Arkkipiispan voimakas hyökkäys
Arkkipiispa Jukka Paarma lähetti tänään STT:lle kirjoituksen, jossa hän otti kantaa viime sunnuntain tapahtumiin Vammalassa ja mahdollisesti tuleviin vastaaviin. Hän hyökkäsi voimakkaasti niitä pastoreita vastaan, jotka eivät toimita messua yhdessä papiksi vihittyjen naisten kanssa. Hän kirjoittaa, että nämä pastorit "ovat tietoisesti kärjistäneet tilanteen joissakin seurakunnissa äärimmilleen". Hän kertoo pitävänsä "tilannetta valitettavana erityisesti sen vuoksi, että piispainkokouksen antama selväsanainen ohje tällaisia tapauksia varten kutsui osapuolia ensisijaisesti neuvotteluun ja etsimään yhdessä sovintoratkaisua". Hän tietää, keissä on vika: "Naispappeuden torjujat eivät ole osoittaneet valmiutta sovintoratkaisuihin muutoin kuin itse sanelemillaan ehdoilla." Arkkipiispa kirjoittaa olevansa "syvästi pettynyt siihen, että joukko pappeja ei ole vastannut siihen yhteistyötarjoukseen, jota esimerkiksi kirkolliskokouksen ponsi naispappeuden hyväksymisen yhteydessä merkitsi. Se on tahtonut etsiä muuta kuin pastoraalista ja sovittelevaa ratkaisua."
Nettipäiväkirjani edellisessä kirjoituksessa kerroin niistä neuvotteluista, joita hiippakunnan ja seurakunnan johto on kanssani käynyt. Neuvotteluista en puhuisi. Minulle on esitetty se vaatimus, että messu on tultava toimittamaan naispastorin kanssa. Tästä vaatimuksesta ei ole vähääkään tingitty. Ehdotukset, jotka saattaisivat merkitä sitä, etten toimittaisi messua yhdessä naispastorin kanssa, on torjuttu. Se ei ole käynyt, että minut siirrettäisiin Sammaljoen kirkon - yhden seurakuntamme kyläkirkon - pastoriksi. Siellä jumalanpalveluksen toimittaa aina yksi pastori eikä tulisi sitä tilannetta, että joutuisin toimittamaan messun yhdessä naispapin kanssa. Sekin ehdotus on torjuttu, että minut siirrettäisiin työalalle, jonka työtehtäviin vain harvoin kuuluu jumalanpalvelus Tyrvään kirkossa. Palkatonta virkavapautta siihen sunnuntaihin, jona minulla olisi jumalanpalvelusvuoro yhdessä naispastorin kanssa, ei myönnetty. Eikä siihen tartuttu, että Tyrvään kirkossa voisi useammin olla jumalanpalvelus, jonka toimittaa yksi pastori avustajinaan diakoniatyötekijä tai maallikkoja. Toisaalta mitään muuta minulta ei ole vaadittu. Vain sitä, että messu on toimitettava naispastorin kanssa. Vaatimuksen tueksi on muistutettu kurinpitotoimista, jotka voidaan käynnistää, ellen suostu vaatimukseen.
Mielestäni tällainen ei ole neuvottelua tai sovintoratkaisun etsimistä. Minun pyyntöni on ollut, että jatkaisimme kuten tähän asti. Vakaumustani kunnioitettaisiin ja minäkin pyrin kunnioittamaan toisten vakaumusta. Kirjoitan tarkoituksella "pyyntöni", vaikka tiedän sen ärsyttävän joitakin. Vaatimuksia en voi esittää. Valta on toisilla. He voivat ryhtyä toimii ja erottaa. Minulla sitä valtaa ei ole, ja siksi en voi vaatia, että toiveeni otetaan huomioon.
En pysty ajattelemaan, että juuri me - kaltaiseni papit - olemme nyt tuoneet seurakuntiin suuren ongelman. Haluamme jatkaa kuten tähän asti. Emme halua tehdä kannastamme naispappeuteen suurta numeroa. Emme halua riidellä. Toivomme, että kirkko ei hajaantuisi ja että meillekin olisi kirkossa tilaa. Haluamme keskittyä seurakunnan varsinaiseen tehtävään. Toiset ovat nyt tuoneet seurakuntiin uudet toimintaohjeet ja tämän satoa korjataan. Kunpa etsittäisiin ja löydettäisiin sovintoratkaisu. Sellainen olisi löydettävissä, jos siihen on halua.
Ainoa vastaantulo hiippakunnan tai seurakunnan johdon taholta on ollut se, ettei naispappeuden torjumista pidetä harhaoppina. Meitä ei siis vaadita ajattelemaan toisin kuin ajattelemme. Vaikea olisikin tehdä naispappeuden torjumisesta harhaoppi. Se merkitsisi väitettä, että oma kirkkomme on ollut harhassa - ainakin tässä asiassa - vuoteen 1986 asti. Ja että edelleen valtaosaa kristikuntaa jäytää tämä harha. Tämä vastaantulo tuntuu sikäli hyvin näennäiseltä, että meitä, jotka torjumme naispappeuden ja teemme tästä johtopäätöksiä toimintaamme, käsitellään kuin pahimpia harhaopettajia. Voi kieltää melkein minkä tahansa uskomme kohdan tai elää melkein miten tahansa joutumatta sellaiseen kohteluun, johon me olemme joutuneet.
Tällaisessa tilanteessa arkkipiispan kirjoitus tuntuu kohtuuttomalta. Me olemme tietoisesti kärjistäneet tilanteen äärimmilleen. Meillä ei ole valmiutta sovintoratkaisuihin muutoin kuin itse sanelemillamme ehdoilla. Me emme ole vastanneet yhteistyötarjoukseen. Me olemme tahtoneet etsiä muuta kuin sovittelevaa ratkaisua.
Ymmärrän toki, että katsomme asioita kukin omasta näkökulmastamme. Silti arkkipiispan kirjoitus tuntui kohtuuttomalta. Vielä muutama viikko sitten arkkipiispa puhui viisaasta kirkkoherrasta, joka järjestelee asioita, ettei yhteentörmäyksiä tulisi ja olisi tilaa niillekin, jotka edustavat kirkon perinteen mukaista näkemystä papinvirasta. Puheet ovat nyt toisenlaisia.
Nettipäiväkirjani edellisessä kirjoituksessa kerroin niistä neuvotteluista, joita hiippakunnan ja seurakunnan johto on kanssani käynyt. Neuvotteluista en puhuisi. Minulle on esitetty se vaatimus, että messu on tultava toimittamaan naispastorin kanssa. Tästä vaatimuksesta ei ole vähääkään tingitty. Ehdotukset, jotka saattaisivat merkitä sitä, etten toimittaisi messua yhdessä naispastorin kanssa, on torjuttu. Se ei ole käynyt, että minut siirrettäisiin Sammaljoen kirkon - yhden seurakuntamme kyläkirkon - pastoriksi. Siellä jumalanpalveluksen toimittaa aina yksi pastori eikä tulisi sitä tilannetta, että joutuisin toimittamaan messun yhdessä naispapin kanssa. Sekin ehdotus on torjuttu, että minut siirrettäisiin työalalle, jonka työtehtäviin vain harvoin kuuluu jumalanpalvelus Tyrvään kirkossa. Palkatonta virkavapautta siihen sunnuntaihin, jona minulla olisi jumalanpalvelusvuoro yhdessä naispastorin kanssa, ei myönnetty. Eikä siihen tartuttu, että Tyrvään kirkossa voisi useammin olla jumalanpalvelus, jonka toimittaa yksi pastori avustajinaan diakoniatyötekijä tai maallikkoja. Toisaalta mitään muuta minulta ei ole vaadittu. Vain sitä, että messu on toimitettava naispastorin kanssa. Vaatimuksen tueksi on muistutettu kurinpitotoimista, jotka voidaan käynnistää, ellen suostu vaatimukseen.
Mielestäni tällainen ei ole neuvottelua tai sovintoratkaisun etsimistä. Minun pyyntöni on ollut, että jatkaisimme kuten tähän asti. Vakaumustani kunnioitettaisiin ja minäkin pyrin kunnioittamaan toisten vakaumusta. Kirjoitan tarkoituksella "pyyntöni", vaikka tiedän sen ärsyttävän joitakin. Vaatimuksia en voi esittää. Valta on toisilla. He voivat ryhtyä toimii ja erottaa. Minulla sitä valtaa ei ole, ja siksi en voi vaatia, että toiveeni otetaan huomioon.
En pysty ajattelemaan, että juuri me - kaltaiseni papit - olemme nyt tuoneet seurakuntiin suuren ongelman. Haluamme jatkaa kuten tähän asti. Emme halua tehdä kannastamme naispappeuteen suurta numeroa. Emme halua riidellä. Toivomme, että kirkko ei hajaantuisi ja että meillekin olisi kirkossa tilaa. Haluamme keskittyä seurakunnan varsinaiseen tehtävään. Toiset ovat nyt tuoneet seurakuntiin uudet toimintaohjeet ja tämän satoa korjataan. Kunpa etsittäisiin ja löydettäisiin sovintoratkaisu. Sellainen olisi löydettävissä, jos siihen on halua.
Ainoa vastaantulo hiippakunnan tai seurakunnan johdon taholta on ollut se, ettei naispappeuden torjumista pidetä harhaoppina. Meitä ei siis vaadita ajattelemaan toisin kuin ajattelemme. Vaikea olisikin tehdä naispappeuden torjumisesta harhaoppi. Se merkitsisi väitettä, että oma kirkkomme on ollut harhassa - ainakin tässä asiassa - vuoteen 1986 asti. Ja että edelleen valtaosaa kristikuntaa jäytää tämä harha. Tämä vastaantulo tuntuu sikäli hyvin näennäiseltä, että meitä, jotka torjumme naispappeuden ja teemme tästä johtopäätöksiä toimintaamme, käsitellään kuin pahimpia harhaopettajia. Voi kieltää melkein minkä tahansa uskomme kohdan tai elää melkein miten tahansa joutumatta sellaiseen kohteluun, johon me olemme joutuneet.
Tällaisessa tilanteessa arkkipiispan kirjoitus tuntuu kohtuuttomalta. Me olemme tietoisesti kärjistäneet tilanteen äärimmilleen. Meillä ei ole valmiutta sovintoratkaisuihin muutoin kuin itse sanelemillamme ehdoilla. Me emme ole vastanneet yhteistyötarjoukseen. Me olemme tahtoneet etsiä muuta kuin sovittelevaa ratkaisua.
Ymmärrän toki, että katsomme asioita kukin omasta näkökulmastamme. Silti arkkipiispan kirjoitus tuntui kohtuuttomalta. Vielä muutama viikko sitten arkkipiispa puhui viisaasta kirkkoherrasta, joka järjestelee asioita, ettei yhteentörmäyksiä tulisi ja olisi tilaa niillekin, jotka edustavat kirkon perinteen mukaista näkemystä papinvirasta. Puheet ovat nyt toisenlaisia.
posted by Jari Rankinen | 3:11 ip.
70 Comments:
Joo, kaikilla on omat näkökulmansa. Arkkipiispa ei nyt huomaa, miten kieroutuneesta vinkkelistä hän katselee asioita.
Tahtoisin tosin olla yhtä optimistinen kuin Luther oli aluksi paavista: ehkä arkkipiispalla ei vain ole oikeaa tietoa siitä, miten asiat ovat menneet.
Sille ei voi mitään, että kärjistäjät löytyvät muualta kuin Jarin kaltaisista papeista. En ole vielä ymmärtänyt, miksi naispapit tuntisivat olonsa paremmaksi, jos tietäisivät, että miespappi, joka heidän kanssaan on alttarilla, on siellä vain, koska hänet on siihen pakotettu. Kyse on vain eräänlaisesta tyranniasta, jota sovelletaan niihin, jotka uskovat ja elävät niinkuin kirkko on elänyt lähes kaksi tuhatta vuotta.
Toisaalta, näinhän arkkipiispan pitääkin nyt suhtautua. Varmaan kaikki vielä huomaavat, että ei ole mitään syytä pakottaa ihmisiä eikä turhentaa niiden jumalanpalveluselämää, joille se on tärkeää. Totta kai tietämättömät ajattelevat, että sama se missä hörppäätte ehtoollisenne ja miten uskonkysymyksistä opetetaan. Pian kirkon johto ymmärtää, että Jari Rankisen tapainen tunnustuksellisuus on arvokasta. Se on kirkon voimavara, ei uhka.Ei kerta kaikkiaan nykyaikana voi käydä niin, että vanhauskoisten anomaa vaatimatonta nurkkausta ei heille sallittaisi.
Neuvoteltu on eli on käsketty tottelemaan ja piste. Mikään muu ei ole piispalle kelvannut. Törmäyskurssia eivät ole hakeneet ne, jotka ovat toimineet kuten ennenkin vaan ne, jotka vaativat nyt toisenlaista toimintatapaa kuin vuosi sitten.
Nähdäkseni kaikki jotenkin asioista perillä olevat ymmärtävät että kirkko on kriisissä ja että kansankirkko uhkaa sulaa käsiin. On kaksi linjausta millä tästä kriisistä yritetään selvitä. Toisten mielestä kirkko selviää siitä parhaiten herätysliikkeiden avulla, kuten aikaisemminkin on tapahtunut. Toisten mielestä kirkko pärjää paremmin tekemällä herätysliikkeisiin selvän pesäeron: Herätysliikkeet vain loitontavat ihmisiä kirkosta.
Nyt näyttää siltä että arkkipiispa on kallistunut jälkimmäiselle kannalle. Se on huono uutinen koko kirkon kannalta, sillä nämä liikkeet todella tavoittavat nuoria ja nuoria aikuisia. Olen tottakai asianosainen ja jäävi, mutta ihmettelen, mihin kaikkeen tällä kirkolla on varaa.
Kyllä tämä on hullu keskustelu.
- Pastorit ja teologit eivät tahdo mainita Raamattua, vaan hokevat sanoja kirkolliskokous, laki, esivalta ja "19 vuotta sitten" - ikäänkuin kastekysymyksessäkään paljon keskustelussa painaisi mitä 500 vuotta sitten sanottiin.
- vasemmistolaissympatioita hellivät puhuvat kauniisti lakien noudattamisesta - odottakaapa kun tulee ensimmäinen laiton lakko ja kysykää, pitäisikö ihmiset irtisanoa tai ainakin sakkoja nostaa. Eivät esivalta ja laki siihen keskusteluun enää taida kuulua.
- kansalaistottelemattomuudesta meillä ja muualla puhutaan ääni ihailusta tutisten kun vaikkapa Greenpeacen väki tempaisee. Nyt ei siitä tietenkään pihahdetakaan.
Harvoin on tullut näin selväksi, että vallanpitäjät päättävät sen, millä alueella keskustelu liikkuu. Raamatusta ei suostuta keskustelemaan, omia argumentteja ei suostuta käyttämään johdonmukaisesti. Tämä on nyrkkivaltaa, joka kyllä tullaan myöhemmin tunnistamaan.
Jarille terveiset iltahartaudestamme:
"Auta minut oikeuteeni, Jumala, ja aja minun asiani armotonta kansaa vastaan. Päästä minut kavaloista ja vääristä ihmisistä. Sillä sinä olet minun Jumalani, minun linnani. Miksi olet minut hyljännyt? Miksi minun täytyy käydä murhepuvussa, vihollisen ahdistamana? Lähetä valkeutesi ja totuutesi. Ne minua johdattakoot, viekööt minut sinun pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi, että minä saisin tulla Jumalan alttarin eteen, Jumalan eteen, joka on minun iloni ja riemuni, ja kiittäisin kanteleilla sinua, Jumala, minun Jumalani. Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani." Ps. 43:1-5
Tervehdys Helsingistä! Erkki Koo, kun puhut ilmeisesti virkakysymykseen liittyen herätysliikkeistä ja siitä tarvitseeko kirkko niitä vai ei, niin mistä herätysliikkeistä tarkkaan ottaen puhut?
Hei, Jaakko Heinimäki,
jos minulta kysyisit, niin en viittaisi liikkeiden nimiin.Keksisin uudet nimet: on herätysliikkeitä ja nukutusliikkeitä.Herätysliikkeet ovat niitä, joille "minun Jumalani " ei ole jokaisen itse kuvittelema Jumala, vaan Raamatussa itsensä ilmoittava kaiken näkyväisen ja näkymättömän Luoja.
Jaakko,
hyvä tarkennus suppeaan viestiin. Monet herätysliikkeethän ovat pirstoutuneet eri järjestöihin (kuten lestadiolaiset ja viides herätysliike) eikä tässä varmaan kannata ryhtyä yksityiskohtaista listaa laatimaan. Sen varmaan useimmat tietävät, että heränneet kulkevat omaa polkuaan ja että se on iso liike. Mutta näillä meidän kulmillamme esimerkiksi vaikuttavat kansanlähetysläiset, rukoilevaiset, esikoislestadiolaiset ja evankeliset ja muodostavat monessa seurakunnassa suuren tai suurimman osan kirkkokansasta.
... niin, mutta miksi keskustella tästä? Onhan "kirkon" (lainausmerkit tarkoituksella, mutta ei teologisena kannanottona) taholta moneen kertaan kerrottu, ettei "kirkon" jäsenyyteen tarvita kirkossa käyntiä. Nimi kastettujen luettelossa riittää, ja maksetut verot! Miksi siis huolehtia siitä, jos loputkin hihhulit lähtevät, ja sen jälkeen pidetään jumalanpalveluksia tyhjille seinille? Se on kansankirkollisuutta!
Pyhä Gallup on puhunut, ja voimme lopettaa teologiset keskustelut: Iltalehden uutisen mukaan Aamulehden teettämän tutkimuksen perusteella noin neljä viidesosaa suomalaisista ei hyväksy miespappeja, jotka eivät suostu toimittamaan jumalanpalvelusta yhdessä naispappien kanssa. Tähän lausuntoon tyytyy varmaan myös moni tavallinen, pieni ihminen ja kirkossakävijä. Ja jos tavallinen, pieni ihminen ja Pyhä Gallup jotakin yhdessä päättävät, niin ... tiedätte kyllä. Eli ehkei tarvitse edes saarnata tyhjille seinille niiden, jotka vielä saavat saarnata.
Arkkipiispan kannanotto on kovin yksipuolinen. Kun kerran tälle pykälälinjalle on lähdetty, niin toivoisi että hän yhtä suurin äänenpainoin puhuisi kirkkojärjestyksen pykälästä viisi:
"5 §
Kirkon jäsenen tulee osallistua jumalanpalvelukseen, käyttää muutenkin armonvälineitä ja edistää seurakunnan tehtävän toteuttamista.
Kirkon jäsenen tulee noudattaa kristillistä elämäntapaa, solmia avioliittonsa säädetyllä tavalla, antaa kastaa lapsensa ja huolehtia heidän kristillisestä kasvatuksestaan."
Ainoa asia mistä piispat, arkkipiispa mukaanlukien, tuntuvat olevan huolissaan on se kuinka nk. naispappeuden vastustajat ja muut fundamentalistit saadaan ulos kirkosta rikkomasta vaaleanpunaista julkisuuskuvaa. Tasapuolisesti tämän pykälälinjan mukaan kai tulisi kuitenkin alkaa savustaa ulos myös niitä, jotka eivät täytä em. pykälää. Miksiköhän näin ei kuitenkaan tehdä? Ai niin, silloin ei enää jäisi jäsenistöön juuri ketään.
Ad Martti Vaahtoranta, Erkki Koskenniemi
Herätysliikkeistä kannattaa mielestäni keskustella juuri siksi, että ne ovat kansankirkon kannalta aivan olennainen juttu.
Mutta esimerkiksi virkakysymyksen suhteen kirkkomme herätysliikkeistä ei voi puhua monoliittisena kimpaleena, kuten hyvin tiedätte. Herättäjäjuhlien pöntössä puhui naispappi heti kun se oli mahdollista.
Mutta vain hyvin harvoista yksittäisistäkään herätysliikkeistä voi puhua yhtenäisenä rintamana silloin, kun virkakysymyksestä puhutaan. Ei esimerkiksi evankelinen liike ole mitenkään yhtenä miehenä ja naisena perinteisen virkakysymyksen kannalla - eikä herännäisyys naispappeuden.
Puhut totta, Jaakko Heinimäki, mutta yksipuolisesti. Et ehkä huomaa, että kysymys naispappeudesta sulkee enenevässä määrin sisäänsä monta muuta Kirkon suuntaa määräävää asiaa, joista suurimmalla osalla herätysliikeväkeä on toinen käsitys kuin kirkon (ja yhteiskunnan - näitä ei oikein voi erottaa toisistaan) establishmentilla. Kansanomaisesti tämä ilmaistaan sanomalla, että "naispappeuskysymys on raamattukysymys".
Ad Martti Vaahtoranta:
Tätä juuri tarkoitin: onko reilua puhua "herätysliikeväestä" yhtenäisenä joukkona - myöskään raamattunäkemyksen suhteen?
"Nähdäkseni kaikki jotenkin asioista perillä olevat ymmärtävät että kirkko on kriisissä ja että kansankirkko uhkaa sulaa käsiin."
Siitä ei ehkä olisi haittaa? Mikä on kirkko, jonka valtaväestö ei tunnu tietävän tai edes välittävän Raamatusta juuri mitään, ja jopa oppikysymyksiä ratkaistaan näiden jäsenten äänestämien edustajien enemmistöpäätöksillä? Eikö olisi vain hyvä, että tällainen yhteiskunnallinen laitoskirkko vero-oikeuksineen hajoaa ja tilalle syntyy kirkko(ja), joiden arvomaailmaa ei määrää veroeurot.
Minä luulisin, että keskimääräiselle herätysliikeväen edustajalle Raamattu on huomattavasti merkittävämpi auktoriteetti kuin keskimääräiselle kirkon muodolliselle jäsenelle. Mahdolliset poikkeukset vahvistavat säännön myös itseään herätysliikkeiksi nimittävien instituutioiden joukossa.
Tutkimustietoa minulla ei asiasta ole, mutta tunnen aika paljon sitä samaa nuorisoa, jonka Erkki Koskenniemi tuntee vielä paremmin, ja muutakin nuorta väkeä tungeksimassa kirkkoon ja hengellisille juhlille. Ehdotan kyselytutkimuksia sen parissa ja annan tarvittaessa konkreettisia vihjeitä, mistä tätä joukkoa löytää säännöllisesti kokoontuneena Sanan ja sakramenttien äärelle.
Onpa mukava asenne, kun tuntuu ettei kirkossa ole mitään muuta hyvää kuin herätysliikkeet.
Entäs sitten me muut, jotka emme kuulu mihinkään pietistiseen kerhoon? Meidänkö mielipiteillämme ei ole väliä? Me sentään muodostamme sen suuren enemmistön, 95% kirkkoon kuuluvista.
Ja on niitä kirkossa muitakin "liikkeitä" kuin herätysliikkeet. Esimerkiksi seurakuntien isostoiminta kerää huomattavasti herätysliikkeiden prosenttia suuremman osuuden ikäluokasta Jumalan Sanan ja sakramenttien ääreen.
Hyvä Henri,
uskon, että kaikki meistä iloitsevat jokaisesta Jumalan seurakunnan uskovasta ja kilvoittelevasta jäsenestä ihan siitä riippumatta, mitä kautta tämä on paikkansa Hyvän Paimenen jalkojen juuressa löytänyt. Jos näin tapahtuu seurakuntien isoskoulutuksen tuloksena, pitää siitä vain kiittää Jumalaa!
To Jaakko Heinimäki
Mainitsit, ettei esim. evankelinen liike ole yhtenäinen virkakysymyksessä. Olet oikeassa sikäli, että evankelisen liikkeen piirissä on tässä kysymyksessä eri tavalla ajattelevia. Tämä on julkisuudessakin käynyt esim. kirkollisessa lehdistössä selväksi. Välttämättä yhtä selvää ei kuitenkaan yleisesti ole, miten evankelisen liikkeen piirissä kansa on tämän kysymyksen suhteen jakautunut. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin ikäjakauma antaa tietynlaista aika selvääkin osviittaa.
Id est: perinteinen virkakäsitys on edustettuna selkeänä enemmistönä nuorten aikuisten piirissä. Koko ajan vähenevissä ja vanhenevissa paikallisosastoissa sen sijaan on pitkälle edustettuna se ns. "evankelinen kansa", johon kirkollinen lehdistö usein viittaa koittaessaan arvostella/laittaa ahtaalle Sleyn johtoa, jossa pääsääntöisesti on perinteisellä virkakannalla oleva työntekijöitä.
Osastojen jäsenissä on edustettuna sekä perinteisen että uuden virkajärjestyksen kannattajia. Tuo "evankelinen kansa" on kuitenkin itse terminä valjastettu tarkoittamaan sitä (kuviteltua suurta) joukkoa, joka vastoin Sleyn johdon virallista linjaa haluaisi oman kansankirkollisen äänensä kuuluviin.
Olisi mielenkiintoista, jos joku tekisi evidence based epidemiologisen tutkimuksen Sleyn jäsenistön virkakäsityksistä, jossa huomio kiinnitettäisiin jäsenistön ikäjakaumaan virkakäsitysten suhteen.
... jatkona tähän viittaan siihen erittäin mielenkiintoiseen ilmiöön, johon joku aikoinaan jo huolestuneena viittasikin: viimevuotisen "Rakentavia ratkaisuja" -listan allekirjoittajissa ja varsinkin listan alkupäässä oli melkoisesti nuoria, nuoria aikuisia ja kokonaisia nuoria perheitä. Tunnen jonkin verran tätä iloista joukkoa, joka sijoittuu usein jonnekin Evankeliumiyhdistyksen, Rukoilevaisten, Kansanlähetyksen, OPKOn ja Luther-säätiön koordinaatteihin, ja voin vakuuttaa, että sitä varsin vähän kiinnostaa moni sellainen "auktoriteetti", jonka edessä vielä minunkin, pian viiskymppisen postkuuskytlukulaisen polvet tutisevat, vaikka hanttiin välillä pistänkin. Nuoret menevät omia teitään, ja usein ne ovat parempia kuin meidän harmaapartojen.
Joskus tuntuu siltä että eräät herätysliikkeistä ovat kuin loisia emokasvin kyljessä. Kirkosta imetään rahaa, kiinteistöjen käyttöä, julkisuutta, mutta samalla haukutaan kirkkoa, joka "uhkaa sulaa käsiin". Toisinaan tosiaan tuntuu perin kaksinaamaiselta touhulta.
Arkkipiispan puhe oli tiukka mutta asiallinen. "Vastustajille" annetaan tilaa kirkossa, ei kukaan ole kieltämässä työntekoa. Tätä ponsi tarkoittaa. Työtä pitää vain tehdä annettujen sääntöjen mukaan. Kyllä tästä alttariyhteydestä on tehty hirveän iso numero.
Todellista teologista perustelua sille, etteä alttariyhteyttä naispappiin ole en ole vielä nähnyt. Jos diakonin tms kanssa voi ehtoollista jakaa, niin miksei naispapin, kumpikaan kun ei "vastustajan" mielestä ei ole "oikea" pappi. Ei siinä ole kuin mielenosoituksen makua...
Mitä mahdat, "isukki", tarkoittaa sillä "rahan imemisellä"? Herätysliikeväki maksaa tietääkseni kirkollisveronsa siinä kuin muutkin kirkon jäsenet ja antaa lisäksi usein aikamoisen panoksen vapaaehtoisena, palkattomana työnä ja isoina kolehteina kirkollisen työn hyväksi. Ja silti Luther-säätiölle osoitetaan lähin adventtikirkko jumalanpalveluksen pitopaikaksi...
Ars moriendi, jalon kuolemisen tauti kirkossa on nyt hyvä muistaa. Kuolema on vihollisista viimeisin ja sen kohdatessa, tulee sallia se, että Hyvä Jumala haluaa tämän nyt toteuttaa kristityn elämässä. Ihan samalla tavalla kirkon johto on nyt puhunut oman julman sanomansa ja sekin tulee ottaa Jumalan kädestä. Jumala sallii sen, että Kristuksen kirkkoa näin lyödään ja siinä palvelevat piispat saavat lyödä kanssapalvelijoitaan Jeesuksen vertauksen mukaan: Mt 24:n viimeiset jakeet.
Jumalalta saamme odottaa tässäkin tilanteessa pelkkää hyvää. Piispoilta meidän ei tarvitse odottaa enää mitään hyvää ratkaisua tähän tilanteeseen.
Minulla on ollut ilo keskustella tästä asiasta khra Aino Vestin kanssa. Olen oppinut paljon uutta ja hyvää. On ollut hienoa nähdä, että kirkolla olisi ollut mahdollisuus ratkaista tämä asia toisin. Ainon naisnäkökulma tähän asiaan on ollut minun suuri iloni tässä julmassa prosessissa.
Ehdotukseni on nyt seuraava: on syytä julkaista pdf-webbi-lehti englannin kielisenä ja tehdä selkoa jo julkaistuista dokumenteista, Paarman julkisuuteen päästämästä mielipiteestä ja esitellä laajemmalle ekumeeniselle maailmalle, millä tavalla Suomen kirkossa tätä asiaa halutaan hoitaa. On tärkeä testata ekumeenisesti sen argumentin kestävyys, että Jari Rankinen ja Vesa Pöyhtäri omaa kirkkomme käsityksen mukaan uskonvakaumuksen, jota ei pidetä heresiana. Mutta heidät halutaan tämän uskonvakaumuksen vuoksi rangaista rikoslain mukaan sukupuolisen syrjinnän harjoittamisesta. Väitteeni on jo saamani kokemukseni mukaan se, että tämä kaikki tulee herättämään tyrmistystä maailmassa.
Antti Laato
Prof. Teol.fak.
Åbo Akademi
Kannatan Antin ajatusta. Oletko Antti vienyt asiaa tätä blogin kommentointia pidemmälle? Pitää heti löytää oikea taho toteuttamaan se. Nyt on viimeinen hetki.
Vaahtorannalle: Yksityiset sley:n ja kansanlähetyksen etc jäsenet toki maksavat veronsa ja tekevät paljon arvokasta työtä pyyteettä. Onko työ aina "kirkollista", sitä en tiedä, pitäisi määritellä mitä kirkollinen työ on. Onko liikkeen oma tilaisuus "kirkollinen" tilaisuus, jos siellä esimerkiksi mainitaan että kirkko on rappiolla ja oikeaoppi löytyy meiltä?
Lähinnä rahan imeminen tarkoittaa seurakuntien tukea ja kolehtirahoja ja vastaavaa seurakuntien kautta tulevaa rahoitusta. Valtaosa toki menee lähetykselle, mutta se että parjataan rahoittajaa ei ole nähdäkseni eettisesti hyväksyttävää.
Perusväittämiä tässä tiedotussodassa on ollut, että herätysliikkeiden johto ei edusta riviväkeä.
Tervetuloa nyt vaikkapa Vammalaan kyselemään, millainen tuki Jarilla on evankelisen liikkeen kenttäväen parissa. Jokainen toki vastaa omasta puolestaan, mutta vähissä ovat tuomiokapitulin linjan ymmärtäjät.
Juuri tällä hetkellä, aprillipäivänä 2007, ykkösasia on seurakunnan edessä ranttaliksi pistäminen seksistisen yksityiskohdan eron tuijottelun takia toista pappia rinnakkain kirkon työtehtävissä silmäillessään.
Seksi on nostettu käyttäytymistä ohjaavaksi pääasiaksi.
Suuren pappisjoukon arvostelukyky on pahasti puntarissa.
On vietti voimakas, jos seksistisen ajatuksen mielleyhtymällä, naisen saarnaajana nähdessään, vannoo yhtyvänsä peräti korpilakkoon? Lakossahan hylkää kaiken sen, mitä papin valassa on luvannut seurakunnan edessä tehdä. Onko liian lievä nimitys syntiinlankeemus, kun oikeuttaa itsensä seksiin tarvittavien ihmisruumiin yksityiskohtien riivaamana työpaikkaterroristiksi?
Toisaalta on luonnon laki ohjautua lihallisena ihmisenä ajattelemaan suvunjatkamiseen tarvittavien sukupuolielinten eroja sellaisissakin tilanteissa, joissa ei kyseisiä elimiä tarvita eikä voi millään tavalla käyttää eikä kukaan ole yrittänytkään käyttää.
Mutta: Onko seksiobjektina naisen näkeminen niin pääasia, että sen riivauksen vallasta alttarilla poisjoustamattomuus on jokin yhdestoista käsky? Pyysikö Paavali todella työpaikkaterroristiksi heittäytymään sukupuolielinten erojen tuijottelun takia? Vai onko ollut tarkoitus viattomasti vain ojentaa: turhat pulinat ja pikkusieluisuudet pois seurakunnan kokoontuessa?
Arkkipiispa Paarma on nyt todella oikealla asialla auttaessaan arvovallallaan langenneita huomaamaan nolon hairahtumisensa ruodusta, pois palkatusta ja kutsumuksellisesta päätehtävästään.
Professori Antti,
täältä Saksan eksiilistä kannatan lämpimästi ehdotustasi ja olen osaltani tarvittaessa käytettävissä. Tiettyjä pieniä, ekumeenisia yhteydenottoja olen jo itsekin tehnyt ja saanut lämpöä ja ymmärrystä osaksemme.
Hengellinen sanasi Piinaviikon alussa oli enemmän kuin paikallaan. Niille, jotka vainosivat Jeesusta aina Ristille saakka, Hän ei ollut Herra eikä Vapahtaja, vaan huijari, vallantavoittelija tai parhaimmillaan vaarallinen haihattelija. Miksi meidän, Hänen heikkojen ja syntisten seuraajiensa pitäisi odottaa itsellemme parempaa kohtelua? Meille riittää "Risti täällä ja voitto siellä". Niitä julistakaamme ja niistä pitäkäämme kiinni yhtenä, pyhänä, apostolisena ja yhteisenä/katolisena kirkkona! Naurakoon maailma ...
Läpi evankeliumeitten kulkee yhtenä teemana juutalaisten valtaapitävien huoli siitä, että Jeesus nautti kansan suosiota. Joh 12:ssa huolensa ilmaisevat fariseukset: ”Näettekö? Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään.”
Fariseukset pelkäsivät menettävänsä oman asemansa kansan kunnioittamina hengellisinä opettajina. Ehkä he pelkäsivät myös sitä, että Jeesuksen aikaansaama kansanliike saisi juutalaisen kansan ja seurakunnan näyttämään poliittisesti epäilyttävältä roomalaisten valtaapitävien silmissä – niin ainakin ylipappi Kaifas näyttää ajatelleen. Asialle piti siis tehdä jotain. Monta kertaa Jeesus yritettiin saada lankaan kiusallisilla kysymyksillä, mutta niissä keskusteluissa Jeesus osoitti ylivertaisuutensa Jumalan sanan tuntijana. Kun Jeesusta ei voitu nujertaa osoittamalla Jumalan sanan avulla hänen olevan väärässä, piti turvautua kovempiin otteisiin. Pilatuksen tuomioistuin ja roomalainen risti saivat suorittaa likaisen työn.
Sama toimintamalli jatkui myöhemminkin. Apostolien tekojen luvussa 4 kerrotaan miten juutalaisten neuvosto pidätti apostolit, kuulusteli heitä ja vannotti heitä olemaan puhumatta mitään Jeesuksesta, ja luvussa 5 kerrotaan, miten juutalaisten johtajat vihan kiihkossa panivat apostolit vankilaan. Jumalan sanan totuus ei kelpaa, se täytyy vaientaa, tarvitaan kovia otteita.
Eikä mikään näytä muuttuneen, vaikka eletään jo 2000-lukua.
Ihmisillä on valta meidän ulkonaiseen elämäämme. Heillä on valta vaikuttaa urakehitykseemme, heillä on valta vaikuttaa ulkonaiseen vapauteemme, heillä on valta vaikuttaa maineeseemme, heillä on valta avata ja sulkea rahahanoja – ja tämäkin valta vain sikäli kuin Jumala sen heille antaa. Mutta heillä ei ole valtaa meidän sydämeemme eikä omaantuntoomme. Meidän sydämessämme saa hallita Kristus ja hänen rauhansa, ja se ilo, joka sai apostolit laulamaan kiitoslauluja vankilan pimeydessä.
- ote saarnastani Palmusunnuntaina
Luin tämän aprillipäivän Helsingin Sanomia vasta aamuisen kirjoitukseni jälkeen.
En arvannut, minkälaista uskonsotaa ja terroria naiseutta kohtaan työtovereita epäinhimillisesti kiduttaen todella harjoitetaan ilman minkäänlaista synnintuntoa ja katumusta.
"Menkää ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni".
Guantanamon vankilassa ovat terrorismin oikeutetuksi aseekseen valinneet virumassa omassa pyhässä uskonsodassaan.
Onneksi tuon lainauksen kirjaimellinen väärinymmärrys ja ylilyönti ei kristinuskossa ole saanut enää nykypäivänä uskonsotia tai terroria aikaan.
Tilalla on uskomaton naiseuden terrori. Saarnastuolissa ja alttaripalveluksessa täysin merkityksetön biologisten elinten ero muka antaa käskyntottelunomaisen puhtaan omantunnon terroriin. Kirkon alttarin lähellä. Kun ei muualla voi. Suomessa. 2007.
Pimeää, epäsiveellistä ja kansainväliselle maineellemme kestämätöntä. Peräti arkkipiispan täytyy arvovallaan puuttua alempikastiseksi katsottuun "naiseus-syntymävammaan" kohdistuvan henkisen kidutuksen ja julkiterrorin lopettamiseksi.
Yksittäisen henkilön kohdalla naisen seksuaalisten erojen ylikorostuneen tuijottamisen voi omituisena vakaumuksena ymmärtää - meitähän on moneksi - mutta ei sen laajan joukon, joka tässä jäljempänä on nimensä tahrannut.
Hyvä nimimerkki "Lauri",
toistan tässä sen, mikä lienee toistettu tämänkin keskustelujen aikana jo useita kertoja: emme torju liturgista yhteistyötä saarnavirkaan vihittyjen naisten kanssa sen tähden, että he ovat naisia tai ettemme arvostaisi heitä naisina, vaan sen tähden, että Jumala ei ole tällaista virkaa asettanut eli on sen peräti kieltänyt.
Ja mitä karkeisiin ja loukkaaviin syytöksiisi tulee, voisit vuodattelujesi välillä kysellä vaimoiltamme, tyttäriltämme, äideiltämme, tädeiltämme, isoäideiltämme, naispuolisilta työtovereiltamme, ystävättäriltämme, tyttöystäviltämme ja kysyä heiltä, sorrammeko ja alistammeko heitä. Välitän omalta osaltani mielelläni tarvittavia yhteystietoja. Toivottavasti uskallat keskustella vahvojen, korkealle koulutettujen ja itsetietoisten naisten kanssa.
Muuten sinun on hyvä tietää, ellet sitä ole tähän mennessä huomannut, että sukupuolisuus on paljon muutakin kuin genitaaleja ja joka tapauksessa luovuttamaton osa kristillistä ihmiskuvaa.
Martti Vaahtoranta,
Tästä päästään ydinasiaan:
Naisen ja miehen ero ei ihmisenä ja kirkon työläisenä ole mitään muuta kuin sukupuolisuuden sattumanomainen määräytyminen naiseksi ja mieheksi. Vai pitikö aivoissa olla peruuttamaton vajavaisuus naisella?
Sukupuolierolla ei voi olla mitään tekoa saarnastuoliin nousemisen ja alttaripalvelun syvimmän tarkoituksen kanssa.
Harhaista naisen sortoa ja väärintulkintaa. Ei voi olla näin suuri päätarkoitus uskonnolla, että näiden erilaisten sukupuoliominaisuutensa takia on valta terrorisoida puolustuskyvytöntä naista kirkon tehtävissä sukupuolisuutensa suhteen.
On tyypillistä yliseksististä ajan henkeä kiinnittää huomiota naiseuteen ikään kuin sillä olisi vajavaisuus tehdä sitä työtä mitä mieskin.
Vertasin sitä tappamisen oikeuteen evankeliumin levittämiseksi. Samanlaista tulkinnallista ylilyöntiä ilman että tuntee tekevänsä muuta kuin käsketyn asian.
Anteeksi kärjekäs teksti aikaisemmin, mutta käsittämätön on naisten ajojahti. Kun uskonsodissa on järki voittanut tulkinnan, on aika että tässäkin järki voittaa samantyyppisen ylilyönninomaisen tulkinnan.
Tästä on kyse.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Hyvä "Lauri",
mistä "naisten ajojahdista" nyt on kysymys? Ketä jahdataan? Kuka jahtaa? Miten?
Ja mistä "aivojen vajavaisuudesta" puhut? Minä olen kuullut väitettävän, että naisväen aivot pelaavat meikäläistä paremmin, ja aika monta todistetta minulla on siitä jopa ympärilläni. Mitä oikein tarkoitat?
Tiedän kyllä naisia oikeasti - siis ihan oikeasti aina "kunniamurhia" myöten - sorrettavan monen kulttuurin parissa, ja sellaista on varmasti harrastettu ja harrastetaan vieläkin jopa kristillisyyden nimissä. Suomessa naisilla on äänioikeus ollut sata vuotta, ja meillä on naispresidentti ja naisprofessoreja ja naisjohtajia, ja on hieno juttu, että se on mahdollista. Suomen kirkossa kuitenkin hyväksyttiin naispappeus vasta paljon myöhemmin kuin monessa tässä suhteessa "takapajuisemmassa" maassa, ja tämä kertoo nähdäkseni juuri siitä, että nähtiin tämän olevan teologinen kysymys ja "suuri salaisuus" eikä mikään tasa-arvojuttu!
Minun näkökulmastani katsoen suoranaiseen kiihkoon erilaisilla nettifoorumeilla ja yleisönosastoissa noussut naispappeuden vastustajien leimaaminen milloin minkäkinlaisiksi roistoiksi ja vaatimukset saada heitä tilille rötöksistään on jotakin muuta kuin naisten konkreettisten, todellisten oikeuksien ja itse naiseuden arvon puolustamista. Kyseessä on kvasiuskonnollinen ideologia, jolle uhrataan pahimmillaan myös ne, joita sen avulla väitetään autettavan.
Tämähän erottaa ideologiat oikeasta rakkaudesta. Minä haluaisin olla rakkauden puolella enkä niiden, jotka huutavat naama punaisena: "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!" - ja kuvittelevat olevansa oikealla asialla.
Antti Laaton ehdotus aineiston kääntämiseksi kansainvälisille on todella hyvä ehdotus ja tärkeä panna jalalle välittömästi. Olemme kirkkoliitossa mm. Porvoo-ec-statement porukan kanssa. Forward in Faith-järjestö, varmasti olisi kiinnostunut taisteluistamme, samoin missourin väki ja Amerikan lestadiolaiset. Puhumatakaan LML:n kilvoittelevista kirkoista. (Porvoo-ongelmatiikkaan liittyen FiF lienee sitä reaalipreesenssiä korostavaa laitaa).
Olen valmis antamaan omat aineistoni käännöstyöhön - yhteensä muutama dokumentti.
Hei, tämän täytyy olla aprillipilaa.
Suomen vanhauskoiset tunnustukselliset luterilaiset harkitsevat paaville valittamista! Nyt ei kun kirjettä laatimaan "laajemmalle ekumeeniselle maailmalle"...
Martti Vaahtoranta,
Jos ei ole kyse seksuaalisuuteen värittyvästä naisen syrjimisestä, niin sitten on kyse aivokapasiteetin, mielenlaadun, johtajuuskyvyn aliarvostamisesta taaskin pelkän seksitunnuksen, ei haastattelujen, ei koulutuksen todellisen johtamiskykykäyttäytymisen perusteella.
Kaksi mahdollisuutta: naisen fyysiset ja henkiset erot mieheen verrattuna, palautuvat aina pelkkään suoraan seksitunnusmerkkien eroon, ei mihinkään muuhun käytännön testiin, johon nainen itse voisi vaikuttaa itseään kehittämällä.
Lähden myöskin siitä,että kukaan ei tohdi nykypäivänä aliarvioida systemaattisesti pelkän seksitunnuksen perusteella naisen henkistä kykyä tehdä kirkossa samat työt kuin mies.
Silloin jää jäänne siitä, että tosissaan kristinuskossa tulkittiin uskontoa niin, ettei synnytyksen jälkeen saanut tehdä uskonnollisia seurakunnallisia asioita kuten mies tai kuukautisvuoto oli siihen este. Molemmat siis tosissaan otettuja fyysisiä sukupuolielimiin liittyviä erotteluja miesten hyväksi.
No, näistä on päästy järjen käyttöön ja voittoon ahtaita uskonnon väärintulkintoja karsien.
Jäljelle jäävät kuitenkin yhä tästä, väitän edelleen, fyysisiin sukupuolisuuden piirteisiin, edelleen perimmältään takautuvat, räikeitä muotoja Hesarin mukaan saaneet terrorin harjoittamisen perusteet.
Älä tapa on jo pitkään ollut väkevämpi ohje kuin väkisin sodan tai terrorin tietä kristinuskon levitys.
Älä tapa lähimmäisen rakkauskäsky säätää, ettei saa henkisestikään naista nujertaa, henkisesti tappaa. Käskyn moraali ei salli oikeutta terrorilla tappaa naisen odotuksia ja ihmisoikeutta tehdä kirkossa tasa-arvoisena mitä tahansa työtä, johon yhtäläinen kyky on.
Synnintunnon lähimmäisen vahingoittamisesta luulisi olevan isommalle osalle, kuin nimiluettelon allekirjoittajien määrästä näkyy, väkevämpi kuin järjettömyytensä takia ylilyönteihin asti väärinymmärretty, vain seksuaalisuuteen perustuva naisen työtehtävän terrorisointi"käsky" kirkon eräissä tehtävissä, tehtävissä,joissa seksuaalisilla tunnusmerkeillä ei ole mitään järjellistä roolia.
Lauri, suosittelen kysymään Jarin pitkäaikaisimmalta naispuoliselta pappiskollegalta, onko hän kokenut terroria Jarin taholta. Suht hyvä juttu oli mm. viime maanantain Iltalehdessä.
Ihmisen käsityskyky syntiinlangenneena olentona on rajallinen. Siksi on Raamattu.
Sinun syyttävän sormesi osoittaessa vanhauskoisia kolme sormea osoittaa sinuun itseesi. Suosittelen myös vähemmän kärkevää lähestymistapaa asiassa. "Hedelmistään puu tunnetaan."
Lauri kirjoitti:
"Älä tapa lähimmäisen rakkauskäsky säätää, ettei saa henkisestikään naista nujertaa, henkisesti tappaa. Käskyn moraali ei salli oikeutta terrorilla tappaa naisen odotuksia ja ihmisoikeutta tehdä kirkossa tasa-arvoisena mitä tahansa työtä, johon yhtäläinen kyky on."
"Älä tapa" käsky säätää myös sen että on estettävä tekemästä syntiä. Jos joku varastaa, minulla ei ole ainoastaan oikeutta vaan jopa velvollisuus estää varkautta tapahtumasta nuhtelemalla tai varoittamalla henkilöä joka on aikeissa varastaa. Minun täytyy tappaa varkaan odotukset ja toiveet, ja onpa jopa niin että teen siinä hyvän teon. Me tosin emme ole nujertamassa naisia henkisesti, mutta tämän väärän käsityksen pappeudesta kyllä. Et voi yhdistää tekoa ja toimintaperiaatetta henkilöön, ne eivät ole yksi ja sama asia. Tuollainen argumentointi on kelvotonta.
Jos joku saa nuhtelusta pahan olon, huonon omantunnon tai murhetta, se on hyvin positiivinen asia, siitä alkaa ihmisen hengellinen parantuminen. Totuuteen voi toki reagoida toisinkin, vastustuksella ja vihalla.
Jessenjuuri,
Oliko katekismuksessa Älä tapa selityksissä, että naisen toimiminen kirkon muutamissa tehtävissä on naisen tekemää syntiä, toisen henkiseen tappamiseen rinnastettavaa?
Onpa uskonnollisuuden kannalta sivuasiasta, naisen seksuaalisesta erosta mieheen nähden, tosiaan tehty iso, iso härkänen näillä tämän saitin nimilistoilla.
Mahtaako, veljet, tässä jotakin paljon tärkeämpää sysääntyä sivuasiaksi, kun epätasa-arvoa noin katkerasti pitää "vanhauskoisuuden" nimissä säilyttää?
Ei voi käsittää, että naiselle itse valitsematta tullutta ominaisuutta olla nainen pitää keskittyä tällaisella joukkonimikirjoituksella nousta työtehtävissä sortamaan.
Ns. vanhauskoisuus nouskoon myös puolustamaan saman tien lähetyskäskyä niin, että siinäkin saa olla kunnioittamatta toisen ihmisoikeutta olla tulematta sorretuksi tai surmatuksi uskonsodassa tai terrori-iskussa. Onhan sekin perinnettä, jonka oikeutus etsittiin ylitulkitsemalla Raamatun tekstejä.
Lauri kirjoitti:
"Jos ei ole kyse seksuaalisuuteen värittyvästä naisen syrjimisestä, niin sitten on kyse aivokapasiteetin, mielenlaadun, johtajuuskyvyn aliarvostamisesta taaskin pelkän seksitunnuksen, ei haastattelujen, ei koulutuksen todellisen johtamiskykykäyttäytymisen perusteella."
Vielä ei voi sanoa paljonkaan kirkon historian perusteella naisen kyvyistä johtaa kirkkoa tai seurakuntia. Pitkän aikajakson evidenssiä on niukalti.
Sen sijaan painoarvoa on sillä, mihin kirkko on läpi aikojen asettanut toivonsa ja luottamuksensa; se on Jumalan sana. Naispappeuden vastustajille on riittänyt se evidenssi, minkä raamattu on tästä asiasta antanut. Se on uskon asia, ei järjen. Me uskomme, että Jumala tietää miksi paimenvirka ei sovellu naiselle.
Naispappeuden toimivuutta ei voida todistaa liian lyhyellä aikajänteellä. Millään järkiperusteluilla sitä ei tehdä. Tämähän on nykyihmisen kiusaus, teon pahuuden määrä mitataan välittömillä seurauksilla. Jos mitään pahaa ei heti seuraa, tehdään hyväksyvä johtopäätös. Pitkän aikajänteen seurauksia ei nähdä tai haluta nähdä. Muutaman vuosikymmenen päästä asiat nähdään jo paljon selvemmin. Mutta sanaan uskova joukko ei aio jäädä odottamaan niin pitkään, koska se uskoo ettei uudesta ratkaisusta ole odotettavissa mitään hyvää.
Nykytiedekin on todennut eron naisen ja miehen välillä sekä henkisellä että fyysisellä tasolla. Esim. naiset käyttävät aivoja eri tavalla kuin mies. Nainen hahmottaa ja käsittelee asioita eri tavalla kuin mies. Tätä tosiasiaa ei yleinen mielipide tai kirkolliskokousten päätökset toiseksi muuta.
Erääksi syyksi siihen, miksi nainen ei sovellu paimenvirkaan on se, että laumaa uhkaavat monenlaiset vaarat. Susien (harhaopettajien ym.) vastustamiseen tarvitaan miehuullisuutta, jonka Jumala voi pyhittää käyttöönsä. On tutkimuksia kirkon työntekijöistä, joissa ei kristillisiä käsityksiä on enemmän naisten joukossa kuin miesten. On myös sitä evidenssiä mikä on tullut esille viime vuosina: miksi radikaalit naispapit ja heidän kannattajasisarensa eivät reagoi millään tavalla todellisiin harhaoppeihin ja niiden esittäjiin jos kerta he ovat edustamassa kristinuskon uusinta ja valveutuneinta kastia? Eiköhän sekin kerro jotakin naisen toleranssista, hempeämielisyydestä ja tunteellisesta suhtautumisesta oppikysymyksissä sekä ennen kaikkea siitä, mitä pelastumiskysymys heidän mielissään merkittävältä osaltaan tarkoittaa: Vapautumista auktoriteetetista.
Joskus on tehty myös tutkimuksia siitä, onko nainen helpommin petettävissä kuin mies ja todettu ettei ole. Tähän on tietenkin todettava, että tutkimusta maallisella alalla ei voi verrata siihen mitä se on hengellisessä todellisuudessa. Vastaavaa tutkimusta kristinuskon kentässä ei oikein ole mahdollista tehdä.
Raamatun mukaan nainen petettiin. On myös muita raamatun kohtia tukemassa tätä. 2.Tim. 3:6 kertoo siitä, miten harhaopettajat viettelevät juuri naisia. Raamatun harvoista naisprofeetoista Mirjam nousi vastustamaan Moosesta. Jumala varoitti kuningas Salomonia vieraskansojen naisista; "Älkää yhtykö heihin, älköötkä hekään yhtykö teihin; he varmasti taivuttavat teidän sydämenne seuraamaan heidän jumaliansa."
Viime kädessä nämä ovat uskon asioita. Joka ei usko, joutuu ottamaan oppia kantapään kautta. Jos ei raamatusta tässä tai muissa kysymyksissä välitetä, on siihen tyytymättömien perustettava oma uusi kirkko. Sellainen kirkko voi ottaa tunnustuksekseen vaikkapa järjenmukaisuuden, mutta se ei ole enää kristillinen kirkko. Oikea kirkko on syntynyt Jumalan sanasta. Kirkkoa ei olisi olemassa ilman tätä sanaa.
Nimimerkki "Jessenjuuri":
Oman kokemukseni perusteella olen vähän sinua skeptisempi sen suhteen, että naisten miehiä suurempi heikkous kiusausten ja opillisten harhojen edessä olisi se syy, jonka tähden saarnavirka annettiin miehille. Tunnen siinä määrin viisaita, hurskaita, lujia ja määrätietoisia sisaria ainakin näissä "vanhauskoisissa" piireissä, että joskus ajattelen, että asia onkin päinvastoin.
Mutta erilaisia ollaan, se on selvää. Sieltä ne syytkin tähän ratkaisuun varmasti löytyvät. Se salaisuus on todella suuri - mutta ihana. Ja vastuun siitä kantaa Jumala.
Nimimerkki "Laurin" vuodatuksiin on vähän vaikea ottaa kantaa.
Jessenjuuri,
Kiitos, nyt tuli sitä tekstiä, mitä ei oikeastaan kukaan ole uskaltanut auki kirjoittaa.
Naisella on predestinoitu heikkous hoitaa henkisesti tarpeeksi korkealla tasolla vaativaa tehtävää.
Tuota kannanottoa ei kuitenkaan noudateta naiskiintiöajattelussa.
Sitä ei myöskään noudateta valtiollisissa vastuunalaisissa tehtävissä. Esim turvallisuuspolitiikassa nainen saa antaa kansainvälisen lupauksen poistaa maamiinat imperialistisen naapurimme aikeita ennalta estämästä. Yksipuolinen puolustuksen heikennys - johon tosin tosi miesten ei olisi ollut pakko suostua.
Näinkö on viisaus viimein löydetty? Heikomman astian ei kuulu saada tasa-arvoista asemaa, koska ei kykene siihen. Varjeltavana on liian suuri epäonnistumisen vaara. Seurakunta on liian kallisarvoinen riskeerata sitä vaaraa?
Nimimerkki "Lauri":
Nyt alkaa valjeta! Tänne Saksaan saakka ei sunnuntain Hesaria kanneta, ei varsinkaan, jos sitä ei tilaa. Reagoitko sinä sen kirjoitukseen epäasiallisesti kohdelluista naispapeista, kun puhuit "ajojahdista" ja muuta vastaavaa?
Luin tästä jutusta Jarin blogin uusimmasta viestistä. Olisit kertonut meille, mitä tarkoitat! Minä nimittäin kuvittelin, että keskustelemme nyt siitä tilanteesta, jossa Jari Rankinen on seurakunnassaan ja siitä pappien vetoomuksesta, jonka olen itsekin allekirjoittanut!
En ole Hesarin juttua nähnyt, mutta häpeän kaikkien niiden virkaveljien puolesta, jotka ovat mahdollisesti syyllistyneet naispuolisten työtoveriensa halventamiseen tavalla tai toisella. Sanoudun sellaisesta epäilemättä useimpien kanssani samalla tavalla papinvirasta ajattelevien kanssa jyrkästi irti.
Sitä vain en ymmärrä, mitä tekemistä on tämmöisillä sikailuilla - jos semmoisista on kysymys - tämän keskustelumme kanssa. Tietääkseni Jari Rankinen ei ole moiseen syyllistynyt emmekä me, hänen ja Vesa Pöyhtärin puolesta vedonneet virkaveljet, sellaista hyväksyneet emmekä suositelleet. Jospa siis pysyttäisiin asiassa.
Valitan, yli neljäsosa sivun kokoinen valokuva oli HS 1.4.2007 s. D4 Vammalan naispapista.
"28-vuotias Johanna Yläranta vaihtaa tänä viikonloppuna seurakuntaa Vammalasta Hämeenlinnaan. Hän ei jaksanut kuin 9 kk työskennellä Vammalassa."
"Yläranta kertoo monista ahdistavista tilanteista.Naispappeutta vastustava pastori ei suostunut pitämään hänen kanssaan koululaisjumalanpalvelusta. Yläranta perui rippikoululaistensa kanssa tutustumiskäynnin jumalanpalvelukseen, sillä siellä olikin tiukan linjan saarnaaja vierailijana."Olisin joutunut pukemaan työtehtäviin papin puvun. En uskaltanut mennä.""
""Työni oli puoliksi sairaalapastorin työtä. Potilaat ottivat jatkuvasti kiistan esille. Että mitä ajattelet tilanteesta? Se oli ahdistavaa, koska en voinut tehdä työtä, kun kaikki muu jäi tämän kysymyksen varjoon.""
Ym. Uskokaa. Se on PÄÄASIA Vammalassa. Erittäin arvokas sanankylvö nuorisoonkin saa väistyä tärkeimmän asian, naisjahdin tieltä.
Hyvä Martti Vaahtoranta, Kiitän, että joku muu kuin minä nimitti tätä äsken sikailuksi. Ja että pitäisi pysyä asiassa.
Outoa, että Lauri puhuu naisjahdista. Eikö kyse ole aivan päivataisesta? Eihän Jari seurakunnan naispappeja jahtaa vaan päin vastoin, yrittää pysyä poissa tieltä. Mitä tulee nuorisotyöhön, ja ottaen huomioon nimenomaan Jarin työn nuorten ja nuorten aikuisten parissa, pitäisi Laurin kommentti kai muuttaa muotoon: "Erittäin arvokas sanankylvö nuorisoonkin saa väistyä tärkeimmän asian, naispappeuteen taipumattoman Jarin jahtaamisen tieltä."
Lauri kirjoitti:
"Naisella on predestinoitu heikkous hoitaa henkisesti tarpeeksi korkealla tasolla vaativaa tehtävää.
Tuota kannanottoa ei kuitenkaan noudateta naiskiintiöajattelussa.
Sitä ei myöskään noudateta valtiollisissa vastuunalaisissa tehtävissä."
Minä en ole puhunut valtion tai yhteiskunnan tehtävistä. Hengellisessä maailmassa ulottuvuuksia on hieman enemmän hahmotettavaksi.
Joka ei usko, se ei käsitä ja olkoon käsittämättä.
Vielä: Lauri, vääristät nyt Martti Vaahtorannan sanomisia.
Mutta hyvä "Lauri",
eihän tuo, mitä kerroit Johanna Ylärannan suulla Vammalan tapahtumista, ollut mitään "ahdistelua" eikä varsinkaan sikailua! Kyseessä olivat tunnettu tunnustuskonflikti ja sen tunnetut seuraukset.
Tietenkin tämmöinen selvittämätön tilanne ja haluttomuus hoitaa sitä työyhteisön puitteisa rakkaudellisesti ja sivistyneellä tavalla, ilman uhkailuja ja julkisia ajojahteja, aiheuttaa jännitteitä ja ahdistusta herkissä ihmisissä puolin ja toisin. Ei puhettakaan muusta! Ymmärrän Johanna Ylärannan tunteita oikein hyvin, vaika katsonkin tilannetta toisen puolen näkökulmasta.
Jos sen sijaan aiheesta olisi voitu avoimesti puhua ja sopia aito tapa elää ja tehdä töitä yhdessä eri vakaumuksista huolimatta, tämä olisi paljon helpompaa. Voisi kohdata ihmiset ihmisinä ja pitää aatteet aatteina ja katsoa, mihin asti mennään yhdessä, mistä eteenpäin taas eri reittiä. Helppoa se tosin tuskin koskaan voisi olla - jännitteen kanssa olisi vain osattava elää. Sellaista kuitenkin on rakkaus, joka Pyhän Raamatun mukaan ottaa "heikon veljen" vakaumukset huomioon eikä tee omasta vapaudestaan tälle kompastuskiveä uskossa. (Ja kaiken lisäksi juuri tähän "rakkauteen" vedottiin, kun Suomen kirkossa aikanaan otettiin "vapaus" hyväksyä naispappeus, meidän vastustajien pitäessä sitä "uskon" kysymyksenä.)
Naispapit ja heidän kannattajansa ovat kuitenkin sikäli hyvässä asemassa, että heidän takanaan ja tukenaan ovat sekä paikallinen että mahtava keskuslehdistö, televisio ja radio ja tietenkin "tavalliset ihmiset", jotka kirjoittavat kenenkään hätistelemättä mitä tahansa törkeyksiä nimimerkkiensä suojissa - sekä ennen kaikkea mahtinsa täyteyttä pullisteleva kirkollinen valtakoneisto, joka voi aina nojautua "yleiseen mielipiteeseen" ja jonka ei näin ollen tarvitse tukeutua Jumalan Sanaan. On monta olkapäätä, joita vastaan itkeä, kun tuntuu pahalta.
Meikäläisillä nämä olkapäät sen sijaan ovat vähissä. Suomessa tuntuu olevan fiksua lyödä lyötyä ja nauraa niille, jotka tyhmyyttään seisovat vakaumuksensa takana eivätkä nauti niistä eduista, joita periksiantaminen, vaikka vain pieni kumarrus oikeaan suuntaan, toisi tullessaan. Jaloa, kristillistä ja ylevää!
Lauri,
Pidän sopimattomana tapaa, jolla revittelet täällä seurakuntamme asioita ilmeisen tietämättömänä todellisesta tilanteesta. Sitäpaitsi poimit Hesarin jutusta vain Ylärannan kertomuksen ja jätit mainitsematta Mirja Tenkasen myönteisen lausunnon Jarista (ks. uusin Jarin kirjoitus).
Hesarin juttu on tietysti samassa linjassa aiempien, vanhauskoisia leimaavien lehtijuttujen kanssa. Sävyä rumentaa se, että nyt nostetaan nuo häiriintyneiden ihmisten lähettämät nimittelyviestit ym. tähän yhteyteen ja kiihotetaan kansaa edelleen. Toisaalta jutun lopussa on positiivinen, Tenkasen lyhyt haastattelu. Ja onhan jutusta löydettävissä myös nämä väitteet: - Nuoret naispapit eivät jaksa ristiriitoja yhtä kauan kuin vanhemmat. - Naispappeuden torjujat eivät hävinneetkään olemattomiin niin nopeasti kuin luultiin - tarvitaan siis järeämpiä toimia.
Useimmissa (ja niitä on ollut paljon) Aamulehden, Satakunnan Kansan ja paikallislehtien jutuissa seurakuntamme asioista on kirjoitettu asenteellisesti ja monet niistä ovat sisältäneet suoranaisia asiavirheitä. Murheellista on se, että seurakunnan johto ei ole selkeästi sanoutunut irti leimaavista kirjoituksista. Jarin ja hänen työtovereidensa ja yksittäisten seurakuntalaisten on ollut pakko vastata syytöksiin oikeudenmukaisuuden vuoksi. Normaalisti vastuu tällaisesta kuuluisi niille, joille on uskottu seurakunnan johtamisen tehtävät.
Vav,
Silti kysyn, oliko Hesarin artikkelissa selostettu tilanne naispappeuden torpedoimiseksi niin pakottava, että koululaisten, rippilasten ja sairaalapotilaiden hengellinen kehitys piti asettaa vähemmän tärkeäksi asiaksi mokoman sun sukuelineron takia?
En vieläkään jaksa uskoa, että Vammalasta ulos savustettu naispappi oli henkisiltä kyvyiltään huono papinvirkaan, että hänet sen takia nonsaleerattiin.
Syynä oli siis hänen seksuaalinen ulottuvuutensa.
Muuten ei tätä uskomatonta, seurakuntatyön uhraamista naispappeuden vastustaminen eteen voi ymmärtää.
Ei palkkaa voi maksaa tällaisesta seurakuntatyön hoitamisesta, sivuasioiden asettamisesta kauas pääasioiden edelle ja maksettua päätyötä vakavasti vahingoittaen.
Arkkipiispa on ollut pitkämielinen, mutta sillä on tullut viimeinen raja aivan aiheesta vastaan. Maksetun työn pitää tuottaa seurakunnassakin. Vakaumuksen varjolla pelleilyn aika saa olla ohi.
Entä jos yhdellä papilla on vakaumus, ettei suostu samaan kirkkoon kiroilevan papin kanssa? Tätähän riittää, jos naurettavilla vakaumuksien ylilyönneillä työelämässä aletaan pelata laittomaan korpilakkoiluun ja työpaikkakiusaamiseen asti.
Arvoisa nimimerkki "Lauri",
puuttumatta Vammalan tilanteeseen, jonka tunnut tuntevan paremmin kuin paikkakuntalaiset, kysyn vain, missä kohtaa Raamatussa on sellainen "Herran käsky", johon joku voisi vedota omantuntonsa katteeksi kuultuaan virkaveljensä kiroilleen?
Emme me perinteellisen virkakäsityksen kannattajat nimittäin ensi sijassa vetoa omaantuntoomme, joka on varsin hutera laite, jos seisoo tyhjän päällä ja pitää itsestään kiinni, vaan Jumalan ilmoitukseen sellaisena, kuin se on meillä Hänen kirjoitetussa Sanassaan. Haluamme sitoa omantuntomme siihen Sanaan, joka Suomen Kirkkolain Kirkkojärjestyksen mukaan on yhä ylin ohje kaikissa kysymyksissä, jotka koskevat Kirkon oppia ja elämää.
Kuinka monta kertaa tämä täytyy sanoa, että se tulee kuulluksi? Miksi Suomen kirkko ei noudata omaa lakiaan? Miksi Jari Rankista ja muita samalla tavalla uskovia pappeja yritetään hätistää viroistaan vetoamalla tämän Jumalan Sanan sijasta erilaisiin enemmistöpäätöksiin ja maalliseen lainsäädäntöön?
Kiroilematta, mutta keskustelun nimimerkki "Laurin" kanssa tältä osin jättäen
Martti Vaahtoranta
TT, pastori, lähetystyöntekijä
Martti Vaahtoranta,
Otetaan Luuk 3:23-38.
Jeesus on siinä miesketjussa numero 77, Aatami mukaanlukien.
Oletetaan, että löytyy pappeja, jotka uskovat, että arkeologit ja DNA-tutkimukset osoittavat, ettei tuo 77 polvea voi pitää paikkaansa. Sehän tarkoittaa, jos vuosisataan mahtuu vaikka 3 miespolvea, ihmisen olemassaolon ikänä alun tapahtuneen vain 2300 vuotta eKr.
Sitten oletetaan altis etsijäsieluryhmä, joka etsii ja omii Raamatun jonkin kohdan kirjaimellisen vakaumuksen.
Uskoo siis vuorenvarmasti, että arkeologit ja DNA-tutkijat ovat väärässä tapahtumissa noin vuotta 2300 edeltävältä ajalta.
Hyvä näin. Vakaumus saa olla itse kullakin.
Mutta: työelämässä, jälkimmäinen - tai jompi kumpi näistä pappisryhmistä - alkaakin boikotoida toisen vakaumusta. Ei vain boikotoida ja alistaa toista toimimaan oman vakaumuksensa mukaan, vaan pistämällä hyrskyn myrskyn työyhteisön nuorisonkasvatustyön puolella, esimerkiksi.
Anteeksi vaan, mutta lähetystyötekijänä varmasti tulee suvaitsevaiseksi tehdä työtä toisenlaisen vakaumuksen omanneen kanssa sanelematta yhteiselle työyhteisölle omia korpilakkoilusääntöjään.
Tästähän on kyse. Kärpäsen nostamisesta härkäseksi. Ja sen varjolla kummallinen lankeemus, että itsekkäästi yltiökorostettu vakaumus on niin fanaattista laatua, että se muka pakottaa loukkaamaan työyhteisön työrauhavelvoitetta, saattamaan asiakkaat kärsimään hengenravinto-odotuksissaan ja terrorisoimaan työtoveria tämän yrittäessä tehdä palkkansa eteen työtä, johon kiistatta kykenee.
Nyt vain joukolla pois tuosta allekirjoittajien ryhmästä ja pistämään kädet ristiin, että arkkipiispa lyhyen kaavan mukaan laittaa ruotuun häiriköt, Raamatun valtasanoman sivujuonnevakaumuksilla isottelevat.
Hei, Lauri,
et kai pelkää, että sinun omia jumalanpalveluksiasi oltaisiin jollakin lailla muuttamassa tai ajamassa pois ? Ajattelet kivasti naisten puolesta. Naispappeus ei ole häviämässä minnekään. Tämä viimesyksyinen ehdotus on ihan toisenlainen. Siinä naispappeuden torjujat väistävät.
Oleellista tässä on suvaitsevaisuus sillä tavoin, ettei kenenkään minkäänlainen vakaumus nouse fanaattisuuteen asti.
Fanaattisuuden ilmentymä on sota, terrori, työpaikkakiusaaminen, lähimmäisen tasa-arvontunnon loukkaaminen omien vakaumus-nimisten yllykkeiden voimasta.
Tottakai vakaumus saa olla olemassa, mutta sen varjolla ei saa eksyyntyä tekemään sellaista, mitä ei ilman vakaumuksen antamaa häiritsevää oikeutuksen tunnetta missään nimessä tekisi. Siis vääryyttä lähimmäiselle ja huonoja työtuloksia työpaikan asiakaskunnalle.
Kuka pappisvihkimyksen saanut tekisi yleisen perusmoraalinsa oikeuttamana sellaista, mitä naispappien vastustajat ovat vahingoista piittaamatta tehneet?
Ei kukaan. Vakaumus vain vääristää moraalintajun.
Ei ole mikään ihme, että ihmisissä, papeissakin, on omanlaisiaan inhimillisiä heikkouksia, jotka sisäisen äänen käskeminä sallivat omantuntonsa yleisen käyttäytymiskoodin rikkomisen. Yksittäistapaukset ovat siis ymmärrettäviä.
Kummeksun ainoastaan tukijoiden valtavaa nimilistaa, massaliikettä, että noin moni lähtee yleisin moraalikoodinsa sumentaneena tukemaan palkatussa työssä korpilakkoilua mitä omituisimmalla verukkeella: oikeutuksen tunteella estää samanlaisen vakaumuksen ulkopuolella olevia tekemään osaamaansa yleisönpalvelutyötä.
Se on rotuopin sanallista kannattamista pahempi rike, sillä siinä ylletään sanoista tekoihin:
korpilakkoon, työpaikkakiusaamiseen, naiseuden nitistämiseen työtehtävissä, joissa naiseuden tunnusmerkeillä ei ole mitään järjellistä ilmenemistietä.
Nimimerkki "lauri" ei lue mitä hänelle kirjoitetaan. Lisäksi hänen hahmottelemansa käsitys vanhalla virkakannalla olevien harjoittamista "naisvainoista", "rotuopeista" ja "terrorista" on liioittelevuudessaan harhainen eikä perustu mihinkään empiiriseen evidenssiin. Oli nimimerkki "lauri" sitten trolli, joka haluaa tahallaan ärsyttää muita keskustelijoita, tai sitten pahaa oloaan ja vihaansa vilpittömästi purkava kirjoittaja, olen sitä mieltä, ettei hänen kirjoituksiinsa ole aihetta tämän enempää reagoida - elleivät ne sitten sisällöllisesti muutu olennaisesti asiallisemmaksi. Hyödytön riitely ei rakenna.
Antti,
Ei tässä mitään riitelemistä tarvita.
Helsingin Sanomien 1.4.2007 sivu D4 kertoo, minkä vallan naispappeja vastustava vakaumusveruke kirkko-oganisaatiossa on kyennyt ottamaan,ja miten oikealla asialla arkkipiispa on normalisoidessaan senkin työyhteisön pelisäännöt.
Kärjistys, että se on terroria, työpaikkakiusaamista, johtuu siitä, ettei missään muussa työyhteisössä tuollainen vallankäyttö naisen tasa-arvoa vastaan ole mahdollinen.
Matilda,
Aivan turhaa mekkalointia.
Ja siksi arkkipiispa pistää nämäkin työpaikat noudattamaan normaaleja työelämän käytäntöjä.
Sen jälkeen tästä asiasta ei tarvitse puhua eikä pukahtaa. Normalisoinnin jälkeen on rauha maassa ja ennen pitkää kaikkien mielissäkin.
Kunnes otetaan esille taas seuraaava asia, joka herättää närää taas pitkän aikaa. :/
Siunattua pyhää ystäville ja vastustajille!
1.Korinttolaiskirje
(apostoli Paavali sanoo)
11:1 Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja.
11:2 Minä kiitän teitä, että minua kaikessa muistatte ja noudatatte minun opetuksiani, niinkuin minä ne teille olen antanut.
11:3 Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää.
1. Kor
14:37 Jos joku luulee olevansa profeetta tai hengellinen, niin tietäköön, että mitä minä kirjoitan teille, se on Herran käsky.
14:38 Mutta jos joku ei sitä ymmärrä, niin olkoon ymmärtämättä.
Apt 9:15
(Herra sanoo Paavalista)
"...hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen..."
Luuk 7:35
(Jeesus sanoo)
Ja viisaus on kaikkien lastensa puolelta oikeaksi näytetty.
Tuomo,
Kun naisen tasa-arvolakiasia on ojennuksessa arkkipiispan paimennuksen mukaisesti, yksi "seuraavista asioista" ratkeaa pitkälti samalla:
Samaa sukupuolta olevien avioliittoa en usko koskaan tulevan pakotettuna työtehtävänä kenellekään vastaan. En usko, että sille koskaan hyväksytään edes minkäänlaista ohjeellista vihkikaavaa.
Sen verran muoti-ilmiöiksi liitto ja poikkeavuus ilman liittoa kuitenkin ovat jo tarttuneet, että ei voi kieltäytyä yhteistyöstä normaalien, sitä asiaa sivuamattomien työtehtävien tekemisestä henkilön kanssa, joka on joko julkisesti tai salaa seksuaalipoikkeava.
Kaikkein viisainta olisi noudattaa siinä valtakunnan säädettyjä tasa-arvolakeja ilman asian minkäälaista erillistä esillenostoa paimenkirjemuodossa, siis hiljaisesti virallisesti vaikenemalla koko asiasta.
Näin siitä syystä, että myös pedofilia on yhtälainen parantumaton seksuaalinen suuntautumistaipumus. Se on jo nyt saanut rohkaistusta nykyisestä seksuaalipoikkeavuuksien tasa-arvon ihannoinnista ja lakisaavutusten julkisesta hehkutuksesta.
Naisten tasa-arvolain noudattamispaimennuksen jälkeen vaikeneminen on edelleenkin kultaa seksuaalisuuntautumislain vatvomisessa minkäänlaisissa ohjeistuksissa.
Jos "seuraava asia" koskee naisen oikeuden siunaamista teettää raskauden keskeytys, vaikeneminen siitä on käsittämätöntä.
Syntymättömän lapsen ihmisoikeuksia kuuluu puolustaa. Lääkärinetiikkaan kuuluu ottaa kantaa. Synnytystä edeltävä masennus on liian tilapäinen, heppoinen veruke lääketieteelliseksi perusteeksi elämänkehityksen keskeyttämiseen. Tähän varmasti löytyy tahdikasta kristillistä lähestymistapaa passiivisuuden sijasta.
Ongelma on siinä, että kirkko on lähtenyt sille tielle, jossa omaa linjaa ei enää etsitä omista perusteista, Raamatusta, käsin vaan uskottavuuden katsotaan olevan riippuvainen yhteiskunnassa vallalla olevien arvojen mukailemisesta. Jos yhteiskunnassa samaa sukupulta olevien avioliitot ja abortit hyväksytään, niin miksei kirkkokin siis hyväksyisi ja siunaisi niitä, ehkä pienellä "konservatiivisella" viiveellä. Ja kun kirkko kerran on jotain hyväksynyt, niin - ehkä taas pienellä viiveellä ja totutteluajalla - jokaisen viranhaltijan on asia hyväksyttävä, tai jos ei hyväksyttävä niin ainakin toimittava niin kuin enemmistö on päättänyt. Voi meitä!
Niin eli siirrytään seuraavaan vaiheeseen: voiko (muutaman vuoden päästä) seurakuntavirassa työskentelevä pappi kieltäytyä omantunnonsyistä siunaamasta homoliittoa jos hänen esimiehensä määrää hänet sellaiseen työtehtävään? Jos hän kieltäytyy, niin onko se vähemmistöjen syrjintää vai pelkkä velvollisuuksien laiminlyönti?
Sepä se. Hyviä pointteja teillä kaikilla. Itse olen sitä mieltä, että hyvinkin saatamme seurata Ruotsin jalanjälkiä samaa sukupuolta olevien siunaamisessa, mutta siellähän tilanne on ainakin toistaiseksi vielä se, että kenenkään papin ei ole pakko siunaamista suorittaa, pariskunnan täytyy itse löytää pappi, joka siihen suostuu.
Poikkeavat seksuaaliset suuntautumistaipumukset eivät missään tapauksessa ole ehdottoman parantumattomia! Moni pesunkestävä homoseksuaali, joka on halunnut eheytyä seksuaalisesti, on pitkän (karkeasti n. 2-10 vuotta) prosessin aikana pystynyt omaksumaan heteroseksuaalin käytöksen. Prosessi sisältää aika paljon monia eri juttuja, ja se ei missään tapauksessa ole helppo - mutta ei myöskään mahdoton sille, jolla on uskoa, tahtoa ja nöyryyttä.
Hienoa, Lauri, että ajattelet abortista tuolla tavoin. :)
Tuomo ym,
Ehdotan, että tämä satalukuinen joukko tällä saitilla keskittää voimansa auttamaan pienipalkkaista hoitajaa koskaan enää joutumasta tähän tilanteeseen:
"Mitä minä teen, tohtori, kun se sätkii vadilla?"
"Et mitään, kyllä se ajan kanssa sen lopettaa."
On niin käsittämättömän surullista, miten kouluttautuneet, älykkäät, modernit ihmiset elävät noin keskiajalla. Ei homoseksuaalisuutta voi verrata pedofiliaan. Eikä sitä voi pitää parantumattomana tai parannettavissa olevana sairautena. Se on ihmisen ominaisuus, osa hänen olemustaan.
Ikävää, että se ahdistaa Sinua, mutta niin vain on. Ikävää, että se ehkä koskettaa Sinussa jotakin sellaisia tuntoja, jotka haluat pitää piilossa, mutta ehkä ne on hyvä kaivaa esiin.
Ikävää, jos kieltäydyt käsittelemästä asiaa. Ikävää, jos kuvittelet, että jonkun ihmisen seksuaalinen taipumus tarttuu, tai tekee sinulle jotain pahaa.
Ihan niin kuin en kuvittele jokaisen heteron himoitsevan (enkä itse todellakaan himoitse, yök!) jokaista vastaan tulevaa vastakkaisen sukupuolen edustajaa, ei tarvitse pelätä jokaisen homoseksuaalin käyvän kaikkien samaa sukupuolta olevien kimppuun.
Kannattaa lukea,mitä Martti Nissinen on sanonut luennoissaan ja esitelmissään homoseksuaalisuudesta Raamatusta. Mutta ehkä tämä kaikki on turhaa. Te olette yhtä sokeita erilaisille Raamatun tulkinnoille tässä asiassa, kuin olette virkakysymyksessä.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Surullista, mutta vaikuttaa siltä, että Helsingin Sanomien 1.4.2007 sivu D4 on tehnyt tehtävänsä.
Eipä ole ihminen paljon muuttunut vuosienkaan saatossa, sillä aikoinaan ylimmäinen pappi Kaifas vaati tajunnallista totuuttaan noudattavan Ihmisen pojan pään vadille ja nyt sitä vaati oma ylimmäinen pappimme (arkkipiispa). On vain todettava Mestarin tavoin:"Matt.22:29". Ja lisättävä edelliseen vielätoteamus: "Markus 7:7-9.
On todella hienoa, että muutamat ihmisistä kuitenkin kuuluu niihin, jotka eivät maista kuolemaa, ennen kuin näkevät Jumalan valtakunnan tulevan voimassansa(Markus 9:1). Jari Rinkinen vaikuttaa vahvasti eräältä noista harvoista.
Pahoittelen edellisessä kommentissani Rankisen muuttumista Rinkiseksi. Tällaisia tahattomia vahinkoja tapahtuu puolisokeudestani johtuen lähes päivittäin. Anteeksi vielä kerran.
Lähetä kommentti
<< Home