Kantelu

Tänään ilmestyneessä Kotimaassa haastateltiin kirkkoherra Osmo Ojansivua. Hän kertoi määränneensä minut toimittamaan messun yhdessä naispapin kanssa ja ilmoitti tekevänsä minusta kantelun tuomiokapituliin, ellen tule toimittamaan messua.

Ajatukset muuttuvat. Muistan Osmon luvanneen viime keväänä, ettei hän ryhdy toimiin minun ja seurakuntamme toinen pastorin Markus Malmivaaran erottamiseksi. Vielä syksyllä hän sanoi, että hänelle sopii hyvin työvuorojen järjestäminen kuten tähänkin asti – ettei naispappeuden torjujaa ja naispappia laiteta yhdessä alttarille – jos se vain on mahdollista. Arkkipiispan linjauksen mukaan tämä ei ole mahdotonta.

Kotimaan haastattelussa Osmo Ojansivu kertoo arkkipiispan linjauksen olevan hämmentävä. Hän puhuu kirkon johdon sekoilusta. Hän sanoo seuraavansa piispa Kari Mäkisen ohjeita. Arkkipiispalla on halua neuvotella ja tehdä järjestelyjä, joilla mahdollistetaan naispappeuteen torjuvasti suhtautuvien toimiminen seurakunnassa, myös sen viroissa. Tuntuu, että kirkkoherralla ja piispa Mäkisellä halua ei ole. Heidän ratkaisunsa näyttää olevan minun ja luultavasti muutamaa kuukautta myöhemmin Markuksen poistaminen Vammalan seurakunnan työnyhteisöstä. Meitä ei tulla syyttämään naisten syrjinnästä, koska sillä perusteella meidän saaminen pois virasta olisi epävarmaa. Asia käsitellään työtehtävien laiminlyömisenä tai työtehtävistä kieltäytymisenä. Tätä varten tarvitaan kantelu, jonka kirkkoherra nyt ilmoittaa tekevänsä.

Ymmärrän kirkkoherran vaikean tilanteen. Häntä arvosteltaisiin siitä, jos hän suostuisi järjestelyihin, joita arkkipiispa pitää mahdollisina. On niitä, jotka vaativat kovia ratkaisuja, ja syyttävät kirkkoherraa, ellei hän ryhdy niihin.

Olen aavistellut, että esimieheni aikoo toimia siten kuin hän ilmoittaa haastattelussa. Silti olisin toivonut saavani tiedon asiasta toisin: satuin avaamaan kirkkoherranvirastossa Kotimaan ja luin sieltä, mitä kirkkoherra aikoo tehdä. Kotimaan jutussa sanotaan, että Vammalassa on neuvoteltu vuosia virkakysymyksestä. Tämä oli minulle uutta. Jatkuvia neuvotteluja ei ole käyty. Me papit olemme kertoneet kantamme, sopineet kunnioittavamme toistemme vakaumusta, toimineet vuosia sen mukaan ja saaneet keskittyä seurakunnan varsinaisiin tehtäviin. Miksi emme voisi jatkaa näin?

Viime kuukausinakaan käydyistä keskusteluista en käyttäisi sanaa neuvottelu. Jos keskustelun alussa ilmoitetaan, että ainoa vaihtoehto on toimittaa messu yhdessä naispapin kanssa, ei ole kyse neuvottelusta.

Kotimaan jutussa piispa Mäkinen sanoo arkkipiispan ja hänen toimivan hyvässä yhteisymmärryksessä. Hänen mielestään on outoa, että arkkipiispa ja hänet asetetaan vastakkain. Jos arkkipiispa on sitä mieltä, että työvuorojärjestelyjä voi tehdä, ja Mäkinen sitä mieltä, ettei järjestelyjä saa tehdä, mielestäni outo ajatus ei ole, että arkkipiispa ja piispa ovat eri mieltä.

Kotimaassa kerrottiin myös kantelusta, jonka joku oli tehnyt pastori Leena Huovisesta. Leena Huovinen on kertonut aiemmin Kotimaassa siunanneensa homosuhteessa elävän naisparin. Luulen, että meitä tullaan kohtelemaan kovin eri tavoin. Leena Huovista piispa puhuttelee tai on jo puhutellut – ehkä suurella ymmärtämyksellä. Muihin toimiin ei ryhdytä. Minuakin puhutellaan – tai ehkä puhuttelut on jo pidetty – ja luultavasti pyritään virasta erottamiseen. Miksi näin erilainen kohtelu? Käsittääkseni siksi että ajan henki vaikuttaa ratkaisuihin tai määrää ratkaisut. Ajan henki on voimakkaasti sitä vastaan, että joku torjuu naispappeuden. Liki yhtä jyrkästi se on sitä vastaan, että joku pitää homosuhdetta Jumalan tahdon vastaisena ja homosuhteen siunaamista tekona, jota pappi ei saa tehdä.

Tänään jaetussa Kotimaassa piispa Wille Riekkinen valitteli, että Luther-säätiön toiminta aktivoituu Kuopion seudulla. Miksei aktivoituisi? Miksei syntyisi jumalanpalvelusyhteisöjä, jotka ovat kirkkomme seurakuntien rakenteiden ulkopuolella? Olisiko tämä kehitys voitu välttää sillä, että olisi toimittu toisin? Ei vieläkään ole myöhäistä muuttaa kurssia.

Viime päivinä olen soittanut koteihin ja sopinut tämän vuoden kinkereistä, pitänyt hartaushetkiä, puhunut seuroissa, koonnut seurakuntamme tilastoja vuodelta 2006, tehnyt kotikäyntejä, jakanut ehtoollista. Viikonvaiheessa saan aloittaa rippikoulun uuden ryhmän kanssa, kastaa ja toimittaa messun. Teen Vammalan seurakunnassa tätä työtä, jota pidän tärkeimpänä työnä tässä maailmassa, niin kauan kuin saan sitä tehdä.