Ei vain pappien ongelma
Muutamat ovat kysyneet, miksi nyt puhutaan vain pastorien vaikeasta tilanteesta. Ongelma on paljon laajempi: On huomattava joukko teologian maistereita ja opiskelijoita, jotka eivät pääse kirkon virkoihin, koska eivät saa pappisvihkimystä. On suuri joukko seurakuntalaisia, jotka eivät pääse kotikirkkoonsa jumalanpalvelukseen tai pääsevät oman seurakuntansa messuun hyvin harvoin. Näiden vaikeasta tilanteesta ei juuri puhuta.
Totta. Ei vain naispappeuden torjuvilla papeilla ole vaikeaa. Teologian maistereiden ja opiskelijoiden, jotka pitäytyvät perinteisessä käsityksessä kirkon virasta, tilanne on vielä vaikeampi. Tästä kirjoitin 5.12.2006. Hyvin hankalaa on myös seurakuntalaisilla, jotka eivät pidä naispappeutta Jumalan tahdon mukaisena ratkaisuja ja joiden seurakunnissa ei ole tai ei haluta järjestää perinteisen virkanäkemyksen mukaisia jumalanpalveluksia tai niitä on vain hyvin harvoin. Joissakin seurakunnissa nämä seurakuntalaiset ovat esittäneet toivomuksen, että messu, jonka toimittamiseen osallistuisi vain miespappeja, järjestettäisiin kerran kuukaudessa. Useimmiten pyyntöön on suhtauduttu tylysti - tällaisia messuja ei ole luvattu järjestää. Kuitenkin on kyse seurakuntalaisista, kirkon jäsenistä, joiden toiveelle luulisi löytyvän ymmärtämystä. Miksei heitä voida palvella? Miksei heidän suhdettaan seurakuntaan lujiteta sillä, että toimitaan heidän toiveensa mukaisesti? Eihän kyse ole harhaopista, jota yritetään tuoda seurakuntiin. Kyse on siitä, että seurakuntalaiset saisivat osallistua jumalanpalvelukseen omantunnon vakaumuksensa mukaisesti. Ei ole vaikea toteuttaa pyyntöä, jos siihen on halua. Paljon menetetään, jos menetetään näiden kristittyjen panos seurakunnan rakentamisessa.
Monelle paikkakunnalle on syntynyt jumalanpalvelusyhteisö, joka on paikallisseurakunnan rakenteiden ulkopuolella. Tämä on valitettavaa. Toisaalta tämä on ymmärrettävää. Yritys pakottaa seurakuntalaiset toimimaan vastoin sitä, minkä ovat oppineet Raamatun äärellä oikeaksi, synnyttää jumalanpalveluksia, joissa seurakuntalaisen ei tarvitse kysyä, teenkö oikein vai väärin.
Kuulen yhä useampien puhuvan siitä, että siteet kirkkoomme heikkenevät. Siitä tulee kantaa huolta, että monet niistä, jotka hyvin harvoin osallistuvat messuun, jättävät kirkon. Vielä enemmän syytä huoleen on, että niiden, jotka haluavat kokoontua Jumalan sanan ja ehtoollisen hoidettaviksi, siteet kirkkoon heikkenevät. Juuri tämän joukon puheita usein kuulen. He ovat monesti nuoria aikuisia. Jos he kokevat, että saavat kirkolta kovin vähän tai saavat tylyä kohtelua, kynnys erota kirkosta ei ole kovin korkea. Nuoremmilla se on huomattavasti matalampi kuin vanhemmilla. En tietenkään tarkoita, että kirkosta pitäisi erota. Juuri niiden, joille Kristus ja Jumalan sana ovat rakkaita, tulisi toimia kirkossamme, jotta kirkkomme uudistuisi.
Totta. Ei vain naispappeuden torjuvilla papeilla ole vaikeaa. Teologian maistereiden ja opiskelijoiden, jotka pitäytyvät perinteisessä käsityksessä kirkon virasta, tilanne on vielä vaikeampi. Tästä kirjoitin 5.12.2006. Hyvin hankalaa on myös seurakuntalaisilla, jotka eivät pidä naispappeutta Jumalan tahdon mukaisena ratkaisuja ja joiden seurakunnissa ei ole tai ei haluta järjestää perinteisen virkanäkemyksen mukaisia jumalanpalveluksia tai niitä on vain hyvin harvoin. Joissakin seurakunnissa nämä seurakuntalaiset ovat esittäneet toivomuksen, että messu, jonka toimittamiseen osallistuisi vain miespappeja, järjestettäisiin kerran kuukaudessa. Useimmiten pyyntöön on suhtauduttu tylysti - tällaisia messuja ei ole luvattu järjestää. Kuitenkin on kyse seurakuntalaisista, kirkon jäsenistä, joiden toiveelle luulisi löytyvän ymmärtämystä. Miksei heitä voida palvella? Miksei heidän suhdettaan seurakuntaan lujiteta sillä, että toimitaan heidän toiveensa mukaisesti? Eihän kyse ole harhaopista, jota yritetään tuoda seurakuntiin. Kyse on siitä, että seurakuntalaiset saisivat osallistua jumalanpalvelukseen omantunnon vakaumuksensa mukaisesti. Ei ole vaikea toteuttaa pyyntöä, jos siihen on halua. Paljon menetetään, jos menetetään näiden kristittyjen panos seurakunnan rakentamisessa.
Monelle paikkakunnalle on syntynyt jumalanpalvelusyhteisö, joka on paikallisseurakunnan rakenteiden ulkopuolella. Tämä on valitettavaa. Toisaalta tämä on ymmärrettävää. Yritys pakottaa seurakuntalaiset toimimaan vastoin sitä, minkä ovat oppineet Raamatun äärellä oikeaksi, synnyttää jumalanpalveluksia, joissa seurakuntalaisen ei tarvitse kysyä, teenkö oikein vai väärin.
Kuulen yhä useampien puhuvan siitä, että siteet kirkkoomme heikkenevät. Siitä tulee kantaa huolta, että monet niistä, jotka hyvin harvoin osallistuvat messuun, jättävät kirkon. Vielä enemmän syytä huoleen on, että niiden, jotka haluavat kokoontua Jumalan sanan ja ehtoollisen hoidettaviksi, siteet kirkkoon heikkenevät. Juuri tämän joukon puheita usein kuulen. He ovat monesti nuoria aikuisia. Jos he kokevat, että saavat kirkolta kovin vähän tai saavat tylyä kohtelua, kynnys erota kirkosta ei ole kovin korkea. Nuoremmilla se on huomattavasti matalampi kuin vanhemmilla. En tietenkään tarkoita, että kirkosta pitäisi erota. Juuri niiden, joille Kristus ja Jumalan sana ovat rakkaita, tulisi toimia kirkossamme, jotta kirkkomme uudistuisi.
1 Comments:
Unohdat Jari, kuten te papit useimmiten, että kirkossa on toinenkin virkakunta, kanttorit, joilla tilanne on vielä vaikeampi kuin teillä papeilla. Puhumattakaan suntioista. Kuka heidän puolestaan puhuu ja taistelee?
Ja totta, viime kädessä kyse on koko ajan seurakuntalaisista, joiden palvelijoita kaikki viranhaltijat ovat. Oikea paimen menee heikkojen lampaiden luo heitä ruokkimaan, eikä ajattele, että jos eivät tule hänen luokseen, kuolkoot nälkään. Kyse on siis nimenomaan myöskin 'vanhauskoisten'seurakuntalaistenkin oikeudesta Sanaan ja sakramentteihin, seurakunnan paimenet ovat heidänkin palvelijoitaan.
Raamatulle uskollisten pastoreiden taistelussa voi heiltä mennä virka (Suomen ev.lut. kirkossa, mutta ei Kristuksen kirkossa), maine ja toimeentulo - ainakin hetkeksi. Muualla maailmassa menee vielä henkikin Kristuksen todistajilta, yhä tänäänkin. Pääasia on, että Kristuksen evankeliumi säilyy puhtaana, Jumalan Sana kunniassa ja huoli sielujen pelastuksesta ykkösasiana teillä pastoreilla. Tähän rukoilemme teille voimia ja rohkeutta, ja siihen, että säilyttäisitte hyvän omantunnon Jumalan ja hänen Sanansa edessä vastuullisessa virassanne. Inhillinen laskelmointi ei pitkälle kanna viran säilyttämisessä. Jumalan voi niin tahtoessaan ottaa viran pois vaikka kuinka ihminen yrittäisi tehdä kompromisseja. Toisaalta jos Jumala niin tahtoo, ei sitä virkaa kukaan voi pois ottaa vastoin Jumalan Sanaa. Pysykää siis rohkeina Herran ja hänen seurakuntansa palvelijoina Raamatun sanaan luottaen.
Lähetä kommentti
<< Home