Paneeli
Eilen illalla Vammalan kirjastossa järjestettiin paneeli "Sopiiko nainen papiksi?" Keskustelijoina olivat TM Riikka Korpinen, TT Liisa Lampela-Kivistö, lastentarhanopettaja ja kirkkovaltuutettu Satu Rantala ja minä. Keskustelun seuraajia ja keskusteluun osallistujia oli noin 120. Puheenjohtajana toimia rehtori ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jari Andersson.
Paneeli sujui hyvässä hengessä. Suurempia ylilyöntejä ei tapahtunut. Yleisön kysymykset tai kommentit olivat varsin asiallista. Mielestäni saimme Riikan kanssa sanottua ja perusteltua, miksi edelleen pitäydymme siinä käsityksessä, että seurakunnan paimenen virka on miehen virka. Emme kokeneet olevamme mitenkään altavastaajia. Että nuori teologinainen kertoo torjuvansa naispappeuden ja tekee sen fiksusti, jo se välittää tärkeän viestin: kyse ei ole naisten aliarvioimisesta tai syrjimisestä, kyse on Raamatun opetuksesta, johon haluamme sitoutua.
Käytin paneelin alussa seuraavan puheenvuoron:
Miten oppii tuntemaan Jumalaa? Miten saa tietoa Jumalasta? Millainen Jumala on? Mitä hän tahtoo – mikä on Jumalan mielestä oikein, mikä väärin? Mikä on tie hänen luokseen? Miten ihminen pelastuu? Onko taivasta, onko kadotusta?
Oppiiko Jumalan tuntemaan niin, että järkeilee? Kuuntelee, mitä järki sanoo? Se ei ole tie Jumalan luo. Saako tietoa Jumalasta niin, että etsii Jumalaa ihmisen sisimmästä, miettii uskonasioita syvästi? Sekään ei ole tie Jumalan luo. Onko se, että mietitään joukolla Jumalaa, perustetaan viisasten kerho ja tarvittaessa äänestetään? Ei sekään. Jos yritetään tavoittaa Jumala näin, seuraus on, että on miljoonia erilaisia totuuksia Jumalasta, Jumalan tahdosta ja pelastumisesta. Jokaisella on oma totuutensa. Että jokaisella on oma jumalansa ja saakin olla, se ei ole kristittyjen uskoa.
Joku on sitä mieltä, ettei Jumalaa voikaan oppia tuntemaan. Ei näin suurista asioista voi tietää. On mieletöntä kysyä, mikä on Jumalan mielestä oikein tai väärin. Tämäkään ei ole kristittyjen uskoa.
Mutta tämä on: Jumalaa opitaan tuntemaan niin, että Jumala ilmoittaa meille itsensä. Me emme tavoita Jumalaa, mutta hän tavoittaa meidät. Hän kertoo meille itsestään, tahdostaan, tiestä hänen luokseen, miten ihminen pelastuu ja onko kadotusta, onko taivasta. Jumalan ilmoitus on hänen Pojassaan, Jeesuksessa. Ja se on hänen sanassaan, Raamatussa. Raamatun äärellä pitäisi ajatella: Nyt Jumala puhuu. Silloin kun Jumala puhuu, ihmisen tehtävä on kuunnella ja ottaa todesta. Jumala on Jumala ja ihminen vain ihminen.
Ratkaiseva kysymys asiassa, jota tänään mietimme - kuten monissa muissa - on, miten suhtaudumme Raamattuun. Haluan ajatella kuten kristityt aina ja juuri luterilaiset kristityt: Jumala puhuu Raamatussa. Hän ilmoittaa siinä itsensä. Hän kertoo Raamatussa, mistä muuten emme tietäisi.
En tarkoita, että tiedämme Jumalasta kaiken. Tai Jumalan tahdosta kaiken. Emme tiedä kaikkea, edes melkein. Jumala on vielä suurempi kuin koskaan meidän ymmärryksemme. Mutta sen voi tietää, mitä Jumala on ilmoittanut.
Raamatun pääasia ei ole naispappeus. Pääasia on sanoma Kristuksen rististä ja ylösnousemuksesta. Sanoma siitä, miten syntinen, kadotuksen ansainnut pelastuu. Saa luottaa Jeesukseen, hyvään Vapahtajaan, ja niin pelastuu taivaaseen. En ole käsitellyt naispappeutta saarnoissani. Kohua, joka nyt on, en olisi toivonut. Olen miettinyt: Miten paljon tämä asia on saanut tilaa mediassa – lehdissä, etusivuilla, TV:ssä, radiossa. Saisipa joskus näin paljon tilaa Raamatun pääasia.
Se, että naispappeus ei ole pääasia, ei kuitenkaan tarkoita, että se on merkityksetön, yhdentekevä asia. Ei Raamatun pääasia ole sekään, ettei saa varastaa. Emme kuitenkaan tee johtopäätöstä, että on samantekevää, varastammeko vai emme. Minun ymmärrykseni mukaan Raamattu - Jumalan ilmoitus - torjuu sen, että nainen toimisi seurakunnan paimenena. Jumala puhuu ja ihminen kuuntelee. Siksi en rohkene ajatella toisin. En rohkene toimia toisin kuin niin, että otan todesta tämän, minkä olen ymmärtänyt Raamatun opetukseksi. Haluan sitoutua siihen, mitä Raamattu opettaa. Siihen on hyvä sitoutua. Koen, että se on vapautta, rauhaa ja lepoa – myrskynkin keskellä. Erityisesti viime aikoina olen kokenut, että Raamattuun sitoutuminen antaa rauhaa ja lepoa.
Paneeli sujui hyvässä hengessä. Suurempia ylilyöntejä ei tapahtunut. Yleisön kysymykset tai kommentit olivat varsin asiallista. Mielestäni saimme Riikan kanssa sanottua ja perusteltua, miksi edelleen pitäydymme siinä käsityksessä, että seurakunnan paimenen virka on miehen virka. Emme kokeneet olevamme mitenkään altavastaajia. Että nuori teologinainen kertoo torjuvansa naispappeuden ja tekee sen fiksusti, jo se välittää tärkeän viestin: kyse ei ole naisten aliarvioimisesta tai syrjimisestä, kyse on Raamatun opetuksesta, johon haluamme sitoutua.
Käytin paneelin alussa seuraavan puheenvuoron:
Miten oppii tuntemaan Jumalaa? Miten saa tietoa Jumalasta? Millainen Jumala on? Mitä hän tahtoo – mikä on Jumalan mielestä oikein, mikä väärin? Mikä on tie hänen luokseen? Miten ihminen pelastuu? Onko taivasta, onko kadotusta?
Oppiiko Jumalan tuntemaan niin, että järkeilee? Kuuntelee, mitä järki sanoo? Se ei ole tie Jumalan luo. Saako tietoa Jumalasta niin, että etsii Jumalaa ihmisen sisimmästä, miettii uskonasioita syvästi? Sekään ei ole tie Jumalan luo. Onko se, että mietitään joukolla Jumalaa, perustetaan viisasten kerho ja tarvittaessa äänestetään? Ei sekään. Jos yritetään tavoittaa Jumala näin, seuraus on, että on miljoonia erilaisia totuuksia Jumalasta, Jumalan tahdosta ja pelastumisesta. Jokaisella on oma totuutensa. Että jokaisella on oma jumalansa ja saakin olla, se ei ole kristittyjen uskoa.
Joku on sitä mieltä, ettei Jumalaa voikaan oppia tuntemaan. Ei näin suurista asioista voi tietää. On mieletöntä kysyä, mikä on Jumalan mielestä oikein tai väärin. Tämäkään ei ole kristittyjen uskoa.
Mutta tämä on: Jumalaa opitaan tuntemaan niin, että Jumala ilmoittaa meille itsensä. Me emme tavoita Jumalaa, mutta hän tavoittaa meidät. Hän kertoo meille itsestään, tahdostaan, tiestä hänen luokseen, miten ihminen pelastuu ja onko kadotusta, onko taivasta. Jumalan ilmoitus on hänen Pojassaan, Jeesuksessa. Ja se on hänen sanassaan, Raamatussa. Raamatun äärellä pitäisi ajatella: Nyt Jumala puhuu. Silloin kun Jumala puhuu, ihmisen tehtävä on kuunnella ja ottaa todesta. Jumala on Jumala ja ihminen vain ihminen.
Ratkaiseva kysymys asiassa, jota tänään mietimme - kuten monissa muissa - on, miten suhtaudumme Raamattuun. Haluan ajatella kuten kristityt aina ja juuri luterilaiset kristityt: Jumala puhuu Raamatussa. Hän ilmoittaa siinä itsensä. Hän kertoo Raamatussa, mistä muuten emme tietäisi.
En tarkoita, että tiedämme Jumalasta kaiken. Tai Jumalan tahdosta kaiken. Emme tiedä kaikkea, edes melkein. Jumala on vielä suurempi kuin koskaan meidän ymmärryksemme. Mutta sen voi tietää, mitä Jumala on ilmoittanut.
Raamatun pääasia ei ole naispappeus. Pääasia on sanoma Kristuksen rististä ja ylösnousemuksesta. Sanoma siitä, miten syntinen, kadotuksen ansainnut pelastuu. Saa luottaa Jeesukseen, hyvään Vapahtajaan, ja niin pelastuu taivaaseen. En ole käsitellyt naispappeutta saarnoissani. Kohua, joka nyt on, en olisi toivonut. Olen miettinyt: Miten paljon tämä asia on saanut tilaa mediassa – lehdissä, etusivuilla, TV:ssä, radiossa. Saisipa joskus näin paljon tilaa Raamatun pääasia.
Se, että naispappeus ei ole pääasia, ei kuitenkaan tarkoita, että se on merkityksetön, yhdentekevä asia. Ei Raamatun pääasia ole sekään, ettei saa varastaa. Emme kuitenkaan tee johtopäätöstä, että on samantekevää, varastammeko vai emme. Minun ymmärrykseni mukaan Raamattu - Jumalan ilmoitus - torjuu sen, että nainen toimisi seurakunnan paimenena. Jumala puhuu ja ihminen kuuntelee. Siksi en rohkene ajatella toisin. En rohkene toimia toisin kuin niin, että otan todesta tämän, minkä olen ymmärtänyt Raamatun opetukseksi. Haluan sitoutua siihen, mitä Raamattu opettaa. Siihen on hyvä sitoutua. Koen, että se on vapautta, rauhaa ja lepoa – myrskynkin keskellä. Erityisesti viime aikoina olen kokenut, että Raamattuun sitoutuminen antaa rauhaa ja lepoa.
posted by Jari Rankinen | 8:23 ap.
19 Comments:
Lepoa ja rauhaa voi tuoda tutussa ja turvallisessa pitäytyminenkin. Kasvuun suostuminen voi aluksi sattua juuri siksi, että joutuu luopumaan totutusta. Toki jokaisella on oikeus elää oman harkintansa ja omantuntonsa mukaan. Mutta käsittääkseni Jumalan ja ihmisen välinen raja ei ole mikään lopullinen raja. "En enää elää minä, vaan Kristus minussa."
Joku on verrannut Jumalaa asiaksi joka on piirin keskellä. Jokainen pirissä seisova näkee hänet hiukan eri kulmasta.
Toki tuossa piirivertauksessa pitää olla sen verran varovainen, että katsotaan sentään samaa Jumalaa, eli Häntä, joka on ilmoittanut tahtonsa Raamatussa ja Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Tärkeää on, että jokainen voi Raamatulla koetella, pitääkö hänen "jumalakuvansa" yhtä Jumalan oman ilmoituksen kanssa, vai onko hän luonut itselleen sellaisen kuvan Jumalasta, joka ei pidä paikkaansa.
Raamattuun, Jumalan ilmoitukseen itsestään, tulee uskoa, ettei kävisi niin kuin ulkokultaisille fariseuksille, jotka eivät tunteneet kansansa messiasta. Jeesus sanoo heistä seuraavasti:
"Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut. Mutta jos te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte minun sanojani?"
(Joh. 5:46-47)
Hei Jari!
Toi sinun puheesi siellä paneelissa on mielestäni todella hyvä.
Viisautta oli, ja on edelleen, käyttää tämä kohu hyväksi niin, että nyt kun ihmisillä on kiinnostusta, kertoa myös syntisen ihmisen pelastumisesta vain ja ainoastaan uskossa Jeesuksen ristintyön ansioon.
Kiitos :)
Jarin pitämä alustus on asiallinen. Jumalaa ei järjellä ymmärretä.
Näin maallikkona hämmentää, että teologit voivat tulkita samaa Raamattua niin eri tavoin. Aikoinaan naispappeuspäätöstä tekemässä olleet teologit ja muut edustajat eivät tehneet päätöstä vastoin parempaa tietoa. Olihan asiaa kyllä tutkittu jo kymmeniä vuosia, selvityksiä tehty. Joistain asioista ei vain näköjään päästä täydelliseen yksimielisyyteen.
Tämä kysymys on päässyt kohtuuttomaan asemaan, on sanottu. Näin sanotaan nyt, kun vastustajat ovat ahtaalla. Näin ei sanottu, kun naispuolisia pappeja etenkin Oulun hiippakunnassa syrjittiin. Piispa kutsui pappiskokouksiin ainoastaan miespapit. Naispuoliset olivat pelkkää ilmaa hänelle. Naiset ymmärsivät – antoivat periksi ja vaikenivat. Vaikka olivat teologian tulkinnasta eri mieltä.
Erilaisia tulkintoja teologisista seikoista on ajan saatossa ollut ja on vastakin. Vain Jumala yksin on oikeassa. Nyt näemme vielä kuin kuvastimesta. Siksi on syytä olla varovainen omissa tuomioissaan.
Naispuolinen pappeus ei ole Raamatun mukaista, sanotaan. Varkaus ei ole Raamatun mukaista, sanotaan. Voiko alttariyhteyttä olla sellaisen miespuolisen papin kanssa, joka varastaa? Jos voi, niin miksi? Ovatko syntien suuruudet erilaisia?
Vastustajat eivät ole syyttömiä tilanteen kärjistymiseen, vaikka kirkkoa ja piispankokouksen päätöstä tästä syyttävätkin. Joustavuutta tulee vaatia kummaltakin puolelta.
Eikö oikeaa, molemminpuolista joustamista olisi, jos sallittaisiin niin perinteellisessä virkakäsityksessä pysyville papeille kuin samoin uskovalle seurakunnallekin mahdollisuus elää tätä uskoa edelleen todeksi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa - rinnan niiden uskovien kanssa, jotka uskovat tässä asiassa toisin, mutta haluavat silti pysyä yhdessä, jakamattomassa äitikirkossaan ketään siitä vakaumuksensa tähden ulos savustamatta? Tämä ei voi toteutua, jos naispappeuden torjuvat papit koetetaan pakottaa liturgiseen yhteistyöhön naispappien kanssa ja seurakunnalta viedään oikeus viettää halutessaan apostolisen järjestyksen mukaista jumalanpalvelusta. Varastelevat kollegat voidaan sitten ottaa tarkasteltaviksi tapaus kerrallaan ...
Minua näissä keskusteluissa kiusaa ehkä eniten se asenne, että vain ns. vanhan kannan omaavat ovat ja haluavat olla raamatullisia, toisella puolella haetaan muka vain muita perusteluja, ikäänkuin kaikki naispappeuden hyväksyvät ajattelisivat vain tasa-arvoa, Raamatusta välittämättä.
Minäkin uskon Raamatun olevan Jumalan ilmoitus ihmisille, minäkin uskon, että Raamatussa on ilmoitettu Jumalan tahto. Silti ymmärrän jotkin kohdat toisin kuin ns. vanhakantaiset. Minua loukkaa se, että minua pidetään ei-raamatullisena, vaikka samaa Raamattua luen ja samalta Jumalalta Pyhän Hengen opetusta rukoilen. Minäkään en voi uskoa ja toimia vastoin sitä, mitä ymmärrän Raamatun sanovan.
En ole pappi, en edes teologi. Mietin mielessäni, miksi Luther tahtoi, että kansa saa itse lukea Raamattua, jos kuitenkin vain pappi osaa oikein selittää, mitä teksti tarkoittaa ja miten sanat on ymmärrettävä. Minun maallikon ymmärrykseni on kuulemma väärä, enkä ymmärrä ilman papin selitystä, mitä tekstissä alunperin on tarkoitettu. Kuitenkin monta kertaa erikieliset käännökset ovat kaikki samansisältöisiä, yhdessäkään käännöksessä ei ole valittu sitä vaihtoehtoa, mitä pappi sanoo tekstin oikeasti tarkoittavan.
Tämä johtaa kysymykseen, mitä raamatullisuus oikeastaan on: sitä, että uskon Raamattuun niin kuin sen ymmärrän vai sitä, että uskon tiettyyn Raamatun selitysmalliin - ja millä perusteella sitten valitaan, kenen selitystä pitäisi uskoa.
Mistä maallikko tietää, mikä monista vaihtoehtoisista Raamatun selityksistä on oikea, kun ne kaikki kuulostavat mahdollisilta? "Pysy siinä minkä olet lapsuudessasi oppinut..." Mutta entä jos olenkin oppinut väärin alunperin? Mihin vertaan opetusta? Raamattuun toki - mutta jokaisella vaikuttaa se, mitä Raamatusta on aiemmin oppinut.
Minä en tiedä, olenko oikeassa vai väärässä, en tiedä, kenen selitykseen voin uskoa. Voin vain toivoa, että uskovat voisivat - puolin ja toisin - olla tuomitsematta toisia, koska kukaan ei viime kädessä voi olla varma siitä, että on kaiken oikein ymmärtänyt.
Hyvä Kadotettu lammas (vai sittenkin Herran oma),
ainakaan minä en niissä lukuisissa julkisissa ja nettikeskusteluissa, joita olen viime päivinä ja viikkoina seurannut, ole juurikaan nähnyt kenenkään yrittävän puolustaa naispappeutta Raamatulla, vaan lähes poikkeuksetta tasa-arvosäännöstöllä, kirkolliskokouksen päätöksellä, nykyajan vaatimuksilla ja muilla vastaavilla ei-raamatullisilla asioilla. Kuten jo aikaisemminkin tällä foorumilla kirjoitin, olisi kovasti toivottavaa, että alkaisimme taas yhdessä lukea Raamattua ja käyttäisimme luterilaista tunnustusta siinä apuna. Tällä tavoin voisimme ilman turhaa syyttelyä Sanan valossa tutkia, mikä on Jumalan ilmoitettu tahto. Itse olen hiukan tätä ajatellen kirjoittanut tästä asiasta, ja lähetän Sinulle mielelläni puheenvuoroni sähköpostin liitteenä, jos tahdot. Osoitteeni on MVaahtoranta@aol.com.
Minusta tässä ei niinkään ole kyse opista kuin elämästä. Minusta Raamattu puhuu paljonkin uudesta elämästä Kristuksessa, siitä kuinka sen oleellinen sisältö on rakkaus. Käsittääkseni Jumalan tahto on että rakastamme rohkeasti.
Niin - en tiedä, auttaako se, että saan luettavakseni jotakin. Paljon olen asiasta lukenut ja perusteluja kuullut. Hyvin paljon. Ikävä kyllä, monet niistä voi suoraan osoittaa enemmän traditioon kuin Raamattuun perustuvuksi, vaikka niitä kovasti raamatullisiksi on väitetty.
Päivänselvää on, että kukaan ei voi ottaa Raamattua ja näyttää, että tässä sanotaan, että nainen voi olla pappi. Kyse onkin enemmän siitä, ovatko kiellon perusteet sittenkään kestävät. Itse ainakin kysyn niihin liittyen hyvin paljon - mutta kysymyksiini en ole saanut vastauksia, vaan siinä vaiheessa on aina todettu, että en suostu uskomaan selvää sanaa. Minusta se vain ei ole selvä.
Vaahtoranta rakas,
kyselette sitä, että me emme puolustele naispappeutta Raamatulla.
Emmehän me edes keskustele sellaisesta asiasta kuin onko naispappeus raamatullista vai ei! Siitä aiheesta keskusteltiin jo päälle 20 vuotta sitten ja kirkko päätyi näkemykseen, että naispappeus on ihan raamatullista.
Olemme tietoisia siitä, että teillä on omia Raamatun tulkintojanne, jotka eroavat kirkon vallitsemista Raamatun tulkinnoista ja että teillä raamatullisia perusteluja näkemyksillenne. Ei teidän niitä tarvitse selitellä, eikä perustella. Ei niitä Rankisenkaan tarvise selitellä, eikä perustella: harvaa ne kiinnostavat, eikä niissä ole mitään uutta siihen, mitä jo päälle 20 vuota sitten on esitetty. Olemme tietoisia, että teillä sellaisia on.
Me emme nyt keskustele siitä onko naispappeus raamtullista vai ei - ne keskustelut käytiin jo 20 vuotta sitten ja kirkko päätyi siihen, että naispappeus on raamatullista.
Sen sijaan olemme yrittäneet kaikin tavoin kertoa teille nyt akuutista asiasta:
kirkossamme on naispappeus ja myös miespappien tulee tehdä töitä naisten rinnalla ja kanssa.
Sellaiseen asiaan, onko naispappeus Raamatullista vai ei: siihen asiaan kirkko otti jo kantansa päälle 20 vuotta sitten. Ei kirkko sitä kantaansa muuta siinä asiassa.
Me otamme asian siten, kuten se on jo todettu. Teidänkin on syytä ottaa tosi asiat tosiasioina ja alkaa keskustella samasta asiasta, mistä me muutkin, eikä jankata asiaan kuulumattomasti sitä ikivanhaa litanniaa naispappeuden perusteluistanne. Ei tässä kiinnosta naispappeuden raamatulliset perustelut tai vastustelut.
Nyt kiinnostaa se, että miten rankiset saadaan noudattamaan työsopimuksiaan, virkaehtojaan, esimiehiään ja lopettamaan naiskollegoittensa eriarvoistaminen ja heidän pappistyönsä Jumalallisen kutsumuksen mitätöiminen.
Nuo naispappeuden raamatulliset perustelut ja vastustelut keskusteltiin jo 20 vuotta sitten ja kirkko otti kantansa asiaan:
sen tähden meillä on naispappeus.
Nyt kysymyksenä ei ole enää se, mitkä ovat naispappeuden raamatulliset perustelut tai vastustelut, vaan
kysymyksessä on se, saavatko nämä muutamat miespapit suorittaa virkaansa pappeina omien mielihalujensa mukaan vedoten omaantuntoonsa, vai tulisiko heidän noudattaa kirkon velvoittamia määräyksiä ja ohjeita.
Keskustelemme siitä, saavatko nämä muutamat miespapit suorittaa virkaansa pappeina omien mielihalujensa mukaan vedoten omaantuntoonsa (kuten Rankinen), vai tulisiko heidän noudattaa kirkon velvoittamia määräyksiä ja ohjeita.
Keskustelemme siitä, saavatko papit noudattaa omia Raamatun tulkintojaan ja niiden omien Raamatun tulkintojensa perusteella rikkoa pappisvalaansa ja esimiestensä määräyksiä (kuten Rankinen).
Toivoisin jo teidänkin alkavan keskustella itse aiheesta ja jättävän nuo tuhannen kertaa 20 vuoden aikana luetut ja kuullut Raamatun tulkintanne naispappeutta vastaan. ne ovat jo kaikille ihan selväksi tulleet, eikä niissä ole mitään uutta :)
Toivoisin, että alkaisitte keskustella aiheesta, eikä aiheen vierestä. En ole lukenut teiltä vielä yhtäkään aiheeseen liittyvää kirjoitusta.
Ystävällisin terveisin,
Helena K
No mutta Helena k! Ystävä hyvä, minun täytyy tunnustaa tietämättömyyteni noista 20 vuotta sitten annetuista peruteluista kyseiseen päätökseen. Olen aika tiiviisti seurannut tätä keskustelua sieltä asti enkä ole perusteluihin juurikaan törmännyt. Joihinkin hyvin hatariin ja tarkoitushakuisesti kyhättyihin selityksiin olen kyllä törmännyt, mutta ne eivät minua ole vakuuttaneet. Kun kirkko ei ole voinut julistaa naispappeuden vastustamista harhaopiksi, se kertoo siitä miten heikolla pohjalla nämä perustelut lepäävät. Joku viittaus rakkauteen on niin ympäripyöreä ja epämääräinen, että sillä voi perustella mitä tahansa. Syntiä ja vääriä ratkaisuja Jumala ei anna rakastaa.
Meillä perustelut ovat paljon kestävämpiä ja niissä on raamatun läpi kulkeva punainen lanka, kirkon vuosituhantinen yksimielisyys sekä tietyt vahvat raamatun kohdat, joita ei oikein voi hyvällä tai pahalla tahdollakaan päinvastaisiksi tulkita. Teidän perustelunne ovat enemmänkin arvailuja, toivomuksia, luuloja ja tiettyyn ajattelutapaan pakotettuja näkemyksiä todellisesta raamatun näkemyksestä. Arpapeliä vakavilla asioilla, sanon suoraan. Leikittelyä iankaikkisilla asioilla ja ihmisten omillatunnoilla. Kerran te joudutte tekemään tiliä tuomarin edessä, joka ei ole enää mikään maallisen oikeuden ylimalkainen tuomionjakaja ja jonka tuomiot eivät ole tuomiokapitulin kirkkopoliittisesti värittynyttä oikeudenjakoa. Hyvin vähän Jumala tulee kiinnittämään huomiota siihen, mitä joku Suomen kirkko joskus päätti naispappeudesta.
Todistamisen taakka on teillä, jotka olette lähteneet näin radikaalille, mullistavalle ja uhkarohkealle linjalle. Kirkon jäsenillä on oikeus kysellä ja saada tietää teidän oppiperustaanne. Jos ette pysty antamaan muuta kuin tuollaisen ylimielisen viittauksen kirkon päätökseen, niin kait se myllynkivi vertaus on tässä kohdallaan. Jäämme odottamaan.
Olen käynyt tänään läpi kymmenen vuoden takaisen poislähtöni naispappeuden vastustajien riveistä. Lopputulema:
"en kelpaa kun ajattelen näin
jään ulkopuolelle yksin
siellä on viihtyisää
muitakin jotka eivät kelpaa
syömäri ja juomari
ja syntisten ystäväkin"
merja auer
Jotain samantapaista, minkä sinä ehkä koit joskus kymmen vuotta sitten, kokee tänä päivänä moni vanhalla virkakannalla oleva, kun heidät pyritään pakottamaan toimimaan vastoin omaatuntoansa tai jopa ajamaan kokonaan pois kirkosta.
Viluinen lammas, niin arvelinkin. Tilannehan on sitten onnellinen ja kertoo siitä, että Kristus on kaikkialla.
jessenjuuri, sinusta ehkä perustelut ovat kestäviä, monien mielestä eivät. Olen itse todella yrittänyt kysellä asioita, mutta teiltä naisten pappeuden kieltäjilta olen saanut vastaukseksi muutaman raamatunkohdan. Kun niihin liittyen olen tehnyt kysymyksiä - huom. kysymyksiä, en vastaväitteitä! - olen saanut vastaukseksi, että koska en tahdo uskoa selvää sanaa, kiellän Raamatun arvovallan. Minä en voi uskoa jonkin kohdan tarkoittavan jotakin, mitä sen en näe tarkoittavan, vain siksi, että joku pappi väittää sen tarkoittavan jotakin eikä kykene perustelemaan selitystään.
Matilda: "Vanhakantaiset voisivat valita joukostaan korrekteja henkilöitä, jotka eivät heti olisi ripustelemassa myllynkiviä vastapuolen kaulaan..."
Tämän pitäisi olla helppoa. Muutamaa nettihäirikköä lukuunottamatta naispappeuden vastustajat ovat todella ystävällisiä, korrekteja ja naisia kunnioittavia ihmisiä.
Meidän olisi jo syytä luopua sellaisesta myyttisestä ajatuksesta, jolla naispappeuden vastustajia on leimattu naisvihaajiksi, sovinisteiksi tai milloin nyt miksikin.
Vasta luopuessamme lukkiintuneista asenteista ja toisten leimaamisesta on mahdollista ihan oikeasti keskustella asioista.
Ehkä minäkään en sitten enää pidä naispappeuden kannattajia militantteina feministeinä... :-)
Jari Rankinen, hei :)
Osa ihmisistä ei voi (omatunnon syistä) ottaa itselleen google-kirjautumista, gooleen liittyvien eettisten ja periaatteellisten ongelmien tähden, joten he eivät voi kommentoida blogiasi, kun sinulla on vaatimuksena siihen google-kirjautuminen.
Olisiko mahdollista, että muuttaisit asetuksia siten, että kommentoida voisi kirjautumatta googleen? On ihmisiä, jotka tahtoisivat julkisesti kommentoida kirjoituksiasi.
Ystävällisin terveisin,
Helena K
www.ladysuomessa.blogpot.com
Olen samaa mieltä kuin Tom Nyman. Kyllä meissä ihan jokaisessa Wanha-Aatami haluaa nostaa päätään näissä väännöissä. Ei sekään, että uskoo/tietää olevansa Jumalan Sanan perusteella oikeassa, oikeuta ketään lyömään eikä lausumaan lopullisia tuomioita.
Vammalalaiset Nuoret Aikuiset käyttivät Tyrvään Sanomissa Jaria puolustavassa kirjoituksessa sanaparia "totuus ja rakkaus" kuvatessaan Jarin toimintaa pappina. Tuohon pitäisi kaikkien nyt pyrkiä. Ei tarvitse luopua vakaumuksesta eikä Raamatun hankalistakaan kohdista - silti voi kohdella kaikkia kunnioittavasti ja rakkaudellisesti.
Näin pääsiäisen alla tulee mieleen myös Jeesuksen alennustie ja nöyrtyminen ihmisten pilkattavaksi. Siinä on esimerkkiä kylliksi.
Ehdotan, että laskemme kaikki ainakin kymmeneen, ennen kuin klikkaamme tekstit julki. Mietitään siinä samalla, että onko kirjoittamastamme kommentista siunausta tai hyötyä jollekin.
1,2,3,4,5,6,7,8...
Tom Nyman,
kadotettu lammas? ei ole vastannut, mutta muistin yhden kohdan, josta saattaa olla kysymys. Useilla kielillä 1 Kor 14:37-38 kertoo, että sen miehen tai ihmisen, joka luulee olevansa profeetta tai hengellinen, tulee muistaa, että edellä kerrottu on Herran käsky. Jos hän on tietämätön, olkoon tietämätön. Näin ainakin Luther 1545, Darby Bible, Biblia 1776, Louis Segond ja käsittääkseni lat. Vulgata (ranskan perusteella päätellen, latinaa en osaa). American Standard ja International Standard huomioivat kaksi vaihtoehtoa: hänestä ei välitetä tai hän pysyköön tietämättömänä. Svenska Bibeln 1917 ilmaisee asian niin, että se olkoon tämän ihmisen oma asia. Näin ollen, jos miespuolinen sanoo naispuoliselle, että Jumala ei tunnusta tätä, jos hän ei usko, noiden kahden välille ei ehkä synny kovin hyvää vuorovaikutusta. On eri asia, jos luottamus on jo syntynyt. Silloin kommunikointi on helpompaa. Jos tuo mies on pastori, karitsoita saattaa lähteä vikkelästi aivan väärään suuntaan. Näin käy myös, jos asiasta ei puhukaan pastori itse, vaan joku hänen liepeillään oleskeleva eläin. Kuulostaa yleensä ottaen häijyltä ja mahtipontiselta sanoa toiselle ihmiselle, että Jumala ei tunnusta häntä.
Lähetä kommentti
<< Home