Syy ongelmiin?
Tänään päivitetyssä Tyrvään Sanomien verkkolehdessä (www.tyrvaansanomat.fi) kerrotaan, että seurakuntapastori Johanna Yläranta irtisanoutui virastaan Vammalan seurakunnassa. Syyksi seurakunnan vs. kirkkoherra Hannu Kilpeläinen kertoo huonon työntekijätilanteen. Hän sanoo, ettei seurakunnan ongelmia voi enää lakaista maton alle eikä elää kuin ongelmia ei olisi. Seurakunnan ongelmaksi todetaan minun vakaumukseni.
Hannu Kilpeläinen kertoo pyytävänsä minua perääntymään kannastani olla toimittamatta messua papiksi vihityn naisen kanssa. Hän sanoo, että ellen tule toimittamaan messua sunnuntaina 25.3., jolloin työparikseni messuun on laitettu pastori Mirja Tenkanen, kieltäydyn työtehtävän suorittamisesta. Tämä merkitsee mahdollisuutta syyttää työtehtävien laiminlyönnistä. Luultavasti ensiksi varoitetaan, sitten pidätetään virasta määräajaksi ja sen jälkeen erotetaan virasta. Ilmeisesti minua ei tulla syyttämään syrjinnästä. Olisi epävarmaa, saataisiinko sillä perusteella minut erotettua. Helpommin tavoitteeseen päästään syyttämällä työtehtävien laiminlyönnistä.
Tyrvään Sanomien jutussa minusta siis tehdään syyllinen seurakunnan työyhteisön ongelmiin. Ja ratkaisu on yksinkertainen: kun minut poistetaan, ongelmat poistuvat.
Varmasti kysymys naispappeudesta tuottaa kipua työyhteisössämme. Onko kuitenkaan oikea ratkaisu, ettei tilaa enää anneta niille, jotka uskovat papinvirasta kirkon perinteen mukaisesti ja vetoavat Raamattuun? Eikö parempi olisi toimia neljän kohdan ohjelmalla: 1. Myönnämme, että ajattelemme papinvirasta eri tavoin. 2. Emme painosta toista muutamaan kantaansa tai tapaansa toimia. 3. Ongelmatilanteissa se, joka ei hyväksy naispappeutta, väistyy sivuun, jotta yhteentörmäykset vältetään. 4. Pyrimme Raamatun kehotuksen mukaan kilpailemaan toinen toistemme kunnioittamisessa.
On asioiden yksinkertaistamista ajatella kaikkien tai melkein kaikkien ongelmien työyhteisössämme johtuvan naispappeuskysymyksestä. On ongelmia, jotka eivät liity mitenkään siihen, mitä ajatellaan papinvirasta. On paljon muitakin syitä ongelmiin kuin yhden pastorin vakaumus.
En tietenkään ole kehottanut Johanna Ylärantaa lähtemään seurakunnasta. En ole arvostellut hänen viranhoitoaan tai riidellyt hänen kanssaan. Olen yrittänyt olla niin hyvä työtoveri kuin pystyn. Vakaumuksestani en kuitenkaan ole voinut luopua.
Hieman yli vuosi sitten tilanne seurakunnassamme oli hyvin toisenlainen kuin nyt. Sitten julkaistiin piispa Heikan työryhmän raportti, joka pyrkii tekemään lopun naispappeuden torjumisesta kirkkomme seurakunnissa. Kirkkoherra Osmo Ojansivu piispa Kari Mäkisen tukemana kiirehti ilmoittamaan, että raportin toimenpide-ehdotukset otetaan seurakunnassamme käyttöön. Tämän jälkeen tilanne on ollut hyvin toisenlainen. Nyt olemme erikoisessa tilanteessa: kirkkoherra, jolla on vastuu seurakunnan johtamisesta ja seurakunnassa tehtävistä suurista ratkaisuista, on sivussa - virkavapaalla - ja kovia ratkaisuja on tekemässä sijainen. En tiedä, onko tämä suunniteltua.
Hannu Kilpeläinen kertoo pyytävänsä minua perääntymään kannastani olla toimittamatta messua papiksi vihityn naisen kanssa. Hän sanoo, että ellen tule toimittamaan messua sunnuntaina 25.3., jolloin työparikseni messuun on laitettu pastori Mirja Tenkanen, kieltäydyn työtehtävän suorittamisesta. Tämä merkitsee mahdollisuutta syyttää työtehtävien laiminlyönnistä. Luultavasti ensiksi varoitetaan, sitten pidätetään virasta määräajaksi ja sen jälkeen erotetaan virasta. Ilmeisesti minua ei tulla syyttämään syrjinnästä. Olisi epävarmaa, saataisiinko sillä perusteella minut erotettua. Helpommin tavoitteeseen päästään syyttämällä työtehtävien laiminlyönnistä.
Tyrvään Sanomien jutussa minusta siis tehdään syyllinen seurakunnan työyhteisön ongelmiin. Ja ratkaisu on yksinkertainen: kun minut poistetaan, ongelmat poistuvat.
Varmasti kysymys naispappeudesta tuottaa kipua työyhteisössämme. Onko kuitenkaan oikea ratkaisu, ettei tilaa enää anneta niille, jotka uskovat papinvirasta kirkon perinteen mukaisesti ja vetoavat Raamattuun? Eikö parempi olisi toimia neljän kohdan ohjelmalla: 1. Myönnämme, että ajattelemme papinvirasta eri tavoin. 2. Emme painosta toista muutamaan kantaansa tai tapaansa toimia. 3. Ongelmatilanteissa se, joka ei hyväksy naispappeutta, väistyy sivuun, jotta yhteentörmäykset vältetään. 4. Pyrimme Raamatun kehotuksen mukaan kilpailemaan toinen toistemme kunnioittamisessa.
On asioiden yksinkertaistamista ajatella kaikkien tai melkein kaikkien ongelmien työyhteisössämme johtuvan naispappeuskysymyksestä. On ongelmia, jotka eivät liity mitenkään siihen, mitä ajatellaan papinvirasta. On paljon muitakin syitä ongelmiin kuin yhden pastorin vakaumus.
En tietenkään ole kehottanut Johanna Ylärantaa lähtemään seurakunnasta. En ole arvostellut hänen viranhoitoaan tai riidellyt hänen kanssaan. Olen yrittänyt olla niin hyvä työtoveri kuin pystyn. Vakaumuksestani en kuitenkaan ole voinut luopua.
Hieman yli vuosi sitten tilanne seurakunnassamme oli hyvin toisenlainen kuin nyt. Sitten julkaistiin piispa Heikan työryhmän raportti, joka pyrkii tekemään lopun naispappeuden torjumisesta kirkkomme seurakunnissa. Kirkkoherra Osmo Ojansivu piispa Kari Mäkisen tukemana kiirehti ilmoittamaan, että raportin toimenpide-ehdotukset otetaan seurakunnassamme käyttöön. Tämän jälkeen tilanne on ollut hyvin toisenlainen. Nyt olemme erikoisessa tilanteessa: kirkkoherra, jolla on vastuu seurakunnan johtamisesta ja seurakunnassa tehtävistä suurista ratkaisuista, on sivussa - virkavapaalla - ja kovia ratkaisuja on tekemässä sijainen. En tiedä, onko tämä suunniteltua.
posted by Jari Rankinen | 7:07 ip.
9 Comments:
Hei Jari! Olen seurannut blogiasi melkein alusta asti toisaalta tietysti surullisena ahistavasta tilanteestasi mutta toisaalta ilosena siitä että tommosia pappeja on olemassa. Täällä on jo kuultu monia hyviä analyysejä ja kommentteja tilanteestasi, itse halusin vaan toivottaa voimia ja jaksamista ja siunausta.
Kun täällä on lähinnä pelkästään ollut ylistäviä kommentteja niin vastineeksi päinvastainen mielipide.
Hienoa, että seurakunnistamme löytyy suoraselkäisiä esimiehiä, jotka kovalla kädellä puuttuvat epäkohtiin. Vuosikausien vetkuttelusta ei ole kuin haittaa ja eniten siinä kärsii seurakunta. Ketään ei varmasti hyödytä ongelman (naispappeuden vastustamisen) ratkaisemisen lykkääminen järjestelemällä työvuoroja tai muilla keinotekoisilla ratkaisuilla.
Yli 90 % suomalaisista kannattaa naispappeutta ja se pieni vähemmistö, joka jääräpäisesti sitä vastustaa vetoamalla raamattuun ja vakaumukseensa jää onneksi vähemmistöksi tulevaisuudessakin.
Naispappeuden vastustajista ei ole nykyajan marttyyreiksi - päinvastoin. Demokraattisen yhteiskunnan tunnusmerkistöön kuuluu enemmistön tahdon noudattaminen. Myös tässä asiassa.
Naispappien vastustajien poistuttua lopullisesti kirkoistamme saadaan niihin työrauha ja työilmapiiri paranee huomattavasti. Siitä ei ole epäilystäkään.
Niinkuin on jo moneen kertaan ehdotettu, voisivat vastustajat perustaa oman kirkkonsa. Vastustajille löytyy myös jo nyt sopivia yhteisöjä, joissa julistaa omaa vakaumustaan.
Kansankirkossamme ei eripuralle ole sijaa ja nyt on aika toimia enemmistön, Suomen lain ja toisen ihmisen kunnioittamisen hengessä.
Terve Jari, kun olet sanonut pelkääväsi että sinut erotetaan virastasi, niin tuli siihen liittyen mieleen varmaan jo tuttu ajatus, että ihmisten pitää konkreettisesti nähdä, että eivät ne ongelmat niin helpolla poistu että naispappeuden vastustajat poistetaan papistosta.
Tuntuu tosi ikävältä edelleenkin. Vaikka itse olenkin myöntynyt yhteistyöhön naispappien kanssa kun olen tehnyt kanttorinhommia, ymmärrän hyvin että kaikkien omatunto ei ole samanlainen. Ehkä olen joskus maininnutkin tuosta Paavalin maininnasta epäjumalille uhratun lihan syömisestä? Paavali ei lähtenyt painostamaan ketään syömään epäjumalille uhrattua lihaa, vaikka hän itse kokikin ettei se ole väärin. Joka kokee, että se on väärin mutta silti syö, tekee syntiä...
Siunausta ja voimia. Ollaan rukouksessa.
Useimmat työyhteisöjen ongelmat liittyvät vahvasti johtajuuteen ja sen ongelmiin. Yhden tai muutaman työyhteisön jäsenen vakaumus ei niinkään ole ongelma, vaan se mikä merkitys tälle asialle halutaan antaa ja mikä ratkaisutapa valitaan. Tähän vaikuttaa nimenomaan johtaja, tässä tapauksessa yhden seurakunnan johtajan ohella/taustalla koko kirkon johto.
On itse asiassa heikkoa ja epäviisasta johtajuutta tällaisessa asiassa antaa tilanteen näin kärjistyä, kun se voitaisiin molempien osapuolten vakaumuksia kunnioittaen rakentavalla tavalla ratkaista.
"Luovu vakaumuksestasi tai...!" Tällainen menettelytapa ihmetyttää nykyaikaisen, suvaitsevaisuutta korostavan kirkon toimintalinjana.
"Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne." Ei kai ole tarkoitus, että vain toinen osapuoli -tässä tapauksessa perinteistä kantaa edustava- kilpailee ja kilvoittelee, kyllä tässä vaaditaan molemmilta osapuolilta vaivannäköä, jotta elettäisiin "Kristuksen ruumiina", jossa kaikkia jäseniä tarvitaan.
Psalmi 17: 1-9
1. Daavidin rukous. Kuule, Herra, minun oikeata asiaani, tarkkaa minun
huutoani, ota korviisi minun rukoukseni, joka ei lähde petollisilta huulilta.
2. Sinulta tulee minulle oikeus, sinun silmäsi katsovat sitä, mikä oikein on.
3. Sinä koettelet minun sydäntäni, tarkkaat sitä yöllä, sinä tutkit minua, mutta et mitään löydä. Jos minä pahaa ajattelen, ei se käy suustani ulos.
4. Mitä ihmiset tehköötkin, sinun huultesi sanassa minä pysyn ja kavahdan väkivaltaisen teitä.
5. Minun askeleeni pysyvät sinun poluillasi, minun jalkani eivät horju.
6. Minä huudan sinua avukseni, sillä sinä vastaat minulle, Jumala; kallista korvasi minun puoleeni, kuule minun puheeni.
7. Osoita ihmeellinen armosi, sinä, joka pelastat vihamiesten vallasta ne, jotka turvaavat sinun oikeaan käteesi.
8. Varjele minua niinkuin silmäterää, kätke minut siipiesi suojaan
9. jumalattomilta, jotka tahtovat minut tuhota, verivihollisiltani, jotka minua saartavat.
Voimia ja Jumalan armoa!
Toivot, että me muut arvostaisimme ja kunnioittaisimme sinun ja kaltaistesi miespappien vakaumusta ja soveltaisimme mainitsemaasi neljän kohdan ohjelmaa teihin.
Me muut toivomme, että sinä ja kaltaisesi miespapit myös arvostaisitte ja kunnioittaisitte toisten pappien ja uskovaisien vakaumusta ja soveltaisitte samaa neljän kohdan ohjelmaa heihin.
Esim. tähän tapaan homopareja siunaavien pappien kohdalla:
-Myönnämme, että ajattelemme homoseksuaalisuudesta eri tavoin.
- Emme painosta toista muuttamaan kantaansa tai tapaansa toimia (ts. emme enää arvostele heitä, emmekä varsinkaan tee kanteluja Tuomiokapituliin)
- Ongelmatilanteissa se, joka ei hyväksy homoliittoja siunaavia, väistyy sivuun, jotta yhteentörmäykset vältetään.
- Pyrimme Raamatun kehotuksen mukaan kilpailemaan toinen toistemme kunnioittamisessa.
Toivot, että kollegasi ja kirkkokansa kunnioittaisi ja arvostaisi kirkon näkemyksistä eriävää uskoasi ja kunnioittaisimme sitä, että toimit omatuntosi mukaan.
Voisitko sinä itsekin sitten alkaa toimia samoin, kuin toivot, että sinua kohtaan toimitaan?
Voisitko sinä jo alkaa kunnioittamaan ja arvostamaan esim. niitä pappeja, jotka siunaavat homoliittoja, koska heidän vilpitön uskonsa ja omatuntonsa mukaan he niin toimivat?
Jos sinä tahdot, että muut kunnioittavat toimintaasi, joka on kirkon kantaa vastaan, silloin sinun tulee kunnioittaa myös toisten, kollegojesi, toimintaa, joka on kirkon kantaa vastaan, mutta jonka he tekevät vilpittömässä uskossaan ja omantunnon syistä.
Jos sinä tahdot, että muut kunnioittavat omatunnon vakaumustasi sallien sinulle erivapauksia virassasi, sinun tulee samalla kunnioituksella toimia niitä kollegojasi kohtaan, joilla myös on syvä omantunnon vakaumus siunata homoliittoja: kunnioita heitä ja heidän omantunnon ja uskonsa vakaumusta, niin sitten sinunkin omantuntosi vakaumusta kunnioitetaan ; anna heille rauha toimittaa pappisvirkaansa heidän omantuntonsa vakaumuksen mukaan, kun kerran toivot sitä, että siten myös sinulle rauha annettaisiin toimia pappisvirassasi sinun omantuntosi vakaumuksen mukaan.
Vai, oletko sinä jotenkin erityistapaus, että vain sinun omantuntosi vakaumusta tulisi kunnioittaa ja antaa sinulle erivapauksia virassasi, mutta toisten pappien omantunnon vapautta ei tule kunnioittaa, eikä heille tule antaa samanlaisia erivapauksia, vaikka he vilpittömässä omantunnon vakaumuksessaan ja vilpittömässä uskossaan toimivat?
Etkö ymmärrä, että esim. pastori Leena Huovisella sekä muilla homoliittoja ja homojen koteja siunaavilla papeilla on täysin yhtä vilpittömästä uskosta ja omantunnon toiminnasta kysymys kuin on sinun vilpitön uskosi ja omantuntosi toiminta?
Sinähän, Jari Rankinen, olet haluamassa itsellesi sellaisa oikeuksia ja kohtelua, jota sinä itse et toisille kollegoillesi haluaisi myöntää ja sallia...
Vilpittömästi ihmettelevä, Helena K
www.ladysuomessa.blogspot.com
Helenalta tuli ihan johdonmukainen ja järkevä kommentti. Samaa logiikkaa harrastaen kirkossa voidaan tosiaan tehdä mitä tahansa.
Helenan vertaus homoparien siunaamisista ontuu toisaalta hieman, sillä "miespappeus" edustaa perinteisissä kirkkokunnissa pitkää traditiota, kun taas homoparien vihkiminen ei.
Jarin ajatuksena ja olettamuksena oli varmaan myös se, että joistakin teologisista kysymyksistä voidaan legitiimisti olla eri mieltä, kun taas toisissa on vähemmän liikkumavaraa. Hän ei kuitenkaan ole tainnut vielä ymmärtää, että Suomen ev.lut. kirkossa melkein kaikki on kaupan.
Kun kirkon suuren enemmistön vakaumus ei noudattele perinteistä kristinuskoa, niin se näkyy välttämättä ennen pitkää myös kirkon virallisissa linjauksissa. Ja jos kaikki Raamatun opetukset ja käytännöt voidaan nähdä aikaansa sidotuiksi, niin kristillisyyden sanelee silloin se, mikä milloinkin on ympäröivän yhteiskunnan mukaan hyväksyttyä. Kirkko identifioituu näin entistä selvemmin "kansan kirkoksi", joka heijastelee Raamatun kristillisyyden sijaan suomalaisten toiveita ja näkemyksiä (vrt. nimimerkki pekarin kommentit yllä).
Vesa
οπτασια.blogspot.com
Herra olkoon Jari sinun kanssasi ja sinun perheesi kanssa. Näyttää siltä että sinä olet joutunut tuleen ja veteen. Näyttää että nyt sinut on laitettu koetinkiveksi: kuinka paljon Suomen kirkko ja sen jäsenet kestävät uusia ajanmukaisia käsityksiä ja käytäntöjä.
Tämä tilanne saattaa tuntua koituvan liian suureksi ihmiselle selvitä. Mutta onneksi yksikään ihminen ei ratkaise sinun ja muiden samassa tilanteessa olevien jaksamista. Minä tiedän, että on eräs jolla voimia ja mahdollisuuksia annettavaksi rajattomasti ja tiedän että hän antaa sinulle peräänantamattoman voiman juuri oikealla hetkellä. Jumalan vastustajat menettävät voimansa ja rohkeutensa juuri silloin kun sitä eniten tarvitaan, saatpa nähdä, ja se on osin nähtykin.
Helena k on osoittanut syyttävän sormensa Jaria kohtaan. Totean, että aina jokaisena aikana kristillinen totuus on näyttänyt hulluudelta ja yhteiskunnan kannalta vahingolliselta. Ja vaikka Helena vetoaa Jumalaan ja Kristukseen ei se todista muuta kuin sen mitä jo Jeesus sanoi; He erottavat teidät synagoogasta; ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle" Joh 16:2. Maailma on aina halunnut etsiä syntipukin omalle pahalle ololleen ts. huonolle omalletunnolleen. Enemmistö, Suomen laki ja toisen ihmisen kunnioittamisen henki näyttävät olevan niin pyhiä asioita, että niiden tähden voi vainota ketä tahansa. Itse Kristuskaan ei ole sen arvoinen että Hänet säästettäisiin. Kiivaus tämän oikean asian puolesta sokaisee maltillisenkin ihmisen. Mutta kuka kunnioittaisi Jumalaa?
Helenan kirjoituksessa puhuu kyllä niiden puolesta joilla on paha olla, ja hän haluaa puolustaa kärsiviä, mutta vika on siinä että hän puolustaa perisynnin taipumuksia ja niitä, jotka haluavat niitä toteuttaa. Perisynnin taipumuksia on kutsuttu vanhaksi ihmiseksi. Helena puolustaa vapautta, sen myönnän, mutta lihallista vapautta. Henki sotii lihaa vastaan, mutta liha Henkeää vastaan sanoo Raamattu. Helenassa puhuu liha ja tämä lihallinen mieli taistelee totuuden Henkeä vastaan aina ja jatkuvasti. Miksi? Siksi koska liha rakastaa pimeyttä ja pimeyden tekoja, mutta vihaa valkeutta, koska se paljastaa vääryyden eikä anna ihmisen jatkaa sen tekemistä onnellisena ja hyvällä omallatunnolla.
Jos me puhumme omastatunnosta kristillisessä mielessä, se ei ole oma valinta eikä siihen liity oma egoistisuutta kuten Helena väittää. Jo kreikan kielen sana omatunto viittaa yhdessätuntemiseen. Omatunto on ihmisen moraalisten vaikuttimien ojentamista Jumalan sanan mukaan. Omatunto joka toimii enemmistön, Suomen lain ja toisen ihmisen kunnioittamisen hengessä on kyllä omatunto, mutta ei kristillinen. Jari saa sen sijaan olla vapaa ja iloinen vaikka ei yksikään Suomessa hyväksyisi hänen menettelyään.
Lähetä kommentti
<< Home