Ratkaisu kirkosta eroamiseen?
Pari viikkoa sitten sain viettää hienon illan kahden pappisveljen kanssa: saunottiin, keskusteltiin, syötiin ja juotiin. Hankeen emme uskaltaneet, vaikka silloin siihenkin olisi ollut mahdollisuus. Totta kai puhuimme myös tilanteestani. Toinen veljistä sanoi tähän tapaan: Minusta tuntuu, että nämä toimet, joilla sinua nyt uhataan, ovat paniikkinappulan painamista. Kirkosta erotaan tällä hetkellä sellaisella vauhdilla, että kirkon johto etsii hädissään ratkaisuja tämän kierteen katkaisemiseksi. Ratkaisua haetaan myös näistä pakkotoimista.
Kirkosta erotaan tällä hetkellä todellakin kovaa vauhtia. Eroakirkosta.fi -sivuston arvion mukaan vuonna 2006 Suomen ev.lut. kirkon tulee jättämään yhteensä yli 40.000 kirkon jäsentä. Arvio taitaa osua aika tavalla kohdalleen - niin pahalta kuin se tuntuu sanoa. Itsekin olen ajatellut samansuuntaista, mitä pappisystäväni sanoi, ja siihen olen viitannut jossakin tämän päiväkirjan kirjoituksessa. Päättely kulkee tähän tapaan: Tutkimuksissa moni ilmoittaa kirkosta eroamisen syyksi, ettei kirkossa toteudu tasa-arvo tai kirkko sallii tasa-arvon vastustamisen. Tämän yhtenä ilmentymänä pidetään naispappeuden torjumista. Rankaisemalla naispappeuden vastustajia kirkko parantaa imagoaan monien silmissä ja saa ehkä ainakin jotkut perumaan eroamispäätöksensä. Varmaankaan kaikki rangaistustoimien kannattajat eivät ajattele näin. Ehkä jotkut tai yllättävän monet ajattelevat.
En jaksa uskoa, että saamalla joitakin kaltaisiani pappeja uhkausten edessä taipumaan ja toimittamaan messun yhdessä naispappien kanssa ja erottamalla muutamia pappeja kirkon imago korjaantuu ja virta ulos kirkosta tyrehtyy tai ainakin menettää ratkaisevasti voimaansa. Muistan joskus kuulleeni samantapaista: kun naispappeudesta keskusteltiin 1980-luvulla, moni lupasi, että kunhan naisia aletaan vihkiä papeiksi, kansa virtaa kirkkoihin. Virtaa ei ole näkynyt.
Esimerkit muualta maailmasta eivät myöskään tue ajatusta, että luopumalla opeista, jotka nyt tuntuvat monista ajasta jälkeen jääneiltä, ja ahdistamalla niitä, jotka vielä pitävät kiinni näistä opeista, kirkon jäsenmäärää kääntyy nousuun. Monissa länsimaissa juuri ne kirkot, jotka yrittävät tätä, menettävät rajusti väkeä. Ne kirkot, jotka pitäytynyt kirkon perinteen mukaisessa opetuksessa, menettävät väkeä huomattavasti vähemmän tai kasvavat. Ymmärrän toki, että tällainen jako on kovin yksinkertainen. Silti uskon sen kertovan paljon todellisuudesta.
En siis pysty tuntemaan itseäni suureksi syylliseksi kirkon jäsenmäärän tippumiseen. Pahalta tuntuu, jos tästä syystä kaltaisiani pastoreita kohdellaan nyt niin kuin kohdallaan. Ketä kirkon pitäisi kuunnella? Ketä se on kutsuttu seuraamaan?
Sairastelu on jatkunut. Eilen aamulla tuntui jo paremmalta, toimitin messun Tyrvään kirkossa ja sain kastaa Jumalan lapseksi pienen Joni-Pekan. Illalla lääkäri määritteli taudin keuhkoputkentulehdukseksi. Mielelläni olisin ollut tänään Huovinrinteellä kertausharjoituksessa kouluttajana. Sen tehtävän olin joskus tälle vapaapäivälleni sopinut. Pataljoonan pappina taistelee hyvä ystäväni Lauri Kiviranta. Häntä piti olla kouluttamassa. Varmasti hän pärjää hyvin ilman minuakin. Varmasti sota voitetaan jälleen kerran ilman minuakin. Ehkä keskiviikkona tai torstaina pääsen tervehtimään Lauria.
Kirkosta erotaan tällä hetkellä todellakin kovaa vauhtia. Eroakirkosta.fi -sivuston arvion mukaan vuonna 2006 Suomen ev.lut. kirkon tulee jättämään yhteensä yli 40.000 kirkon jäsentä. Arvio taitaa osua aika tavalla kohdalleen - niin pahalta kuin se tuntuu sanoa. Itsekin olen ajatellut samansuuntaista, mitä pappisystäväni sanoi, ja siihen olen viitannut jossakin tämän päiväkirjan kirjoituksessa. Päättely kulkee tähän tapaan: Tutkimuksissa moni ilmoittaa kirkosta eroamisen syyksi, ettei kirkossa toteudu tasa-arvo tai kirkko sallii tasa-arvon vastustamisen. Tämän yhtenä ilmentymänä pidetään naispappeuden torjumista. Rankaisemalla naispappeuden vastustajia kirkko parantaa imagoaan monien silmissä ja saa ehkä ainakin jotkut perumaan eroamispäätöksensä. Varmaankaan kaikki rangaistustoimien kannattajat eivät ajattele näin. Ehkä jotkut tai yllättävän monet ajattelevat.
En jaksa uskoa, että saamalla joitakin kaltaisiani pappeja uhkausten edessä taipumaan ja toimittamaan messun yhdessä naispappien kanssa ja erottamalla muutamia pappeja kirkon imago korjaantuu ja virta ulos kirkosta tyrehtyy tai ainakin menettää ratkaisevasti voimaansa. Muistan joskus kuulleeni samantapaista: kun naispappeudesta keskusteltiin 1980-luvulla, moni lupasi, että kunhan naisia aletaan vihkiä papeiksi, kansa virtaa kirkkoihin. Virtaa ei ole näkynyt.
Esimerkit muualta maailmasta eivät myöskään tue ajatusta, että luopumalla opeista, jotka nyt tuntuvat monista ajasta jälkeen jääneiltä, ja ahdistamalla niitä, jotka vielä pitävät kiinni näistä opeista, kirkon jäsenmäärää kääntyy nousuun. Monissa länsimaissa juuri ne kirkot, jotka yrittävät tätä, menettävät rajusti väkeä. Ne kirkot, jotka pitäytynyt kirkon perinteen mukaisessa opetuksessa, menettävät väkeä huomattavasti vähemmän tai kasvavat. Ymmärrän toki, että tällainen jako on kovin yksinkertainen. Silti uskon sen kertovan paljon todellisuudesta.
En siis pysty tuntemaan itseäni suureksi syylliseksi kirkon jäsenmäärän tippumiseen. Pahalta tuntuu, jos tästä syystä kaltaisiani pastoreita kohdellaan nyt niin kuin kohdallaan. Ketä kirkon pitäisi kuunnella? Ketä se on kutsuttu seuraamaan?
Sairastelu on jatkunut. Eilen aamulla tuntui jo paremmalta, toimitin messun Tyrvään kirkossa ja sain kastaa Jumalan lapseksi pienen Joni-Pekan. Illalla lääkäri määritteli taudin keuhkoputkentulehdukseksi. Mielelläni olisin ollut tänään Huovinrinteellä kertausharjoituksessa kouluttajana. Sen tehtävän olin joskus tälle vapaapäivälleni sopinut. Pataljoonan pappina taistelee hyvä ystäväni Lauri Kiviranta. Häntä piti olla kouluttamassa. Varmasti hän pärjää hyvin ilman minuakin. Varmasti sota voitetaan jälleen kerran ilman minuakin. Ehkä keskiviikkona tai torstaina pääsen tervehtimään Lauria.
posted by Jari Rankinen | 7:38 ip.
3 Comments:
Mieheni opiskelee kauppatieteitä, ja siellä yksi johtava periaate on, että firman pitää keskittyä siihen tuotteeseen, joka on sen kaikkein omin ja erottaa sen muista firmoista.
Suomen ev.lut. kirkko näyttää valitettavasti tekevän juuri päinvastoin: hamutaan kaikenlaisia yhteiskunnallisia tehtäviä (jotka sinänsä eivät ole huonoja tai merkityksettömiä) ja unohdetaan se, mikä on ominta - Raamatun sana ja evankeliumin julistaminen. Sitten seurauksena on se, ettei ihmisiä voisi vähempää kiinnostaa. Ja miksi kiinnostaisi? Samaa tavaraahan on tarjolla eri paketeissa ja paremmin tarjoiltuna muuallakin!
Ratkaisu on kirkosta eroaminen tai kirkon hajoaminen.
Kirkon on tultava ulos kaapista ja esitetäävä kiemurtelematta kantansa homo&lesbo-parien vihkimiseen ja homojen&lesbojen toimintaan kirkon viroissa. Nämä tultaneen hyväksymään ennemmin tai myöhemmin tasa-arvon ja demokratian nimissä, mikä menee kaikkien teologisten prinsiippien edelle nykyaikaisessa yhteiskunnassa ja siis myös kirkossa aivan samoin perustein, joilla naispappeuskin on hyväksytty.
Sen jälkeen alkaakin kirkostaeroamisen vyöry ja lopullinen kirkon hajoaminen.
Odotan innolla kirkon homosuhteiden pikaista virallista tunnustamista, jonka jälkeen jätän välittömästi oman kirkostaeroamisilmoitukseni!
Muistan itsekin kommentit, että kunhan naispappeus toteutuu niin väkeä alkaa virrata kirkkoihin. Samassa yhteydessä myös sanottiin, että naispappeuden myötä tulevat pehmeät arvot kirkkoon...
Lähetä kommentti
<< Home