Kovaa ja jyrkkää
Kaija Pispa ja Jaakko Löytty kirjoittivat eilen jaetussa Tyrvään Sanomissa minusta ja vakaumuksestani. Kirjoitus oli aggressiivinen. Joku luonnehti sitä herjaamiseksi. Pispa ja Löytty pitivät vakaumustani vastenmielisenä ja olivat sitä mieltä, että nyt Paavali vaatisi minunkaltaisiani vaikenemaan seurakunnassa. Kirjoittajat vaativat rakastamista ilman ehtoja. Kovin rajoittunutta tämä rakkaus tuntuu olevan - minuun ja kaltaisiini se ei ulotu. Jos Pispan ja Löytyn kirjoitus edustaa alatien kristillisyyttä, täytyy sanoa, että se on kovin kovaa ja jyrkkää. Suvaitsemattomaksikin kirjoitusta voisi kutsua. Suvaitaan samalla tavalla ajattelevia.
Pispa ja Löytty sallivat minun torjua naispappeuden, mikäli vaadin naisia pysymään kotona ja kiellän heiltä yhteiskunnallisen roolin nyky-Suomessa ja heidän asemansa tasaveroisina ihmisinä miesten rinnalla. Kieltää pitäisi naisilta myös toimiminen uskonnonopettajina koulussa, pyhäkouluopettajan tehtävät ja opettaminen rippikoulussa. Vaatimus on outo. Uusi testamentti ei kiellä mainittuja tehtäviä naisilta. Uuden testamentin mukaan naiset toimivat aktiivisesti sekä yhteiskunnassa että seurakunnassa. Eikä Paavalillakaan, johon Pispa ja Löytty liittävät sanan naistenvihaaja, ollut mitään tätä vastaan. Päinvastoin. Sen rajauksen Paavali kuitenkin tekee, ettei naisten tule opettaa jumalanpalveluksissa. Se on seurakunnan paimenen tehtävä ja seurakunnan paimenen virka on miehen virka. Miksi minun ja kaltaisteni pitäisi vaatia sellaista, mitä Paavali ja varhainen kristillisyys eivät vaatineet, jotta meillä olisi oikeus tehdä, mitä Paavali ja varhainen kristillisyys tekivät - siis torjua naisten toimiminen seurakunnan paimenina?
Pispan ja Löytyn kirjoitus on hyvin epäekumeeninen. Kohdistuvatko samat ankarat syytökset, jotka kohdistuvat minuun, myös katolisiin isiin, ortodoksipappeihin ja heidän kirkkoihinsa? Tai mitä pitäisi ajatella omasta kirkostamme ennen vuotta 1986, jolloin kirkkomme hyväksyi naispappeuden? Oliko sekin monta sataa vuotta suuren harhan vallassa, josta minä en vieläkään ole päässyt?
Pispa ja Löytty sallivat minun torjua naispappeuden, mikäli vaadin naisia pysymään kotona ja kiellän heiltä yhteiskunnallisen roolin nyky-Suomessa ja heidän asemansa tasaveroisina ihmisinä miesten rinnalla. Kieltää pitäisi naisilta myös toimiminen uskonnonopettajina koulussa, pyhäkouluopettajan tehtävät ja opettaminen rippikoulussa. Vaatimus on outo. Uusi testamentti ei kiellä mainittuja tehtäviä naisilta. Uuden testamentin mukaan naiset toimivat aktiivisesti sekä yhteiskunnassa että seurakunnassa. Eikä Paavalillakaan, johon Pispa ja Löytty liittävät sanan naistenvihaaja, ollut mitään tätä vastaan. Päinvastoin. Sen rajauksen Paavali kuitenkin tekee, ettei naisten tule opettaa jumalanpalveluksissa. Se on seurakunnan paimenen tehtävä ja seurakunnan paimenen virka on miehen virka. Miksi minun ja kaltaisteni pitäisi vaatia sellaista, mitä Paavali ja varhainen kristillisyys eivät vaatineet, jotta meillä olisi oikeus tehdä, mitä Paavali ja varhainen kristillisyys tekivät - siis torjua naisten toimiminen seurakunnan paimenina?
Pispan ja Löytyn kirjoitus on hyvin epäekumeeninen. Kohdistuvatko samat ankarat syytökset, jotka kohdistuvat minuun, myös katolisiin isiin, ortodoksipappeihin ja heidän kirkkoihinsa? Tai mitä pitäisi ajatella omasta kirkostamme ennen vuotta 1986, jolloin kirkkomme hyväksyi naispappeuden? Oliko sekin monta sataa vuotta suuren harhan vallassa, josta minä en vieläkään ole päässyt?
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home