Onko linja jyrkentynyt?
Tänään Aamulehdessä ystäväni, Vammalan kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pertti Järvinen sanoo, etten vuonna 2004 - kun minut valittiin Vammalan seurakunnan kappalaisen virkaan - ollut yhtä ehtoton kuin nyt ja että olen jyrkentänyt näkemyksiäni. Haastattelussa oli tietysti kyse asiasta, josta nyt jaksetaan keskustella.
Ymmärrän, että Pertistä ja monesta muusta tuntuu tältä. Vuonna 2004 ei käyty tällaista keskustelua naispappeudesta kuin nyt. Asia ei ollut esillä jatkuvasti lehdissä. Jonkin verran keskustelua kyllä käytiin ennen kappalaiseksi valintaani. Vuonna 2004 minua ei uhattu tällaisilla toimilla kuin nyt. Silloin en osannut kuvitella - tuskin kovi moni muukaan - millainen tilanne on keväällä 2007.
Näkemykseni ja toimintatapani eivät mielestäni kuitenkaan ole muuttuneet tai jyrkentyneet. Vuonna 2004 tai sitä ennen en toimittanut messua yhdessä naispastorin kanssa. En jumalanpalvelussaarnoissani käsitellyt tätä asiaa. Seurakuntatyössä yritin keskittyä seurakunnan varsinaisiin tehtäviin. Samalla tavalla toimin nyt. Keskittymistä seurakunnan varsinaisiin tehtäviin haittaa tietysti tilanne, joka nyt on. En toivoisi, että tilanne on tällainen. Kunpa se muuttuisi ja minäkin saisin keskittyä siihen, mikä on pastorin varsinaista työtä. Väittäisin, että ympäristö on muuttunut melkoisesti asiassa, josta nyt kyse, minä en niinkään.
Aamulehden jutussa tuli esille myös usein esitetty ajatus, etteivät työvuorojärjestelyt ole mahdollisia, koska naispappien määrä papistossa kasvaa koko ajan. Tätä en oikein ymmärrä. Jos on halua ja toisen vakaumuksen kunnioittamista, työvuorojärjestelyt ovat mahdollisia - eivätkä edes vaikeita toteuttaa - sielläkin, missä pastoreista huomattava joukko, tai vaikka melkein kaikki, on naisia. Vammalassa tilanne olisi poikkeuksellisen helppo, koska tavallisena sunnuntaina jumalanpalvelus on neljässä tai viidessä kirkossa. Jos yhä useammin messun toimittaa yksi pastori avustajinaan diakoniatyöntekijä ja maallikoita, työvuorojärjestelyjä ei ole vaikea tehdä.
On huomattava joukko nuoria miehiä, jotka eivät lähde opiskelemaan teologiaa. En ihmettele, etteivät lähde: viisi tai kuusi vuotta opiskelua eikä sen jälkeen saa pappisvihkimystä eikä virkaa kirkossamme. Kirkkomme menettää monia kutsumustietoisia, innokkaita, taitavia, luterilaiseen uskoon lujasti sitoutuneita pastoreita sillä, että tilanne kirkossa on ajautunut tai ajettu siihen, missä se nyt on. Hyvin surullista.
Ymmärrän, että Pertistä ja monesta muusta tuntuu tältä. Vuonna 2004 ei käyty tällaista keskustelua naispappeudesta kuin nyt. Asia ei ollut esillä jatkuvasti lehdissä. Jonkin verran keskustelua kyllä käytiin ennen kappalaiseksi valintaani. Vuonna 2004 minua ei uhattu tällaisilla toimilla kuin nyt. Silloin en osannut kuvitella - tuskin kovi moni muukaan - millainen tilanne on keväällä 2007.
Näkemykseni ja toimintatapani eivät mielestäni kuitenkaan ole muuttuneet tai jyrkentyneet. Vuonna 2004 tai sitä ennen en toimittanut messua yhdessä naispastorin kanssa. En jumalanpalvelussaarnoissani käsitellyt tätä asiaa. Seurakuntatyössä yritin keskittyä seurakunnan varsinaisiin tehtäviin. Samalla tavalla toimin nyt. Keskittymistä seurakunnan varsinaisiin tehtäviin haittaa tietysti tilanne, joka nyt on. En toivoisi, että tilanne on tällainen. Kunpa se muuttuisi ja minäkin saisin keskittyä siihen, mikä on pastorin varsinaista työtä. Väittäisin, että ympäristö on muuttunut melkoisesti asiassa, josta nyt kyse, minä en niinkään.
Aamulehden jutussa tuli esille myös usein esitetty ajatus, etteivät työvuorojärjestelyt ole mahdollisia, koska naispappien määrä papistossa kasvaa koko ajan. Tätä en oikein ymmärrä. Jos on halua ja toisen vakaumuksen kunnioittamista, työvuorojärjestelyt ovat mahdollisia - eivätkä edes vaikeita toteuttaa - sielläkin, missä pastoreista huomattava joukko, tai vaikka melkein kaikki, on naisia. Vammalassa tilanne olisi poikkeuksellisen helppo, koska tavallisena sunnuntaina jumalanpalvelus on neljässä tai viidessä kirkossa. Jos yhä useammin messun toimittaa yksi pastori avustajinaan diakoniatyöntekijä ja maallikoita, työvuorojärjestelyjä ei ole vaikea tehdä.
On huomattava joukko nuoria miehiä, jotka eivät lähde opiskelemaan teologiaa. En ihmettele, etteivät lähde: viisi tai kuusi vuotta opiskelua eikä sen jälkeen saa pappisvihkimystä eikä virkaa kirkossamme. Kirkkomme menettää monia kutsumustietoisia, innokkaita, taitavia, luterilaiseen uskoon lujasti sitoutuneita pastoreita sillä, että tilanne kirkossa on ajautunut tai ajettu siihen, missä se nyt on. Hyvin surullista.
posted by Jari Rankinen | 7:25 ap.
7 Comments:
On oikein hyvä väistämisen kannalta, että naisia on paljon papin virassa. Naiset joutuvat sen asian eteen, miten he suhtautuvat vähemmistöön, oli kyse sitten kumpaa sukupuolta edustavasta teologista tahansa. Vanhaa virkakäsitystä edustavat naisteologitkin voisivat päästä pitkän syrjinnän jälkeen takaisin (?) Naisilla on oikeus opiskella papeiksi enemmistönä, ja he voivat tarkastella kysymystä turvallisin mielin. Kirkko voisi onnistua välttämään syrjimästä kumpaakaan virkanäkemystä tai sitoutumasta poliittisiin liikkeisiin. Ihmisoikeudet on sellainen yleinen asia, joka sopii oikein hyvin kirkolle ymmärrettäväksi jopa syvemmin kuin yhteiskunnan tasolla on tapana. Sitoutuminen poliittiseen oikeistoon, vasemmistoon tai yleisemmin joko konservatismiin tai radikalismiin, ei sovi kirkolle. Se johtaisi vain kahtiajakautumiseen. Nykyisen kansalaisliikkeiden pikamuodostuksen aikana ei kyse olisi edes kahtiajakautumisesta, vaan useammasta, poliittisesta kirkosta. En tiedä, kuinka vaikeaa lopulta on myöntää molempien kantojen olemassaolo, kuten on ehdotettu. Tiedotuksen rehellisyys olisi varsin hyvä asia
Marika Auranen-Seppälä
Kuusankoski.
Kai linjan jyrkentymisväitteissä Raamatun kielikuvaa käyttäen on kyse siitä, että mitä pimeämpää on ympärillä, sitä kirkkaammalta lapmun valo näyttää. Yö pimenee ja nyt valo jo sattuu monien silmiin. Kiitos, Jari, että olet olemassa ja jaksat seistä totuuden puolesta. Siunausta sinulle ja perheellesi.
Ville Auvinen, pastori
Turku
"Ympäristö on muuttunut melkoisesti asiassa, josta nyt kyse, minä en niinkään" , kirjoitit Jari tänään.
Tuo sama näkökulma oli mielessäni kun katsoin 11.5. tullutta piispa Eero Huovisen ja SLEY:n lähetysjohtaja Pekka Huhtisen haastattelua MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassa (löytyy MTV3:n nettisivuilta Huomenta Suomi -arkistosta otsikolla "Näkemyserot repivät kuilua kirkon ja herätysliikkeiden väliin"). Siinähän piispa Huovinen syytti Pekka Huhtista kiristyneestä linjasta SLEY:ssä.
Mutta mikä on muuttunut? Eiköhän suurin muutos ole tapahtunut juuri ympäristössä, kirkossa. Olemme kuin sammakot, jotka laitetaan kylmään veteen kattilaan ja hellanlevy napsautetaan päälle. Ensin uimme iloisesti kunnes sopeudumme pikku hiljaa kuumenevaan veteen niin ettemme huomaakaan että kiehumme kuoliaaksi. Ihmisoppi saa sijaa aina enemmän ja enemmän kirkossamme, mutta me sopeudumme. Ne, jotka haluavat varoittaa vaarasta, tuomitaan jyrkiksi, hankaliksi ja rakkaudettomiksi.
"Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee", sanoo Jeesus (Matt.24:12). Rakkaus Jumalan Sanaan todella on laimentunut. Pahinta on, että emme edes huomaa sitä kirkossamme. Vesi on tällä hetkellä mukavan haaleata, siinä pystyy vielä uimaan...
Mari Hiltunen, Valkeala
Olin kirkkovaltuutettuna valitsemassa Jari Rankista kappalaisen virkaan. Hyvin selväksi tuli valintatilanteessa se tosiseikka, ettei Rankinen tee alttariyhteistyötä naispappien kanssa. Koska asia luonnollisesti herätti intohimoja puolesta ja vastaan, niin muistan vielä erittäin hyvin mitä kirkkoherra Ojansivu silloin asian tiimoilta sanoi. Se ei ole mikään ongelma koska työvuorot on helppo järjestellä siten, ettei Rankinen ja naispappi ole samaan aikaan jumalanpalvelusta toimittamassa. Samalla tavalla oli toimittu jo aikaisemminkin.
En ymmärrä alkuunkaan niitä kommentteja että Jari on tiukentanut linjaansa. Jarin näkemykset ja toimintatavat ovat täysin samat nyt kuin valintatilanteessakin. Mikään ei siis ole muuttunut, paitsi katteeton lupaus siitä että työvuorot on helppo järjestellä niin ettei ongelmia tule.
Jouni Perttula, Vammala ( edelleen kirkkovaltuutettu )
Miksi näissä viimeaikaisissa "laillisissa" toimenpiteissä pyrkimys totuudellisuuteen on kärsinyt niin kovan inflaation? Tälle blogille on kertynyt metreittäin materiaalia paikallis- ja maakuntalehtien sivuilta, joka on osoitettu palturiksi. Miksi eräs piispoista sanoi äskettäin, että jokin aika sitten syntynyt 90 papin lista koostuu suureksi osaksi eläkeläisistä ja järjestöpapeista, vaikka eläkemiehiä siinä oli vain kourallinen? Miksi arvovaltaiselta taholta on korostettu myös sitä, että näitä ongelmia on vain kahdessa seurakunnassa, vaikka hän tietää, että niitä tulee tällä tiellä roppakaupalla lisää - läheskään kaikki naispappeuden torjujat eivät kirjoita nimiään listoihin, mikä varmasti myös tiedetään. Mistä syystä Naisteologit ry:n nettivieraskirjassa Yrjö Soramiehen asiallinen kirjoitus ehti vanheta vain joitakin tunteja (17.3.), ja sitten se poistettiin - kun taas esim. tällä sivulla tilaa on kaikille (asiallisille) äänille? Väkisin tulee mieleen se, että hämäräpuuhien parissa askaroivia valo ikävästi häikäisee. Eikö kristitty usko, että kestäviin ratkaisuihin päästään vain rehellisyyden ja tosiasioiden tunnustamisen tietä?
Pasi Palmu
Totta kai työvuoroja olisi helppo järjestellä, jos olisi hyvää tahtoa tai muuten vain henkistä kapasiteettia. Niinhän työvuoroja järjestellään muillakin aloilla, tosin eri syistä, mutta kuitenkin.
Ongelma voi olla syvemmällä. Eräs piispoistamme on suoraan sanonut, että kirkon ongelmana ovat konservatiivit, jotka uskovat Raamatun olevan Jumalan sanaa.
Pidän selvänä, että kirkko koittaa tavalla ja toisella päästä eroon näistä pahoista konservatiiveista. Tällä en tarkoita nyt ainoastaan enkä ollenkaan ensisijaisesti naispappeuden vastustajia. Ensimmäinen vaihtoehto olisi, että heidät saadaan alistettua, jolloin he pysyisivät veronmaksajina. Toinen on se, että heidät saadaan erotettua kirkosta, jolloin he eivät enää häiritse niiden "rauhaa", jotka elävät Jumalalle vieraina.
Ongelmaksi voi kohta kuitenkin koitua se, ettei jäljelle jäävällä kirkolla useinkaan ole ihmisille juurikaan tarjottavaa. Korkeintaan voidaan sanoa: "Kuulukaa kaikki kirkkoon. Kirkossa on mukavaa. Kirkko kulkee vierellänne".
Juha Vihriälä
Vimpeli
Muistan lukeneeni jommastakummasta Vammalan paikallislehdestä Pertti Järvisen kommentin, jossa hän esitti naispappeuden vastustajien Raamatun tulkintakyvyissä olevan olennaisia puutteita. Ihmettelen jos joku Raamatun tulkinnan asiantuntija kiistää naispappeuden vastustajien logiikan heidän argumentoidessaan Paavalin kirjoitusten perusteella näkemystään. Tietysti olennaisista kohdista voidaan rakentaa toisenlainenkin näkemys, mutta huomionarvoista on se, että naispappeuden vastustajien argumentointi ei ole loogisesti mahdotonta.
On perin terveellistä kulkea toisin ajattelevien päättelyketju kohta kohdalta. Jotenkin tuntuu, että tähän ei kovin paljon halua löydy tässä kirkkopoliittisessa kovapanosammunnassa. Järvisen Pertti voisi aloittaa vaikka Erkki Koskenniemen kauan sitten kirjoittamasta pro gradu tutkielmasta, joka käsittelee naispappeusargumentteja eksegetiikan näkökulmasta;-)
Matti Kankaanniemi, Tyrvää
Lähetä kommentti
<< Home