Kaitsentaa
Piispainkokous viime syyskuussa painotti, että senkaltaista tilannetta, joka nyt on Vammalassa, tulee hoitaa kaitsennalla - kuunnella, neuvotella, sovitella ja etsiä ratkaisua. Tämän päivän Iltasanomissa piispa Wille Riekkisen kerrotaan korostaneen, että sopuun tulee pyrkiä kaitsennallisin keinoin. Tänään jaetussa Alueviestissä Vammalan vs. kirkkoherra Hannu Kilpeläinen kertoo, että työyhteisökokouksissa ja pappien kokouksissa tätä asiaa - etten toimita messua yhdessä papiksi vihityn naisen kanssa - on käsitelty ja yritetty sovitella sekä löytää ratkaisuja.
Saattaa saada käsityksen, että minulle on tarjottu useita eri vaihtoehtoja, joista mikään ei ole käynyt. Niin ei ole. Kanssani on kyllä keskusteltu ja yritetty taivutella toiseen käsitykseen kuin minulla on. Vain tämä vaihtoehto on tarjottu: messu on toimitettava yhdessä papiksi vihityn naisen kanssa. Toisaalta mitään muuta minulta ei ole vaadittu.
Joku jossakin kokouksessa esitti sitä mahdollisuutta, että minut siirrettäisiin Sammaljoen kirkon pastoriksi - siellä kun messun toimittaa aina yksi pastori. Näin vaikea tilanne voitaisiin ratkaista. Ehdotukseen vastattiin, että tämä olisi töiden järjestelyä sukupuolen perusteella ja siten syrjintää. Samassa kokouksessa ehdotettiin, että minulle osoitettaisiin työala, jossa vain hyvin harvoin on jumalanpalvelusvuoro Tyrvään kirkossa - ja nämä harvat jumalanpalvelukset voitaisiin hoitaa siten, ettei yhteentörmäystä tulisi. Vastaus oli sama kuin edelliseen ehdotukseen. Anoin palkatonta virkavapautta sille sunnuntaille, jona minut oli laitettu toimittamaan messu yhdessä naispastorin kanssa. Tähän anomukseen ei suostuttu. Jossakin kokouksessa ehdotin, että messun Tyrvään kirkossa toimittaisi yhä useammin vain yksi pastori avustajinaan diakoniatyöntekijä ja tarvittava määrä maallikkoja. Tähän ehdotukseen ei tartuttu.
Jos on vain yksi vaihtoehto ja mitään muita vaihtoehtoja ei ole, neuvottelusta tai sopimisesta ei kannattaisi puhua.
Tämän päivän Alueviestin pääkirjoitus oli suoraviivainen: Vammala on saanut jo tarpeeksi kielteistä mainosta yhden miehen vuoksi. Asiassa on edettävä nopeasti. Minusta on päästävä. Lehden päätoimittaja Erkki Petman varoitti myös hoitovapaalla olevaa seurakuntapastori Markus Malmivaaraa: hänelläkin on vain kaksi vaihtoehtoa - tehdä yhteistyötä naispapin kanssa tai vaihtaa maisemaa. Kovaa tekstiä. Ongelmia ovat ne, jotka toimivat samalla tavalla kuin ovat toimineet ja joiden toimintatapa on ollut tiedossa ja hyväksytty, kun heidät on valittu tehtäviinsä. Ongelma ei ole se, että nyt seurakuntaan on uusilla ohjeilla synnytetty ongelma - tai ongelman vakavuus on moninkertaistettu - ja kahta seurakunnan pastoria painostetaan erottamisen uhalla vaihtamaan vakaumustaan, tai ainakin toimimaan sitä vastaan.
Tämän päivän Iltasanomissa Riekkinen myös osoittaa ovea kaltaisilleni pastoreille: pitäisi lähteä ja perustaa oma kirkko. Ilmeisesti piispa osoittaa ovea myös niille seurakuntalaisille, jotka eivät pidä naispappeutta oikea ratkaisuna. Ehkä niillekin, jotka eivät voi pitää oikeana sitä, että naispappeuden torjujat ajetaan kirkosta pois. Enpä ole kuullut kirkkomme piispan kehottaneen ketään muita lähtemään kirkosta. Voi uskoa, opettaa tai elää miten tahansa, mutta se ei anna aihetta moisiin puheisiin. Naispappeuden torjuminen on ainoa synti, jonka takia kirkosta on syytä lähteä.
Hetki sitten piispa Riekkistä haasteltiin Radio Novassa. Hän kertoi naispappeuden olevan Raamatun mukaista. Itse ajattelen Raamatun opettavan toisin. Aiheesta löytyy mielestäni oikein hyvä artikkeli seuraavassa osoitteessa www.sley.fi/luennot/ESITYS/NaispargumEK96.htm.
Saattaa saada käsityksen, että minulle on tarjottu useita eri vaihtoehtoja, joista mikään ei ole käynyt. Niin ei ole. Kanssani on kyllä keskusteltu ja yritetty taivutella toiseen käsitykseen kuin minulla on. Vain tämä vaihtoehto on tarjottu: messu on toimitettava yhdessä papiksi vihityn naisen kanssa. Toisaalta mitään muuta minulta ei ole vaadittu.
Joku jossakin kokouksessa esitti sitä mahdollisuutta, että minut siirrettäisiin Sammaljoen kirkon pastoriksi - siellä kun messun toimittaa aina yksi pastori. Näin vaikea tilanne voitaisiin ratkaista. Ehdotukseen vastattiin, että tämä olisi töiden järjestelyä sukupuolen perusteella ja siten syrjintää. Samassa kokouksessa ehdotettiin, että minulle osoitettaisiin työala, jossa vain hyvin harvoin on jumalanpalvelusvuoro Tyrvään kirkossa - ja nämä harvat jumalanpalvelukset voitaisiin hoitaa siten, ettei yhteentörmäystä tulisi. Vastaus oli sama kuin edelliseen ehdotukseen. Anoin palkatonta virkavapautta sille sunnuntaille, jona minut oli laitettu toimittamaan messu yhdessä naispastorin kanssa. Tähän anomukseen ei suostuttu. Jossakin kokouksessa ehdotin, että messun Tyrvään kirkossa toimittaisi yhä useammin vain yksi pastori avustajinaan diakoniatyöntekijä ja tarvittava määrä maallikkoja. Tähän ehdotukseen ei tartuttu.
Jos on vain yksi vaihtoehto ja mitään muita vaihtoehtoja ei ole, neuvottelusta tai sopimisesta ei kannattaisi puhua.
Tämän päivän Alueviestin pääkirjoitus oli suoraviivainen: Vammala on saanut jo tarpeeksi kielteistä mainosta yhden miehen vuoksi. Asiassa on edettävä nopeasti. Minusta on päästävä. Lehden päätoimittaja Erkki Petman varoitti myös hoitovapaalla olevaa seurakuntapastori Markus Malmivaaraa: hänelläkin on vain kaksi vaihtoehtoa - tehdä yhteistyötä naispapin kanssa tai vaihtaa maisemaa. Kovaa tekstiä. Ongelmia ovat ne, jotka toimivat samalla tavalla kuin ovat toimineet ja joiden toimintatapa on ollut tiedossa ja hyväksytty, kun heidät on valittu tehtäviinsä. Ongelma ei ole se, että nyt seurakuntaan on uusilla ohjeilla synnytetty ongelma - tai ongelman vakavuus on moninkertaistettu - ja kahta seurakunnan pastoria painostetaan erottamisen uhalla vaihtamaan vakaumustaan, tai ainakin toimimaan sitä vastaan.
Tämän päivän Iltasanomissa Riekkinen myös osoittaa ovea kaltaisilleni pastoreille: pitäisi lähteä ja perustaa oma kirkko. Ilmeisesti piispa osoittaa ovea myös niille seurakuntalaisille, jotka eivät pidä naispappeutta oikea ratkaisuna. Ehkä niillekin, jotka eivät voi pitää oikeana sitä, että naispappeuden torjujat ajetaan kirkosta pois. Enpä ole kuullut kirkkomme piispan kehottaneen ketään muita lähtemään kirkosta. Voi uskoa, opettaa tai elää miten tahansa, mutta se ei anna aihetta moisiin puheisiin. Naispappeuden torjuminen on ainoa synti, jonka takia kirkosta on syytä lähteä.
Hetki sitten piispa Riekkistä haasteltiin Radio Novassa. Hän kertoi naispappeuden olevan Raamatun mukaista. Itse ajattelen Raamatun opettavan toisin. Aiheesta löytyy mielestäni oikein hyvä artikkeli seuraavassa osoitteessa www.sley.fi/luennot/ESITYS/NaispargumEK96.htm.
posted by Jari Rankinen | 4:14 ip.
47 Comments:
Ihan kuin tässä olisi hiukan hammas hampaasta -meininkiä. Moni pappisnainen kokee, että teette heille tai meille saman henkisesti kuin mitä sinulle nyt tehdään konkreettisesti. Eivätkä hyljätyksi tulemisen kokemukset ole meillekään pelkkää onnellisuutta, vaikka Kristus olisikin niissä mukana, kuten Tom Nyman huomautti.
Nyt on tuossa Jarin kirjoituksen lopussa linkki, jossa raamatullinen näkemys naispappeudesta on lyhyesti selitetty. Ne, jotka kyselevät ja haluavat tietää, käykää lukemassa.
Sanoisin vielä; paitsi että Paavalin antama puhekielto koski inspiroimatonta puhetta, niin on huomattava myös se, ettei profeetan tehtävä ollut seurakunnan virka vaan Pyhän Hengen lahja. Tämä nähdään myös vanhassa liitossa. Tosin saattoi apostoli olla profeetta, kuten apostolien teoissa mainitaan ja vanhassa liitossa pappi, mutta virkaan vihittiin vanhin ja kaitsija ei profeettaa. Myös tästä selittyy se, että nainen toisissa kohdin näyttää saavan puhua, siis profetoida.
Kun taas opettaminen, kaitseminen ja seurakunnasta vastaaminen liittyi jo vanhassa liitossa pappeuteen ja se tuli hyvin korostetusti eteen Uuden Liiton vanhimman ja paimenvirassa. Raamatussa ei ole yksiselitteistä esimerkkejä tai naisista tässä virassa tai opetusta, joka tukisi sitä.
Lisäksi kirkko on opettanut ettei yksi todistus raamatusta riitä, vaan uuden opin hyväksymiseen tarvitaan kolme raamatun selvää ja yksiselitteistä todistusta. Lisäksi on kumottava sitä vastustava kanta.
Nämä kaksi Erkki Koskenniemen esille ottamaa raamatun kohtaa on ensin tiodistettava tarkoittavan päinvastaista (kumottava), ja lisäksi tuotava kolme selvää, pitävää ja yksiselitteistä kohtaa, ennen kuin väite naispappeuden puolesta on luotettava ja pitävä. Jäämme odottamaan.
Viimeisimmissä keskusteluissa naispappeudesta on useaankin kertaan kehotettu naispappeuden vastustajia eroamaan kirkosta ja perustamaan oma kirkko. Kehotusta ei ole kuultu vain rivihuutelijoilta, vaan myös teologisesti sivistyneiltä henkilöiltä, joiden on yleensä totuttu punnitsevan puheensa.
Lienevätkö oven osoittajat loppuun asti ajatelleet, kuinka painavia aseita käyttävät? Eihän ensinnäkään kukaan voi perustaa mitään uutta kirkkoa. Meidän kirkkomme on Kristuksen asettama; kuinka joku 2000-luvun Matti Meikäläinen voisi perustaa uuden? Jos joku perustaisi oman kirkon, olisi se teologisessa mielessä yhtä arvokas kuin Santahaminan Shakkikerho tai Lauttasaaren Luistinseura.
Kirkkomme on luterilaisen opin mukaan olemassa pelastavan uskon saamiseksi. Se on ehtoollisyhteisö, jossa pelastutaan iankaikkiselta kadotukselta. Kirkko ei ole mikä tahansa aatteellinen yhdistys, vaan Kristuksen ruumis. Se, joka osoittaa toiselle kristitylle ovea, joutuu pohtimaan, edistääkö hän oikeasti kirkon parasta vai onko pelkästään kohtuuttomuuksien laukoja.
Teologisten ja ikuisuuskysymysten lisäksi kirkosta savustamisesta seuraisi monia inhimillisiä tragedioita. Olisiko kirkosta pois vihjattu ja siksi siitä eronnut pappi oikeutettu kirkolliseen hautaukseen, esimerkiksi paikkaan sukuhaudassaan? Menettäisikö hän kummilastensa kummiuden?
Kahden erilaisen virkakäsityksen törmäyksiä yrittävät kaikki välttää. Ymmärtääkseni Ari Norrokin varoi kuin ruttoa sotkeentumasta Hyvinkään seurakunnan työjärjestelyihin. Eiväthän ne hänelle kuulukaan. SLEY:n työntekijät ovat aina seurakunnassa vieraisilla, ja tietääkseni kunnioittavat isäntiensä tapoja.
Mutta törmäyksiä ei aina voi välttää. Toinen pappi ilmoittaa väistyvänsä, jos toinen tulee alttarille, mutta ei ehdikään väistää, kun se toinen poistuu jo. Ikävää, että näin tapahtuu, koska kärsimään joutuvat myös sivulliset. Törmäyksestä rankaistaan koko lähetysjärjestöä ja sen kirjankustannusta, vaikka näillä ei olisi tapahtumien kanssa mitään tekemistä.
Ovatko törmäykset kuitenkaan niin ikäviä, että ison joukon pappeja (ja seurakuntalaisia) pitäisi siksi luopua kirkostaan, jonka palvelemiseen ovat yhden ainoan elämänsä omistaneet? Minun on vaikea nähdä naispappeuden vastustajien ”ruotuun pakottamisessa” mitään muuta kuin henkistä pakkovaltaa ja hengellistä julmuutta. Tai ajattelematonta puhetta.
Teemu Kakkuri
Rakkaat veljeni Tom ja Teemu. Eikö siis ehtoollisyhteydestä kieltäytyminen jonkun kanssa ole henkisesti tälle jollekulle yhtä raskasta kuin kirkosta pois ajaminen, koetetaanhan juuri siinä sulkea ihminen Kristuksen ulkopuolelle?
Jari, tsemppiä sinulle valitsemassasi esitaitelijan roolissa taistelussanne tuulimyllyjä vastaan. Minä jätän nyt blogisi rauhaan ja koetan keskittyä töihini.
On hyvä, että Auer tässä tuo esiin sen, millä tasolla naispappien näkökulma, argumentaatio ja todellisuudentaju kulkevat tässä asiassa. Se, että joku ei suostu tulemaan hänen kanssaan alttarille hänen viereensä, on asiallisesti samaa kuin kirkosta erottaminen?! Eihän naispappien työtä ole kukaan estänyt, ei heitä ole estetty hoitamasta virkaansa, kuinka kukaan olisikaan voinut estää, kun heillä on takanaan kirkolliskokouksen päätös, piispojen ja koko kirkkolaitoksen tuki.
Tästähän ei olekaan ollut kyse, koskaan. Säännöllisin väliajoin on menneinä vuosina mediassa jatkuvasti viritelty juttuja (lehtiartikkelit, radio, TV) siitä, kuinka naispapit ovat vainon alla ja kuinka kirkko pysyy pystyssä ainoastaan sen ansiosta, että naispapit niin sankarillisesti ja kärsien kantavat tämän vainonsa. Joka ikisessä jutussa, kuten myös taannoisessa väitöskirjatutkimuksessa Oulun hiippakunnan naispapeista, on lopulta päädytty sitten siihen, että se vaino ja ahdistus, jota naispapit ovat kokeneet on pahaa mieltä siitä, että joku ei hyväksy heitä. Tietoisuus tästä on "aiheuttanut säröjä eheään elämäntunteeseen" (yksi ko. väitöskirjan tutkimustuloksista). Kun siis naispapit yli 2000 euron kuukausipalkallaan kenenkään estämättä tekevät työtään ja toimivat alttarilla, niin se, että joku ei halua tulla sinne heidän viereensä, vaan haluaa jäädä pois, se on siis suurta vainoa. Niin, ja se tietoisuus työpaikalla, että joku ei tykkää heistä, eikä hyväksy heitä, sekin on vainoa. Ja tällaisen vainon tähden tuo toinen pitää erottaa virastaan ja vieläpä koko kirkosta. Ja tämän tähden naispapit suurella haloolla ovat ovat kiihdyttäneet syöksykierteeseen tämän prosessin, joka huipentui Heikan komitean ja piispainkokouksen suosituksiin saada aikaan 'lopullinen ratkaisu' tässä asiassa. Lopullisen ratkaisun tiet eivät ole koskaan olleet menestyksellisiä historiassa vaan johtaneet yhä suurempiin ratkaisemattomiin ongelmiin.
Kyllähän tässäkin asiassa voidaan havaita se ero, joka on miehen ja naisen ajattelutavan välillä teologiassa, uskossa ja kirkossa: naiset lähtevät mutu-pohjalta, tunteista, ja miehet siitä, 'mitä on kirjoitettu', mitä Raamattu sanoo. Ja tämä ero oli Paavalinkin aikaan todellisuutta, ja tulee olemaan, niin kauan kuin miehet ovat miehiä ja naiset naisia. Ehkäpä Herramme ei todellakaan tarkoittanut naista seurakunnan paimeneksi ja 'opin vartijaksi' juuri tämän tähden. Koska nainen on erilainen, myös ajattelussaan, saman arvoinen, mutta erilainen kuin mies. Yhtä arvokkaita molemmat, mutta eri tehtävät seurakunnassa molemmilla.
Auerinkin olisi hyvä herätä: nyt ollaan erottamassa ihmisiä virastaan, viemässä heiltä ja heidän perheeltään toimeen tulo ja mahdollisuus ylipäätään toimia tässä kirkossa. Toisia ei alunpitäenkään päästetä töihin. Ja entä ne kaikki samoin ajattelevat seurakuntalaiset? Heidätkin täytyy saada ulos kirkosta? Kaikki tämä, koska he Raamattuun vedoten ajattelevat toisin? Millaisiin mielettömyyksiin tällä kirkon valitsemalla linjalla vielä päädytään? Naispappien virkaa ja palkkaa ei uhkaa, eikä tule uhkaamaankaan mikään.
Mikä tässä oikein olikaan vainoa?
Käsitys, että naispappeja kiusataan, perustuu siihen, että he ovat niin herkkähipiäisiä, etteivät voi olla onnellisia, elleivät kaikki pidä heidän virkaansa oikeana.
Arvostin Aino Vestin kirjoitusta erityisesti siksi, ettei hän sitonut omaa kutsumustaan kenenkään ihmisen valtuutukseen. Hän taitaa olla säännön vahvistava poikkeus.
Kirkossa ei kiusata eikä vainota ketään muita kuin vanhalla virkakannalla olevia, jotka eivät suostu yhteistyöhön. Joka muuta väittää, voisi hankkia oikean elämän.
Näitä kahta ryhmää ei voi oikein verrata toisiinsa. Naisten syrjintäkokemus johtuu siitä että heidän toimintaperusteensa ovat teologisesti hyvin heikolla pohjalla. He tiedostavat tämän ja kokevat naispappeuden vastustajien raamattuperustelut uhkana, koska ne ovat todellinen uhka. He tiedostavat ja ymmärtävät että vastassa on varteenotettavia perusteluja, joita ei voi ohittaa olankohautuksella. Jos he näkisivät vastustajien perustelut mitättöminä, he voisivat iloisin mielin jatkaa toiminnassaan ja käydä rohkeasti vastustamaan vääryyttä ja löytää helposti perustelut se osoittamiseksi vääräksi. Naisten ja naispappien valittaminen osoittaa heikkoa itsetuntoa, siinä ei kärsitä oikean asian puolesta, vaan henkilökohtaisista syistä. Viittaavathan he itsekin työpaikkasyrjintään ja naisen arvon loukkaamiseen ym.
Naispappeuden vastustajat ovat puolestaan huolissaan kirkkomme kehityksestä ja sen jäsenten kohtalosta, kirkon jakaantumisesta sekä Jumalan sanan arvovallan turhentumisesta. Vasta viimeisenä ja vähäisimpänä on oma kokemus syrjinnästä tai työpaikan ja toimeentulon menettämisestä. Vanhakantaisilla on tukeva selkänoja takanaan, se antaa luottamuksellisen, turvallisen ja rohkeran mielen, joka on kaikessa toiminnassa taustalla. Sitä vakaumusta ei hetkauta joku opillisen uutuuden aikaansaama mullistus tai totuutta vastaan nostettu häly ja vaino. Jumala pitää asiastaan ja omistaan huolta.
Minä en voi näitä kahta ryhmää rinnastaa toisiinsa. Toinen kärsii itsevalitun toimintaperiaatteen tähden, toinen jumalallisen.
Jari, tämä asia kannattaa tehdä kansainvälisesti ja ekumeenisesti tunnetuksi. Tämä on sen verran ihmeellinen kuvio, jossa Raamattuun perustuva uskonvakaumus, joka piispojen päätöksen mukaan ei ole heresia, tuomitaan nyt kuitenkin sukupuolisen syrjinnän harjoittamisena.
Antti Laato
Prof. Teol.fak. Åbo Akademi
Juha ja Jessenjuuri,
Vaikka lienettekin tavallaan oikeassa, haluaisin silti vielä uskoa, että noita poikkeuksia naispapeissa ja varsinkin naispappeuden hyväksyjissä on enemmän kuin julkisuudessa näkyy. On inhimillistä ja surullistakin, että "porukan pettäjiä" - eli niitä, joiden omatunto pakottaisi puolustamaan ajojahdin kohteita - ole noussut esiin enempää. Toivotaan silti vielä, eikä leimata toisia liian innokkaasti!
Olettehan huomanneet, että Jari Rankinen ei kertaakaan ole hyökännyt yleistäen naispappeja vastaan? Päinvastoin hän on useita kertoja todistanut mm. arvostavansa Mirja Tenkasta paljon ja pitävänsä tätä ystävänä ja hyvänä työtoverina. Näin mielestäni pitäisikin nyt tehdä -korostaa yhdistävää uskoa ja työnäkyä, eikä kiihdyttää kahden leirin loittonemista toisistaan.
Toinen juttu on, että nykyinen tilanne on todellakin absurdi, kuten Teemu Kakkurikin yllä todisti. Kirkon johto on kai niin etääntynyt seurakuntien todellisuudesta, että teki megaluokan virhearvioinnin. Heikan työryhmä, ja ilmeisesti enemmistö piispoista, kuvittelivat hoitelevansa "äänekkään vähemmistön" kertaheitolla pois päiviltä. Aikaisemmat puheet siitä, kuinka herätysliikeväki on kirkolle tärkeää sitoutuneisuutensa vuoksi, tuntuvat nyt ihmeen ontoilta.
Kärsivällisesti Jari jälleen kertaa, minkälaisista "neuvotteluista" on ollut kyse. Pelkkää pakottamista. Mikäli Jarin sanoja tässä epäilee, voi miettiä sitä, mitä piispa Mäkinen sanoi radiohaastattelussa. Kysyttäessä, mikä olisi riittävä vastaantulo naispappeuden vastustajien taholta, hän sanoi suunnilleen: "Lähtökohta yhteistyölle olisi, että tuollaisia demonstraatioita ei järjestetä." "Demonstraatiolla" piispa tarkoitti Rankisen ilmoitusta jäädä pois messusta. Vaikka tilanne oli varta vasten luotu yritys pakottaa Jari yhteistyöhön, piispa kutsuu sitä demonstraatioksi...
Viime aikoina on usein mieleeni noussut Raamatun sana "Meillä ei ole taistelu lihaa ja verta vastaan vaan...". Niin hullua on jo tämä touhu, että tässä tuntuvat vaikuttavan ihan muut voimat, kuin ne, mitkä ihmisten käyttäytymistä yleensä säätelevät. Siksipä ei inhimillinen, oikeutettukaan kiukku ja vastarinta riitä tässä taistossa. Ken elää, se näkee, miksi Jumala tämän sallii, ja mihin tämä johtaa.
Hyvä Matilda,
Voisitko hieman tarkentaa väitettäsi, että "kukaan ei ole ajamassa naispappeuden vastustajia ulos kirkosta kuin he itse"? Onhan piispa Riekkinenkin kumppaneineen osoittamassa heille suoraan ovea.
Entä tuo kun sanoit, että naispappeuden vastustajat "eivät hoida tehtäviään"? Rankinen on ilmoittanut haluavansa toimittaa jumalanpalveluksen vaikka yksin maallikkoavustajien kanssa, jotta hänen ei tarvitsisi hoitaa sitä naispapin kanssa. Myöskään (palkatonta) virkavapautta ei hänelle myönnetty. Näin meneteltiin nimenomaan siksi, että Rankista voitaisiin syyttää tehtävien laiminlyönnistä.
Jari on nyt lähetetty "Pilatuksen" eteen tuomittavaksi. Yhteiskuntamme on monessa suhteessa uskontosokea. Maalliselta tuomioistuimelta ei voida olettaa sellaista asioiden hallintaa, jossa ymmärretään Raamatun sanaan perustuvaa uskonvakaumusta. He tarkastelevat asiaa kirkon laatimien juridisten tulkintojen perusteella. Ongelmana tässä on kirkon piispat, jotka ovat myyneet Jarin kaltaiset ja heidän uskonvakaumuksensa juridiikan piiriin.
Piispojen laatimaan aperiin on toki ekumeenisten suhteiden takia kirjattu, että kyseessä ei ole heresia. Mutta muuten kirkko haluaa hoitaa likaisen työn "Pilatuksen" avulla.
Ihan samalla tavalla kirkko toimi keskiajalla juutalaisten suhteen. Ensiksi sallittiin teologinen kritiikki, sitten siinä ohessa saatiin kansa kiihotetuksi juutalaisia vastaan, joiden moraali ym asetettiin kyseenalaiseksi. "Isiensä tekoja" piispat tässä vain toistavat.
Näkeehän sen jo yleisön osaston kirjoituksistakin, millä tavalla piispamme ovat saaneet kansan kiihotuksiin. Nyt kirjoitellaan paljon ja Jaria leimataan. Hän on yhteiskunnan ja ihmiskunnan vihollinen syrjiessään naisia. Ja kaikki ratkeaisi ihan kivuttomasti, kun vain tunnustettaisiin, että hänellä on uskonvakaumus, jota tulisi kunnioittaa.
Tämä kaikki koituu varmasti kirkollemme suureksi häpeäksi. Se kannattaa sanoa ääneen mahdollisimman selvästi jo tässä vaiheessa. Eihän tällaista epäkrisitillistä toimintaa voida kirkossamme harjoittaa ilman, että se sanotaan mahdollisimman selvästi julki.
Vavin kanssa olen tietenkin aivan samaa mieltä, siis että naispapeissa ja naispappeuden kannattajissa on poikkeuksia. On varmasti sellaisia, jotka eivät tietämättään, yhteisön paineen tai painostuksen vuoksi uskalla tehdä muuta kuin salaisesti puolustaa esim. Jaria.
Mutta osoitankin vakavan varoituksen niille, jotka tietoisesti ovat valinneet vastustaa vanhaa virkanäkemystä ja jotka ovat määrätietoisesti ja itsepintaisesti päättäneet pysyä kannassaan, ja niitä joilla on valtaa tehdä sitä koskevia päätöksiä.
Kyseleviä, epävarmoja, etsiviä ja eksyneitä haluan ymmärtää. Vaatii kuitenkin nöyrää asennetta tunnustaa itsensä ymmärtämättömäksi ja eksyneeksi. On kysymys, haluaako nykyihminen tehdä sen. Pieni radikaali naispappeusaktivistijoukko on äänekästä ja heillä näyttää olevan suuri valta päättää linjasta mihin edetään. Se huolestuttaa.
Antti Laato on oikeilla jäljillä. Tässä ajojahdissa ei ole asiaperusteita, vain suurten massojen manipulointia. Suoritetaan demokraattisestikin epäoikeudenmukainen lynkkaus ilman "kristillistä oikeudenkäyntiä". Edes maallisen oikeuden toteutumisesta ei ole kysymys siinä tapauksessa, että Jari saadaan pois virasta. Pilatuksen täytyy tyytyä kansan kovaääniseen huutoon "ristiinnaulitse", jotta voisi olla heidän mieleikseen. Pilatus ja hänen vaimonsa halusivat päästää Jeesuksen; "Mutta ylipapit ja vanhimmat yllyttivät kansaa anomaan Barabbasta, mutta surmauttamaan Jeesuksen" Matt 27:20.
Moni oikeusoppinut on ilmaissut Jarin kaltaisilla olevan omantunnon suoja, suoja joka perustuu perustuslakiin ja oikeuteen pitää ja toimia vakaumuksensa mukaan. Ihmettelen että itse kirkko on poistamassa tämän, kirkko, joka alunperin oli tällaisen armollisen suojan tuonut maallisen oikeuden piiriin.
Tasa-arvolaki ei edes kuulu kirkon uskonnonhrajoittamisen piiriin.
En ymmärrä, miten voitte vedota ehtoollisyhteyden säilymiseen, kun ette itse hyväksy ehtoollisyhteyttä naisten kanssa, jotka ovat papin virkaan vihittyjä. Tehän kieltäydytte ehtoollisyhteydestä jo nyt.
Minä olen eronnut kirkosta ja etsinyt tietä takaisin, mutta täytyy sanoa, että ei kirkkoon liittyminen ole todellakaan houkuttava vaihtoehto.
Hymh ;)
Rankinenhan saa vastustaa naispappeutta niin paljon kuin hänen sielunsa sietää ja mieli tekee, mutta sitä hänen on tehtävä lainsäädännön puitteissa kuten muidenkin naisia tai muita asioita, ihmisiä tai ihmisryhmiä vastustavien ihmisten :)
Rankinen myös saa toimittaa ehtoollisia niin paljon kuin huvittaa niissä sleyn ikiomissa tilaisuuksissa, joissa ei mainitsemianne harhaoppisia, käärmeitä, sielunvihollisia, homoja, lesboja siunaavia, kerettiläisten kirjojen kirjoittajia ja jumalattomia ja pilatuksia ja konsotilaisia papittaria ole oikeaoppista ehtoollistanne eikä pyhäin yhteyttänne saastuttamassa tai sotkemassa :)
Mutta, Rankisen tulisi pastorina virassaan, työpaikallaan kirkossa, noudattaa kirkon määräyksiä ja lainsäädäntöä kuten muutkin kirkon viroissa olevat ihmiset. Ei meistä kukaan voi alkaa millään työpaikoillamme sanelemaan ehtoja, joiden mukaan me suostumme työskentelemään kollegoittemme kanssa. Höpsistä, isot miehet!
Ja, esimiestemme määräyksiä me kaikki noudatamme, ja jos emme siihen kykene, niin sitten vaihdamme työpaikkaa.
Rankista koskeva selvityspyyntö löytyy alla olevasta linkistä, kun skrollaatte sivua alaspäin kohtaan 29.3 Lisättyä :)
http://ladysuomessa.blogspot.com/2007/03/onpas-sedill-ongelmia-naisista.html
Nyt minäkin, naispastoreiden tavoin, poistun kommentoimasta tätä blogia :)
Kaunista kevättä, kaikille, anyway :)
Terveisin,
Helena K
Kadotettu lammas, tervetuloa. Muista, että kun Suomen kirkossa on yli 2000 pappia, heistä vain 90 on allekirjoittanut tämän kuuluisan vetoomuksen ja heistäkin suurin osa toimii muualla kuin seurakunnassa.
On naurettavaa, loukkaavaa ja törkeää käyttää ilmauksia "gnostilainen papitar" ja väittää jonkun kutsumuksen olevan toisen hyväksynnästä kiinni. Siitä ei ole kyse vaan pelisäännöistä. Missään yhteisössä tai firmassa ei katseltaisi suopeasti, kun joku työntekijä viis veisaa ajat sitten sovituista pelisäännöistä. Ja viimeistään tämän vuoden alusta lähtien tämä asia on ollut selvääkin selvempi.
Jos ei sovi, tos on ovi.
Kiitos Wille Riekkiselle hyvistä ja miehekkäistä kommenteista. Mitä väliä teille on uuden kirkkonne "uskottavuudella", eikö oikean opin pitäisi olla uskottavuutta tärkeämpää? Eikö siis kannattaisi perustaa oma "miesyhteisö" niin saadaa vihdoin rauha maahan.
"Kiitos Wille Riekkiselle hyvistä ja miehekkäistä kommenteista."
Sehän on miehekästä ja rohkeaa, että uskaltaa mielistellä yleistä
Vaan uskaltaisiko sanoa jotain yleistä mielipidettä vastaan, mikä se olisi Jumalan sanan mukaan välttämätöntä? Siinäpä meille pohdittavaa...
maria, teit ilmeisesti johtopäätöksen, että en kuulu kirkkoon noiden vastustajien takia. Johtopäätöksesi on väärä...
Kiitos "brotherx" kommentistasi. Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi.
TM Mari Hiltunen
Pappeus ei ihmisoikeus eikä ole itsestään selvää, että jokainen voi tulla papiksi, joka tahtoo. Minä en jaksa ymmärtää, että tässä kumpikaan puoli puhuu vainoista. Kenenkään henkeä ei uhata, ketään ei kielletä uskomasta miten tahtoo.
Näinkö pian todelliset vainot vaikkapa tuolla itänaapurissa unohtuvat? Vaikka liperit menisivätkin, niin henki, terveys, perhe ja mahdollisuus johonkin työhön säilyvät. Älkää viitsikö itse tehdä itsestänne marttyyreita, kummatkaan.
No, aika läheltä olen tätä "vainoa" katsellut. Mutta puhutaan sitten vaikka painostuksesta jos vainoaminen on liian dramaattinen ilmaisu. Voimia ja Vapahtajan hyvää huolenpitoa sinulle Jari perheinesi. Iloisin mielin saamme katsoa tulevaisuuteen kaikesta huolimatta.
"Ja vaikka maailmassa
on kirkko vieras niin,
häväisty, haavoitettu,
revitty uuvuksiin,
sen pyhät vartiossa
kuitenkin odottaa,
yön valta milloin päättyy
ja aamu aukeaa." Virsi 164:3
Kuunnelkaa tarkoin kun pappi kuuluttaa kulloisenkin kolehdinkeräyksen kohteen nimen. Jos SLEY:n nimi edes vilahtaakaan ohessa, KEHOTAN tällöin kaikkia naispappeuteen ja homoihin myönteisesti suhtautuvia olemaan antamatta senttiäkään. Tämä jos mikä on omantunnon kysymys.
Kertaus on opintojen äiti: Jos suhtaudutte naispappeuteen, naispappeihin ja lähimmäisenrakkaudesta lähtevään avoimuuteen homoasiassa myönteisesti, niin ÄLKÄÄ TUKEKO SLEY:tä MILLÄÄN TAVALLA - Antakaa kolehtihaavin kulkea ohitsenne. Kiitos.
Marttyyrimaiseen rähinään ja kolehtihaavin paiskomiseen on tuskin syytä.
Kirkko on hyväksynyt naispappeuden jo yli 20 vuotta sitten, eikä naispappien boikotoimista yksinkertaisesti voida hyväksyä. Piste.
Homoja taas yksinkertaisesti on, on aina ollut ja tulee aina olemaan yhteiskunnan KAIKILLA sektoreilla, myös kirkon viroissa ja toimissa. Sateenkaarikansa KUULUU ja NÄKYY homekorvaisista punaniskaisista konservatiiveista ja heidän HENGENVAARALLISISTA lausunnoistaan huolimatta.
Sley:n asema kirkon siiven alla ei saa eikä voi olla pyhä - varsinkin jos sen toiminta on vastoin kirkkojärjestystä ja mikä tärkeintä - vastoin lähimmäisenrakkauden käskyä. Jää nähtäväksi kykeneekö Sley jatkossa yhteistoimintaan niin naisPAPPIEN (kuka sanoi mitään naisista?) kuin avoimesti HOMOJEN kanssa.
http://jplehto.blogspot.com/
SLEY ei ole ainoa herätysliike, jossa naisten pappeutta ei hyväksytä. Jos pitää boigotoida, eikö silloin olisi syytä boigotoida kaikkia vanhalla kannalla olevia, ts. lähes kaikkia herätysliikkeitä?
Suhdetta kaikkiin kirkon siiven alla toimiviin herätysliikkeisiin tulee tarkastella näiden samojen kysymysten valossa.
Jos kolehdeista aletaan puhua, heitän tähän väliin näkökulman, joka näissä keskusteluissa näyttää unohtuneen: myös ne seurakuntalaiset (eikä heitä ole vähän), jotka vastustavat naispappeutta, kuuluvat kirkkoon ja maksavat sille veronsa. "Asiaskalähtöisen ajattelun" pohjalta myös heidän olisi saatava täysi vastine maksamilleen veroille eli sellaisia palveluja, jotka vastaavat heidän toiveitaan ja tarpeitaan - tässä tapauksessa jumalanpalveluselämää, joka vastaa heidän vakaumustaan.
Lisäksi on hyvä huomata, että tämä sama joukko tukee kirkollisverojensa lisäksi usein sekä omalla, huomattavalla työpanoksellaan että omilla rahoillaan esimerkiksi Suomen kirkon virallista lähetystyötä. Sitä tuskin voitaisiin nykyisessä laajuudessaan toteuttaa pelkin verovaroin.
Yhteiskunnan sietokyky mitataan juuri siinä, kun kohdataan erilaisuutta. Jarin tapauksessa yritetään siirtää huomio muualle. Hänen uskonvakaumuksestaan etsitään kohta, jonka kimppuun voitaisiin käydä. Dan 6 antaa yhden kuvakulman tähän.
Tämä on kirkon pimeä hetki ja piispojen arvovallalla tällainen ala-arvoinen lynkkausilmapiiri leviää. Jos kirkko olisi piispojensa johdolla miehekäs tässä asiassa, niin se erottaisi Jarin pappisvirasta teologisilla perusteluilla. Mutta tämä taas johtaisi suuriin ekumeenisiin vaikeuksiin, koska silloin jouduttaisiin myöntämään:
1) katolinen ja ortodoksinen kirkko ovat epäraamatullisilla linjoilla.
2) luterilainen kirkko itsekin on elänyt vuosisatojen ajan väärin.
Siksi asialle halutaan antaa uudet kasvot ja kutsua ihmiset ja maallinen oikeus huutamaan Jaria vastaan: olet sukupuolisen syrjinnän harjoittaja. Näin säilytetään ekumeeniset kasvot ulospäin puhtaina ja ystävällisinä, mutta oman kirkon piirissä lynkataan toisella tavalla ajatteleva.
Tätä kaikkea toimintaa kirkko tulee vielä raskaasti häpeämään. Kirkkohistoria tulee osoittamaan armottomasti, että tässä asiassa tehtiin julmaa vääryyttä Jarille.
Mutta nyt on kirkon pimeyden hetki. Nyt saa huutaa, nyt saa tuomita, nyt saa kirjoittaa. Ihan kaikessa rauhassa ääni käheäksi. Pimeyden vallitessa ihmisten täytyy saada purkaa vimmaansa. Kun tutkii kirkon historiaa, niin näitä vastaavia tapauksia on niin lukemattomia. Kuka ne osaisi kaikki luetella.
Jumala varjelkoon sinu Jari tässä kärsimyksen koulussa ja antakoon sinulle Pyhän Hengen voiman ottaa vastaan kaikki ihmisten ilkeydet. Iskut sattuvat, mutta en kanna niitä yksin. Jumala varjelee sinun ajatuksesi ja tunteesi niin, että sinun suusi saa puhua ja julistaa Jumalan armon evankeliumia, sitä että kaikille ihmiselle on valmistettu täydellinen pelastus Jeesuksen Kristuksen kuolemassa.
Antti Laato
Prof. Teol.fak. Åbo Akademi
Helena K: Kirjoittamaa: "Mutta, Rankisen tulisi pastorina virassaan, työpaikallaan kirkossa, noudattaa kirkon määräyksiä ja lainsäädäntöä kuten muutkin kirkon viroissa olevat ihmiset. Ei meistä kukaan voi alkaa millään työpaikoillamme sanelemaan ehtoja, joiden mukaan me suostumme työskentelemään kollegoittemme kanssa. Höpsistä, isot miehet!
Ja, esimiestemme määräyksiä me kaikki noudatamme, ja jos emme siihen kykene, niin sitten vaihdamme työpaikkaa".
Minä olen kysellyt raamatullisia ja kristillisiä todisteita naispappeuden hyväksynnälle. Olen kysellyt oppiperustaa ja tässä Helenan on vastaus.
Helena K:n peruste on logiikaltaan seuraava:
Valtaapitäviä on toteltava, koska heillä on valta. Valtaapitävät ovat oikeassa, koska he ovat vallassa.
Tätä logiikkaa ovat soveltaneet monet despootit ja diktaattorin hyvällä menestyksellä.
Onko tässä sitä niin kutsuttua naisten logiikkaa, sitä voi jokainen miettiä.
Mistähän johtuu että naipappeuden vastustajista halutaan päästä niin innolla kirkossamme eroon? Miksi ollaan valmiita näkemään niin suurta vaivaa sen toteuttamiseksi?
Vastaan siihen näin: Vanhakantaiset ovat muistuttamassa naipappeutta kannattavien huonosta omastatunnosta, joka johtuu vääristä ja kestämättömistä ratkaisuista ja uuden suunnan valinnasta. Naispappeuden asianajajat haluavat päästä eroon näistä, jotka palauttavat mieleen uudelleen ja uudelleen tämän erehdyksen. He kokevat olonsa hankalaksi aina kun siitä muistutetaan, koska he eivät voi olla varmoja asiansa oikeellisuudesta. Niin nämä uutuuden kannattajat eivät voi elää vapaasti ja iloisesti miten he haluavat. Joten pois nuo rauhanhäiritsijät! Pois nuo omantunnonrauhan häiritsijät ja kirkkohartauden rikkojat!
Entä mitä meidän pitää ajatella siitä, mitä täällä jo joku kyseli ja ihmetteli; mistä johtuu se että kirkon johto sietää todellisia ja oikeita harhaopettajia virassaan, sellaisia, jotka kieltävät jopa keskeisiä kristinopin kohtia?
Vastaan: he sietävät niitä siksi, koska niiden sietäminen ei uhkaa heidän mainettaan ja kannatustaan. Pikemminkin päinvastoin, jos uskaltaa laittaa kristinopin kohtia kysymyksen alle, voi piankin päästä tiedostuvälineiden ja kansan suosioon.
He sietävät niitä siksi, koska se ei uhkaa heidän yhteiskunnallista asemaansa. Yhteiskunta rakastaa moniarvoisia maailman sykleilijöitä, varsinkin jos ovat kirkollisia. Maailma kuulee mielellään evankeliumia ja vapautuksen sanomaa synnin tekemiselle.
He sietävät niitä, siitä syystä, että se ei uhkaa heidän virkaansa. Viran säilyttämiselle on pikemminkin eduksi jos antaa kaikkien kukkien kukkia.
He sietävät sitä sen vuoksi, että näin tekemällä taataan oma urakehitys kirkossa. Harahaoppien liian avoin ja innokas vastustaminen tietäisi urakehityksen loppua.
He sietävät niitä siksi, koska he rakastavat toimeentuloaan enemmän kuin totuutta ja ihmissieluja. He haluavat pitää leipänsä ja rahansa.
He kärsivät harhaopettajia ja heidän oppejaan siksi, koska harhaopettajien oppi ei ole varteenotettava, koska siinä ei ole totuutta. Harhaoppi ei häiritse huonon omantunnon omantunnonrauhaa.
He voivat ja jotkut haluavat sietää harhoja ja niiden opettajia, siitä syystä, että sielunvihollinen haluaa sitä ja siksi, että hän niin mieluusti on siinä avustamassa. Hän antaa suuren innon, tarmokkuuden ja viisauden puolustaa valhetta ja kaikkia erhdyksiä, mutta samalla rohkeuden vastustaa totuutta.
Vielä eräs näkökulma. Elämme aikaa, jota usein kutsutaan jälki-modernismiksi (engl. post modernism). Menemättä syvemmälle määritelmien historiaan, on kuitenkin mainittava se, että aikamme eräänlaisia tunnusmerkkejä on pluralismi ja "jokaisen mielipide on oikea". Jälkimodernin yhteiskunnan epistemologia eli tietolähde on oma kokemus, tunteet, ja yleinen mielipide. Suomen Ev. Lut. kirkon niin sanottu tietolähde on pyhä Raamattu - se on selvääkin selvemmin sanott kirkon tunnustuskirjoissa ja kirkkolaissa. Jossakin vaiheessa on kuitenkin kirkon johto paljolti siirtynyt jälkimodernismin ns. tietolähteisiin - pois Raamatusta.
Kysymys seurakunnan paimenen virasta on juuri epistemologia kysymys - kysymys siitä, mikä on se tietolähde, jolla tämä asia ratkaistaan. Blogi kommenteista voi huomata, miten useiden niiden kommentit, jotka puoltavat naispappeutta, perustuvat muuhun tietolähteeseen kuin Raamattu. Vielä tähän päivään asti on kuitenkin meidän kirkkomme sidottu seurakunnan ja Jumalan edessä Raamattuun, jolla kaikki oppi ja elämä on tutkittava. Jos kirkko on tästä perustuksesta jossakin vaiheessa virallisesti siirtynyt pois, olisi se hyvä tietää.
Edesmennyt piispa Aimo T. Nikolainen kirjoittaa korinttolaiskirjeen kommentaarissaan suurin piirtein näin naispappeudesta: "Raamatun teksti on aivan selkeä sen suhteen, ettei se salli naisen vihmimistä papin tehtävään. Kuitenkin meidän aikanamme kirkko ei voi tätä hyväksyä." Nikolainen tarkkana kreikan kielen tuntijana totesi selvästi, että Raamatun teksti ei salli naisen vihkimistä papin eli paimenen virkaan. Hän kuitenkin erehtyi siinä, kun sanoi että meidän aikamme kirkko ei voi tätä hyväksyä. Hän siirtyi pois Raamattu-epistemologiasta "meidän aikamme mielipiteeseen tietolähteenään".
Uskonpuhdista Martti Luther sanoon kirjassaa Sidottu Ratkaisuvalta näin: "Omattunnot on näet sidottava ainoastaan Jumalan käskyllä". Kristillinen kirkko on läpi historian seisonut Raamatun perustuksella - Raamattu on ollut sen epistemologia uskon, opin ja elämän kysymyksessä. Kirkkomme opetus ja julistus on itse asiassa, Raamatun opetuksen mukaan, aina tähdännyt omientuntojen heräämiseen ja siihen, että ihmisten omatunto olisi sidottu kestävään ja muuttumattomaan - Jumalan omaan ilmoitukseen. Näin tulee olla meidän kirkossa vieläkin, vaikka jälkimoderni pluralismi kuinka houkuttelisi. On myös huomattava mikä seurannaisvaikutus on pluralismilla juuri jälkimodernismin aikakaudella kirkossamme: tämä moniarvoisuus ei voi sietää omantunnon uskoa ja tunnustusta. Niin uskomatonta kuin se onkin, jälkimoderni epistemologia ei voi kestää eikä sietää sitä, että joku uskoo yhteen totuuteen. Ja kuitenkin kristityt ovat kautta aikojen uskoneet yhteen totuuteen ja myös olleet siitä varmoja, koska se on kirjoitettu Jumalan ilmoituksessa, pyhässä Raamatussa.
Turhaan laulamme virttä 600 virsikirjassamme jos naipappeuden torjuvat papit erotetaan kirkosta. Tuon virren kirjoitti Dietriech Bonhoeffer, joka kuoli keskitysleirillä juuri omantunnon uskon ja tunnustuksen tähden. Tosin on hyvä, että tuota virttä veisataan, jos se herättää omantuntomme.
Summa summarum: niin Jari Rankinen kuin moni muukin meistä haluaa pitää kiinni siitä yhdestä ainoasta ja oikeasta kirkon tietolähteestä, joka on pyhä Raamattu. Kirkko ei ole koskaan tunnustanut (ei ainakaan Suomen Ev. Lut. kirkko) mitään muuta epistemologiaa eli tietolähdettä uskon, opin ja elämän kysymyksessä. Koska seurakunnan paimenen tehtävä on Raamatussa annettu lukuisin esimerkein miehelle, tulee meidän käyttää tämän asian ratkaisemiseen Raamattua tietolähteenä - ei yleistä mielipidettä tai toiveita. Kysymys on Herran käskystä. Jos kirkko virallisesti luopuu Raamatusta tietolähteenään, niin hyvin pian tapahtuu niin, että kirkko ei enää tiedä mistä se on tullut, kuka se on ja mihin se on menossa. On myös todennäköistä, että ei enää pian tiedetä kuka on sen Herra.
Harri Lammi
Merja Auer
Naispapin kokemus syrjityksi tulemisesta on varmaan aito ja kiistämätön. Jonkun naispapin muistoihin varmaan kuuluu myös kipeä kokemus epäasiallisesta kohtelusta.
Häntä ei kuitenkaan oikeasti suljeta pois ehtoolliselta eikä estetä hänen ehtoollisen toimittamistaankaan. Hän saa osallistua ehtoolliselle, elää uskonyhteisössä ja iloita kasteen lahjastaan oman kirkkonsa jäsenenä.
"Boikotoiva" pappi taas jää vain itse pois sakraalitoimituksesta, jota hän ei pidä oikeana. Hän syrjii ikään kuin itseään.
Jari Rankinenkaan ei estänyt Mirja Tenkasta menemästä kirkkoon eikä ihmisiä menemästä Tenkasen saarnaa kuuntelemaan. Sen sijaan hän jäi itse pois.
Jos kirkko osoittaa papille ovea, hän jää ihan konkreettisesti, aikuisten oikeasti pois ehtoollisyhteisöstään. Kysymys ei ole siitä, miten hän kokee tilanteensa, vaan siitä että hänet käytännössä ja todellisesti suljetaan pois siitä pöydästä, johon kutsutaan sanoilla: "tulkaa kaikki". Suu ei saa Kristuksen ruumista ja verta maistaakseen.
Minä olen aina ymmärtänyt, että alttariyhteydestä naispapin kanssa kieltäytyvä pappi ei boikotoi naista eikä edes naispappia, vaan väärää virkajärjestystä.
Kuka on oikeassa, kuka väärässä -jos edes on mitään oikeaa ja väärää nykyisenä postmodernina aikana? Kenen pitäisi väistyä, kenen antaa tilaa, kenen ymmärtää ja ketä, kenen lähteä kirkosta? Kysymyksiä, jotka eivät taida tyydyttävällä tavalla ratketa, ainakaan käytännön tasolla. Kuitenkin näihin kaikkiin tulee kerran vastaus. Kun Jumala kerran sanoo viimeisen sana, ovat ihmisten mielipiteet aika kevyttä tavaraa. Silloin ei ole paljon merkitystä enemmistö- tai vähemmistöpäätöksillä. Kirkolliskokousten pöytäkirjoja, tuomiokapitulien päätöksiä, piispainkokousten lausuntoja tai oikeusistuinten tuomiolauselmia ei kaiveta esiin, kun Jumala puhuu ja jokainen suu tukitaan. Silloin on turha yrittää sälyttää vastuuta tekemisistään tai tekemättä jättämisistään kenellekään toiselle, vaan jokainen vastaa itsestään. Sitä odotellessa ...
Minusta tässä työvuorolistojen sorvaamisessa mennään vähän metsään itse asiasta. Naispappeudesta tehdään taas sukupuolikysymys eikä se ole enää oppikysymys. Työvuorolistojen järjestely nähdään tasa-arvo- ja syrjimisasiana.
Herää kysymys, voiko jossain seurakunnassa naispappeutta vastustava mies olla samassa työvuorossa naispappeutta kannattavan miehen kanssa? Entä voiko esim. naispuolinen ehtoollisavustaja, joka vastustaa naispappeutta, olla samassa messussa naispuolisen papin kanssa? Eikö näissä tilanteissa nähdäkään mitään ongelmaa? Eikö tällaisista asioista edes keskustella seurakunnissa?
Eipä tarvittu suuria ennustajanlahjoja Paarman kommentin arvaamiseen. Tärkeintä on pitää ENEMMISTÖ tyytyväisenä, jotta menetetään mahdollisimman vähän verorahoja. Näennäinen yhtenäisyys on piispoille korkein arvo. Onneksi piispatkaan eivät voi estää Jumalan työtä.
"Pitäkää varanne! Entä jos te taistelettekin itseään Jumalaa vastaan?" Apt.5:39
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Ylipäänsä koko keskustelu pyörii vain pappien ympärillä - kuka puhuu ja muistaa maallikoita? (Okei, tämä ON toki papin blogi ja keskeisesti sikäli papin tilanteeseen liittyvä...)
Kuka muistaa ja ajattelee meitä, jotka emme todella tiedä, mitä uskoa, kun niin monenlaista selitetään Raamatulla eivätkä omat taidot riitä arvioimaan, kuka selittää Raamattua oikein, kuka väärin. Mihin maallikko perustaa sen arvioinnin?
Jos kaksi pappia selittää Raamatun tekstiä aivan eri tavalla, miten maallikko voi ratkaista, kumpi opettaa oikein? Ei siinä auta, että neuvotaan lukemaan itse Raamattua, kun molemmat selitykset vaikuttavat aivan mahdollisilta. Jokaisella vaikuttaa ymmärrykseen se, mitä on aiemmin opetettu. Mutta mistä sen tietää, onko se ollut oikeaa vai väärää?
Kuinka monelle muulle kuin minulle kaikki tämä kirkon opillinen sekamelska - enkä todellakaan puhu vain virkakysymyksestä - on alkanut enemmän vakuuttaa siitä, että koko juttu on sittenkin vain ihmisten käsityksiä... ja lähdetään kirkosta, kuten itsekin olen tehnyt. Mihin oppiin minä sitoudun kirkossa ja seurakunnassa, jossa yksi pappi saarnassaan käskee tehdä ratkaisun ja toinen vakuuttaa, että ei ihminen mitään ratkaisua voi tehdä; yksi pappi korostaa kasteen armoa ja toinen sanoo, että kaste on vain omantunnon kysymys - lapsikasteessa voi pysyä mutta (lapsikasteen lisäksi) uskovan kaste on ihan hyvä vaihtoehto sekin...
Jos kirkossa edes nämä "raamatulliset" herätysliikkeet eivät ole samaa mieltä siitä, miten ihminen pelastuu, eiväkä opeta yhtenäisesti siitä mikä on kasteen, uskoontulon, uudestisyntymisen, pyhitykssen, armon ja tekojen merkitys ja suhde, niin kovin heikoilla on "raamatullisuus". Virkakysymys näyttää "raaamtullisuudessa" olevan keskeisempi asia kuin pelastus.
Anteeksi, tämä minun kyselyni ei todella kuulu tänne blogiin. Pitäisi kai aloittaa oma blogi...
Hyvä karitsainen,
kysele vain - vaikka tällä foorumilla! Kysyjä varmasti lopulta löytää. Tai oikeastaan hänet löydetään, sillä sitä varten Kristus, Jumala itse, on tähän maailmaan tullut, että Hän saisi tulla sinunkin luoksesi ja sanoa sinulle: "Ole turvallisella mielellä, sinun syntisi ovat anteeksi annetut."
Itse taistelen raamatullisen virkakäsityksen puolesta pitkälti juuri sen tähden, että omassa henkilöhistoriassani ja monien - myös älyllisten - taistelujen jälkeen "Herran käskyllä" määritelty ja rajattu palvelijan virka on ollut ja on yhä väkevästi evankeliumin eli tämän Jeesuksen armollisen lähelle tulemisen välineenä. Jumalan asettama seurakuntajärjestys ankkuroi evankeliumin tähän meidän luotuun todellisuuteemme ja tuo sen niin lähelle, ettei sokeakaan eksy eikä heikoinkaan jää ilman armoa.
Ja tietenkin juuri tämän tähden pidämme Jumalan puhdasta Sanaa ja lyhentämättömiä sakramentteja kunniassa. Niissähän Kristus juuri on läsnä ja jakaa armoaan!
Meidän pitää vain tarvita sitä, jopa huutaa sen perään. Ja jos niin teemme, olemme jo omistamassa sitä, sillä armon perään voi huutaa vain, jos tietää tarvitsevansa sitä. Sen taas ilmoittaa ihmiselle vain Jumalan Pyhä Henki Sanan kautta silloinkin, kun saman Sanan edessä on neuvoton ja kipuilee monien kysymysten kanssa.
Eli jatka huutamista, karitsainen! Paimen kuulee.
Kadotettu lammas?,
tuttuja kysymyksiä minullekin! Maallikkoina koemme tosiaan neuvottomuutta erilaisten teologisten selitysten edessä. Yksi näkökulma: Hedelmistään puu tunnetaan. Viimeaikaiset rajut ja armottomatkin toimenpiteet kirkossa ovat kallistaneet omaa vaakaani selvästi "vanhauskoisten" puolelle, kristillinen henki on kauas kaikonnut kun vähemmistöä nyt painetaan kyykkyyn. Toivoisi silti, että vanhan kannan teologit sanoisivat usein ja painokkaasti: Naispappeuskanta ei ole pelastuskysymys! Raamattukysymys se kyllä on, ja pelottavia ovat ne merkit, joiden mukaan kirkko alkaa lipsua yhä kauemmas Raamatusta monissa, tärkeämmissä asioissa.
Pelastuskysymys on itselleni auennut Raamatusta yksinkertaisesti näin: "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa." Tai Joh. 3:16.
Kirkkomme herätysliikkeet ovat kaikki omalla tavallaan raadollisia ja heikkouksia täynnä. Samalla ne ovat kuitenkin hedelmöittäneet korvaamattomalla tavalla kirkon elämää ja toimintaa.
Oikeaoppisuus ja harhaoppien torjuminen on perusteltua siksi, että harhaopit vievät oikeasti harhaan. Oikea oppi taas varjelee juuri tuota Raamatun helmeä, jota edellä kuvasin. Oikea oppi pitää taivaan ovea avoinna jokaiselle. Ei se aseta esteitä taivaan tielle. Esteen asettaa ihmisen kehittelemä oppi, olkoon se minkä niminen hyvänsä.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Arkkipiispa on puhunut:
Kirkko ei hyväksy naispappeuden vastustajien käytöstä
Julkaistu: 10:02
Päivitetty: 10:44
STT
Evankelis-luterilainen kirkko ei arkkipiispa Jukka Paarman mukaan hyväksy naispappeutta vastustavien pappien kieltäytymistä jumalanpalveluksista naispappien kanssa.
"Mikään työnantaja ei voi hyväksyä tällaista keskeisen velvollisuuden laiminlyöntiä eikä sen tarkoituksellista toistamista", Paarma toteaa STT:lle lähettämässään kirjoituksessa.
Omaan, kirkon yhteisestä päätöksestä poikkeavaan raamatuntulkintaan vetoaminen ei myöskään oikeuta pappislupauksen tai virkavelvollisuuden rikkomiseen. Sen sijaan Paarma muistuttaa, että naispappeuteen kielteisesti suhtautuvaa vakaumusta sinänsä ei luterilaisessa kirkossa pidetä harhaoppina.
Tästäkään huolimatta naispappien syrjintää ei voida hyväksyä, hän alleviivaa.
Paarma viittaa kirjoituksessaan viikon takaiseen tapahtumaan Vammalassa, jossa miespappi jätti saapumatta työvuoroon, koska hänen työparinaan olisi ollut naispappi. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun tällainen tapaus on saatettu kirkon järjestyksen mukaisesti tuomiokapitulin käsittelyyn.
Tilannetta ollaan Paarman mukaan ajamassa tietoiseen vastakohta-asetteluun, josta ei päästä pois neuvonpidon ja sovittelun avulla.
"Silloin keinoiksi jäävät kirkkolain mukaiset kovemmat toimenpiteet. Voi vain kysyä, kenen etua tai mitä tällä halutaan ajaa."
-------
Eikö viimeistään tässä vaiheessa olisi syytä haudata sotakirveet ja alkaa suunnittelemaan omaa kirkkoa? Kaikki olisivat tyytyväisiä ja rauha palaisi maahan.
Arkkipiispan ja muiden asiaa puolustavien leimaaminen vääräuskoisiksi tai kerettiläisiksi ei varmastikaan aja kenenkään asiaa.
Paavitkin on puhuneet vuosisatojen saatossa vaikka mitä.
Naispappeus ja pelastus?
Naispappeus ei ole "pelastuskysymys", jos tarkoitetaan kysymystä, voiko naispappi tai naispappeutta kannattava kristitty pelastua. Tietenkin voi, jos hän toimii vilpittömässä uskossa oman ratkaisunsa raamatullisuuteen ja turvautuu uskossa Kristukseen.
Tietyssä mielessä naispappeuskysymys on kuitenkin "pelastusasia", jos nimittäin ymmärretään, että se liittyy siihen armotalouteen, jonka Jumala on säätänyt pelastavan uskon syntymiseksi. Saarnavirka on olemassa sitä varten, että pappi "Kristuksen sijasta" eli seurakunnassa läsnäolevan Kristuksen edustajana toimisi Hänen suunaan ja käsinään Sanan julistuksessa ja sakramenttien toimittamisessa. Jos Jumala on nähnyt hyväksi sitoa tämän viranhaltijan vain miesten tehtäväksi, Hänellä on taatusti ollut siihen hyvät syynsä, jotka epäilemättä liittyvät tähän papin tehtävään Kristuksen palvelijana. Tässä mielessä ei voida sanoa, ettei koko kysymyksellä olisi mitään tekemistä meidän pelastuksemme kanssa. Tätä tarkoitin puhuessani aikaisemmin "tikapuista", joita pitkin Herramme astuu taivaallisesta todellisuudestaan luoksemme - ja puolista, joita meillä ei ole näistä tikkaista lupa mennä omin päin katkomaan.
Kuuntelin radiosta piispa Riekkisen kommentteja hänen korostaessaan, että Raamatun tulkintaan ei tulisi enää vedota (vapaa lainaus), koska sitä on jo aikanaan ennen kirkolliskokouksen päätöstä tarkkaan tutkittu.
Jos, kuten Riekkinen antoi ymmärtää, asia on selvä huolellisen Raamatun tutkimisen perustella, niin koko hommahan ratkeaa, kun Jarille pidetään ylimääräinen johdantokurssi Uuden testamentin hermeneutiikassa.
Ihmetyttää vain se, että Jarin tukijoissa on lukuisia maamme johtavia eksegeettejä (Raamatun tutkijoita). Itse asiassa nykyisessä piispakaartissa ei taida olla montaakaan saman sarjan Raamatun tutkijaa kuin vaikkapa tuon Jarin tukilistan kärkipää.
Ne vaiheet läheltä mukana eläneenä:
Siinä vaiheessa, kun kirkolliskokous runnasi naispappeuspäätöksen läpi, oli teologien parissa oikeastaan vasta löydetty "työkalut" tai yhteinen "kieli" lähestyä tätä ongelmaa. Mistään "tutkijoiden konsensuksesta" on aivan turha puhua! Erilaiset paineet saada päätös aikaan ja sen jälkeen "rauha kirkkoon" olivat kuitenkin niin kovat, että teologinen keskustelu hiukan ennen päätöstä ja sen jälkeen tyrehdytettiin alkuunsa, kuten itsekin sain katkerasti kokea. Seurauksista kärsimme tänään.
Hedelmistään puu tunnetaan - vaan kuka päättää, onko omena vai appelsiini parempi ja oikeampi hedelmä? Vai olisiko se sittenkin luumu?
Jekkendaahl - JPL kirjoitti aikaisemmin:
"Kirkko on hyväksynyt naispappeuden jo yli 20 vuotta sitten, eikä naispappien boikotoimista yksinkertaisesti voida hyväksyä. Piste."
"Jo yli 20 vuotta.." Entä ne lähes 2000 vuotta aiemmin kun asia ei ollut näin ja muuttuko totuus sen mukaan mitä kirkolliskokous päättää?
Ilmeisesti olivat meitä aikasemmin eläneet kristiyt harhaoppisia? "Jo yli 20 vuotta.." 20 vuotta on pisara meressä kun vertaa sitä kuinka kauan kirkko on ollut olemassa.
"Ilmeisesti olivat meitä aikasemmin eläneet kristiyt harhaoppisia?"
Oltiinko Suomessa myös harhaoppisia 1900-luvun alkuun asti, jolloin päätettiin, että naiset saavat toimia kirkkovaltuustoissa ja kirkolliskokouksissa ja jota ratkaisua vastutettiin aivan samoilla raaamtunkohdilla kuin nyt naisppeutta? Vai hyväksyttiinkö silloin harhaoppi, kun nämä tehtävät avattiin naisille?
Vai olisiko sittenkin kyse jostain muusta kuin harhaopista, vaikka siitä puhutaan nyt ja puhuttiin sata vuotta sitten?
Jos ajatellaan, että seurakunnan paimenen virka on vain yhteisen pappeuden yksi funktio, on joko
torjuttava kaikki naisten toimintaa rajoittavat raamatunkohdat "aikahistoriallisena painolastina" tai pidettävä kaikkea naisten osallistumista seurakunnan päätöksentekoon opillisena lankeemuksena. Jos sen sijaan ajatellaan, kuten esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa, että Jumala on yhtäältä kutsunut kaikki kastetut ja uskovat osalliseksi yhdestä ja samasta "kuninkaallisesta pappeudesta" ja että he ovat tasa-arvoisia sisaruksia keskenään, mutta toisaalta Jumala on antanut seurakunnalleen Sanan ja sakramenttien palveluksessa olevan erityisen viran, jota "Herran käsky" koskee eli rakenteen, joka vertautuu avioliittoon ja perheeseen - silloin 1900-luvun alussa tehdyt uudistukset merkitsivät yhtäältä oikeaa askelta siinä pitkässä marssissa, jonka vallankumoukselliset juuret ovat ennen kaikkea Uudessa Testamentissa, mutta toisaalta uskollisuutta tälle samalle Jumalan Sanalle, koska papinvirka jätettiin edelleen miesten tehtäväksi.
Olisi mukava tietää, mitä tästä kaikesta sanoisi vuonna 1895 syntynyt Mummuni, jonka Novumia (signeerattu vuonna 1914) käytin itse teologian opintoja aloittaessani, kuten hän aikanaan teologiaa keisarillisessa Aleksanterin ylipistossa opiskelleessan. Nyt minulla on jo uudempi laitos. Valitettavasti Mummu kuoli jo vuonna 1965.
Kirkon kaitsijan virka
Jeesus asetti apostolit kirkon kaitsijan virkaan. Apostolit asettivat puolestaan seurakunnan kaitsijat.
Miksi Jeesus päätti laittaa kaitsijan virkaan vain miehiä ?
Asia ei ollut sukupuolikysymys,vaan kysymys oli siitä, kenellä on ne henkilökohtaiset ominaisuudet, joita kaitsija tarvitsee.
Kaitsijan keskeisin ominaisuus, on kyky kohdata kaikki seurakuntalaiset tai kaikki ihmiset Jeesuksen esimerkin mukaisesti. Naiselle tämä on käytännössä täysin mahdotonta. Suurin osa naispapeista kokee pelkoa kohdata sairaita tai lähiöiden ym asukkaita. Noin 10% papin työstä on kirkollisia toimituksia,jotak he pystyvät jokseenkin suorittamaan. Siksi käytännössä kaikki naispapit laiminlyövät virkatehtävien hoidon täydellisesti. Lisäksi tulevat teologin tehtävään kuuluvat matemaattiset ja muut valmiudet.
Nainen pystyy hyvin toimimaan opettajana tai ompelijana, lääkärinä tms, mutta esim. poliisin tai sotilaan tai papin virat ovat sellaisia, mitä tunnetusti nainen ei voi hoitaa. Tämän tosiasian tunnustaminen on virkakysymyksen ydin. Virkoihin ei tule valita sellaisia, jotka sitä eivät voi hoitaa. Tämä koskee siis myös osaa miehistä. Tässä suhteessa katson
piispojen asettuvan vastoin kirkon johtoa ja kirkon johdon selkeästi ilmoittamaa kantaa. Ehdotankin, että naispapit eroitetaan viroistaan virkatehtävien törkeän laiminlyönnin vuoksi. Asian juridinen käsittely aloitettaneen.
Lähetä kommentti
<< Home