Juoksua ja rokotuksia

Tänään alkoi koulutus rauhanturvatehtävään. Aamulla juoksimme cooper-testin, jossa täytyi saada vähintään tulos 2200 metriä. Juoksin 12 minuutissa jonkin verran yli tämän rajan - 2470 metriä. Sen jälkeen lääkärintarkastus ja suuri määrä erilaisia tavaroita varusvarastosta. Ne ahdettiin kaappiin - kuten vähän yli 20 vuotta sitten alokkaana Sodankylässä. Kuulimme päivän aikana jonkin verran tehtävästämme ja illalla saimme rokotuksia - useimmat, kuten minäkin, molempiin käsivarsiin ja molempiin pakaroihin.

Harmittaa, etten viikonvaihteessa ehtinyt vastata kaikkiin sähköposteihin, joihin olisi pitänyt vastata. Toivon, että ne, jotka ovat lähettäneet minulle sähköpostia ja odottivat vastausta, lukevat tämän. Ehkä jonakin iltana tällä viikolla tai ensi viikolla pääsen poikkeamaan kotona sen verran, että ehdin vastata viesteihin.

Sain eilen toimittaa messun aamulla Karkun kirkossa ja illalla Sammaljoen kirkossa. Molemmat olivat mielestäni hyviä hetkiä. Erityisesti iloitsin, että Karkun kirkossa oli hyvin paljon väkeä, paljon nuoria ja nuoria perheitä ja monet tulivat Herran pöytään. Sammaljoen kirkon messun jälkeen tuntui hyvältä juoda seurakuntalaisten kanssa kirkkokahvit ja kuulla kuulumisia. Moni kävi puristamassa kättä ja toivotti siunausta ja varjelusta nyt alkaneeseen vaiheeseen elämässä.

Kiireinen viikko

On ollut kiireinen viikko. Kun on tarkoitus olla pidempään pois Vammalasta ja nykyisestä tehtävästä, on monia järjestettäviä asioita työssä, kotona ja jonkin verran vapaa-ajanharrastuksissa. Kuluvassa viikonvaihteessa on ollut ja on monia tehtäviä: hautajaiset, kaksi vihkimistä, kotikäynti ja kolme jumalanpalvelusta. Olen iloinen, että olen saanut ja saan näin palvella seurakuntaamme.

Menneen viikon aikana sain jakaa monelle vanhemmalle seurakuntamme jäsenelle Herran ehtoollisen heidän kodeissaan. He soittivat ja kysyivät, ehtisinkö tehdä tämän palveluksen ennen kuin olen todennäköisesti pidempään pois Vammalasta. Mielelläni tein sen, mikä on hienoimpia hetkiä pastorin työssä.

Huomenna siis aloitan koulutuksen rauhaturvatehtävää varten. Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, siirtyminen toimialueelle noin 4000 kilometrin päähän on hieman yli kahden viikon kuluttua. Odotan uusia tehtäviä mielenkiinnolla. Hieman myös jännittää, miten selviydyn uusissa tehtävissä.

Mielenkiintoinen tehtävä

Tänään jaetussa Tyrvään Sanomissa (http://www.tyrvaansanomat.fi/) oli alla oleva juttu. Tärkeää korostaa tässä vaiheessa, että siirtyminen rauhanturvatehtävään on suunnitelma ja olen saanut käskyn koulutukseen. Sopimus tehdään vasta koulutusvaiheen lopussa. Toki toivon, että suunnitelma toteutuu.

Rankinen Afganistaniin rauhanturvaajien papiksi

Toni Viljanmaa

Vammalan seurakunnan kappalainen Jari Rankinen aikoo siirtyä elokuussa Afganistaniin suomalaisten rauhanturvajoukkojen papiksi. Rankinen anoo Vammalan seurakunnasta puolen vuoden virkavapautta komennusta varten. Hänellä on edessä parin viikon koulutus, lääkärintarkastus ja kuntotesti Säkylässä ennen kuin lähtö varmistuu.

"Tehtävä on mielenkiintoinen ja opettaa varmasti uusia asioita.Toivottavasti pystyn myös itse antamaan jotakin. En vielä tarkemmin tiedä tehtävistä muuta kuin sen, että kyseessä ovat sotilaspastorin työt", Rankinen sanoo. Valtakunnan uutiseksi kasvanut kiista naispappeuden hyväksymisestä vaikutti osaltaan lähtöpäätökseen. "En koe, että lähtisin asiaa pakoon, eikä kysymys ole myöskään siitä, ettenkö kestäisi tilannetta. Ei kuitenkaan tunnu huonolta ajatukselta, että saa olla kauempana. Samalla saa vähän etäisyyttä näihin asioihin. Mennyt puolitoista vuotta on ollut raskasta aikaa", Rankinen myöntää.

Turun tuomiokapitulin mahdollisten kurinpitotoimien käynnistämiseen Rankinen ei usko virkavapaudella olevan vaikutusta. "Jos kurinpitotoimet käynnistetään, siihen kuuluu oikeus antaa vastine. Jos kapituli haluaa kuulla minua, niin se voidaan järjestää esimerkiksi komennuksen loma-aikana. Afganistanissa ollaan kerrallaan 5-6 viikkoa kiinni ja 1-2 viikkoa lomilla", Rankinen kertoo.

Afganistan on erittäin räjähdysaltista aluetta. Tällä hetkellä Afganistanin ääri-islamilaiset taliban-sissit pitävät panttivankinaan 23:a eteläkorealaista lähetystyöntekijää. Sissit ovat luvanneet tappaa vangit, ellei heidän vaatimuksiinsa suostuta."Totta kai isänä ajattelen myös turvallisuusasioita. Ajattelen sillä tavalla, että jos jotakin tapahtuu, se voi tapahtua yhtä hyvin liikenteessä matkalla Tampereelle. Olemme perheen kanssa miettineet asiaa, ja vaimo ja pojat ovat sitä mieltä, että voin lähteä", Rankinen sanoo.

Afganistanissa on noin 130 suomalaista rauhanturvaajaa. Tulevien rauhanturvaajien lääkärintarkastus on heinäkuun lopussa. "Tässä on täytynyt vähän käydä lenkillä ja valmistautua kuntotestiin. Cooperin tulosraja 2 200 metriä ei tämänikäiselle ole mikään aivan helppo juttu."

Rankinen sanoo, että hänen tarkoituksensa ei ole lähteä lopullisesti Vammalasta. Rankinen aikoo palata kappalaisen virkaan maaliskuun alussa. "Silloin jatkan työtäni toivottavasti entistä suuremmalla innolla."

Suuri muutos

Eläkkeelle siirtyvä rovasti sanoi tähän tapaan: - Sinä aikana, jona olen palvellut kirkkoamme, kirkkomme on muuttunut hyvin paljon. Tuntuu, etten enää palvele samaa kirkkoa, jota ryhdyin palvelemaan nuorena pappina. Rovasti ei ajatellut niinkään myönteisiä muutoksia, joita kirkossa on tapahtunut. Myös niitä on.

Yksi suuri muutos kirkossamme on suhtautuminen niihin, jotka ovat sitoutuneet kirkon uskoon ja osallistuvat aktiivisesti messuun ja muuhun seurakuntien toimintaan. Aina tai ehkä useinkaan nämä eivät enää ole se joukko, josta varsinkin halutaan pitää kiinni ja jonka kanssa seurakuntien johto ja työntekijät haluavat rakentaa seurakuntaa. Niitä, jotka sitoutuvat lujasti kirkon uskoon ja osallistuvat seurakunnan toimintaan, saatetaan jopa työntää etäämmälle. Kirkossa ja seurakunnissa tehdään ratkaisuja, jotka monet kirkon uskoon sitoutuneet ja toimintaan aktiivisesti osallistuvat kokevat etäämmälle työntämisenä. Saatetaan sanoa, että näitä täytyykin työntää etäämmälle, koska he vieraannuttavat muita seurakunnan jäseniä seurakunnasta.

Kirkon uskolla tarkoitan, miten kirkkomme määrittelee kirkon uskon: "Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa" (Kirkkolaki 1 §). "Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristllistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoituksiin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan" (Kirkkojärjestys 1 §).

Nykyiset länsimaiset yhteiskunnat arvoineen ja uskomuksieen etääntyvät klassisesta kristinuskosta - sen käskyistä, kielloista ja opista. Länsimaissa kirkot joutuvat usein valitsemaan: Jos kirkko toimii siten, että se on uskollinen omalle perustalleen, ja siten, että kirkon uskoon sitoutuneet tuntevat siihen luottamusta, se joutuu tekemään ratkaisuja, jotka eivät miellytä nykyisiin länsimaiden arvoihin ja oppeihin sitoutuneita. Jos taas kirkko toimii niin, että se miellyttää nykyisiin yhteiskunnan arvoihin ja oppeihin sitoutuneita, joudutaan työntämään etäämmelle niitä, jotka ovat sitoutuneet kirkon uskoon, ja heidän luottamuksensa kirkkoon ohenee.

Tuntuu, että kirkkomme valitsee usein jälkimmäisen tavan toimia. Luultavasti tällä pyritään siihen, että pääosa suomalaisista pysyy kirkkomme jäseninä. Halutaan säilyttää yhteys mahdollisimman moniin. Ehkä halutaan taata mahdollisuus julistaa evankeliumia mahdollisimman monille. Tai on kyse raadollisemmasta: pyritään säilyttämään kirkon asema ja tulot. Siksi pääosa kansalaisista on pidettävä kirkon jäseninä. Uskotaan, että pääosa pysyy kirkon jäseninä, mikäli kirkko muuttaa - ainakin joiltakin osin - opetustaan sellaiseksi, että se vastaa pääosan ajatuksia.

En pidä tätä ratkaisua oikeana. Kirkon tulisi olla uskollinen juuri sille, minkä kirkko itse määrittelee uskokseen. Kirkomme tulisi opettaa Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen mukaisesti. Se on kirkon tehtävä. Toteuttamalla tätä tehtävää kirkko palvelee parhaiten myös suomalaista yhteiskuntaa. Juuri niistä, jotka ovat uskollisia kirkon uskolle, tulisi pitää kiinni. Uskon, että kirkko tulee menettämään jäseniään erityisesti, mikäli se ei pysy uskollisena sille, mikä on kirkon usko. Näin tulee tapahtumaan ainakin pidemmän ajan kuluessa.

Hetkellinen muutos on tapahtumassa omassa elämässäni. Olen hakenut hieman yli puoli vuotta virkavapautta. Tarkoitus on, että olen tänä aikana työssä kaukana Vammalasta. Tehtävä, johon näillä näkymin siirryn elokuussa, on mielenkiintoinen, haastava ja tuo varmasti uutta elämään. Toivottavasti pystyn myös antamaan jotakin. Toivon, että asiat etenevät suunnitellun mukaisesti. Mennyt puolitoista vuotta on ollut Vammalassa raskasta aikaa. Siksikin on hyvä toimia hetki muissa tehtävissä.

Olen miettinyt, voinko lähteä Vammalasta tällaisessa tilanteessa. Tarkoitus ei ole lähteä pysyvästi. Mikäli asiat etenevät suunnitelmien mukaan, palaan Vammalan seurakunnan kappalaisen virkaan maaliskuun alussa ja jatkan työtäni toivottavasti yhä suuremmalla innolla. Tuntuu oikein hyvältä, että pastori Markus Malmivaara aloittaa työnsä virkavapautensa jälkeen jotakuinkin samaan aikaan kuin minä jätän puoleksi vuodeksi työni Vammalassa.

Täytyykö herätysliikkeen olla samanlainen? II

Kirjoitin nettipäiväkirjaani 24.6. kirjoituksen "Täytyykö herätysliikkeen olla samanlainen?"

Ajatuksia, joihin siinä otin kantaa, kuulen tai luen sieltä täältä. Sanotaan, etteivät pastorit, jotka vaikuttivat Ylistarossa 30.6.2007 pidetyn Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen jäsenkokouksen päätökseen, voi vaatia, että heille löytyisi tilaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnissa. He eivät voi vaatia, että heidän omantuntonsa vakaumusta kunnioitettaisiin eikä heidän tarvitsisi toimittaa messua yhdessä naispastoreiden kanssa, koska jäsenkokous linjasi, että Sley pitää kiinni kristikunnan perinteisestä virkaratkaisusta ja sen mukaisesta käytännöstä - Sley ei siis kutsu tilaisuuksiinsa naispastoreita julistajiksi - ja he tukivat tätä linjausta. Heidän pitäisi toimia niin, että Sley ottaa neutraalin tai myönteisen kannan naispappeuteen ja Sleyn tilaisuuksiin kutsutaan julistajiksi naispastoreita. Siihen asti heitä kohdellaan samalla tavalla kuin he kohtelevat naispappeuden kannattajia tai naispastoreita - siis kovalla kädellä ja heidät voidaan erottaa virasta. He eivät voi vaatia omantunnon vapautta itselleen, elleivät anna toisten toimia niin kuin heidän omatuntonsa sanoo. Nämä ajatukset on kohdistettu toisinaan erityisesti minuun Sleyn hallituksen puheenjohtajana.

Ymmärrän logiikan, joka on tässä ajattelussa. Silti kritisoin sitä.

Sley ei kohtele naispappeuden kannattajia samalla tavalla kuin joissakin seurakunnissa kohdellaan naispappeuden torjujia. Ketään Sleyn työntekijää, joka pitää naispappeutta oikeana ratkaisuna tai pitää hengellisiä tilaisuuksia yhdessä naispastoreiden kanssa, ei uhata erottamisella. Ketään työntekijää tai vapaaehtoista vastuunkantajaa, joka hyväksyy naispappeuden, Sleyn johtajat eivät parjaa lehdissä tai työkokouksissa. Sleyn johto ei osoita ovea niille evankelisille kristityille, jotka kannattavat naispappeutta, ja kehota heitä perustamaan omaa järjestöä. Sleyn johto pyrkii siihen, että voitaisiin jatkaa matkaa yhtenä joukkona. Sleyn toiminnassa on tilaa niille, jotka torjuvat naispappeuden, niille, jotka hyväksyvät sen, ja niille, jotka eivät halua ottaa asiaan kantaa. Julistajiksi Sleyn tilaisuuksiin kutsutaan myös niitä, jotka hyväksyvät naispappeuden.

Ymmärrän kyllä, että monet evankeliset kristityt, jotka hyväksyvät naispappeuden, kokevat ongelmaksi, että Sleyn kanta virkakysymyksessä on se, mikä se on. Voisiko kuitenkin ajatella, että järjestämällä valtakunnallisen evankeliumijuhlan tai piirin talvijuhlan sen käytännön mukaan, jonka Sleyn vuosikokous linjasi, annamme kaikille mahdollisuuden tulla ja osallistua - niin naispappeuden hyväksyjille, torjujille kuin niille, jotka eivät ota kantaa?

Mielestäni herätysliike voi jossain määrin olla toisenlainen ja toimia toisella tavalla kuin Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Jos herätysliikkeissä ajatellaan ja toimitaan kaikessa samalla tavalla kuin kirkossa muutenkin, mihin herätysliikkeitä tarvitaan? Ehkä ne, jotka vaativat, että herätysliikkeen on toimittava samalla tavalla kuin paikallisen kirkon ja vasta sitten sillä on olemassaolon oikeus, pyrkivätkin siihen, että herätysliikkeet muuttuvat tarpeettomiksi. Herätysliikkeellä voi olla kristinkunnan perinteen mukainen kanta ja käytäntö virkakysymyksessä - ja silti sillä on olemassalon oikeus kirkon piirissä. Mielestäni pastorit voivat tukea tätä kantaa ilman, että heihin kohdistetaan painostusta. Vaikka tässä asiassa pastoreiden kanta poikkeaa kirkon tämänhetkisestä ratkaisusta, heillä on positiivista annettavaa kirkolle ja paikallisseurakunnalle. Eihän naispappeus ole niin keskeinen asia, että jos siinä edustaa kirkon vanhaa kantaa, positiivista annettavaa ei ole.

Toivon siis, että kirkossamme on tilaa herätysliikkeille, jotka joissakin asioissa opettavat ja toimivat toisin kuin mikä on käytäntö nykyisessä kirkossa. Sitä ei tule sallia, että herätysliikkeissä opetetaan tai toimitaan vastoin luterilaista uskoa. Siitä ei ole kyse siinä kannassa, joka Sleyllä ja aika monilla muillakin herätysliikejärjestöillä on naispappeuteen.

Olen miettinyt, miksi juuri Sley on joutunut kovan hyökkäyksen ja painostuksen kohteeksi. On muitakin, joilla on sama kanta virkakysymyksessä. Ehkä ajatellaan, että on viisasta hyökätä kerrallaan yhtä vastaan. Toisten vuoro tulee myöhemmin.

Käsittääkseni kysymys papinviran sukupuolesta ei ole naispappeuden kannattajille opillinen kysymys. Jos ei ole kyse opillisesta asiasta, pitäisi hyväksyä erilaisia tapoja ja käytäntöjä. Myös se, että jotkut torjuvat naispappeuden ja toimivat sen mukaisesti. Naispappeuden torjujille asia on yleensä opillinen. Opillisissa asioissa ei voi ajatella, että ne voivat olla niin tai näin. Tästäkin syystä pidän perusteltuna, että naispappeuden torjujille on kirkossa tilaa - vaikka he tukevat sitä, että herätysliikkeellä on kanta virkakysymyksessä ja se toimii kantansa mukaisesti.

Paavalin aikana seurakunnissa keskusteltiin - tai kiisteltiin - lihan syömisestä. Osa kristityistä ei voinut syödä sellaisten eläinten lihaa, joista osa teurastuksen yhteydessä oli uhrattu epäjumalille. Muunlaista lihaa ei juurikaan ollut saatavissa. He pitivät tällaisen lihan syömistä osallistumisena epäjumalanpalvelukseen. Osa seurakunnan jäsenistä taas saattoi syödä eläimen lihaa, josta osa oli uhrattu epäjumalille. Paavali kuului jälkimmäisiin. Toisinaan naispappeuden kannattajat sanovat, että naispappeuden torjumisessa on kyse samantapaisesta asiasta kuin kieltäytymisessä lihansyönnistä Paavalin aikana. Silti he saattavat esittää kovin toisenlaisia toimintatapoja asian ratkaisemiseksi kuin Paavali. Paavali neuvoo ottamaan huomioon seurakunnissa myös ne, jotka eivät omantuntonsa takia voi syödä lihaa. Hän kehottaa niitä, jotka voivat syödä, pidättäytymään tarvittaessa syömisestä, etteivät he loukkaisi niitä, joille epäjumalille uhratun lihan syöminen on epäjumalien palvelemista. Hän ei kehota painostamaan lihan syömiseen niitä, jotka eivät voi syödä epäjumalille uhrattua. Hän ei innosta uhkailemaan heitä tai näyttämään ovea. Paavali ei opeta niinkään, että lihan syömisestä kieltäytyville voidaan antaa seurakunnassa tilaa vain siinä tapauksessa, että he hyväksyvät sen, että toiset syövät lihaa. Mitä jos naispappeuden kannattajat soveltaisivat näitä Paavalin ohjeita nykyiseen tilanteeseemme? Se saattaisi olla hyvin rakentava ratkaisu seurakunnissa.

Naispappeuden torjujille kysymys papinviran sukupuolesta ei ole verrattavissa lihan syömiseen. Katsomme, että papinviran sukupuolesta on annettu Uudessa testamentissa ohjeet, jotka sitovat kristittyjä edelleen. Näin ymmärrämme Paavalinkin ajatelleen.

Jos Sleyn jäsenkokous olisi ottanut toisen kannan kuin otti, en jaksa uskoa, että nyt sanottaisiin: naispappeuden torjujille on tilaa, koska tilaa naispastoreille on myös Sleyssä. Tuntuu, että Sleyn jäsenkokouksen päätöstä on hyvä käyttää niiden pastoreiden lyömiseen, jotka tavalla tai toisella vaikuttivat päätökseen. Tärkeää on myös muistaa, etteivät pastorit päättäneet kannasta, jonka jäsenkokous otti. Sen teki suuri joukko Sleyn jäseniä, maallikoita.

Emmekö keskittyisi tärkeämpään

Tyrvään Sanomat on kirjoittanut innokkaasti Vammalan seurakunnan tilanteesta ja naispappeudesta. Viimeksi keskiviikkona lehden pääkirjoitus käsitteli asiaa (www.tyrvaansanomat.fi). Kirjoitin pääkirjoitukseen alla olevan vastineen. Sen pitäisi olla tänään jaettavassa lehdessä. Olen ollut menneen viikon rippikoululeirillä. Hienoa, tärkeää työtä. Hyvä, tarkasti kuunteleva joukko nuoria, jotka miettivät uskon ja elämän suuria kysymyksiä. Vetäjien kesken luja yhteys ja halu tehdä työtä samansuuntaisesti. Toivon, että saan olla tässä työssä ensi kesänäkin.

Emmekö keskittyisi tärkeämpään

Pääkirjoitus Tyrvään Sanomissa 12.7. otti voimakkaasti kantaa Vammalan seurakunnan tilanteeseen. Tarkoitus oli käsittääkseni sanoa, että tilanne on vaikea tai mahdoton, koska seurakunnassa on kaksi pastoria, jotka ei voi toimittaa messua yhdessä naispastorin kanssa.

Seurakunnassamme toimittiin vuosia siten, että kunnioitimme toistemme erilaisia käsityksiä papinvirasta emmekä painostaneet toista muuttamaan kantaa tai toimintatapaa. Tämä toimi varsin hyvin. Sitten kerrottiin, ettei tämä ole enää mahdollista, ja ryhdyttiin sen mukaisiin toimiin. Tilanne seurakunnassamme muuttui selvästi huonommaksi. Emmekö voisi palata käytäntöön, jota noudatettiin vuosia? Se ei ollut vailla mitään ongelmia. Ongelmat nyt ovat kuitenkin paljon suurempia kuin ennen. Ongelmat tuskin poistuvat erottamalla kaksi pastoria. On huomattava joukko seurakuntalaisia, jotka ajattelevat samalla tavalla kuin nämä pastorit. Poistetaanko heidätkin?

Pääkirjoituksen mukaan työvuorojen järjestelyt ovat käytännön mahdottomuus. Olen menneinä vuosina laatinut papiston työvuorolistat useita kertoja ja tiedän, ettei niitä ole mahdoton laatia siten, ettei pastoreita pakoteta vastoin heidän vakaumustaan messuun yhdessä naispastoreiden kanssa. Se ei ole edes vaikeaa, vaikka naispappeuden torjuvia pastoreita ja naispastoreita olisi seurakunnassamme enemmänkin. Mikäli on hyvää tahtoa, kenenkään tarvitse jäädä pois työtehtävistä eikä kukaan tule syrjityksi. Vammalassa tämä on erityisen helppoa, koska tavallisena sunnuntaina jumalanpalvelus on neljässä tai viidessä kirkossa. On myös mahdollista, että messun toimittaa yksi pastori avustajinaan diakoniatyöntekijä ja maallikoita.

Pääkirjoituksessa muistutettiin, ettei naispappeus ole kristillisen uskon ydintä. Olen samaa mieltä. Ihmettelen, miksi tämä on niin tärkeä asia, että sen takia voidaan erottaa pastoreita ja rikkoa sellaista, mitä on rakennettu vuosikymmeniä. Pyydän, että tilaa olisi meillekin, jotka ymmärrämme Raamattua tältä osin kirkon perinteisellä tavalla.

Myös minä kuulun siihen suureen joukkoon, joka on hyvin väsynyt kiistelyyn naispappeudesta. Emmekö voisi jättää kiistelyn, sopia ja keskittyä paljon tärkeämpiin asioihin? Eikö Vammalan seurakunta voisi olla esimerkki, että samaan seurakuntaan mahtuu tässä asiassa eri tavalla ajattelevia ja toimivia pastoreita ja seurakuntalaisia? Vammalan seurakunta oli hyvä esimerkki tästä vuosien ajan. Toivon Markus Malmivaaran tavoin, että paikallistasolta löytyisi yksimielisyys ja työvuoroja voitaisiin jakaa entiseen tapaa. Tästä mahdollisuudesta myös arkkipiispa Jukka Paarma ja piispa Eero Huovinen ovat puhuneet.

Jari Rankinen

Jos luotamme, menee hyvin

Tänään jaetussa Tyrvään Sanomissa on seurakuntapastorimme Markus Malmivaaran haastattelu. Tyrvään Sanomien verkkolehdessä (www.tyrvaansanomat.fi) kerrotaan lähinnä, että Markus ilmoittaa myös jatkossa toimivansa kuten tähän asti: hän ei ole toimittanut messua yhdessä naispastorin kanssa. Markus palaa virkavapaalta seurakuntapastorin virkaan elokuun alussa. Printtilehdessä Markus perustelee toimintaansa sillä, että hän haluaa luottaa Raamattuun. ”Jos luotamme Raamattuun, niin meillä menee hyvin. Vaikka inhimillisesti katsottuna näyttäisi, että se on järjetöntä.” Hänen mielestään kysymys naisen pappeudesta on Raamatussa selvä. Tasa-arvosta ei ole kyse. ”Jos olisin naisten sortaja, niin en voisi enää kunnioittaa itseäni.” Markus kertoo rukoilleensa menneen vuoden aikana monet kerrat, että Jumala näyttäisi hänelle tien, jota kulkea. Tieksi hänelle on osoitettu se, jonka kertoo haastattelussa. Hän sanoo, ettei hän osaa katsoa asiaa lopputuloksesta käsin. Hän kertoo elävänsä vain tässä hetkessä. ”Joku voi ehkä ajatella, että mun kannattaisi pelata toisin tämä homma. Mua saatetaan pitää hulluna, mutta se, mitä Raamattu opettaa, on siunaus.”

Markus kertoo myös taustastaan: hänen suvussaan on ollut paljon körttiläistä – siis heränneitä. ”Olemme körttiläisiä koko suku aina 1700-luvulta asti. Körttiläisyys korostaa ihmisen pienuutta ja nöyryyttä Jumalan edessä.”

Olen iloinen siitä, mitä Markus kertoo haastattelussa.

Sillä, että Markus kertoo toimivansa kuten tähänkin asti, hän ottaa kannettavakseen melkoisen ristin. Hän tulee saamaan kovia ryöpytyksiä. Häntä tullaan moittimaan ja painostamaan. Hänestä tullaan levittämään puheita, jotka eivät ole totta – joilla halutaan mustata hänen mainettaan. Hän joutuu kuulusteluihin. Ehkä häneltä viedään joitakin työtehtäviä, joita hän haluaisi edelleen tehdä seurakunnassamme. Hän saattaa menettää virkansa, ainakin viran menettämisellä uhataan. Ehkä silläkin että hänet siirretään Vammalasta jonnekin muualle.

Silti rohkaisen Markusta jatkamaan tiellä, joka on osoitettu hänen tiekseen. Ei ole hyvä toimia Raamattuun sidottua omaatuntoa vastaan. Vaikeuksista huolimatta kannattaa säilyttää hyvä omatunto. Herramme antamaa ristiä on sittenkin hyvä kantaa. Siinä on siunaus.

Hyvä että Markuksen kaltainen pastori kertoo torjuvansa naispappeuden. Markus on mitä miellyttävin ihminen ja pastori. Kyse ei ole siitä, että hankalat tapaukset aiheuttavat hankaluuksia. Näitä syytöksiä silloin tällöin – tai usein – kuulee.

Markus tulee samaan myös paljon tukea. Sitä hän tarvitsee. Toivon ja uskon, että monet rukoilevat hänen puolestaan – Suomessa ja laajemminkin. Rukoukset kantavat häntä ja hänen perhettään.

Selviytyi sittenkin

Eräs ystäväni lähetti minulle rohkaisuksi linkin videoon: http://www.youtube.com/watch?v=LU8DDYz68kM. Lähettäjä kehotti katsomaan videon loppuun asti ja muistutti, miten tärkeää on, että pidämme yhtä.

Rohkaiseva video! Kannattaa katsoa loppuun.

Laktoosi-intoleranssi

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen vuosikokouksessa Ylistarossa 30.6.2007 eräs perheenäiti puhui laktoosi-intoleranssista. Tämä ominaisuus on huomattavalla osalla väestöstä ja ne, joilla se on, eivät voi juoda ns. tavallista maitoa tai syödä ruokia, joiden valmistukseen on käytetty tavallista maitoa. Perheen äiti kertoi, että joissakin ruokaloissa tai ravintoloissa on siirrytty käytäntöön, että kaikissa ruoissa, joissa tarvitaan maitoa, käytetään vähälaktoosista maitoa tai laktoositonta maitojuomaa. Näin valmistettua ruokaa tarjotaan myös niille, joilla ei ole laktoosi-intoleranssia. Myös he voivat syödä sitä eikä ruoka maistu juurikaan erilaiselle.

Perheen äiti sanoi ymmärtävänsä niitä, jotka hyväksyvät naispappeuden ja jotka voivat osallistua messuun tai muihin tilaisuuksiin, joita naispastorit pitävät. Hän kertoi ymmärtävänsä senkin, että joillekin on hyvin kipeää, ettei tuttu naispastori ole julistajana Sleyn tapahtumassa. Kuitenkin hän suositteli samantapaista ratkaisua kuin mihin jotkut ruokalat tai ravintolat ovat päätyneet: Sleyn piirissä on huomattava joukko niitä, jotka eivät voi osallistua messuun tai evankeliumijuhlaan, jossa julistajana on naispastori. Eikö tilaisuudet voitaisi järjestää siten, että kaikki voivat tulla? Eikö voitaisi ottaa huomioon nämä, jotka ajattelevat virkakysymyksessä kirkon perinteen mukaisesti ja eivätkä voi toimia vastoin sitä, mitä pitävät Jumalan tahtona?

Tämä ratkaisu on kristillisempi kuin yritys pakottaa toinen kristitty sellaiseen, minkä tämä kokee väärääksi. En vaadi, että näin on toimittava kaikissa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toiminnoissa. Mutta voiko herätysliike olla joltakin osin toisenlainen kuin paikallinen kirkko? Mielestäni voi olla. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on ollut kuin sateenvarjo, jonka alle on mahtunut joissakin asioissa eri tavalla ajattelevia ja toimivia. Toivon, että sateenvarjon alla olisi jatkossakin tilaa myös meille, jotka emme osaa pitää papinviran avaamista naisille oikeana ratkaisuna.

Esittelin Sleyn vuosikokouksessa Ylistarossa hallituksen vastauksen jäsenaloitteeseen. Hallituksen vastaus on edellisessä nettipäiväkirjani kirjoituksessa. Esittelyssäni kommentoin hallituksen vastausta seuraavasti:

Hallituksen vastauksessa todettiin, että Evankeliumiyhdistyksellä on kanta virkakysymyksessä. Kanta on kristikunnan perinteinen virkaratkaisu. Paimenen virka seurakunnassa on miehen virka. Kyse ei ole miehen paremmuudesta vaan naisen ja miehen erilaisuudesta ja erilaisista tehtävistä. Kirkko on perinteisesti ajatellut näin ja muodostanut tämän käsityksen Raamatun äärellä. Että tämä on myös Evankeliumiyhdistyksen kanta, se on hyvin perusteltavissa yhdistyksen säännöillä. Niissä sanotaan: ”Yhdistys pitäytyy kaikessa toiminnassaan Pyhään Raamattuun ja siinä ilmoitettuun Jumalan Sanaan … Pyhä Raamattu asetetaan aina ensimmäiselle sijalle kaiken perustaksi.” Kirkolle tai hengelliselle liikkeelle elämän ja kuoleman kysymys on, pitääkö se kiinni, mitä Raamattu opettaa.

Kotimaa-lehden selvityksen mukaan kristikunnan perinteen mukainen kanta virkakysymyksessä on kirkkomme kolmen muunkin virallisen lähetysjärjestön kanta. Jos Evankeliumiyhdistys on näiden kolmen muun rinnalla, kirkkomme virallisten lähetysjärjestöjen enemmistö edustaa kristikunnan ja omankin kirkkomme perinteen mukaista kantaa virkakysymyksessä.

Tästä kannasta seuraa epäilemättä vaikeuksia. Millaisia ja missä määrin, siihen voimme vaikuttaa, miten toimimme, käyttäydymme ja miten osoitamme kantamme. Jumalan sana neuvoo meitä kunnioittamaan toista ihmisistä, erityisesti toista kristittyä. Raamattu käskee tehdä toisille, mitä tahtoo, että toiset tekevät meille. Muistamme myös, ettei Herramme luvannut seuraajilleen helppoa tietä. Uskon, että kirkossamme on tilaa myös niille, jotka pitävät kiinni kirkon perinteisestä virkaratkaisusta.

On hyvä, että tässä asiassa Evankeliumiyhdistyksellä on linja. Usein juuri linjattomuus tuottaa epävarmuutta, sekavuutta, ristiriitoja ja kiistoja.

Hallituksen vastauksessa puhutaan perinteisen virkaratkaisun mukaisesta käytännöstä. Pidän hyvänä, että perinteen mukainen virkaratkaisu näkyy käytännössä. Silloin jokainen voi osallistua toimintaan, tulla mukaan ja kantaa vastuuta. On suuri joukko niitä, jotka eivät voi, jos emme seuraa käytännössä kristikunnan perinteen mukaista virkaratkaisua. Ellemme seuraa valtakunnallisen evankeliumijuhlan tai piirin talvijuhlan järjestelyissä perinteen mukaista virkaratkaisua, uskon, että se hajottaa entisestään herätysliikettämme. Kiistat tulevat valtakunnallisen evankeliumijuhlan juhlakentälle tai rukoushuoneeseen, jossa on piirin juhla. Pysytään yhdessä. Jatketaan matkaa yhdessä. Pidetään senkin takia kiinni kristikunnan perinteen mukaisesta käytännöstä.

Tämä ei tarkoita, että jokainen evankelinen kristitty omissa ratkaisuissaan on sidottu toimimaan juuri tietyllä tavalla. Mihin kukin meistä menee, mihin osallistuu, se on oma ratkaisumme. Toinen tekee toisella tavalla, toinen toisella.

Hallituksen vastauksessa todetaan painokkaasti, että Evankeliumiyhdistyksen toiminnassa on tilaa. Riippumatta mikä on kanta virkakysymyksessä, ketään ei saa torjua, ajaa pois tai kohdella tylysti. Riippumatta mikä on kanta virkakysymyksessä, kaikkia kutsutaan mukaan – kuulijaksi, osallistujaksi, vastuunkantajaksi, jäseneksi.

Hallitus kertoo perustuvansa työryhmän, jonka tehtävä on etsiä konkreettisia, käytännöllisiä vastauksia kysymykseen, miten elämme sen tosiasian kanssa, että herätysliikkeessämme on virkakysymyksessä eri tavalla ajattelevia kristittyjä. Tällaista työryhmää tarvitaan. Tarvitaan, että tässä asiassa eri tavalla ajattelevia tulee yhteen, kuullaan toisten näkökohtia, mietitään, miten jatkamme yhdessä eteenpäin, rukoillaan. Tätä tarvitaan työryhmässä, jonka pyrkii konkreettisiin tuloksiin ja antaa tuloksensa Evankeliumiyhdistyksen hallitukselle. Yhteyttä, toisten kuuntelemista, yhdessä miettimistä ja rukousta tarvitaan muuallakin kuin hallituksen asettamassa työryhmässä. Sitä tarvitaan paikallisella tasolla, paikallisosastoissa ja yhteistyössä paikallisseurakuntien kanssa.

Hallituksen vastauksessa todetaan, että Evankeliumiyhdistyksen tehtävä on julistaa vapaata armoa ja pelastusta. Se on tärkein tehtävämme. Yksinkertainen evankeliumi Kristuksesta, koko maailman syntien Sovittajasta, pitäisi olla, mistä Evankeliumiyhdistys tunnetaan. Ei kiistely naispappeudesta.

Toivon ja vetoan, että jäsenkokous hyväksyy hallituksen vastauksen jäsenaloitteeseen. Evankeliumiyhdistyksen melkein koko toimiva johto on suhteellisen uusi – toiminnanjohtaja, sisälähetysjohtaja ja lähetysjohtaja. Hallintojohtajamme on ollut tehtävässään jo pidempään. Tämä joukko on hallituksen vastauksen takana. Toivon ja vetoan, että jäsenkokous antaa nyt tuen hyvälle toimivalle johdollemme.

Piti kantansa

MTV 3:n tekstitelevision uutisissa kerrottiin, että Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys piti kantansa naispappeudesta.

Eilen lauantaina Evankeliumijuhla 2007:n yhteydessä Ylistarossa pidettiin Sleyn jäsenkokous - kuten aina kesän valtakunnallisen evankeliumijuhlan yhteydessä. Kokous ei siis muuttanut aiemmin ottamaansa kantaa. Tai kiristänyt linjaa. Se kanta, minkä jäsenkokous on ilmaissut ennenkin - hieman vajaa 20 vuotta sitten - säilyi.

Jäsenkokous hyväksyi äänin 452 - 172 Sleyn hallituksen vastauksen kokoukselle jätettyyn jäsenaloitteeseen. Hallituksen vastaus, jonka kokous hyväksyi, on seuraava:

Hallituksen lausunto jäsenaloitteeseen

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen hallitus katsoo, että Sleyn jäsenkokouksessa Helsingin Kalliossa joulukuussa 1987 tehty päätös sisältää riittävän selkeän linjauksen virkakysymyksessä. Siinä todetaan: ”Koska Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys on sidottu sääntöjensä muuttumattomiin periaatepykäliin, se pitää kiinni kristikunnan perinteisestä virkaratkaisusta ja sen mukaisesta käytännöstä.” Sleyn hallitus esittää kunnioittaen jäsenkokoukselle pitäytymistä edellä mainitun jäsenkokouksen päätökseen.

Painokkaasti toteamme, että kannanotto virkakysymykseen ei estä ketään olemasta Sleyn jäsenenä tai tulemasta sen jäseneksi. Se ei myöskään estä Sleyn tai sen osastojen toimintaan osallistumista ja niissä vastuun kantamista.

Sleyn hallitus tulee kokoamaan työryhmän, johon valitaan virkakysymyksessä eri tavoin ajattelevia evankelisia kristittyjä. Työryhmän tehtävä on etsiä konkreettisia vastauksia kysymykseen, miten elämme sen tosiasian kanssa, että osa herätysliikkeemme piirissä toimivista evankelisista kristityistä hyväksyy naispappeuden, osa torjuu ja osa ei halua ottaa kantaa.

Tarvitsemme rakkaassa evankelisessa herätysliikkeessämme ja rakkaassa kirkossamme paljon toistemme kunnioittamista, kuuntelemista, yhteyden rakentamista ja anteeksiantamista. Aidon yhteyden rakentamiseen tarvitsemme avointa keskusteluyhteyttä ja varsinkin hoitavaa yhteyttä Jumalan sanaan ja pyhiin sakramentteihin.

Evankelinen liike haluaa olla vapaan armon ja pelastuksen julistaja. On tärkeää, että jatkamme yhdessä eteenpäin ja toteutamme yhdessä meille uskottua tehtävää kotimaassa ja lähetyskentillä. Jumala auttakoon ja varjelkoon meitä tässä kutsumuksessamme.

-------

Sleyn jäsenkokous myös valitsi erovuoroisten tilalle neljä uutta hallituksen jäsentä. Hallitukseen tulivat valituiksi Marjo Anttoora (540 ääntä), Tom Säilä (539 ääntä), Sirpa Honkanen (506 ääntä) ja Elina Hopeavuori (500 ääntä).