perjantaina, maaliskuuta 02, 2007

Loppusuora?

Tänään jaetussa Tyrvään Sanomissa on eilen työnsä aloittaneen seurakuntamme vs. kirkkoherran haastattelu (www.tyrvaansanomat.fi). Siitä, etten toimita messua yhdessä naispapin kanssa, Hannu Kilpeläinen toteaa: "Ainoa ohjenuorani tässä asiassa ovat piispainkokouksen ja tuomiokapitulin päätökset, joita pitää noudattaa." Hän kertoo aikovansa keskustella kanssani - kun palaan ensi viikolla lomalta työhön - mutta epäilee, auttaako keskustelu enää mitään.

Tapasimme tänään Hannun kanssa. Samalla kun asensimme hänelle käyttöoikeudet kirkkoherranviraston verkoon ja sähköpostin, juttelimme muutaman sanan tilanteestani.

Tuntuu siltä, että loppusuora Vammalan seurakunnan pastorina on minun kohdallani alkanut. Toivon, että olen väärässä. Itse en aio lähteä virastani. Ajattelen, että Työnantaja on kutsunut minut tähän virkaan ja tehtäväni on hoitaa sitä mahdollisimman hyvin niin kauan kuin saan sitä hoitaa. Minulla on vastuu tästä. Toisilla on vastuu niistä ratkaisuista, joita tekevät.

Työtoverini soitti hetki sitten ja sanoi arvionaan, ettei hankalaa tilannetta seurakunnassamme saada ratkaistua sillä, että minut ja hetkeä myöhemmin mahdollisesti Markus Malmivaara irtisanottaisiin. Hän arvioi, että tilanne pahenisi sillä. Vaikea sanoa, osuuko arvio oikeaan.

1 Comments:

Blogger Pälli said...

Olen pahoillani, jos on loppusuora, ja toisaalta ehkä hyvilläni. En tiedä. Onneksi kuitenkin olet Jumalan kädessä, aina.

Siunausta ja voimia sinulle, olipa asia niin tai näin!

2:08 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home