Saataisiinpa palasta suuri
Kun olen viime kuukausina seurannut läheltä, miten kirkossamme käsitellään naispappeuden torjujia, on tullut selväksi, että joidenkin - kirkossa myös merkittävillä paikoilla olevien - halu on kitkeä naispappeuden torjuminen kirkostamme kokonaan ja lopullisesti. Tuntuu, että tämä pyritään tekemään määrätietoisesti pala tai vaihe kerrallaan. Teologian maisterit, jotka edustavat kirkon perinteen mukaista käsitystä papinvirasta ja toimivat sen mukaan, eivät enää useaan vuoteen ole saaneet pappisvihkimystä. Pastoreille, jotka torjuvat naispappeuden, ei enää vuoden tai kahden aikana ole annettu vaalisijaa kirkkoherranvaalissa. Ei niissäkään seurakunnissa, joissa ei ole papiksi vihittyjä naisia. Nyt ovat vuorossa niiden seurakuntien pastorit, joissa on naispappeja. Ehkä seuraavaksi pyritään pääsemään eroon muistakin seurakuntapapeista, jotka torjuvat naispappeuden. Otetaanko tämän jälkeen käsittelyyn jumalanpalvelukset, joissa lähdetään siitä, ettei toimittajiksi kutsuta naispappeja? Monet herätysliikejärjestöt järjestävät tällaisia messuja.
Piispa Heikan työryhmän mietintö tarjoaa perusteluja tähän kaikkeen. Mietinnössä puhutaan myös siitä, että opetus voi olla kirkon ykseyttä vahingoittavaa. Siis syytöksen kirkon vahingoittamisesta tai syrjinnästä voi saada siitäkin, että sanoo torjuvansa naispappeuden. On puhuttu myös paikallisseurakunnan kanssa kilpailevasta toiminnasta. Tällaisessa toiminnassa on nähty ongelmia. Nämä puheet voidaan helposti soveltaa - jos niin halutaan - herätysliikejärjestöjen jumalanpalveluksiin. Varmaankaan koko kirkkomme johto ei ole ihastunut tai sitoutunut kaikkiin niihin toimenpiteisiin, joilla naispappeuden torjuminen kirkostamme pyritään hävittämään. Pelkään kuitenkin, että juna on liikkeelle, kulkee aika kovaa vauhtia eikä kirkkomme johdosta löydy riittävää tahtoa tai voimaa pysäyttää sitä.
Niille, jotka pyrkivät lopettamaan naispappeuden torjumisen kirkossamme, lienee mieleen, etteivät he joudu käsittelemään liian suurta palaa kerrallaan. Hajota ja hallitse on hyvä toimintatapa edelleen. Nyt hoidetaan nämä, toisten vuoro tulee myöhemmin. Toivon, että niistä, jotka edustavat kirkon perinteen mukaista käsitystä papinvirasta, löytyy niin paljon yksimielisyyttä ja halua tukea toisia, että ne, jotka yrittävät hävittää naispappeuden torjumisen, joutuvat käsittelemään suurempaa palaa. Mielellään niin suurta, ettei sen nieleminen onnistu. Saataisiinpa palan suurentajiksi niitäkin, jotka ajattelevat naispappeudesta toisin mutta pitävät tärkeänä, ettei naispappeuden torjujia ajeta kirkosta pois.
Piispa Heikan työryhmän mietintö tarjoaa perusteluja tähän kaikkeen. Mietinnössä puhutaan myös siitä, että opetus voi olla kirkon ykseyttä vahingoittavaa. Siis syytöksen kirkon vahingoittamisesta tai syrjinnästä voi saada siitäkin, että sanoo torjuvansa naispappeuden. On puhuttu myös paikallisseurakunnan kanssa kilpailevasta toiminnasta. Tällaisessa toiminnassa on nähty ongelmia. Nämä puheet voidaan helposti soveltaa - jos niin halutaan - herätysliikejärjestöjen jumalanpalveluksiin. Varmaankaan koko kirkkomme johto ei ole ihastunut tai sitoutunut kaikkiin niihin toimenpiteisiin, joilla naispappeuden torjuminen kirkostamme pyritään hävittämään. Pelkään kuitenkin, että juna on liikkeelle, kulkee aika kovaa vauhtia eikä kirkkomme johdosta löydy riittävää tahtoa tai voimaa pysäyttää sitä.
Niille, jotka pyrkivät lopettamaan naispappeuden torjumisen kirkossamme, lienee mieleen, etteivät he joudu käsittelemään liian suurta palaa kerrallaan. Hajota ja hallitse on hyvä toimintatapa edelleen. Nyt hoidetaan nämä, toisten vuoro tulee myöhemmin. Toivon, että niistä, jotka edustavat kirkon perinteen mukaista käsitystä papinvirasta, löytyy niin paljon yksimielisyyttä ja halua tukea toisia, että ne, jotka yrittävät hävittää naispappeuden torjumisen, joutuvat käsittelemään suurempaa palaa. Mielellään niin suurta, ettei sen nieleminen onnistu. Saataisiinpa palan suurentajiksi niitäkin, jotka ajattelevat naispappeudesta toisin mutta pitävät tärkeänä, ettei naispappeuden torjujia ajeta kirkosta pois.
posted by Jari Rankinen | 8:34 ip.
4 Comments:
... ja missä vaiheessa on sitten luottamushenkilöitten ja tavallisten seurakuntalaisten vuoro? Että kohta ei enää saa edes ajatella toisin. Pyrkiessään suvaitsevaisuuteen, taikka ehkä enneminkin yleisen mielipiteen (siis minkä ihmeen yleisen mielipiteen - valtio olemme me...) mukaiseen toimintaan kirkko on ryhtynyt rakentamaan todella totalitaarista järjestelmää tämän yhden ajatuksen tukahduttamiseksi.
Heikan raportissa puhuttiin seurakunnan yhteyttä hajottavasta toiminnasta. Eikö juuri tämä ole sitä?
Esitän sen kannan, että ihmisoikeus uskonnon harjoittamiseen pitäisi olla molemmilla erilaisilla luterilaisilla kristityillä. Toiset perustavat tasa-arvo-ajattelunsa sukupuolisokeudelle (ks. PS), toiset sukupuolieron tunnustamiselle. Toinen ”joukkue” on selvästi suvaitsevaisempi, koska sillä ei ole nyt mahdollisuuksiakaan totalitarismiin. Onneksi totalitarismista ei ole aivan vielä kysymys. Se tarkoittaisi, että yksi aatesuunta käyttää pakkokeinoja estääkseen muiden toiminnan. Nyt on kyse enemmän arvojen ja totuuskäsityksen hajanaisuudesta kuin totalitarismista.
Suvaitsevaisuudella on kaunis määritelmä. Se sopii jotenkin Roomalaiskirjeen ajatukseen pakanoidenkin sydämeen kirjoitetusta laista (2:15). Yleistä moraalitietoa on siis olemassa. Luonnollinen ihminen pitää näistä UNESCO:n määritelmää mukailevista sanoista: Haluamme arvostaa maailman kulttuureiden, ilmaisutapojen ja inhimillisten elämänmuotojen rikasta moninaisuutta. Suvaitsevaisuuden osoittaminen ei merkitse omasta vakaumuksesta luopumista eikä sen heikentämistä.
Se, että naispapit niin yleisesti eivät jaksa sallia toisin ajattelevia, tavallaan varmentaa, että Jumala ei ole tarkoittanut naista papiksi. Ehkä me naiset olemme liian herkkiä ja satutettuja? Jos taas me ihmiset olisimme älykkäitä, kaksi kantaa löytäisivät rakentavan ratkaisun ja lisäksi toimivan dialoginkin. Ehkä ihmistä ei ole tarkoitettu niin älykkääksi; kerskaisimme vain itsestämme ja luottaisimme omiin voimiimme.
PS. Sukupuolisokeus ei ole arvotettu eikä provosoiva termi. Se viittaa ns. värisokeaan vähemmistöpolitiikkaan, joka toimii kyllä osittain, mutta ei salli naisten itsemäärittelyä omista lähtökohdistaan. Feministit ovat sekä kannattaneet että kritisoineet sitä.
Niin, kysymyshän on siitä, voivatko nämä erilaiset luterilaiset kristityt harjoittaa uskontoaan samassa kirkossa. Evankelis-luterilaisesta kirkosta ei tietääkseni voi erottaa ketään, joten jos halutaan jostakusta eroon, on käytettävä muita keinoja. Aina voidaan toki sanoa, että jokainen ihminen voi vapaasti valita, haluaako kuulua kirkkoon vai ei. Mutta jos oman vakaumuksen mukaan toimiminen tehdään mahdottomaksi, onko tällaista vapautta todella olemassa?
Kysyn: eikö yksi aatesuunta käytä tässä pakkokeinoja estääkseen toisten toiminnan tietyssä organisaatiossa, nimittäin Suomen ev.lut. kirkossa?
Jotenkin niin kipeää on se, että tässä ollaan ajamassa pois niitä, jotka vain pitäyvät siihen, mitä aiemmin on ollut. Miksi muutosta haluavat eivät itse lähde pois? Eritoten, kun tässä kirkkomme kehityskulussa kysymys ei todellakaan ole vain ja ainoastaan virkakysymyksestä vaan loppujen lopulta siitä, mikä tai millainen kirja Raamattu on ja kuinka sitä tulee tulkita, mitä Jumala sanoo itsestään ja mitä ei.
Sen unohdin sanoa, että hyvä ja ajatuksia herättävä kommentti sinulla Marika! :)
Lähetä kommentti
<< Home