Virkavapautta ei myönnetty
Minut on siis laitettu Osmo Ojansivun laatimassa työvuorolistassa toimittamaan messu yhdessä naispastorin kanssa sunnuntaina 25.3. , Marian ilmestyspäivänä. Anoin kolme viikkoa sitten tuolle päivälle palkatonta virkavapautta. Ajattelin, että mahdollinen yhteentörmäys voidaan välttää sillä, että minä menen sivuun - palkattomalle virkavapaalle. Tein anomuksen silloiselle kirkkoherran sijaiselle Arto Jaatiselle. Tämä mietti asiaa mutta ei halunnut tehdä päästöstä. Hänellä olisi ollut oikeus myöntää virkavapaus. Hän siirsi asian arkkihiippakunnan tuomiokapitulin ratkaistavaksi, mihin hänellä myös oli oikeus. Syyksi virkavapauteen olin laittanut henkilökohtaisen syyn.
Arkkihiippakunnan vs. lakimiesasessori Matleena Engblom pyysi minulta selvitystä, mikä on virkavapaushakemuksessani mainittu henkilökohtainen syy. Muutamat minua viisaammat neuvoivat, ettei syytä kannata kertoa - henkilökohtainen syy on henkilökohtainen. Ajattelin kuitenkin pelata avoimilla korteilla. Vanhempani ovat neuvoneet toimimaan venkuilematta. Lähetin tuomiokapitulille seuraavan selvityksen:
Vs. lakimiesasessori Matleena Engblom pyysi minulta kirjeellään 26.2.2007 kirjallista ilmoitusta, minkä henkilökohtaisen syyn perusteella anon palkatonta virkavapautta sunnuntaiksi 25.3.2007. Totean seuraavaa:
- Henkilökohtainen syy on henkilökohtainen vakaumukseni. En pidä hyvänä toimia vastoin omaatuntoa. Varsinkin messun toimittaminen on niin tärkeä ja vakava tehtävä, etten siinä tahdo toimia toisin kuin mitä omatuntoni sanoo. Näin kokisin tekeväni, jos toimittaisin messun yhdessä papiksi vihityn naisen kanssa. Vakaumukseni perustuu siihen, minkä ymmärrän Raamatun opetukseksi. Vakaumukseni edustaa kirkkomme perinteistä ja kristikunnan enemmistön käsitystä papinvirasta. Vakaumukseni ei ole syrjintää. On kyse teologisesta ratkaisusta. Sunnuntaina 25.3.2007 saattaisin joutua tilanteeseen, jonka koen vakaumukseni vastaiseksi.
- Seurakuntaa tuskin rakentaa se, että joutuisin toimittamaan jumalanpalveluksen vastoin omaatuntoani. Miltä seurakuntalaisista tuntuisi olla jumalanpalveluksessa tietäen, että yksi toimittajista on pakotettu tehtävään ja hän toimittaa messun vastoin sitä, minkä hän ymmärtää oikeaksi?
- Teologisilla opintopäivillä Suomen Raamattuopistossa 9.1.2007 arkkipiispa Jukka Paarma puhui keskinäisten neuvottelujen ja sopimisten tiestä. Helsingin Sanomissa 20.1.2007 hän kirjoitti sen tutkimisesta, onko työjärjestelyillä löydettävissä kaikkien osapuolten hyväksymä yhteistyön mahdollisuus. Käsittääkseni näillä hän on tarkoittanut sellaisen ratkaisun etsimistä, jolla perinteistä virkakäsitystä edustava pastori voisi jatkaa seurakunnan virassa ja irtisanominen voitaisiin välttää. Mielestäni siinä voisi olla ”pienen polun” pää, että minulle myönnetään palkaton virkavapaus 25.3.2007. Ainakin tämä antaisi aikaa vielä etsiä ratkaisua.
- Olen vakuuttunut, että tehtävät, jotka ovat työtehtäviäni kyseisenä sunnuntaina, tulevat hoidetuiksi siinäkin tapauksessa, että minulle myönnetään virkavapaus. Lupaan hoitaa – jos niin sovitaan – kinkerit ja seurat, jotka ovat työtehtäviäni kyseisenä päivänä, palkattomasta virkavapaudesta huolimatta.
- Käsittääkseni palkattomia virkavapauksia on myönnetty seurakuntien pastoreille sillä edellytyksellä, että työtehtävät on saatu hoidettua. Toivon, että palkaton virkavapaus myönnetään myös minulle. Olen toiminut Vammalan seurakunnassa pastorina kohta yhdeksän vuotta. Kerran aiemmin – vuonna 1998 – olen anonut virkavapautta voidakseni hoitaa tehtävän, jonka olin luvannut tehdä edelliselle työnantajalleni.
Tänään sain kirjeen arkkihiippakunnan tuomiokapitulilta: tuomiokapituli on päättänyt hylätä virkavapausanomuksenne. Käsittääkseni Matleena Engblomin kirjoittamissa perusteluissa sanotaan, että mikäli tuomiokapituli myöntäisi virkavapauden, se menettelisi tasa-arvolain vastaisesti. Perustelu tuntuu sikäli oudolta, että tasa-arvolaissa nimenomaan todetaan, ettei kyseistä lakia sovelleta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uskonnonharjoitukseen. Messu jos mikä on uskonnonharjoitusta.
Virkavapautta ei siis myönnetty. Ei vaikka työtehtävät olisivat varmasti tulleet hoidetuiksi. Messuun olisi löytynyt toinen pastori - tai onhan messuja toimittaneet papin myös yksin - ja itse lupasin palkattomasta virkavapaudesta huolimatta pitää tuona sunnuntaina kinkerit ja seurat.
Arkkihiippakunnan vs. lakimiesasessori Matleena Engblom pyysi minulta selvitystä, mikä on virkavapaushakemuksessani mainittu henkilökohtainen syy. Muutamat minua viisaammat neuvoivat, ettei syytä kannata kertoa - henkilökohtainen syy on henkilökohtainen. Ajattelin kuitenkin pelata avoimilla korteilla. Vanhempani ovat neuvoneet toimimaan venkuilematta. Lähetin tuomiokapitulille seuraavan selvityksen:
Vs. lakimiesasessori Matleena Engblom pyysi minulta kirjeellään 26.2.2007 kirjallista ilmoitusta, minkä henkilökohtaisen syyn perusteella anon palkatonta virkavapautta sunnuntaiksi 25.3.2007. Totean seuraavaa:
- Henkilökohtainen syy on henkilökohtainen vakaumukseni. En pidä hyvänä toimia vastoin omaatuntoa. Varsinkin messun toimittaminen on niin tärkeä ja vakava tehtävä, etten siinä tahdo toimia toisin kuin mitä omatuntoni sanoo. Näin kokisin tekeväni, jos toimittaisin messun yhdessä papiksi vihityn naisen kanssa. Vakaumukseni perustuu siihen, minkä ymmärrän Raamatun opetukseksi. Vakaumukseni edustaa kirkkomme perinteistä ja kristikunnan enemmistön käsitystä papinvirasta. Vakaumukseni ei ole syrjintää. On kyse teologisesta ratkaisusta. Sunnuntaina 25.3.2007 saattaisin joutua tilanteeseen, jonka koen vakaumukseni vastaiseksi.
- Seurakuntaa tuskin rakentaa se, että joutuisin toimittamaan jumalanpalveluksen vastoin omaatuntoani. Miltä seurakuntalaisista tuntuisi olla jumalanpalveluksessa tietäen, että yksi toimittajista on pakotettu tehtävään ja hän toimittaa messun vastoin sitä, minkä hän ymmärtää oikeaksi?
- Teologisilla opintopäivillä Suomen Raamattuopistossa 9.1.2007 arkkipiispa Jukka Paarma puhui keskinäisten neuvottelujen ja sopimisten tiestä. Helsingin Sanomissa 20.1.2007 hän kirjoitti sen tutkimisesta, onko työjärjestelyillä löydettävissä kaikkien osapuolten hyväksymä yhteistyön mahdollisuus. Käsittääkseni näillä hän on tarkoittanut sellaisen ratkaisun etsimistä, jolla perinteistä virkakäsitystä edustava pastori voisi jatkaa seurakunnan virassa ja irtisanominen voitaisiin välttää. Mielestäni siinä voisi olla ”pienen polun” pää, että minulle myönnetään palkaton virkavapaus 25.3.2007. Ainakin tämä antaisi aikaa vielä etsiä ratkaisua.
- Olen vakuuttunut, että tehtävät, jotka ovat työtehtäviäni kyseisenä sunnuntaina, tulevat hoidetuiksi siinäkin tapauksessa, että minulle myönnetään virkavapaus. Lupaan hoitaa – jos niin sovitaan – kinkerit ja seurat, jotka ovat työtehtäviäni kyseisenä päivänä, palkattomasta virkavapaudesta huolimatta.
- Käsittääkseni palkattomia virkavapauksia on myönnetty seurakuntien pastoreille sillä edellytyksellä, että työtehtävät on saatu hoidettua. Toivon, että palkaton virkavapaus myönnetään myös minulle. Olen toiminut Vammalan seurakunnassa pastorina kohta yhdeksän vuotta. Kerran aiemmin – vuonna 1998 – olen anonut virkavapautta voidakseni hoitaa tehtävän, jonka olin luvannut tehdä edelliselle työnantajalleni.
Tänään sain kirjeen arkkihiippakunnan tuomiokapitulilta: tuomiokapituli on päättänyt hylätä virkavapausanomuksenne. Käsittääkseni Matleena Engblomin kirjoittamissa perusteluissa sanotaan, että mikäli tuomiokapituli myöntäisi virkavapauden, se menettelisi tasa-arvolain vastaisesti. Perustelu tuntuu sikäli oudolta, että tasa-arvolaissa nimenomaan todetaan, ettei kyseistä lakia sovelleta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uskonnonharjoitukseen. Messu jos mikä on uskonnonharjoitusta.
Virkavapautta ei siis myönnetty. Ei vaikka työtehtävät olisivat varmasti tulleet hoidetuiksi. Messuun olisi löytynyt toinen pastori - tai onhan messuja toimittaneet papin myös yksin - ja itse lupasin palkattomasta virkavapaudesta huolimatta pitää tuona sunnuntaina kinkerit ja seurat.
posted by Jari Rankinen | 5:36 ip.
7 Comments:
Ihmiset näkevät ja kuulevat usein vain sen, minkä haluavat. "Mielenkiinnolla" odotan, mitä Hyvinkään jutussa seuraavaksi tapahtuu. Totuus on liian tylsä omaksuttavaksi, luulen.
Joku on kerran keksinyt, että mikään papin työssä ei ole uskonnonharjoittamista, luulen. Papin työ on työ siinä missä muutkin, kuuluu uskoakseni argumentti. Niin kummalta kuin se tuntuukin, ei sen jälkeen ole enää väliä, mitä laissa lukee. Oma tulkinta estää näkemästä varsinaista tekstiä ja ajatusta sen takana...
Sillä jos lainkohdalla ei tarkoiteta esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisen papin työtä, niin mitä sitten? Ja entäpä muut uskontokunnat Suomessa - miksi heidän toimintaansa ei puututa?
Tervehdys, Jari!
Kannatan sinua 100%-sti (piilomainontaa)!
Kirkko, joka toimii vastoin perustuslakia, joka vetoaa lakiin jota ei sovelleta ev. luth kirkkoon (tältä osin), ja ennen kaikkea joka metelöi silloin kun jokin valitettava tapaus tapahtuu Hyvinkäällä, mutta ei sano mitään kuin kirkon pappisvirassa oleva henkilö siunaa lesboparin, joka ei sano mitään kun sanotaan että Kristus kuoli turhaan (Kylliäinen), tai että Paavali pitänyt Jeesusta Jumalan Poikana tai edes jumalallisena, ei ole varaa sanoa MITÄÄN meitä pieniä ihmisiä koskevissa asioissa.
Uskon että kirkkokansa nyt rukoilee piispojemme puolesta, ja kaikkien puolesta ettei kenelläkään tarvitsisi etsiä ristiriitoja vaan aidosti rakentaen ja rukoillen voisimme edetä tänä vaikeana aikana.
Rohkaisen sinua toimimaan aina rauhallisesti, luottaen siihen että Hän joka kutsuu on uskollinen (1 Tess. 5,24). Hän meitä kaikkia auttakoon ja armahtakoon!
In Christo,
Henrik Perret
Edellisen johdosta:
tarkoitus oli sanoa että "kirkolla, joka toimii vastoin.... ei sano mitään kun sanotaan että kristus kuoli turhaan (kyll), kun sanoo ettei Paavali pitänyt Jeesusta Jumalan Poikana... ei ole varaa
Ainakin hiukan parempi muoto.. Korjatkaa loput..
Siunaavin terveisin - kaikille kirkkomme jäsenille!
HP
Henrik Perret, on arvokasta, kun tuette nuorta kollegaanne 100%:sti.
Kysyisin teiltä tarkennusta näkemykseenne, kun ilmaisette Suomen Ev.lut. kirkon toimivan perustuslakia vastaan.
Missä asioissa, mielestänne, kirkko on toiminut perustuslakia vastaan, ja miten ja milloin?
Kirjoitatte, että "kirkko ei sano mitään kuin kirkon pappisvirassa oleva henkilö siunaa lesboparin".
Tahdon, ystävällisesti, oikaista teitä, sillä ette ilmeisesti ole seuranneet asiaa ja tapahtumia. Kirkko ilmaisi kyseisestä asiasta selkeästi näkemyksensä: Hki Hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä 2/2007, annettu 6.2. 2007.
Löytyy netissä: http://www.helsinginhiippakunta.evl.fi/aineistot/paatoksia/paatos_kanteluun_leena_huovisest/
Kirkko on siis "sanonut" asiaan "jotakin" :)
Ystävällisin terveisin, Helena K
www.ladysuomessa.blogspot.com
Viitaten tuohon tuomiokapitulin päätökseen...
Ei ole vaikea arvata, mitä Leena Huovinen tahtoisi tässä asiassa tehdä. On se suloista, että poliittisen korrektilla puheella asioiden laita voidaan kääntää paapuurista tyyrpuuriin tuosta vain.
Ihan samalla lailla, kuin lesbot ja homot pitävät parisuhteen rekisteröimistä avioliittona. Muistan kun tv:ssä näytettiin kahta naista, jotka lain vahvistamisen jälkeen hehkuttivat, että nyt me päästään naimisiin.
Ketä tällä puheenparrella petetään?
Kiitos Helena K:lle www-vihjeestä. Luin päätöksen. Toivoisin, että myös monet naispapit vihdoin ymmärtäisivät tukea Jari Rankista. Useimmat heistä tietänevät, että papeilla on omatunto, josta Paavalikin oikein huolehti vaivojaan säästämättä. Pyhä Paavali sai kokea jopa sen, että kristitty riemuitsee ahdingoista puhtaalla omallatunnolla. Vaikka teologiassa on juuri nyt muotia uskoa, että omatunto on vain satunnainen kimppu yksilöllisiä käsityksiä, tuuli vie sen uskomuksen nopeammin kuin arvaammekaan. Omantunnon soisi heräävän tämän homoavioliiton siunaamiseen piilotetun huijauksen kohdalla. On aivan totta, että papille sopii ja kuuluu rukous kaikkien ihmisten puolesta, ottaen huomioon kirkon uskon ja elämänkäsityksen sekä rukousta pyytävien elämäntilanteen. Näin päätöksessä kerrotaan, ja aivan oikein. Pitää myös ottaa rehellisesti huomioon, että kirkon uskotaan jo menettäneen hengellisen tehtävänsä. Sille suodaan rooli hääseremonioiden järjestäjänä, mutta uskoa tai oppia sillä ei saisi olla. On vaarallista, jos pappi uskoo siunaavansa ihmisiä ja rukoilevansa heidän kanssaan, mutta nämä itse uskovat papin vihkivän kaksi naista tai kaksi miestä kristilliseen avioliittoon. Tuollainen vilppi vahingoittaa.
Tällä blogilla huomaa helposti, että J.R. suhtautuu paimenvirkaan vakavasti. Siihen pitäisi seurakuntalaisillakin olla oikeus. Jos kristitty ei ymmärrä naispappeuden torjumista, hän voisi silti tuntea myötätuntoa ja vaalia kirkon yhteyttä tekemällä tilaa toisin ajatteleville. Moni on pysähtynyt Hepr. 6:4-6 eteen miettimään, haluaisiko itse pilkata Vapahtajaa. Työtehtävien sujuvuuteen vetoaminen vaikuttaa juuri tahalliselta pilkkaamiselta, kun taustalla on se, ettei viitsitä kohdata yksinkertaista totuutta, kompastuskiveä tai miksi sitä sitten nimitetäänkään. Myös se vaikuttaa pilkkaamiselta (tällä kertaa sukupuolen pilkkaamiselta), että papin virassa toimivat naiset esitetään julkisuudessa epäkypsinä henkilöinä, joiden identiteettiä naispappeuden torjuminen loukkaa. Tuntemani pappisnaiset osaavat kohdata huomattavasti rankempiakin kysymyksiä, joten en oikein ymmärrä koko juttua. Miksi ns. Rakentavat ratkaisut eivät kelpaa?
Kysyy Marika
Voi rakkaat veljet, lakatkaa jo raatelemasta kirkkoa, jos sitä rakastatte. Lakatkaa myös murentamasta pyhän Raamatun arvovaltaa. Käytätte sitä väärin, kun väännätte luterilaiseen käsitykseen papin virasta mitenkään kuulumattomia raamatunkohtia omien päähänpinttymienne perusteeksi. Kolme yksinkertaista kysymystä:
1. Millä logiikalla Paavalin kirjeissä silloisten seurakuntien johtajille asetetut edellytykset koskevat luterilaisen kirkon papinvirkaa vuonna 2007?
2. Eikö viittaaminen katolisen ja ortodoksisen kirkon virkakäytäntöön ole mitä räikeintä epärehellisyyttä, kun varsin hyvin tiedätte, että luterilainen virkakäsitys on erinnyt näistä vanhoista kirkoista jo 500 vuotta sitten? Luultavasti tiedätte senkin, ettei pappeuden sitominen sukupuoleen ole kummallekaan mainituista kirkoista oppikysymys, vaan pelkästään käytännön asia, joka voidaan muuttaa koska tahansa.
3. Ovatko uskonpuhdistuksen kirkot luopuneet uhripappeuden käsitteestä vai ei?
Jos näihin vastaatte rehellisesti, huomaatte yksinkertaisen asiat: Olette perusteissanne auttamattoman heikolla pohjalla. Suomeksi sanottuna olette pahasti erehtyneet ja aiheutatte erehdyksestänne kiinni pitämällä suurta vahinkoa sekä kirkolle että erityisesti teihin luottaville vilpittömille kristityille.
Parannuksen armoa rukoillen
Harri Raitis, Turku
Lähetä kommentti
<< Home