Professori kyseenalaisti
Lauantain Aamulehdessä (www.aamulehti.fi) haastateltiin lyhyesti Lapin yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskista. Hän otti kantaa kiistaan, joka nyt on kirkossa. Hän kyseenalaisti kirkon toiminnan. Professori totesi, että työnantajan tulee kunnioittaa työntekijän vakaumusta, ellei ole "todellista ja ratkaisevaa" syytä toimia toisia. Tällainen syy olisi, mikäli työnantajalla ei olisi mahdollisuutta suojata työntekijän vakaumusta esimerkiksi järjestelemällä työvuoroja. Koskinen huomautti, että Vammalassa työvuoroja on järjestelty jo pitkään. Nyt työnantaja vain päätti, ettei enää niin tehdä. Käsittääkseni todellista ja ratkaisevaa syytä toimia toisin Vammalassa ei ole. Työt pystytään hoitamaan hyvin silloinkin, kun työvuorojärjestelyjä tehdään.
Professori Koskista haastateltiin viime maanantaina Ylen Radio Suomessa. Hän korosti, että lainsäädäntö tahtoo turvata myös oikeuden vakaumukseen ja sen osoittamiseen. Hän puhui niistä pastoreista, jotka ovat tulleet Suomen ev.lut. kirkon palvelukseen ennen kuin kirkossa toteutettiin naispappeus, ja niistä, jotka ovat ilmoittaneet torjuvan kantansa naispappeuteen ja tulleet silti valituksi kirkon virkaan. Hän piti yksioikoisena ajatusta, että näiden pastoreiden pitäisi muuttaa vakaumustaan tai vakaumuksensa mukaista toimintaa työnantajan ilmoittaessa, että nyt vallalla on toisenlainen vakaumus ja että työntekijän on toimittava vastoin omaa vakaumustaan.
Professorin otti kantaa juuri siihen tilanteeseen, jossa olen. Vammalan seurakunta tiesi hyvin kantani naispappeuteen ja toimintatapani, kun se otti minut ensiksi seurakuntapastorin virkaan ja sitten valitsi kappalaisen virkaan. Jätin aikaisemman vakinaisen työni siinä käsityksessä, että voin toimia Vammalan seurakunnassa sen näkemyksen mukaisesti, joka minulla on papinvirasta. Näyttää siltä, että irtisanomiseni on juridisesti muuta kuin yksinkertainen asia.
Eilen ja tänään oli Tampereella herätysliikkeiden, kirkollisten järjestöjen ja Pyynikin seurakunnan järjestämät raamattu- ja tunnustuspäivät. Pääsin mukaan tänään joksikin aikaa Karkun kirkossa toimittamani perhemessun ja kastejuhlan välissä. Väkeä päivillä oli paljon. Monet kehuivat pidettyjä puheita. Oli mukava tavata monia tuttuja.
Eilen julkaistiin myös seuraava julkilausuma:
Kirkko - syntisten sairaala?
Me allekirjoittaneet pidämme kristinuskon tärkeimpänä asiana pelastusta Kristuksen tähden ja haluamme luottaa Raamatun ilmoitukseen uskon ja elämän korkeimpana ohjeena. Virkakysymyksestä ajattelemme keskenämme eri tavalla, mutta emme näe sitä tasa-arvoasiana, eikä se käsityksemme mukaan ratkea riitelemällä. Haluaisimme kirkkomme olevan perhe, jossa on mahdollista elää toisiamme kunnioittaen ja toisillemme tilaa antaen työvuorojärjestelyillä ja erillisvihkimyksillä.
Suomen ev.lut. kirkko ei pidä perinteistä virkakäsitystä harhaoppina. Sen mukaan kristikunta on 2000 vuotta uskonut ja toiminut. Kirkollamme on edelleen hyvät ekumeeniset suhteet kirkkokuntiin, joissa naispappeutta ei ole hyväksytty. Siksi on teologisesti ja ekumeenisesti kestämätöntä saattaa uskonnollisen vakaumuksen mukaan toimiva naispappeuteen taipumaton rikoslain piiriin.
Kysymys ei ole sukupuolisesta syrjinnästä, eikä työtehtävien laiminlyönnistä, vaan sellaisesta uskonvakaumuksesta, joka yhä edelleen on kristikunnassa enemmistön käsitys Raamatun sanasta. Myös uskonnonvapauden näkökulmasta on kyseenalaista käsitellä raamatuntulkintaan ja teologisiin kysymyksiin liittyviä asioita rikoslain alla.
Kirkko, jota Raamattu kuvaa Kristuksen ruumiiksi, on nyt kovin haavoitettu. Paikassa, jonka tulisi Martti Lutherin mukaan olla heikkoja hoitava "syntisten sairaala", syyttelemme ja lyömme toisiamme. Kirkon menestynein nuorisotapahtuma on uhattuna. Monia kirkkoa uskollisesti palvelleita pappeja uhkaa virasta erottaminen. Jeesus sanoi: "Jos valtakunta jakautuu ja taistelee itseään vastaan, se ei voi kestää, eikä myöskään perhe kestä, jos sitä repivät riidat." (Mark. 3:24-25)
Löytyykö rauhantekijöitä? "Jumalan Karitsa, joka kannat maailman synnin, anna meille rauha!"
Aino Vesti, Maskun kirkkoherra
Antti Laato, Åbo Akademin professori
Mari Stenlund, Kannelmäen seurakuntaneuvoston ja Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston jäsen
Henrik Perret, pääsihteeri, rovasti
Riitta Mäenpää, Lohjan terveyskeskuksen sairaalapastori
Löytyisipä kirkosta laajemminkin henkeä, joka on tässä julkilausumassa. Siinä hengessä voisimme päästä eteenpäin, rakentaa kirkkoa yhdessä ja keskittyä kirkon varsinaiseen tehtävään.
Tämän sunnuntain Helsingin Sanomissa (www.hs.fi) muutamat naispastorit kertoivat, millaista kohtelua he ovat pahimmillaan saaneet. Varmasti monia naispastoreita on kohdeltu tavalla, joka ei ole mitenkään oikeutettua, vielä vähemmän kristillistä. Kun luki Helsingin Sanomien juttua, tuli mieleen, miksei koskaan tehdä juttua siitä, miten huonosti naispappeuden torjujia on kohdeltu. Miten tylyjä vastauksia kirkon johdolta ovat saaneet teologian opiskelijat, jotka uskovat papin virasta kuten kirkossa on uskottu 2000 vuotta. Millaisia viestejä tai kirjoituksia saavat lukea virassa olevat pastorit, joiden tiedetään torjuvan naispappeus. Millaisia leimoja heihin lyödään. Miten olematonta on se tuki, jota he saavat kirkkonsa johdolta. Näistä ei taida olla kovin muodikasta kirjoittaa. Eikä tällainen kirjoitus palvelisi sitä päämäärää, jonka monet tuntuvat asettaneen.
Pitkäaikaisen työtoverini seurakuntapastori Mirja Tenkasen lausuntoja Helsingin Sanomissa mielelläni toistan: Hän sanoi toivovansa, etten joudu lähtemään. Hän luonnehti minua pidetyksi papiksi ja mukavaksi ihmiseksi. Vammalan seurakuntaa ajatellen hänestä oli mukava, jos työvuoroja voisi sovitella.
Professori Koskista haastateltiin viime maanantaina Ylen Radio Suomessa. Hän korosti, että lainsäädäntö tahtoo turvata myös oikeuden vakaumukseen ja sen osoittamiseen. Hän puhui niistä pastoreista, jotka ovat tulleet Suomen ev.lut. kirkon palvelukseen ennen kuin kirkossa toteutettiin naispappeus, ja niistä, jotka ovat ilmoittaneet torjuvan kantansa naispappeuteen ja tulleet silti valituksi kirkon virkaan. Hän piti yksioikoisena ajatusta, että näiden pastoreiden pitäisi muuttaa vakaumustaan tai vakaumuksensa mukaista toimintaa työnantajan ilmoittaessa, että nyt vallalla on toisenlainen vakaumus ja että työntekijän on toimittava vastoin omaa vakaumustaan.
Professorin otti kantaa juuri siihen tilanteeseen, jossa olen. Vammalan seurakunta tiesi hyvin kantani naispappeuteen ja toimintatapani, kun se otti minut ensiksi seurakuntapastorin virkaan ja sitten valitsi kappalaisen virkaan. Jätin aikaisemman vakinaisen työni siinä käsityksessä, että voin toimia Vammalan seurakunnassa sen näkemyksen mukaisesti, joka minulla on papinvirasta. Näyttää siltä, että irtisanomiseni on juridisesti muuta kuin yksinkertainen asia.
Eilen ja tänään oli Tampereella herätysliikkeiden, kirkollisten järjestöjen ja Pyynikin seurakunnan järjestämät raamattu- ja tunnustuspäivät. Pääsin mukaan tänään joksikin aikaa Karkun kirkossa toimittamani perhemessun ja kastejuhlan välissä. Väkeä päivillä oli paljon. Monet kehuivat pidettyjä puheita. Oli mukava tavata monia tuttuja.
Eilen julkaistiin myös seuraava julkilausuma:
Kirkko - syntisten sairaala?
Me allekirjoittaneet pidämme kristinuskon tärkeimpänä asiana pelastusta Kristuksen tähden ja haluamme luottaa Raamatun ilmoitukseen uskon ja elämän korkeimpana ohjeena. Virkakysymyksestä ajattelemme keskenämme eri tavalla, mutta emme näe sitä tasa-arvoasiana, eikä se käsityksemme mukaan ratkea riitelemällä. Haluaisimme kirkkomme olevan perhe, jossa on mahdollista elää toisiamme kunnioittaen ja toisillemme tilaa antaen työvuorojärjestelyillä ja erillisvihkimyksillä.
Suomen ev.lut. kirkko ei pidä perinteistä virkakäsitystä harhaoppina. Sen mukaan kristikunta on 2000 vuotta uskonut ja toiminut. Kirkollamme on edelleen hyvät ekumeeniset suhteet kirkkokuntiin, joissa naispappeutta ei ole hyväksytty. Siksi on teologisesti ja ekumeenisesti kestämätöntä saattaa uskonnollisen vakaumuksen mukaan toimiva naispappeuteen taipumaton rikoslain piiriin.
Kysymys ei ole sukupuolisesta syrjinnästä, eikä työtehtävien laiminlyönnistä, vaan sellaisesta uskonvakaumuksesta, joka yhä edelleen on kristikunnassa enemmistön käsitys Raamatun sanasta. Myös uskonnonvapauden näkökulmasta on kyseenalaista käsitellä raamatuntulkintaan ja teologisiin kysymyksiin liittyviä asioita rikoslain alla.
Kirkko, jota Raamattu kuvaa Kristuksen ruumiiksi, on nyt kovin haavoitettu. Paikassa, jonka tulisi Martti Lutherin mukaan olla heikkoja hoitava "syntisten sairaala", syyttelemme ja lyömme toisiamme. Kirkon menestynein nuorisotapahtuma on uhattuna. Monia kirkkoa uskollisesti palvelleita pappeja uhkaa virasta erottaminen. Jeesus sanoi: "Jos valtakunta jakautuu ja taistelee itseään vastaan, se ei voi kestää, eikä myöskään perhe kestä, jos sitä repivät riidat." (Mark. 3:24-25)
Löytyykö rauhantekijöitä? "Jumalan Karitsa, joka kannat maailman synnin, anna meille rauha!"
Aino Vesti, Maskun kirkkoherra
Antti Laato, Åbo Akademin professori
Mari Stenlund, Kannelmäen seurakuntaneuvoston ja Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston jäsen
Henrik Perret, pääsihteeri, rovasti
Riitta Mäenpää, Lohjan terveyskeskuksen sairaalapastori
Löytyisipä kirkosta laajemminkin henkeä, joka on tässä julkilausumassa. Siinä hengessä voisimme päästä eteenpäin, rakentaa kirkkoa yhdessä ja keskittyä kirkon varsinaiseen tehtävään.
Tämän sunnuntain Helsingin Sanomissa (www.hs.fi) muutamat naispastorit kertoivat, millaista kohtelua he ovat pahimmillaan saaneet. Varmasti monia naispastoreita on kohdeltu tavalla, joka ei ole mitenkään oikeutettua, vielä vähemmän kristillistä. Kun luki Helsingin Sanomien juttua, tuli mieleen, miksei koskaan tehdä juttua siitä, miten huonosti naispappeuden torjujia on kohdeltu. Miten tylyjä vastauksia kirkon johdolta ovat saaneet teologian opiskelijat, jotka uskovat papin virasta kuten kirkossa on uskottu 2000 vuotta. Millaisia viestejä tai kirjoituksia saavat lukea virassa olevat pastorit, joiden tiedetään torjuvan naispappeus. Millaisia leimoja heihin lyödään. Miten olematonta on se tuki, jota he saavat kirkkonsa johdolta. Näistä ei taida olla kovin muodikasta kirjoittaa. Eikä tällainen kirjoitus palvelisi sitä päämäärää, jonka monet tuntuvat asettaneen.
Pitkäaikaisen työtoverini seurakuntapastori Mirja Tenkasen lausuntoja Helsingin Sanomissa mielelläni toistan: Hän sanoi toivovansa, etten joudu lähtemään. Hän luonnehti minua pidetyksi papiksi ja mukavaksi ihmiseksi. Vammalan seurakuntaa ajatellen hänestä oli mukava, jos työvuoroja voisi sovitella.
posted by Jari Rankinen | 11:16 ip.
48 Comments:
Mahtavaa ja lohdullista, että löytyy tällaista henkeä! Siunausta ja voimia sulle Jari paljon! Pääsiäisen lepoa Kristuksen haavoissa...
Tällaisen käännöksen sain ystävältäni. terv. Antti Laato
Archbishop Jukka Paarmas message:
In the question arising from womens ordination a new stage has been reached. Some pastors who do not accept womens ordination have deliberately pushed the situation to the extreme in some congregations. They have even refused to perform given tasks, to cooperate with another pastor in their most central duty of service, the Divine Service. No employer can accept this kind of neglect of a central duty, nor it's deliberate repetition.
The first case of this kind that has come to knowledge has now been brought to the attention of the Chapter according to the constitution of the church.
The Chapter of the Archdiocese of Turku has taken immediate measures and commenced an investigation of the case according to law.
I lament the situation especially on behalf of the the Bishops' Conference's explicit instructions for situations of this kind, that calls the sides first to negotiations and to seek reconciliation. The view of the Bishops' Conference is that difficult cases should as far as possible be resolved through so called pastoral talks. This possibility has not been made use of now, or otherwise those who reject womens ordination have shown no readyness for reconciliation apart from the conditions they set themselves.
Referring to one's own interpretation of the Bible, that differs from the common resolution, does not give the right to violate the pastoral vow or to neglect the duties of service.
Many persons who reject womens ordination serve according to their pastoral vow and the constitution of the church in cooperation with women ministers. They have not caused problems in our church. The conviction itself of rejecting womens ordination is not regarded a heresy in our church.
Discrimination of women ministers cannot be tolerated, though. This
selfevident matter has to be repeated now again. It is contrary to the church's own principles, genuinly springing from the Bible, of love, respect and egality, as well as to the laws of our society.
A great majority of Lutheran Christians in the world live in churches where women ministry is realized. Referring to the different practise of the
majority of Christians in discussions and declarations, is, in the context of a Lutheran church, misleading, because the Catholic Church, who has a
different understanding of the Office of the Ministry, already herself forms that majority.
I am deeply disappointed with the fact that a number of pastors have not responded to the offer of cooperation that for instance is found in the "special declaration" [Finnish "ponsi"] of the church synod that was made when women ministry was approved [1986]. They wish to seek a solution that
is neither pastoral nor conciliar. The situation is now deliberately being driven into a contraryness, from which there is no way out through consultations and negotiations. In that case the heavier measures of the church law will have to be resorted to. One can only ask who's benefit or
what is looked for here.
Stressing contrarity instead of cooperation seldom produces a good result. Certainly the good of the church or performing well her mission is not looked for or promoted in that way.
Ilmeisesti Mirja Tenkasellekin sopisi siis työvuorojen järjestely. Piispat - miehet - ovat kuitenkin nyt olleet niin viisaita, etteivät ole antaneet naisille sellaista valtaa, että he saisivat itse päättää näinkään pienestä asiasta. Tämähän on tasa-arvoista kuin mikä! :-)
Ei voi kuin ihmetellä sitä suunnatonta vihaa, joka taas kohdistuu meihin jotka ajattelemme että papin virka on miehen tehtävä. Kokemuksesta tiedän, että mikään muu ns. tasa-arvokeskustelu ei ole koskaan saanut tällaisia mittasuhteita. Olen naisena saanut kaikkein halventavinta kohtelua niiltä miehiltä, jotka ovat ottaneet tehtäväkseen puolustaa naisten pappeutta. Naispappeus ei ole millään tavalla tasa-arvokysymys. Kun siitä on tehty sellainen, syntyy sitten näin ikävää jälkeä kuin tämänkin blogin keskusteluissa.
Mari Hiltunen - jokainen näkee itseensä kohdistuvan vihan ja tuomion ja muun vastaavan parhaiten.
Minä kysyn edelleen - kumpi on pahempaa loppujen lopuksi: se, että jotakuta sanotaan vakaumuksensa takia vanhoilliseksi ja syrjiväksi vai se, että jollekin lausutaan ikuinen kadotustuomio koska hän ei ymmärrä Raamatttua kuten tuomitsija?
(Eikä tähän kannata vastata, että eivät kaikki tuomitse - sekin kun koskee molempia osapuolia...)
"kadotettu lammas? said...
Mari Hiltunen - jokainen näkee itseensä kohdistuvan vihan ja tuomion ja muun vastaavan parhaiten.
Minä kysyn edelleen - kumpi on pahempaa loppujen lopuksi: se, että jotakuta sanotaan vakaumuksensa takia vanhoilliseksi ja syrjiväksi vai se, että jollekin lausutaan ikuinen kadotustuomio koska hän ei ymmärrä Raamatttua kuten tuomitsija?
(Eikä tähän kannata vastata, että eivät kaikki tuomitse - sekin kun koskee molempia osapuolia...)"
9:57 AM
Minä olen miettinyt näitä kadotetun lampaan kommentteja. Vastaako nimimerkkisi sitä, mitä itsestäsi koet? Oletko todella rehellisesti kadoksissa, vai onko sinulla sittenkin omia vahvoja mielipiteitä? Kommenttisi kertovat sen, että sinulla on vahvoja mielipiteitä ja rohkenet esittää ne. Mikä minua askarruttaa on se, että mielipiteesi ovat poikkeuksetta naispappeutta vastustavien käsityksiä vastaan tai ainakin laitat juuri ne kysymyksenalaiseksi. Jos olisit rehellisesti eksynyt tai rehellinen etsijä, kysenalaistaisit myös naipappeuden kannattajien mielipiteitä.
Anteeksi vain, mutta en voi välttyä ajatukselta, että tuo kirjoittelu on tarkoitushakuista. Tämä on vain minun vaikutelmani.
Kadotettu lammas,
olen ihan samaa mieltä, että toki me ihmiset aina tuijotamme liikaa itseämme. Nyt hiljaisella viikolla saamme nostaa katseemme itsestämme kärsivään Vapahtajaan, joka on hiljaa vaikka Häntä häväistään ja pilkataan.
Halusin vain muistuttaa naisena ja teologina siitä, että naisen papiksi pääsy ei liity miehen ja naisen tasa-arvoon.
Tuomioita ei tarvitse varmastikaan jaella. Jeesus itse sanoo:
"Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan." Joh.3:18
Siunattua pääsiäisaikaa!
Matildalle lapsen päästämisestä naisen johtamaan jumalanpalvelukseen:
Kyseinen naispappi oli aikaisemmassa haastattelussa puhunut (tai HS oli puhunut hänen suullaan) niin epäkristillisesti, että äitiä hyytää.Minäkin menetin jotenkin toivoni naisten suhteen - olen joskus toivonut naisista pappeja. Tiedän, että vieläkin on papin viroissa hyviä naisteologeja ja ettei virka-asia ole aivan yksinkertainen. Seurakunnan kaitsemisen takia pastorien pitäisi oikein varoa menemästä sellaisiin haastatteluihin, jotka vievät hengelliseltä työltä pohjan pois.
jessenjuuri, jos sinä tulkitset tekstini tarkoitushakuiseksi, se on sinun tulkintasi.
Itse en edes tiedä, mitä ajatella. En tiedä, kumpi kanta on oikea.
Mutta ainakaan kaikki ne perustelut, joita olen ns. vanhakantaisilta kuullut, eivät varmasti ole raamatullisia. Siksi kyseenalaistan sen näkemyksen. Samoin taatusti ei ole raamatullista se, että minut on aivan selkeäsanaisesti tuomittu kadotukseen siksi, että menen ehtoolliselle, vaikka liturgi olisi nainen.
En myöskään pidä mitenkään riittävänä perusteluna vain tasa-arvoa naispappeuden hyväksymiselle. En näe sitä tasa-arvokysymyksenä.
Toisaalta tilanteissa, joissa naispappeuden vastustajista puhutaan sovinisteina tai syytetään naisen halveksimisesta, olen tuonut esiin sen, että te näette asian raamattukysymyksenä, että teidän näkemyksenne mukaan Raamattu kieltää naisilta pappeuden ja että minusta teillä on oikeus toimia kirkossa vakaumuksenne mukaan.
Koen todella itseni kirkossa eksyneeksi, hukassa olevaksi, kadonneeksi, koska en jaksa sitä tilannetta, että tänään saarnataan yhtä ja seuraavana sunnuntaina päinvastaista, eikä todellakaan vain virkakysymyksestä.
Samalla totuus on myös se, että en ole koskaan kuullut kenenkään ns. liberaalin lausuvan kadotustuomiota ns. konservatiiville, mutta ns. konservatiivien kyllä olen - mm. minulle. Molemmilla puolilla toimitaan väärin, mutta en voi sille mitään, että toisen KOKO uskon ja pelastuksen kyseenalaistaminen on minusta pahempi asia kuin vain jonkin opinkohdan kyseenalaistaminen.
Minulta on mennyt usko ennen kaikkea kristittyjen yhteyteen ja siihen paljon mainostettuun Jumalan rakkauteen, joka näkyy kristityissä keskinäisenä rakkautena. Välillä todella mietin, onko ihmisten synti sittenkin aina Jumalan rakkautta suurempaa - ja jos niin on, niin eipä se rakkaus taida sittenkään riittää meidän pelastukseksemme... :(
Kadotettu lammas?, todella ikävää kun olet joutunut tuollaisiin tuntoihin. Kyllä Jumalaan voi luottaa, hän kääntää asiat parhain päin, vaikka siltä ei aina tunnukaan. Me ihmiset olemme kovin vajavaisia, ja todella olisi kaikkien uskovien syytä myös miettiä itse miten käyttäytyy lähimmäisiään kohtaan. Se nimittäin ei ole aina niin yksiselitteistä, jos ajatellaan jotkut asiat peräti pelastuskysymyksinä. Herra, anna meille vajavaisille ihmisille viisautta...
Pastori Jari Rankinen, veljeni Kristuksessa. Tapauksesi on meitä myös, monia
oto saarnaajia
vahvistanut siitä, että Herra on uskollinen vahvistamaan palvelijaansa
kovassakin ahdingossa.
Pysymään Raamatun sanassa, Jumalan sanaan sitoutuneella omalla tunnolla.
Martti Lutherkin joutui tilanteeseen Herransa edessä, jossa
hän sanoi kuuluisat sanat:" Tässä seison, enkä muuta voi Jumala minua
auttakoon". JA HÄN AUTTOI.
Vahvistakoon meitä pysymään Jumalan sanassa horjumattomana myös seuraavat
sanat: 1Piet.4:12.Rakkaat
ystävät, älkää oudoksuko sitä tulta ja hehkua, jossa teitä koetellaan, ikään
kuin teille tapahtuisi
jotakin outoa. Iloitkaa päinvastoin sitä enemmän, mitä enemmän pääsette
osallisiksi Kristuksen
kärsimyksistä, jotta saisitte iloita ja riemuita myös silloin, kun hänen
kirkkautensa ilmestyy. Kun
teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, te olette autuaat, sillä teidän
yllänne on kirkkauden
Henki, Jumalan Henki.
Siunaan sinua esirukouksin Jari ja perhettäsi.
Matilda
Olen luullakseni tuo äiti, jonka mainittiin Hesarissa ilmoittaneen sähköpostitse naispapille, ettei päästä lapsiaan kirkkoon, jos tämä toimittaa jp:n.
Viestini sisältönä ei ollut ilmoittaa naispapille, että en päästä lapsiani kirkkoon, jos hän on siellä.
Opetan lapselleni sitä uskoa joka minulla on. Tämä voidaan tietenkin kyseenalaistaa, mutta näin on äideillä tapana ja velvollisuuskin. Koska me perheessämme uskomme, että papin virka on Herran käskystä miehen virka, kysyin epäselvän ennakkotiedotuksen vuoksi kyseiseltä henkilöltä, onko hän jp:ssa papin roolissa eli saarnaamassa tai liturgina. (Ei ollut muistaakseni vihitty vielä silloin ja hänet mainittiin ilmoituksessa.) Viesti oli kohtelias ja selitin, miksi asiaa kysyin.
Olisiko ollut oikeampaa lähettää lapseni kirkkoon kohtaamaan tilanne, joka heidän uskonsa mukaan on Jumalan Sanan vastainen? Tämäkö olisi ollut oikeampi toimintatapa, jotta naispappia ei loukata?
Jos kiusaamista on se, että jollain seurakuntalaisella on toinen vakaumus kuin papilla, pappi on kiusattu koko ajan.
Pastoraalinen asenne ei ainakaan liiaksi vaivaa näitä vainottuja naisia. He ovat enemmistössä. Heillä on piispojen tuki. Heillä on tutkimusten perusteella suuren kansan tuki. Mutta sekään ei riitä.
Mielestäni tässä(kin) naispappeus asiassa on kyse siitä että väärä ja oikea kirkko täällä maailmassa kiistelevät keskenään. Oikea kirkko haluaa pitää kiinni Raamatun mukaisesta opetuksesta ja väärä kirkko ei halua kuulla totuuden sanaa vaan pyrkii vaientamaan sen tavalla tai toisella sillä onhan se tuskallista kokea kuinka Jumalan sanan terävä miekka viiltää läpi luiden ja ytimien.
Tämä taisteluhan näiden kahden kirkon välillä alkoi jo Aadamin ja Eevan aikaan kun väärän kirkon edustaja Kain tappoi oikean kirkon edustajan Aabelin. Siitä saakka nämä kaksi kirkoa ovat taistelleet ja tulevat taistelemaan maailman loppuun asti. Itselleni on merkinnyt paljon Martti Lutherin selitys ensimmäiseen Mooseksen kirjaan. Se avasi silmäni näkemään mistä tässä maailman ja kirkon menossa oikein on kysymys.
Niin kauan siis kuin oikea kirkko täällä pysyy ja se pysyy maailman loppuun asti, tulee täällä jatkumaan naispappeuden vastustus eikä vain sen vaan muidenkin Raamatun vastaisten opien vastustaminen. Tämä oikea kirkko on täällä milloin pienempi, milloin suurempi mutta koskaan eivät tuonelan portit sitä voita "kun peruskallio Jeesus on sen. Rynnätä saavat nyt helvetin joukot, sen apu Herra on voimallinen".
Mutta tämä oikea kirkko on täällä sellainen ettei sitä minään pidetä. Se on vainon ja sorron alainen. Pilkan ja häväistyksen kohteena. Hakomaja yrttitarhassa. Kuitenkin tämä oikea kirkko pitää kiinni siitä ainoasta aarteesta joka sillä on, Jumalan sanasta. Eikä tämä Jumalan sanasta kiinni pitäminen ole kenenkään kiusaamista vaikka se siis saatta joistakin tuntua kipeältä.
Hei, puhutaanpa hetki muusta kuin työvuorojen järjestelystä.
Olen Suomen ev.lut. kirkon pappi (ja Jarin kurssikaveri). Kysymys naispappeudesta ei ole minulle vain moraalinen tasa-arvokysymys. Se on myös aatteellinen ja hengellinen kysymys. Naispappeus on aivan yhtä raamatullinen kuin miespappeus.
Kysymys naispappeudesta on - kuten näilläkin sivuilla on usein todettu - olennaisesti muuta kuin moderni tasa-arvokysymys. Myös meille naispappeuden kannattajille.
En ole nähnyt vielä yhtään vakuuttavaa raamatullista argumenttia naispappeutta vastaan. Ne kohdat, joihin usein vedotaan, eivät osu maaliin pappeudesta puhuttaessa. Väite, että kirkossa olisi ollut 2000 vuotta Herran käskyyn perustuvana käytäntönä, että vain mies voisi toimia pappina on pöyristyttävä valhe, sillä Raamattu ei tunne lainkaan sellaista virkapappeutta, josta nyt käydään keskustelua - se kehittyi vasta 400-luvulla.
Miespappeus kuuluu kirkon traditioon, kyllä, mutta ei suoranaisesti raamatulliseen traditioon. Jos paavalilainen opetuskielto otettaisiin aidosti vakavasti, ei naisen hoidettavaksi kai voitaisi antaa lehtorin - siis opettajan ja saarnaajan - virkaa.
No, en ajatellut varsinaisesti inttää näistä vaan kysyä Jari sinulta ja sinun samanmielisiltäsi yhtä asiaa.
Olenko tämän uskoni ja näiden käsitysteni kanssa tervetullut ehtoollispöytään silloin, kun sinä selebreeraat messussa?
Jaakko Heinimäki kirjoitti:
"Väite, että kirkossa olisi ollut 2000 vuotta Herran käskyyn perustuvana käytäntönä, että vain mies voisi toimia pappina on pöyristyttävä valhe, sillä Raamattu ei tunne lainkaan sellaista virkapappeutta, josta nyt käydään keskustelua - se kehittyi vasta 400-luvulla. Miespappeus kuuluu kirkon traditioon, kyllä, mutta ei suoranaisesti raamatulliseen traditioon."
Tätä samaa minäkin ihmettelin mm. kirjoituksessani Valikoivaa tulkintaa. Mutta jos vastaan kysymykseesi, niin mikseivät samaan ehtoollispöytään voisi mahtua kaikki, jotka uskovat Herraan Jeesukseen? Jos kirkossammekin löytyy aina välillä ateisteja pöydän molemmin puolin, niin eikö uskovillekin pitäisi olla tilaa, naispappeusnäkemyksestä huolimatta?
On aika ironista, valitettavaa ja härskiäkin, että kirkot ovat asettaneet niin runsaasti esteitä ateriayhteyden tielle. Paavalinkin mielestä - Jeesuksesta puhumattakaan - ateriayhteyden puute aina kuvasti sitä, että yhteyden kieltäjät ovat menneet pahasti harhaan.
Jaakko Heinimäelle:
Tiedän, että tietyn, parisataa vuotta vanhan, idealistissävytteisen tradition mukaan seurakunnan järjestynyt rakenne ja virka (piispa, presbyteeri, diakoni) olisi vasta kauan alkukristillisen ajan jälkeen syntynyttä "varhaiskatolista rappiokehitystyä". Tosin vasta 400-luvusta puhuminen tuntuu jopa tämän tradition puitteissa melko vahvalta käsitykseltä.
Tämän esiymmärryksen pohjalta on ehkä mahdollista selittää itselleen Uudesta Testamentista pois kaikki ne kohdat, jotka puhuvat seurakunnan virasta ja uskoa "naispappeuden raamatulliseen". Vakaumus itsessään ei siitä kuitenkaan tee tosiasioihin perustuvaa eikä raamatullista.
En halua pilkata tätä uskoa, mutta totean, että se tuskin kestää modernin teologisen tutkimuksen edessä. Joka tapauksessa se sotii sitä opillista yksimielisyyttä vastaan, joka Suomen kirkossa (ns. Ilkon seminaarit) saavutettiin teologisten keskustelujen pohjalta ennen sen "naispappeuspäätöstä". Tämän konsensuksen mukaan saarnavirka, jonka edustaja virassaan edustaa Sanassa ja sakramenteissa läsnäolevaa Kristusta seurakuntaa vastapäätä seisten ja toimien, on sitovan tunnustuksemme ja siis myös Raamatun mukaan Jumalan itsensä asettama instituutio ja kuuluu pysyvien uskontotuuksien piiriin.
Tämä on näkemys, jonka periaatteessa jakoivat niin naispappeuden puolustajat kuin sen vastustajatkin tehdyn päätöksen pohjana. Joka poikkeaa siitä, poikkeaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhteisesti todetusta opista ja asettuu myös laajan ekumeenisen yhteisön ulkopuolelle.
Itse aiheesta on kirjoitettu varsin paljon. Tälläkin foorumilla on viitattu Erkki Koskenniemen internetin kautta saatavilla oleviin artikkeleihin. Minä annan mielelläni luettavaksesi aihetta koskeva pienen esitelmäni viime syksyltä, jos haluat.
Ja vielä: Mitä kysymykseesi ehtoollisyhteydestä tulee, olen ymmärtänyt, että varsinainen ongelma on siinä, kuka palvelee alttarilla, ei niinkään siinä, kuka kaiteen äärelle polvistuu. Siitä on näissä uusimmissa kiistoissa ennen kaikkea ollut kysymys. Ei se toinenkaan kysymys ole merkityksetön. Se kuitenkin vaatisi oman keskusteluprosessinsa, joka ehkä vielä on edessämme, mutta itse en siihen tässä puutu.
Siunattua Ristin ja Ylösnousemuksen pääsiäistä!
Ad M. Vaahtoranta
Et siis halua vastata varsinaiseen kysymykseeni?
Hyvä Jaakko,
jos itse joskus vielä jossakin Suomen kirkon seurakunnassa toimitan ehtoollisen, tuskin edes tiedän, että olet ehkä tulossa Herran pöytään. Toivon silloin - ja muutenkin - osaavani rippisaarnassa riittävän selvästi sanoa, että Jeesus kutsuu luokseen kaikkia työtätekeviä ja raskautettuja, syntisiä, jotka etsivät armoa synneistään ja voimaa uuteen elämään ja kuoleman edessä Hänen totisesta, meidän puolestamme uhratusta ruumiistaan ja verestään - ja joka ei tätä apua tarvitse eikä Herran totiseen läsnäoloon usko, pysyy mieluummin penkissä kuin syö ja juo tuomiokseen.
Tämä ehtoolliselle pääsemiskysymys nousee aina esille.
"Mitä me enää todisteita tarvitsemme! Mehän olemme kuulleet sen hänen omasta suustaan.", sanottiin Jeesukselle suuren neuvoston kuulustelussa.
Samaa kai tälläkin haetaan: "Nyt ne vanhauskoiset ovat niin hirveitä, että eivät antaisi ehtoollista edes papille!"
Olen samaa mieltä Martti Vaahtorannan kanssa. Vastuu on tietenkin sillä, joka menee ehtoolliselle, mutta toki lauman paimenenillakin; papeilla ja piispoilla. Kadonnut lammas valitteli pari kommenttia sitten, ettei tiedä ketä uskoa tässä kirkossa. Lampaat ovat hukassa, koska paimenuus on hukassa.
Kovin valoisalta ei näytä paimenviran tulevaisuuskaan kirkossa tämän keskustelun perusteella.
Tuntuu, että nykykeskustelussa ehtoollinen on muuttunut täysin demokraattiseksi tapahtumaksi, joka ymmärretään yhdeksi kansalaisoikeudeksi siinä missä koulutuksen hankkiminenkin, eikä niinkään hengellisen uudistumisen paikaksi. Joka tulee minun tyköni… vs. kaikilla on oikeus! Tuskin kukaan pappi olisi kieltämässä ehtoollista sitä tarvitsevilta, mutta jos hän kuitenkin sattuisi käyttämään Pietarin mainitsemaa toista avainta, eli pidättämään, tulkitaan toimi yleensä toisen henkilön oikeuden loukkauksena, ei niinkään papillisena kaitsentana.
Tuntuu hieman erikoiselta, että ehtoollisesta tehdään kirkkopoliittinen ase, jolla myös voidaan käydä niitä paimenia vastaan, jotka eivät ole ymmärtäneet sitä, että kirkon tehtävänä on kirkollisten kansalaisoikeuksien tarjoaminen kaikille. Unohtakaa jo se hengellisyys ja siirtykää palvelusyhteiskuntaa!!! Vastatkaa muuttuneen yhteiskuntamme tarpeisiin. Seuraava askel voisi olla, että ehtoollista tarjottaisiin McDrivesta suoraan kaikille pientä maksua vastaan, niin kaikilla olisi mahdollisuus saada ehtoollisensa ilman, että täytyisi pistäytyä keskiaikaisten kirkkojemme pimeillä käytävillä, puhumattakaan, että tarvitsisi kuunnella papin saatesanoja…
En viitsi keskustella nimettömien tai nimimerkin taakse kätkeytyvien kanssa, siksi jätän "Johanneksen" asiattomuudet kommentoimatta.
Ad Mari Hiltunen:
En minä mitään muuta hae kuin keskustelun siirtämistä asiakysymyksiin työaikajärjestelykysymysten asemesta.
Jos pastorit eivät pysty suoraan sanomaan, ovatko toiset saman kirkon kristityt jäsenet tervetulleempia ehtoollispöytään kuin toiset, kyse on siitä, onko heillä edellytyksiä palvella siinä virassa, johon kirkko on heidät kutsunut.
Papin virka on seurakunnan paimenen virka. Eikö siihen kuulu myös "lampaiden" eli seurakuntalaisten paimentaminen? Tarvittaessa siihen paimentamiseen kuuluu siis myös seurakuntakuri?
Hyvä Jaakko,
kun on kyse samaan kirkkoon kuuluvista ja periaatteessa sen tunnustukseen sitoutuvista kristityistä, kysymys yksittäisen uskovan osallistumisesta ehtoolliselle ei kuulu tällaisella foorumilla päätettäviin asioihin, vaan liittyy yhtäältä avaintenvallan käyttöön Sanan julistuksesssa (erityisesti yhteisen ripin puitteissa), toisaalta yksityiseen sielunhoitoon. Jos pelkäät, ettet olisi heikkona ja syntisenä oikeutettu Herran ruumiin ja veren osallisuuteen, kehotan ottamaan yhteyttä vastuussa olevaan pappiin ja sielunhoitajaan, joka varmasti auttaa sinua eteenpäin.
Ad Vaahtoranta:
Vaan jos ei puhuta yksittäisistä uskovista vaan oikein joukkona sellaisista klassista kristinuskoa tunnustavista luterilaisista kristityistä, jotka pitävät naispappeutta raamatullisesti perusteltuna?
Jaakko:
En ole kuullut kenenkään asettaneen naispappeuden hyväksymistä muodolliseksi esteeksi ehtoolliselle tulemiseen, enkä itsekään ajattele niin. Oma henkilöhistoriani ei tosin ole mikään teologinen argumentti, mutta jos näin ajateltaisiin, olisin itsekin ennen vuotta 1983 kuulunut näihin "ekskommunikoitaviin", vaikka kyseisellä kevätlukukaudella vain käsitykseni naispappeudesta muuttui muiden asioiden jäädessä ennalleen. Ja ehtoollisesta elin ...
Toinen asia on, että naispappeusasiaa tulee pitää esillä ja opettaa siitä oikein - siinä toivossa, että tässä asiassa vielä hämärässä tarpovat veljet ja sisaret oppisivat näkemään, mikä on totta. Mutta ei vielä matkalla olevia kyselijöitä pidä potkia ojaan.
Nämä ovat kuitenkin vain yhden heikon veljen omia näkemyksiä. Enempään en pystyisikään, sillä minun tietääkseni ei ole pidetty mitään yleistä kirkolliskokousta, joka olisi ottanut tähän asiaan virallisesti kantaa.
Ad Vaahtoranta:
Minä olen kuullut. Sinun nimesi on samassa vetoomuksessa S. Korpisen ja J. Pohjolan kanssa, kysypä pojilta lisää, jos et ole sinne Saksaan asti kuullut miten ja ketä meillä päin ekskommunikoidaan.
Jaakko:
Jos tarkoitat tunnettua, vuosien takaista jupakkaa Helsingin seudulla, kyseessä ei suinkaan ollut ekskommunikaatio eikä edes pastoraalinen toimi, joka olisi perustunut piispa Huovisen kantaan naispappeuskysymyksessä. Siinä oli muista ongelmista kysymys, joista Juhana Pohjola vastuuta kantaneena paimenena(juhana.pohjola@luthersaatio.com) varmaan mielellään informoi sinua lisää.
Ad Vaahtoranta:
Sitä tarkoitan ja Rengon kirkkoherran ekskommunikointia myös.
Ainakin Eero Huovisen lausunnon mukaan Pohjola pyysi, että Huovinen ei asettaisi häntä vaikeaan valintatilanteeseen osallistumalla ehtoolliselle ja että tämän pyynnön takana oli erilainen käsitys naispappeudesta. Tämän lausunnon luin Luther-säätiön nettisivuille linkitetystä Oulun tuomiokapitulin päätöksestä, jolla Pohjola erotettiin pappisviran toimittamisesta.
Sinä ilmeisesti tunnet tapauksen myös kyökin puolelta, mutta kun tätä lukee muutama muukin, niin todettakoon että Pohjola itse kiisti evänneensä Huoviselta ehtoollisen. Hän vain pyysi ettei Huovinen osallistuisi ehtoolliselle ja asettaisi häntä liian vaikeaan valintatilanteeseen. Saivartelua, sanon minä. Tuollainen pyyntö merkitsee kieltoa.
Sama juttu Rengon kirkkoherra Soili Juntumaan kanssa. samaiset Luther-Säätiön veijaripaimenet esittivät toivomuksen, että kirkkoherra ei osallistuisi oman seurakuntansa alueella järjestetylle ehtoolliselle. Se on kielto, olkoonkin että toivomuksen kaapuun verhottu.
Tällaiset tapaukset osoittavat, että kyse ei ole vain siitä, järjestelläänkö naispappeuden vastustajien työvuoroja vai ei. Kyse on siitä, millä tavalla he hoitavat heille uskottua leiviskää Suomen ev.lut. kirkossa.
Lisäksi ne osoittavat, että Suomen ev.lut. kirkon kannalta Luther-Säätiö on skismaattinen lahko.
Jaakko:
Ottamatta kantaa sinänsä näihin tapauksiin totean, että vaihdoit puheenaihetta etkä myöskään millään tavalla kumonnut sitä, minkä jo sanoin, ettei nimittäin naispappeuden vastustaminen ollut se syy, joka johti tunnettuihin skismoihin kirkossamme ja joihin viittaat.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kirjailijapastori Heinimäelle:
Kävin vähän tekemässä nettitutkimuksia ja tiedän nyt, kenen kanssa keskustelen. Sentähden myös oikeastaan ihmettelen, että niin yksivakaan puisevasti seisot valtavan ja myös estoitta valtaa käyttävän instituution takana etkä tunne tai et ainakaan näytä sympatiaa meitä, monella eri tavoin vaivaisia hanttiinpanijoita kohtaan. Etkö näe niitä Jumalan hulluja, joita nyt(kin) ollaan rutistamassa vallan saappaan rautaisen kantapään ja katukiven ahtaaseen väliin? Kuuletko sieltä edes vikinää?
Heinimäen kysymys on kyllä ihan perusteltu. Näyttää siltä, että kirkossa on tahoja, jotka ovat jättäneet jakamatta ehtoollista toisille kirkon jäsenille vetoamalla heidän myönteiseen naispappeuskantaansa. Tällöin naispappeutta vastustavilta papeilta on ihan oikeutettua kysyä, kieltäytyisivätkö he jakamasta ehtoollista naispappeuteen myönteisesti suhtautuville. Tämä kysymys kyllä pureutuu asian ytimeen. Oma käsitykseni on, että naispappeuteen myönteisesti suhtautuva ei saisi ehtoollista Luther-säätiön messuissa, mikäli tekisi vakaumuksensa tiettäväksi messua toimittaville pastoreille. Korjatkaa toki, asiasta tietävät, mikäli olen väärässä.
Puoliaikatilanne:
Vanha vihtahousu vs. Vanhurskaat, 6-0
Jaakko Heinimäki. Lueskelin sinun ja Martin välistä keskustelua. Teit kysymyksen saisitko ehtoollista ja siitä sukeutui keskustelu, joka jäi vähän ilmaan.
Kysymykselläsi teit asettelun, joka ei ole todellisuutta vastaava. ELi siihen vastaava suostuu sellaiselle pelilaudalle, jota ei ole oikeasti olemassa.
Et sinäkään vastaisi, jos kysyttäisiin, antaisitko esim kurssitoverillesi Rankiselle ehtoollista (tunnet hänen teologiansa), jos se antaminen merkitsisi sinulle paimenena hänen teologiansa tunnustamista oikeaksi. JOs antaisit ao. näkökulmasta, tunnustaisit hänen teologiansa ja itsesi virkateologista parannuksentekoa kaipaavaksi, kaikkine seurannaisineen.
Kirkossamme ehtoolliskyvykkyytensä arvioi ehtoollisvieras itse sen jälkeen, kun hänet on konfirmoitu jossa hän on sitoutunut Raamatun ja luterilaisen teologian mukaiseen oppiin. Mari oli tässä oikeassa.
Tämän pelilaudan ulkopuolella tehdyt kysymykset eivät ole meidän kirkollisessa tilanteessamme relevantteja, eivätkä todista yhtään mitään. Toisaalta, spekulointi on aina tarpeellista, mutta sovellutuksia ei voida niistä vetää tähän kirkkoon.
Ad Vaahtoranta:
Kyllä, vaihdoin puheenaihetta. Vaihdoin sitä ihan aluksi kun halusin, että puhutaan muusta kuin työaikajärjestelyistä, puhutaan viran hoidon sisällöstä.
Olemme Jari Rankisen blogissa. Pastori Rankinen on ajautunut ahtaaseen rakoon töissänsä, kun ei suostu suorittamaan hänelle määrättyjä virkatehtäviä.
Minusta kiinnostavampi kysymys kuin se, kenen kanssa ehtoollista jaetaan, on se, kenelle sitä jaetaan - ja kenelle ei.
90 Suomen ev.lut. kirkon pappia on esittänyt vetoomuksen Rankisen tueksi. Heistä kaksi, Sakari Korpinen ja Juhana Pohjola, ovat evänneet Helsingissä ehtoollisen Helsingin piispalta Eero Huoviselta ja Rengossa Rengon kirkkoherralta Soili Juntumaalta.
Tätä minä pidän osoituksena skismaattisuudesta ja kiinnostaisi tietää sekä Rankisen että vetoomuksen allekirjoittajien kanta siihen, toivottavatko he Herran aterialle tervetulleeksi sellaiset seurakuntalaiset, jotka pitävät naispappeutta raamatullisesti perusteltuna.
Kysymys nousee tietenkin siitä, että minulla on syytä epäillä, että eivät toivota.
Mitä taas tulee "Jumalan hulluihin", niin olet oikeassa, tunnen sympatiaa intohimoa, hehkuvaa sydäntä ja epäsovinnaisuutta kohtaan. Aito Kristuksen tähden houkka ei tosin milloinkaan itse vetoa tähän ominaisuuteensa, päin vastoin hän yrittää karistaa epäilyt ja koettaa kaikin keinoin osoittaa olevansa pikemminkin ihan tavallinen hullu.
Minä näen vallankäyttöulottuvuuden tässä kysymyksessä kovin toisin kuin sinä. Minusta kirkko on osoittanut aikamoista pitkämielisyyttä. Minä näen korskeaa vallankäyttöä muualla. Surettaa esimerkiksi monet sellaiset vanhat evankeliset maan hiljaiset, joilta on mennyt herätysliike alta, kun nuoret vihaiset miehet ovat saapastelleet takki auki sisään.
Ad Pöyhtäri:
Sinähän huvittava kaveri olet. "Virkateologinen parannuksenteko" on hauskin pitkään aikaan kuulemani ilmaisu. Ehkä varastan sen uskontoa ja huumoria käsittelevän kirjani "Pyhä nauru" seuraavaan painokseen.
Mutta asiaan. Meidän kirkossamme ehtoolliselle saa osallistua jokainen kirkon konfirmoitu jäsen. Ehtoollispöytä ei ole paikka, jossa vaihdetaan teologisia mielipiteitä.
Esittämäni kysymys ei ole spekulatiivinen vaan nousee käytännön elämästä. Rankis-vetoomuksen allekirjoittajilla näyttää olevan tapana viettää sisäpiiriehtoollisia, jonne sentapaiset tyypit kuin paikallisen seurakunnan kirkkoherra tai oman hiippakunnan piispa eivät ole tervetulleita. Minusta tässä on aivan muusta kysymys kuin siitä, suostuuko iso paha kirkko järjestelemään näiden skismaatikkojen työaikoja heidän haluamallaan tavalla vai ei.
Jaakko,
lienee kaiken keskellä syytä pitää mielessä että ylivoimainen valtaosa tuosta allekirjoittajien joukosta jakaa ehtoollisen rippisanojen jälkeen kaikille kirkon jäsenille (näin olen toiminut minäkin). Mutta tuon taidat tietää itsekin.
Mutta kun nyt olet ryhtynyt kyselemään meiltä niin kai Sinultakin saa jotakin kysellä? Kun muistelisin lueskelleeni kirjastasi aika yksiselitteisen kommentin, ettei kirkossa tarvitse usein käydä; riittää kun on kastettu ja käy joskus kirkon pyhissä toimituksissa. Korjaahan jos muistan vallan väärin. Mutta jos meni sinne päinkin, voisitko ystävällisesti kertoa, oletko tuon ajatuksen takana. Minun nähdäkseni ehtoollispöytä on kristityn normaalipaikka ja siihen olen koettanut kuulijoitani rohkaista.
Heinimäelle. Näytät lukevan siitä vetoomuksesta jatkuvasti enemmän kuin siinä sanotaan. Samoin yleistät asioita merkillisen huolettomasti; tunnistat pari nimeä listalta ja käytät muotoilusivellintä koko sakkiin. Kaikkien tyyliin ei kuitenkaan kuulu marssia paririvissä ja leikkiä apinaa vain siksi, että joku kellokas sattuisi niin tekemään. Tsaristisessa kansankirkkolaitoksessa sellainen alkaa ilmeisesti olla taas hyve. Melkein luulisi, että konventikkeliplakaatia ollaan palauttamassa lainsäädäntöön. Enkä ihmettelisi tämän suuntaisia pyrkimyksiä. Kun teologinen argumentaatio on menettänyt mielekkyyteensä luterilaisen prinsiippiopin hylkäämisen myötä, ei kirkolliselle vallankäytölle ja yhteydelle jää muuta asetta kuin ulkonaiset muodot, käytännöt ja lain kirjain.
Ad Erkki Koskenniemi:
En muista kirjojani ulkoa, mutta tunnistan kyllä ajatuksen.
Olen yrittänyt silloin tällöin pitää passiiviseurakuntalaisten puolia. Minusta olisi hyvä, jos ihmiset kävisivät kirkossa, mutta en pidä sitäkään suurena katastrofina, että siellä käydään vain harvakseltaan.
Ad "pppalmu":
Nimi alle, niin saatan antautua keskusteluun, nimimerkkien kanssa en keskustele. Ja tältä illalta lopetan muutenkin, kun väsyttää jo kovasti.
Jaakkoseni,
enpä taida itsekään jatkaa kanssasi tätä tämän pitemmälle (paitsi jos siirrytään Rheinhessenin viineihin), mutta kaipaisin hiukan sosiologista dataa taustaksi sille ilmeisesti monen kanssa jakamallesi todella vitsikkäälle vakaumukselle (jota tietenkin kunnioitan), että me muutamat "vanhauskoiset" papit olisimme jonkinlaisia hurjia vallankäyttäjiä tai peräti sen anastajia kirkossa, joka on meidän tähtemme juuri kaatumassa tavallisen suomalaisen päälle. Onneksi on urheat piispat kansaa puolustamassa.
Sitä valtaa ei kuule todellisuudesa ole meillä eikä edes sillä vähäisellä kirkkokansalla, jonka tuella - emmehän me omin päin mihinkään pysty - voimme opettaa ja toimia. Avaa pari iltalehteä ja selaa hiukan nimimerkkikommentteja erilaisilta nettipalstoilta, niin ymmärrät paremmin! Tai tule oikeasti meidän haukuttujen riveihin, niin näet, kuinka toisenlaiseksi kuvasi hetkessä muuttuu kuvalehdissä!
On kivaa olla koko kansan sylkykuppi, tosi kivaa! Tervetuloa oikeaksi Jumalan hulluksi! Ei kehuta, ei, mutta saapahan tulla haukutuksi.
"Professori Koskista haastateltiin viime maanantaina Ylen Radio Suomessa. Hän korosti, että lainsäädäntö tahtoo turvata myös oikeuden vakaumukseen ja sen osoittamiseen."
Ei tämä asia aivan näin yksinkertainen ole! Vakaumus on ensinnäkin yksilöllinen tapa nähdä jokin asia tietyllä tavalla, mutta se voi olla enemmänkin: se voi olla pyrkimys tavoitella jotakin. Tuo Koskisen lausunto, että lainsäädäntö turvaa vakaumuksen sekä oikeuden sen osoittamiseen, ei varmaankaan tee mahdolliseksi aivan kaikkea, mitä vakaumuksesta voisi seurata. Lausunto on ehkä tarkoituksella pyöreä. Vakaumuksen voi osoittaa, mutta sen sisällöllinen toteuttaminen on taatusti eri asia.
Voin Kustaa Vaasan tavoin olla sitä mieltä, että kirkolla on paljon syntistä omaisuutta. Tämä ei ole vielä suuri rike. Jos kuitenkin ilmoitan julkisesti, että haluaisin ottaa kirkolta kalleudet omaan huostaani ja suosittelisin samaa myös muille, minulle voitaisiin esittää vakava varoitus tai jopa sakko.
Jos sitten todella käyn kähveltämässä Vammalan kirkosta kullan ja hopean ja nimenomaan edellä mainittuun vakaumukseeni perustuen, joutuisin ansaitusti rautoihin. Tämä on hyvin karkea esimerkki.
Vakaumukseen perustuvan käyttäytymisen kanssa on syytä olla varuillaan, vaikka näkemyksen jakaisivat useammat ihmiset. Jokaisessa yhteiskunnassa nähdään tietyt asiat oikeiksi ja vääriksi. Kun länsimaalainen menee islamilaisiin maihin ja käyttäytyy "pakanamaassa" itsevarmasti oman vakaumuksensa mukaisesti, hän joutuu siellä täysin ansaitusti selliin. Maassa maan tavalla.
Jari Rankinen ei monen muun tavoin hyväksy messutoverikseen naista - vakaumuksensa vuoksi. Ei siis riitä, että hän omistaa näkemyksen ja tuo sen julki, vaan hän vaatii lisäksi itsekkäästi saada käyttäytyä oman henkilökohtaisen näkemyksensä vuoksi. Tämä on ilman muuta ilmoittautumista vieraan yhteisön ja vieraan yhteiskunnan jäseneksi. Teko on vihollinen teko. Ei ole lainkaan ihme, että muutamat naispastorit ovat kertoneet ihmisyytensä ja identiteettinsä romahtamisesta.
Vakaumus käy käsikkäin omantunnon kanssa. Omatunto on tutumpi käsite. Aiemmin oletettiin sen olevan ihmisessä sisäsyntyinen, a priori tai jopa suora kanava taivaaseen. Unohtakaamme lapsellisuudet. Omatunto on oman yhteisömme moraalinen ja tavoitteellinen heijastuma ihmisyksilössä. Omassatunnossa yksilö kuulee yhteisönsä äänen - toisella tavalla sanottuna: hän kuulee jumalansa äänen. Omatunto ei ole meidän äänemme vaan meidän yhteisömme ääni meissä. Se rakentuu yksilöön tavattoman pitkän ja huolellisen opetusprosessin kautta.
Meidän omatuntomme on ajallisesti ja paikallisesti rajallinen, mutta sitä rajoitetta ei ole yhteisöillämme. Me luotamme yhteisömme esittämään totuuteen kuten luotamme Jumalan sanaan - ellei nyt sitten ole samasta asiasta kysymyskin. Jos omatuntomme on ristiriidassa ympäröivään todellisuuteen nähden, se on väärässä ja sen on muututtava. Tämä ei tarkoita, että emme saisi pitää ja esittää omia eriäviä henkilökohtaisia mielipiteitämme. Yhteinen näkemys ja päätös toimia ovat lähtöisin aina alun perin yksilöiden päissä kiehuneista ja toisistaan poikenneista näkemyksistä, myös kaikkein abstrakteimmissa tapauksissa. Yhteisön näkemys ja tavoitteellisuus on tulosta lukemattomien yksilöiden toiminnasta. Toimintaan johtaneen päätöksen jälkeen meidän on yksilöinä alistuttava sille. Karavaani kulkee.
Vakaumuksella on myös sisältönsä; Rankisen tapauksessa se sisältö koostuu miehen ja naisen ihmisyydessä olevasta erosta. Hän näkee, että nainen ei omaakaan täydellisesti sitä samaa ihmisyyden sisältöä minkä mies omaa. Tällä vakaumuksella on ollut ihmiskunnan julmassa maskuliinisessa historiassa valtava kannatuksensa. Se ei kuitenkaan tee tätä vakaumusta vielä kannatettavaksi tai hyväksyttäväksi. Itse asiassa Suomen EVL kirkko on astunut askeleen eteenpäin nähdessään tällaisesta vakaumuksesta johdetun käyttäytymisen virheelliseksi.
Mies luomakunnan kruununa on johtanut mittavaan määrään kurjuutta ja sotia. On täysin tarpeetonta todistella Raamatun lausein sitä, miten hyvin naista alamaisena on kohdeltava. Se ei ole sama asia kuin asema ihmisenä, toimijana ja päättäjänä - kaikessa! Kysymys ei kuitenkaan ole pelkästä tasa-arvoasetelmasta. Tasa-arvokäsite ei sovellu ratkaisemaan kysymystä naisesta messupappina. Miestä ja naista ei ihmisinä voi erottaa lainkaan.
Miehen ja naisen erottaminen erilleen puhuttaessa ihmisyydestä osoittaa puhujan ymmärtäneen itse ihmisyyden täydellisesti väärin. Vain eläimellä on sukupuoli, vain eläin voi olla "mies" tai "nainen". Ihmisyys sen sijaan koostuu aivan jostakin muusta; se on jokin ajaton ja paikaton "järjestelmä", jota emme edes riittävän hyvin tunne. Se on valtava määrä käsitteellistä ja toiminnallista informaatiota, joka konkreettisena ilmentymänä laskeutuu aina hetkeksi pienen ihmisyksilön - miehen tai naisen - päähän. Ihmisyys on myös ehdottomasti sukupuoleton. Yksilö oliona on katoavainen, mutta ihmisyys säilyy niin kauan kuin sitä kantava kulttuuriyhteisö säilyy. Vain jokaisella olemassa olevalla yhteisöllä on jumalansa.
Jos näkemys miehen ja naisen ihmisellisestä erosta perustuu muutamaan kymmeneen hyvin tunnettuun Raamatun ja Lutherin lausumaan, kyse on ”pyhien kirjojen” ymmärtämisestä kirjaimellisiksi totuuden puhujiksi Franz Pieperin tapaan. Tällaista ristiriitoihin johtavaa näkemystä ei voi hyväksyä ilman suurta vahinkoa. Kannattajat voivat tietenkin puolustautua vielä vanhentuneilla tieteellisillä näkemyksillä, joiden mukaan naiset, neekerit, mongolit ja alkuasukkaat ovat biologisesti ja perusteellisen pysyvästi länsimaisia miehiä alemmalla kehitysasteella. Tähän listaan kuuluivat aikanaan myös suomalaiset!
Kukaan ei kai kiellä sitä tosiasiaa, että ihmiskunta on muuttunut tavattomasti mm. viimeisen 5000 vuoden aikana. Välineiden lisäksi ovat muuttuneet yhteisölliset rakenteet, käsitykset ja tavoitteet. Ehkä juuri tämän muutoksen seurauksena sakramenttien toimittaminen on vuonna 2007 suotu Suomessa ihmisille, ei eläimille.
Methodiuksen essee ihmisyyden käsitteen sukupuolettomuudesta on ihan vinhaa filosofiaa. Mutta jos vaikkapa rippikoulussa opetetaan edelleen, että ihminen on jotakin muuta kuin eläin, tämä opetus perustuu tietenkin ilmoituksen kirjaksi tunnustettuun Raamattuun. Lisääntymisen biologia, simpanssien sosiologia ja delfiinien kommunikointi ovat kaikki vähemmän kuin toissijaista sen rinnalla, mitä ensimmäinen luomiskertomus sanoo: "Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät." Katsos vain, siinähän lipsahti tuo sukupuolisuuskin samaan pakettiin! Ehkä se merkitsee Luojalle sittenkin enemmän kuin useimmille luoduille 2000-luvun Suomessa?
Ai että ihmisyys on ehdottomasti sukupuoleton. Jokainen naimisissa oleva voi varmaan allekirjoittaa tämän. Tällaiseen törmäsi mm. V. Voinovitšin kirjoittaman "Moskova vuonna 2042" -novellin päähenkilö eräässä kommunistisessa saunassa:
"Lukiessani ohjeita huomasin muutaman miehen, naisen ja kokonaisen perheen lapsineen kävelevän ohitseni. Kaikki olivat luonnollisesti alastomia. Epäröin hetken ja kysyin eräältä ohimenevältä lihavalta mieheltä missä on miesten osasto. Se hämmästyi ja kysyi:
- Oletko maalta kotoisin?
- En ole, olen Stockdorfista.
- Šaturtorfista?
- Ei Šaturtorfista vaan Stockdorfista, - korjasin.
- En ole kuullut sellaista nimeä, onko se kaukana?
- No miten sen sanoisin, noin kuusikymmentä vuotta täältä.
Paksukainen katseli minua kuin idioottia ja sanoi että jako miesten ja naisten osastoihin on olemassa vain vihollisuuden vyöhykkeillä, mutta täällä on täydellinen tasa-arvo ja ero miesten ja näisten välillä on käytännössä pyyhitty pois.
Loin melkein tahtomatta katseeni alemmas ja totesin että ainakin hänellä ero oli todellakin perusteellisesti poispyyhitty."
methodius:
Ensinnäkin, jos argumentoinnin perusteena on ajatus, että omatunto on vain yhteisön luoma asia, ollaan jo siirrytty pois kristillisen uskon raameista, ja mielestäni sellainen keskustelu ei lainkaan kuulu tänne, koska Vammalan tilanne ja koko naispappeusongelma laajemminkin on kuitenkin sellaisen kirkon sisäinen asia, joka yhä edelleen sanoo olevansa kristllinen kirkko, ja joka oman lakinsa ensimmäisessä pykälässä sitoutuu Raamattuun (tulihan pitkä virke).
Toiseksi: professori Koskisen haastattelussa keskeinen argumentti oli se, että Rankinen on työhön otettaessa ilmaissut vakaumuksensa ja myös toimivansa sen mukaan, ja silti hänet on otettu työhön. Jos työnantaja sitten vaihtaa omaa vakaumustaan, ei voida olettaa, että työhön otettu työntekijä tekee sen ilman muuta. Näin siis Koskinen.
Methodiuksen Kustaa Vaasa -vertaukseen soveltaen: Jos jo työhaastettelussa työtä hakeva pappi ilmoittaa aikovansa varastaa Vammalan kirkon aarteet, ja siitä huolimatta hänet palkataan, niin ...
Methodiokselle:
Ihminen on ihminen nimenomaan mies suhteessa naiseen tai nainen suhteessa mieheen tai mieheys suhteessa naiseuteen tai naiseus suhteessa mieheyteen - juuri tällaisena eikä minkäänlaisena muuna ihminen on "Jumalan kuva". Tämä koskee niin naimisissa olevia kuin sinkkujakin, lapsia siinä kuin vanhuksia.
Silloin, kun Suomessa alettiin ajaa naispappeutta pyssyyn, yritin saada julki kirjoitusta, jossa olisin kysynyt, kummasta luovutaan, Jumalan asettamasta erityisestä virasta vai ihmisyyden perustavasta konstituutiosta. Kirjoitusta ei suostuttu julkaisemaan kirkollisessa eikä maallisessa lehdistössä, "koska niin oli päätetty", ja vastaus piispoilta jäi silloin saamatta. Monet oireet kuitenkin puhuvat sen puolesta, että valinta on tällä välin - tai ehkä jo silloin - tapahtunut sukupuolettoman ihmisyyden suuntaan. Se ei kuitenkan ole kristillistä, ja se sotii myös niitä tutkimustuloksia vastaan, joita on saatu esimerkiksi psykoanalyyttisessa traditiossa.
Jaakko,
toivoisin, että et väsyisi vielä vaan jatkaisit hieman. Löysin sen lainauksesi (Harrasta ruokaa s. 9):
Monet pitävät kirkon pyhiä toimituksisa eli kasteita, vihkimisiä ja hautaan siunaamisia tärkeimpinä syinä kuulua kirkkoon. Kyse ei ole mistään paheksuttavasta tapakristillisyydestä tai ulkokohtaisesta seremoniallisuudesta. Kristityn tuntomerkiksi riittää ihan hyvin, että osallistuu muutaman kerran elämänsä aikana johonkin pyhään toimitukseen. Uskovaisuuden suorituspaineet eivät kuulu kristinuskoon. Kirkon pyhät toimitukset ilmentävät kristinuskon olennaista totuutta: Jumala on läsnä ilossa ja surussa, arjessa ja pyhässä, voimassa ja heikkoudessa."
Minusta juuri tässä käy ilmi ne mielipide-erot, joita tämän palstan lukijoiden välillä on. Minunkaan mielestäni suorituspaineet eivät kuulu kristinuskoon, mutta vaara jäädä matkalle kyllä kuuluu. Siksi en milloinkaan uskaltaisi kirjoittaa noin. Oemme täällä puhuneet jumalanpalveluksesta ja sen keskuksesta eli ehtoollisesta. Me tarvitsemme sitä jatkuvasti, koska muuten olemme vaarassa. Mutta Sinä taidat ajatella toisin?
Ad Erkki Koskenniemi:
Eräs modernien hengellisten kirjojen suosikeistani on Henri J.M. Nouwenin Pyhä ateria (suom. Taisto Nieminen, Kirjapaja 1999). Teoksessaan Nouwen rumineeraa kohta taas niin ajankohtaista kertomusta kahdesta opetuslapsesta Emmauksen tiellä.
Koko pikku kirja (118 s.) käsittelee oikeastaan ehtoollista - ja lähtökohtana on se, että katolisena pappina Nouwen nauttii ehtoollisen päivittäin.
Olen vähän kateellinen tästä Nouwenin jokapäiväisestä leivästä ja tiedän mitä tarkoitat eksymisen vaarasta - ja jaan kanssasi tämän käsityksen.
Silti olen myös sitä mieltä, että kynnystä pitää itseään kristittynä on meidän kansankirkossamme varaa madaltaa ja reilusti. Käydäkseen kristitystä ei tarvitse mielestäni olla erityisen aktiivinen seurakuntalainen.
Jaakko H. hyvä
Jo saapuessaan kirkkoon ihminen tekee teologisia ratkaisuja ja käy teologista pohdiskelua itse keskenään. Kirkon oppi on julkisesti ilmoitettu. Kaikki käy ikäänkuin huomaamatta, hän ei varmasti useinmiten itsekään tiedosta tätä pohdiskelua teologiseksi. Sinäkin teet teologisen pohdinnan kautta ratkaisun sunnuntaiaamuisin, kun valitset mennä luterilaiseen kirkkoon (jonka pohdinnan ehkä kävit jo viimeistään pappisvihkimystä ennen).
Mielestäni Tuomo Mannermaa oli oikeassa, kun hän veti ehtoollisen "epäämisen" ja pappisvihkimysten estämisen vakavuudeltaan samalle tasolle. Toisia "ei" ehtoolliselle, toisia "ei" koko kirkkoon.
Ad Pöyhtäri
Anteeksi, mutta en pysynyt yhtään kärryillä.
Lähetä kommentti
<< Home