On Vapahtaja

Yritin kuvitella, mitä joku jouluevankeliumin paimenista olisi ehkä voinut kertoa kokemastaan. Olisiko hän kertonut jotakin tällaista:


Muistan tietysti sen illan ja yön. Nuotio paloi, lämmitti ja sen valossa näki syödä – syötiin kuten yleensä vähän kuivunutta leipää ja lammasta. Joku kertoi, mitä kuului kotiin, joku oli kuullut sudesta ja mietti, yrittääkö se ottaa lampaan laumasta yöllä, me nuoremmat puhuimme mitä puhuimme, ei mitään kovin älykästä. Jonkun pää nuokkui – oli ollut pitkä päivä.

Sitten se tapahtui. Oli kuin aurinko olisi tullut siihen pimeyteen, aivan lähelle meitä. Siinä oli enkeli, ja useita. Enkeli puhui niin, että sen kuuli korvilla ja ymmärsi: On syntynyt Vapahtaja. Lapsi on Betlehemissä. Hän on se Luvattu, Messias. Älkää pelätkö.

Ei miettinyt sitä siinä, myöhemmin kyllä olen miettinyt usein. Meille, lammaspaimenille, tultiin kertomaan tämä. Olen monta kertaa kuullut vähättelyä – vai olet paimenia – nähnyt vähätteleviä ilmeitä, minulle on osoitettu, että olet vähempiarvoinen, huonompi, et kuulu meihin, et kelpaa. Ja meille tultiin kertomaan uutinen, jota oli odotettu, ensiksi meille. Ja meille sanottiin, ettei tarvitse pelätä – meille paimenille.

* * *

Tietysti lähdimme Betlehemiin, se oli siinä lähellä. Meille kerrottiin, miten löysimme oikean lapsen: lapsi on seimessä - kaukalossa, josta eläimet syövät. Erikoinen paikka lapselle, muita lapsia tuskin oli seimessä. Löysimme lapsen ja vanhemmat. Siinä seimen ympärillä kerroimme, mitä enkeli oli sanonut – ja meidät kuin painettiin polvillemme.

Meille on opetettu, ettei ketään ihmistä pidä kumartaa, kenenkään ihmisen edessä ei saa polvistua, vain Jumalalle osoitetaan kunnioitusta niin. Ja siinä meidät painettiin polvillemme.

Näin tämän lapsen myöhemmin monta kertaa, olin silloin paljon vanhempi ja hänkin. Hän opetti toisin kuin muut. Hän käski rakastaa sitäkin, joka vihaa ja tekee pahaa. Hän moitti niitä, jotka eivät jaa omastaan. Ja jotka esittävät muita parempaa. Hän meni niiden luokse, joita monet karttoivat. Jokainen tuntui olevan hänelle tärkeä. Hän käski palvella toisia. Hän sanoi, että lapsenkaltainen on suurin. Hän välitti, rakasti, hän paransi ja antoi anteeksi. Hän ruokki tuhansia. Hänet ristiinnaulittiin ja silloinkin hän rukoili niiden puolesta, jotka pilkkasivat häntä, hän pyysi, että he saavat anteeksi. Hän nousi kuolleista.

Tajusin, että tuollainen Jumala on, juuri tuollainen. Siksi meidät painettiin polvillemme. Ketään ihmistä ei saa kumartaa mutta Jumalaa saa ja pitää.

* * *

Palasimme Betlehemistä takaisin, missä lampaat odottivat. Nuotio oli sammunut mutta koottiin oksia ja tehtiin tuli uudestaan. Sinä yönä ei juuri puhuttu, oli nähty sellaista, mitä oli parasta miettiä omissa ajatuksissa hiljaa. Aamulla lähdettiin viemään lampaat Betaniaan, kuten oli käsketty.

Sen jälkeen on istuttu monta kertaa nuotiolla, samallakin paikalla kuin silloin, on ollut pitkiä ja kylmiä öitä. On viety lampaita minne milloinkin. Joskus tuntuu hyvältä olla paimen, kulkea laaksossa, juoda purosta, lampaat seuraavat. Joskus on raskasta ja tylsää. Joskus on hyvä olla ja puhua sen tutun joukon kanssa, joskus väsyttää katsoa niitä samoja kasvoja. Mutta sitä yötä en ole unohtanut. Ja uskon: On Jumala, joka lähetti enkelit luoksemme. On Vapahtaja, minuakin varten. On anteeksiantamus kaikkeen, mitä olen tehnyt. On pelastus. Kaikki ei ole tässä elämässä. Pääsen tämän elämän jälkeen Jumalan luo - hänen, jonka edessä sain silloin polvistua.


Hyvää, siunattua joulua Sinulle ja läheisillesi. Hyvää, siunattua alkavaa vuotta. On armovuosi 2014. Vapahtaja, joka syntyi, on tämänkin vuoden päivissä ja hetkissä kanssamme. Siksi ei tarvitse pelätä.

Menetimme Rollen

Menetimme tänään koiramme Rollen, perheemme jäsenen ja valtavan hyvän metsästystoverin. Rakkaan koiran menettäminen tekee kipeää, vaikka kyse on eläimestä. Tällaisena päivänä mieskin voi itkeä ja on itkenyt.

Rollen ajoi aamulla hienosti. Ajo vei koiran joen rantaan enkä osannut tästä niin huolestua, koska tiesin, ettei joki ole jäässä. Varmaankin Rolle tipahti joen törmältä veteen, jänis ei varmasti mene tuon joen yli. Kun näin tutkasta, että koira on joen rannassa, kiirehdin paikalle mutta aikaa kului kymmenisen minuuttia. Kun pääsin rantaan, näin koiran vedessä pää pinnan alla. Vettä oli vyötäröön, yritin elvyttää mutta se ei auttanut. Rukoilin mutta koira ei alkanut hengittää. Joen törmä ei ole kovin jyrkkä ja ihmettelen, miksi Rolle ei päässyt vedestä pois. Voi olla, että liukkaasta vähän jäisestä törmästä ei saanut otetta. Rolle on ollut viime päivinä hieman vaisu, olisivatko voimat olleet vähäisemmät. Aamulla metsässä tätä ei kyllä huomannut.

Rolle oli loistokaveri, aivan verraton. Ehdimme kahden ja puolen vuoden aikana nähdä ja kokea paljon. Ajattelin, että edessä on vielä monta monta metsästysretkeä täällä ja pohjoisessa mutta ei ollut. Niin nopeasti elämä muuttuu ja menetykset tulevat. Elämme todella katoavaisuuden maailmassa. On ikävä ja suru.

Olet Jumalalle rakas, olet hänen omansa

Eilen oli Karkun evankelisella opistolla pidettävien messujen - voidaan varmaan puhua Sastamalan messuyhteisöstä - vastuunkantajien ilta. Mukana oli kanttoreita, suntioita, pyhäkouluopettajia, musiikin esittäjiä, ehtoollisella avustajia, kirkkokahvin järjestäjiä ja muutamia muita. Meitä oli kolmisenkymmentä. On suuri ilo ja kiitoksen aihe, että on niitä, jotka haluavat palvella tälläkin tavalla seurakuntaa. On ilo tehdä työtä näiden ystävien, ja monien muiden, kanssa ja olla tässä joukossa mukana. Melkein kaikki, jotka palvelevat eri tehtävissä näissä jumalanpalveluksissa, eivät saa rahallista korvausta. Minä olen poikkeus - minulle maksetaan pastorin tehtävästä palkkaa. Uskon, että kaikki saamme kuitenkin paljon. Kun antaa, saa.

Kuulimme illassa kaksi puheenvuoroa vastauksena kysymyksiin, miksi messu on minulle tärkeä ja mitä saan jumalanpalveluksesta. Perheenisä kertoi haluavansa antaa lapsilleen parasta. Sitä parasta on messussa ja siksi hän tulee perheensä kanssa jumalanpalvelukseen. Hän kertoi myös koskettavasta hetkestä vuosia sitten: hänen isänsä laittoi kätensä hänen päälleen ja sanoi sanat, jotka Raamatussa Isä sanoo Pojalleen: - Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt. Perheenisä sanoi, että haluaa kuulla messussa varsinkin tämän: olet Jumalalle rakas, olet hänen omansa.

Perheenäiti kertoi, että hänelle erityisen tärkeää messussa on synnintunnustus ja Jumalan vastaus tähän rukoukseen, synninpäästö. Saa tuoda menneeltä viikolta kaiken, mikä painaa, ja Jumala ottaa sen pois. Toinen erityisen tärkeä messun osa tälle perheenäidille on ehtoollinen. Hän kertoi, että on hienoa ajatella, että ehtoollisella ovat mukana paitsi ne sisaret ja veljet, jotka näemme, myös ne, joita emme näe. Alttarikaide on usein puoliympyrä ja se muistuttaa, että on paitsi tässä maailmassa elävä ja taisteleva seurakunta myös perille Jumalan luo päässyt riemuitseva seurakunta.

Illassa katsoimme myös lukuja tämän vuoden jumalanpalveluksista. Ne eivät ole niin tärkeitä mutta joskus on hyvä saada palautetta tehdystä työstä myös lukuina. Karkussa jumalanpalveluksia on pidetty pyhäpäivisin tänä vuonna tammikuun alusta toiseen adventtisunnuntaihin 52 (vuosi sitten vastaava luku oli 53), näissä on ollut osallistujia yhteensä 10.707 (vuosi sitten 10.592), siis keskimäärin 206 (200). Osallistujamäärien keskiluku on 194 (187). Kolehteja tänä vuonna näissä messuissa on koottu yhteensä 44.922 euroa (44.809 e), siis keskimäärin 864 euroa (845 e) jumalanpalveluksessa. Pyhäkoulu on ollut 49 (50) kertaa ja niissä lapsia on ollut keskimäärin 30 (28). Kirkkokahvit ovat tuottaneet Kenian luterilaisen kirkon pappisopiskelijoille ja Kenian luterilaisen kirkon radiotyöntekijälle 3.687 euroa (koko viime vuonna kirkkokahvit tuottivat 4.610 e). On aihetta kiittää ja ihmetellä. Me ihmiset emme ole tehneet mitään ihmeellistä mutta Jumala on siunannut ja antanut elämää ja kasvua. Karkussa evankelisella opistolla on paljon kursseja ja tapahtumia, jotka osallistuvat näihin jumalanpalveluksiin. Sekin on hieno asia ja tietysti nostaa lukuja.

Terveyskeskus hoiti hyvin

Usein moititaan julkista terveydenhuoltoa maassamme. Varmaan siihen on toisinaan aihetta. Viimeisin kokemukseni julkisesta terveydenhuollosta oli hyvin myönteinen.

Olin perjantaina aamulla metsässä Rollen kanssa. Koiran ajo päättyi tielle lähellä vähän isompaa tietä. Kiirehdin koiran luo, ennen kuin tämä keksiksi mennä suuremmalle tielle, jossa koiran ei ole turvallista olla. Kävelin reippaasti kuusikossa ja kuusen oksa pääsi pistämään silmään. Sattui aikalailla ja ajattelin, että silmään jäi pieni pala oksasta. Tulin kotiin eikä roska tuntunut lähtevän silmästä. Menin aikaa varaamatta terveyskeskuksen vastaanottoon. Siellä odotin vähän yli kymmenen minuuttia ja lääkäri kutsui huoneeseen. Hän tutki ja kertoi, että silmän sarveiskalvossa on haava - oksan raapaisu - ja se aiheuttaa roskan tunteen. Silmä huuhdeltiin ja lääkäri, joka tuntui osaavan asiansa hyvin, teki jonkin pienen toimenpiteen haavalle. Hän kertoi, että haava paranee parin päivän aikana ja kirjoitti reseptin, jolla saa apteekista tulehdusta estävää voidetta silmään. Käynti ei maksanut ja nyt maanantaina silmä on kunnossa. Perjantaina ja lauantaina sillä näki aika huonosti.

Monilla muillakin on tällaisia kokemuksia.