Ensi sunnuntai
Tulevana sunnuntaina - Marian ilmestyspäivänä - minun pitäisi avustaa Tyrvään kirkon messussa, jossa johtajana toimii papiksi vihitty nainen, ystäväni Mirja Tenkanen. Vs. kirkkoherra Hannu Kilpeläinen ei suostunut pyynnöistä huolimatta muuttamaan tältä osin työvuorolistaa. Eikä tuomiokapituli myöntänyt tuohon päivään palkatonta virkavapautta. Tuntuu, että tämä asia halutaan nyt ratkaista tavalla, joka on valittu.
Lähetin Tyrvään Sanomiin alla olevan kirjoituksen. Se julkaistiin hetki sitten jaetussa lehdessä.
MIKSI EN VOI
Olen siis ilmoittanut, etten voi olla toimittamassa messua Tyrvään kirkossa ensi sunnuntaina.
Harvoja asioita olen miettinyt niin paljon kuin tätä. Olen rukoillen kysynyt, miten minun tulisi toimia. Kärsin tästä tilanteesta, kuten niin moni muukin. Ymmärrän, että tilanne on seurakunnallemme hyvin vaikea. En kuitenkaan ole päässyt eroon niistä Raamatun kohdista, jotka ymmärtääkseni eivät pidä naispappeutta oikeana ratkaisuna. Ei ole hyvä toimia vastoin omaatuntoa.
En vaadi, että jumalanpalvelusvuoroja on muutettava minun takiani. Jättäydyn pois, ettei tulisi yhteentörmäystä. Olen valmis suorittamaan tämän tai jatkossa vastaavien jumalanpalvelusten sijasta mitä tahansa muita minulle osoitettuja tehtäviä seurakunnassa.
En usko sen rakentavan seurakuntaa, että toimittaisin jumalanpalveluksen vastoin vakaumustani. Kokisivatko seurakuntalaiset hoitavana jumalanpalveluksen, johon yksi toimittajista on painostettu vastoin sitä, minkä hän ymmärtää oikeaksi?
En halua riidellä. Toivon, että saisimme taas keskittyä seurakunnan varsinaiseen tehtävään – Jumalan sanan opettamiseen, evankeliumin julistamiseen ja ihmisten palvelemiseen. En toivo kirkkoon tai sakastiin mitään draamaa. Jumalanpalvelus on liian arvokas asia sellaiseen. Siksi olen ilmoittanut etukäteen, etten ole toimittamassa kyseistä messua.
Toivon, että minulle ja kaltaisilleni olisi tilaa Vammalan seurakunnassa ja sen työyhteisössä. Koen Vammalan seurakunnan myös minun kodikseni.
Jari Rankinen
Lähetin Tyrvään Sanomiin alla olevan kirjoituksen. Se julkaistiin hetki sitten jaetussa lehdessä.
MIKSI EN VOI
Olen siis ilmoittanut, etten voi olla toimittamassa messua Tyrvään kirkossa ensi sunnuntaina.
Harvoja asioita olen miettinyt niin paljon kuin tätä. Olen rukoillen kysynyt, miten minun tulisi toimia. Kärsin tästä tilanteesta, kuten niin moni muukin. Ymmärrän, että tilanne on seurakunnallemme hyvin vaikea. En kuitenkaan ole päässyt eroon niistä Raamatun kohdista, jotka ymmärtääkseni eivät pidä naispappeutta oikeana ratkaisuna. Ei ole hyvä toimia vastoin omaatuntoa.
En vaadi, että jumalanpalvelusvuoroja on muutettava minun takiani. Jättäydyn pois, ettei tulisi yhteentörmäystä. Olen valmis suorittamaan tämän tai jatkossa vastaavien jumalanpalvelusten sijasta mitä tahansa muita minulle osoitettuja tehtäviä seurakunnassa.
En usko sen rakentavan seurakuntaa, että toimittaisin jumalanpalveluksen vastoin vakaumustani. Kokisivatko seurakuntalaiset hoitavana jumalanpalveluksen, johon yksi toimittajista on painostettu vastoin sitä, minkä hän ymmärtää oikeaksi?
En halua riidellä. Toivon, että saisimme taas keskittyä seurakunnan varsinaiseen tehtävään – Jumalan sanan opettamiseen, evankeliumin julistamiseen ja ihmisten palvelemiseen. En toivo kirkkoon tai sakastiin mitään draamaa. Jumalanpalvelus on liian arvokas asia sellaiseen. Siksi olen ilmoittanut etukäteen, etten ole toimittamassa kyseistä messua.
Toivon, että minulle ja kaltaisilleni olisi tilaa Vammalan seurakunnassa ja sen työyhteisössä. Koen Vammalan seurakunnan myös minun kodikseni.
Jari Rankinen
posted by Jari Rankinen | 6:06 ip.
30 Comments:
Kiitos Herralle siitä että Hän on vahvistanut Sinua Jari "tottelemaan enemmän Jumalaa kuin ihmisiä." Muistamme kuinka aikoinaan Joosef vastasi Potifarin vaimon ehdotuksiin: " Kuinka minä siis tekisin niin suuren pahanteon ja rikkoisin Jumalaa vastaan." Näin tänäänkin tulee kaikkien uskovien vastata kun heitä pyydetään osallistumaan hengelliseen haureuteen gnostilaisten papittarien kanssa. Tosin Joosef joutui vankilaan ja niin voit joutua Sinäkin mutta Herra on kanssasi ja pelastaa Sinut. Näin Hän toimi Joosefinkin kanssa. 1 Ms.39
Lähetän seuraavan kirjoituksen Vammalan paikallislehteen, Tyrvään Sanomiin:
RAKENTAVA RATKAISU?
Ehdotan, että Vammalan seurakunnan kiperää tilannetta selvittämään kutsutaan
ulkopuolisena konsulttina Maskun kirkkoherra Aino Vesti, joka kirjoitti Turun
Sanomissa 20.3. mm. näin:
"Mielestäni pappeuteni ei ole muiden tunnustamisen varassa. Minulle
naispappeuden vastustajat ovat Jumalan kutsumia pappeja ja rakkaita veljiä,
jotka julistavat ilosanomaa armosta. En halua syrjiä heidän kutsumustaan.
Yhteinen asiamme, armo ei saisi peittyä näiden kiistojen alle.
'Jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin
hävitä.' Gal 5:15. "
Aino Vestillä olisi varmasti arvokasta kerrottavaa siitä, miten erilaisten
virkakäsitysten kanssa on mahdollista elää seurakunnassa. Tällaisia rohkeita,
toisia kunnioittavia rajanylityksiä nyt kaivataan puolin ja toisin. Tulkaa
esiin te naispapit ja naispappeuden kannattajat, joiden mielestä kirkko
tarvitsee myös perinteisellä kannalla olevia yhteisessä tehtävässämme,
evankeliumin julistamisessa! Vielä ehditte, nipin napin...
Ymmärtääkseni naispappeuden torjujat eivät tule eroamaan kirkosta. Vaarana on
silti nykytilanteessa eristyminen ja katkeruuskin. Olisiko tässä Vestin
esimerkissä uuden polun pää? Jos meillä on halu rakentaa seurakuntiamme ja
pysyä pääasiassa eli viedä sanomaa Jeesuksesta kaikille, voimme antaa
toisillemme tilaa riippumatta virkakäsityksestä. Aito Kristuksen lähettiläs ei
pakota vanhauskoista toimimaan omaatuntoaan vastaan. Aito Kristuksen lähettiläs
ei lausu tuomiota naispapille, joka julistaa evankeliumia.
Aino Vestin kirjoitus on kokonaan luettavissa mm. Jari Rankisen
nettipäiväkirjan kommenttiosassa.
"Maallikko"
Sain itse eräältä pappisveljeltä eilen niin läpiajatellun ja rakentavan toimintamalliehdotuksen, joka takaisi kirkkomme - vaikkakin vaikean - koossa pysymyisen tätä sisäistä skismaa tuskalla ja vaivalla sisällään kantaen, mutta silti yhdessä kulkien, että toivoisin sen tulevan laajempaan keskusteluun. Koska viesti oli luottamuksellinen, en sitä voi tässä lainata, mutta hengeltään se on samassa linjassa Aino Vestin ajatusten kanssa.
Edellytyksenä tällaiselle toinen toisensa kunnioittamiselle siitä huolimatta, että paikallisseurakunta ainakin osittain ehkä jakaantuisi kahdeksi jumalanpalvelusseurakunnaksi, olisi kuitenkin saman, yhteisen pohjan tunnustaminen. Se on ilmaistu Kirkkojärjestyksessä, ja sen mukaan "Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan."
Jumala sinua, Jari, runsaasti siunatkon ja vahvistakoon, samoin perhettäsi ja seurakuntaasi!
Hyvä "Matilda",
kuka sanoo, että naispapit ja naispappeuden kannattajat ovat ilman muuta menossa suoraa päätä helvettiin?
Me luterilaiset nimittäin uskomme Jumalan voivan Pyhän Henkensä kautta herättää pelastavaa uskoa myös kaukana oman tunnustuskuntamme rajoista eli sellaistenkin kristittyjen joukossa, joka ovat monessa asiassa pahasti erehtyneet, mutta jotka silti kohtaavat armonvälineiden rippeissäkin pelastavan Herran ja turvautuvat uskossa Häneen. Tämä ei kuitenkaan anna meille itsellemme lupaa tinkiä hiukkaakaan oikeasta opista eikä "rakkauden nimissä" esimerkiksi osallistua ehtoolliselle, joka ei ole ehtoollinen ollenkaan, vaan pelkkä muistoateria - eikä tietenkään jumalanpalvelukseen, jossa seurakuntaa palvelee virkaansa vastoin Jumalan käskyä vihitty sisar. Silti on suuri ero siinä, onko tämä sisar hankkiutunut virkaansa toimien tieten tahtoen Jumalan ilmoitettua tahtoa vasten vai onko hän ainoastaan tässä kohden sokea ja uskoo vilpittömästi toimivansa oikein.
Toivon, että "ekumeeninen", rakkaudellinen suhde oman kirkkomme sisällä voisi syntyä ja kasvaa juuri näiden tällä tavoin erehtyneiden ja meidän välillä, jotka näemme tässä asiassa paremmin, mutta olemme varmasti monessa muussa asiassa heikkoja, sokeita ja avun tarpeessa. Tämä yhteys ei voi olla jännitteetöntä ja siihen tulee sisältymään alituista taistelua totuudesta ja välillä kovaakin riitelyä - mutta silti se voi tai ainakin voisi olla jonkinlainen "yhteys", jos se vain sallittaisiin.
Pelastaako teologia kun logiikka ontuu?
"Rakkaus on sokea
- Jumala on rakkaus
- Ray Charles on sokea
- Ray Charles on Jumala!"
Koska kaikki kolme ensimmäistä väitettä ovat tosia (empiirisesti ja yleisesti saatavissa olevan, yleisesti tunnustetun tiedon perusteella), niin neljäskään väite ei voi olla epätosi. Tämä on loogisen päättelyn laki.
Jumala on todellakin kaikkialla, jokaisessa meistä, jok'ikisessä yksityiskohdassa - jopa Ray Charlesissa ja hänen musiikissaan.
"Whiskers of the cat, webbed toes on my swimming dog: God is in details." (Dean Koontz)
Kysymyksiä meille kaikille: Kunnioitammeko Jumalaa omassa itsessämme? Entä toisissamme?
Entä sitten, kun Jumalan tottelemisesta tuleekin itseisarvo ja lähimmäisen hyvä unohtuu?
Naispappeuden vastustajat tekevät itse omilla toimillaan yhteistyön kanssaan mahdottomaksi. Koska he itse eivät suostu yhteistyöhön, niin miksi ihmeessä naispappien ja naispappien puolella olevan määräenemmistön pitäisi suvaita heitä loputtomiin? Kuinka pitkään täytyy olla kärsivällinen omaan persoonaan (sukupuoleen, sukupuoliseen/seksuaaliseen suuntautumiseen) kohdistuvan syrjinnän ja eriarvoiseen asemaan asettamisen suhteen?
"Tulkaa kaikki!" -viesti toimii oikeasti vain jos ei itse toimi ko. kehotusta vastaan. Totta on, ettei kukaan ihminen saa estää toista tulemasta Kristuksen tykö - armo on annettu kaikille. Pois ajaminen on harvemmin ratkaissut mitään niin, että siitä koituisi hyviä hedelmiä.
Kristus on koko maailmanlaajuisen kirkon johtaja, ylipappi. Papit - sukupuolesta riippumatta - ovat Hänen alamaisinaan toimivia apulaisia. Kristuksessa koko maailma on yhtä ja Hänen kauttaan ja Hänessä tulevat Jumalan teot ilmi - kuten ne tulevat ilmi myös meissä, jos uskomme on aitoa.
Minä en tiedä, mikä on oikea ja kaikkein kaukonäköisin ratkaisu naispappeus- ja homokysymykseen.
Minä tiedän vain sen, että Jumala rakastaa ja armahtaa meitä kaikkia. Eikö meidänkin tulisi edes pyrkiä armahtamaan toinen toistamme?
Toivon että me kaikki voisimme noudattaa maltillisempaa ja suvaitsevaisempaa linjaa. Paavali oli ihminen - Jeesus oli sekä tosi ihminen että tosi Jumala. Eikö Kristuksen malli ole aina ja kaikkina aikoina se kaikkein paras?
http://jplehto.blogspot.com/
Siunausta ja voimia sinulle, Jari, huomiseen. Taistelu on kova. Taempana seisovasta tuntuu hyvältä, että jaksat rohkeasti ja samalla nöyrästi seistä etulinjassa ja ottaa vastaan kovimmat iskut. "Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan ... Se sana seisoo vahvana, ne ei voi sitä kestää. Kun kanssamme on Jumala, ken meiltä voiton estää."
Siunausta ja voimia myös koko perheellesi.
Ville
Martti Vaahtorannalle:
Puhuitte ehtoollisesta, "joka ei ole ehtoollinen ollenkaan, vaan pelkkä muistoateria". Tarkoititte tässä käsittääkseni ehtoollista, jota on toimittamassa naispappi.
Onko tämä todella kantanne: ehtoollinen ei ole oikea ehtoollinen, jos sitä on, yksin tai miespapin kanssa, toimittamassa nainen, "virkaansa vastoin Jumalan käskyä vihitty sisar"?
Päättelenkö tämän pohjalta oikein, että ajattelette samoin myös kasteesta: jos sen toimittaa virkaansa vastoin Jumalan käskyä vihitty sisar, ei kyse ole todellisesta kristillisestä kasteesta lainkaan, vaan jostakin muusta?
Maallikkona olen tottunut ajattelemaan, että ehtoollinen ja kaste ovat kirkon opetuksessa samankaltaisia sakramentteja.
Jos käsitin ajatuksenne väärin, niin kerrotteko, miksi naispapin toimittama "kaste" on oikea kaste, mutta "ehtoollinen" ei ole oikea ehtoollinen?
En tarkoita saivarrella. Haluan vain ymmärtää, miten ajattelette tässä asiassa.
Voimia ja siunausta teille Minna , Jari ja lapsetKristuksessa Jeesuksessa, meidän Vapahtajassamme.
Juha
Kallelle:
Tom Nyman ymmärsi oikein. Tarkoitin sellaista ehtoolliskäsitystä, jossa ei uskota Kristuksen todelliseen, ruumiillis-sakramentaaliseen läsnäoloon ehtoollisaineissa, vaan pidetään koko toimitusta vain pelkkänä symbolisena muistoateriana. En ottanut ollenkaan kantaa kysymykseen naispapin toimittamasta ehtoollisesta.
Kiitos Martti ja Tom vastauksista.
Olin siis käsittänyt väärin, kun luulin, että Martin puhe ehtoollisesta liittyi tähän naispappeuskysymykseen.
Matilda,
sinä kuulut ilmeisesti niihin naispappeuden kannattajiin, joiden kanssa edelläkuvaamani "ekumeeninen yhteys" meidän perinteellisen virkakäsityksen kannattajien kanssa olisi mahdollinen - kuitenkin sillä edellytyksellä, että suostut hyväksymään meidän vakaumuksemme olevan, ettemme voi osallistua naispappien toimittamiin jumalanpalveluksiin.
Virkakysymys on nimittäin kuin onkin iso, todella iso, vaikka irrottaisimme sen Raamattu-kysymyksestäkin, jos muuten pidämme kiinni luterilaisesta virkakäsityksestä. Se liittyy niin ihmis- kuin jumalakuvaammekin, ja sillä on vahva kristologinen ulottuvuus.
Sen tähden tässä asiassa rikkominen merkitsee samaa kuin yhden tai useammankin puolan katkaiseminen niistä armon tikapuista, joita Kristus itse astuu taivaallisesta todellisuudestaan meidän rinnallemme, meitä pelastamaan. Tosin Hän onneksi osaa hypätä. Se Meillä ei kuitenkaan ole oikeutta kiusata Jumalaa eikä estää Häntä pelastavassa työssään, ei myöskään osallistua tällaiseen estämiseen - siitä huolimatta että moni uskova naispappeuden kannattaja ja naispappi toimii hyvässä uskossa eikä näe tätä ongelmaa eli olevansa asettamassa Jumalan armolle esteitä.
Uskoviin, periaatteessa Jumalan Sanaan tukeutuviin mutta tässä asiassa erehtyviin sisariin ja näiden tukijoihin soveltuu sen vuoksi seuraava Raamatun sana:
"Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus. Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa. Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on. Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan; mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi." 1 Kor. 3:9-15
Rakentakaamme vain parhaista aineksista, niistä, jotka Jumala itse on säätänyt ja asettanut!
Matilda, miksi sinun on niin vaikea uskoa, että ihmiset tarkoittavat sitä, mitä sanovat?
Vastasin muuten muinaiseen kommenttiisi omassa blogissani, vaikka siihen kuluikin näin kauan. ;)
Hyvä Matilda,
väännän vielä kerran yhden rautalankamallin:
Atlantin yli voi päästä sekä hyvin varustetulla ja kunnossa olevalla että pahasti vuotavalla ja huoltoa vaille jätetyllä laivalla. On kuitenkin vastuutonta suositella jälkimmäistä matkalaisille ja uskotella, että "tämä laiva se vasta varma ja hieno onkin, kaikki mukaan vain".
Silti kaikki ovat huojentuineita, jos myös tämä ruostunut purkki kerran pääsee perille. Päällystö, joka ei ole suostunut näkemään laivan puutteita ja on itsepintaisesti mainostanut sitä "ajan vaatimusten mukaisena", joutuu kuitenkin pahasti punastelemaan, kun asiaa jälkeenpäin tarkastellaan.
Minä luotan Laivan Rakentajan suosituksiin huomattavasti lujemmin kuin erilaisten "asiantuntijoiden" enemmistöpäätöksiin. Suosittelen tätä Sinullekin.
Olen tavattoman pahoillani siitä, miten huonosti kirkon johto on asiat hoitanut. Sopu olisi voitu säilyttää, jos olisi ollut hyvää tahtoa.
En voi myöskään kuin ihmetellä, miten nimimerkki Matilda toimii. Hän kyseenalaistaa jopa toisen naisen - kirkkoherran - viestin, kun se ei sovi hänen omaan maailmankuvaansa. Tosin hän projisoi tuon kyseenalaistamisen (kuviteltuihin?) naispappeuden vastustajiin, jotka hänen mukaansa tuomitsevat naispapit helvettiin. Näin ainakin itse koin hänen kirjoituksensa.
Aina pitäisi muistaa, että väärä todistus on väärä todistus. Valheet kyllä paljastuvat. Jos eivät täällä alhaalla, niin sitten kerran sen suuren valkean valtaistuimen edessä. Joten koitetaan kaikki puhua totta toisistamme, vaikka olisimmekin eri mieltä asioista.
Matilda, kyllä minustakin joskus siltä tuntuu - ja nyt en viittaa tähän keskusteluun, vaan puhun aivan yleisellä tasolla. Mutta täytyy yrittää kunnioittaa toisiakin, ja yrittää uskoa, että se mitä he sanovat on totta. Tietysti voi kysyä, että ihanko todella tarkoitit näin. Mutta eihän koko kommunikaatiossa ole mitään järkeä, jos etsimme salattuja merkityksiä toistemme viesteistä - kirjoitetuista, puhutuista tai mistä vain. Ja tämän kaiken sanon tietäen, että itsekin näin joskus teen. :)
Matilda ja Tom,
myönnän, että taas väänsin rautalankamallin, jonka voi vääntää eri näköiseksi, kuin itse tarkoitin. Väännetään siis uusi:
Atlantin yli on lähtemässä Titanic, jossa luotetaan tekniikan viimeisiin saavutuksiin ja huippukoulutettuun miehistöön - mutta unohdetaan annetut tosiasiat, kuten luonnonvoimat, ja suhtaudutaan ylimielisesti sellaisiin perustaviin dokumentteihin, kuten merikorttiin ja säätiedotuksiin.
Toinen laiva on varsin pieni ja kehno, kun varat eivät riittäneet parempaan. Matkustajia on vähänlaisesti, ja nämäkin usein varatonta väkeä, ja miehistö kyllä monessa myrskyssä keitettyä porukkaa, mutta sekin pieni, väsynyt ja vaatimattomasti koulutettu. Kippari kuitenkin on auktoriteetti, johon kaikki luottavat, ja hän puolestaan osaa lukea taivaan merkkejä ja merikorttia eikä hybriksen vallassa luota omiin taitoihinsa eikä hienoon laivaansa, vaan asettuu nöyrästi muuttumattomien muuttujien palvelukseen.
Non niin, vääntäkääpäs tämäkin vertaus nurin!
Rakkaat veljet ja sisaret, tämä keskustelu tuli mukaan tämän päiväiseen saarnaani (www.kaarinan.vuodatus.net), kun tulin lukeneeksi myös enkelin ilmestymisestä Sakariaalle ja hänen reaktiostaan upouudessa tilanteessa. Siinä on Martin kaipaama vinksahduskin toiseen ongelmanasetteluun:)
Mukavaa lukea vaihteeksi asiallista keskustelua puolin ja toisin. Matildalle muut ovat jo vastailleetkin, mutta jos nyt vielä minäkin, kun mieltäni niin kovin askarruttaa.
Ymmärrän kyllä Sinunkin näkemyksesi, monessa kohtaa olen jopa samaa mieltä. Hienoa kun jaksat myös perustella niitä maltillisesti - liian usein näiltä kommenttipalstoilta saa vain pahan mielen pariksi päiväksi. Tätä seuraavaa mielipidettäsi en kuitenkaan oikein tajua, vaikka kuinka asiaa kääntelisin:
"...onhan Aino Vesti kai menossa suoraa päätä helvettiin niin kuin kaikki muutkin jotka ovat naispappeuden torjujien näkemyksen mukaan luopuneet Raamatusta."
En ole minkään sortin pappi tai teologi, joten ymmärrykseni voi olla monelta osin vajavainen. Kysyisinkin vain kolme kysymystä:
1. Onko katolisten / ortodoksien / reformoitujen / anglikaanien / helluntailaisten / mormonien jne. opissa mielessäsi yhtään kohtaa, joka eroaa meidän luterilaisesta tunnustuksestamme tai jossa jopa ajattelet heidän ehkä valitettavasti olevan jos nyt ei suoraan väärässä (siitä kun on tullut kirosana) niin ainakin ihan hitusen syrjässä polulta?
2. Jos vastaus ensimmäiseen kysymykseen on myöntävä, oletko todella valmis tuomitsemaan koko muun kristikunnan suin päin helvettiin? Minä en käsitä, miksen saisi kunnioittaa vaikkapa ortodoksiveljiämme tai ihailla monia asioita katolisessa kirkossa. VAIKKA AJATTELENKIN, että uskonpuhdistuksessakin oli puolensa (anekauppaa ei taida vieläkään olla virallisesti kumottu?). Tai kokea uskonyhteyttä helluntailaisten ystävieni kanssa - olisipa meillä mielestäni heiltä paljon oppimistakin - vaikken itse olekaan menossa uudelleenkastettavaksi.
3. Jos vastaus ensimmäiseen kysymykseen oli kieltävä, niin mitä väliä sitten enää on yhtään millään? Jos sillä, mitä kukin uskoo Jumalasta, Raamatusta, sakramenteista, virasta jne. ei ole yksinkertaisesti mitään merkitystä, niin minä kyllä alan heti paikalla uskoa saunatonttuihin. Sellainen maailma kun olisi mielestäni paljon mukavampi, missä hyväntahtoiset haltijat pitäisivät huolta piharakennuksista.
Maailma kun ei aina ole niin mustavalkoinen (näin voi siis kirjoittaa tälläkin puolen argumenttia).
Hei. Olen itse naispappeuden kannattaja, nainen ja kenties tuleva pappi, mutta en toivoisi kirkon sisälle sotaa tästä aiheesta. Vammalassa teillä ilmeisesti toimi ihan hyvin työvuorojen järjestely kaikkien kannalta sopiviksi. Mutta miten vastaava voisi toimia tilanteessa, jossa esimerkiksi suurin osa seurakunnan papeista olisi naisia? Haluan kunnioittaa kaikkien vakaumuksia, mutta onnistuuko käytännössä rinnakkaiselo kirkossa, jossa yhtä useampi pappi on nainen?
En muuten ymmärrä, miksi naispappeuden vastustaja ei voisi osallistua messuun, jossa naispappi avustaa. Eihän ehtoollisen jakamisessa avustaminen ole vain papeille rajattu tehtävä. Jos joku teistä vastustajista osaa tämän omantunnon rajoituksen taustan selittää, ehkä voin teitä paremmin ymmärtää. Sen ymmärrän, että ette halua avustaa messussa, jossa nainen on selebranttina.
Voi suru!
Te ihmiset olette niin pahoja, niin pahoja!
Voi tuska sanon minä. Olen tyytyväinen siitä, että toimenpiteisiin vihdoin ryhdytään. Aino Vestin ajatus on kovin kaunis, mutta mitä ihmeen järkeä siinä on? Ei mitään. Jos kirkko on jotakin päättänyt ja sitten on niitä, jotka eivät sitä hyväksy, eivätkä tunnusta työtovereidensa virkaa, niin johan se on selvä, että johtopäätöksiä on vedettävä. Melko huvittava on mielestäni myös tämä tällä blogilla oleva vetoomus. Mitä ihmeen iloa ajattelette että on siitä, että 90 pappia eroaa virastaan, kun eivät edes ole seurakuntavirassa? Jos Rankisen kaltaiset jäärät eroavat virastaan, sehän on oikeastaan hyvä asia. Mutta mitä tämä asia hyötyy siitä, että Raamattuopiston tai Luther Säätiön papit eroavat virastaan???
Onhan nyt varmasti kaikille selvää, ettei kirkon johto ja enemmistö jäsenistä yhtäkkiä käännä kelkkaansa ja päätä naisen pappisvirkaa vastaan! Eli tilanne ei muutu miksikään, paitsi sillä, että ihmiset vetävät omat johtopäätöksensä: jos eivät voi tehdä naisten kanssa töitä, lähtevät muihin tehtäviin.
Olen samaa mieltä jplehdon kanssa, ei meidän naisen pappisvirkaa kannattavien tarvitse suvaita loppumattomiin, eikä se ole mahdollistakaan. Tällä hetkellä opintonsa teologisessa tiedekunnassa aloittavista n. 80 prosenttia on naisia. Siitäkin voi vetää johtopäätöksensä: Jos kyseessä on esim. 7 pappinen seurakunta jossa on vain yksi mies, saattaa hänen olla hieman vaikea väistellä naisen kanssa työskentelemistä.
Jumala on silti ihmeellinen ja armollinen. Ihmeellistä on erityisesti se, että me naisen virkaa kannattavat jaksamme ajatella teistä vastapuolen jääristä hyvää japitää teidän ehtoollistanne ja kastettanne pätevinä.
Vaikka en kirkon ykseyteen tässä asiassa enää uskokaan, rukoilen silti voimaa ja siunausta itse kullekin asian kanssa kamppailevalle. Kun ei pistä niin kamalasti hanttiin, voi Jumala saada mahdollisuuden puhua j avata uusia näköaloja.
Kaikki tämä naurettava jahkaaminen ja itsensä ylentäminen loppuisi jos naispappeuden vastustajat ymmärtäisivät hakeutua omaan miesyhteisöönsä.
Tavalliset seurakuntalaiset ja muut papit saisivat rauhan ja sananjulistaminen jatkuisi niinkuin Herramme on meitä opettanut - ilman häiriöitä ja ahdistusta.
Ohoh, tuleepa tästä keskustelusta pitkä... Sinänsä ilahduttavaa, että nyt on löytynyt malttia ja jopa sopuakin syntyy!
Himppu, kysymyksesi naispapin avustamisesta/messun johtamisesta on hyvä! Jari on muistaakseni tuosta jotain kirjoittanut. Hän osannee vastata omasta puolestaan, jos jaksaa näitä vielä lukea. Huomenna Vammalassa olevassa paneelikeskustelussa voidaan toivottavasti saada selvitystä tuon tapaisiin kysymyksiin, joita moni varmaan pohtii.
Pekarin kommentti kiteyttää oivasti kaikki ne ennakkoluulot, mitä Jari ja tukijat ovat saaneet osakseen. Oleellisia termejä ovat "naispappeuden vastustajat" ja "tavallinen seurakuntalainen".
Ensinnäkin, Jarin virassa pysymistä toivoo myös hyvin moni naispappeuden hyväksyvä seurakuntalainen. Itsekin vierastan esim. Paavalin synodin tapaista ryhmittymistä, koska siinä on kyllä vaarana, että "vastustamisesta" tulee melkein keskeinen yhdistävä tekijä. Parempi siis olisi (ollut?) tehdä työtä yhdessä kotiseurakunnassamme kipuillenkin, erilaisten virkakäsitysten kanssa, sovitellen ja toisiamme kunnioittaen.
Juuri "tavallisia" seurakuntalaisiahan me ollaan! Monet täällä ovat pitkään vaivalla ja rakkaudella rakentaneet omaa seurakuntaa yli herätysliikerajojen, tavoitteena Jumalan sanan saattaminen mahdollisimman monen vastaanotettavaksi. Yhdessä on koettu iloja ja suruja. Tällaista joukkoa on nyt kirkon ja seurakunnan johto työntämässä ulos kodistaan! Rikoksemme on raskas: tuemme uskollista pastoriamme, jonka rikoksena on omistaa Raamattuun sidottu omatunto.
Aino Vestin kirjoitus herättää toivoa, koska se rikkoo juuri noita stereotypioita. Kaikilla meillä on nyt parannuksen paikka. Ei tässä muu auta, kun käsiä ristiin panna ja pyytää viisautta tähän vaikeaan asiaan.
Siunausta ja voimia kaikille alkavaan viikkoon!
Matilda:
Kiitosta vain. Hyvä vastaus olikin, ja tuohon suuntaan ajattelinkin että kirjoittaisit. Löytyi monta seikkaa, josta olemme yhtä mieltä, ainakin nämä:
- Kaikki on vajavaista (oikeaoppisuuskin!)
- Nöyryys on hyväksi (etenkin muita arvostellessa)
- Kilvoittelukin OK
Ja usko tai älä, mutta luulenpa että tämän blogin isäntäkin allekirjoittaisi hyvän listanalkumme.
Tässä vielä yksi valtavan pitkä kirjoitus - pahoittelut muille! - joka omalta osaltani jäänee viimeiseksi tähän blogiin.
Kunnioitan suhtautumistasi muun kirkkokunnan porukkaan. Mikäli oikein ymmärsin, Sinulle moni asia (tiettyyn rajaan asti toki) on tulkintakysymys.
Tässä vain tullaan niin hirvittävän vaikeisiin tulkintoihin. Mikä oikeus minulla pienellä on mennä arvostelemaan paavilaista ystävääni? Tai uudelleen kasteella käynyttyä helluntailaista? Tai ehtoollista vain muistoateriana viettävää reformoitua? Tai kolminaisuuden kieltävää jehovantodistajaa? Tai muslimiystävääni, kunnon ihmistä ja harrasta uskovaa? Tai vakaumuksellista ateistia? Tai saunatontuille uhraavaa mökkinaapuria (enkä todellakaan halua tällä rienata)? Järkeen vedoten näitä kaikkia voinee perustella, etevämmin tai kömpelömmin. Mutta niin voi myös henkilökohtaisella kokemuksella, johon itse vetoat.
Minusta juuri tässä vaiheessa näyttää nousevan esiin se, ovatko asiat, joista em. katsomukset ovat eri mieltä, tärkeitä vai ei - tullaan siis kaikkien vihaamiin oppikysymyksiin! Missä vaiheessa kyse on siitä, käyvätkö oma järki ja kokemus pelastuksen esteeksi? Lienemme yhtä mieltä siitä, että vaikka saunatonttujen palvonta tuottaisi minkälaisen omakohtaisen kokemuksen vaan, ei sillä taivaaseen asti mennä. Mutta millä perusteella voin sanoa saman hartaalle muslimiystävälleni?
Kai Raamatun tai en minkään. Jos Raamattu on Totta, on viime kädessä olemassa Totuus - asiat ovat siis oikein tai väärin, ne pienimmätkin. Mitkä sitten ovat oikein ja mitkä väärin? Siitä olisin kovin arka sanomaan yhtään mitään - muuta kuin sen mitä Raamatusta luen. "Omakohtaiseen kokemukseen" tai "yleiseen mielipiteeseen" en mitenkään uskaltaisi luottaa, kun puhutaan sentään tärkeistä asioista - lopulta elämästä ja kuolemasta, eikö vain?
Nyt sanot varmasti, että naispappeus on pieni kivi tuossa vuoressa. No niin onkin, amen. Asia on paisunut suhteettomiin mittoihin, eikä kukaan siitä nauti - luuletko näiden "vastustajien" perheineen muuta tuntevan kuin suurta ahdistusta jouduttuaan teksti-tv:n etusivulle ja Suomen ykköshylkiöiksi?
Mutta kun on se Raamattu. Kaiken maailman asioista saa "vanhauskoinenkin" ajatella mitä vaan, mutta että lähteä tietoisesti rikkomaan sitä, minkä monen tutkiskelun ja tuskailun jälkeen Raamatusta uskoo omin silmin lukevansa? Jos ei Sanasta voi pitää kiinni, niin mistä sitten enää? Vaikeissa kohdissa (jollainen naispappeus takuulla on) tulkintaerot ymmärrän, mutten mitenkään enkä koskaan sitä, että halutaan PAKOTTAA ihminen toimimaan tavalla, jonka hän itse Raamattuun vedoten kokee vääräksi. (Kun naispappeuden vastustajat on ajettu kirkosta, on takuuvarmasti vuorossa keskustelu homoseksuaalisuudesta, ja ainakaan sen suhteen ei Raamatun kannasta pitäisi enää olla tulkintaerimielisyyksiä.)
No miksi sitten eivät jo lähde, nuo vastustajat? Hyvä kysymys. Taitavat pitää Kirkkoa rakkaana äitinään. Jos äiti on eksynyt harhateille ja mielestäsi vahingoittaa itseään jo nyt - eivätkä asiat todellakaan näytä olevan menossa parempaan suuntaan - etkö kuitenkin tee kaiken mikä vielä vallassasi on, vaikka hän kuinka itse vakuuttaisi, että "kaikki on hyvin" ja syyttäisi "ankaruudesta" ja "nöyryyden puutteesta"? Tällaisessa tilanteessa olisi kova ratkaisu lähteä kotoa ja sanoa äitirakkaalle, että pärjäile.
onko taivasta...
Jos Raamattu jätetään sivuun ja aletaan puhua järjestä, yleisestä mielipiteestä tai omasta kokemuksesta, ovat ev. lut. kirkon ja Saunatonttujen Liiton piispat mielestäni aika lailla samalla viivalla.
Siis huoh. En todellakaan syytä Sinun syyllistyvän mihinkään tähän. Mutta kun yrittäisit, edes hiukan, ymmärtää mitä aidan toisella puolella ajatellaan. Voi tosin olla, että kyse on niin eri maailmoista, ettei toiseen ajattelutapaan edes ole mahdollista samastua.
Joka tapauksessa siunausta Sinulle - ilolla vielä luen vastauksesi, mutta itse jätän jo tähän. Siunausta ja jaksamista myös Jarille, jos tänne asti satuit lukemaan (vaikka parempaakin tekemistä varmasti olisi ollut).
Naispappeuden hyväksyminen ja toteuttaminen kirkossa on vakava harhaoppi. Raamattu torjuu sen (en ryhdy esittelemään tässä uudestaan perusteita, ks. vaikka http://www.taiwas.net/opetus/muuk-
konen/virkakysymys.htm ).
Silloin kun Raamattua ei enää pidetä Jumalan sanana, kaikki muutkin harhaopit saavat tilaa. Ks. vaikka tämä äskettäinen aamuhartaus http://www.evl.fi/kkh/kt/radio/hartaus-
arkisto/2007/aamuhartaus_07-02-23_salo-
ranta.html jossa kielletään suorasanaisesti Jeesuksen jumaluus. Piispat eivät puutu tällaiseen.
Vt. kirkkoherra Kilpeläinen kiteytti: "Kirkon on mukauduttava yhteiskunnan kulloisiinkin olosuhteisiin." Sehän sotii Room. 12:2 vastaan!
Se että Jumalan sanalle uskollisia palvelijoita ajetaan pois kirkosta, osoittaa taas kerran, että harha ei milloinkaan voi sietää totuutta rinnallaan.
”Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja.” (2. Tim. 4).
... ja minä vielä sen verran, että näppituntumalla arvioiden uskon useimpien Suomen kirkon naispappien toimivan hyvässä uskossa siihen, että heidän virkansa on sovitettavissa Raamatun Sanaan, koska niin moni viisas ja oppinut on näin sanonut, ja kauhistuisi ajatusta kallistumisestaan pakanallisten kulttien kannattajien puolelle. Moni ei ole koskaan halunnut eikä ehkä kyennytkään ajattelemaan tätä asiaa pohjia myöten eikä loppuun saakka, vaan kulkenut siinä virrassa, jossa "kirkko on tehnyt päätöksensä, ja nyt pulinat pussiin".
Tämä ei kuitenkaan - valitettavasti - tee tyhjäksi sitä, että ne perustelut, joilla naispappeus aikanaan hyväksyttiin ja joilla sitä yhä perustellaan, ovat avoimet juuri gnostilaiselle tulkinnalle ihmisyydestä ("papin sukupuolella ei ole väliä"). Tällä ihmiskuvalla puolestaan on välilliset vaikutukset Jumala-kuvaamme.
Olisi onnellista, jos ne naispappeuden kannattajat ja naispapit, jotka yhä muodollisesti pitävät Raamattua ja luterilaista tunnustusta Suomen kirkon opillisten ja käytännöllisten ratkaisujen ylimpänä auktoriteettina ja nämä "meikäläiset", voisivat kokoontua yhdesä ison karttapöydän ääreen harpilla ja kolmioviivottimella varustettuina ja yhdessä katsoa, mitä merikortissa - Raamatussa -todella lukee. Ja Nautical Almanac, Luterilaiset tunnustuskirjat, olisivat sillä pöydällä myös.
Pahoittelen, jos joku tällä palstalla on saanut minusta sellaisen kuvan, että yritän vain lyödä Raamatulla toisia ja kukkoilen jossakin korkean opillisuuden tunkiolla kaikkia heittiöitä ja surkimuksia pilkaten ja heitä päähän potkien. Vakuutan, että itselleni usko siihen, ettei Jumala ole turhaan säätänyt seurakunnan palvelijan viranhaltijan sukupuolta, on syntynyt ja vahvistunut siinä kauheassa helteessä, johon olen joutunut ja yhä joudun sekä suurten syntieni että kaikenlaisen henkisen ja hengellisen heikkouteni tähden. Jos joku teistä on vilpittömästi kiinnostunut tästä prosessista, voin lähettää sähköpostin oheistiedostona aihetta koskevan esitelmäni, jonka pidin Helsingissä viime syksynä. Osoitteeni on MVaahtoranta@aol.com.
Siunausta kaikille toivottaen
Martti Vaahtoranta
Matilda,
tuo ehdotuksesi uuden kirkon perustamisesta on kyllä ymmärrettävä ja kuulostaa ihan loogiselta. Mutta itse asiassa kirkolliskokous ja piispat perustivat jo oman kirkkonsa jonka perustana on jokin muu kuin Raamattu ja Tunnustuskirjat.
Ainakin minusta olisi kohtuullista jos tämä "uusi kirkko" tunnustaisi julkisesti tämän tosiasian ja poistaisi vastaavat viittaukset kirkkojärjestyksestään.
Nykyäänhän menee kai niin että kirkolliskokousten päätökset ja piispainkokousten mietinnöt ovat uskon ja elämän ylin ohje, jonka mukaan kaikkea Raamatun ja Tunnustuskirjojen tulkintaa on koeteltava.
Ystävällisin terveisin,
Viktor Tikkanen
Matilda, olen kanssasi samaa mieltä siitä asiasta, että jos haluaa rakentavaa keskustelua, pitäisi välttää käyttämästä tuollaisia värikkäitä ja räväkkiä ilmaisuja kuten "haureus gnostilaisten papittarien kanssa" - vaikka se olisikin perusteltua. Asian voisi ilmaista toisinkin menettämättä informaatiosta pätkääkään.
Jarin kommentoinnnista - oletko huomannut, että hän olisi lähettänyt kovin montaa kommenttia koko blogin olemassaolon aikana, varsinkaan viime aikoina? Hänen tapaansa ei vain kuulu kommentointi, ja siksi ei voi noin vain vetää sitä johtopäätöstä, että hän olisi samaa mieltä kommentoijan kanssa - muutenhan hän olisi samaa mieltä kaikkien kanssa, eikö?
Tavallisena kirkon rivijäsenenä en voi muuta kuin ihmetellä tätä norsuluutornikeskustelua.
Ottamatta kantaa teologiaan kiistan osapuolet näyttävät unohtavan ettei kirkko ole mikä tahansa uskonnolinen seura vaan julkisoikeudellinen yhteisö.
Kuulostaa käsittämättömän suurelta ylimielisyydeltä ja ylpeydeltä lukea kaikkien "oikeassa olijoiden" toinen toistaan kauniimpia perusteluja puoleen ja toiseen: "minä olen oikeassa ja minulla on oikeus toimia kirkossa pappina".
Tässäkin organisaatiossa on olemassa omat sääntönsä. Jos ei voi niitä hyväksyä, niin on parasta vaihtaa organisaatiota. Erityisesti julkisoikeudellinen yhteisö on sidottu näihin sääntöihin.
Uskokaa pois, maailma on olemassa tämän julkisoikeudellisen yhteisön ulkopuolellakin. Ulkopuolisen maailman kokeminen tekisi hyvää ilmeisesti kaikille tämän blogin kirjoittajille.
Toivotan rehellisyyttä tunnustaa tosiasiat ja rohkeutta toimia niiden mukaan.
Rivijäsen
Tavallisen rivijäsenenä keskustelua lukiessa ei voi kuin ihmetellä keskustelijoiden asennetta ja oikeustajua. Toinen toistaan kaunokielisemmät perustelut kuulostavat valtavan ylimielisiltä ja ylpeiltä oman navan tuijottamiselta: minä olen oikeassa ja minulla on oikeus toimia kirkossa oman näkemykseni mukaisesti.
Jokaisessa organisaatiossa on sääntönsä ja näin on erityisesti julkisoikeudellisessa yhteisössä. Organisaation ihmiset ovat aina organisaation edustajia ja sidottuja organisaation toimintamalleihin ja sääntöihin.
Jos organisaation piirteitä ei pysty hyväksymään niin on parasta poistua organisaatiosta.
Uskokaa pois, kirkon ulkopuolellakin on maailma ja elämää. Kirkon ulkopuolisen maailman kokeminen tekisi ilmeisesti hyvää tämänkin norsunluutornikeskustelun kaikille osapuolille.
Toivotan keskustelijoille rehellisyttä tunnustaa tosiasiat ja rohkeutta toimia sen mukaisesti.
Mikä olisi sen kristillisempää.
Rivijäsen
Lähetä kommentti
<< Home