On tultava

Ystäväni vertasi tilannettani kuviteltuun sairaalaan: Sairaassa on lääkäri, joka hoitaa työnsä hyvin - kuten monet muut sairaalan lääkärit. Hän tekee määrällisesti työtä kuten lääkärin tulee tehdä. Hän on kertonut lääkärin virkaa hakiessaan, ettei hän voi tehdä tai osallistua aborttien tekemiseen. Se sotii hänen omaatuntoaan ja lääkärinetiikkaansa vastaan. Tästä rajoituksesta huolimatta hänet valittiin tämän sairaalan lääkäriksi. Lääkäri ei ole pitänyt vakaumuksestaan suurta meteliä. Useimmat hänen kollegoistaan ovat hyväksyneet, että lääkärillä on tämä eettinen vakaumus. Ja hän on saanut toimia vakaumuksensa mukaisesti.

Sitten sairaala saa uudet ohjeet. Tai suositukset miten toimia. Kyseinen lääkäri on tuotava vähintään kerran puolessa vuodessa operaatiohuoneeseen, jossa suoritetaan abortti. Hänen on osallistuttava toimenpiteeseen vähintään siten, että hän ojentaa toimenpiteen suorittavalle lääkärille jonkin abortissa tarvittavan instrumentin. Suosituksissa sanotaan, että ellei hän tätä tee, hän loukkaa toisia lääkäreitä. Puhumattakaan miten hän loukkaa niitä naisia, jotka ovat päätyneet aborttiin. Asiasta tehdään julkinen. Lääkäri saa lukea lehdistä, millainen ongelma sairaalassa hän on. Miten suvaitsematon hän on. Joku kirjoittaa, että tehtäviä sairaalassa ei saada hoidettua, ellei tämä lääkäri suostu ojentamaan abortissa tarvittavaa instrumenttia toiselle lääkärille. Häntä uhataan virasta erottamiselle. Hänelle sanotaan, että hän saa pitää vakaumuksensa, mutta toimenpidehuoneeseen vähintään avustamaan abortin teossa on tultava.

Vertaukset ovat sikäli huonoja, että aina jokin vertauksen yksityiskohta - tai useampi - on altis väärinymmärryksille. Silti koen, että tilanteeni vertaaminen kuviteltuun sairaalaan on hyvinkin osuva. Vakaumuksestani ei tarvitsisi tehdä suurta ongelmaa, ellei sitä haluta. Asiat voitaisiin hoitaa sovussa ja rauhassa, jos niin halutaan.

Eilen oli tiivis työpäivä: kahdet kinkerit, kummikirkko ja aamulla messu Tyrvään kirkossa. Messu rohkaisi kovin. Lauluryhmä Saven laulu lauloi hienosti. Virren veisuu kanttorin johdolla oli voimakasta. Polvistuimme Herran pöytään. Sain johtaa messun. Seurakuntaa messussa oli ilahduttavan paljon - jonkin verran yli kolme sataa. Lapsiperheitä oli paljon mukana. Lapset kokoontuivat saarnan ajaksi pyhäkouluun kirkon toimitushuoneeseen. Sekin tuntui hyvältä, että monta isää oli saattamassa lapsia pyhäkouluun.

Sanoin saarnassani: - Jumala pitää huolta uskostamme, hengellisestä elämästä. Hän tekee sen sanalla ja sakramenteilla. Sillä että kastetaan, vietetään ehtoollista. Sillä että luetaan Raamattua, opetetaan sitä. Tunnustetaan synnit ja kuullaan synninpäästö. Ehkä nämä eivät tunnu mitenkään valtavilta. Mutta näin valtavaa nämä ovat: Jumala itse tulee näissä keskellemme. Näissä taivas koskettaa maata. Näissä Jumala ruokkii uskoamme. Kasteessa, ehtoollisessa, synninpäästössä, Raamatun sanoissa. Siksi ole siellä, missä Jumalan sana ja sakramentit ovat. Ja Jumala saa pitää huolta uskostasi. Jumalan omat eivät voi olla ilman Jumalan sanaa ja sakramentteja. Eikä niinkään voi olla, että vain joskus päästään sanan ja sakramenttien hoitoon.