Vetoomus piispoille

Viime viikon lopulla piispamme saivat postia. Heille lähetettiin alla oleva vetoomus "Rakentavan yhteistyön puolesta". Sain yhtenä allekirjoittaa vetoomuksen. Tämän kunnian sain Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen puheenjohtajana. Muut allekirjoittajat ovat Timo Junkkaala ja Keijo Rainerma Suomen Raamattuopistosta, Juha Auvinen ja Jarno Tepora Radiolähetysjärjestö Sanansaattajista, Timo Laato ja Pertti Helkkula Länsi-Suomen Rukoilevaisten yhdistyksestä, Pekka Mäkipää ja Raimo Mäkelä Lähetysyhdistys Kylväjästä, Lasse Nikkarikoski Suomen Luterilaisesta Evankeliumiyhdistyksestä, Henrik Perret Suomen teologisesta Instituutista, Timo Rämä Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksestä, Lauri Seppänen ja Lauri Wendland Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksestä sekä Göran Stenlund Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finlandista. Joukko on koottu Suomen teologisen Instituutin taustajärjestöistä.

Rakentavan yhteistyön puolesta

Piispainkokouksen syyskuussa antama selonteko, jonka tarkoituksena on ohjeistaa seurakuntia nais­pappeudesta aiheutuvissa erimielisyyksissä, on aiheuttanut hämmennystä. Teksti suosittelee pastoraalisia keskusteluja, mutta päätyy rangaistuksiin. Naispappeuden torjunta ei sen mukaan ole harhaoppi, mutta siitä voi kuitenkin seurata virasta erottaminen. Ennen kuin tehdään ratkaisuja, joiden seuraukset ulottuvat kauas, tulisi nyt ottaa tuumaustauko.

Selonteko koskettaa suuria kysymyksiä. Kirkko, joka viisisataa vuotta sitten syntyi sen vakaumuksen varassa, ettei tule toimia Raamattuun sidottua omaatuntoa vastaan, vaatii nyt rangaistusten uhalla työn­tekijöitään toimimaan juuri niin. Ne, joihin nyt ehdotetaan sovellettavaksi kurinpitotoimia, edustavat sitä näkemystä, joka 2000 vuotta on ollut kirkossa vallitseva ja joka edelleen on suurimpien kristillisten kirkkojen kanta.

Kristillinen kirkko on koko olemassaolonsa ajan taistellut sen puolesta, että sillä olisi vapaus ratkaista omaan toimintansa liittyvät kysymykset oman uskonsa pohjalta. Nyt Suomen ev.lut. kirkko luopuu vapaaehtoisesti tästä keskeisestä periaatteestaan. Selonteossa asioita ei ratkaista eikä perustella Raamatulla, teologialla eikä kirkon perinteellä, vaan tasa-arvolailla. Sama laki sitoo tulevaisuudessa kirkon muitakin ratkaisuja. Erityisen kummallista asiassa on se, että tasa-arvolaissa nimenomaan sanotaan, ettei se koske kirkkojen uskonnon­harjoitusta. Kirkko ei siis nyt halua pitää kiinni siitä vapaudesta, joka sille on suotu ja jonka puolesta se vuosisatojen ajan on taistellut.

Myös selonteossa esiintyvä tulkinta syrjinnästä herättää hämmästystä. Se, ettei naispappeuden torjunnassa ole kysymys naisten syrjinnästä, käy hyvin ilmi siitä, että torjujissa on paljon naisia. Ei kai voida väittää, että ne naiset, jotka torjuvat naispappeuden, syrjivät itseään. Kysymys on siitä, ettei virka ole raamatullisen asetuksen mukainen. Emme toimita jumalanpalvelusta ortodoksisen tai katolisenkaan papin kanssa, vaikka he ovat miehiä. Myöskään tulkinta, jonka mukaan yhteistyöstä väistyminen on syrjintää, ei perusoikeuksien tuntijoiden mukaan ole ongelmaton.

Varsinaista syrjintää kokevat tällä hetkellä ne, jotka virkanäkemyksensä tähden eivät saa vihkimystä eivätkä virkoja. Naispapeille ovat kirkossa kaikki ovet auki. Kirkko, joka on ilmoittautunut sorrettujen vähemmis­töjen puolustajaksi, on nyt itse osoittautumassa sen omiin perusteisiin pitäytyvien sortajaksi.

Olemme vakuuttuneita siitä, että kirkon kannalta on olemassa parempiakin ratkaisuja kuin selonteossa suositeltu valitusten ja rangaistusten tie. Kuten julkisuudessa on jo todettu, selonteko ei onneksi ole laki. Vetoamme piispoihin ja kirkkoherroihin, jotta nyt ei hätäisesti purettaisi tähän saakka hyvin toimineita malleja. Vain kahdessa prosentissa seurakunnista kerrotaan olleen vaikeita ristiriitoja virkakysymyksen tähden. Jos sanktioiden tielle lähdetään, määrä tulee kasvamaan.

Rakentava ratkaisu on hakea mallia niistä seurakunnista, joissa kahden erilaisen näkemyksen välinen rinnakkaiselo on pystytty hyvin järjestämään. Keskinäisessä toinen toisensa kunnioittamisessa tällainen toimintapa on mahdollinen ilman, että ketään syrjitään. Väistämismahdollisuus ja työvuoroista sopiminen eivät ole rikoksia, vaan osoituksia toisen vakaumuksen kunnioittamisesta. Koska myös muista kirkoista löytyy esimerkkejä siitä, kuinka hyvä rinnakkaiselo on pystytty järjestämään, on syytä uskoa, että meilläkin pystyttäisiin samaan, jos tahtoa riittää.

Eläkepommia ja pappispulaa odotellessa tulisi varmistaa, ettei Raamattuun ja luterilaiseen tunnustukseen sitoutuneita pappeja ja nuoria teologeja ajeta kirkon ulkopuolelle. Tämä joukko kasvaa nopeasti useisiin kymmeniin ja paine hakea pappisvihkimys muualta voimistuu. Niille seurakuntalaisille, jotka eivät pidä naispappeutta Raamatun mukaisena, naispappeus on suuri ongelma. Tälle suurelle hiljaa kärsivälle joukolle tulee järjestää mahdollisuus osallistua jumalanpalveluksiin hyvällä omallatunnolla. Ellei tietä avata tähän suuntaan, osa herätysliikkeiden väestä ajautuu valtakirkon ulkopuolelle. Sitä ei kukaan toivo.