Muutosvastarintaako?
Eilen ilmestyneessä Helsingin Sanomissa (www.hs.fi) dosentti Tarja-Liisa Luukkanen kirjoitti naispappeuden vastustuksen syistä. Hän näki yhtäläisyyttä 1800-luvun ja nykyisen tilanteen välillä: Reilu sata vuotta sitten monet papit vastustivat yhteiskunnallisia muutoksia ja muutoksia kulttuurielämässä - teatteria, kirkkokonsertteja ja realistista kirjallisuutta. Nytkin vastustetaan muutosta - naispappeuden vastustaminen on uskonnolliseen muotoon puettua muutosvastarintaa.
Kun ryhtyy selittämään toisen toiminnan motiiveja ja löytää sellaisia motiiveja, joita toinen ei pidä syinä toimintaansa, ryhtyy sellaiseen, mistä usein olisi hyvä pidättäytyä. Eikö parempi olisi antaa ihmisen itse kertoa, mitä hän sanoo syyksi toiminnalleen? Jos kertoo, miksi toinen toimii tietyllä tavalla - eikä asianomainen tunnista kyseistä syytä toimintansa syyksi - eikö silloin asetu toisen yläpuolelle? Minä tiedän, sinä et; minä tiedän paremmin kuin sinä itse, miksi toimit niin kuin toimit. Varmasti joskus toinen näkee toiminnan syyt paremmin kuin ihminen itse. Jos on kyse aikuisesta, terveestä ihmisestä, pitäisi olla hyvin varovainen ja miettiä, ryhtyykö selittämään - julkisesta esittelemisestä puhumattakaan - toisen toiminnan syitä, mikäli ajattelee niiden olevan muita kuin mitä henkilö itse sanoo. Luukkasen kirjoituksesta tämä varovaisuus puuttui.
Ainakaan useimpien naispappeuden torjujien kohdalla kyse ei ole muutosvastarinnasta. Ainakin minä olen monien muutosten kannattaja. Kannatan suuriakin muutoksia yhteiskunnallisissa tai kirkon asioissa. Naispappeuden torjumisessa on kyse Raamatusta - ovatko tietyt Raamatun kohdat, joilla opastettiin ensimmäisiä kristittyjä, edelleen kristittyjä sitovia. Onko vaikea tai mahdoton uskoa, että joku vielä uskoo Jumalan puhuvan Raamatussa ja siksi ottaa todesta sen, mitä Raamatusta lukee?
Nimimerkki jakivisto kirjoitti edellisen kirjoitukseni kommentissa Luukkasen kirjoituksesta. Hän kyseli, onkohan dosentti selvittänyt myös katolilaisten ja ortodoksien virkarakenteen "sosioekonomisia ulottuvuuksia" ja siitä johtuvia emotionaalisia patoutumia. Niinpä. Onkohan Luukkanen sitä mieltä, että koko roomalaiskatolinen ja ortodoksinen maailma on muutosvastarinnan kourissa ja taistelee edistystä ja välttämättömiä uudistuksia vastaan?
Tai mitä ajatella niistä monista naisista, jotka torjuvat naispappeuden? Taistelevatko he tasa-arvoa ja itseään vastaan? Eivätkö he ymmärrä omaa parastaan? Täytyykö dosentin opastaa heitä, jotta he tietäisivät, miten harhautuneita ovat?
Kun ryhtyy selittämään toisen toiminnan motiiveja ja löytää sellaisia motiiveja, joita toinen ei pidä syinä toimintaansa, ryhtyy sellaiseen, mistä usein olisi hyvä pidättäytyä. Eikö parempi olisi antaa ihmisen itse kertoa, mitä hän sanoo syyksi toiminnalleen? Jos kertoo, miksi toinen toimii tietyllä tavalla - eikä asianomainen tunnista kyseistä syytä toimintansa syyksi - eikö silloin asetu toisen yläpuolelle? Minä tiedän, sinä et; minä tiedän paremmin kuin sinä itse, miksi toimit niin kuin toimit. Varmasti joskus toinen näkee toiminnan syyt paremmin kuin ihminen itse. Jos on kyse aikuisesta, terveestä ihmisestä, pitäisi olla hyvin varovainen ja miettiä, ryhtyykö selittämään - julkisesta esittelemisestä puhumattakaan - toisen toiminnan syitä, mikäli ajattelee niiden olevan muita kuin mitä henkilö itse sanoo. Luukkasen kirjoituksesta tämä varovaisuus puuttui.
Ainakaan useimpien naispappeuden torjujien kohdalla kyse ei ole muutosvastarinnasta. Ainakin minä olen monien muutosten kannattaja. Kannatan suuriakin muutoksia yhteiskunnallisissa tai kirkon asioissa. Naispappeuden torjumisessa on kyse Raamatusta - ovatko tietyt Raamatun kohdat, joilla opastettiin ensimmäisiä kristittyjä, edelleen kristittyjä sitovia. Onko vaikea tai mahdoton uskoa, että joku vielä uskoo Jumalan puhuvan Raamatussa ja siksi ottaa todesta sen, mitä Raamatusta lukee?
Nimimerkki jakivisto kirjoitti edellisen kirjoitukseni kommentissa Luukkasen kirjoituksesta. Hän kyseli, onkohan dosentti selvittänyt myös katolilaisten ja ortodoksien virkarakenteen "sosioekonomisia ulottuvuuksia" ja siitä johtuvia emotionaalisia patoutumia. Niinpä. Onkohan Luukkanen sitä mieltä, että koko roomalaiskatolinen ja ortodoksinen maailma on muutosvastarinnan kourissa ja taistelee edistystä ja välttämättömiä uudistuksia vastaan?
Tai mitä ajatella niistä monista naisista, jotka torjuvat naispappeuden? Taistelevatko he tasa-arvoa ja itseään vastaan? Eivätkö he ymmärrä omaa parastaan? Täytyykö dosentin opastaa heitä, jotta he tietäisivät, miten harhautuneita ovat?
posted by Jari Rankinen | 3:06 ip.
2 Comments:
Parasta - tai pahinta - mitä olen naispuoleisista naispappeuden vastustajista kuullut sanottavan, on, että he ovat seksuaalisesti häiriintyneitä. Sanoja oli itse naispuoleinen pappi, ja minulle itselleni tuota ei sanottu, vaan eräälle pojalle, joka oli tulossa mukaan EO:n toimintaan...
Nuo ikävät kommentit ovat tietenkin hämäystä, jolla toinen yritetään saada hiljaiseksi. Vaikka kristityissä piireissä ei erityisesti suosita Michel Foucault`ta, hänen vallan mikrofysiikkansa osuu taas ihan nappiin. Jos ennen vankiloissa valvottiin kuuliaisia ruumiita, nyt valvotaan kuuliaisia suita. Alistamisen keinot ovat hienosyisiä. Uhri saadaan jopaluulemaan haluavansa itse mukautua. Hesarin kirjoituksessa oli yksi asia, johon ei pitäisi mukautua. Omantunnon käsitettä viedään, nyt kyllä tarvittaisiin vähän muutosvastarintaa. Ties vaikka kansa hyväksyisi sielunkin, jos se otettaisiin takaisin. Omatunto esiintyy Raamatussa, mutta se ei ole mitenkään vieras muillekaan uskonnoille. Kaikki vuoropuhelu saattaa loppua, jos jotkut päätyvät siihen, että yleistä, jopa synnynnäistä ja sisäistä, moraalitajua ei ole. Esim. islamin ja kristinuskon kesken tuota yleisinhimillistä ominaisuutta pitäisi korostaa, ei torjua.
Lähetä kommentti
<< Home