Pyrinkö marttyyriksi?
Eilen ilmestyneessä Kotimaassa lehden toimittaja Kimmo Saares kirjoitti Vesa Pöyhtärin - Oulun Karjasillan kappalaisen - ja minun hakevan marttyyrikruunua. Ajatus on erikoinen. Me toimimme niin kuin olemme toimineet koko pappisuramme ajan. Pyydämme, että tämä olisi mahdollista jatkossakin. Toivomme, että tilanne niin Oulussa kuin Vammalassa rauhoittuisi, saisimme keskittyä papin varsinaiseen työhön ja tehdä tätä arvokasta työtä hyvällä omallatunnolla. Meitä uhataan kurinpitotoimilla, jopa virasta erottamiselle. Uhkauksen esittävät ne, joilla on paljon valtaa - sitäkin valtaa, kuka jatkaa kirkon virassa, kuka saa lähteä. Ja me tässä tavoittelemme marttyyrikruunua. Vaikea ymmärtää tällaista ajatuksenjuoksua.
Saares kertoo jutussaan Vesan ja minun kirjoittavan nettipäiväkirjaa. Ehkä hän pitää marttyyrikruunun tavoitteluna, että kerromme julkisesti tapahtumista ja tunnoistamme näissä kamppailuissa tai perustelemme, miksi uskomme ja toimimme niin kuin toimimme. Onko Saares sitä mieltä, että meidän pitäisi olla hiljaa? Meidän pitäisi vain odottaa, mitä tapahtuu. Kurinpitotoimet pitäisi saada tehdä kaikessa hiljaisuudessa. Tai niin että niistä pääsevät julkisesti kertomaan vain lehtien toimittajat. Ja me saisimme sanoa julkisuudessa vain, mitä lehtien toimittajat suostuvat sanomisistamme kirjoittamaan. Kun emme suostu tähän, pyrimme marttyyreiksi. Tällaistakaan ajatuksenjuoksua - jos tästä on kyse - en ymmärrä.
Hienoa että netti tarjoaa mahdollisuuden kertoa tapahtumista ja tunnoista omin sanoin, ilman toimittajien sensuuria. Hienoa että voi kertoa asioista omasta näkökulmasta ja esittää perusteluja ilman sitä vääntöä, mitä lehti suostuu sivuilleen ottamaan. Siinä tulee kilvoitella, että kerromme tapahtumista totuudenmukaisesti.
Joku sanoi, että joidenkin lehtien ja toimittajien on vaikea hyväksyä, että tiedotusmonopoli on netin myötä lopullisesti murtunut. Eihän monopolia ole ollut enää pitkään aikaan siinä mielessä, että olisi vain yksi tai muutama lehti, jota ihmiset lukevat. Silti jopa monopolista on voinut puhua: tietyn paikkakunnan tapahtumista on kertonut lähinnä yksi lehti tai jotakin elämänaluetta - esimerkiksi kirkollisia tapahtumia - on hallinnut suurelta osin yksi tiedotusväline. Suuremmalle yleisölle on kerrottu pitkälti se, mitä näissä tiedotusvälineissä on kerrottu. Nyt ei enää näin ole. Ja se on hyvä.
Vesa Pöyhtärin nettipäiväkirjan osoite on www.vpoyhtari.blogspot.com.
Saares kertoo jutussaan Vesan ja minun kirjoittavan nettipäiväkirjaa. Ehkä hän pitää marttyyrikruunun tavoitteluna, että kerromme julkisesti tapahtumista ja tunnoistamme näissä kamppailuissa tai perustelemme, miksi uskomme ja toimimme niin kuin toimimme. Onko Saares sitä mieltä, että meidän pitäisi olla hiljaa? Meidän pitäisi vain odottaa, mitä tapahtuu. Kurinpitotoimet pitäisi saada tehdä kaikessa hiljaisuudessa. Tai niin että niistä pääsevät julkisesti kertomaan vain lehtien toimittajat. Ja me saisimme sanoa julkisuudessa vain, mitä lehtien toimittajat suostuvat sanomisistamme kirjoittamaan. Kun emme suostu tähän, pyrimme marttyyreiksi. Tällaistakaan ajatuksenjuoksua - jos tästä on kyse - en ymmärrä.
Hienoa että netti tarjoaa mahdollisuuden kertoa tapahtumista ja tunnoista omin sanoin, ilman toimittajien sensuuria. Hienoa että voi kertoa asioista omasta näkökulmasta ja esittää perusteluja ilman sitä vääntöä, mitä lehti suostuu sivuilleen ottamaan. Siinä tulee kilvoitella, että kerromme tapahtumista totuudenmukaisesti.
Joku sanoi, että joidenkin lehtien ja toimittajien on vaikea hyväksyä, että tiedotusmonopoli on netin myötä lopullisesti murtunut. Eihän monopolia ole ollut enää pitkään aikaan siinä mielessä, että olisi vain yksi tai muutama lehti, jota ihmiset lukevat. Silti jopa monopolista on voinut puhua: tietyn paikkakunnan tapahtumista on kertonut lähinnä yksi lehti tai jotakin elämänaluetta - esimerkiksi kirkollisia tapahtumia - on hallinnut suurelta osin yksi tiedotusväline. Suuremmalle yleisölle on kerrottu pitkälti se, mitä näissä tiedotusvälineissä on kerrottu. Nyt ei enää näin ole. Ja se on hyvä.
Vesa Pöyhtärin nettipäiväkirjan osoite on www.vpoyhtari.blogspot.com.
posted by Jari Rankinen | 9:37 ip.
2 Comments:
Aika ihmeelliseltä tuo logiikka tosiaan kuulostaa. Niin kuin yksikään nk. vanhauskoinen olisi toivonut, että kirkossamme asiat saisivat tämän käänteen. Tokihan sitä varmaan pelätty on kauan, mutta toivomisella ja pelkäämisellä on vissi ero.
Taitaa olla outo tilanne kirkolliselle lehdistölle. Pitäisi seurata isojen lehtitalojen mallia, mutta kun tässä tilanteessa se tarkoittaisi että pitäisi antaa ääni niille joille ei ääntä ole: Maallinen media on antanutkin, mutta kirkollinen valtamedia jyrää niin kuin pahinta breshnevaikaa. Pitäisi olla suvaitsevainen niiin kuin on yleinen ihanne, mutta kun ei tee yhtään mieli suvaita Rankista eikä Pöyhtäriä.
Mitä sitten tehdään? Ei kai muuta kuin keksimään jotakin nokkelaa. Vaikka puhe marttyyrikruunusta tai jotain muuta käteen sopivaa. Mitä tahansa, mutta ollaan edelleen hyvin moderneja toimittajia ja hyvin suvaitsevaisia.
Lähetä kommentti
<< Home