tiistaina, joulukuuta 10, 2013

Olet Jumalalle rakas, olet hänen omansa

Eilen oli Karkun evankelisella opistolla pidettävien messujen - voidaan varmaan puhua Sastamalan messuyhteisöstä - vastuunkantajien ilta. Mukana oli kanttoreita, suntioita, pyhäkouluopettajia, musiikin esittäjiä, ehtoollisella avustajia, kirkkokahvin järjestäjiä ja muutamia muita. Meitä oli kolmisenkymmentä. On suuri ilo ja kiitoksen aihe, että on niitä, jotka haluavat palvella tälläkin tavalla seurakuntaa. On ilo tehdä työtä näiden ystävien, ja monien muiden, kanssa ja olla tässä joukossa mukana. Melkein kaikki, jotka palvelevat eri tehtävissä näissä jumalanpalveluksissa, eivät saa rahallista korvausta. Minä olen poikkeus - minulle maksetaan pastorin tehtävästä palkkaa. Uskon, että kaikki saamme kuitenkin paljon. Kun antaa, saa.

Kuulimme illassa kaksi puheenvuoroa vastauksena kysymyksiin, miksi messu on minulle tärkeä ja mitä saan jumalanpalveluksesta. Perheenisä kertoi haluavansa antaa lapsilleen parasta. Sitä parasta on messussa ja siksi hän tulee perheensä kanssa jumalanpalvelukseen. Hän kertoi myös koskettavasta hetkestä vuosia sitten: hänen isänsä laittoi kätensä hänen päälleen ja sanoi sanat, jotka Raamatussa Isä sanoo Pojalleen: - Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt. Perheenisä sanoi, että haluaa kuulla messussa varsinkin tämän: olet Jumalalle rakas, olet hänen omansa.

Perheenäiti kertoi, että hänelle erityisen tärkeää messussa on synnintunnustus ja Jumalan vastaus tähän rukoukseen, synninpäästö. Saa tuoda menneeltä viikolta kaiken, mikä painaa, ja Jumala ottaa sen pois. Toinen erityisen tärkeä messun osa tälle perheenäidille on ehtoollinen. Hän kertoi, että on hienoa ajatella, että ehtoollisella ovat mukana paitsi ne sisaret ja veljet, jotka näemme, myös ne, joita emme näe. Alttarikaide on usein puoliympyrä ja se muistuttaa, että on paitsi tässä maailmassa elävä ja taisteleva seurakunta myös perille Jumalan luo päässyt riemuitseva seurakunta.

Illassa katsoimme myös lukuja tämän vuoden jumalanpalveluksista. Ne eivät ole niin tärkeitä mutta joskus on hyvä saada palautetta tehdystä työstä myös lukuina. Karkussa jumalanpalveluksia on pidetty pyhäpäivisin tänä vuonna tammikuun alusta toiseen adventtisunnuntaihin 52 (vuosi sitten vastaava luku oli 53), näissä on ollut osallistujia yhteensä 10.707 (vuosi sitten 10.592), siis keskimäärin 206 (200). Osallistujamäärien keskiluku on 194 (187). Kolehteja tänä vuonna näissä messuissa on koottu yhteensä 44.922 euroa (44.809 e), siis keskimäärin 864 euroa (845 e) jumalanpalveluksessa. Pyhäkoulu on ollut 49 (50) kertaa ja niissä lapsia on ollut keskimäärin 30 (28). Kirkkokahvit ovat tuottaneet Kenian luterilaisen kirkon pappisopiskelijoille ja Kenian luterilaisen kirkon radiotyöntekijälle 3.687 euroa (koko viime vuonna kirkkokahvit tuottivat 4.610 e). On aihetta kiittää ja ihmetellä. Me ihmiset emme ole tehneet mitään ihmeellistä mutta Jumala on siunannut ja antanut elämää ja kasvua. Karkussa evankelisella opistolla on paljon kursseja ja tapahtumia, jotka osallistuvat näihin jumalanpalveluksiin. Sekin on hieno asia ja tietysti nostaa lukuja.

1 Comments:

Blogger Unknown said...

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

10:29 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home