata en tahdo. Tahdon kysyä, voidaanko sittenkään luottaa, että kirkolliskokous ratkaisee ja kertoo, mikä on oikein ja Jumalan tahto. Itse en pysty siihen luottamaan.
- Kun kirjoitan kirkolliskokouksesta, syytä on myös todeta, ettei kirkkomme kirkkolaissa tai kirkkojärjestyksessä lue, että kaikkien kirkkomme pastoreiden on toimitettava messu myös naispastoreiden kanssa. Jos lukisi, olisi selvää, että kaltaiseni pastorit rikkoisivat kirkkomme lainsäädäntöä vastaan ja meidät - mikäli rikkomus katsottaisiin niin suureksi - voitaisiin erottaa. Nyt on olemassa vain piispa Mikko Heikan työryhmän toimenpide-ehdotukset ja piispankokouksen selonteko. Vielä näiden perusteella ei voi sanoa, että kirkossamme pastorilla ei ole oikeutta kieltäytyä toimittamasta messua tavalla, joka sotii hänen vakaumustaan vastaan.
- Olen muutamien kirjoittajien kanssa samaa mieltä siitä, että sinänsä pienestä asiasta on tehty aivan liian suuri. Naispappeus ei ole uskomme keskeisin asia, ei edes melkein. Luottamus hyvään Vapahtajaan on. Kunpa saisi käyttää ne voimat, jotka joutuu käyttämään tähän asiaan, paljon tärkeämpien tehtävien hoitamiseen. Silti kysymys papinviran sukupuolesta ei ole merkityksetön. On kyse siitä, luotammeko Raamatun opetukseen tässä asiassa. Ellemme, miksi luottaisimme monessa muussakaan asiassa. Miksi siinä, että homosuhde ei ole Jumalan tahdon mukainen elämäntapa? Tai siinä, että Kristus on ainoa tie taivaaseen? Miksi siinäkään, että synnit saa anteeksi Jeesuksen kuoleman perusteella? En tarkoita, että kaikki naispappeuden kannattajat kannattavat myös homoliittoja tai kieltävät Jeesuksen olevan ainoa tie taivaaseen. Pidän kuitenkin todellisena vaarana, että naispappeuden hyväksyminen avaa tietä homosuhteiden hyväksymiselle, Kristuksen ainutlaatuisuuden kieltämiselle ja monella muulle.
- Myös Sleystä on kirjoitettu. On puhuttu ikään kuin itsestäänselvyytenä Sleyn linjan kiristymisestä. Mielelläni kuulisin, miten Sleyn linja kiristynyt. Missä se näkyy? Samalla tavalla kuin nyt on toimittu tähänkin asti. Monet Sleyn työntekijät ajattelevat naispappeudesta kirkon perinteen mukaisella tavalla ja toimivat tämän mukaisesti. On myös työntekijöitä, jotka ajattelevat ja toimivat toisin. Sleyn toiminnassa mukana olevilla ja siitä vastuuta kantavilla on ainakin kahta eri käsitystä papinvirasta. Ehkä jotkut pitävät linjan kiristymisenä sitä, ettei Sley ole tässä asiassa muuttanut linjaansa. Minusta se ei ole linjan kiristymistä. Suren sitä, että on evankelisia kristittyjä, jotka ovat ottaneet etäisyyttä evankeliseen liikkeeseen tai Sleyn toimintaan naispappeuskysymyksen takia. Näihin kuuluu niitä, jotka kannattavat naispappeutta, mutta myös niitä, jotka ovat pitäneet Sleyn linjaa suhteessa naispappeuteen liian suvaitsevaisena.
posted by Jari Rankinen | 12:04 ip.
36 Comments:
Oleelliseen ei vielä kukaan ole ottanut kantaa:
Onko Jeesuksen esimerkin tai edes minkään Raamatun kohdan mukaista se käyttäytyminen seurakunnassa, mikä naispappeja kohtaan on se varsinainen riesa.
Mitä siitä, jos on sitä mieltä, että sekä huivi että naisen suun sulkeminen kirkon kuorissa on vakaumus. Mutta kun on toisilla sellainenkin vakaumus, että nuo molemmat ovat erityisen merkityksettömiä kristinuskon pääsanoman julistamisen suhteen ja siitä syystä huivittomuutta voi toisin ajattelija kohtuuella sietää pelkällä sisäisellä jupinalla, samoin naisen astumista kirkon kuoriin.
Tähän käyttäytymiskoodiinhan arkkipiispa puuttuu, ei siihen, että on vakaumuksia huivin ja naisen sananjulistukselle sallittujen puitteiden, saarnastuoli ja alttari, suhteen.
Minä en väitä, että SLEY:n linja olisi kiristynyt, mutta ilmapiiri on. Vaikka onhan sitä säpinää ollut ennenkin. Nyt vain tuntuu siltä, että ihmisiä yhdistävät asiat ovat jäämässä enemmän taka-alalle ja erottavat tekijät ovat nousemassa etualalle.
Teemu Kakkuri
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Entäs kun Paavali sanoo,että Diakoninkin pitää olla yhden vaimon mies (1.Tim 3) ja toisessa kohdassa (Room 16) huomataankin sen olevan nainen? Voisiko samallla tavalla ajatella ettei seurakunnan paimenen miehisyys ole yhtä ehdoton asia? Entä millä tavalla alkuseurakunnan seurakuntamalli toteutuu nykypäivänä? Vastaako paimen/seurakunnan johtaja aina pappia työtehtäviltään vai enempi kirkkoherraa? Eikö nuorisonohjaajakin ole nuorille paimen pitäisikö nuorisonohjaajankin olla vain mies?
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Koitetaanpa vielä kerran. Nyt saa vastata muutkin kuin korander.
Vain sen kysyminen, saako pappi kieltäytyä virkatehtävistä, ei anna totuudellista kuvaa esim. Vammalan tilanteesta. Sanotaan, ettei saisi olla vakaumusta, joka estää jumalanpalvelusyhteistyön naispapin kanssa.
Mitä jos pappi on saanut vihkimyksensä, vaikka hänen vakaumuksensa on ollut tiedossa? Mitä jos hänet on valittiin virkaansa, vaikka hänen vakaumuksensa on ollut tiedossa?
Jarin kohdalla näin on käynyt. Kirkko on tämän hyväksynyt. Häiriköksi ei ole heittäytynyt Jari vaan kirkko. Hänet on otettu virkaan täysin tietäen, mikä hänen vakaumuksensa ja toimintamallinsa on. Hän ei ole yhtäkkiä muuttanut toimintaansa ja kärjistänyt tilannetta.
Tiedän, ettei kirkkoon enää oteta vanhalla virkakannalla olevia, eikä heitä päästetä enää mihinkään virkoihin, jos ovat vihkimyksen saaneetkin. Teologian opiskelijana olen täysin tietoinen siitä, etten tule saamaan pappisvihkimystä Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon.
Näille, jotka jo ovat sisällä, pitäisi antaa vähän tilaa. Se olisi työnantajan velvollisuus. Tai jos ei olisi, niin miksi ei olisi?
Juha,
Tarjoudut näköjään vastaamaan, missä kohtaa Jeesuksen toiminnassa tai Raamatussa saa nyt puheena olevan häiriköivän käyttäytymisohjeen. Toisenlaisen vakaumuksen omannutta, eli pappia, jossa ei ole muuta vikaa kuin että hän on naissukupuolisilla Luojan antamilla ominaisuuksilla varustettu, ei kuulu sietää, vaan päinvastoin omasta papin työosuudestaan kieltäytymällä boikotoida kahdessa paikassa:
saarnastuolissa sekä alttarilla ehtoollistapahtumassa?
Eikö apostoleista ole suora jatkumo piispoihin? Eli alkuseurakuntien paimen vastaisi nykykirkon piispaa.
Yksi kysymys, jota olen miettinyt, on sakramentit. Olen ymmärtänyt, että keskeinen asia, joka erottaa papin muista seurakunnan työntekijöistä, on sakramenttien jako. Miksi sakramenteista ei juurikaan puhuta, ei myöskään siitä, että vanhempien kirkkokuntien perinteeseen kuuluu 7-8 sakramenttia (kirkon perinnettä on käytetty argumenttina naispappeuden puolesta). Tiedän Lutherin perustelut, mutta Lutherkin oli vain erehtyvä ihminen.
Olenko lukenut Paavalini huolimattomasti vai mistä minulle on syntynyt käsitys, että hänen seurakunnissaan nainen sai johtaa rukousta. Mitä se muuten tarkoittaa?
Nyt kaipaan lukemisvinkkejä, mitä selitysteoksia Paavalin opeista ja alkuseurakuntien käytännöistä minun kannattaisi lukea, jotta ymmärtäisin mihin argumentaationne perustuu.
Tässä taannoin luin erään ns. "vastapuolen" esitelmän koskien näitä Uuden Testamentin kohtia, jotka (heidän mielestään) kieltävät naisen pappeuden.
Uskomatonta subjektiivista potaskaa. Kirjoitelmalla ei ollut mitään tekemistä Raamatun tieteellisen tutkimisen tai millään tavalla objektiivisen ajattelun kanssa.
Lähteinä oli käytetty vain samalla tavalla ajattelevien kirjoja.
Piispa-asiasta, esim. ensimmäisenä käteeni osunut Aimo T. Nikolaisen kommentaari, paitsi toteaa, etteivät kirjeet Timoteukselle ole Paavalin itsensä kirjoittamia, puhuu seurakunnan johtajasta kokoajan piispana. Nikolainen myös ehdottomasti toteaa kohdan "yhden vaimon mies" puhuvan siveellisyydestä ja avioeroista/uudelleen avioitumisesta.
Mutta tällaisia lähteitä ei siis tässä porukassa lueta. Eikä mitään muitakaan objektiivisesti asiaan suhtautuvia.
Kerroit lastenlastesi suloisia kommentteja. Tässä pari omalta jälkikasvultani:
ekaluokkalainen lukee uskonnon kirjaa: "Äiti, miksi nää kaikki papit tässä kirjassa on miehiä?" (Lapsen isä on myös pappi, joten ei voi väittää, että lapsi olisi kasvatettu jonkinlaiseen "kaikki papit ovat miehiä" -propagandaan.
Toinen, joka koskee ehtoollisen salaisuutta: Lapsi kysyi voiko Jumalan nähdä ja minä koitin selittää parhaani mukaan asiaa Jeesuksen, luonnon ja Jumalan läsnäolon ja sen sellaisten asioiden kautta. Lapsi kuunteli aikansa ja totesi sitten: "Niin, ja me nähdään Jumala joka sunnuntai ehtoollisessa".
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
maria: "Mutta tällaisia lähteitä ei siis tässä porukassa lueta. Eikä mitään muitakaan objektiivisesti asiaan suhtautuvia."
Koulutuksesi on siinä mielessä oikeaoppisen suomalaista (Helsinki!), että kuvitellaan olevan olemassa "objektiivista" raamatuntutkimusta.
Ikään kuin jossakin eläisi joukko tutkijoita (yleensä Raamatun jumalallisen arvovallan kieltäviä), jotka olisivat vapaita omista ennakkoluuloistaan ja -käsityksistään.
Objektiivista tutkimusta ei teologian alueella olekaan. Joten hyväksytään nyt ensin tämä lähtökohta. Suomalainen teologia on vain jo vuosia häkkäröinyt sellaisilla ennakkoluuloilla, joiden mukaan Raamattuun Jumalan sanana uskovat ovat subjektiivisia ja tämän lähtökohdan hylkäävät objektiivisia. Just joo.
Ja koranderille, että koska Vammalan seurakunta (ei siis kirkko!) on Jarin työnantaja ja se on hyväksynyt Jarin työhön tietäessään hänen kantansa, sen pitäisi rauhassa odottaa, kunnes Jari siirtyy muihin töihin tai eläkkeelle.
Korander kysyi minulta: "Oletko muuten sitä mieltä, että messusta voi kieltäytyä, mutta muista tilaisuuksista ei? Entä pitääkö messusta kieltäytyä kaikkien seurakuntien työntekijöiden, vain koskeeko se vain pappeja?"
En minä ole näistä mitään mieltä. Mutta mielestäni olisi kohtuullista, että Jari voisi kieltäytyä yhteistyöstä messun osalta, koska hän on ennen virkaan valintaansa ilmoittanut tekevänsä näin. Hän on vetänyt rajan siihen, enkä ainakaan minä voisi syyttää häntä siitä, että työnantaja yrittää nyt kiristää linjaansa.
Marialle
kiitos,
toivoisin, että olisi enemmän sinun kaltaisiasi. Ymmärsin, että sinulla on teologin koulutus, mutta ei pappisvihkimystä.
Lisää ihanista lapsenlapsistani: tyttärentytär oli ehkä toisella luokalla, kun hän kertoi, että välituntikeskustelussa oli puhuttu Jumalasta, eivätkä luokkatoverit uskoneet Jumalan olemassaoloon. Eveliina sanoi minulle: Minä sanoin, että minä ainakin uskon.
Hän on kokenut jo paljon vaikeuksia elämässään, jopa epäillyt oman olemassaolonsa merkitystä. Olen sanonut, että jo nyt hän tuottaa paljon iloa muille ihmisille, kun laulaa seurakunnan lapsikuorossa. Olen myös sanonut, että Jumala on luonut hänet vahvaksi, kun hän on kestänyt niin paljon menetyksiä, ja että tämä kaikki varmaan opettaa häntä jotakin tärkeää tehtävää varten. Olen varmasti opettanut väärin, muutenkin olen harhaoppinen, kun ole kysynyt miehiltä, mitä minun tälle lapselle tulisi sanoa.
Jotenkin tuntuu, että tavallisen seurakuntapapin tulisi keskittyä olennaisempaan kuin kiivailuun Paavalin sanoista. Tätä menoa saarnaavat aivan tyhjille saleille, ja mitä merkitystä heidän opetuksillaan silloin on. Tärkein opetustyö tehdään kuitenkin kodeissa, kouluissa, seurakuntien lapsi- ja nuorisotyössä sekä rippikouluissa. Miten tämä työ voidaan jättää naisten hoidettavaksi?
Tutkijoiden, jotka tuntevat historiaa, kielitiedettä, arkeologiaa, kirkkohistoriaa, asia on tulkita kirjoitusten oikeellisuutta, ja etsiä vielä kateissa olevia Paavalin kirjeitä.
Juha,
Olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, että täysin objektiivista ei mikään tutkimus millään alalla voi koskaan olla, mutta on tutkimuksissa silti eroja.
Jos esim. jokin lähde esittelee asioista vain toisen puolen, eikä kahta puolta, tai useampaa, niinkuin useimmissa asioissa aina on.
Olen mielestäni lukenut monenlaisia kommentaareja ja on hämmästyttävää, miten erilaisia puolia samoista asioista eri tutkijat löytävät. Ja on hämmästyttävää, miten jotkut tutkijat kokonaan jättävät mainitsematta joitakin ilmiselviä näkökohtia, joita muut tuovat esille.
Objektiivisella tarkoitan tässä yhteydessä tutkimusta, joka tässä virkakysymysessä esittelee asian eri näkökannat, ei vain sitä, jota puolustaa henkeen ja vereen.
Mielenkiintoisia johtopäätöksiä koulutuksestani, Juha.
"Jotenkin tuntuu, että tavallisen seurakuntapapin tulisi keskittyä olennaisempaan kuin kiivailuun Paavalin sanoista. Tätä menoa saarnaavat aivan tyhjille saleille, ja mitä merkitystä heidän opetuksillaan silloin on."
Jos tällä viitataan Rankiseen, Luther-säätiöläisiin ja joihinkin muihin naispappeutta hyväksymättömiin, niin he nimenomaan eivät saarnaa tyhjille saleille. Ällistyttävää, mutta totta.
Kiitos Jumalalle! He nimittäin todella saarnaavat Kristuksen evankeliumia. Olen ollut monta vuotta hengellisessä työssä, enkä hyväksy naispappeutta. Silti en ole kertaakaan puheessani keskittynyt (en muista, olenko edes maininnut) naispappeuteen. Joten ei pidä ajatella niin yksinkertaisesti, että koska joku ei hyväksy jotain ilmiötä, hänen pitää koko ajan puhua siitä. Tällaiset nettikeskustelut voivat vääristää tätä näkemystä.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Juhalle
Tarkoitin kansankirkkomme tilannetta ylipäätään. Eivätkä tällaiset julkisuudessa reposteltavat oppiriidat tilannetta ainakaan paranna.
Mitä olen tätä keskustelua seurannut, Rankinen ja kumppanit saarnaavat lähinnä "Paavalin evankeliumia", joka ymmärtääkseni on kuitenkin epäluotettavampi lähde kuin ne neljä evankeliumia, jotka Uuteen testamenttiin on valittu mm niiden havainnollisuuden vuoksi. Kuinka monta evankeliumeja onkaan löydetty? Pari-kolmekymmentä?
Et kommentoinut, väitettäni, että tärkein opetustyö tehdään ennen rippikouluikää. Ja sehän opetustyö on mutu-tuntumalla lähinnä naisten käsissä. Miten oli alkuseurakunnissa? Oliko pyhäkouluja, kerhoja, koululaitosta. Mitähän Paavali olisi niissä tapahtuvasta opetuksesta säätänyt?
Bachia kuunnellen
Inka Tyrvääläinen
korander: "Juha ei ole mitään mieltä. Hän ei tiedä miten vastata tähän. Kuitenkin hän on toiminut hengellisessä työssä. Olet siis joutunut pohtimaan tätä kysymystä.
Tämä kuitenkin liitty oleellisesti esittämiisi vaatimuksiin."
Minun mielestäni asia on jokaisen päätettävissä omantuntonsa ja parhaan ymmärryksensä mukaan. Minä olen ollut yhteistyössä naispappien kanssa. Tosin Rankisen tapaus (miten kirkko hoitaa asiaa) on alkanut painaa minua siihen suuntaan, että yritän tulevaisuudessa vältellä yhteistyötä.
Käsittelemme nyt kuitenkin Vammalan tapausta, emmekä mitään yleistä periaatetta. Ei voi mitään, että seurakunta on ottanut Jarin työhön (hyvä päätös!) tietäen hänen kantansa. Siksi se ei voi nyt alkaa yksipuolisesti muuttaa sellaista, mistä on aiemmin vallinnut yhteisymmärrys. Tähän sinä et ole pystynyt tyydyttävästi vastaamaan. Puhutaan vain tästä tapauksesta. Jätetään muu "siion" muille.
Laurit sun muut, puhutaan vain niistä asioista, mistä puhutaan. Ei yritetä arvailla toisten motiiveja. Se ei ole mahdollista avioliitossakaan, ja epäilen, että vielä vähemmän tällaisella foorumilla.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
korander,
et sinä tiedä, onko väistely minulle helppoa vai ei. Luultavasti se merkitsee virasta irtisanoutumista, vaikken pappi olekaan enkä sellaiseksi pääse.
Sanoit: "Tottakai kirkko voi tehdä juuri sitä mitä se nyt tekee. Tämä on juuri vastaus. Jos se ei tyydytä sinua, niin sille en voi mitään."
Aivan. Mutta kirkko päätti hyväksyä Jari Rankisen Vammalan kappalaiseksi tietäen hänen vakaumuksensa, joten olisi osoitus todella huonosta johtamisesta, jos nyt yritettäisiin painostaa Jari ulos vakaumuksestaan. Ratkaisu olisi mielestäni todella epäoikeudenmukainen. Eikö sinusta?
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Inka.o:
Kysyit, että "eikö apostoleista ole suora jatkumo piispoihin" eli eikö alkuseurakuntien paimen vastaa nykykirkon piispaa. Näinhän me sen yleensä mielellämme näemme, mitä nyt joku eksegeetti siellä täällä - yhdessä noin puolen miljardin muun kristityn kanssa - voi olla eri mieltä.
Varmaankin on hyvä puhaltaa poikki koranderin ja juhan sanailu:
Hakiessani Vammalan kappalaisen virkaan vuonna 2004,arkkihiippakunnan tuomiokapituli selvitti pätevyyteni ja sopivuuteni kyseiseen virkaan. Tuomiokapituli sai käyttöönsä sen materiaalin, jota katsoi tarvitsensa pätevyyden ja sopivuuden selvittelyssä. Testaavan yrityksen psykologi kysyi minulta kantaani naispappeuteen ja miten kantani näkyy toiminnassani. Saman kysymyksen esitti viran täyttöä valmistele työryhmä. Kerroin kantani ja etten toimita jumalanpalvelusta yhdessä naispastorin kanssa. Näin olin myös toiminut Vammalassa vuosia. Epäilemättä tuomiokapitulin tiedossa oli kantani ja toimintatapani. Lausunnossa, jonka tuomiokapituli lähetti Vammalan seurakuntaan, todetaan, että olen Vammalan kappalaisen virkaan pätevä ja sopiva - kuten toinenkin virkaa hakenut. Siis myös arkkihiippakunnan tuomiokapituli hyväksyi tai ei ainakaan katsonut esteeksi viran saamiselle, etten toimita jumalanpalvelusta yhdessä naispuolisen pastorin kanssa.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Ei vastaa Juha, ei Jari.
Missä kohtaa Raamatussa tai Jeesuksen tilannehallintaesimerkeissä annetaan käyttäytymisohje, että on oikea ja moitteeton käytöstapa jättää oma papintyöosuus tekemättä, jos kuitenkin kohtaa naisen, joka haluaa ja kykenee osallistumaan jumalanpalveluksen seremoniaalisiin osuuksiin saarnaan ja alttaripalvelukseen?
Laurille
Jos on sitä mieltä, että naisen toimiminen pastorina ei ole Jumalan tahdon mukaista, luonteva johtopäätös tästä on, ettei ole mukana jumalanpalveluksessa, jonka toimittaa naispastori. Juuri messu on se seurakunnan kokoontuminen, jossa pastori toteuttaa virkaansa. Seurakunnan paimenten tehtävä on opettaa seurakuntaa jumalanpalveluksessa ja toimittaa ehtoollinen. Naispappeuden torjuja kokee, että jumalanpalveluksessa, jonka toimittaa papiksi vihitty nainen, toimitaan vastoin hänen vakaumustaan.
Tietenkään sellaista Raamatun kohtaa ei ole, jossa miespastoreita kehotetaan jäämään pois jumalanpalveluksesta, jota on toimittamassa naispastori. Tällaista kohtaa ei löydy senkään takia, että naispastoreita ei ollut Uuden testamentin ajan seurakunnissa.
Jos pastori pitää homoliittoa Jumalan tahdon vastaisena elämäntapana, luonteva johtopäätös tästä on, ettei hän ole toimittamassa homoliiton solmimista tai siunaamista. Vaikkei Raamatussa olekaan kohtaa, jossa nimenomaan kielletään siunaamasta homoliittoa.
Miten Jeesus suhtautui niihin, joita jotkut pitivät erityisen syntisinä, ei liity tähän asiaan mitenkään. En tunne naispappeuden torjujaa, joka jäisi naispapin toimittamasta jumalanpalveluksesta pois siksi, että pitäisi naispastoria erityisen syntisenä ihmisenä. Toivottavasti kaikki - niin naispappeuden kannattajat kuin torjujat - toimivat Jeesuksen antaman esimerkin mukaisesti: eivät karttele niitä, jotka ovat tehneet sellaista, mitä jotkut pitävät erityisen pahana.
Muutkin saattavat tehdä vakaumuksestaan johtopäätöksen, että he eivät ole mukana siinä, missä nimenomaan toimitaan heidän vakaumuksensa vastaisesti. On luontevaa, että lääkäri, joka Raamattuun vedoten pitää aborttia vääränä ratkaisuna, ei ole suorittamassa aborttia, vaikka Raamatusta ei löydykään nimenomaista kohtaan, jossa lääkäriä kehotetaan jäämään pois abortin suorittamisesta. Uskonnollisista syistä aseettomaan palvelukseen päätynyt varusmies ei osallistu rynnäkkökivääriammuntoihin, vaikkei Raamatussa olekaan kohtaan, jossa kielletään rynnäkkökiväärillä ampuminen.
Toisen kristityn pakottaminen tai painostaminen tekemään sellaista, mitä tämä pitää vääränä, on Uuden testamentin opetuksille vierasta. Ensimmäisen korinttilaiskirjeen 8. luvussa annetaan kovin toisenlaisia ohjeita. Paavali neuvoo luopumaan jopa omista oikeuksista, jottei loukkaisi toisen kristityn omaatuntoa. Paavalin mukaan näin tulisi toimia nimenomaan sen, jolle asia ei ole opillinen ja muuttumaton. Naispappeuden kannattajille Uuden testamentin opetus pastorin sukupuolesta ei ole muuttumattomaan opetukseen kuuluvaa. Naispappeuden torjujille on.
Hyvin vastasit Jari, erittäin mukavaa oli lukea! Olen täysin samaa mieltä kanssasi!
Siunausta ja jaksamista sinulle ja perheellesi! Tuolla ylemmässä ketjussa oli hyvä, rohkaiseva ja lohdullinen teksti viitattu sinulle, johon voimme varmaan kaikki yhtyä; "Joka on vähimmässä uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka on vähimmässä väärä, on paljossakin väärä."
Niin että voimme turvallisin, vapain ja iloin mielin olla "pikkumaisia", pikkutarkkoja tai miksi meitä ikinä keksitäänkin haukkua, vaikka se ei kaikkia näy miellyttävän.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jari, Jessenjuuri
Hyväksyn 100%:sesti sen, ettei seurakunnan asia ole olla siunaamassa sellaisia sivuilmiöitä, kuin seksuaalisesti poikkeavien poikkeavuuksia.
Sen sijaan en näe perusteita sille, että jos jumalanpalveluksessa toisen papin tiedetään olevan seksuaalisesti poikkeava, oli hän vaikka mielihaluiltaan eläimeen sekaantuja, että kieltäytyisi toimittamasta jumalanpalvelusta tällaisen papin kanssa yhtäaikaa. Jumalanpalveluksessahan ei käytetä seksuaalisuutta mitenkään osana jumalanpalvelustoimitusta.
Tässä yllä mainitussa piilee juuri erikoinen raja.
Mihin muuhun, kuin omaan, mielihaluiseen, inhimilliseen tunteeseen, ei Raamattuun nojautuen, toinen ihminen voidaan sulkea työyhteisössä ihmisenä yhteisen työn ulkopuolelle.
On kohtuullista, että mielipiteen voi toiselle sanoa toisen sukupuolisista eroavaisuuksista itseensä nähden, jos sekään nyt monesti toistettuna on tahdikasta, mutta lakkoilu on käsittämättömän pitkälle menevää toisen ihmisarvon korventamista työyhteisössä.
Abortin teon siunanneen papin (jos sellainen löytyy) kanssa voi ja kuuluu tehdä yhteistyötä seurakunnassa.
Se on eri asia kuin, että itse hyväksyy tai siunaa abortin. Ei lähimmäistä kuulu ihmisenä jättää kostoksi seurakuntayhteistyön ulkopuolelle.
Muuten olen tätä mieltä:
Naisten ihmisarvo, tasa-arvo on tullut jäädäkseen. Tästä ei mielipiteillä tai mielenosoituksilla, boikoteilla mihinkään päästä.
Seksuaalivähemmistöjen siunaamiskaavojen laadinta ei kuulu kirkolle ollenkaan.
Ei millään tavalla. Sillä tiellä ei tule loppua. Sillä pedofiilitaipumuksen ymmärtämisen siunaaminen, eläimiin sekaantumisen taipumuksen siunaus, ties mitkä odottavat sillä tiellä vuoroaan. Ei sinne kaivata siunauskaavan kehittelytyötä, ei minkäänlaista.
Yksi puuttuu:
Kaava ja käytäntö, jolla odottavan äidin syntymätön lapsi siunataan ihmisarvoon, odottavaan kasteeseen, esikasteeseen, jo kun hänen ensimmäiset liikkeensä tuntuvat äidin vatsassa. Juuri tänäänkin on monia, jotka tuota kirkolta janoavat.
Tämä on nykyajan aborttivillityksessä eteenpäin menoa siitä, mihin Raamattu ei senhetkisessä maailmassa osannut arvata antaa muuta käskyä kuin: "minkä teette yhdelle näistä pienimmistä..."
Jari, sinäkin teet historiaan jäävän aloitteen, jos kehität tähän kaavan ja käytännön. Annat jo hävityksi tuomitun taistelun sivuseikkaa, naispappeustuulimyllyä, vastaan vaientua hiljaiseen jupinaan, jos ennen pitkää siihenkään, näin suuren tekemättömän työn edessä.
Laurille:
Olet oikealla asialla, kun puolustat syntymätöntä elämää. Nyt tarvittaisiin kirkollisia äänenkäyttäjiä, joista piispakunta on ensimmäinen, sanomaan painokkaasti roomalaiskatolisen kirkon tapaan, että "sikiö on ihminen alusta asti" ja ansaitsee sen saman suojan ja huolenpidon, joka kuuluu kaikille ihmisille. Abortti ei todellakaan ole "ihmisoikeus", kuten harhaanjohdettu feminismi on saattanut ja saattaa yhä väittää. Oikea feminismi suojelee lasta!
Kaste sen sijaan kuuluu vain jo syntyneille lapsille. Jumalan armolliseen huomaan saamme jättää ilman omaa tai ilman vanhempien syytä ennen kastettaan kuolleet, varsinkin kastettujen uskovien lapset, myös ja ennen kaikkea kohtuun kuolleet. Jumala kuulee varmasti ne kaikki rukoukset, joita odottavat vanhemmat huokaavat Hänen puoleensa lapselle luvattuun kasteen armoon turvautuen.
Mikään ei myöskään estä siunaamasta odottavaa äitiä ja hänen lastaan. Itse koimme vaimoni kanssa juuri näin tapahtuvan, kun kävimme yhdessä ehtoollisella hänen odottaessaan vauvaa.
Martti,
Aikamme on kehittynyt kyltymättömään mittaan elämäntarkoituksen ymmärtämisessä niin, että se on itsensä toteuttamista.
Kun itsensä toteuttamisen vapausskaala elämässä kapeutuu, on mieli ristiriitainen. Synnytystä edeltävä masennus, mielenailahdukset ja tuen tarve ovat todellinen tilapäinen uhka kohdussa elävän lapsen hengelle. Tähän voimakkaasti yhdistyy miehen kypsymättömyys, kyvyttömyys ja neuvottomuus hoitaa oma osansa lapsen odotuksessa riippumatta ollaanko avio- vai avoliitossa.
Itsensä toteuttaminen elämäntehtävänä ei saa ylittää kaiken elollisen elämäntehtävää, elämän jatkumista.
Elämän jatkumiseen liittyy uskonnon tärkeä rooli huolehtia sieluista, kaikissa elämänvaiheissa. Kaikissa tarkoittaa elävää lasta äidin vatsan sisälläkin.
Ehtoollistuki ei ole riittävä kirkon tarjoamaksi rituaalipalvelukseksi tässä ajassa.
Tämä tuntuu kipeältä, mutta yltiömäistä itsensätoteuttamista voi esiintyä myös Raamatun sanaan nähden ylitulkintaisen käyttäytymisen muodossa naispappia työssä kohdattaessa. Puhun taas itselleen oikeutetuksi harkitusta käyttäytymisestä, en siitä, pitääkö mielessään naispappia papin arvoisena vai peräti syntisenä, kun tämä on sallinut itselleen pappiskutsumuksen ja virallisen vihkimyksen vastaanoton.
Perusasia - merkki
Kyllä Rankinen (nettipäiväkirja 14.4.) ja Auvinen (nettipäiväkirja 10.4., kommentti) ovat oikeassa kun he sanovat että pään verhoaminen oli merkki (1 Kor. 11:4-16). Se oli merkki siitä Jumalan järjestyksestä joka mainitaan 1 Kor. 11:3:ssa: ”Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää.” Tämä ”tapa” (kuten lukee 1 Kor. 11:16 ) on joutunut pois vuosisatojen kuluessa ja kulttuurin muutoksessa. Saattaa olla että tämän lopettaminen on ollut huono asia, sillä tästä on seurannut että koko asia on usein unohdettu.
Mutta eikö naisen alistuvaisuus Paavalin 1 Kor 14 luvussa ja 1 Tim 2 luvussa kehottamalla tavalla myös ole vain merkki joka oli sopiva ja seurakunta rakentavaa silloin mutta joka nykyään saamme jättää pois?
Se etteivät naiset, Paavalain mukaan, saa puhua seurakunnan jumalanpalveluksessa ei ole ainoastaan merkki joka viittaisi yllä mainittuun jumalalliseen järjestykseen vaan kielto koskee Jumalan säätämää virkaa joka on perusasia. Tämän ymmärrämme jos ajattelemme että Korinton seurakunnassa tekisi vastoin Paavalin kehotusta tässä asiassa. Silloin naiset kysymyksillään ottaisivat osaa ”dialogi-saarnaan” ja jotkut heistä täten myös opetuksensa kautta johtaisivat seurakunnan yleistä jumalanpalvelusta ja kohta koko seurakuntaa. Jos näin tapahtuisi ei enää, kuten huomaamme, olisi kysymys ainoastaan siitä että vanha merkki olisi pantu pois, vaan silloin olisi kysymys siitä että naiset olisivat astuneet alueeseen joka kuuluu Jumalan säätämään virkaan, paimen- ja opetusvirkaan. Eikä tämä virka ole merkki mistään muusta vaan se pysyy niin kauan kun evankeliumi levitetään maan päällä (Matt. 28:16-20, Joh. 20:19-23, Apt. 14:20-23; Ef. 4:11; Tit. 1:1-5; 1 Piet. 5:1-4). Tästä emme pääse: Kun virka kerran on pysyvä myös puhekielto on ajankohtainen ja pitää harkita aina ja kaikkialla.
Tämän jälkeen heräävät seuraavat ajatukset. Vaikka puhekielto koskeekin Jumalan säätämää virkaa, eikä mikään merkkiä, eikö kuitenkaan viran hoito voisi muuttua ajan kuluessa? Mitä estää sen että tässä muutettaisiin tapoja parhaan ymmärryksen mukaan?
Tässä kuitenkin tulee vastaan asia joka ei muutu ajan mittaan: luomisjärjestys. Paavali nimittäin puhe- ja opettamiskiellon yhteydessä viittaa Jumalan luomistekoon ja siihen järjestykseen joka on annettu luomisen yhteydessä; hän viittaa Jumalalliseen järjestykseen sekä yhtäaikaa luomisjärjestykseen: Jumala – Kristus – mies – nainen (1 Kor. 11:3); rinnakkain tulee seuraava sana opetuskiellon yhteydessä: ”Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva;” ( 1 Tim 2:13).
Yhteenveto: Virka ja sen harjoittaminen, joka puhekielto koskee, on Jumalan muuttumaton säädös eikä mikään merkki oikeasta järjestyksestä (kuten verhoutuminen) ja viran toteutustapa on muuttumaton sen vuoksi että se on salatulla tavalla kytketty luomisjärjestykseen! Eihän apostoli, joka oli Herralle ”valittu ase” (Apt 9:15), voi väittää tällaista ilman että siinä olisi perää. Hän uskaltaakin sitä asiayhteyttä ajatellen jonka osana puhumiskielto on viittaa Herraan käskyyn: ”.... mitä minä kirjoitan teille, se on Herran käsky.”
(Evankeliumia voi toki palvella monellakin muulla tavalla, sekä miehet että naiset!)
Te jotka mietitte tätä asiaa ja kampailette sen parissa voitte lukea enemmän seuraavista linkeistä. Linkit sisältävät perusteellista tietoa ja vastaavat kyllä moneen, moneen kysymykseen.
Kirkon virka – muutamia raamatunkohtia...:
http://www.sley.fi/attachments/gallery/Kalliopohja_3_2006.pdf
Raamattu ja paimenvirka:
http://www.luthersaatio.com/AT31_Raamjapaimenv.pdf
Naispappeuden eksegeettinen argumentointi:
http://www.sley.fi/luennot/ESITYS/NaispargumEK96.htm
Mitä Uusi Testamentti opettaa paimenvirasta:
http://www.teolinst.fi/luennot/tl041204.html
Pappi ja pastori:
http://www.sley.fi/luennot/ESITYS/PappijapEK.htm
Angående kvinnornas klädsel i gudstjänsten:
http://lbk.cc/biblicum/19793406.HTM
Positivt nej till kvinnliga präster:
http://www.logosmappen.net/uppbyggelse/bocker/posnej/index.html
Att tro som apostlarna:
http://www.fc.crossnet.se/synod/Artiklar, f%9Aredrag m.m./%236246517
Jämlika och olika:
http://www.brogren.nu/Harper.html
Kjell Granström,
Alan kiinnostua naispappeuden vastustuksen argumenteista, jos voit osoittaa, mitä vahinkoa naispappeus on ajan saatossa tuottanut. Mitä pahuuttaa, kirouksia tai muuta vääryyttä ei olisi tänä päivänä meillä, jos elettäisiin siten, että vain miessukupuolella on puheenpitovalta kirkossa. Naiset alistetun tuntuisina hiljaa ja päähitettyinä.
En nyt heti laskisi naispappeuden syyksi naisen vapaata omantunnon oikeutta tapattaa joko itsemääräämisoikeudella perustellun vakaumuksensa tai tilapäisen masennusoikkunsa mukaan uusi elämä, jota jo kantaa sisällään. Omantunnonvapaan aborttioikeuden ovat nimittäin ylivertaisella järjellään päättäneet melko ratkaisevalta osin myös miehet.
Olen edelleen sitä mieltä, että esikasteen rituaali tarvitaan tarjolle siinä vaiheessa, kun vauva ilmoittelee liikkeistään äidin sisällä. Se tarve tulee tästä ajasta, ei Raamatun kirjoittamisen ajasta, johon aikaan liikaa takertuminen tuottaa tässäkin asiassa vahinkoa.
Selityksistä:
Olen K.G:n viestin kanssa samaa mieltä varsinaisesta asiasta: paimenvirka kuuluu miehelle. Nettivihjekokoelma oli myös tarpeen, kiitos siitä.Ikävä kyllä valtaosa noista teksteistä selittää naispappeutta Raamatun ulkopuolelta, ehkä patriarkaalisella, mutta ainakin ihmisviisautta korostavalla ja mielestäni kuolleen tuntuisella tavalla. Hierarkisuus, totuudellisuus ja naisena ja miehenä oleminen menevät sekaisin valistuksen (ja vähän naturalismin) hengessä. Sekulaarin ihmiskäsityksen annetaan levätä reilusti kaiken päällä, niin että Raamattua ei alta näy.Sanon tämän siksi, että joku ehkä lukee ja ymmärtää, että asia on oikeasti totta vaikka papit puhuvat niin hassusti.
Marika a-s,
en ihan ymmärtänyt. Eikö kaikki nämä lähteet johon viittaan ole hyvin Raamattuun perustuvia? Niin olen ne ymmärtänyt ja siksi minulla on ollut hyötyäkin niistä.
Koranderille. Ei kukaan meistä voi tietää ihan täsmällisesti miten toimia kun Raamattu ei kerro meidän nykytilanteesta.Jokainen meistä vaan pyrkii olla niin johdonmukainen kun mahdollista. Mutta perusteltaan asia on selvä.
Ehkä olet oikeassa siinä että Luthersäätiön väki on ollut hyvin johdonmukainen. Mutta luulen kyllä että me muut oikeasti myös on oikeus olla tässä rakkaassa Lutherilaisessa kirkossa siinä virassa missä olemme, sillä pidämme kiinni Kirkkojärjestykseen 1:1 hyvin tiiviisti. Jos joku toinen jälkimmäinen pykälä on ristiriidassa tämän kanssa niin tämä ensimmäinen voittaa. Sillä virallinen kirkko ei ole ilmoittanut että meidän Raamattutulkintamme olisi vääräoppinen ja sikäli sotisi KO 1:1 vastaan.
Ehkä se messu-raja on pragmaattinen. Jos ei siinä vedetä rajaa niin missä sitten? Jos ei siinä niin jokainen uskoo ettei meillä ylipäänsä ole mikään vakaamusta.
Ja eiköhän toinenkin aika hyvä ajatus on että voimme toimia yhteistyössä naispapin kanssa sellaisessa tehtävässä joka ei soti Paavalin sanoja ja Herran käskyä ja esimerkkiä vastaan; sillä emme voi tuomita virkailijaa vaan tuomitsemme epäraamatullista virkakäsitystä ja sen aktiivista toteuttamista.
Yst. terv.
Lähetä kommentti
<< Home