Jari Rankisen nettipäiväkirja

perjantaina, syyskuuta 28, 2007

Vapaalla

Olen ollut viikon Suomessa. On ollut mukava olla. Hoitaa joitakin työtehtäviä. Kirjoittaa pari lehtikirjoitusta. Tavata tuttuja. Juosta lenkillä, saunoa kotona. Olla perheen kanssa. Ja olla vain.

Useimpien rauhanturvaajien työ ei ole fyysisesti kovinkaan raskasta. Henkisesti se voi olla sitä. Afganistanissa liikkuminen on hyvin rajoitettua. Ei voi lähteä katsomaan kaupunkia tai syömään pizzaa paikalliseen ravintolaan ystävien kanssa. On oltava leirissä, josta voi poistua vain jotakin tehtävää varten. Omaa tilaa ei juurikaan ole. Körmyissä asutaan tavallisesti yhden tai kahden muun rauhanturvaajan kanssa. Suomessa tuntuu hienolta kulkea vapaasti. On hyvä saada olla ainakin jonkin aikaa aivan yksin. Suomen luonto on upea - etenkin kun on ollut muutaman viikon kuivassa, pölyisessä Afganistanissa. Tähän aikaan vuodesta Afganistan on todella kuiva ja pölyinen. Viimeksi on satanut maaliskuussa. Keväällä - kun vuorten lumet sulavat - on toisenlaista. Sulamisvedet saavat maan melkein kaikkialla kukkimaan tai ainakin vihertämään.

Ajattelin, että kuuden Afganistanissa vietetyn viikon jälkeen veisi aikaa tottua taas Suomen oloihin. Taisin olla väärässä. Aikaa tottuminen vei paljon vähemmän kuin luulin. Suomen syksyinen sää ei tuntunut erityisen kylmältä. Hyvä järjestys ja liikennesääntöjen noudattaminen teillä ei tuntunut kummalliselta. Eikä sekään ettei käsienpesualtaiden vieressä ole säiliötä, josta voi laittaa käsiinsä desifioivaa nestettä.

Rauhanturvaajat odottavat palvelusvapaita. Jutellaan ja suunnitellaan, mitä seuraavalla lomalla tehdään. Saattaa olla, että joskus suunnitelmia tehdään liikaa. Täytyisi parissa viikossa ehtiä monenlaista. Ensi viikolle minulla ei ole erityisiä suunnitelmia - vain käynti Helsingissä. Ehkä näin on hyvä. Virkistävimpiä saattavat olla päivät ilman erityisiä suunnitelmia. Seuraavan viikon alkuun olemme Minnan, Marjan ja Ekin kanssa suunnitelleet kolmen päivän matkan Irlantiin.

Niiden rauhanturvaajien puolisot, joilla on lapsia, ovat pitkälti kuin yksinhuoltajia niinä aikoina, joina puolisot ovat kaukana kotoa. Puolisot Suomessa pyörittävät perheen arkea, ratkovat ongelmia, joita lasten kanssa on, kasvattavat lapsia. Eikä rinnalla ole toista, joka kanssa voi tehdä yhdessä tai puhua suurista tai pienemmistä asioista. Oma puolisoni on sanonut, että menneet viikot ovat opettaneet häntä tajuamaan, miten raskasta yksinhuoltajalla voi olla. Minna on sanonut oppineensa arvostamaan vielä enemmän yksinhuoltajia. Toivottavasti palvelusvapaan aikana puolisomme saavat hetkeksi irtautua yksinhuoltajan roolista. Toivottavasti niinä aikoina, joina olemme kaukana, on niitä ystäviä, jotka tulevat avuksi. Näitä meillä on ollut. Kiitos heille. Erityinen kiitos Minnan äidille Tarjalle siitä, että hän oli Minnan apuna useamman viikon, kun olin ensimmäisen jakson Afganistanissa.

Viime päivinä olen tavannut monia ystäviä Vammalassa. Monet ovat pysäyttäneet kadulla tai kaupassa. Monet ovat poikenneet meillä. Näissä tapaamisissa yksi asia on tuntunut pahalta: Monet ovat allapäin. Tai turhautuneita. Monet surevat ja ovat huolissaan. Monet kysyvät, kannattaako toimia seurakunnassamme ja sen hyväksi. Moni kokee, että heitä työnnetään seurakunnasta pois. Ettei heitä seurakunnassa tarvita tai arvosteta. Monille viesti tästä on ollut se, ettei seurakunnan lehti-ilmoituksissa enää kerrota niistä tilaisuuksista, joita he järjestävät. Sanotaan, etteivät ne ole seurakunnan tilaisuuksia - vaikka ne ovat aiemmin olleet sitä ja vaikka niissä edelleen rukoillaan, lauletaan virsiä ja hengellisiä lauluja, opetetaan luterilaisen uskon mukaisesti ja niihin kokoontuu seurakunnan jäseniä. Moni on jättäytynyt pois jumalanpalveluksista ja muista seurakunnan tilaisuuksista tai ei ole kantamassa vastuuta, jota ennen kantoi. Joku kertoi, että muutama viikko sitten Tyrvään kirkossa sunnuntain messussa oli 38 osallistujaa. Se on hälyyttävän vähän.

Moni on sanonut: En voi ymmärtää tai hyväksyä tapaa, jolla kirkon ja seurakunnan johto yrittää ratkaista tilanteen Vammalassa. Näin ovat sanoneet monet nekin seurakuntalaiset, jotka ovat toista mieltä kanssani siitä, pitäisikö naisen toimia pastorina vai ei. Heidän on vaikea käsittää sitä jyrkkyyttä ja kovuutta, jolla tilanne pyritään ratkaisemaan.

Ennenkin olen sanonut: Kunpa asiat olisivat toisin. Ei olisi edes kovin vaikea ratkaista niitä toisin. Kirkkoa ei kukaan tai mikään pakota ajamaan viroistaan niitä pastoreita, jotka ajattelevat papinvirasta perinteisellä tavalla - ellei kirkko itse sitä halua. Mikään ei pakota työntämään seurakunnissa sivuun niitä seurakuntalaisia, jotka ajattelevat papinvirasta kirkon perinteen mukaisesti tai jotka eivät voi hyväksyä naispappeuden torjuvien pastoreiden kovaa kohtelua. Kunpa ei olisi pakottamista ja uhkailua. Kunpa saisimme keskittyä seurakunnan ykkösuutiseen: On Vapahtaja, johon saa turvautua sellaisena kuin on. Vapahtajan turvissa syntinen ihminen välttää kadotuksen ja pääsee Jumalan luo taivaaseen.

lauantaina, syyskuuta 22, 2007

Pahempi tapaus

Tulin eilen Suomeen ja kotiin Afganistanista, muutama päivä suunniteltua aiemmin. Täällä on joitakin työtehtäviä, sen jälkeen palvelusvapaa ja sitten paluu Afganistaniin. Tuntuu, että Afganistanissa on kovin rauhallista verrattuna, mitä on täällä. Juttu eilen jaetussa Tyrvään Sanomissa oli melkoinen tervetulotoivotus Vammalaan.

Lehdessä haastatellaan kirkkoherra Osmo Ojansivua. Haastattelussa todetaan mm. seuraavaa:

- Kappalainen Jari Rankisen ja pastori Markus Malmivaaran tapaukset ovat erilaiset, vaikka molemmat miehet ovat nyt tutkittavana työtehtäviensä laiminlyömisestä. Tätä mieltä on Vammalan seurakunnan kirkkoherra Osmo Ojansivu. ... "Malmivaara ymmärtää, että kirkossa noudatetaan kirkon päätöksiä. Hän ei ole sanonut minulle, mitä minun pitäisi kirkkoherrana tehdä. Hän sanoo myös, ettei aio valittaa tuomiokapitulin päätöksestä", Ojansivu luonnehtii Malmivaaraa. Rankista Ojansivu pitää astetta vaikeampana tapauksena. "Rankinen ajatteli, että hän määräisi, mikä on kirkossa oikea toimintatapa. Hän on pyrkinyt muuttamaan minun ratkaisujani."

- Kirkkoherra Ojansivun mielestä Rankinen veti tietoisesti koko Vammalan seurakunnan mukaan ikävään julkisuuteen. "Hänellä olisi ollut mahdollisuuksia hakeutua jonnekin muualle, mutta hän näki ilmeisesti asian julkisuusarvon ja menetteli näin."

- "Ei olisi häpeällistä perääntyä. Pitäisin sitä kunniallisena, hyvänä tapana. Pelkään, että vahvat taustavoimat ovat laittaneet heidät kahleisiin", Ojansivu sanoo viitaten naispappeutta vastustavaan Suomen luterilaiseen evankeliumiyhdistykseen.

Voisi olla parempi olla kommentoimatta tällaisia juttuja. En kuitenkaan malta olla sanomatta muutamaa asiaa.

Hajoita ja hallitse on ollut usein toimiva toimintatapa. Ehkä se tuntuu siltä nytkin. Markus Malmivaara ja minut täytyy yrittää saada ja pitää erillään toisistaan. Yhdessä olemme selvästi vaikeampi ongelma. Minä olen se pahempi tapaus, Markus ei ole niin paha. Minun suhteeni toivoa ei ole, Markuksen on. Kuitenkin olemme Markuksen kanssa toimineet samalla tavalla. Olemme molemmat esittäneet toivomuksen, ettei meidän tarvitsi toimia vastoin käsitystämme ja toimittaa messua yhdessä naispastorin kanssa. Kun tähän ei ole suostuttu, olemme jääneet pois messusta. Olisimme molemmat olleet valmiit toimittamaan messun yksin. En ymmärrä, miten meidän tapauksemme ovat niin erilaisia.

Mitä muuten kirkkoherra ajattelisi, jos piispa vertailisi julkisuudessa häntä, hänen käsityksiään ja toimiaan toiseen kirkkoherraa? Ja moittisi toista ja kehuisi toista. Tai mitä opettaja ajattelisi, jos rehtori vertailisi lehdessä häntä toiseen opettajaan? Mitä ajateltaisiin tällaisesta piispasta tai rehtorista?

En ymmärrä myöskään, miten olen pyrkinyt muuttamaan Osmo Ojansivun ratkaisuja. Olen esittänyt toivomuksen, ettei minua laitettaisi toimittajaksi samaan messuun naispastorin kanssa. Tähän Osmo Ojansivu ei ole suostunut. Puhe siitä, että ajattelin voivani määrätä, miten kirkossa on toimittava, tuntuu oudolta. Ikään kuin minulla ei olisi tajuta siitä, mitä voin määrätä ja mitä en. Toivomukseni olen kyllä esittänyt ja pyytänyt, että se otettaisiin huomioon, kuten se on otettu huomioon vuosia.

Tuntuu, että niillä, joilla on valta päättää, jatkanko pastorina Vammalan seurakunnassa vai en, oli toive, että asia saadaan hoidettua vähin äänin - lähden itse, minut painostetaan lähtemään tai erotetaan melkein huomaamatta - ja kaikki jatkuu kuten ennen. Ehkä harmittaa, että näin ei tapahtunut. Pidän asiaani - siis pastorin mahdollista erottamista virasta sen takia, että tämä yrittää seurata, minkä ymmärtää Raamatun opetukseksi - sen verran merkittävänä, että olen halunnut julkisuutta näkökohdille, joilla perustelen toimintaani. En pidä hyvänä, että asia hoidettaisiin vähin äänin. Tai että käsityksensä saisivat kertoa julkisuudessa lähinnä ne, jotka ovat kanssani eri mieltä.

Osmo Ojansivu puhui meitä kahlehtivista taustavoimista. Olen ennenkin sanonut: En koe, että toiset ihmiset ovat sitoneet minut. Tai että joudun toimimaan vastoin tahtoani, koska en uskalla pettää näiden ihmisten luottamusta. Haluan toimia niin kuin toimin. Toivon, että olen kiinni Jumalan sanassa ja että sen takia olen tehnyt ratkaisut, jotka olen tehnyt. On sanottu, että sitoutuminen Jumalan sanaan on parasta vapautta. Tätä olen kokenut. Jumalan sanassa on ihmeellinen voima.

Tuntuu, että minun suhteeni ollaan tekemässä kovia päätöksiä. Ehkä tällaisilla jutuilla niistä yritetään tehdä hyväksyttävämpiä. Olen ongelma Vammalan seurakunnassa ja ongelmat vaativat toisinaan kovia ratkaisuja. Ehkä tätä käsitystä pyritään luomaan ja vahvistamaan.

Tyrvään Sanomien tervetulotoivotuksesta huolimatta on hyvä olla Suomessa ja kotona perheen luona. Suomen syksykin tuntuu hyvin vihreältä sen hiekan ja pölyn jälkeen, joka Afganistanissa on. Olen pitänyt tehtävästä, jossa saan palvella Afganistanissa. Tuntuu hyvältä palata sinne palvelusvapaan jälkeen.

maanantaina, syyskuuta 17, 2007

Jälleen Kabulissa

Tulin tänään tällä kertaa kanadalaisella Herculeksella Kabuliin. Piti tulla jo aamulla mutta lentokoneessa oli jokin tekninen vika. Siksi lento siirtyi puoleenpäivään. Ei ole ollenkaan huono asia odottaa lentokentällä muutama tunti, jos sillä saadaan ilmaan kunnossa oleva kone.

Sää on selvästi viilentynyt. Syksy lähestyy. Kuulin, että vielä muutama päivä sitten Kabulissa iltapäivällä oli lämmintä noin 35 astetta. Tänään lämmintä oli noin 25. Masar-e-Sharifissa on selvästi lämpimämpää. Masar on yli kilometrin alempana kuin Kabul.

Iltapäivällä poikkeisin paikallisten kauppiaiden liikkeissä. Niitä on leirimme sisäpuolella niille varatulla alueella. Kauppiaat ovat todella kauppiaita. He houkuttelevat liikkeessä edessä ohikulkijoita sisälle liikkeeseen - come and only watch. Kun mahdollinen ostaja on saatu sisäpuolella, alkaa ostajan pehmittäminen - you are my friend, this is a good price, it is only for you, my friend. Hinnasta neuvottelu on mielenkiintoista. Ostaja ei saa osoittaa liian suurta mielenkiintoa tuotetta kohtaan. Ennemmin täytyy olla sopivasti välinpitämättömän oloinen, katsella muitakin esineitä ja tehdä lähtöä liikkeestä. Kun on ulko-ovella, hinta laskee yleensä huomattavasti. Sen jälkeen - jos aikoo tehdä kaupan - kannattaa tarjota vielä selvästi vähemmän kuin myyjä pyytää. Helposti hinta on puolet tai vähemmän siitä, mistä lähdettiin liikkeelle. Ja tällöinkin myyjä lienee hyvin tyytyväinen kauppaan.

Ostin Suomeen vietäväksi muutaman pasmina-huivin. Ne ovat täällä varsin edullisia. Kun huivien hinnat ja värit oli sovittu, myyjä otti esille burkhan - paikallisen naisten asun, joka peittää koko naisen vartalon, myös kasvot - ja halusi myydä senkin. Sanoin, etten minä eikä vaimoni tarvitse burkhaa. Myyjä sanoi, että se maksaa hänen ystävälleen vain viisi euroa. Kun en edelleenkään ollut burkhasta innostunut, myyjä lupasi sen kahdella eurolla. Nyt minulla on kotiin vietäväksi aito afganistanilainen burkha. Alkaakohan Minna käyttää sitä? Pääsisi varmasti Iltalehteen. Tuskin kaipaamme tällaista julkisuutta.

Luin uutisena Suomesta, että Sleyn pastoria, paikallisosaston puheenjohtajaa ja paikallisseurakunnan vs. kirkkoherraa vastaan nostetaan syyte syrjinnästä. Sleyn pastori oli ilmoittanut, ettei hän vakaumuksensa takia voi toimittaa messua yhdessä naispastorin kanssa. Hän oli ollut valmis jäämään itse pois messusta. Paikallisosaston puheenjohtaja oli esittänyt toivomuksen, että messu voitaisiin toteuttaa ilman papiksi vihittyjä naisia. Vs. kirkkoherra oli sallinut, ettei naispastori osallistu messun toimittamiseen. Jos joku olisi sanonut 20 vuotta sitten, että Suomessa käydään 20 vuoden kuluttua oikeudenkäynti tällaisista asioista, harva olisi uskonut. Mistä ollaan oikeudessa 20 vuoden kuluttua? Siitäkö että sanoo Raamatun olevan homosuhteita vastaan? Tai siitäkö että opettaa, että kadotus on olemassa ja Raamatun mukaan sinne joutuu ilman uskoa Vapahtajaan, Jeesukseen?

tiistaina, syyskuuta 11, 2007

Tiedettiinkö? 2

Tänään leirissämme järjestettiin lounas osalle niistä afgaaneista, jotka työskentelevät leirissämme. Söin samassa pöydässä keittiössämme työtä tekevien miesten kanssa. Muutamat heistä puhuivat englantia kohtuullisesti. He kyselivät innokkaasti oloista ja elämästä Suomessa, Suomen vuodenajoista ja urheilulajeista, jotka ovat Suomessa suosittuja. Jääkiekosta he tiesivät sen verran, että se on vaarallinen laji - hampaat voivat lähteä. Myös perheestäni he halusivat kuulla. Kun kerroin vaimoni tekevän työtä suomalaisen matkapuhelinyrityksen palveluksessa, näytti, että sain melkoisen määrän kunnioitusta, jota en kylläkään ole ansainnut. Miehet ilmaisivat sanoilla ja eleillä, miten erinomaisia suomalaiset matkapuhelimet heidän mielestään ovat ja miten hienoa niiden tekeminen mahtaa olla. Vaimoni on kyllä viimeksi sanotusta toisinaan toista mieltä. The finnish phones are the best in the world. Niin miehet sanoivat.

Luin hetki sitten Markus Malmivaaran haastattelun "Kirkon ovella odottaa naispappeutta paljon suurempia kysymyksiä". Haastattelu löytyy osoitteesta http://www.kopteri.net/. Erinomainen haastattelu. Kyse on juuri siitä, mistä Markus puhuu. Näyttää, että kirkon ovet avataan monille muillekin asioille, joita on vaikea perustella Raamatulla tai jotka ovat Raamatun opetusten vastaisia. Kun niin tehdään yhdessä asiassa, on helpompi tehdä samalla tavalla muissakin asioissa. Raamatun opetuksista kiinnipitäminen on kirkolle elämän ja kuoleman kysymys. Jos alamme ajatella, ettei Raamattu pidä paikkaansa, kadotamme lopulta myös pelastavan evankeliumin, joka on ilmoitettu Raamatussa.

Kuulin, että viime päivinä Vammalassa on jälleen pidetty esillä ajatusta, etten Vammalan seurakuntaan tullessani selvästi kertonut kantaani naispappeuteen, enkä aikanaan siihen, voiko toimittaa messun yhdessä papiksi vihityn naisen kanssa. Kirjoitin tästä asiasta nettipäiväkirjassani viime toukokuussa. Laitan tähän silloin kirjoittamani kirjoituksen.

Tiedettiinkö?

Silloin tällöin on kysytty, tiesikö Tyrvään seurakunnan seurakuntaneuvosto kantani naispappeuteen ja miten kantani vaikuttaa toimintaani esittäessään minulle kutsun seurakuntapastoriksi vuonna 1998. Ja tiesikö Vammalan seurakunnan kirkkovaltuusto kantani ja miten kantani vaikuttaa toimintaani valitessaan minut kappalaiseksi vuonna 2004? Tänään Aamulehdessä vs. kirkkoherra Hannu Kilpeläinen sanoo, etten hänen tietääkseen kertonut kirkkoneuvostolle suoraa kantaani siihen, miten tulen toimimaan yhteistyössä naispappien kanssa.

Keväällä 1998 kirkkoherra Osmo Ojansivu kysyi minulta, tulisinko vähän yli puoleksi vuodeksi Tyrvään seurakuntaan seurakuntapastoriksi. Ennen vastaustani keskustelimme Osmon kanssa monista työhön liittyvistä asioista. Tässä yhteydessä kerroin kantani myös naispappeuteen ja etten voi toimittaa messua yhdessä naispastorin kanssa. Tämä oli jo ennestään Osmon tiedossa. Hän sanoi, ettei asia ole ongelma. Minulle luvattiin, että työvuorot voidaan järjestään siten, että voin toimia käsitykseni mukaan. Näin oli toimittu Vammalassa jo vuosia toisenkin pastorin kanssa. Osmo piti hyvänä, että tästä informoidaan seurakuntaneuvostoa ja seurakuntaneuvosto voi ratkaista, esittääkö se minulle kutsun seurakuntapastorin virkaan kannastani ja toimintatavastani huolimatta. Niin tapahtui. Seurakuntaneuvosto kutsui minut yksimielisesti seurakuntapastorin määräaikaiseen virkaan. Määräaikaisuutta jatkettiin muutaman kerran ja aina sain seurakuntaneuvostolta kutsun ja tuomiokapitulilta määräyksen virkaan. Käsittääkseni kaikki päättäjät tiesivät kantani ja toimintatapani.

Tapasin myös silloisen piispan Ilkka Kantolan. Keskustelimme Porissa tunnin verran naispappeudesta eikä kantani tai toimintatapani jäänyt epäselväksi.

Vuonna 1999 jätin vakituisen työni Sleyn palveluksessa. Ellei minulle olisi luvattu, että voin toimia sen käsityksen mukaan, joka minulla on papinvirasta, en olisi jättänyt vakituista työtäni.

Vuonna 2004 ennen kappalaisen valintaa toinen virkaa hakenut ja minut testattiin tamperelaisessa testifirmassa. Testifirman testaaja kysyi myös kantaani naispappeuteen ja sitä toimintanko messun yhdessä naispastorin kanssa. Näihin kysymyksiin vastasin selvästi: en pidä naispappeutta Raamatun mukaisena ratkaisuna ja siksi en toimita messua yhdessä naispapin kanssa. Testaaja kysyi myös, jaanko ehtoollisen naispapille. Kerroin jakavani. Kirkkoneuvoston asettama työryhmä kysyi minulta samoja asioita. Vastasin niihin siten, ettei epäselvyyttä jäänyt. Työryhmässä minulta kysyttiin myös, tulenko aina ajattelemaan naispappeudesta ja toimimaan samalla tavalla kuin nyt. Kerroin miettiväni naispappeutta, suhtautumista siihen ja toimintaani useinkin - kuten mietin monia muitakin asioita. Ja etten voi olla varma, mitä ajattelen tai miten toimin 10 tai 20 vuoden kuluttua. Sitä mieltä olen nytkin.

Työryhmä esitti kirkkoneuvostolle, että minut valitaan kappalaisen virkaan. Käsittääkseni työryhmä informoi kirkkoneuvostoa kannastani naispappeuteen ja etten toimita messua yhdessä naispastorin kanssa. Joudun sanomaan: "Käsittääkseni", koska en tietenkään osallistunut kirkkoneuvoston kokoukseen. Selvää lienee, että kantani naispappeuteen tuli esille - silloinkin käytiin asiasta julkista keskustelua. Kantani ja toimintatapani eivät olleet Vammalassa yllätys - olin toiminut seurakuntapastorina Vammalassa jo yli kuusi vuotta. Kirkkoneuvosto esitti yksimielisesti minun valitsemistani kappalaisen virkaan.

Päivää ennen kirkkovaltuuston valintakokousta Tyrvään Sanomissa julkaisiin nimimerkin allekirjoittama kirjoitus, jossa sanottiin kutakuinkin suoraan, että mikäli minut valitaan kappalaisen virkaan, on epävarmaan, jaetaanko Tyrvään kirkossa kaikkina sunnuntaina naispappeuden kannattajille ehtoollinen. Muutamat kirkkovaltuutetut ottivat yhteyttä ja kysyivät, mitä mieltä olen kirjoituksesta. Kerroin tietysti jakavani ehtoollisen myös naispappeuden kannattajille. Keskustelimme yhteyttä ottaneista joidenkin kanssa naispappeudesta hieman laajemmin. He tiesivät kantani ja toimintatapani ja kuulivat nämä vielä käydyssä keskustelussakin. Pyysin kirkkoherraa informoimaan kirkkovaltuustoa siitä, että jaan ehtoollisen myös naispappeuden kannattajille. Kuulin, että hän oli tehnyt näin. Kuulin myös, että kantani naispappeuteen ja toimintatapani oli tuotu kirkkovaltuuston valintakokouksessa selvästi esille. Samoin kuin se, etteivät kantani ja toimintatapani tuota mitään sellaisia ongelmia, joita ei voitaisi hoitaa työvuorojärjestelyillä tai muilla kirkkoherran toimenpiteillä. Näin minullekin oli luvattu tullessani työhön Tyrvään seurakunnan. Valtuusto äänesti valinnastani. Jos muistan oikein, sain 23 ääntä. Jäseniä kirkkovaltuustossa oli 27.

perjantaina, syyskuuta 07, 2007

Jumala huolen pitää hulluistaan

Lensin tänään muutaman muun rauhanturvaajan kanssa pohjoisesta maan pääkaupunkiin Kabuliin. Kabul sijaitsee merenpinnasta huomattavasti korkeammalla kuin Masar-e-Sharif. Eron huomaa: lämpötila on täällä selvästi alhaisempi ja ilma ohuempaa. Viileästä säästä ei täälläkään voi puhua - on vain vähän vähemmän kuumaa kuin pohjoisessa.

Camp Katariina - suomalaisten leiri Kabulissa - on mukava paikka. On tilaa, körmyt - huoneet joissa asumme - ovat pääsääntöisesti yhden hengen huoneita. Saunoimme illalla, paistoimme makkaraa ja juttelimme niitä näitä ja syvempiäkin asioita. Tarkoitus oli päivällä tehdä muutamia ostoksia paikallisten myyjien kojuissa. Mutta kaupat eivät olleet auki. On perjantai - maan lepo- ja pyhäpäivä. Hyvä että nämä kauppiaat saavat pitää lepopäivän.

Piispa Kari Mäkinen vieraili eilen ja tänään Vammalassa. En ollut mukana keskusteluissa enkä kuullut piispan puheenvuoroa vierailun päätöstilaisuudessa. Muutaman viestin olen saanut. Näyttää siltä, että Markus Malmivaaralle ja minulle tarjotaan vain sitä mahdollisuutta, että muutamme käsitystämme. Tai ainakaan emme anna käsityksemme näkyä siinä, miten toimimme. Jos emme näin tee, meidän tulisi jättää virkamme Vammalan seurakunnassa. Tai meitä rangaistaan ja kurinpitotoimet johtavat siihen, että meidät erotetaan virastamme.

Toivoisin toisenlaista ratkaisua. Eihän käsityksessämme ole kyse harhaopista. Pidämme kiinni siitä, mikä on omankin kirkkomme perinteen mukainen käsitys papinvirasta. Toivon, että tälle käsitykselle ja sen mukaiselle toiminnalle olisi edelleen tilaa kirkossamme ja sen seurakunnissa. Ongelmat tuskin ratkeavat erottamalla Vammalassa kaksi pastoria ja muualla Suomessa muita pastoreita. Seurakunnissa on huomatta joukko seurakuntalaisia, jotka myös ajattelevat papinvirasta kirkon perinteen mukaisesti. Eivätkä nämä seurakuntalaiset lopu - kirkon perinteen mukainen käsitys papinvirasta kun löytyy Raamatusta. Mitä tehdään näille seurakuntalaisille? Työnnetäänkö heidät sivuun? Sanotaanko, että hekin joutaisivat mennä? Tämä ei rakenna seurakuntaa vaan hajottaa. Tuleeko pian muita asioita, joissa toimitaan samaan tapaan? Siis ei sallita, että pitää kiinni, minkä on oppinut Raamatun äärellä oikeaksi ja mikä on oman kirkkomme pitkän perinteen mukaista.

Tulevaisuus näyttää inhimillisesti ajatellen hyvin epävarmalta. Luotan kuitenkin suureen Jumalaan - hänen huolenpitoonsa ja johdatukseensa. "Tänne saakka on tultu Hänen voimassaan, huomispäivästä vielä en tiedä. Kyllä Jumala huolen pitää hulluistaan, vieköön Hän minne tahtoo vain viedä." Näihin Pekka Simojoen sanoihin tuntuu turvalliselta yhtyä.

Tuntuu hyvältä olla täällä kauempana. Silloin tällöin pommit räjähtelevät mutta tuntuu kovin rauhalliselta. Toivon, että saan täällä keskittyä tähän työhön, jota pidän hyvin tärkeänä ja antoisana.

maanantaina, syyskuuta 03, 2007

Parturissa

Masar-e-Sharifissa asuva afgaani pitää leirimme sisäpuolella parturia. Kävin tänään hänen liikkeessään lyhentämässä tukkaani. Parturiliike on rakennettu rekan konttiin ja laitettu kauppojen viereen, jotka myös ovat konteissa ja joita paikalliset kauppiaat pitävät.

Parturi oli oikein mukava mies - hymyilevä ja ystävällinen - kuten täkäläiset ovat. Hän kertoi opiskelevansa englantia - näytti vihkojakin, joihin hän oli kirjoittanut englantia ja daria, omaa kieltään. Opiskelusta huolimatta parturin sanavarasto ei ollut kovin suuri. No problem oli monesti hänen toistamansa lause. Useamman kerran sain selittää, että päässäni on haava ja siinä vielä tikki - ja siksi hänen pitäisi olla varovainen leikatessaan tukkaa tältä kohdalta. Hän ehti sanoa monta kertaa: "No problem", ennen kuin oivalsi, mitä yritän sanoa hänelle.

Perhe on afgaaneille valtavan tärkeä asia. Tämäkin parturi kyseli puutteellisella englannillaan isästäni, äidistäni, veljistäni, sisaristani, vaimostani, pojistani ja tyttäristäni. Hän kysyi heidän nimensä ja toisti perässäni vaikeita suomalaisia nimiä. Hän ihmetteli, että minulla on vain yksi veli ja vain kaksi lasta. Hän kertoi, että hänellä on jo viisi lasta, kolme poikaa ja kaksi tytärtä, vaikka on nuorehko mies. Tärkeää hänelle oli myös sanoa, että hän pitää minua ystävänään - you are my friend. Varmasti tähän lauseeseen sisältyi muitakin intressejä kuin halu olla ystävä. Yrittäjä toivoo, että hänen ystävänsä olisi hänen asiakkaansa jatkossakin. Toisaalta lause kertoo afgaanien tavasta kohdella heille vieraitakin ihmisiä. Sanoin myös pitäväni häntä ystävänäni.

Sähkökoneita tällä parturilla ei ollut. Tukka leikattiin parturin saksilla ja viimeistely tehtiin partaveitsellä. Pöydällä hänellä oli suuri määrä erilaisia parfyymeja. Niitä hän esitteli ja olisi mielellään laittanut tukkaani. Luultavasti hän ihmetteli, kun kerroin kohteliaasti, ettei niitä tarvitse laittaa.

Parturissa käynti maksoi 6 dollaria. Mikäli asiakkaita on - ja varmasti heitä ainakin jonkin verran on - parturin tulot ovat oikeinkin hyvät verrattuna monien muiden palkkoihin täällä.

Sain tänään suruviestin Suomesta. Tuttavaperheemme poika oli kuollut eilen liikenneonnettomuudessa. Rukoilemme tämän perheen puolesta. Emme ymmärrä, miksi Jumala sallii tällaista. Kuitenkin hän on hyvä ja rakastaa. Lähtö tästä elämässä voi tulla milloin vain. Joka hetki tulisi olla valmis siirtymään tästä ajasta ikuisuuteen. Jeesuksen turvissa syntinen ihminen on tähän valmis. Uskon, että tuttavaperheemme poika oli valmis. Jätämme hänet Jumalan käsiin jälleennäkemisen toivossa.

Olen tänään lukenut muutamien sanomalehtien nettisivuilta uutisia siitä, että Vammalan seurakunnan pastori Markus Malmivaara ei eilen toimittanut messua yhdessä pastori Mirja Tenkasen kanssa. Markus ei kieltäytynyt tekemästä työtä - hän toivoi, että hänen vakaumuksensa, jota hän perustelee Raamatulla, olisi otettu työvuorojärjestelyissä huomioon. Tämä ei olisi ollut vaikeaa mutta niin ei haluttu tehdä. Rukoilen Markukselle ja hänen perheelleen voimia ja hyvän Herramme siunausta. Jumala pitää huolen omistaan. Luultavasti Markus on ollut ja tulee olemaan melkoisessa ryöpytyksessä. Iltakirkossa eilen täällä luimme Jeesuksen lupauksen: "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." (Joh 14:27).

Markuksen haastattelu on luettavissa tänään jaettavassa Tyrvään Sanomissa - http://www.tyrvaansanomat.fi/. Tyrvään Sanomien pääkirjoituksessa toivotaan, että me Markuksen kanssa perääntyisimme kannastamme ja löytyisi keino, jolla me voisimme perääntyä kunniallisesti. Olisi muitakin ratkaisuja: esimerkiksi että meille osoitettaisiin Vammalan seurakunnassa tehtävät, joissa yhteentörmäyksiä vakaumuksemme takia ei tulisi. Tällaisia tehtäviä ei olisi vaikea löytää.