Arkkipiispa tarkensi

Arkkipiispa Jukka Paarma kirjoitti viime lauantain Helsingin Sanomien Mielipide-osastossa otsikolla "Naispappien syrjintää kirkossa ei saa sietää" (www.hs.fi). Helsingin Sanomien pääkirjoitus 17.1. arvosteli arkkipiispan lausuntoja, joilla hän Kauniaisissa teologipäivillä linjasi naispappeuden torjuvien pastoreiden mahdollisuutta toimia kirkkomme seurakunnissa. Arkkipiispan lausunto on huomioitu monella taholla - toiset ovat kiitelleet, toiset moittineet.

Kirjoituksessa arkkipiispa torjuu naispappien syrjinnän. Heidän pappeuttaan ei ole lupa kieltää eikä saa kieltäytyä yhteistyöstä heidän kanssaan. Toisaalta arkkipiispa kirjoittaa, että piispan tehtävä on huolehtia joukon koossa pysymisestä. Hän muistuttaa piispainkokouksen selonteosta, jonka mukaan naispappeuteen liittyvät kiistatilanteet tulee ratkaista ensisijaisesti pastoraalisin keskusteluin. Arkkipiispan mukaan pastoraalisten keskustelujen tarkoitus on kuunnella eri osapuolia ja etsiä kaikin tavoin mahdollisuuksia kiistan ratkaisemiseen. Arkkipiispa kirjoittaa, että näihin keskusteluihin kuuluu myös sen tutkiminen, onko työvuorojärjestelyillä tai toimenkuvien muuttamisilla löydettävissä kaikkien osapuolten hyväksymä yhteistyön mahdollisuus. Hän muistuttaa, että piispainkokous muutti piispa Heikan työryhmän ehdotusta: työvuorojärjestyt - siis järjestelyt, ettei naispappeuden torjuvaa pastoria pakoteta toimittamaan messua yhdessä naispapin kanssa tai että kirkkoherra järjestää ainakin silloin tällöin messuja ilman naispappeja - eivät sinänsä ole välillistä syrjintää, ne saattavat johtaa siihen. Arkkipiispa muistuttaa ponnesta, jonka kirkolliskokous hyväksyi vuonna 1986 hyväksyessään naispappeuden. Ponnessa vedotaan, että kaikki kirkon jäsenet ja viranhaltijat pyrkisivät voittamaan muutoksen - siis papinvirka avaamisen myös naisille - aiheuttamat vaikeudet keskinäisen yhteistyön avulla ja kirkon ykseyttä varjellen.

Luen arkkipiispan kirjoituksen niin, että hänen mielestään mahdollisuus työvuorojärjestelyihin edelleen on - mikäli järjestelyt sopivat seurakunnan papistolle. Tästä kertoo sekin, että arkkipiispa korostaa keskusteluja ja ratkaisun etsimistä. Keskustelu ja ratkaisun etsiminen on muuta kuin sanelu ja painostus: yhteistyöhön alttarilla on ryhdyttävä tai kurinpitotoimet käynnistetään. Hyvä että arkkipiispa muistutti myös ponnesta. Jotkut kun ovat olleet sitä mieltä, että ponnen voi unohtaa. Ponnessa todetaan myös: "Myös niillä kirkon jäsenillä ja viranhaltijoilla, jotka suhtautuvat torjuvasti papinviran avaamiseen naisille, tulee edelleen olla kirkossamme toiminnanvapaus ja mahdollisuus tulla vihityksi ja nimitetyksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon eri virkoihin."

Olen arkkipiispan kanssa samaa mieltä siitä, ettei kirkossa saa syrjiä ketään sen takia, että on nainen tai on mies. Naisten syrjimisestä naispappeuden torjumisessa ei olekaan kyse. Kyse on siitä, että ottaa edelleen todesta ne Raamatun kohdat, jotka torjuvat naisen toimimisen seurakunnan paimenena.

Luettuani arkkipiispan kirjoituksen tuli tämäkin ajatus mieleeni: Jos kirkkoherrat voivat järjestää ainakin silloin tällöin messuja ilman naispappeja, eivätkö piispatkin voisi järjestää silloin tällöin pappisvihkimyksiä ilman naispappeja. Joukko hyviä, kutsumustietoisia teologian maistereita pääsisi palvelemaan kirkkoamme, eivätkä piispat kuitenkaan syyllistyisi syrjintään.