Täytyykö kieltäytyä kaikesta?
Nettipäiväkirjani kommenteissa ja muuallakin on esitetty ajatus, että sen pastorin, joka kieltäytyy toimittamasta messua yhdessä naispastorin kanssa, pitäisi kieltäytyä kaikesta muustakin yhteistyöstä naispappien kanssa. Ainakin kaikesta työstä, mikä liittyy hengelliseen toimintaan. Ellei pastori tee näin, hän on epäjohdonmukainen ja vetää rajan mielivaltaisesti.
En tiedä, onko tätä keskustelua kovinkaan viisasta käydä tällä foorumilla. Edellä mainitun vaatimuksen esittäjillä kun lienee seuraava pyrkimys: Tarkoitus ei ole aidosti, rakentavasti miettiä, miten naispappeuden torjuva pastori tai seurakuntalainen voisi elää ja toimia nykyisessä kirkollisessa tilanteessa. Tarkoitus on tehdä hänen olonsa paikallisseurakunnassa mahdottomaksi. Jotta oven näyttäminen olisi helpompaa. Ehkä tarkoitus on osoittaa, ettei naispappeuden torjuva pastori - mikäli on johdonmukainen - voi osallistua edes työkokouksiin. Niissähän suunnitellaan hengellistä työtä yhdessä naispastoreiden kanssa. Jos keskustelija toisella puolella on naispappeuden kannattaja, joka aidosti kysyy, miten naispappeuden torjuja voisi elää seurakunnan yhteydessä ja palvella sitä, keskustelu on mielekästä.
Jotkut valitsevat aseellisen varusmiespalveluksen sijaan aseettoman palveluksen tai siviilipalveluksen. En sanoisi sille, joka on päätynyt vakaumuksensa vuoksi asettomaan palvelukseen tai siviilipalvelukseen, että hän on epäjohdonmukainen. Hän vetää rajan aivan mielivaltaisesti. Aseettoman palveluksen valinnut kun palvelee kuitenkin puolustusvoimia, joka käyttää aseita. Ja siviilipalveluksen valinnut kun saattaa kriisiaikana vapauttaa jonkun toisen puolustamaan aseellisesti maata hoitamalla tämän toisen tehtäviä. En sanoisi, että ainoa johdonmukainen tapa toimia asepalveluksen kieltävän vakaumuksen mukaisesti on totaalikieltäytyminen. En sanoisi lääkärille, joka vakaumuksensa takia ei suorita aborttia, ettei hän - mikäli on johdonmukainen - voi tehdä mitään yhteistyötä lääkäreiden kanssa, jotka suorittavat abortteja. Tämäntapaista ratkaisua jotkut tarjoavat naispappeuden torjujille - varmaankin juuri siksi, että heidän toimintansa paikallisseurakunnassa tulisi mahdottomaksi.
Raamatussa ei ole ohjeita, miten toimia tilanteessa, jossa seurakunnassa on naispastori ja miespastori, jonka mielestä naispappeus ei ole Jumalan tahdon mukaista. Uuden testamentin aikana tällaista tilannetta ei ollut, koska seurakunnissa ei ollut naispastoreita. Jos ohjeet olisi, sitten toimisimme niiden mukaan. Koska ei ole, me, joiden mielestä naispappeus ei ole Jumalan tahdon mukaista, joudumme miettimään toimintatapojamme. Voimme päätyä hieman tai paljonkin erilaisiin ratkaisuihin, vaikka itse asiasta olemme samaa mieltä. Kun mietimme toimintatapoja asioissa, joihin ei ole selvää Raamatun ohjetta, tarvitaan rukousta, Sanan äärellä olemista, omantunnon kuuntelemista ja toinen toistemme kunnioittamista.
Ymmärrän hyvin niitä, jotka vetävät rajan juuri messun toimittamiseen. Messussa seurakunnan paimen toteuttaa paimen virkaa. Hän opettaa seurakuntaa ja jakaa ehtoollista. Kyseessä on seurakunnan tärkein kokoontuminen. Myös Paavalin kirjeen ohjeet, joiden perusteella naispappeus torjutaan, liittyvät juuri seurakunnan jumalanpalvelukseen. Naisen ei tule opettaa seurakunnan jumalanpalveluksessa. Se on seurakunnan paimenen tehtävä ja seurakunnan paimenen virka on miehen virka.
Toiset naispappeuden torjujat toimivat siten, etteivät osallistu messun lisäksi muihinkaan sananjulistustilaisuuksiin, joissa julistajana on naispastori. He katsovat, että niissäkin tilanteissa naispastori edustaa käytäntöä, joka ei ole Raamatun mukainen, ja siksi he eivät ole mukana näissä tilaisuuksissa yhdessä naispastorin kanssa.
Käytännössä näillä kahdella toimintatavalla ei juurikaan ole eroa. Paikallisseurakunnassa hyvin harvoin kaksi seurakunnan pastoria on samassa sananjulistustilaisuudessa messua lukuunottamatta.
Nettipäiväkirjani kommenteissa on kerrottu, että toimin kaikissa muissa tilanteissa paitsi messussa yhteistyössä naispappien kanssa. Ehkä nämä kommentit opettavat, ettei kaikkeen, mitä joku kirjoittaa, kannata luottaa. En ole toiminut kerrotulla tavalla. Mainitsemistani toimintatavoista lähinnä jälkimmäinen kuvaa omaa toimintatapaani.
Tänään aloitamme raamattukurssin Kirjeestä efesolaisille. Tänään ja huomenna olemme Vammalan Luther-talossa ja sunnuntaina Vammalan seurakuntatalossa. Tänään Efesolaiskirjeen opiskelu alkaa klo 18, huomenna klo 10 ja sunnuntaina 15. Lämpimästi tervetuloa kaikki Sanan äärelle. Kirje efesolaisille puhuu upeasti Jumalan armosta.
En tiedä, onko tätä keskustelua kovinkaan viisasta käydä tällä foorumilla. Edellä mainitun vaatimuksen esittäjillä kun lienee seuraava pyrkimys: Tarkoitus ei ole aidosti, rakentavasti miettiä, miten naispappeuden torjuva pastori tai seurakuntalainen voisi elää ja toimia nykyisessä kirkollisessa tilanteessa. Tarkoitus on tehdä hänen olonsa paikallisseurakunnassa mahdottomaksi. Jotta oven näyttäminen olisi helpompaa. Ehkä tarkoitus on osoittaa, ettei naispappeuden torjuva pastori - mikäli on johdonmukainen - voi osallistua edes työkokouksiin. Niissähän suunnitellaan hengellistä työtä yhdessä naispastoreiden kanssa. Jos keskustelija toisella puolella on naispappeuden kannattaja, joka aidosti kysyy, miten naispappeuden torjuja voisi elää seurakunnan yhteydessä ja palvella sitä, keskustelu on mielekästä.
Jotkut valitsevat aseellisen varusmiespalveluksen sijaan aseettoman palveluksen tai siviilipalveluksen. En sanoisi sille, joka on päätynyt vakaumuksensa vuoksi asettomaan palvelukseen tai siviilipalvelukseen, että hän on epäjohdonmukainen. Hän vetää rajan aivan mielivaltaisesti. Aseettoman palveluksen valinnut kun palvelee kuitenkin puolustusvoimia, joka käyttää aseita. Ja siviilipalveluksen valinnut kun saattaa kriisiaikana vapauttaa jonkun toisen puolustamaan aseellisesti maata hoitamalla tämän toisen tehtäviä. En sanoisi, että ainoa johdonmukainen tapa toimia asepalveluksen kieltävän vakaumuksen mukaisesti on totaalikieltäytyminen. En sanoisi lääkärille, joka vakaumuksensa takia ei suorita aborttia, ettei hän - mikäli on johdonmukainen - voi tehdä mitään yhteistyötä lääkäreiden kanssa, jotka suorittavat abortteja. Tämäntapaista ratkaisua jotkut tarjoavat naispappeuden torjujille - varmaankin juuri siksi, että heidän toimintansa paikallisseurakunnassa tulisi mahdottomaksi.
Raamatussa ei ole ohjeita, miten toimia tilanteessa, jossa seurakunnassa on naispastori ja miespastori, jonka mielestä naispappeus ei ole Jumalan tahdon mukaista. Uuden testamentin aikana tällaista tilannetta ei ollut, koska seurakunnissa ei ollut naispastoreita. Jos ohjeet olisi, sitten toimisimme niiden mukaan. Koska ei ole, me, joiden mielestä naispappeus ei ole Jumalan tahdon mukaista, joudumme miettimään toimintatapojamme. Voimme päätyä hieman tai paljonkin erilaisiin ratkaisuihin, vaikka itse asiasta olemme samaa mieltä. Kun mietimme toimintatapoja asioissa, joihin ei ole selvää Raamatun ohjetta, tarvitaan rukousta, Sanan äärellä olemista, omantunnon kuuntelemista ja toinen toistemme kunnioittamista.
Ymmärrän hyvin niitä, jotka vetävät rajan juuri messun toimittamiseen. Messussa seurakunnan paimen toteuttaa paimen virkaa. Hän opettaa seurakuntaa ja jakaa ehtoollista. Kyseessä on seurakunnan tärkein kokoontuminen. Myös Paavalin kirjeen ohjeet, joiden perusteella naispappeus torjutaan, liittyvät juuri seurakunnan jumalanpalvelukseen. Naisen ei tule opettaa seurakunnan jumalanpalveluksessa. Se on seurakunnan paimenen tehtävä ja seurakunnan paimenen virka on miehen virka.
Toiset naispappeuden torjujat toimivat siten, etteivät osallistu messun lisäksi muihinkaan sananjulistustilaisuuksiin, joissa julistajana on naispastori. He katsovat, että niissäkin tilanteissa naispastori edustaa käytäntöä, joka ei ole Raamatun mukainen, ja siksi he eivät ole mukana näissä tilaisuuksissa yhdessä naispastorin kanssa.
Käytännössä näillä kahdella toimintatavalla ei juurikaan ole eroa. Paikallisseurakunnassa hyvin harvoin kaksi seurakunnan pastoria on samassa sananjulistustilaisuudessa messua lukuunottamatta.
Nettipäiväkirjani kommenteissa on kerrottu, että toimin kaikissa muissa tilanteissa paitsi messussa yhteistyössä naispappien kanssa. Ehkä nämä kommentit opettavat, ettei kaikkeen, mitä joku kirjoittaa, kannata luottaa. En ole toiminut kerrotulla tavalla. Mainitsemistani toimintatavoista lähinnä jälkimmäinen kuvaa omaa toimintatapaani.
Tänään aloitamme raamattukurssin Kirjeestä efesolaisille. Tänään ja huomenna olemme Vammalan Luther-talossa ja sunnuntaina Vammalan seurakuntatalossa. Tänään Efesolaiskirjeen opiskelu alkaa klo 18, huomenna klo 10 ja sunnuntaina 15. Lämpimästi tervetuloa kaikki Sanan äärelle. Kirje efesolaisille puhuu upeasti Jumalan armosta.
posted by Jari Rankinen | 1:17 ip.
68 Comments:
Piispa Huovinen teki oman ehdotuksensa pappisrälssin jäsentenväliseen, jossa osa maalaa tikkataulua rintaansa ja osa varustautuu jo hernepyssyä vahvemmilla aseilla.
Tässä kertaratkaisu ongelmaan:
Jaetaan ajallemme ominaisesti seksuaalipainotteisilla perusteilla kirkko kyltein vyöhykkeisiin, vahdit aluerajoille.
Ulko-ovella esisaliin K (=kaikki kelpaavat) vahti päästää, jos uikkaritestin läpäisee.
Naisella voi olla Britney Spearsin tavoin kalju pää paljaana. Ei jää seulaan.
Seuraava, vähäiselle korokkeelle kohotettu kirkon etuosa on varustettu kirjaintunnuksella NYY (=naiset ylemmällä ymmärtämyksellä). Sinne asti on naisilla pääsy, jos Paavalin käskemä päähine on reilassa ja suut kauniisti supussa.
Sieltä katsoen taaksepäin sektorin rajalla ei lue K, vaan H (=hollitupa), mikä kohentaa katsojan oman arvon tuntoa, joka jo muutenkin on korkeammalla kuin mitä koroke antaisi aihetta.
Sitten onkin jo vuorossa nykyiseltä tasoltaan selvästi ylös korotettu kuoriosasto MIKE (=Minä-mies-ite-kirjanoppinut-etuoikeutettu). Rajalla on rankkuri, joka kyöräilee pois liian lähelle rajaa tulleita lahjetarkastuksen perusteella.
Kuoriin on kuitenkin aina ollut sala-ovi S. Ymmärtämättömät tai itse Kiusaaja on antanut takaovelle uuden tunnuksen T (=tasa-arvo-ovi). Ovella käydään kovaa, koko kirkkosalia häiritsevää pappisrälssin ja heidän lakeijoidensa keskeistä kähinää ja melskettä porttivahdin virasta ja siitä, pitääkö takaovea kaikkein pyhimpään oikeastaan ollakaan. Erikoista on, että saarnastuolissa puhuja kääntyy pitkiksi ajoiksi selin kirkkosaliin päin ja saarnaa innokkaasti Paavalin tekstiä heristäen taaksepäin, takaoven jäsentenvälisiä käyvän pappisrälssin sielunpelastukseen keskittyen.
Hetkinen. Tarvitaanko vyöhykekylttejä? Onhan viisaus: ”Näin on, kun siltä näyttää.”
Lauri
Kirjoitatko samalla tavalla nuorelle miehelle, joka tosissaan miettii, voiko opetella puolustamaan maata asein? Samalla tavalla syvästi halveksien tämän vakaumusta?
James,
Koetan herätellä siihen, että lopetetaan naurettava, seurakuntalaisten palvelua haittaava, järjen yli puhaltava elitistinen keskustelu sananjulistuksessa aivan äärimmäisen sivuseikasta, sananjulistajan sukupuolisista ominaisuuksista.
Maanpuolustusvertaukseen nähden kyse on samasta kuin maanpuolustukseen lähtijä laittaisi asetakin napin ohjekirjan mukaisen, viimeisen päälle oikean muotoilun ehdokseen lähteä ollenkaan tärkeään tehtäväänsä. Jos nimittäin ei kaikilla olekaan samanlaista nappiaan esittää takissaan ja takkia ei voi sotilastoveri enää syntymälahjanaan saadusta vaihtaa.
Lauri,
jos kerran kyse on niin mitättömän vähäpätöisestä asiasta, miksi sitten tällainen meteli?
Nappivertaustasi soveltaen: eikö tällaisen "niuhon" voisi laittaa sellaiseen porukkaan, jossa kaikilla olisi samanlaiset napit! Sitten te ymmärtäväiset voisitte katsoa toisianne merkitsevästi ja meitä ymmärtämättömiä säälivästi.
Mutta saisimme pitää uskomme ja elää sitä todeksi.
Ei kai nyt poliisikuulusteluja ym. tarvittaisi, jos kyse olisi todella niin merkityksettömästä asiasta kuin annat ymmärtää. Papin sukupuolesta on todellakin tullut kirkkomme tärkein asia, kiitos kirkolliskokouksen päätöksen parikymmentä vuotta sitten.
Siunausta Jari sinulle sinne Vammalan raamattukurssille! Kannamme teitä ja kaikkia siellä esirukouksin.
"Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella, olkoon ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja ikuisesti. Aamen." Ef.3:20-21
Mari Hiltunen,
Totta kai uskon saa pitää.
Mutta ei sen perusteella omavaltaista, itse keksittyä, Raamatun lähimmäisen kunnioittamisen hengen vastaista ylikäyttäytymistä, ettei todellakaan toisen ihmisen kanssa yhtäaikaa voi samaa työtä työyhteisössä tehdä.
Sopimattomaan työyhteisö- käyttäytymiseen arkkipiispa puuttuu. Ei muuhun.
Nutunnappivertaus oli juuri tätä. Ei erilaisesta, uskon mukaan ohjekirjan vastaisesta napista kuulu lähteä sentään korpilakkoiluun. Sellaiseen viranomaisen on pakko jossakin vaiheessa puuttua.
Käy kovasti sääliksi Jari Rankista.. Jos itse olisin erehtynyt juuri tähän samaan ylitulkintaan ja huomaisin sen mielessäni, tällaisen tukijoukon paineessa olisin sakin hivutuksen kohteena, kun alkaisinkin selittää yllyttelijöilleni: nyt tulikin itse asiassa ylitulkittua, olkaa armollisia, älkää tuomitko, tuotin teille pettymyksen.
Olkaa siis inhimillisiä. Pyydän: Älkää enää lisää yllyttäkö Jari Rankista. Vapahtakaa hänet, kuten toivoisitte itsenne vapahdettavan vastaavassa tilanteessa. Antakaa Jari Rankiselle vapaus kypsytellä omat ratkaisunsa ilman tukijoukkojen raskasta, tilaa jättämätöntä hengitystä niskassaan.
Tätä en sano siksi, että saisin Jarin muuttamaan käyttäytymistään. Olen vain huomannut, että kenenkään ihmisen liikkumatilaa ei pidä ajaa näin kohtuuttoman ahtaalle tukiporukan paineessa.
Jos sukelluksen maailmanennätystä yrittävää kannustetaan niin, että hänelle ei jää vapautta nousta pintaan ennen kuin ennätysmatka on sukellettu, siitä on lähimmäisenrakkaus kaukana.
Jari varmasti itse tietää, onko hän "erehtynyt ylitulkintaan".Aika kaukaa haetulta tuntuu ajatus siitä, että hän meidän "yllyttelijöiden" takia pysyisi kannassaan.
Inhimillisyyttä toivon toiseltakin puolelta. Pienehköä painostusta on tullut sieltäkin leiristä, sitä ei kai käy kiistäminen. Korander on nyt onneksi reissussa jonkin aikaa.
Ehkäpä projisoit Jariin oman epävarmuutesi tässä asiassa.
Mutta hyvää viikonloppua ja levollista yötä joka tapauksessa!
Laurille...
Sinä et joudu tilanteesta kärsimään nahoissasi,ethän, sillä sinun vakaumustasi ei uhata pakkotoimin. Voit todellakin kevyesti irroitella ja anonyymisti laukoa, mitä tajunta tuo mieleen. Jari Rankinen joutuu tarkoin puheensa punnitsemaan.
Ajatteletko,Lauri, että monella Raamattuun ja tehtäväänsä vakavasti suhtautuvalla on perhe ja lapsia? Lapset ovat tilanteeseen syyttömiä, heidän rakkaitaan ivataan julkisesti ja ehkä hekin saavat osansa. Omien rakkaiden aiheeton ja ylimielinen arvostelu on lapsille vaikeaa. Näillä lapsilla on lähellä joku, jolla on selkärankaa seisoa vakaumuksensa puolesta maltillisesti mutta lujasti, heidän ei tarvitse hävetä isiään ja äitejään.
En tiedä perhetaustaasi, ikääsi tai nimeäsi, mutta ainakin olet ollut lapsi perheessäsi.
Ja sitten silkka lukijan pyyntö: nosta vähän juttujesi tasoa kaulasta ylös päin....
Kiitos tästä hyvästä kirjoituksesta taas, Jari!
Jo tuossa äskettäin lainaamastani blogista löytyi hiljattain kolme lyhyttä ja ytimekästä kirjoitusta, jotka sivuavat hyvin tätä täälläkin käsiteltyä aihetta. Ehkä ei niin hyvin nimenomaan tätä kirjoitusta, mutta linkitän kuitenkin tähän uusimpaan:
Vastakkainasettelua
Se yksi oppi kaiken määrää
Kaikki yhden puolesta
Naispappeus on vain yksi esimerkki Suomen ev. lut. kirkon ajautumisesta pois klassisesta kristinuskon esityksestä. Tälle "kirkolle" on selvästi tärkeämpää pitää kiinni jäsenmassastaan eli verorahoistaan, kuin pitäytyä Raamatun selkeässä opetuksessa.
Jos "modernin ihmisen" järki kauhistuu jotain Raamatun opetusta.. niin tekisi mieleni kysyä, mitä sitten? Järkevät, modernit ihmiset tekevät päivittäin räikeitä järjenvastaisuuksia.
Jumalan Sana loukkaa, koska viime kädessä juuri se osoittaa, miten kelvottomaksi olemme käyneet. Kristinusko on täynnä sisältöä, joita ani harva voi kokemukseen perustavalla, objektiivisella "järjellä" hyväksyä ja ymmärtää. Fakta on, että kuitenkin Suomen kirkossa perustellaan uskon kohteita yleisesti ottaen ainoastaan Raamatulla.
Tällaisia ovat esim. kaste, ehtoollinen, Jeesuksen persoona & opetukset, armolahjat, ylösnousemus jne..
Silti hyvin harvoin kuulee näitä vastaan hyökättävän kirkon sisältä päin. Jos nämä kuitenkin hyväksytään, ei ole mitään johdonmukaista perustetta olla hyväksymättä Raamatun opetusta myöskään seurakunnan paimenesta väittämällä sitä aikaan ja kulttuuriin sidottuna. Onhan koko kristinuskon sanoma synnit täydellisellä uhrillaan sovittavasta Jumalan Pojasta sidoksissa juutalaiseen teologiaan, joka (jos joku!) on "kulttuurisidonnaista". Mutta silti lukemattomat kristityt ympäri maailmaa uskovat tähän vielä tänäänkin. Järkevää? En tiedä. Pelastavaa? Niin uskon.
Neuvonen,
Jo kauan on ollut selvää, miten tässä tulee käymään. Työyhteisössä seurakunnan naistyöntekijän henkinen hiillostaminen yhteisesiintymisboikotilla ei jatku. Naisnöyryytys vain lopetetaan ilman siirtymäaikoja.
On turha liialla kannustuksella rajoittaa Jarin vapautta punnita yhteistyöstä kieltäytymisen oleellisuus uudelleen.
Jarin vakaumustaistelu on saanut niin paljon julkisuutta ja tuen ilmaisua, että pelkään väistämättömän marttyyriuden kohtaloa. Todellista liikkumatilaa uudelleenharkintaan ei julkisena mannekiinina toimivalla helposti ole.
Valinnanvapautta vailla oleva tilanne ja näkösällä oleva lopputulos on kohtuuton tälle mannekiinille, etten sanoisi gladiaattorille.
Perhe mukaan lukien.
Sen sijaan hänen yllyttäjilleen, että Jari pysyisi kannassaan, tilanne on sama kuin gladiaattoritaistelun katsomossa. Ei omaa vaaraa.
Kuten ei vaaraa tietysti minullakaan, joka olen pitänyt sen nimen, millä piispa Eero Lehtinen minut lapsena kastoi Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Eikä kukaan, missään ja milloinkaan siitä kärsinyt, tarjosiko kastekirkossa ehtoollisen vanhemmilleni nainen vai mies tai julistettiinko nimeni saarnastuolista naisen vai miehen äänellä. Sen sijaan olisi kärsinyt, jos yllättäen joku näistä toimihenkilöistä olisi työvuorojen järjestelyssä tapahtuneen yllätyskäänteen takia vakaumuksellaan jättäytynyt pois omasta työosuudestaan.
Ethän Lauri päissäsi kirjoittele kun hassuja puhut?
Pitäisikö sillä, että sinä et henkilökohtaisesti ole kärsinyt naispappeudesta tai kokenut naispappeutta ongelmallisena olla jotakin suurempaa merkitystä sen kannalta, mikä on ollut ja on pääosin edelleen kristikunnan yhteinen uskonkokemus ja siitä nouseva raamatuntulkinta viimeisten n. 2000 vuoden ajalta?
Helsingin yliopistossa toimiva eksegetiikan professori (naispappeuden kannattaja) Lars Aejmaeleus sanoi hiljattain täysin eksplisiittisesti yliopistolla, että jos erityisesti 1. Timoteuskirjeen opetus seurakunnan paimenesta otettaisiin normatiivisena, niin naispappeutta ei voisi hyväksyä.
Käsittääkseni kirkon virallinen, sitova tunnustus pitää Raamattua kokonaisuutena Jumalan Sanana ja siten normatiivisena (myös Pastoraalikirjeitä).
Nyt kysyn edelleen, mitä merkitystä sillä on, että sinä (tai 1900-luvun loppupuolen piispat ym.) ette tätä oikein tahdo hyväksyä? Teidänhän se pitäisi siinä tapauksessa kirkosta erota ja perustaa oma kirkkokuntanne.
Jari Rankiselle (ja muille hänen kaltaisilleen) sen sijaan tulisi antaa täysi toiminnanvapaus, sillä hän edustaa tosiasiallisesti luterilaisen kirkon virallista kantaa suhteessa Raamatun tulkintaan & normatiivisuuteen ja siitä suorana seurauksena myös naisapappeuteen...
Jukkah,
Viimeksi olen puhunut Jari Rankisen armahtamisesta ankaranoloisen tukijoukkonsa edessä.
En ole yhdessäkään tukijoukon sadoista kirjoituksista tavannut aitoa vierelläkulkijan viestiä:
"Teet, Jari, kumman ratkaisun tahansa, olemme vierelläsi." Tämä puuttuu jopa suurisydämisen Marin viestistä, kun hän kiirehtii Jarin vaihtoehtoja sulkemaan:
"on kaukaa haettu", "varmaankin itse tietää onko ylitulkinnut".
Toistan vielä: tätä ei ole tarkoitettu taivuttamaan Jaria muuttamaan kantaansa tasa-arvoiseen työnjakoesiintymiseen messussa naislähimmäisensä kanssa. Tämä on vain yleinen huomio siitä, että Jarin kannettavakseen ottamaa taakkaa pitää tämä tukijoukko tärkeämpänä kuin Jarin valinnanvapautta siitä, onko tuo taakka sittenkin Jarin mielestä jossakin vaiheessa ja viime kädessä ylitulkinnallisella tavalla kantamuksessa.
Armahtaminen on täällä ajassa kulkevan ihmisen yksi tehtävä. Ei tarvitse sanoa, kenen esimerkkiin tässä viittaan.
Armahtakaa siis Jaria itse ilman työntöpaineita ratkaisemaan sen, muuttaako vai eikö muuta törmäyskurssilla olevaa ylikäyttäytymistään naista kohtaan kirkon pyhimmässä.
Armahtaminen on myös Jarin itsensä kohdalla yksi elämäntehtävä. Koetinkivenä on nähdä alttarilla palvelutyötään tekevän kanssasisaren sydämeen. Armahtaa siellä häntä. Se on Jarin itse valittava jatkossa. Siihen valintaan pyydän tukijoukolta ennakkoymmärtämystä, oli Jarin valinta jatkossa kumpi tahansa naiskollegansa kirkon kuorissa kohdatessaan.
Näin täysin ulkopuolisena, mutta kuitenkin kiistaa kiinnostuneena ja yhä syvemmin murheellisena seuranneena täytyy yhtyä Laurin näkemykseen. Ne ajat jolloin Jari Rankisella oli mahdollisuus vielä keskustella tästä asiasta kahden kesken Jumalansa kanssa ja arvioida tilannettaan riippumattomasti, näyttävät jääneen taakse, niin tiivis tukirengas näyttää hänen ympärilleen kiristyneen, se kyllä muistuttaa jo enemmän hirttonarua. Totta kai häneen kohdistuu painostusta myös vastustajien puolelta, mutta "vihollisen" painostusta on helpompi vastustaa kuin ystävien ja kannattajien.
Haluan tässä jälkijättöisesti lausua kiitokseni Jaakko Heinimäelle, joka uskaltaa puolustaa kaltaisiani pullamössökristittyjä, jotka eivät oikeaoppisten silmissä ajatuksineen ja mielipiteineen ole juuri minkään arvoisia kirkon jäseninä, kuten tälläkin palstalla on moneen kertaan tullut ilmi sekä sivulauseissa että suoraan ilmaistuna.
Lauri,
viimeisin kirjoituksesi ei tunnu lainkaan huonolta sikäli että kyllä armahtaminen on erittäin tärkeää ja oleellista meille kaikille - Jumala armahtaa, miksemme mekin? Tästähän on Jeesuksellakin pysäyttävä vertaus. Ellemme anna toinen toisillemme velkojamme anteeksi, ei meidän taivaallinen Isämmekään niin tee...
Itse kanttorin tehtävissä teen yhteistyötä naispappien kanssa, vaikka en itse asiaan olekaan koskaan erityisen myönteisesti suhtautunut. Haluan kuitenkin ymmärtää, jos naispappi rehellisesti tuntee kutsumusta paimenen tehtävään, mutta olen yleisesti ottaen surullinen kirkon nykytilasta. Ei ole kuitenkaan minun asiani tuomita ketään; se on yksiselitteisesti Jumalan tehtävä. Itse väittäisin, että ymmärtäisin jopa sen, jos Jarin käsitys yhteistyöstä jumiksissa naispappien kanssa vaihtuisi. Uskon, että asialle olisi vahvat perustelut ja asioiden tutkistelu Herran edessä, jos kaiken tämän jälkeen vielä pystyisi muuttamaan käsitystään. Varmaankin kummastelisin silti, että kuinka tämä on mahdollista ja miettisin, onko muutos varmasti Jumalasta lähtöisin. Mutta enhän minä sitä voi tietää - asianosainen itse tietänee paremmin ja Jumala vielä paremmin.
Pysykäämme kuitenkin Jumalan Sanalle uskollisina, siten kuin sen ymmärrämme. Ketään ei saisi väkivalloin pakottaa muuttamaan käsityksiään; itsekin olen joskus syyllistynyt siihen, että väärin lauserakentein ja äänenpainoin puhun oman käsitykseni puolesta. Yleensä sellainen herättää pikemminkin sisällämme olevan vastarannan kiisken - näin on jo käynyt monin paikoin sellaistenkin ihmisten suhteen, jotka kannattavat naispappeutta, mutta haluaisivat, että Jarin ja Markuksen kaltaisille pastoreille voitaisiin vanhan käytännön mukaan antaa elintilaa kirkossamme.
Miksi ollaan niin pragmaattisia, että harhaoppinen pastori saa opettaa lähes vapaasti, kunhan tekee työnsä mutta Jumalan Sanassa pysyvä pastori, jota kukaan kirkon johtohenkilöistäkään ei ole edes väittänyt harhaoppiseksi, joutuu tällaisen kummallisen tilanteen eteen, joka on vartavasten järjestetty. Työvuorojärjestelyt ovat Vammalassa käsittääkseni toimineet melko hyvin, piispainkokous ei voi tietääkseni antaa 100-prosenttisen velvoittavia käskyjä vaan ainoastaan ohjeistuksia, ja lisäksi tasa-arvolaissa todetaan, että se ei koske uskonnonharjoitusta.
Joku on jossakin jo hyvin todennutkin kutakuinkin näin (olikohan Leif Nummela jossakin kirjoituksessaan): "Rakkaus ilman totuutta on hölynpölyä, mutta totuus ilman rakkautta on julmuutta."
Hyvä Kirsti Ellilä,
kuinka voit samassa viestissä yhtäältä sanoa olevasi "täysin ulkopuolinen", jota koko asia ei koske ja toisaalta valittaa, että kaltaisillesi kristityille ei käydyssä keskustelussa oman käsityksesi mukaan anneta mitään arvoa? Eivätkö nämä kaksi ajatusta sulje loogisesti tarkastellen toisensa pois? Mitä muuten tarkoitit "pullamössökristillisyydellä"?
Lauri olet kirjoittanut mm. seuraavaa:
"Koetan herätellä siihen, että lopetetaan naurettava, seurakuntalaisten palvelua haittaava, järjen yli puhaltava elitistinen keskustelu sananjulistuksessa aivan äärimmäisen sivuseikasta, sananjulistajan sukupuolisista ominaisuuksista."
"Mutta ei sen perusteella omavaltaista, itse keksittyä, Raamatun lähimmäisen kunnioittamisen hengen vastaista ylikäyttäytymistä, ettei todellakaan toisen ihmisen kanssa yhtäaikaa voi samaa työtä työyhteisössä tehdä."
"Jos itse olisin erehtynyt juuri tähän samaan ylitulkintaan.."
Kyllä nämä kommentit mielestäni aika lailla ottavat kantaa itse kysymykseen naispappeudesta. Jos sinun huolesi on erityisesti Jari Rankisen tulevaisuus ja hänen ystäviensä ja uskonsisarien -ja veljien harjoittama "painostus" pysyä uskollisena kirjoitetulle sanalle, niin mielestäni tekisit viisaammin jos vaikkapa lohduttaisit Jaria Jumalan Sanalla. Sopiva kohta olisi vaikka Filippiläiskirjeen 1. luvusta jae 29: "Teille on suotu se armo, että saatte uskoa Kristukseen ja vielä kärsiäkin hänen puolestaan."
Luulenpa Lauri, että Jari Rankinen Raamattuun uskovana pastorina saisi huomattavasti enemmän lohtua ja tukea tästä, kuin sinun näistä teikäläisen höpinöistäsi.
Tosiasia on, että et taida ollenkaan ymmärrä mistä tunnustuksellisuudessa on kysymys. Siinä ei nimittäin ole kysymys ylitulkinnasta tahi mistään muustakaan ehdottamastasi ilmiöstä, vaan se on uskossa roikkumista Jumalan Sanassa sellaisena kuin se on Raamatussa ilmoitettu. Järki saattaa hämmästyä, mutta "usko lahjan vastaanottaa".
Kristittyjen veljien ja sisarten tehtävä on nimen omaan lohduttaa ja rohkaista toinen toisiaan Jumalan Sanalla, ei omavaltaisilla "armahduksilla" tai muulla tyhjänpuheella.
Paavali kehottaa kristittyjä nimen omaan iloitsemaan, jos tämän uskon tähden joutuu kärsimään ja kokemaan ahdistusta.
Martti Vaahtoranta, siinä mielessä pidän itseäni ulkopuolisena, että minulla ei käytännön tasolla ole tässä kiistassa osaa eikä arpaa, tai ei ainakaan ollut ennen kuin nyt päähänpistosta toin julki tuon äskeisen voihkaisuni. Minä en ole tätä soppaa tietääkseni keittänyt, enkä juuri osallistunut sen hämmentämisenkään, kokit ovat muualla. Mutta koska olen kirkon jäsen, niin siinä mielessä en tietenkään ole ulkopuolinen ja seuraan kiinnostuneena millaisia virtauksia kirkossa on meneillään. Jotkut niistä ilahduttavat, jotkut nostavat kylmän hien otsalle.
Pullamössökristitty on mielestäni ihminen, joka pyhäkoulun, rippikoulun ja muun sellaisen kautta on omaksunut jonkinlaisen laimean käsityksen tietyistä kristillisistä arvoista joiden mukaan elämää pitäisi elää ja jolla on tunneside luterilaiseen kirkkoon, niin ettei hän kuitenkaan eroa siitä, vaikka monta kertaa on tehnyt mieli. Mutta täällähän on nyt moneen kertaan tullut ilmi, ettei meikäläisiä kannata tässä naispappeusasiassa kuunnella, koska edustamme maallistunutta turmeltunutta yhteiskuntaa jotka eivät ymmärrä teologisista hienouksista mitään. Niin kuin emme välttämättä ymmärräkään. Minulla esim. ei vieläkään ole mennyt koneeseen, että naispappeuden torjuva mies voi toimittaa ehtoollisen naisen kanssa, mikäli hän vain ei ole vihitty pappi. Minulle on kyllä selitetty tätä moneen kertaan ja kerrottu, ettei se mitään saivartelua ole, mutta...
kirsti ellilä: "Pullamössökristitty on mielestäni ihminen, joka pyhäkoulun, rippikoulun ja muun sellaisen kautta on omaksunut jonkinlaisen laimean käsityksen tietyistä kristillisistä arvoista joiden mukaan elämää pitäisi elää ja jolla on tunneside luterilaiseen kirkkoon, niin ettei hän kuitenkaan eroa siitä, vaikka monta kertaa on tehnyt mieli."
On hieno asia, että olet rehellinen itsellesi ja muille. Tämä ei ole kovinkaan tavallista. Usein tahdomme esittää jotain, mitä emme ole.
Jos pidät itseäsi kuvauksesi kaltaisena pullamössökristittynä, niin tiedä se, että Jumala odottaa, että kääntyisit Hänen puoleensa. Hän tahtoo antaa sinulle kaikki synnit anteeksi ja iankaikkisen elämän Kristuksen yhteydessä.
Raamattu todistaa Jeesuksesta: "Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta." (Joh.1:11-13)
Kirsti Ellilä,
iloitsen kovasti siitä kristillisestä kasvatuksesta, jonka olet saanut ja siitäkin, ettet ole eronnut kirkosta. Jäsenyys Kristuksen kirkossa ei kuitenkaan pohjimmiltaan ole sitä, että oma nimi on kirkonkirjoissa ja että maksaa kirkollisveronsa, eikä kristillisyys ole varsinaisesti "arvoja", vaan uskonkilvoitusta osana sitä seurakuntaa, joka enemmän ja vähemmän usein ja hartaasti osallistuu jumalanpalvelukseen ja muuhun Sanan harjoitukseen yhdessä toisten kanssa, tunnustaa syntejään, saa ne anteeksi, ylistää Jumalaa, kuulee saarnaa ja osallistuu Herran pyhälle Ehtoolliselle. Ja pitää Raamattua uskon ja elämän ylimpänä auktoriteettina
Tuomo, Jukkah,
Armahtamis-mission tietä pääsee joku vielä Matt 5:9 mukaiseksi rauhantekijäksi Paavalin naistekstien tulkintajyrkkyyskiistassa.
Entä jos rauhantekijä kehittelisi eteenpäin jotakin tällaisesta:
1. Naispappeuden tasa-arvon hyväksyvä enemmistö armahtaa niitä, jotka ovat omaksuneet vakaumuksekseen naisten tasa-arvon tunnustamattomuuden seurakunnassa ja ottaneet Paavalin teksteihin nojautuen tämän asian omantuntonsa ja uskonsa keskeiseksi peruspilariasiakseen. Naispappeuden vastustajat saavat pitää yksilöllisen vakaumuksensa.
2. Naisten tasa-arvon seurakunnan tehtävissä tunnustamattomat armahtavat yksilötasolla kaikkia naispappeja ja tekevät normaalisti työtehtäviään riippumatta siitä, sattuvatko rinnakkaisiin työtehtäviin naispappiyksilöiden kanssa.
Nyt olisi vain löydyttävä se rauhantekijä.
Yksi olisi tähän ylitse muiden: itse JR.
Ehdotan, että JR ei ottaisi tähän pestiinsä pikakantaa, vaan tutkiskelisi tätä sydämessään.
Ei välttämättä noudattaisi kantaa, mitä hänen tukijoukkonsa häneltä odottavat. Mutta voi tehdä senkin, oman valintansa mukaan.
Tuomo, sinut ensin vedenjakajalle. Kommentoisitko, oletko hyvä.
Juha, kyllä kaltaisiani on paljon, me vain emme normaalisti rieku tällaisilla palstoilla koska tiedämme, ettei mielipiteillämme ole juuri arvoa näissä piireissä. Tuossahan Vaahtorantakin jo ystävällisesti pisti minut järjestykseen ja osoitti minulle oikean paikkani. Laurin sovintoehdotus kelpaisi kyllä minulle, omalta osaltani olen valmis armahtamaan naispappeuden vastustajat kunhan eivät kiusaa seurakunnissa naispastoreita.
Kirsti, mitä tarkoitat, että Martti laittoi sinut järjestykseen?
Eikö yleensä syy tunnustaa jotakin uskoa tai uskontoa ole se, että on vakuuttunut sen totuudellisuudesta? Miksi kristinuskon ja evankelis-luterilaisuuden pitäisi poiketa tässä suhteessa muista, ja olla sellainen, että siihen voi kuulua kuka tahansa, vaikka ei uskoisi mihinkään, mitä kristinuskossa pidetään keskeisinä asioina ja sitten ruveta vaatimaan, että näistä keskeisistä asioista on luovuttava, koska ympäröivä yhteiskunta on sellainen ja tällainen?
Tämän virkakysymysasian äärellä olen ihmetellyt ennenkin: miksi tämä kohu kohdistuu vain luterilaiseen kirkkoon? Entäs ortodoksit? Muslimit? Mitä eroa on lain edessä on sillä, kuulutko evankelis-luterilaiseen kirkkoon vai jompaan kumpaan näistä, joissa naisilla ei ole edes mahdollisuutta päästä papiksi? Miksi muslimeilta ei ruveta vaatimaan, että heidän pitää päästää naiset imaameiksi? Tai ortodokseilta, joiden kirkko on sentään toinen kansankirkko.
Ja Kirsti, tätä kommenttia ei pidä tulkita niin, että haluaisin sinun ja kaltaistesi eroavan kirkosta. Haluaisin ainoastaan, että suhtauduttaisiin luterilaisuuteen kuten muihinkin uskonkäsityksiin.
Päivi Luukkainen
Hei Pälli:-)
No luterilainen kirkko nyt on sellainen, että siihen voi käsittääkseni kuulua kuka tahansa kastettu ja minusta se on mukavaa. En minä ainakaan ole vaatimassa, että luterilaisen kirkon pitäisi maallistua samalle tasolle minun kanssani, enkä usko muidenkaan kaltaisteni niin ajattelevan. Ne joita luterilaisen kirkon tunnustuksellisuus häiritsee, ovat jo eronneet kirkosta. Naispappeuden hyväksyminen ei mielestäni ole osoitus maallistumisesta, tämä näkemykseni tosin perustuu amatöörimäisesti siihen, että tunnen hölökohtaisesti muutamia pappeja ja muitakin vakaumuksellisia kristittyjä jotka taatusti pitävät Raamattua uskonsa ja elämänsä ylimpänä auktoriteettinä ja siitä huolimatta hyväksyvät naispappeuden eivätkä näe siinä mitään ongelmaa. On minusta ikävää vääristelyä esittää tämä kiista siinä muodossa, että on Raamatussa pitäytävät vanhalla virkakannalla olevat, ja sitten ne jotka maailman menoa myötäilläkseen ja suosiota kalastaakseen ovat luopuneet totuudesta ja myyneet kuolemattomat sielunsa jonka luopumuksen eräänä ilmenemismuotona on naispappeuden hyväksyminen.
Naispappeushässäkkä tässä muodossa koskee nyt ainoastaan luterilaista kirkkoamme, koska meillä täällä on tehty se päätös ja naiset päästetty papeiksi. Ja kun he ovat pappeina, nämä vanhalla virkakannalla olevien väistämis ynnä muut hylkimissysteemit ovat sangen epäeettistä touhua. Katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa ei voi tällaista hässäkkää olla, koska siellä ei ole naisia pappeina. Niidenkin kirkkokuntien sisällä kuulemma käydään asiasta keskustelua, enemmän tai vähemmän, mutta vielä naispappeuden hyväksyminen ei ole tullut ajankohtaiseksi. Tuleeko joskus, kenties meidän elinaikanamme, jää nähtäväksi.
Meilläkin voisi hyvin olla se tilanne, ettei naispappeutta olisi silloin 20 v sitten hyväksytty ja silloin tilanne meilläkin olisi hyvin erilainen. Luultavasti me kävisimme kiivassävyisiä keskusteluja naispappeuden puolesta ja vastaan, mutta silloin kysymykseen ei sekoittuisi tämä työpaikkakiusaamisjuttu, mikä minusta tekee tämän jupakan erityisen vastenmieliseksi.
No tietyn ystävällisen holhoavan asenteen olin lukevinani Vaahtorannan lyhyestä opetustekstistä, mutta holhottavahan minä näissä hengenasioissa olenkin.
Arvoisa Ellilä puhuu asiaa.
Vaahtoranta taitaa tehdä eron "Kristuksen kirkon" ja Suomen ev-lut.kirkon välillä. Vain ns. tosiuskovaiset kuuluvat tähän edelliseen, suppeampaan kirkkoon. Tämä näkökanta on monelle innokkaalle Herran opetuslapselle ominainen.
Herralle kiitos siitä, että vain Hän ratkaisee kuka on hänelle kelvollinen. Me ihmiset emme siihen kykene. Ratkaisuhan tehtiin jo 2000v sitten, ristillä. Veikkaanpa, että yllättävän moni ns. pullamössökristityistä saattaa kuulua kelvollisiin.
Lauri,
muutama ajatus illan päätteeksi.
Vetosit kauniisti meihin Jarin tukijoukkoihin ettemme painostaisi häntä enää. Siis mihin? Pitämään sen vakaumuksen, joka hänellä aina on ollut.
Jari muistaakseni kirjoittikin jossakin blogissaan, että monet kuvittelevat että vakaumusta voi vaihtaa kevyesti.
En oikeastaan edes tunne Jaria, mutta ihan oman elämänhistoriani takia ajattelen jossakin määrin ymmärtäväni hänen tilanteensa.
Muistan kuinka monet meillekin sanoivat mieheni ollessa Valkealan kirkkoherrana, että "nyt lusikka kauniiseen käteen ja reippaasti alttarille naispapin kanssa." Hyväähän he tarkoittivat, sitä en epäile. Mutta voitko yhtään ymmärtää, että asia ei suinkaan ole niin vähäpätöinen kuin sen itse koet olevan?
Vakaumus näkyy teoissa. En mene naispapin toimittaamaan jumalanpalvelukseen, koska uskon pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon. Apostoliseen uskoon kuuluu virka, joka on paimenen, miehen virka.
En siis jätä menemättä sinne siksi, että halveksisin naispappeja, vaan siksi, että haluan elää todeksi sitä uskoa, johon minut jo kasteessa liitettiin.
Minusta oppia ja elämää ei voi erottaa toisistaan. Olen itse kantanut pienen tyttömme arkkua käsivarsilla, ja silloin minulle "tuli lihaksi" uskontunnustuksen kohta "uskon ruumiin ylösnousemuksen". Se jos mikä on täysin absurdi väite. Mutta minä uskon sen.
Olen halunnut kommenteillani myös olla edes vähän murtamassa sitä joukkoharhaa, että naispappeutta vastustaa vain hyvin pieni, äänekäs joukko. Tätähän kuvaa media jatkuvasti ruokkii. Hyvä esimerkki on Jaakko Heinimäen kiitosta saanut kolumni Kotiliedessä. "Tämmöiset ovat siis tämän kähinän mittasuhteet: kaksi pappia vänkää vastaan. Kaksi miestä kaikista Suomen seurakunnissa työskentelevistä yli kahdestatuhannesta papista." No, eipä minusta taida olla sen joukkoharhan murtajaksi, kun olen Valkealan entisen "seteliselkärankaisen kirkkoherran" (niin kuin Heinimäki miestäni Valkealan "jupakan" aikoihin kuvasi) vaimo.
Ehdotit armahtavaisuutta ratkaisumalliksi. Kokemuksesta tiedän, että sitä ei ainakaan meidän kohdallamme löytynyt: Vaihtoehtoja annettiin tasan yksi: joko vaihdat vakaumustasi tai jos et vaihda toimit niin kuin olisit sen vaihtanut.
Mutta kenenkään usko ei kestä, jos toimii sitä vastaan. Ei tätä pappeusasiaa voi erottaa uskon kokonaisuudesta. Muistan kuinka teologiharjoittelijana ihmettelin, kuinka eräs silloinen piispa yllytti minua: "Ota ihmeessä vihkimys, ota ihmeessä!" 19-vuotiaana tyttösenä en uskaltanut sanoa mitään, mutta ihmettelin kuinka kevyesti hän suhtautui asiaan, jossa itse olin Raamattuni äärellä tullut aivan toisenlaiseen tulokseen.
Tuosta hetkestä lähtien en ole millään voinut luottaa piispoihimme varauksettomasti.
No, tulipa pitkä kommentti. Halusin vain sanoa, että en koe "kiristäväni hirttosilmukkaa" Jarin kaulalle. Sen sijaan luulen tietäväni jotakin siitä pohjattomasta yksinäisyyden ja surun tunteesta, kun se kirkko, jolta kaiken hengellisen hyvän on saanut, ei enää annakaan tilaa elää omaa uskoa todeksi.
Kiitos Marille kommentista!
Lauri, tavallaan ihan hyvät nuo kaksi periaatettasi. Kuitenkin täytyy oikeasti ottaa huomioon mm. se, mitä Mari kommentoi:
"...monet kuvittelevat että vakaumusta voi vaihtaa kevyesti."
"Vakaumus näkyy teoissa."
Suurin osa naispappeutta vastustavista toiminee ainakin teoriassa tuon mainitsemasi periaatteen mukaisesti. Kaikilta sitä ei kuitenkaan pidä vaatia. Minun ja varmasti hyvin, hyvin monien aktiivisten Vammalan seurakuntalaisten puolesta Jari ja Markus tehkööt kuten hyväksi näkevät ilman että heidät savustetaan ulos. Näitä savustamisia on joissakin seurakunnissa toki nähty aiemminkin, valitettavasti. Eikä vain pappien kohdalla.
Suuri osa vastustajista siis toiminee toisin kuin he, jotkut ihan mielenterveydellisistä syistä, sillä kaikkien psyyke ei kestä jatkuvaa savustusta. Tämä kaikki kuitenkin lienee aika pientä verrattuna ihan kunnon vainoihin. Ja vaikka mitä vainoja joutuisimmekin kokemaan, niistäkin saamme olla kiitollisia, jos sitä kautta voimme olla osallisia Kristuksen kärsimyksistä. Ei varmasti helppo periaate käytännössä toteuttaa, mutta...
Pyhä Henki antoi aikoinaan tarvittavan voiman apostoleillekin. Miten kristinusko muuten olisi edes syntynyt? Tätä sivuten Jarikin kirjoitti 8.4. otsikolla "Kristus on ylösnoussut".
"Herralle kiitos siitä, että vain Hän ratkaisee kuka on hänelle kelvollinen."
Näin on, Isukki! Täysin samaa mieltä siitä - Jumala tietää varmasti parhaiten.
Uskon, että useimmat ainakin käytännössä ovat sitä mieltä, että parempi uskova naispappi kuin ylösnousemuksen kieltävä miespappi. Ja näitä jälkimmäisiäkin on luterilaisessa kirkossamme aivan liikaa! Mutta minkäs teet, kun maallinen yliopisto rummuttaa liberaaliteologiaa ja suuri osa teologiopiskelijoista sen nielee. Eräällä toisella blogilla törmäsin myös tähän ajatukseen: olisi hienoa, jos papin pätevyyden voisi saada myös opinahjossa, jossa tunnustetaan aitoa kristinoppia.
Itsekin arvostan kovasti Jarin kollegaa Mirja Tenkasta. Hänellähän ei olisi ollut mitään työvuorojärjestelyjä vastaan. Kunpa useammat naispapit olisivat hänen kaltaisiaan...
Jotkut vastustajat ovat kuulemma antaneet naispappeudelle periksi (kuitenkaan varsinaisesti sen kannattajiksi kääntymättä) sen tähden, että sitä kautta teologinaiset kuitenkin kirkossamme parhaiten voivat viedä evankeliumia eteenpäin - mikäli ovat uskossa.
Koska siis suurin osa kuitenkin tekee yhteistyötä, miksi näistä muutamista poikkeustapauksista, jotka sitä paitsi eivät ole harhaoppisia, pitää nostaa niin suuri metakka? Olisi eri asia, jos kaikki vastustajat kieltäytyisivät yhteistyöstä. Suomen luterilaisella kirkolla ei uskovien pappien puutteessa olisi varaa menettää yhtään Rankista eikä Malmivaaraa!
Mari,
Ei tarvitse vastata, mutta miten on sen päähineen kantamisen laita kirkossa? Oletko tullut armahtaneeksi itseäsi, että sanan ääreen hiljentyessäsi kelpaat kyllä, aivan varmasti, vailla peitettyä päätäkin?
Olisiko Uuden Testamentin hengen hakeminen ja tunnistaminen arvokkaampaa kuin kutakin kirjoitettua kirjainta omin jatketuin teoin ylitulkita? Ylitulkintaa on armahtamisen ja lähimmäisenrakkauden käskyn toissijaistaminen siinä, että käytännössä estää naispapin tasavertaisen työnteon seurakuntalaisten hyväksi.
Ei voi olla epäilystä, miten Jeesus reagoisi, jos olisi joutunut jälkipolville kerrotusti naispuolisen, sielunpaimeneksi ja opetuslapseksi omistautuvan kohtaamaan. Kääntyisikö hän esimerkkinä meille boikotoimaan tällaisen lähimmäisensä omistautumista Jumalan valtakunnan asian edistäjänä? Vastauksen tietää sydämellään, ei kirjasta kirjaimia etsimällä.
Puhutaan esimerkin merkityksestä kristityn tien kulkemisessa. Esimerkkihän otetaan avuksi täysin uudessa tilanteessa, mihin joudutaan. Naispapin kohtaaminen olkoon se uusi tilanne.
On lahja saada tutkia käyttäytymisesimerkkiä hakien, miten siinä uudessa tilanteessa itse Kristus toimisi. Ja myös Paavali toimisi, jos tällaisessa uudessa tilanteessa olisi joutunut käyttäytymistään punnitsemaan.
Kuten huivikäskynkin suhteen, Paavali ajattelee pragmaattisesti, että jumalanpalvelusta häiritseviä tekijöitä kuuluu vähentää. Tukan hulmutus on ollut omiaan jossakin tilaisuudessa häiritsemään. Samoin tilapäisluontoisesti hän on, kuten muutkin, varmasti joutunut seurakunnan juoruiluhetkeä keskeyttämään ja siinä ojennuksenannossaan ajautunut jopa närkästyen inhimilliseen sanaharkkaan.
Tässä kurinpidollisen vaikenemiskäskyn ydinsanoma.
Vailla omatekoisesti jatkettua mandaattia aina työpaikkakiusaamiseen asti.
Nykypäivän uusi tilanne voi jonkun, ei kaikkien mielestä olla kohdata naispuolinen kyvyiltään tasa-arvoinen papin tehtäviä suorittava henkilö.
Siihenkin tilanteeseen on aina haettavissa Uuden Testamentin hengen ja Jeesuksen esimerkin mukainen käyttäytyminen: armahtaminen ja lähimmäisenrakkaus.
Silloin ei tarvitse sorvailla itse itselleen boikotti-, lakkoilu- ja lähimmäisen työn häirintävallankäyttöä.
Tuomo,
Ennakoin kyllä, että olisit enemmän arvostanut Vuorisaarnan Matt.5:9:ää.
Sovintoehdotuksessani ei nimittäin ollut edellytetty, että tarvitsee vaihtaa vakaumustaan. Siksi sen esiinnostaminen ei ollut hyvä alkupainotus.
"Vakaumus näkyy teoissa."
Tuossa on sisäänrakennettu vihainen siemen siihen, mistä olen viime aikoina varoittanut. Se antaa Jarille, tämän joukon nimikkogladiaattoritaistelijalle työntöyllykkeen: et ole kelvollinen meille tukijoukoille, jolleivät tekosi ole perinpohjaisia. Armahtamisen ja lähimmäisenrakkauskäskynkin tarvittaessa ylittäviä. Ja vielä suurempi todistusvoima vakaumuksen perinpohjaisuudesta gladiaattorilla näkyy, jos teot ovat peräti työpaikkaterroriteon tunnusmerkillisiä.
Tarkoitus on kuitenkin jatkaa rauhantekijän etsintää entiseltä pohjalta:
1. Vakaumusta ei edellytetä vaihdettavaksi.
2. Vakaumuksessaan elävä pitää armahtamis- ja lähimmäisenrakkauskäskyn ensisijaistaneena yhteistyökäyttäytymisensä normaalina, korrektina, ystävällisenä ja kollegiallisena työyhteisökäytöksenä kohdatessaan työssään YKSILÖTASOLLA naispapin siinä kuin miespapinkin.
Kirsti :)
Täällä on moneen kertaan todettu, että suhtautuminen naispappeuteen ei ratkaise taivaspaikkaa. Vaan joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.
Huolimatta siitä mitä kirjoitit luterilaisen kirkon erilaisesta tilanteesta, minun vieläkin vaikea ymmärtää koko asiaa. Jari on ihmetellyt moneen kertaan, miksi hänen toimintansa pitäisi muuttua, kun yhteiskunnallinen tai kirkollinen lakikaan ei ole muuttunut. Niinpä kaikkien uskonnollisten yhdyskuntien pitäisi edelleen olla samalla viivalla lain edessä, aivan kuten nämä 20 vuotta, jolloin naispappeus on ollut luterilaisessa kirkossa käytössä. Ei kai lain henkikään voi muuttua noin vain päinvastaiseksi - se mitä ennen suositeltiin, on nyt rikollista? Ja jos kerran luterilaisessa kirkossa nyt nousee haloo siitä, että joillakin on loukkaava vakaumus, jonka mukaan he toimivat, niin eikö yhtä lailla loukkaavia vakaumuksia löydy muista uskonnollisista yhteisöistä?
Tältä pohjalta en edelleenkään ymmärrä tätä koko asiaa. Kärjistäen: Jari ja muut ovat syytettyinä siitä, että heillä on erilainen mielipide asioista ja siitä tulee joillekin paha mieli? Eipä se tilanne paljon siitä muuttuisi, jos vakaumuksensa voisi säilyttää ja samalla toimia sitä vastaan - silloinhan tieto tästä vakaumuksesta täytyisi olla aivan yhtä loukkaavaa kuin nyt vakaumuksen osoittaminen teoilla. Teot nimittäin kertovat, että ihminen on tosissaan.
Minun onkin äärimmäisen vaikea ymmärtää, miten ihminen yhtä aikaa voisi säilyttää vakaumuksensa ja toimia sitä vastaan. Tämä ei kertakaikkiaan mene minulla jakeluun. Laurin ehdotus ei mielestäni ole mikään sovintoehdotus, vaan käytännössä vaatimus muuttaa mieltään.
Kuvitellaan, että koettaisin opettaa jollekin lapselle, että pappisvirka kuuluu miehelle, ja sitten mennään yhdessä messuun, jonka toimittaa nainen. Alta aikayksikön lapsi tajuaa, että sillä mitä on puhuttu, ei ole mitään merkitystä, koska teot ovat tehneet puheen tyhjäksi. Lapsia ei korupuheilla huijata.
Siksi alkaa näyttää yhä selvemmältä, että tässä nimenomaan yritetään kitkeä tietynlaista ajattelutapaa, ei suinkaan toimintaa. Kysyn vaan, että mikä on sellainen kirkko tai valtio, joka näin tekee?
"Epäillyt ovat joko osallistuneet ennen naisen poistumista käytyyn keskusteluun tai olleet havainnoimassa sitä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Pekka Heikkinen."
Siis sanokaa nyt, että ihan oikeastiko tuossa lukee, että tilanteen havainnoiminenkin voi olla rikos? Jos kuulee ihmisten päästävän suustaan jotakin rasistista, parasta paeta äkkiä paikalta, ettei tulla syyttämään rasistiksi? Vai pitääkö kiirehtiä kiljumaan, että ei ajattele samalla lailla?
Aina vaan enemmän rupeaa tuntumaan, että ehkä sinne Suomeen ei kannattaisi edes palata. Täällä saa sentään ajatella ja sanoakin mitä haluaa.
Isukki,
tiesitkö, että Luther tekee aivan saman erottelun? Tästä muistaakseni kommentoin ennenkin.
Minkään kristillisen kirkon tai kirkkokunnan jäsenyys ei takaa pelastusta. Eli tarkoittaa juuri sitä, että esimerkiksi kaikki Suomen ev. lut. kirkon jäsenet tuskin pelastuvat. Mutta tarkoittaa myös sitä, että muistakin kristillisistä kirkoista ja kirkkokunnista löytyy pelastuvia. Luther taisi käyttää juurikin sanaa tosi kirkko tai Kristuksen kirkko tarkoittaessaan kaikkia pelastuvia kaikkina aikoina...
Tämän lisäksi Luther ajatteli juuri kuten sinäkin, että vain Jumala tietää, ketkä esimerkiksi Suomen ev. lut. kirkon jäsenistä pelastuvat.
Päivi L
Edellisen kommenttini lainattu kohta oli tästä Hesarin uutisesta, johon Martti aiemmin viittasi.
Päivi L
Lauri.
Muistaakseni Luther on sanonut, että "kun perkele paljastetaan, se alkaa itkeä ja puhua rakkaudesta".
Vastustat ajatusta, että vakaumus näkyy teoissa.
Mietipä vähän. Olet itse muistaakseni kertonut vastustavasi aborttia. Oletko huomannut, mitä seuraa jos julkisesti ilmoittaa ajattelevansa että abortti on väärin? Aika pian sanotaan "nyt se tuomitsee abortin tehneet, onpa rakkaudetonta". Kuitenkin varmasti jokainen, joka ajattelee abortin olevan väärin, haluaisi myös teoillaan osoittaa niin olevan. Siis niin, että haluaa toimia aborttien määrän vähenemiseksi. (Tällä en nyt tosiaankaan tarkoita aborttikilinikoiden polttamista, minkä joku varmasti laittaa piikkiini.) Voimme toki yrittää ymmärtää ihmisiä, jotka ovat päätyneet aborttiin, mutta varmastikaan emme voisi kenellekään suositella sen tekemistä.
Totta kai arvot ja vakaumukset näkyvät teoissa. Siitähän koko tässä keskustelussakin on viime kädessä kyse. Olen aivan varma siitä, että vaikka kaikki Suomen miespapit tekisivät yhteistyötä naisten kanssa, tämä keskustelu jatkuisi kuitenkin.
Vastauksesi osoitti todeksi sen, mitä yritin sanoa: ei meille ole tilaa!
Me emme ole jeesuksia. Meillä on vain Jumalan Sana, jossa pysyen pysymme Jeesuksessa. Näin minä olen aina ajatellut. Se miten rakkaudellisesti kohtelen muita, ei ole uskon ydin. "Rakasta!" on lakia. Emme pelastu lakia noudattamalla, vaan yksin armosta, yksin uskosta, Kristuksen tähden. Vain Kristus minussa osaa rakastaa oikealla tavalla. Minä itse useimmiten en.
Mutta Sanassa pysyen voimme sitten ymmärtää, mikä on olennaista uskossa. Taas kerran pään peittämisestä: "Jos joku kuitenkin väittää vastaan, niin sanon hänelle, ettei meillä ole sellaista tapaa eikä yleensäkään Jumalan seurakunnilla." 1 Kor.11:16
Surullisena joudun toteamaan, että emme tosiaankaan kohtaa.
Päivän aihe on "Hyävä Paimen". Yksi sen virsistä rohkaisuksi Jarille:
"Jeesus, armon aurinkomme,
valaise myös paimenet,
jotta alla ahdinkomme
saamme sanan antimet.
Hengen tulta heille anna,
lohdun sekä neuvon manna." VIRSI 169:3
Kiitos Päiville ja Marille, vastasitte taas osittain minunkin puolestani :)
Lauri, miten päättelit että en arvosta rauhantekijöiden autuaaksijulistusta tarpeeksi? Rauhan tekemistä ei mielestäni ole se, että käsketään: "Toimi näin, tai muuten...!!"
Kun kohtaa naispapin yksilötasolla, käsittääkseni ollaan koko ajan oltu siinä, mistä puhut - arvostus on tällä väkisin esille otetulla kiistaparivaljakolla molemminpuolista eikä sen tiedon pohjalta, mikä minulla on, täytä työpaikkakiusaamisen kriteerejä. Lisään vielä, että en ole nyt hetkeen ollut Vammalassa työhommissa asianosaisten kanssa, mutta viimeksi olen tehnyt enemmänkin töitä siellä 2004-05.
Siunattua pääsiäisen jatkoa jälleen :)
Mari,
Eräällä tavalla täytyy ihailla, että pystyy suggeroimaan itselleen niin vahvan vakaumuksen, että voi tasa-arvoisina verrata keskenään yhdessä toisen ihmisen kanssa läpivietävää jumalanpalvelusta ja ulossyntymäänsä odottavan, turvattoman lapsen kylmän armotonta hengen riistämistä.
Tuohon kahden teon tasa-arvoistamiseen en pystyisi.
Lauri:
"Tarkoitus on kuitenkin jatkaa rauhantekijän etsintää entiseltä pohjalta:
1. Vakaumusta ei edellytetä vaihdettavaksi.
2. Vakaumuksessaan elävä pitää armahtamis- ja lähimmäisenrakkauskäskyn ensisijaistaneena yhteistyökäyttäytymisensä normaalina, korrektina, ystävällisenä ja kollegiallisena työyhteisökäytöksenä kohdatessaan työssään YKSILÖTASOLLA naispapin siinä kuin miespapinkin."
Mitähän sellainen vakaumus tai mielipide on, jota ei voi ilmaista? Et kai ihan tosissaan luule, että jos myönnytään yhteistyöhön naispapin kanssa, että sen ohella sallittaisiin naispappeden vastaista opetusta? Täyttä utopiaa. Jos toleranssi käytäntöä kohtaan on mitätön, toleranssi mielipiteen ilmaisua kohtaan on kohta yhtä totaalista. Tässäkin on tietty johdonmukaisuus.
Totuutta haluta suvaita missään muodossa, tämä on realiteetti. Naispappeuden vastustus joko toiminnassa tai mielipiteen ilmaisussa muistuttaa ja herättää syyllisyyden naispappeuspäätöksen tehneiden ja sitä kannattamaan ryhtyneiden tekemästä väärästä ratkaisusta. Totuus satuttaa, koska se puhuu oikeista ja todellisista erehdyksistä, ei jostain kuvitteellisesta tasa-arvotaivaasta, johon voidaan aina paeta inhottavasta reaalimaailmasta. Muistuttajat on saatava vaikenemaan, alistumaan tai poistettua kokonaan kuuloetäisyydeltä.
Rauhantekemisestä ja ehdottamastasi rakkauden ratkaisusta. Mitään rakkautta ei ole myöntyä ratkaisuun, jossa rikotaan itse rakkautta vastaan. Voisihan rakkauden ja sovun ajatella säilyvän myös tilanteessa, jossa työnantaja edellyyttä alaiseltaan epärehellistä taloudellista vilppiä. Sinua suostutellaan tai painostetaan varastamaan, jotta sopu ja rakkaus säilyy. Miltä kuulostaa? Tässä kuitenkin teko, varkaus rikkoo rakkauden henkeä vastaan, oli se tehty kuinka hyvässä tarkoituksessa tahansa. Rakkaus edellyttää suojelemaan toisen omaisuutta ja näin käskyssä "Älä varasta" on itsessään rakkauden suojeleva henki.
Näin me ajattelemme naipappeudessakin, myöntyminen siihen rikkoisi rakkauden henkeä vastaan.
Kun olen kuullut sinun suostuttelujasi, on tullut väkisinkin mieleen alkukirkon kristittyjen tilanne vainoissa. Yhtäläisyys on jopa pelottava. Silloin vainoojat esittelivät juuri samankaltaisia perusteluja, vetoomuksia kärsimysten välttämiseksi.
Tuo kaikki "sääli" oli kuitenkin vain silmänlumetta. Miksi vainoojat eivät näyttäneet "sääliään" myös käytännössä, konkreettisissa teoissa. Eikö "armo" sana kuulu pikemminkin tähän, tuomion toimeenpanija voi armahtaa, jos tahtoo? Miksi vainoojat eivät antaneet periksi pakottamisessaan ja jättäneet toimeenpanematta raakuuksiaan? Kyse oli saatanallisesta ylpeydestä ja kateudesta. Kristityillä oli jotain, mitä ei vainoojilla ollut. He olivat erilaisia, heillä oli totuus. Vainoojat halusivat pudottaa uskovat samalle tasolle, samaan saastaiseen rapakkoon. Siinä syy.
Ehkäpä tämä kiista saisi vallan toisen käänteen, jos piispoilla olisi tahtoa asianomaisten ja niiden 90 muun kanssa ratkoa tilanne hallinnollisesti niin, että sija kirkossa löytyy kaikille. Tasa-arvo, kansainvälisyys ja ekumeenisuus olkoot tässä ohjaavina suuntina, kun teologista yksimielisyyttä ei ole. Vaikka yhteiskunnallisesti naispastoreiden tulo 20 vuotta sitten on ymmärrettävää, niin ekumenian ja kansaivälisyyden hengessä on kummallista syrjiä vanhalla virkakannalla olevia.
Kirstin lailla en ole Vaahtorannan kanssa teologisesti tasoissa, mutta ei epäteologina tarvitsekaan. Lutherin teokset voivat silti tarjota maallikollekin pohdittavaa ja Raamatussa riittää oppimista kaiken ikää. On hienoa, että hän ja Mari teologeina käyvät täällä keskustelua.
Ympäristöalan edustajana minua nyppii piispojen keskittyminen ympäristöasioihin samalla, kun oma tontti eli kirkkollinen elämä ja teologia kärsivät. Mikäs se semoinen kaitsija on joka antaa poliisin riepotella alaistaan? Tai ei kanna kirkkopoliittista vastuutaan lausunnoistaan. Valta pyrkii kätkeytymään ja vallankohde tulee näkyväksi, kuten taannoin Focault totesi.
Kaikki innokkaat tasa-arvon edistäjät naispappeuden keinoin: Tietäen että "naispappeuden torjujia" 20vuotta päätöksen jälkeen vainotaan, moni muu kirkkokunta estää naisten pääsyn alttarille.
Jessenjuuri ym,
Ensimmäistä kertaa tulee tunne, että yhtaikaisesti kahdelle lähimmäisryhmälle hyvän palveluksen tekemismissiosta minun on luovuttava.
Miten niin kahdelle?
1. Ensin luin lehdestä täysin uskomattomasta henkisestä pahoinpitelystä naispappeja kohtaan, joilla ei ole mahdollisuutta vaihtaa Luojan antamaa sukupuoltaan. Ajattelin, että tuon täytyy olla helppo nakki. Sellaisia kirjanopppineita ja farisealaisia ei 2007 ole, jotka lähtevät itse kehittelemiinsä, muualla varmasti tuomitsemiinsa ihmissuhdetekoihin omatuntonsa puhtaina ylitulkitsemalla joitakin Raamatun kohtia niin, että jopa "mitä toivot itsellesi tehtävän" lähimmäisenrakkauskäsky jää toiseksi outojen, naislähimmäistä sortavien, omatekoisten toimintamenetelmien rinnalla.
2. Samassa kävi selväksi, että muuten kanssaihmisiin nöyrästi suhtautuvaa hengenmiestä (tällaisen blogin totuudenetsinnässään sensuroimatta tarjoavaa) uhkaa mielissä paisutetuksi päässeen naissukupuoliasian oleellisuuteen nähden tarpeeton, mutta törmäyskurssilla oleva marttyyrikatastrofi.
Näille ajattelin tehdä palveluksen, että armo ja lähimmäisenrakkaus kävisi oikeudesta, kun yhtäläinen ihmisarvo- ja tasa-arvoprinsiippi kuitenkin tekee kristinuskon meillä uskonnoista sopivimmaksi valtionuskonnon asemaan. Yleinen oikeudenmukaisuustaju on maassamme samaa mieltä kuin kristinuskon läpi käyvät lähimmäisen kohtelun perusprinsiipit.
Juuri nyt kuitenkin ajattelen, että tämä missio ei etene. Uskonto valtionuskontonakin kaatuu, jos fanaattiset naisten syrjintäkuviot pitävät omituisuutensa. Menköönkö? Ei, se olisi itsekkyyden ja omaan napaan tuijottamisen huippusuoritus.
Jari Rankisella lienee niin armoton ja tiivis niskaanhengitysjoukko, että kummankin ihmisryhmän, naispappien ja yhteistyöstä kieltäytyvien, kärsimysten on määrä jatkua ja pahentua.
Tämän blogin pitäjän osalta kärsimykset ovat henkilö- ja perhekohtaisia gladiaattorina eteen asettumisen takia, kun taas selästä vain yhteen suuntaan kannustajat ovat katsomossa turvassa.
Nimikoin kohtuuttomaksi sen, ettei esimerkiksi Jessenjuurikaan aseta gladiaattorin omaa valintavaltaa, hyväksyä tai ei hyväksyä sovintoehdotustani yhdeksi etenemisvaihtoehdoksi, vaan demagogisella tekstillään implisiittisesti hätistää tuollaisen valintavallan.
Tuomolla oli tässä suhteessa kuilunreunatilanteen ymmärrystä ja sydäntä paikallaan.
Pälli, minulle on sitten muodostunut vähän erilainen kuva siitä, mitä mieltä tällä palstalla ollaan naispappeuden pelastusvaikutuksista ;-)
Mitä muiden uskonnollisten yhteisöjen vakaumuksen loukkaavuuteen tulee, niin ei minua loukkaa se, ettei katolisessa tai ortodoksisessa kirkossa ole naispappeutta. Toivon toki, että siellä tullaan perässä ja uskonkin niin käyvän, mutta ei se minua loukkaa ettei niissä tällaista ratkaisua ole vielä tehty. Minun ei ole pakko kuulua noihin kirkkoihin, niin kuin ei kenenkään muunkaan. Jos kielteinen naispappeus kanta loukkaa, niistä voi jättäytyä pois.
Minusta naispappeus on asia, jonka uskonnollinen yhteisö voi itse päättää, minkä kannan siihen ottaa. Mutta jos yhteisö on tehnyt päätöksen naispappeuden hyväksymisestä, niin että yhteisössä työskentelee naisia pappeina, niin silloin kysymys vääjäämättä laajenee sellaiseksi, että se kiinnostaa muutakin yhteiskuntaa. Koska jos kerran muualla yhteiskunnassa nähdään kovastikin vaivaa sen puolesta ettei ihmisiä työpaikoillaan kiusattaisi minkään asian vuoksi, ei myöskään sukupuolen, niin onhan se valtava mätäpaise Kristuksen ruumiissa, kirkossa, että siellä kiusataan naispastoreita heidän sukupuolensa vuoksi.
Silloin parikymmentä vuotta sitten kun päätös tehtiin ja vanhakantaisille annettiin oikeus noudattaa omaa vakaumustaan, ei tietenkään osattu etukäteen nähdä millaisia märkäpesäkkeitä tuollaisella mädällä kompromissilla luotiin ja jätettiin muhimaan. On ikävää kaikkien kannalta ettei silloin tehty selkeämpää ja jyrkempää päätöstä, mutta jälkiviisaus on aina helppoa ja tietyllä tavalla turhaa, koska nyt ollaan tässä tilanteessa ja lusikoidaan tätä soppaa.
Vain kaksi asiaa Laurille:
1)Ei voi sekä hengittää niskaan että olla katsomossa:)
2) Minä aktivoiduin, kun kirjoitit höpöjä tänne. Tähän saakka olen lukenut Jari Rankisen hyviä kommentteja tilanteesta ja rukoillut tilanteen puolesta. Olen usein ajatellut monessakin erillisessä asiassa, että kannattaminen voi todella kääntyä itseään vastaan, myös julkisen sanan myllytys naispappeuden puolesta.
Kirstille:
elä nyt kiihy :), mutta:
Vanhakantaisilla on oikeus olla kirkossa ja työvuoroin tilanne on ratkaistu, mikä ihmeen lopullinen ratkaisu nyt on meneillään? Heikka ja Turun piispa uusina nälkäisinä tulokkaina laittamassa asioita ruotuun: Nyt kun niitä on vähän, ne voidaan eliminoida.
Henkilökohtaisesti:
Ei ylitulkintaa vaan ylilyöntejä on sattunut paljonkin puolin ja toisin: On ikävää että riviseurakuntalaisena olen tullut naispappeutta kannattavan viranhaltijan henkisen väkivallan kohteeksi (kaikilla meillä lie musta puolensa), siksikin olisi tärkeää että meillä olisi omia paimenia kirkossa, onhan sitä maahanmuuttajatyötäkin...
Yleisesti:
Monissa muissakin työpaikoissa on erilaisia toimenkuvia, voisi ajatella niin, että valtauoma saisi edelleen kirkon johtopaikat. Vähemmistökysymyksissä näköjään tarvitaan valvontaa, jotta nykyinen mielivalta loppuisi. Kun olen lukenut Jari Rankisen blogeja, niin minulle on tullut vaikutelma, että hänellä ei ole esimiessuhdetta. Eli piispat eivät tunnusta eivätkä kanna esimiehen vastuuta suhteessa tähän yhteen työntekijäänsä.
Vaikka piispat ovat olleet pettymys, niin mielestäni pastori Tenkanen on todella fiksu julkisissa kannanotoissaan. Pisteet Vammalaan!
Kirsti,
hirveän monet puhuvat sukupuolesta johtuvasta (työpaikka)kiusaamisesta. Mutta onko tässä oikeasti kyse tällaisesta kiusaamisesta?
Tuolla sivulla mainittu kolmiosainen määritelmä pitää sisällään kolme asiaa. En ole täysin varma, toteutuuko tässä ensimmäinen kohta (kohotetaan itseä, alistetaan toisia - riippuu varmaankin siitä, miten tämä määritellään), mutta toinen ja kolmas eivät missään tapauksessa. Jatkossa mainitaan, että kiusaaja kokee nautinnon ja tyydytyksen tunteita. Tämäkään ei taida sopia tähän tilanteeseen ollenkaan.
Kaiken kaikkiaan uskon vakaasti, että se, mistä Jaria syytetään, ei juurikaan pidä paikkansa. Tämän puolesta puhuu, että Jari ja Mirja tulevat hyvin toimeen keskenään ja ovat olleet pitkään samassa työpaikassa. Ainakin yhdellä uudella ja nuorella naispastorilla toki oli sopeutumisongelmia, mutta tähän varmasti vaikutti myös seurakuntalaisten uteliaisuus asiaan eikä asianosainen näin päässyt rauhaan tilanteesta. En usko, että Jari oli yhtään epäystävällisempi häntä kuin Mirjaakaan kohtaan.
Jos jo naispappeudesta päätettäessä olisi otettu tiukemmat ohjat, epäilen vahvasti, miten vastustajat olisivat siihen silloin suhtautuneet. Olisikohan koko juttu mennyt läpi ollenkaan...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Olen seurannut keskustelua, mutta nyt on aivan pakko liittyä tähän.
Ensinnäkin vanhakantaiset ovat saarnakiellon suhteen aivan liian myöhässä. Saarnaaminen kuului jo lehtorin virkaan, joten naiset ovat saarnanneet jo ennen pappisviran avaamista naisille.
Toiseksi messusta kieltäytyminen on mielestäni itsensä ylentämistä meidän muiden yläpuolelle. Kirkkommehan opettaa, että sakramentin pyhyys ei riipu jakajan pyhyydestä. Kieltäytyjät vesittävät ehtollisen vain ihmisten työksi ja sivuuttavat Kristuksen joka on ehtoollisen varsinainen subjekti.
Kolmanneksi vastustajien joukko ei itsekään kaikki täytä niitä kriteerejä, joita seurakunnan paimenelta vaaditaan 1 Tim. 3. Kriteerejä on paljon enemmän kuin vain "yhden vaimon mies". Tätäkään eivät kaikki noudata.(Lukekaa pappismatrikkelia)
Neljänneksi täällä vähätellään niitä kokemuksia, joita papiksi vihityt naiset ovat joutuneet kohtaamaan. Täytyy todeta, että niin kamalaa kielenkäyttöä en ole kuullut edes murrosikäisiltä oppilailtani. Pappisvihkimys on kokonaisvaltainen, jossa ei voi erottaa naista/miestä pappeudesta. Pappi on aina pappi, vapaallakin.
Täällä nähdään ainoaksi ratkaisuksi se, että naiset väistyvät. Vastustajat haluaa sanella, millä edellytyksillä naiset voivat hoitaa pappisvirkaansa. Tämä on pahimman laadun ihmisen mitätöintiä, jossa täyttyvät kiusaamisen tuntomerkit.
Päivi Harsialle:
"Täällä nähdään ainoaksi ratkaisuksi se, että naiset väistyvät." ??? Nyt en ymmärrä. Ainakin Vammalan tilanteessa Jari yritti kaikin keinoin väistyä, mutta sitä mahdollisuutta ei hänelle suotu - ei edes palkatonta virkavapautta.
Tuomo, ei ollut työpaikkakiusaamisella tarkoitus viitata erityisesti tapaus Rankiseen, hänhän tässä nyt saa mannekiinina edustaa tätä koko ongelmatiikkaa. "Kyselyn vastauksista näkyy selvästi, että naispappien erimuotoinen syrjintä
ei rajoitu vain yksittäisiin seurakuntiin. Syrjinnän eri asteet uralla
etenemisen vaikeuksista seksuaaliseen häirintään kertovat syvällä olevista
ongelmista seurakuntien ruohonjuuritason työkulttuureissa." Todetaan Naisasialiitto unionin tiedotteessa. Tiedote perustuu kyselyyn johon on vastannut 150 naispappia. En nyt tiedä tarkemmin mitä tuo kysely on syönyt, kuinka luotettavan kuvan se antaa jne, mutta jotain osviittaa antanee sille jolla on sydäntä ajatella asiaa näiden naispastorien kannalta.
neuvonen, toivon toki että saatte tämän asian jotenkin järjestettyä. Minähän en missään nimessä tiedä millä tavalla asia pitäisi hoitaa. Mutta kuten sanottu, naispastorien kiusaaminen pitäisi lopettaa, vaikka Mirja Tenkanen omien sanojensa mukaan (taannoista televisiouutista muistinvaraisesti siteeraten) totesi, että koko hänen papin uransa aikana on aina ollut joku työtoveri jolla hänen pappeutensa ei passaa. Kyllä se minusta oli surullinen kommentti, ei voi mitään.
Miten sattuikin silmiin tällainen kohta Lutherin Isosta katekismuksesta:
"Missä näet vain onkin hurskaita saarnaajia ja kristittyjä, maailman mielipiteen mukaan he ovat harhaoppisia ja luopioita tai suorastaan parantumattomia kapinoitsijoita ja ilkiöitä."
Korander, kuten ehkä tiedätkin, monet ajattelevat allekirjoittanut mukaan lukien, että homoseksuaalinen suuntautuminen ei sinänsä ole synti, se on vain osoitus luomakunnan syntiinlangenneesta tilasta - mutta homoseksuaalinen käytös on syntiä, samoin avosuhteet. Toki on niin, että meissä kaikissa asuu perisynti ja tarvitsemme armoa joka hetki, eikä vain silloin kun syyllistymme käytännössä johonkin syntiin.
Päivi, on varmasti monenlaisia pappeja jotka eivät täytä kaikkia kriteerejä. Painottaen sitä, että kaikki olemme syntisiä... ja toisaalta, jos kerran seurakunnan kaitsijan tulee olla yhden vaimon mies, niin kuinka kummassa katolinen kirkko on päätynyt aivan toisenlaiseen tulkintaan? No, tähän en ota sen kummemmin kantaa, en kuitenkaan ole teologi.
Luulisin, että naispappeuden vastustajat pääasiassa haluavat päättää, millä ehdoilla he omaa työtään tekevät eivätkä sitä, miten naispapit sitä tekevät...
Seuraava myös Kirstille: Itse en tällaisia kiusaamistapauksia tunne, mutta uskon kyllä, että niitäkin valitettavasti on ollut (ehkä on edelleenkin), ainakin jos Naisasialiitto ei tiedota aivan puuta heinää. Ja tietysti puhun vain niistä tapauksista, joista jotain tiedän, koska kuten sanottu, Jari on tässä nyt jonkinlainen mannekiini ja hän saa lokaa niskaansa enemmän kuin olisi syytä.
vauviselle
Oletus työvuorojen järjestelystä oman mielen mukaan tarkoittaa aina oletusta siitä, että nainen väistyy. Ylistetäähän täällä Mirja Tenkasta juuri siitä, että hän on väistynyt eli suostunut työvuorojensa järjestelyyn.Jotkut naiset ovat joutuneet väistymään niin, että he ovat lähteneet seurakunnasta.
Tarjoutumalla messun suorittamiseen yksin, Jari oletti että Mirja väistyy hänelle merkitystä työvuorosta.
Monet Sley:n vierailevat papit odottavat, että seurakunnan papiksi vihityt naiset eivät tule koko kirkkoon, kun he ovat saarnaajina. Jokaisella on kuitenkin oikeus osallistua oman seurakuntansa messuun. Tällöinkin odotetaan naisten väistyvän.
Tuomolle
Monet vanhakantaiset esiintyvät raamatullisina kristittyinä eli asettuvat muiden kristittyjen yläpuolelle, jolloin vain heillä on oikea dogma.
Monet kirjoittajat ovat itse vedonneet katoliseen ja ortodoksiseen kirkkoon ja niiden pappeuskäsitykseen. Miksi otatte vain sen miehisyyden mutta ette kaikkea muuta? Vanhoilla kirkoilla pappeus on sakramentti. Esim. ortodoksipappi voi mennä naimisiin ennen pappisvihkimystä mutta ei sen jälkeen. Ei edes leskenä, eikö hän todella ole "yhden vaimon mies".
Minua ei loukkaa heidän pappeuskäsityksensä koska uskonnonvapauden perusteella voin kuulua luterilaiseen kirkkoon.
Kylläpäs vauvinen sangen sattuvasti löysi osuvan kohdan Lutherin tekstistä.
Vauvisen heitossa tavallaan kiteytyy Rankisen tukijoiden teksteissä piilevä asenne: "me olemme hurskaita, oikeassa uskossa, Herralle kuuliaisia", sen aiemmin mainitun Kristuksen kirkon jäseniä. Eräät toiset eivät ole. Vaikka pelastuskysymyksestä ei ole kyse, niin itsensä korottaminen ei ole kovin kaukana näistä puheista.
Luther toki on samaisesta asiasta (Kristuksen kirkosta) myös puhunut. Oleellista kuitenkin on, kuka jakaa kenetkin eri kirkkoon. Ihminen ei siihen pysty. Ihmisen sisimpään näkee vain Yksi.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
En ymmärrä väitettä siitä, että nainen on aina kuitenkin se, joka väistyy. Jos nainen saa valita juuri ne työvuorot, jotka hän haluaa, miten sen saa käännetyksi niin, että hän väistyy.
Kuka tekisi tutkimuksen siitä, kuinka kiusattiin lehtoreita, jotka eivät olisi halunneet ottaa vihkimystä tai naistelogianopiskelijoista, jotka eivät halua papiksi. Kuinka kiusataan miespuolisia teologeja, joille ei anneta vihkimystä tai miespappeja, joilta suljetaan kaikki mahdollisuudet edetä työssään. Niin - tämähän ei olekaan kiusaamista vaan kirkon normaalia hallintoa, joka perustuu kirkolliskokouksen päätökseen.
Tilanne on kummallinen. Vähemmistöä syytetään syrjinnästä ja enemmistö on orpoja. Se, joka vetoaa Raamattuun perusteena klassiselle virkakannalle, omii itselleen ylemmyydentuntoisesti oikeuden olla oikeassa. Se, joka vetoaa, ettei Raamatussa sanota asiasta mitään, on ihan muuten vaan oikeassa, mutta ei ylemmyydentuntoinen. Kirkossa ei ole oikeutta olla oikeassa, mutta kukaan ei kuitenkaan myönnä olevansa väärässä. Jos kukaan ei saa olla oikeassa, ovat kaikki väärässä.
Kilpeläin... ei kuin Korander kirjoitti: "Meillä on maailmassa maita missä omantunto ei merkitse mitään tässä kysymyksessä."
Tällaisenkö maan sinä haluaisit Suomesta?
1. Piet.2:19 puhuu omastatunnosta kovin eri sävyyn. Siinä sanotaan näin: "Armoahan se on, jos joku omassatunnossaan Jumalaan sidottuna joutuu syyttömästi kestämään kärsimyksiä."
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Muutama näkökulma:
Naisasialiitto Unionin tutkimus naispappien syrjinnästä osoittaa, että vaikka kaikki miespapit tekisivät yhteistyötä naispappien kanssa, ongelma ei poistu.
Jälkiviisaus on tyhmyyttä. Mutta näin vain on, että hyvästä tulee usein parhaan vihollinen. Kirkkomme laskelmoi yli 20 v. sitten, että on parempi hyväksyä naispappeus tasa-arvon vuoksi. Sinänsä hyvää tarkoittavasta päätöksestä on tullut parhaan - evankeliumin - vihollinen. Kun naiset ovat ottaneet apostolisen viran itselleen, he eivät koskaan pysty olemaan tässä asiassa levollisen luottavaisina. Kirkon energia suuntautuu tämän institutionaalisen harhan peittämiseen.
Se että me vanhauskoiset emme itsekään noudata kaikkia Raamatun ohjeita, on vakavan itsetutkistelun ja katumuksen paikka. Se on kipeää juuri siksi, että tekomme todistavat enemmän kuin sanamme. Mutta Jeesus itse sanoo: "Laista ei häviä piirtoakaan, ennemmin katoavat taivas ja maa." Emme voi karsia Jumalan Sanaa sen perusteella, että emme sitä kykene noudattamaan.
Olisimme epätoivoisia ilman Jumalan armoa. Laki on annettu juuri siksi, että pakenisimme Kristuksen turviin.
"Mutta Jeesus pysyy ikuisesti, hänen pappeutensa on muuttumaton. Siksi hän pystyy nyt ja aina pelastamaan ne, jotka hänen välityksellään lähestyvät Jumalaa. Hän elää iäti rukoillakseen heidän puolestaan." Hepr.7:24-25
Omantunnonvapaus on ollut luterilaisuuden kulmakivi. Luther korosti jatkuvasti sitä, että omatuntomme tulee olla sidottu Jumalan Sanaan. Nimenomaan seurakunnanpalvelijoille sanotaan: "Heidän tulee tuntea uskon salaisuus ja pitää omatuntonsa puhtaana." 1 Tim.3:9
Omatunto pysyy puhtaana Jumalan Sanassa kiinni riippuen ja Jeesuksen sovintoverestä eläen. Nyt kuitenkin halutaan pakottaa toimimaan Sanaan sidottua omatuntoa vastaan. Siitähän tässä blogissa keskustellaan. Saako luterilaisessa kirkossa olla luterilainen?
"Kun naiset ovat ottaneet apostolisen viran itselleen, he eivät koskaan pysty olemaan tässä asiassa levollisen luottavaisina. "
Jyrkästi ja sydämettömästi sanottu. Ja varmaan vankalla "vanhauskoisella" asiantuntemuksella myös...
Mitä lain seuraamiseen tulee, niin eipä hyvällä omallatunnolla voi ensimmäistä kiveä kukaan heittää.
Tällä kommenttipalstalla tunteet kuumenee ja mielipiteet kärjistyy. Rauha teille, sanoi Herra, mutta sen taidamme monesti unohtaa, aidan kummallakin puolella.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kirsi Ellilälle:
"Tuossahan Vaahtorantakin jo ystävällisesti pisti minut järjestykseen ja osoitti minulle oikean paikkani." Aivan oikein - toivotin Sinut tervetulleeksi siihen Kirkkoon, joka ei ole paperitiikeri, vaan silminnähtävällä ja -kuultavalla tavalla kokoontunut joukko Herran ääntä kuulemassa ja Hänen uhriruumiinsa ja -verensä osallisuudessa. Ja jos vaistosit viesteissäni lievää holhovaisuutta, vaistosit aivan oikein: juuri tähän sitouduin, kun pappisvalassani lupasin paimentaa Herran laumaa Hänen tahtonsa mukaisesti.
Muuten tämä keskustelu on niin räjähtänyttä, että en jaksa siihen osallistua. Hyvää yötä!
Martti Vaahtoranta
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Filosofinen huomio oikeassaolemiseen: jokainen normaali ihminen uskoo oman mielipiteensä olevan oikea.
Jos olet eri mieltä, niin tee ajatuskoe. Valitse joku satunnainen mielipiteesi. Koeta uskotella itsellesi, että se on väärä. Sen jälkeen kuvittele, että kerrot ihmisille mielipiteesi ajatellen itseksesi koko ajan, että se on väärä. Näin toimimme koko ajan, eikö?
Toisin sanoen, lähes jokainen, jolla on mielipide johonkin asiaan, uskoo olevansa oikeassa. Niin myös Päivi Harsia, joka olet ilmeisesti sitä mieltä, että vanhakantaisilla on väärä dogma, joten nostat itsesi heidän yläpuolelleen. Vai olenko väärässä?
Huomaatteko? Jos haluaa oikeasti sanoa yhtään mitään, siinä käy helposti niin, että tulee nostaneeksi itsensä jonkun toisen yläpuolelle - nimittäin sen, joka on eri mieltä.
Se, että joku on useimmiten oikeassa ja joku taas väärässä, on ikävä (?) tosiasia. Vaikka tässä relativistisessa eli moniarvoisessa yhteiskunnassa koetetaan väittää, että voi olla monta totuutta voimassa yhtä aikaa ja jopa jokaisella oma totuutensa. Ikävä kyllä koko yhteiskuntamme toiminta kuitenkin perustuu siihen, että on yhteisiä, jaettuja totuuksia.
Isukki, edelliseen viitaten: on eri asia sanoa ääneen se, mitä pitää totuutena, kuin tuomita joku - ja kun niitä kiviä Jeesuksen aikana alettiin heittää, oli kyse kuolemantuomiosta. On kohtuullisen eri asia vain sanoa, että uskon asian olevan näin. Ja synti meidän Raamatun mukaan tuleekin tuomita, syntistä ei.
Päivi Harsialle; jos olisit seurannut keskusteluja riittävän kauan tai riittävän tarkasti, tietäisit, että täällä on jo keskusteltu sakramenteista ja todettu, että vanhakantaiset eivät ajattele asiasta kuten uskot heidän ajattelevan. Kyllä vanhakantaiset ovat Lutherinsa lukeneet: sakramentti on sakramentti vaikka piru sen toimittaisi.
Edelleen, mistä on peräisin tietosi, että SLEY:n saarnaajat kieltävät naispappeja tulemasta messuun seurakuntalaisina, kun he ovat saarnaamassa?
korander, on aika paksua väittää Jaria valehtelijaksi, kun Jari suoraan sanoi, että ei toimi tavalla, jolla uskot hänen toimivan.
Ja loppuun yleisesti: johan se on selvä kuin pläkki, että jokainen vanhakantainen, joka kirjoittaa täällä omalla nimellään, asettaa oman asemansa ja maineensa tässä yhteiskunnassa vaakalaudalle. Me kun olemme naistenvihaajia ja niin edelleen. En edes jaksa toistaa koko litaniaa. Joten turha väittää, että jostain puskasta vaan turvassa huudellaan.
Kiitos vielä Marikille ja erityisesti Hiltusen Marille hyvistä kommenteista!
Kaikille siunattua päivää siellä Suomenmaassa ja muuallakin!
Päivi Luukkainen
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Mari Hiltunen kirjoitti: "Naisasialiitto Unionin tutkimus naispappien syrjinnästä osoittaa, että vaikka kaikki miespapit tekisivät yhteistyötä naispappien kanssa, ongelma ei poistu." Eli siis koska syrintä istuu näissa meidän ajallisissa instituutioissa, joista kirkko on yksi, kuin paska Junttilan tuvan seinässä, on turha edes yrittää poistaa syrjintää maailmasta?
Ja Vaahtorannalle, en ole koskaan tunnistanut Jeesuksen puheissa alentuvaa holhoavuutta ja se Hänessä onkin hyvin valloittava piirre.
Mutta yritän nyt vähitellen vetäytyä tämän keskustelun ulkopuolelle koska minulla ei ole mitään uutta sanottavaa varsinaiseen asiaan. Se tulee olemaan vaikeaa, koska tällaiset keskustelut ovat kuin kärpäspaperia jotka vetävät puoleensa kaltaisiani pörrääjiä, tuhoisin seurauksin oman työtehoni kannalta. Hauskaa viikkoa kaikille!
pällille,
Lutherinsa lukeneena, miksi vanhakantaiset sitten opettavat, että ehtoollista ei voi nauttia, jos sen antaa papiksi vihitty nainen.
Mistäkö tiedän Sleyn saarnaajien kannan? Olen ollut paikalla todistamassa, kun näin on sanottu.
Muutenkin en ole väittänyt, että vanhakantaisilla olisi väärä dogma vaan arvioin heitä heidän omilla kriteereillään. Kun osoittaa, että he eivät itse täytä kriteerejään, niin he ovat, kuten Mari kirjoittaa, heti armahtamassa itsensä virheistään. Muihin tämä armahdus ei ulotu.MOT
Päiville
Eiköhän kristittynä elämisessä ole kaikkein vaikeinta uskoa armo omalle kohdalle. Se, että on saanut synnit anteeksi, ei ole kevyt juttu. Olen pahoillani jos vastauksestani välittyi kuva että olen "heti armahtamassa itseni virheistäni".
Onneksi "Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken."
Päivi Harsia,
kyse ei ole sakramentin pätevyydestä. Ainakin itse haluan äänestää jaloillani, enkä siksi osallistu naisen toimittamaan messuun. Toisaalta kyse on omastatunnosta, en halua toimia sitä vastaan.
No, eipä tämä nyt maailmaa kaada. Jos asia on niin tärkeä että pitää jotain henkilöstöryhmää boikotoimalla heitä haavoittaa niin voi kai löytää jonkun runsaista kristillisistä yhteisöistä, jotka ottavat kromosomit keskeiseksi virkakysymyksen kriteeriksi (yhden näistä monista kirjaimellisen tulkinnan pappeudelta edellyttämistä vaatimuksista). Eli miksi haavoittaa omaa tuntoa ja toisen tuntoa yhteisössä, joka jo kaksikymmentä vuotta sitten on asiasta sopinut? Turha tästä on mitään elämää suurempaa asiaa tehdä: kenenkään pelastus ei tule tippaakaan riippumaan naispappeudesta.
Lähetä kommentti
<< Home