tiistaina, tammikuuta 09, 2007

Arkkipiispa vs. piispa

Ystäväni soitti ja kertoi terveisiä teologisilta opintopäiviltä Suomen Raamattuopistolta Kauniaisista. Piispavieraana tänään oli ollut arkkipiispa Jukka Paarma. Paarmalta oli kysytty, ovatko työvuorojärjestelyt siinä tapauksessa mahdollisia, ettei kukaan koe niitä syrjintänä. Työvuorojärjestelyillä oli tarkoitettu sen toiveen huomioon ottamista, etteivät naispappeuden torjuvat pastorit joutuisi toimittamaan messua yhdessä naispappien kanssa.

Ystäväni kertoi arkkipiispan vastanneen, että työvuorojärjestelyt ovat mahdollisia tai hän ei pidä niitä syrjintänä, mikäli ne sopivat kaikille osapuolille. Pappisystäväni oli käsittänyt, että osapuolilla arkkipiispa oli tarkoittanut seurakunnan papistoa. Soitin toiselle tuttavalleni. Hän oli käsittänyt arkkipiispan vastauksen samalla tavalla. Itse en ollut paikalla. Jos ystäväni olivat ymmärtäneet vastauksen väärin, korjatkoon joku väärinymmärryksen.

Edellisessä kirjoituksessani kerroin keskustelleeni tänään Kari Mäkisen kanssa. Hän sanoi, etteivät työvuorojärjestelyt, joissa otetaan huomioon naispappeuden torjujien toive, ole enää mahdollisia. Ei siinäkään tapauksessa että ne sopivat kaikille. Näin hän sanoi marraskuussa Vammalassa käydessäänkin.

Kumpaa nyt pitäisi uskoa? Arkkipiispa ja piispa samassa hiippakunnassa puhuvat toisiaan vastaan. Se, mikä piispan mielestä on rikos, ei arkkipiispan mielestä sitä ole. Myös eri hiippakunnissa näyttää olevan erilaisia käytäntöjä - kaikkialla ei pidetä rikoksena sitä, mitä Turun piispa pitää rikoksena. Tätä minun on vaikea käsittää. Ei kai yhdellä paikkakunnalla rikos voi olla se, mikä ei ole sitä toisella paikkakunnalla.

Mennyt vuosi viime helmikuun piispainkokouksen jälkeen on ollut raskasta aikaa. Piispojen ristiriitaiset puheet eivät helpota oloa. Tämä asia kun on henkilökohtainen ja vaikuttaa melkoisesti elämään.

1 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Tiedoksi:

tätä blogausta on siteerattu Kotimaa-lehden nettisivulla julkaistussa artikkelissa, osoitteessa:
http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=1309&Itemid=38

11:23 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home