Kommentteja kommentteihin
Hiljaisen viikon kiireiden keskellä olen lukenut niitä puheenvuoroja, joita nettipäiväkirjani kommenteissa on. Kiireiden keskellä olen lukenut myös lehtien yleisönosastokirjoituksia tai muita kirjoituksia, joissa on käsitelty minua tai kaltaisiani pastoreita.
Tuntuu, että monille vakaumus on jotakin kevyttä ja helposti muutettavaa. Sitä todellinen vakaumus ei ole. Vakaumus on ihmisessä hyvin lujassa - sitä voi hyvinkin verrata ihmisen sukupuoleen, kansallisuuteen tai ihonväriin. Ei näistä luovuta noin vain, kun joku käskee. Eikä vakaumuksesta, mikäli vakaumus on todellinen, harkittu ja perusteltu.
Jotkut ovat rinnastaneet naispappeuden torjumisen vakaumukseen, jonka joku keksii ja jonka mukaan ryhtyy toimimaan. Tällainen vakaumus naispappeuden torjuminen ei ole. Se on perusteltavissa hyvin Raamatulla. Sillä on tukenaan kirkon pitkä perinne. Ja sitä edustaa valtaosa maailman kristityistä.
Joillakin on suuri tarve luoda naispappeuden torjujista kuva, jota on helppo vastustaa. He ovat fanaatikkoja, jotka ovat valmiit melkein mihin tahansa. Heidän toimintatapansa eivät juuri poikkea Irakin terroristeista. He tärvelevät muuten rauhallisen työyhteisön. He halveksivat naisia, nitistävät heidät ja käyttäytyvät heitä kohtaan moukkamaisesti. Luultavasti tämän kuvan luojat ja ylläpitäjät itsekin tietävät, ettei kuva ole totuudenmukainen. Se kuitenkin palvelee sitä päämäärää, että ainakin jotkut saadaan innostumaan kaltaisiani pastoreita vastaan, ja siksi kuva on käyttökelpoinen. Olen ollut pettynyt kirkkomme johdon viimeaikaisiin lausuntoihin myös siitä syystä, että nekin palvelevat sitä, että ihmisiä saadaan innostettua meitä vastaan. Ehkä tämä ei ole ollut kirkon johtajien päämäärä. Kun lukee kirjoituksia lehdistä tai netin keskustelupalstoilta, kirkon johtajien lausunnot ovat epäilemättä sytyttäneet sellaista vihaa ja raivoa, joka puistattaa.
Jotkut ovat ihmetelleet, miksi naispappeus - tai sen torjunta - on meille uskossa se liki tärkein asia. Sitä naispappeus ei meille ole. Monet meistä ovat pitäneet tässä asiassa hyvin matalaa profiilia. Emme ole saarnoissamme käsitelleet naispappeutta. Emme ole elämöineet tällä asialla. Olemme aiemmin saaneet keskittyä siihen, mihin olemme tahtoneet keskittyä - pastorin viran ensisijaisiin tehtäviin. Olisimme toivoneet, että olisimme saaneet jatkaa rauhassa nuorempien ja vanhempien opettamista ja palvelemista. Toiset ovat tehneet tästä asiasta niin suuren kuin se nyt on. Meitä on painostettu siihen, minkä koemme vakaumuksemme vastaiseksi. Ja kun emme ole suostuneet siihen, mihin on painostettu, toiminnastamme on nostettu kova meteli. Tällaista meteliä emme ole tahtoneet.
Meitä on arvosteltu, että teemme vakaumuksestamme sen johtopäätöksen, ettemme toimita messua yhdessä naispastorin kanssa. Joku kirjoitti kommentissaan tämänsuuntaisesti: Eihän sekään pastori, joka uskoo maailman olevan 6000 vuotta vanha, kieltäydy toimittamasta messua sen pastorin kanssa, jolla on toinen käsitys - joka ajattelee maailman olevan miljardeja vuosia vanha. Käsittääkseni pakottaminen vakaumuksen vastaiseen toimintaan on sitä, että joutuu osallistumaan sellaiseen, missä joutuu kieltämään vakaumuksensa. Jos toimittaisin messun yhdessä naispastorin kanssa, enkö silloin joutuisi kieltämään vakaumukseni. Enkö omalla toiminnallani osoittaisi, että hyväksyn sen, että papiksi vihitty nainen toimittaa messun. Pastoria, joka uskoo maailman olevan 6000 vuotta vanha, en painostaisi vastoin hänen tahtoaan osallistumaan tilaisuuteen, jossa opetetaan toisin. Tästä ei käsittääkseni seuraa, ettei hän voisi tehdä yhteistyötä toisin ajattelevan pastorin kanssa.
Sitäkin jotkut ovat ihmetelleet - seurakuntamme vs. kirkkoherrakin muutama päivä sitten Tyrvään Sanomissa - miksi voin jakaa ehtoollista esimerkiksi naispuolisen diakonin kanssa mutta en papiksi vihityn naisen kanssa. Syy on se, ettei naiseus ole minulle ongelma. Naispappeus on.
Jotkut ovat kirjoittaneet, että vakaumukseni loukkaa syvästi naispastoria. Tai se loukkaa naispastoria, että joku seurakuntalainen kertoo, ettei hän itse osallistu tai hänen lapsensa ei osallistu naispastorin toimittamaan jumalanpalvelukseen. En kiellä, etteikö toisen vakaumus voisi loukata toista. Kuulen itsekin usein, että jollakulla on toisenlainen käsitys papinvirasta kuin minulla. Joskus kuulen tämän kovana arvosteluna minua kohtaan. Joudumme elämään siinä todellisuudessa, että toiset ajattelevat toisin kuin minä. Eikö sitä todellisuutta voida elää seurakunnassakin ilman syvää loukkaantumista?
Kurssikaverini teologisesta tiedekunnasta Jaakko Heinimäki kysyi, jakaisinko hänelle ehtoollisen. Hän kuvasi itseään klassista kristinuskoa tunnustavaksi luterilaiseksi kristityksi, joka pitää naispappeutta raamatullisesti perusteltuna. Jaakko - eikö niin että sijoitit myös itsesi tähän joukkoon? Tervetuloa huomenna kiirastorstai-iltana Vammalaan Sammaljoen kirkkoon Herran pöytään. Jaan siellä sinullekin Kristuksen ruumiin ja veren. Matka pääkaupunkiseudulta taitaa vain olla pitkä.
Tuntuu, että monille vakaumus on jotakin kevyttä ja helposti muutettavaa. Sitä todellinen vakaumus ei ole. Vakaumus on ihmisessä hyvin lujassa - sitä voi hyvinkin verrata ihmisen sukupuoleen, kansallisuuteen tai ihonväriin. Ei näistä luovuta noin vain, kun joku käskee. Eikä vakaumuksesta, mikäli vakaumus on todellinen, harkittu ja perusteltu.
Jotkut ovat rinnastaneet naispappeuden torjumisen vakaumukseen, jonka joku keksii ja jonka mukaan ryhtyy toimimaan. Tällainen vakaumus naispappeuden torjuminen ei ole. Se on perusteltavissa hyvin Raamatulla. Sillä on tukenaan kirkon pitkä perinne. Ja sitä edustaa valtaosa maailman kristityistä.
Joillakin on suuri tarve luoda naispappeuden torjujista kuva, jota on helppo vastustaa. He ovat fanaatikkoja, jotka ovat valmiit melkein mihin tahansa. Heidän toimintatapansa eivät juuri poikkea Irakin terroristeista. He tärvelevät muuten rauhallisen työyhteisön. He halveksivat naisia, nitistävät heidät ja käyttäytyvät heitä kohtaan moukkamaisesti. Luultavasti tämän kuvan luojat ja ylläpitäjät itsekin tietävät, ettei kuva ole totuudenmukainen. Se kuitenkin palvelee sitä päämäärää, että ainakin jotkut saadaan innostumaan kaltaisiani pastoreita vastaan, ja siksi kuva on käyttökelpoinen. Olen ollut pettynyt kirkkomme johdon viimeaikaisiin lausuntoihin myös siitä syystä, että nekin palvelevat sitä, että ihmisiä saadaan innostettua meitä vastaan. Ehkä tämä ei ole ollut kirkon johtajien päämäärä. Kun lukee kirjoituksia lehdistä tai netin keskustelupalstoilta, kirkon johtajien lausunnot ovat epäilemättä sytyttäneet sellaista vihaa ja raivoa, joka puistattaa.
Jotkut ovat ihmetelleet, miksi naispappeus - tai sen torjunta - on meille uskossa se liki tärkein asia. Sitä naispappeus ei meille ole. Monet meistä ovat pitäneet tässä asiassa hyvin matalaa profiilia. Emme ole saarnoissamme käsitelleet naispappeutta. Emme ole elämöineet tällä asialla. Olemme aiemmin saaneet keskittyä siihen, mihin olemme tahtoneet keskittyä - pastorin viran ensisijaisiin tehtäviin. Olisimme toivoneet, että olisimme saaneet jatkaa rauhassa nuorempien ja vanhempien opettamista ja palvelemista. Toiset ovat tehneet tästä asiasta niin suuren kuin se nyt on. Meitä on painostettu siihen, minkä koemme vakaumuksemme vastaiseksi. Ja kun emme ole suostuneet siihen, mihin on painostettu, toiminnastamme on nostettu kova meteli. Tällaista meteliä emme ole tahtoneet.
Meitä on arvosteltu, että teemme vakaumuksestamme sen johtopäätöksen, ettemme toimita messua yhdessä naispastorin kanssa. Joku kirjoitti kommentissaan tämänsuuntaisesti: Eihän sekään pastori, joka uskoo maailman olevan 6000 vuotta vanha, kieltäydy toimittamasta messua sen pastorin kanssa, jolla on toinen käsitys - joka ajattelee maailman olevan miljardeja vuosia vanha. Käsittääkseni pakottaminen vakaumuksen vastaiseen toimintaan on sitä, että joutuu osallistumaan sellaiseen, missä joutuu kieltämään vakaumuksensa. Jos toimittaisin messun yhdessä naispastorin kanssa, enkö silloin joutuisi kieltämään vakaumukseni. Enkö omalla toiminnallani osoittaisi, että hyväksyn sen, että papiksi vihitty nainen toimittaa messun. Pastoria, joka uskoo maailman olevan 6000 vuotta vanha, en painostaisi vastoin hänen tahtoaan osallistumaan tilaisuuteen, jossa opetetaan toisin. Tästä ei käsittääkseni seuraa, ettei hän voisi tehdä yhteistyötä toisin ajattelevan pastorin kanssa.
Sitäkin jotkut ovat ihmetelleet - seurakuntamme vs. kirkkoherrakin muutama päivä sitten Tyrvään Sanomissa - miksi voin jakaa ehtoollista esimerkiksi naispuolisen diakonin kanssa mutta en papiksi vihityn naisen kanssa. Syy on se, ettei naiseus ole minulle ongelma. Naispappeus on.
Jotkut ovat kirjoittaneet, että vakaumukseni loukkaa syvästi naispastoria. Tai se loukkaa naispastoria, että joku seurakuntalainen kertoo, ettei hän itse osallistu tai hänen lapsensa ei osallistu naispastorin toimittamaan jumalanpalvelukseen. En kiellä, etteikö toisen vakaumus voisi loukata toista. Kuulen itsekin usein, että jollakulla on toisenlainen käsitys papinvirasta kuin minulla. Joskus kuulen tämän kovana arvosteluna minua kohtaan. Joudumme elämään siinä todellisuudessa, että toiset ajattelevat toisin kuin minä. Eikö sitä todellisuutta voida elää seurakunnassakin ilman syvää loukkaantumista?
Kurssikaverini teologisesta tiedekunnasta Jaakko Heinimäki kysyi, jakaisinko hänelle ehtoollisen. Hän kuvasi itseään klassista kristinuskoa tunnustavaksi luterilaiseksi kristityksi, joka pitää naispappeutta raamatullisesti perusteltuna. Jaakko - eikö niin että sijoitit myös itsesi tähän joukkoon? Tervetuloa huomenna kiirastorstai-iltana Vammalaan Sammaljoen kirkkoon Herran pöytään. Jaan siellä sinullekin Kristuksen ruumiin ja veren. Matka pääkaupunkiseudulta taitaa vain olla pitkä.
posted by Jari Rankinen | 8:20 ip.
15 Comments:
Jari,
kiitos kutsusta, mutta maantieteellinen välimatka muodostuu tällä kertaa esteeksi minun puoleltani.
Minä ainakin olen löytänyt Luther-säätiöstä hengellisen kodin. Olen lapsesta saakka kuulunut luterilaiseen kirkkoon, kasvanut körttipapin saarnoja kuunnellen seudulla jossa mikään perinteinen herätysliike ei vaikuta. Apostolisia jumalanpalveluksia ei nykyisin tahdo löytyä eikä pian löydy mistään, mikäli olen oikein ymmärtänyt tämän Vammalankin jupakan. Siksi olen iloinen Luther-säätiön messuista. Siellä ei tarvitse pelätä "selkäänpuukottajia", vaan saa rauhassa olla luterilainen oma itsensä.
Arvelinkin että tämä piispan ekskommunikointiasia oli taustalla tässä ehtoolliskysymyksessä. Niin kuin kirjoitin jo aiemmin, minusta papit ja piispat ovat paimenvirassaan todella suuressa vastuussa. Heidän tehtävänään on varjella apostolista oppia ja torjua harhaopit. Ikävä kyllä en voi hirveästi kunniottaa tässä suhteessa nykyisiä piispojamme. Ainoa harhaoppi jota vastaan taistellaan (joka ei kuulemma olekaan harhaoppi) on tämä vanha virkakäsitys.
Kyllä, en ole puolueeton tässä asiassa koska mieheni Petri on Luther-säätiön pastori. Mutta minusta on rehellistä kertoa asiat kiihkottomasti naisen näkökulmasta.
On surullista, hirveän surullista, jos joku tulee ehtoolliselle "testausmielessä" eli "antaakohan tuo veijaripappi nyt minulle liberaalille ehtoollista".
Luther-säätiön papithan eivät saa palkkaa kirkolta, joten siinäkin suhteessa voitte olla rauhallisia verorahojenne suhteen. Meitä luupäitä ei niillä elätetä!:)
Tulin juuri Kouvolan keskuskirkosta, jossa Kymi Sinfonietta esitti Bachin Matteus-passion. Olin siellä 10-vuotiaan Luukas-poikamme kanssa. Upea ilta! Siunattua kiirastorstaita jokaiselle.
Kommenttina myös nimimerkki "Vesalle" hänen bloginsa pohjalta:
Kristikunnan jakaantuminen eri tunnustukuntiin ja "kirkkoihin" on surullinen tosiasia, joka saa ilmiasunsa ennen kaikkea täyden ehtoollisyhteyden puuttumisesta näiden kesken. (En puutu sielunhoidollisiin poikkeuksiin tästä säännöstä. Niitä on oltava, ja niitä on.)Usein se pohjautuu erilaisiin käsityksiin ehtoollisen olemuksesta, ja sillä puolestaan on usein liittymäkohtia muihin tärkeisiin opinkohtiin, ennen kaikkea vanhurskauttamiskäsitykseen.
Tätä hajaannusta, jonka pitäisi totisesti tuntua meidän jokaisen sydämessä polttavana haavana, ei voi ohittaa noin vain avaten ehtoollispöytä kaikille kastetuille. Tämä lienee selvää useimmille vakavasti ekumeeniseen työskentelyyn tai muuten kristittyjen yhteiseen toimintaan osallistuneille.
Se kipu, jota itse tunnen esimerkiksi roomalaiskatolisessa messussa, kun en voi osallistua kommuunioon, ei silti missään tapauksessa merkitse loukkaantumista vastuulliselle papille, vaan paremminkin jaan sen osana Kristuksen hengellistä, haavoitettua ruumista katolilaisten sisarteni ja veljien kanssa. Se kannustaa minua olemassaolevan, mutta murtuneen yhteyden pohjalta toimimaan rehellisesti kohti yhä suurempaa yksimielisyyttä Sanasta ja sakramenteista - lyhyesti sanottuna oikeasta opista. Ja sama koskee tietenkin myös muita kristikunnan suuntauksia.
On kuitenkin myös muita, raamatullisesti perusteltuja syitä, jotka saattavat estää yhteisen ehtoollisen vieton: seurakuntalaisen elämä räikeässä ristiriidassa Jumalan selvien käskyjen kanssa ja ylpeän-röyhkeä haluttomuus tehdä parannusta; rakkauden käskyä vastaan sotiva, yhteisön sisäinen riita, sorto ja alistaminen; avoin, häikäilemätön ja hajottava selkeän harhaopin edistäminen oikeauskoisen seurakunnan parissa. Näistä puhuttaessa olisi voitava tavalla tai toisella käyttää kirkkokuria.
Yksi näkökulma vallankäyttöön: Kirkon johdolla ei ole todellista valtaa yhteiskunnassa, eli valtaa vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen (vaikka noin 80 % kansasta kuuluu vielä kirkkoon).
Kirkon johdolla ei ole myöskään valtaa työntekijöidensä mielipiteisiin, olivatpa nämä liberaaleja tai konservatiiveja.
Ainoa todellinen valta, joka kirkon johdolla on, on antaa työntekijöilleen varoituksia ja mahdollisesti erottaa virasta. Tällä vallalla kirkon johto tällä hetkellä uhkailee esim. tapauksissa Koivisto ja Rankinen. Ja uhkailu tuntuu niiin kovasti suuren yleisön kosiskelulta.
Martti:
Minulle kyllä jää oikesti epäselväksi, miksi Raamatun valossa (vai voidaanko se tässä yhteydessä kätevästi sivuuttaa?) on välttämätöntä, että ateriayhteyttä uudestisyntyneiden uskovien kesken ei ole, ennen kuin ollaan päästy yksimielisyyteen kaikista teologisista erimielisyyksistä. Ketä vastaan rikon ja millä tavalla, jos menen jonkun toisen tunnustuskunnan messuun tai annan jonkun ulkopuolisen veljen tai sisaren osallistua oman seurakuntani vastaavaan tilaisuuteen?
Tämä ateriayhteyden puuttumattomuuden välttämättömyys, johon viittasit, on juuri sellaista härskiä touhua, joka olisi ollut Paavalille anateema. Toisaalta onhan sillä pitkät perinteet, jotka yleensä painavat vaakakupissa enemmän kuin Jumalan sana, johon tukeudutaan yleensä vain silloin, kun se sopii omiin ennakkokäsityksiin.
Jeesus rukoili, että hänen omansa olisivat yhtä. Vuosisatojen saatossa olemme nähneet, että samaan muottiin pakottaminen ei ilmeisesti onnistu kovin tehokkaasti tällä ehtoollisen epäämisellä. Jokohan olisi aika kokeilla jotain muuta?
Kun kerran seisomme Herran edessä ja hän kysyy, miksi emme ottaneet vieraita vastaan ja antaneet heidän syödä ja juoda kanssamme, niin siihen on toivottavasti mietitty hyvä selitys valmiiksi.
Vesalle:
Kyllä me saamme syödä ja juoda ja meidän pitääkin tehdä niin jopa pakanoiden, mutta aivan erityisesti uskonveljien kanssa, vaikkemme samaan ehtoollispöytään aina menekään. Emme ole toinen toisillemme "saastaisia".
Omissa kysymyksissäsi kuitenkin ehkä näkyy jo yksi niistä syistä, jotka ovat johtaneet tilanteeseen, jossa kirkkona olemme, halusimme sitä tai emme: että tarkoitamme ehtoollisella niin eri asioita, että olisi epärehellistä viettää sitä yhdessä. Silti voimme monen monituisella tavalla kokea ja elää todeksi murtunutta yhteyttämme, kuten itse lähetystyössä toimivana teologina saan usein kokea.
Jumalan haltuun - kaikkein pyhimmän alttarin sakramentin asettamisen muistopäivänä!
Launtaiuskovaiset ovat vakaumuksessaan niin, jyrkkiä, että eivät mahdu sunnuntaiuskovaisten kanssa samaan seurakuntaan.
Ikäänkuin se olisi ratkaisevan suuri pääasia kristinuskossa.
Adventistit ovat kuitenkin olleet rettelöimättä työyhteisöjen lauantaityötä vastaan. Saati, että lajittelisivat ylemmän, Raamattuun nojaavan tiedon nojalla ihmisiä yhteistyökelvottomiin samassa työyhteisössä.
Tässä onkin ero vakaumuksella ja vakaumuksella. Rasisminsukuiseksi vakaumus on päässyt kasvamaan silloin, kun siihen hullaantumalla ei suvaita rinnakkaista vakaumusta, vaan se nonsoleeraa työtoverin työyhteisössä, ja oikeuttaa muun yhteiskunnan ihmetykseksi jättämään toteuttamatta lähimmäisen rakkauden käskyä sen alkeellisessa muodossa, toisen henkilön työn hyväksymistä työyhteisössä.
Uskonto synnyttää fanatistisia ääriliikkeitä.
Ne joko eroavat oman vakaumuksensa ylipaisumisella omaksi itsenäiseksi liikkeekseen, tai niihin juurtuu fanatismia laimentava siemen: voidaan sittenkin säilyttää vakaumus terrorisoimatta mitenkään sillä toisen ihmisoikeutta tehdä valittuna työverina samaa päätyötä, joka päätyö on muiden ihmisten palveleminen, ei oman vakaumuksen helliminen.
Olen perustellut, että mieluummin kuin tähän itsekeskeisyyspainotteiseen naispappeusristiretkeen, kaikki, kaikki voima ja energia keskitettäisiin Matt. 25:40 lähetyskäskyyn:
Tehdään kaikki saitin lukijat naispappeusnäpertelyn sijasta kaikkemme, että ensi ja seuraavalla viikolla edes "yksi näistä pienimmistä", yksi tappolistalla oleva syntymätön lapsi saisi ihmisarvon. Ja voisi naispappeus-julkisuuskampanjan siihen kääntämisen ansiosta jäädä kevytmielisellä tavalla abortoimatta.
Lauri:
saksaksi sanotaan, että "das eine schließt das andere nicht aus", eli se, että itsekin suhtaudun kauhulla suomalaiseen aborttikäytäntöön ja haluaisin osaltani olla sitä jollakin tavalla parantamassa (mutta miten?), ei sulje pois toista tärkeää asiaa eli Jumalan Sanan totuuden esillä pitämistä esimerkiksi juuri tässä naispappeuskysymyksessä. Lisäksi ne ovat - tosin kaukaista - sukua toisilleen. Valitettavasti en tässä ehdi selittää, miten. Pitää mennä turkkilaiselta hakemaan lampaanviulu ja marinoida se ja lähteä sitten kirkkoon, ehtoolliselle.
Hei. Voisitko vielä hieman tarkemmin selittää, miksi et voi toimittaa messua, jossa naispappi avustaa? Selityksesi siitä, että et vastusta naisia vaan naispappeutta, ei auttanut minua ymmärtämään tilannetta yhtään paremmin. Olen saanut blogistasi kuvan, että muilla tavoin teet kyllä yhteistyötä naispappienkin kanssa seurakuntatyössä. Miksi juuri messun toimittamisesta tulee kieltäytyä? Miksi muu yhteistyö ei yhtä lailla tarkoittaisi naisten pappeuden hyväksymistä? Oikeasti minun mielestäni se tarkoittaisi vain sen tunnustamista, että kirkko nykyään tunnustaa naisten pappeuden, ei naispappeuden hyväksymistä.
Olen luullut, että ne naispappeuden vastustajat, jotka eivät kieltäydy kaikesta yhteistyöstä naispappien kanssa, ovat vetäneet rajan kutakuinkin siihen, toimiiko naispappi tehtävässä, joka on vain ja ainoastaan papeille tarkoitettu. Että muissa tilanteissa hänen kanssaan voisi tehdä yhteistyötä, kuten kenen tahansa naisen ja kirkon työntekijän kanssa. Ne, jotka eivät kuulu siihen ryhmään, joka kokee tarvetta osoittaa mieltään naispappeutta vastaan aina naispapin kohdatessaan (eikä koe asian sanomista riittäväksi tavaksi osoittaa sitä). Siksi en ymmärrä, miksi kieltäydyt messusta, jossa naispappi hoitaisi tehtävän, jonka voi hoitaa myös naisdiakoni, tai vaikkapa minä voisin. Toimittaisitko messun, jossa minä avustaisin? Opiskelen teologia, aion papiksi ja olen nainen.
En tarkoita kysymykselläni kiusata vaan haluan oikeasti ymmärtää, miksi vakaumuksesi vaatii mitä vaatii. Toivon, että meille kaikille on tulevaisuudessakin tilaa kirkossa! Olet kirjoittanut rauhanomaisesti ja asiallisesti blogissasi, sikäli kuin olen sattunut lukemaan. (Valitettavasti samaa ei voi sanoa kaikista kommentteja kirjoittaneista, osa kommenteista on ainakin minua loukkaavia)
Himppu,
Etkö yhtään ole ihmetellyt, miksei tämän hetken tärkein kirkkofanatismi kohdistu jumalanpalveluksen viikonpäivään, alttarin esineistöön, viinin ja leivän tarkkaan koostumukseen, onko puhe Jeesuksen kotikieltä, latinaa, ruotsia, suomea vai suomen murretta jne?
Moneen muuhunkin löytää minäkeskeistä, paremmin Raamattunsa tietäjää kuin itsensä ylentäjän Suomen ennätystä hipovan palveluviran hoitajan sukupuolisiin eroihin. Paavalin lausahdus on arkkipiispan tavoin jo kaikkien syytä asettaa sen aikaista orjien ja naisten kohtelukulttuuria vasten.
Ehtoolliseen voi erittäin hyvin hiljentyä myös niin, että viini ja leipä on asetettu alttarille tarjolle ja kukin käy polvistuen sen sieltä itse hiljentyessään ottamaan. Miten omituisen keskeinen on siinä tapahtumassa naisen tai papin itsensä osapuolena korostamisen rooli? Olisiko pienen miettimisen paikka?
Saarnan saa kuurosokea lukea pistekirjoituksella tietämättä, onko nainen kirjoittamisellaan "saastuttanut" sen. Tai myös naispappeussoturi voi erehtyä lehdestä lukemaan saarnan, jossa etunimen kohdalla on vain kirjain.
Onko seksismiä, alistamista salaa kuitenkin eniten ilmassa, kun saarnan tai ehtoollisen sisällölle merkityksetöntä sukupuolta, vain silloin kun se on lähellä ja näkösällä, jahdataan?
Koko keskustelussa on seksismin lisäksi vahva juonne siitä, että pappi on muita ihmisiä ihmeellisen paljon ylemmälle jalustalle nostetuksi tunteva henkilö, jota ei pitäisi kai sinutellakaan.
Tämä jalustallaseisonta-ajattelu ei työelämässä ole pitkään ollut nykyaikaa.
Työtoveruus, tasa-arvoa viestivä vierelläkulkeminen on sekin opetus, jonka helposti etsimättä löytää samasta kirjasta kuin työpaikkakiusaamiseen asti tulkitun, sen ajan henkeä kuvastavan yksityiskohdan.
Martti:
Korinttilaiset olivat ilmeisesti unohtaneet rakkausaterialtaan rakkauden, kun taas meiltä on jo pitkään puuttunut se ateria - ja nyt on sen rakkaudenkin kanssa vähän niin ja näin.
Mutta siitä huolimatta en edelleenkään näe, kuinka Raamatun valossa voin pitää oikeutettuna sitä, että jompi kumpi meistä ei päästä toista ehtoollispöytään siksi, että ymmärrämme ehtoollisen jotenkin eri tavalla.
Epäilen myös, mahtoiko alkukristityillä olla kahta eri ateriayhtettä uskovien kesken: toinen sellainen, joka voitiin jakaa kaikkien uskovien veljien ja sisarien kanssa, ja toinen sellainen, johon olisi ollut "epärehellistä" osallistua sellaisten Jeesuksen opetuslasten kanssa, jotka olivat jostain kehällisestä teologisesta yksityiskohdasta eri mieltä.
Pahoittelen jo etukäteen sitä, että perillä joudut yhteiselle aterialle sellaisten kanssa, joiden kanssa et täällä maan päällä voinut olla vastaavassa yhteydessä. Mutta ainahan voi vedota telogisiin syihin ja isien perinnäissääntöihin. Ehkäpä Jeesuksen suhtautuminen näihin perusteluihin on muuttunut hieman suvaitsevammaksi viimeisten 2000 vuoden kuluessa.
Vesa,
Alan yhä enemmän nähdä mysteerin naispappeuden vastustuksesta paikkaan ja aisteihin sidottuna sekä myös valta-istuintyyppisenä asiana.
Jostain teologisesta yksityiskohdasta täytyy lähes kaikkien kuudesta aistista olla valpastuneena, ennen kuin siitä nousee normaalilla käyttäytymiskoodilla
käsittelemätön, erikoiseen teologiseen yksityiskohtaan tarrautuva, ylipursuava vakaumus.
Eihän muusta Raamatun kirjaimen kyllä tarjoamasta sen ajan henkeä kuvastavasta poikkeamasta nykypäivään verraten ajauduta työyhteisössä näin erikoiseen tilanteeseen, ettei arkkipiispan ohjaukseen voi alistua. Täytyy olla inhimillisten, lihallisten aistien sellaista vakaumusta lujasti pönkittämässä.
Tämän oivallan siinä, että naispappi kyllä voi näkemättä, kuulematta, naiselle tuoksumatta, käsin tervehtimättä, kyllä tehdä papin työtään. Ratkaisevaa on läsnäolo, aistien läsnäolo. Silloin, juuri silloin laukeaa käyttäytymiskoodi, joka ei järjellä ole ymmärrettävissä.
Vakaumuksia kylläkin yleensä yhteiskunnassa kunnioitetaan, vaikka useammatkin aistit ovat samanaikaisesti pelissä.
Itse ainakaan en ole tavannut eläissäni henkilöä, jonka kanssa en suostuisi vieruskaverina asiakaspalveluun, jos sellainen paikka tulisi.
Olen käyttänyt tästä kaikkien aistien mukana olosta sanontaa seksistinen. Parempi olisi puhua tunnistamattomasta käyttövoimasta yli ymmärryksen käyvän käyttäytymiskoodin noudattamiselle niin pienestä yksityiskohdasta kuin naiseus papin puvussa. Sana seksismi on liian kapea-alainen, jollei siihen liitä valta-istuinajattelua.
Toimitusjohtajankin työ työyhteisöissä on muutamassa vuosikymmenessä muuttunut sidosryhmiä palvelevaksi. Takana on aika, jolloin oltiin vallan kahvassa ja saneltiin päätöksiä vakaumusten mukaan.
Näin on kirkonkin johtajan työ muuttuva. Se on asiakaspalvelua. Se on eri sidosryhmien kanssa yhteistyötä 100%:lla palvelumielialalla. Ei korokkeella oloaan ja vakaumuksiaan hellivällä mielialalla niin, että sidosryhmissä kärsitään ja asiakaskunta ihmettelee.
Nainen seksistinä objektina toimii ehkä katalysoivana sivuärsykkeenä. Kun tuska on laskeutua kokonaan alas saarnastuolin korkeudesta,
ylimyksen merkit unohtaen, ihmisten palvelijaksi ja vierellä kulkijaksi, nöyränä ilman kynnysehtoja. Ilman ehtojen sanelua ja yhtäkään naista poiskäännyttämättä, kuten palvelualttiuden opettaja, joka joutui ristille juuri tänä muistopäivänä.
Vesalle:
Iloitsen jo nyt aivan valtavasti niistä Karitsan hääjuhlista, joilla kaikki perillepäässeet kaikista kirkkokunnista ja kristillisistä yhteisöistä istuvat yhtenä Morsiamena Herran pöydässä - ja jokaisesta kristystä, joka jo tässä ajassa kärsii kristikunnan jakaantumisesta ja itse parannusta tehden koettaa auttaa siihen myös toisia ja näin ennakoi tuota suurta päivää. Oikotietä ykseyteen ei kuitenkaan ole olemassa. Muutenhan se olisi varmaan jo ainakin 1500 vuotta sitten löydetty. Mutta kuljetaan silti yhdessä eteenpäin, vaikka joskus riidellenkin, katse kiinnitettynä Vapahtajamme Ristiin, joka erityisellä tavalla juuri nyt luo valoaan kaikille Golgatan kummulla seisoviin, Hänen neuvottomiin seuraajiinsa. Siunattua Pääsiäistä!
Mukava taas ollut lukea näitä kommentteja, kiitos niistä teille kirjoittajille!
Ettei jäisi kellekään epäselväksi eräs ohimennen mainittu vertaus, niin kyllähän aidot adventistit ovat juuri sen verran tiukkoja vakaumuksessaan, että eivät ole tehneet töitä lauantaisin vaikka sitten olisivat saaneet potkut sen vuoksi. Nykyäänhän tilanne ei 5-päiväisen työviikon myötä enää ole ollenkaan niin paljon esillä.
Ihanaa että vaikka me ihmiset olemme vajavaisia ja erimielisiä, niin Jumala on täydellinen!
Siunattua pääsiäistä! :)
Martti Vaahtoranta,
Hieno pääsiäiskirjoitus.
Lisään siihen yhden näkökulman, josta voimme kaikki olla yhtä mieltä:
Jeesus on esikuvamme vierelläkulkijasta, joka ei aseta ehtoja, ei käännytä pois yhtäkään naista, joka tahtoo hänen työtänsä tehdä.
Hänen esimerkkiinsä uskoen meistä kaikista voi sanoa: me tiedämme mitä teemme.
Lähetä kommentti
<< Home