Erottaminen vaikeaa

Juttelin tänään ystäväni kanssa. Hän oli keskustellut huomattavassa asemassa olevan juristin kanssa. Ystäväni oli kertonut juristille tilanteestani ja kysynyt, tulenko virasta erotetuksi vai voinko jatkaa virassani. Juristi oli kysynyt, olenko toiminut pitkään niin kuin nyt toimin ja onko se ollut mahdollista - siis niin etten toimita messua yhdessä naispappien kanssa. Myös siitä hän oli ollut kiinnostunut, tiesivätkö kirkkovaltuuston jäsenet kantani ja toimintatapani silloin, kun valitsivat minut seurakunnan kappalaiseksi. Ystäväni oli kertonut, että olen toiminut kuten nytkin koko sen ajan, jonka olen ollut Vammalan seurakunnan pappina - yli kahdeksan vuotta - ja se on ollut mahdollista. Ystäväni oli kertonut myös, että kirkkovaltuutetut tiesivät hyvin kantani ja toimintatapani vuonna 2004, kun valitsivat minut kappalaiseksi. Nämä kuultuaan juristi oli ollut sitä mieltä, että erottaminen olisi vaikea oikeusprosessi ja prosessi voisi hyvin päättyä siihen, ettei erottaminen ole mahdollista. Tätä hän oli pitänyt todennäköisempänä vaihtoehtona. Hän oli perustellut käsitystään silläkin, ettei uusia lakeja, joihin erottaminen voisi perustua, ole nyt säädetty - ei yhteiskunnassa eikä kirkossa. Piispan johtaman työryhmän raportti tai piispainkokouksen selonteko ei ole juridisesti kestävä perusta irtisanoa virasta.

Eipä innosta ajatus pitkistä, ehkä vuosia kestävistä, uuvuttavista oikeusprosesseista. Ne harvoin nostavat henkeä työyhteisössä tai lisäävät intoa tehdä työtä. Toisaalta sekään ei innosta, mitä minulle on tarjottu: lähtisin virastani ja niin vaikeat prosessit voitaisiin välttää. Viimeksi tänään halukkuuttani tähän ratkaisuun vähensi vanhuksen katse, kädenpuristus ja vetoomus: Pyydän, ettet lähde seurakunnastamme. Olin juuri jakanut vanhukselle Herran pyhän ehtoollisen.

Kunpa seurakunnassamme jatkettaisiin kuten tähänkin asti. Juristin ajatukset tukevat käsitystä, että se olisi hyvinkin mahdollista. Jos siihen vain on halua.